Palattiin miehissä, troikkana Karatusasta. Lauri oli eilen käynyt kaupassa ja ostanut juustoa,leipää ja hedelmiä. Keitettiin kunnon inkivääriteet ja katsottiin netistä "Pohjanmaa" elokuva. Melkoista koheltamista ja tuo melkoista on aivan liian mieto ilmaisu, mutta kyllähän siinä oli myös löydetty jotain ehkä olennaistakin pohjalaisen kansanluonteesta. Dementoituneen isomummon sana että Pohjanmaalla viisaus asuu vanhoissa naisissa ja miehet ovat, mitä sanaa hän mahtoikaan käyttää, olisko se ollut peräti hulluja, saattoi pitää sisällään syvän totuuden.
Remontin teossa ollaan siinä vaiheessa, että alkaa nähdä jo työnsä tuloksia ja sehän motivoi, jos mikä.
Sisäseinistä muut huoneet (kamari, olohuone ja eteinen sekä kylpyhuone/Wc ) paitsi keittiö on jo levytetty cyprokilla. Lauri on niitä myös jo paklaillut tasoitteella. Joose koolasi tänään tuulikaapin ja eteisen väliseinää ja minä sitä keittiön seinistä (kylpyhuoneen vastaista), johon tulee tiskiallas ja kuivauskaapit. Seuraavalla kerralla laitan siihen kaappeja ja laatoitusta varten taustavanerin ja tietenkin keittiön ulkoseinä ja toinen päätyseinä on koolattava. Eilispäiväivänä olin työmaalla yksin. "Kaivoin" esille pätkät hirsiseinää. Ne on tarkoitus (jos näyttää hyvältä) jättää näkyviin muistoksi vanhan talon historiasta. Hirsisten seinänpätkien väliin jää tupakeittiön välinen ehkä 2,5m aukko. Eilen iltapuolella paikalle tuli kaksi sähkömiestä laittamaan sähköpuoli uusiksi. Ulko-oven viereen tuli sähkökaappi (ulkoseinälle) Se jää verannan sisälle. Homma jäi eilen kesken kun näytti, että alkaa sataa. Tänään he kävivät iltapäivällä yhdistämässä talon taas virtaverkkoon jonka jälkeen oli taas mukavampi jatkaa hommia kun sähköt toimi. Sain eilen ihan kunnon "draivin" päälle
siinä hirsiseinien paljastamisessa. Piti ensin irrotella savirappaus puuverkkoineen. eikä se iollutkaan mikään
"simsalabim" juttu vaan kovaa työtä ja sen jälkeen sähkö- m-sahalla ja kirveellä oikoa hierret samalle tasolle,
ja lopuksi sähköhöylällä tehdä lopputasaus.
Jo viime viikonloppuna ilmat kääntyivät epävakaiksi ja kylmiksi ja taisin eilen saada kylmää ristiselälle. koska se kipeytyi. Otin tänään kolme Ibusalia ja pääsin työkuntoon, mutta suunniteltu punttitreeni piti jättää väliin.
Kun sähkömiehet eilen lopettivat eikä sähkövirtaa ollut yhdistetty jouduin tekemään jonkun verran m-sahahommia tavallisella Stihlilläni. Avasin kaikki mahdolliset ikkunat ja ovet että sain kunnon ristivedon ja
silti jonkun aikaa sahattuani menin ulos raittiiseen ilmaan ja annoin talon tuulettua kunnolla.
Viikonlopuksi oli suunniteltu Joosen perheen kanssa Mitsubishillä retkeä Tuvan Autonomiselle alueelle Minusinskistä jotain 325 km etelässä sijaitsevan Saijanin vuoriston takaiseen laaaksoon. Saa nähdä toteutuuko se kun ilmat ei näytä kovin hyviltä.
Eskon lähdettyä olen jatkanut asumista töissä ollessani noin kilometrin päässä. Leskirouva Joganna Karlovan talossa. Hänen sukujuurensa ovat Eestissä. Veljensä on alueen ykkösfarmari ja hän itse toimii fyysisen kulttuuruin treenerinä elikä urheilunopettajana sekä koulussa, että vapaa-aikana lapsille ja nuorille.
Hänen äitinsä ja kait isovanhemmat myöskin ovat olleet luterilaisia uskovia. Vitali vaimonsa Tonjan (Antonina) kanssa olivat tutustuneet tähän lastensa urheilunopettajaan ja Joganna oli tarjoutunut majoittamaan
remonttimiehiä. Toin Jogannalle Suetukin kirkolta eestinkielisen Katekismuksen, mutta hän ei osaa lukea eestiä. Sitten sain hänelle Jooselta venäjänkielisen Raamatun. Tänä aamuna luimme yhdessä Paimen Psalmin
(Psalmi 23 ) ennen kuin lähdin työmaalle.
Harmi etten vieläkään ole saanut kuvia näihin blogijuttuihin.
perjantai 29. huhtikuuta 2011
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Pitkäperjantain murhetta ja pääsiäisaamun riemua
Kello ehti kääntyä jo Pääsiäisaamun puolelle ja niinpä voinkin kirjoittaa kaikille blogin lukijoille , että Kristus on totisesti ylösnoussut. Kristos Voskres, niinkuin venäläiset sen sanovat.. Palasimme vajaa tunti sitten tänne Minusinskin kortteeriimme, jossa Esko Kaukonenkin ehti majailla jonkun viikonlopun talkooreissullaan. Nyt hän on jo onnellisesti kotonaan Jäppilässä ja valmistelee toisena pääsiäispäivänä heillä pidettäviä seuroja kuin myöskin heti ensi tiistaina tapahtuvaa lähtöä parin viikon talkooreissulle Israeliin. Rakentavat kuistin johonkin srk.keskukseen Jerusalemissa.
Niinkuin edellisessä blogissa kirjoitin niin veisasimme Joosen ja Johannan kotona piinaviikon eli hiljaisenviikon virsiä kiirastorstain nuortenillan jälkeen ja Joose kertoili lapsilleen Hiljalle 7v, Saimalle4v ja Selmalle 2v Pääsiäisesen tapahtumista.
Kun Laurin Baikalille suunniteltu junareissu siirtyi toukokuulle aikatauluongelmien vuoksi lähdimme pitkäperjantaiaamuna parin päivän laskettelureissulle lähellä Jenisein suurpatoa ja Sajanogorskin voimalaitosta sijaitsevalle Gladenkajan laskettelurinteelle. Siperian lääninrovasti Juha Saari oli ollut siellä lomailemassa perheineen pari viikkoa sitten ja Joosekin oli siellä käynyt jonkun täällä vierailleen lestadiolaisryhmän kanssa
maisemia katselemassa ja juuri sieltä on tuo minun blogini tunnuskuvakin otettu.
Ajat ja tavatkin ovat muuttuneet. Muistan kuinka lapsena juuri nimenomaan Pitkänäperjantaina istuttiin kiltisti kotona, koska juuri sinä päivänä Jeesus oli kärsinyt puolestamme ristinkuoleman. Ennen Pääsiäispäivää oli lauantai josta minulla ei ole lapsuudesta selvää muistikuvaa, mutta voi olla, että juuri silloin tehtiin valmisteluja
Pääsiäisaamua varten, jolloin kylän nuorisoporukalla kuljettiin soittamassa järviruoista tehdyillä pilleillä ihmisiä hereille. En muista oliko siinä nuorten ja lastenkin soittotouhussa millään lailla kristillinen sanoma mukana, niinkuin on täällä Venäjällä ja Siperiassakin kun erikoisesti Ortodoksikirkko juhlistaa Jeesuksen ylösnousemuksen sanomaa. Tietenkin se sanoma on vahvasti esillä niin luterilailsilla kuin muillakin kristityillä.
Joose evästi meitä laskettelijoita kertomalla Gladenkajaan Jenisein vartta kulkevalta asfalttitieltä vievää
soratiereittiä, jolla pääsee hissien ala-asemalle (lyhyempi ja helpompi nousu) ja rinteen puolivälin asemalle (pitempi ja vaativampi nousu). Risteyksessä oli kyltti Gladenkaja 24km ja sitä lähdettiin ajamaan. Vieressä kohisi laakson pohjassa kulkeva joki. Alkumatkan asfalttitie päättyi Liikunta ja hotellikeskuksen portille.
Siitä oikealle oli viitta 8km ja se vei ala-asemalle ja vasemmalle olikohan se 14 vai 15km. Lähdimme Laurin
ehdotuksesta vasemmalle kun arvelimme että tiepohja on kokonaan jo sula, jota se olikin, tosin ylempänä
varjoisissa paikoissa alkoi olla puolenkin metrisiä lumipenkkoja. Nousu oli tiukkaa. Enimmäkseen mentiin kolmosella, mutta jos tie oli huonompaa kakkosella. Puolivälissä matkaa oli marmorilouhostyömaita ja Ohranan tarkastuskoppi. Auto tarkastaettiin ja maksettiin "tullimaksu" 300 ruplaa (pieni k-auto) ja matka jatkui. Tien oikealla puolen (kaiteen takana) oli satojen metrien jyrkähkö rinne. Heikkohermoisempaa olisi jo siinä pyörryttänyt. Perille päästiin ja lopulta saatiin vuokrattua lasketteluvälineet: Laurille lumilauta ja minulle sukset (lyhyehköt kärjestä ja kannasta leveät). Ehdimme laskea noin 2 tuntia. Lämpötila oli +18 ja lumi melko sohjoista. Ilmeisesti rinne ei olisi enää monta päivää auki, sillä monin paikoin lumesta pisti esille jo rakkakivikkoa, jota tietenkin väistelimme.Hissi oli melko uusi neljän istuttava tulihissi ja meille selvisi, että alhaalta puoliväliin tuonut samanlainen tuolihissi olisi tuonut sieltä meidätkin.
Yläaseman vierellä sijainneen alppilajien lähtökopin seinässä komeilivat juhlalliset lukemat 1710m (meren pinnasta) . Väliasema lienee ollut noin 400m alempana ja ala-asema jossain 8-900 metriä merenpinnasta.
Hissi kulki puolivälistä ylös noin 10 minuutissa. Lauri ehti lautailla 5 mäkeä ja minäkin sinnittelin neljä mäkeä, vaikka jo ensimmäisellä oli jalat jumissa. Rinne oli suht`jyrkkää ja lumi sohjoisena ja epätasaisena vaikea laskea ja olihan minulla viimeiset 15, ellei kaksikymmentäkin vuotta menneet hyvin vähällä laskettelulla.
Olimme lunastaneet 10 kerran liput ja ne olisivat kelvanneet vielä lauantaina ja sunnuntainakin, mutta laskettelu jäi yhteen päivään. Luovutimme välineet ja kävimme syömässä saljankkaa (keittoa) ja kuritsaa makaroonilla (kanaa). Annokset olivat todella tuhdit.
Ruokailimme aurinkoterassilla ja ehdimme tutustua Krasnojarskilaiseen nuorisoryhmään (mukana oli jonkun nuorekas 45-50v äitikin parin rotukoiransa kanssa), jotka osasivat hiukan englantiakin.
Menomatkalla olimme katselleet Jenisein rantapaikkoja ja laskeuduimme vuoristosta Jenisein rantaan. Koska
matkaa isolle padolle oli vain 16km ajoimme sinne asti, mutta sillä välillä ei ollut hyviä kalastuspaikkoja (Laurilla oli virveli matkassa), joten parin valokuvan jälkeen ajoimme takaisin tuloreitillemme, josta löytyikin hyvännäköinen ranta. Ehdimme pysähtyä vasta 20-30m rantaan vievän epävirallisen tienhaaran jälkeen.Vilkaisu peileihin osoitti että tie "oli vapaa" ja laitoin pakin päälle. Lauri ehti sanoa, että et kai aio peruuttaa, johon minä, että miksei ja aloitinkin katsoen metsänpuoleisesta peilistä. että auto pysyy asfaltin laidassa, mutta samassa (ehkä soi torvikin) tuntui "kevyt" kosketus ja huomasin oman laidan peilistä pakettiauton jonka oikea etukylki oli kiinni Ivecossa.Liekö kuski ollut opissa Hesassa vaiko Ruotsissa, mutta oli ilmeisesti aivan takanamme kytännyt ohitusmahdollisuutta ja reilusti Ivecoa kapeampana ei näkynyt kummastakaan peilistä,
Sammutin auton ja astuin tielle, kävellen Hiacen kuskin ikkunan kohdalle. Myönsin tehneeni hölmön ajovirheen ja pyytelin anteeksi. Samalla Lauri ja Hiacessa ollet 4-5 miestäkin olivat tarkastelemassa tapahtunutta. Hiacen etuovi ja hieman sen takana ollutta kylkeä oli vähän painunut sisään ja tietenkin maalipinta viottunut, ehkä peilikin.Hiacen porukan puhemieheksi ryhtynyt kysyi minulta haluanko kutsua "Piipaaauton" vaiko maksaa käyttäen taidokkaasti myös elekieltä, joten ymmärsin hyvin.
Sanoin, että koska olen suomalainen (=ulkomaalainen) niin jos vaan sopii niin maksaisin. Neuvottelin Laurin kanssa ja sitten k.o. "puhemiehen kanssa hinnasta, Kirjoitimme paperille toistemme tiedot ja laitoin "kaupankäynnin" summat myös numeroina. Mies sanoi, että jos maksan sovitun summan niin he lähtevät omaan ja me toiseen suuntaan ja asia on sillä selvä. Vaihtunut "puhemies" pyysi minut kanssaan Hiaceen jossa asia sovittiin (pyysin vielä Laurin katsomaan) kumpikin laitoimme allekirjoituksemme toisillemme
antamaamme asiatietolappuun ja eurot vaihtoivat omistajaa.
Autojen irroituksessa saatiin apua paikalle sattuneesta nelivetomaasturista, joka veti Hiacea poikki tien. Paikalle sattunut poliisi ohjasi liikennettä. Hiacen miehet olivat kertoneet että asia oli sovittu, eikä virkavalta puuttunut asiaan ollenkaan.
Taas kerran kävi niin että "tyhmyydestä sakotettiin". Ei kannata peruuttaa vaikka "järki" sanoisi, että tie on vapaa, ennenkuin on käynyt katsomassa. Ilman muuta minun olisi pitänyt pysähtyä 2-3m leveälle pientareelle
eikä ajoradalle, jossa oli venäläiseen tapaan valkoinen sulkuviiva, tai sitten ajaa eteenpäin ja käydä kääntymässä.
Rantaan selvittyämme Lauri ryhtyi virvelöimään. Kala ei ollut syönnillään tai viehe oli vääränlainen. Söimme tuhdin aterian jonka valmistin: keitettyä makaroonia, tomaattimurskaa, lasipurkissa ja liemessä ollutta valkosipulia ja Eskon kotitekoista ehtaa purkkisikaa, ruisleipää ja vettä. Lauri oli kehitellyt rantaan nuotion jonka ääressä istuskeltiin ruuan jälkeen hiljaa kuunnellen voimakkaasti virranneen Jenisein kohinaa.
Muutamaa tuntia aikaisemmin laskettelurinteen huipulla oltiin kuin opetuslapset Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella, josta heidän sitten piti laskeutua elämän vaikeuksien keskelle.
P-paikkamme oli noin 3-4m korkealla rantapenkalla. Jätimme itsemme Herran haltuun ja nukuimme rauhassa yömme. Puolitoista vuotta aikaisemmin läheisessä Sajanogorskin suurpatovoimalassa oli sattunut ympäri maailman tiedotettu lähes sata kuolonuhria vaatinut onnettomuus, jossa yksi iso generaattorihuone/sali oli yht`äkkiä täyttynyt vedellä. Puskaradion kautta levinnyt tieto oli aiheuttanut sen, että ihmiset olivat jopa 100km päässä Minusinskissa lähteneet autoilla pakoon korkeammille paikoille, kun oli liikkeellä epäilys, että
jos koko pato murtuu ja nuo valtavat 30-40 kuutiokilometrin vesimassat pääsevät liikkeelle , niin valtavat alueet jäävät tulva-aallon alle. "Legenda" kertoo, että yksi työntekijä oli juossut ylös tuon 245m korkean padon päälle ja käsivoimin veivannut jotkut turvaluukut kiinni, jolloin vedentulo oli lakannut.(Ilmeisesti sähköt olivat katkenneet).
Kun viime (kait) lokakuussa kävimme Laurin ja Jyrin kanssa katsomassa k.o. Suurpatovoimalaa ja Johanna oli mukana tulkkina, eräs paikalle sattunut patotyömaan insinööri joka noin tunnin verran kertoi tuohon patoon ja erikoisesti silloin rakenteilla olleeseen veden sivujuoksutusportaikon ( ehkä noin 100m m leveät ja
40-50m korkeat "askelmat") liittyvistä asioista. Kun yritimme kysyä tuohon mainittuun onnettomuuteen liittyvistä asioista, niin hän sanoi, ettei hänellä ole lupa puhua siitä mitään.
Aamulla keitimme teet ja kahvit ja luimme PäivänTunnussanan tekstit. Pidimme aamurukoukset kiittäen yönlevosta ja uudesta päivästä ja uudesta armosta pyytäen johdatusta ja varjelusta edelleen.Lauri jatkoi virvelöintiä ja minä ryhdyin siivoamaan autoa, joka kyllä kannatti. Löysin nimittäin tutun pastori Jarmo Sormusen 2001 kirjoittaman Kolossalaiskirjeen selitysteoksen ja uppouduin sen sanomaan. Tuli sellainen olo, että eilisiltainen kolahdus taisi olla minulle hyvinkin tarpeellinen "muistutus kuolevaisuudesta".
Vaikka meillä jäi puolenkymmentä hissinousua käyttämättä jätimme lasketteluajatukset ja lähdimme kohti uusia seikkailuja. Lauri oli kiinnostunut Jenisein itäpuolella voimalaitoksen takana sijaitsevasta Kansallispuistosta, joka oli merkitty karttaan. Löysimme Jenisein ylittävän sillan ja jatkoimme tietä kunnes tuli puomi ja tarkastuskoppi. Kaksi nuorta vartijaa ottivat minun tiedot ja tekivät tarkastuslapun mukaamme piirtäen summittaisen kartan jonka mukaan opastivat meidät ajamaan noitten valtavien "veden juoksutusportaitten vierestä ylämäkeä miliisikopille ja puomille, jonka takaa alkoi tuo Kansallispuistoalue.
Miliisi tai oikeammin nykyisin poliisi oli paljonkin perusteellisempi kuin nuoret vartijapojat, mutta päästi meidät läpi kysellen milloin palaamme. Tie nousi ehkä 800 metriin merenpinnasta (tien viereisistä lumipenkoista päätellen) ja laskeutui noin 11-12km matkan ajettuamme padon takaisen Jenisein "vuonon" rantaan . Otimme kuvia korkeimmalla kohdalla ja totesin että aivan silmiemme edessä olivat juuri ne vuoret, jotka ovat blogissani kansisivulla lumihuippuisina (otettu vuosi sitten kevättalvella).
"Vuonoon" laski joki, jonka varressa oli tukkityömaa ja mm.valtava nosturi."Vuono oli ehkä 2-3km matkalta vielä jäässä. Vapaana aaltoili Jenisein pääväylä, joka muuten on padon alapuolella toistasataa kilometriä sulana vaikka onkin yli 30 asteen pakkasia kuukausien ajan. Ilmeisesti siihen on syynä , että padosta laskettava vesi ei tule pinnalta vaan syvempää ja myös veden virtausnopeus on huomattavan suuri. Vasta
Abakanin jälkeen kun virtaus hidastuu ja vseialuueet laajenevat ennen Krasnojarskin Patovoimalaa Jeniseikin talttuu talvisin ja nöyrtyy jäätymään.
Jääpeite vuonossa lähtee kuulemma viikon päästä. Jään keskellä oli kymmeniä laivoja ja as.laivoja/lauttoja odottamassa vesien vapautumista ja uutta turistikautta. Vuonon yläosassa oli noin 1.5km matkalla valtavat määrät ilmeisesti Jenisein allasalueelta nostettua/noussutta puutavaraa, jota oli ajettu "varastoon" valtavat röykkiöt myös 3-4km ylemmäs jokivarteen.
Jenisein vesi padon yläpuolella oli nyt ehkä 25-30m kesäpintaa alempana.Rantajyrkänteeseen oli jääneet jäät muutaman neliömetrin lauttoina.
Paluumatkalla kävimme ostamassa kirjolohialtailta pari 1,5kg kalaa, joista toisen paistoimme jokivarressa ja toisen toimme Joosen perhettä varten.
Huomenna mennään Suetukiin juhlimaan kuoleman voittanutta Ylösnoussutta Kristusta.
Niinkuin edellisessä blogissa kirjoitin niin veisasimme Joosen ja Johannan kotona piinaviikon eli hiljaisenviikon virsiä kiirastorstain nuortenillan jälkeen ja Joose kertoili lapsilleen Hiljalle 7v, Saimalle4v ja Selmalle 2v Pääsiäisesen tapahtumista.
Kun Laurin Baikalille suunniteltu junareissu siirtyi toukokuulle aikatauluongelmien vuoksi lähdimme pitkäperjantaiaamuna parin päivän laskettelureissulle lähellä Jenisein suurpatoa ja Sajanogorskin voimalaitosta sijaitsevalle Gladenkajan laskettelurinteelle. Siperian lääninrovasti Juha Saari oli ollut siellä lomailemassa perheineen pari viikkoa sitten ja Joosekin oli siellä käynyt jonkun täällä vierailleen lestadiolaisryhmän kanssa
maisemia katselemassa ja juuri sieltä on tuo minun blogini tunnuskuvakin otettu.
Ajat ja tavatkin ovat muuttuneet. Muistan kuinka lapsena juuri nimenomaan Pitkänäperjantaina istuttiin kiltisti kotona, koska juuri sinä päivänä Jeesus oli kärsinyt puolestamme ristinkuoleman. Ennen Pääsiäispäivää oli lauantai josta minulla ei ole lapsuudesta selvää muistikuvaa, mutta voi olla, että juuri silloin tehtiin valmisteluja
Pääsiäisaamua varten, jolloin kylän nuorisoporukalla kuljettiin soittamassa järviruoista tehdyillä pilleillä ihmisiä hereille. En muista oliko siinä nuorten ja lastenkin soittotouhussa millään lailla kristillinen sanoma mukana, niinkuin on täällä Venäjällä ja Siperiassakin kun erikoisesti Ortodoksikirkko juhlistaa Jeesuksen ylösnousemuksen sanomaa. Tietenkin se sanoma on vahvasti esillä niin luterilailsilla kuin muillakin kristityillä.
Joose evästi meitä laskettelijoita kertomalla Gladenkajaan Jenisein vartta kulkevalta asfalttitieltä vievää
soratiereittiä, jolla pääsee hissien ala-asemalle (lyhyempi ja helpompi nousu) ja rinteen puolivälin asemalle (pitempi ja vaativampi nousu). Risteyksessä oli kyltti Gladenkaja 24km ja sitä lähdettiin ajamaan. Vieressä kohisi laakson pohjassa kulkeva joki. Alkumatkan asfalttitie päättyi Liikunta ja hotellikeskuksen portille.
Siitä oikealle oli viitta 8km ja se vei ala-asemalle ja vasemmalle olikohan se 14 vai 15km. Lähdimme Laurin
ehdotuksesta vasemmalle kun arvelimme että tiepohja on kokonaan jo sula, jota se olikin, tosin ylempänä
varjoisissa paikoissa alkoi olla puolenkin metrisiä lumipenkkoja. Nousu oli tiukkaa. Enimmäkseen mentiin kolmosella, mutta jos tie oli huonompaa kakkosella. Puolivälissä matkaa oli marmorilouhostyömaita ja Ohranan tarkastuskoppi. Auto tarkastaettiin ja maksettiin "tullimaksu" 300 ruplaa (pieni k-auto) ja matka jatkui. Tien oikealla puolen (kaiteen takana) oli satojen metrien jyrkähkö rinne. Heikkohermoisempaa olisi jo siinä pyörryttänyt. Perille päästiin ja lopulta saatiin vuokrattua lasketteluvälineet: Laurille lumilauta ja minulle sukset (lyhyehköt kärjestä ja kannasta leveät). Ehdimme laskea noin 2 tuntia. Lämpötila oli +18 ja lumi melko sohjoista. Ilmeisesti rinne ei olisi enää monta päivää auki, sillä monin paikoin lumesta pisti esille jo rakkakivikkoa, jota tietenkin väistelimme.Hissi oli melko uusi neljän istuttava tulihissi ja meille selvisi, että alhaalta puoliväliin tuonut samanlainen tuolihissi olisi tuonut sieltä meidätkin.
Yläaseman vierellä sijainneen alppilajien lähtökopin seinässä komeilivat juhlalliset lukemat 1710m (meren pinnasta) . Väliasema lienee ollut noin 400m alempana ja ala-asema jossain 8-900 metriä merenpinnasta.
Hissi kulki puolivälistä ylös noin 10 minuutissa. Lauri ehti lautailla 5 mäkeä ja minäkin sinnittelin neljä mäkeä, vaikka jo ensimmäisellä oli jalat jumissa. Rinne oli suht`jyrkkää ja lumi sohjoisena ja epätasaisena vaikea laskea ja olihan minulla viimeiset 15, ellei kaksikymmentäkin vuotta menneet hyvin vähällä laskettelulla.
Olimme lunastaneet 10 kerran liput ja ne olisivat kelvanneet vielä lauantaina ja sunnuntainakin, mutta laskettelu jäi yhteen päivään. Luovutimme välineet ja kävimme syömässä saljankkaa (keittoa) ja kuritsaa makaroonilla (kanaa). Annokset olivat todella tuhdit.
Ruokailimme aurinkoterassilla ja ehdimme tutustua Krasnojarskilaiseen nuorisoryhmään (mukana oli jonkun nuorekas 45-50v äitikin parin rotukoiransa kanssa), jotka osasivat hiukan englantiakin.
Menomatkalla olimme katselleet Jenisein rantapaikkoja ja laskeuduimme vuoristosta Jenisein rantaan. Koska
matkaa isolle padolle oli vain 16km ajoimme sinne asti, mutta sillä välillä ei ollut hyviä kalastuspaikkoja (Laurilla oli virveli matkassa), joten parin valokuvan jälkeen ajoimme takaisin tuloreitillemme, josta löytyikin hyvännäköinen ranta. Ehdimme pysähtyä vasta 20-30m rantaan vievän epävirallisen tienhaaran jälkeen.Vilkaisu peileihin osoitti että tie "oli vapaa" ja laitoin pakin päälle. Lauri ehti sanoa, että et kai aio peruuttaa, johon minä, että miksei ja aloitinkin katsoen metsänpuoleisesta peilistä. että auto pysyy asfaltin laidassa, mutta samassa (ehkä soi torvikin) tuntui "kevyt" kosketus ja huomasin oman laidan peilistä pakettiauton jonka oikea etukylki oli kiinni Ivecossa.Liekö kuski ollut opissa Hesassa vaiko Ruotsissa, mutta oli ilmeisesti aivan takanamme kytännyt ohitusmahdollisuutta ja reilusti Ivecoa kapeampana ei näkynyt kummastakaan peilistä,
Sammutin auton ja astuin tielle, kävellen Hiacen kuskin ikkunan kohdalle. Myönsin tehneeni hölmön ajovirheen ja pyytelin anteeksi. Samalla Lauri ja Hiacessa ollet 4-5 miestäkin olivat tarkastelemassa tapahtunutta. Hiacen etuovi ja hieman sen takana ollutta kylkeä oli vähän painunut sisään ja tietenkin maalipinta viottunut, ehkä peilikin.Hiacen porukan puhemieheksi ryhtynyt kysyi minulta haluanko kutsua "Piipaaauton" vaiko maksaa käyttäen taidokkaasti myös elekieltä, joten ymmärsin hyvin.
Sanoin, että koska olen suomalainen (=ulkomaalainen) niin jos vaan sopii niin maksaisin. Neuvottelin Laurin kanssa ja sitten k.o. "puhemiehen kanssa hinnasta, Kirjoitimme paperille toistemme tiedot ja laitoin "kaupankäynnin" summat myös numeroina. Mies sanoi, että jos maksan sovitun summan niin he lähtevät omaan ja me toiseen suuntaan ja asia on sillä selvä. Vaihtunut "puhemies" pyysi minut kanssaan Hiaceen jossa asia sovittiin (pyysin vielä Laurin katsomaan) kumpikin laitoimme allekirjoituksemme toisillemme
antamaamme asiatietolappuun ja eurot vaihtoivat omistajaa.
Autojen irroituksessa saatiin apua paikalle sattuneesta nelivetomaasturista, joka veti Hiacea poikki tien. Paikalle sattunut poliisi ohjasi liikennettä. Hiacen miehet olivat kertoneet että asia oli sovittu, eikä virkavalta puuttunut asiaan ollenkaan.
Taas kerran kävi niin että "tyhmyydestä sakotettiin". Ei kannata peruuttaa vaikka "järki" sanoisi, että tie on vapaa, ennenkuin on käynyt katsomassa. Ilman muuta minun olisi pitänyt pysähtyä 2-3m leveälle pientareelle
eikä ajoradalle, jossa oli venäläiseen tapaan valkoinen sulkuviiva, tai sitten ajaa eteenpäin ja käydä kääntymässä.
Rantaan selvittyämme Lauri ryhtyi virvelöimään. Kala ei ollut syönnillään tai viehe oli vääränlainen. Söimme tuhdin aterian jonka valmistin: keitettyä makaroonia, tomaattimurskaa, lasipurkissa ja liemessä ollutta valkosipulia ja Eskon kotitekoista ehtaa purkkisikaa, ruisleipää ja vettä. Lauri oli kehitellyt rantaan nuotion jonka ääressä istuskeltiin ruuan jälkeen hiljaa kuunnellen voimakkaasti virranneen Jenisein kohinaa.
Muutamaa tuntia aikaisemmin laskettelurinteen huipulla oltiin kuin opetuslapset Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella, josta heidän sitten piti laskeutua elämän vaikeuksien keskelle.
P-paikkamme oli noin 3-4m korkealla rantapenkalla. Jätimme itsemme Herran haltuun ja nukuimme rauhassa yömme. Puolitoista vuotta aikaisemmin läheisessä Sajanogorskin suurpatovoimalassa oli sattunut ympäri maailman tiedotettu lähes sata kuolonuhria vaatinut onnettomuus, jossa yksi iso generaattorihuone/sali oli yht`äkkiä täyttynyt vedellä. Puskaradion kautta levinnyt tieto oli aiheuttanut sen, että ihmiset olivat jopa 100km päässä Minusinskissa lähteneet autoilla pakoon korkeammille paikoille, kun oli liikkeellä epäilys, että
jos koko pato murtuu ja nuo valtavat 30-40 kuutiokilometrin vesimassat pääsevät liikkeelle , niin valtavat alueet jäävät tulva-aallon alle. "Legenda" kertoo, että yksi työntekijä oli juossut ylös tuon 245m korkean padon päälle ja käsivoimin veivannut jotkut turvaluukut kiinni, jolloin vedentulo oli lakannut.(Ilmeisesti sähköt olivat katkenneet).
Kun viime (kait) lokakuussa kävimme Laurin ja Jyrin kanssa katsomassa k.o. Suurpatovoimalaa ja Johanna oli mukana tulkkina, eräs paikalle sattunut patotyömaan insinööri joka noin tunnin verran kertoi tuohon patoon ja erikoisesti silloin rakenteilla olleeseen veden sivujuoksutusportaikon ( ehkä noin 100m m leveät ja
40-50m korkeat "askelmat") liittyvistä asioista. Kun yritimme kysyä tuohon mainittuun onnettomuuteen liittyvistä asioista, niin hän sanoi, ettei hänellä ole lupa puhua siitä mitään.
Aamulla keitimme teet ja kahvit ja luimme PäivänTunnussanan tekstit. Pidimme aamurukoukset kiittäen yönlevosta ja uudesta päivästä ja uudesta armosta pyytäen johdatusta ja varjelusta edelleen.Lauri jatkoi virvelöintiä ja minä ryhdyin siivoamaan autoa, joka kyllä kannatti. Löysin nimittäin tutun pastori Jarmo Sormusen 2001 kirjoittaman Kolossalaiskirjeen selitysteoksen ja uppouduin sen sanomaan. Tuli sellainen olo, että eilisiltainen kolahdus taisi olla minulle hyvinkin tarpeellinen "muistutus kuolevaisuudesta".
Vaikka meillä jäi puolenkymmentä hissinousua käyttämättä jätimme lasketteluajatukset ja lähdimme kohti uusia seikkailuja. Lauri oli kiinnostunut Jenisein itäpuolella voimalaitoksen takana sijaitsevasta Kansallispuistosta, joka oli merkitty karttaan. Löysimme Jenisein ylittävän sillan ja jatkoimme tietä kunnes tuli puomi ja tarkastuskoppi. Kaksi nuorta vartijaa ottivat minun tiedot ja tekivät tarkastuslapun mukaamme piirtäen summittaisen kartan jonka mukaan opastivat meidät ajamaan noitten valtavien "veden juoksutusportaitten vierestä ylämäkeä miliisikopille ja puomille, jonka takaa alkoi tuo Kansallispuistoalue.
Miliisi tai oikeammin nykyisin poliisi oli paljonkin perusteellisempi kuin nuoret vartijapojat, mutta päästi meidät läpi kysellen milloin palaamme. Tie nousi ehkä 800 metriin merenpinnasta (tien viereisistä lumipenkoista päätellen) ja laskeutui noin 11-12km matkan ajettuamme padon takaisen Jenisein "vuonon" rantaan . Otimme kuvia korkeimmalla kohdalla ja totesin että aivan silmiemme edessä olivat juuri ne vuoret, jotka ovat blogissani kansisivulla lumihuippuisina (otettu vuosi sitten kevättalvella).
"Vuonoon" laski joki, jonka varressa oli tukkityömaa ja mm.valtava nosturi."Vuono oli ehkä 2-3km matkalta vielä jäässä. Vapaana aaltoili Jenisein pääväylä, joka muuten on padon alapuolella toistasataa kilometriä sulana vaikka onkin yli 30 asteen pakkasia kuukausien ajan. Ilmeisesti siihen on syynä , että padosta laskettava vesi ei tule pinnalta vaan syvempää ja myös veden virtausnopeus on huomattavan suuri. Vasta
Abakanin jälkeen kun virtaus hidastuu ja vseialuueet laajenevat ennen Krasnojarskin Patovoimalaa Jeniseikin talttuu talvisin ja nöyrtyy jäätymään.
Jääpeite vuonossa lähtee kuulemma viikon päästä. Jään keskellä oli kymmeniä laivoja ja as.laivoja/lauttoja odottamassa vesien vapautumista ja uutta turistikautta. Vuonon yläosassa oli noin 1.5km matkalla valtavat määrät ilmeisesti Jenisein allasalueelta nostettua/noussutta puutavaraa, jota oli ajettu "varastoon" valtavat röykkiöt myös 3-4km ylemmäs jokivarteen.
Jenisein vesi padon yläpuolella oli nyt ehkä 25-30m kesäpintaa alempana.Rantajyrkänteeseen oli jääneet jäät muutaman neliömetrin lauttoina.
Paluumatkalla kävimme ostamassa kirjolohialtailta pari 1,5kg kalaa, joista toisen paistoimme jokivarressa ja toisen toimme Joosen perhettä varten.
Huomenna mennään Suetukiin juhlimaan kuoleman voittanutta Ylösnoussutta Kristusta.
torstai 21. huhtikuuta 2011
Hiljaista viikkoa kohti pääsiäistä
Sain juuri Eskolta tekstiviestin Moskovasta. Hän oli saanut piletin yöjunaan ja on jo aamulla Suomessa.
Pojat lähtivät eilen Karatusan remonttityömaalta. Laitoimme keittiöön ja olohuoneeseen uudet isommat ikkunat ja vähän tuntuu siltä, että pitäsköhän ne kadun puoleisen makuukamarin ikkunat myös vaihtaa. Toinen onkin melko kehnossa kunnossa ja toinen niin vinossa, että silmään sattuu.
Itse jäin Karatusaan tekemään Ivecon huoltoa. Auto oli seisonut lähes koko ajan remonttitalon pihassa, sillä starttimoottorissa oli ongelmaa. Olimme liikkuneet Joosen autolla. Ajoin auton keulan noin 20 cm korkeille "pukeille" ja tuin kaikki pyörät 120% varmistuksella, ettei se pääse liikkumaan. Sitten irrotin huopamaisen (melko öljyisen) pohja-"panssarin" ja heti huomasin missä oli vika. Startin pultit ja mutterit oli löystyneet Siperian (ja sitä ennen jo Venäjän) teillä ja pelkkä kiristäminen korjasi tilanteen. -Niitä, samoinkuin laturinkin vastaavia pultteja ja muttereita täytyy silloin tällöin kiristää ja mihin vaan mahtuu on syytä laittaa lukkomutterit lisäksi. Nyt hoppa lähtee taas kuin palmun alta konsanaan. Illalla homma jäi hieman kesken. Jatkoin aamulla, pesin kädet ja sitten kannoin maanantaina Abakanista ostetut kattopanelit sisälle taloon.
Rakentaminen jatkuu ensi viikon tiistaina. Nyt vietetään Hiljaista viikkoa ja juhlitaan pääsisäistä, joka sattuu olemaan yhtäaikaa ortodoksikirkon kanssa.
Illalla oli Kiirastorstain nuortenilta Pitkästen kotona. Kuusi ammattikoulunuorta oli Joosen perheen, khra Slava Shadrinin, Laurin ja minun lisäksi. Joose oli tehnyt hankintoja ja valmisteluja, kuin konsanaan Jeesuksen opetuslapset joskus vajaa 2000v sitten. Olohuoneen lattialle oli katettu pääsisäisateria. Lampaan sijaan oli pari kanaa, mutta muut tarpeet oli kuin suoraan Raamatusta. Joose ja Slava kertoivat ruokailulla hyvin lavastaen VT:n pääsiäisestä, jolloin Israelin kansa lähti Egyptin orjuudesta kuin myös Jeesuksen viimeisestä ateriasta ja Pyhän Ehtoollisen asettamisesta yläsalissa ja sen merkityksestä meille kristityille.
Nuorten lähdettyä Slavan mukana Joose piti vielä omille lapsilleen syventävän selityshetken Kiirastorstaista.
Huomasin, että siinä siirrettiin Joosen kotona saamaa kristillistä perintöä kauniisti uudelle sukupolvelle.
Siinä olisi mallia kene tahansa kotiin lapsia ja lastenlapsia ajatellen.
Lopuksi veisattiin Kiirastorstain virsi:"Käy yrttitarhasta polku, Vie Golgatalle se, On Hengen viitoima sen joka askele, Se tie vie viimein Taivaaseen, mutta tie oli tuskain se."
Laurilla oli haave lähteä käymään Baikalilla junan kanssa nyt Pääsisäisenä, mutta kun juna-aikataulut yms. eivät oikein passanneet jätettiin se toukokuulle ja yritetään huomenna löytää laskettelurinne ja käydä hoitamassa ruumiinkuntoa ja mielenterveyttä raittiissa ulkoilmassa.
Ennen Karatusasta lähtöä otin pientä tuntumaa painonnostovälineisiin. Laitoin 9 kg:n tankoon 15 kg limpit molempiin päihin ja kun punnersin ne lankku- ja lautavarastosta ulosvedettyjen päitten varaan jouduin toteamaan, että rauta on raskasta, ellei sitä ole liikutellut aikoihin. Muutaman viikon jälkeen, jos on tehnyt jalkakyykkyjä jopa noin 100kg:lla , joku viiskymmentä kiloa tuntuu melkein kuin olisi pelkkä voimistelusauva
hartioilla. Tein kolme 10 jalkakyykyn sarjaa ja muutaman minuutin tauot välillä. - Siitä se alkaa.
Sopivassa määrin palauttavaa lenkkeilyä ja pari kertaa viikossa myöskin loikka/hyppelysarjoja ja sitten katsotaan tapahtuuko edelleenkään mitään hyppyrinnokalla. Viime talvi meni melkolailla pelkän "mäenlaskun"
piikkiin.
Pojat lähtivät eilen Karatusan remonttityömaalta. Laitoimme keittiöön ja olohuoneeseen uudet isommat ikkunat ja vähän tuntuu siltä, että pitäsköhän ne kadun puoleisen makuukamarin ikkunat myös vaihtaa. Toinen onkin melko kehnossa kunnossa ja toinen niin vinossa, että silmään sattuu.
Itse jäin Karatusaan tekemään Ivecon huoltoa. Auto oli seisonut lähes koko ajan remonttitalon pihassa, sillä starttimoottorissa oli ongelmaa. Olimme liikkuneet Joosen autolla. Ajoin auton keulan noin 20 cm korkeille "pukeille" ja tuin kaikki pyörät 120% varmistuksella, ettei se pääse liikkumaan. Sitten irrotin huopamaisen (melko öljyisen) pohja-"panssarin" ja heti huomasin missä oli vika. Startin pultit ja mutterit oli löystyneet Siperian (ja sitä ennen jo Venäjän) teillä ja pelkkä kiristäminen korjasi tilanteen. -Niitä, samoinkuin laturinkin vastaavia pultteja ja muttereita täytyy silloin tällöin kiristää ja mihin vaan mahtuu on syytä laittaa lukkomutterit lisäksi. Nyt hoppa lähtee taas kuin palmun alta konsanaan. Illalla homma jäi hieman kesken. Jatkoin aamulla, pesin kädet ja sitten kannoin maanantaina Abakanista ostetut kattopanelit sisälle taloon.
Rakentaminen jatkuu ensi viikon tiistaina. Nyt vietetään Hiljaista viikkoa ja juhlitaan pääsisäistä, joka sattuu olemaan yhtäaikaa ortodoksikirkon kanssa.
Illalla oli Kiirastorstain nuortenilta Pitkästen kotona. Kuusi ammattikoulunuorta oli Joosen perheen, khra Slava Shadrinin, Laurin ja minun lisäksi. Joose oli tehnyt hankintoja ja valmisteluja, kuin konsanaan Jeesuksen opetuslapset joskus vajaa 2000v sitten. Olohuoneen lattialle oli katettu pääsisäisateria. Lampaan sijaan oli pari kanaa, mutta muut tarpeet oli kuin suoraan Raamatusta. Joose ja Slava kertoivat ruokailulla hyvin lavastaen VT:n pääsiäisestä, jolloin Israelin kansa lähti Egyptin orjuudesta kuin myös Jeesuksen viimeisestä ateriasta ja Pyhän Ehtoollisen asettamisesta yläsalissa ja sen merkityksestä meille kristityille.
Nuorten lähdettyä Slavan mukana Joose piti vielä omille lapsilleen syventävän selityshetken Kiirastorstaista.
Huomasin, että siinä siirrettiin Joosen kotona saamaa kristillistä perintöä kauniisti uudelle sukupolvelle.
Siinä olisi mallia kene tahansa kotiin lapsia ja lastenlapsia ajatellen.
Lopuksi veisattiin Kiirastorstain virsi:"Käy yrttitarhasta polku, Vie Golgatalle se, On Hengen viitoima sen joka askele, Se tie vie viimein Taivaaseen, mutta tie oli tuskain se."
Laurilla oli haave lähteä käymään Baikalilla junan kanssa nyt Pääsisäisenä, mutta kun juna-aikataulut yms. eivät oikein passanneet jätettiin se toukokuulle ja yritetään huomenna löytää laskettelurinne ja käydä hoitamassa ruumiinkuntoa ja mielenterveyttä raittiissa ulkoilmassa.
Ennen Karatusasta lähtöä otin pientä tuntumaa painonnostovälineisiin. Laitoin 9 kg:n tankoon 15 kg limpit molempiin päihin ja kun punnersin ne lankku- ja lautavarastosta ulosvedettyjen päitten varaan jouduin toteamaan, että rauta on raskasta, ellei sitä ole liikutellut aikoihin. Muutaman viikon jälkeen, jos on tehnyt jalkakyykkyjä jopa noin 100kg:lla , joku viiskymmentä kiloa tuntuu melkein kuin olisi pelkkä voimistelusauva
hartioilla. Tein kolme 10 jalkakyykyn sarjaa ja muutaman minuutin tauot välillä. - Siitä se alkaa.
Sopivassa määrin palauttavaa lenkkeilyä ja pari kertaa viikossa myöskin loikka/hyppelysarjoja ja sitten katsotaan tapahtuuko edelleenkään mitään hyppyrinnokalla. Viime talvi meni melkolailla pelkän "mäenlaskun"
piikkiin.
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Siperian öitä, Abakanin vilinässä ja eron hetkiä rautatieasemalla
Edellinen viikko oli melko leppoisaa touhua kun kierrettiin mukana Siperian Karhun rovast Yrjo Niemen kokouksissa torstaista lauantaihin. -Tosin kyllähän se istuminen ja kuunteleminen alkoi käydä työstä varsinkin niiltä osin joihin ei kielitaito riittänyt. Välillä meinasi mennä pilkkimisen puolelle. Onneksi ei meistä kuulijoista kukaan pudonnut penkiltä nukahtamisen seurauksena. Yrjön vierailu oli meille talkoomiehille vaihtelua, koska hän puhui suomeksi, kun muuten tilaisuudet ovat venäjän kielisiä.
Olen jo maininnutkin, että tällä reissulla on nukuttu Ivecossa vain tulomatkan aikana. Karatusan khra Vitali Lutsegov Tonja vaimonsa kanssa oli tutustunut heidän lastensa liikunnan valmentajaan eli treenariin 55v virolaissyntyiseen Johannaan, joka oli ehdottanut että voisimme majoittautua hänen kotiinsa. Siellä on majailtu Eskon kanssa ja parina yönä Joose ja Laurikin ovat siellä nukkuneet. Johannan nimi on virallisesti passissa Joganna. Olemme ehtineet tutustua jonkun verran . Eestin kielisten mummin ja äidin peruina on jonkunlaista tuntumaa uskonasioihin, vaikka Neuvosto-Liiton aikana eletty nuoruus ja aikuisikä onkin ollut hengellisesti kuollutta aikaa. Lutsegovien kertoman mukaan Johannalla on ollut jonkunlaista hengellisen herätyksen aikaa.
Vaikka kielimuuri onkin ollut melkoinen minun pahasti ruostuneen ja muutenkin vähäisen venäjän osaamiseni vuoksi olen alkanut päästä jollainlailla jyvälle Johannan elämän tarinasta. Työsaran osalta fyysisen kulttuurin eli liikunnan treenarina on paljon hyviä ja iloisia kokemuksia, mutta lähiomaisten kohdalla surua ja murhetta sitäkin enemmän. Isovanhemmat ja vanhemmat ovat jo ikänsä puolesta ehtineet kuolla, mutta miehen menetys
sydäninfarktin iskettyä kun tämä oli vain 48v ja oman Otto veljen 28v ja oman pojan Volodjan kuolema 22 vuotiaana ovat olleet todella järkyttäviä. Otto veli oli surmattu raa-asti ja ruumis oli pari kuukautta kateissa, mutta löytyi lopulta kaatopaikalta. Murhaajat saivat 24v 19v 11v ja 5v tuomiot. Myös Johannan pojan Volodjan eli Vovan kuolemaan liittyi jotain hämärää, josta en aivan saanut selvää, mutta se on ollut äidille
kova paikka kuten myös veljen kuolemakin oli ollut. Toinen pojista Sergei eli Sirjoosa asuu Minusinskissa . Hän on naimisissa. Lapsenlapsia on kaksi ja Sergei on töissä uusia muovikarmisia ikkunoita valmistavassa firmassa.
Juuri ennen nukkumaan käymistä olen katsellut ja kuunnellut Siperian öitä talon perunapellon laidassa. Tähtikirkas taivas ja siellä jossain kaukana möllöttävä "juuston puolikas", kylän talojen tumma shiluetti yötaivasta vasten ja koirien jatkuva haukunta, siinä on jotain melkeimpä lumoavaa.
Öisin on ollut vielä melko kylmää, mutta päivällä on hiponut välillä Suomen hellelukemarajaa.
Eilinen oli todella lepopäivä. Nukuttiin pitkään. Mentiin saman kerrostalon toiseen osaan Pitkästen kotiin, jossa pidettiin luterilaisen srk:n jumalanpalvelus. Iltapäivällä mietiskeltiin lähdettäiskö Eskon kanssa katsomaan sitä maailman kuudenneksi suurinta Jenisein voimalaitosta ja patoa, mutta kun sää oli pilvinen siitäkin luovuttiin. Itse kävin sitten illan suussa hölkkä/kävelylenkillä (5km + vuoroloikkaharjoitus 5x10).
Tänään kierreltiin Abakanin rakennustarvikeliikkeissä etsimässä yhtä sun toista tarviketta ja lopuksi vielä
Sibirskaja Lies (Siperialainen Metsä) puutavaraliikkeessa ostamassa sisäkattopanelit (noin 60 neliömetriä).
Paneleitten hinta oli melkolailla Suomen luokkaa, mutta ostettiin kuitenkin.
Aikaa ehti kulua niin, että tuli lähes kiire käydä hakemassa Eskon tavarat Minusinskin asunnolta, jonne Lauri
jäi. Esko kävi hyvästelemässä Johannan ja tytöt ja sitten ajettiin Joosen Mitsubisillä (Johanna oli aamulla käynyt pesettämässä sauton) taas Abakaniin. Kiireellä poikettiin syömässä pizzat ja ehdittiin hyvin junalla.
Vaunu n:o 4 ja paikka "nommer" 27 niinsanotussa avoimessa makuuvaunussa.
Vankka kädenpuristus ja siunauksen toivotukset puolin ja toisin. Jätimme todellisen maailman matkaajan
luottavaisin mielin vaunuemännän hoiviin. Junassa tuskin lienee liiemmin englannin kielen taitoisia (Esko puhuu hyvin englantia), mutta voihan sitä puhua vaikka käsillä.
Huomenna menemme Laurin kanssa Karatusaan. Joose jää hoitelemaan asioita Minusinskiin ja tulee mukaan remonttihommiin keskiviikkona, joka saattaa jäädäkin hänen ainoaksi rakennuspäiväksi, kun torstaina on Minusinskissa nuortenilta ja sitten alkavatkin Hiljaisen viikon tilaisuudet.
Laurilla on haaveena mennä käymään Baikalilla junan kanssa. Saa nähdä toteutuuko se jo tämän viikon aikana.
Olen jo maininnutkin, että tällä reissulla on nukuttu Ivecossa vain tulomatkan aikana. Karatusan khra Vitali Lutsegov Tonja vaimonsa kanssa oli tutustunut heidän lastensa liikunnan valmentajaan eli treenariin 55v virolaissyntyiseen Johannaan, joka oli ehdottanut että voisimme majoittautua hänen kotiinsa. Siellä on majailtu Eskon kanssa ja parina yönä Joose ja Laurikin ovat siellä nukkuneet. Johannan nimi on virallisesti passissa Joganna. Olemme ehtineet tutustua jonkun verran . Eestin kielisten mummin ja äidin peruina on jonkunlaista tuntumaa uskonasioihin, vaikka Neuvosto-Liiton aikana eletty nuoruus ja aikuisikä onkin ollut hengellisesti kuollutta aikaa. Lutsegovien kertoman mukaan Johannalla on ollut jonkunlaista hengellisen herätyksen aikaa.
Vaikka kielimuuri onkin ollut melkoinen minun pahasti ruostuneen ja muutenkin vähäisen venäjän osaamiseni vuoksi olen alkanut päästä jollainlailla jyvälle Johannan elämän tarinasta. Työsaran osalta fyysisen kulttuurin eli liikunnan treenarina on paljon hyviä ja iloisia kokemuksia, mutta lähiomaisten kohdalla surua ja murhetta sitäkin enemmän. Isovanhemmat ja vanhemmat ovat jo ikänsä puolesta ehtineet kuolla, mutta miehen menetys
sydäninfarktin iskettyä kun tämä oli vain 48v ja oman Otto veljen 28v ja oman pojan Volodjan kuolema 22 vuotiaana ovat olleet todella järkyttäviä. Otto veli oli surmattu raa-asti ja ruumis oli pari kuukautta kateissa, mutta löytyi lopulta kaatopaikalta. Murhaajat saivat 24v 19v 11v ja 5v tuomiot. Myös Johannan pojan Volodjan eli Vovan kuolemaan liittyi jotain hämärää, josta en aivan saanut selvää, mutta se on ollut äidille
kova paikka kuten myös veljen kuolemakin oli ollut. Toinen pojista Sergei eli Sirjoosa asuu Minusinskissa . Hän on naimisissa. Lapsenlapsia on kaksi ja Sergei on töissä uusia muovikarmisia ikkunoita valmistavassa firmassa.
Juuri ennen nukkumaan käymistä olen katsellut ja kuunnellut Siperian öitä talon perunapellon laidassa. Tähtikirkas taivas ja siellä jossain kaukana möllöttävä "juuston puolikas", kylän talojen tumma shiluetti yötaivasta vasten ja koirien jatkuva haukunta, siinä on jotain melkeimpä lumoavaa.
Öisin on ollut vielä melko kylmää, mutta päivällä on hiponut välillä Suomen hellelukemarajaa.
Eilinen oli todella lepopäivä. Nukuttiin pitkään. Mentiin saman kerrostalon toiseen osaan Pitkästen kotiin, jossa pidettiin luterilaisen srk:n jumalanpalvelus. Iltapäivällä mietiskeltiin lähdettäiskö Eskon kanssa katsomaan sitä maailman kuudenneksi suurinta Jenisein voimalaitosta ja patoa, mutta kun sää oli pilvinen siitäkin luovuttiin. Itse kävin sitten illan suussa hölkkä/kävelylenkillä (5km + vuoroloikkaharjoitus 5x10).
Tänään kierreltiin Abakanin rakennustarvikeliikkeissä etsimässä yhtä sun toista tarviketta ja lopuksi vielä
Sibirskaja Lies (Siperialainen Metsä) puutavaraliikkeessa ostamassa sisäkattopanelit (noin 60 neliömetriä).
Paneleitten hinta oli melkolailla Suomen luokkaa, mutta ostettiin kuitenkin.
Aikaa ehti kulua niin, että tuli lähes kiire käydä hakemassa Eskon tavarat Minusinskin asunnolta, jonne Lauri
jäi. Esko kävi hyvästelemässä Johannan ja tytöt ja sitten ajettiin Joosen Mitsubisillä (Johanna oli aamulla käynyt pesettämässä sauton) taas Abakaniin. Kiireellä poikettiin syömässä pizzat ja ehdittiin hyvin junalla.
Vaunu n:o 4 ja paikka "nommer" 27 niinsanotussa avoimessa makuuvaunussa.
Vankka kädenpuristus ja siunauksen toivotukset puolin ja toisin. Jätimme todellisen maailman matkaajan
luottavaisin mielin vaunuemännän hoiviin. Junassa tuskin lienee liiemmin englannin kielen taitoisia (Esko puhuu hyvin englantia), mutta voihan sitä puhua vaikka käsillä.
Huomenna menemme Laurin kanssa Karatusaan. Joose jää hoitelemaan asioita Minusinskiin ja tulee mukaan remonttihommiin keskiviikkona, joka saattaa jäädäkin hänen ainoaksi rakennuspäiväksi, kun torstaina on Minusinskissa nuortenilta ja sitten alkavatkin Hiljaisen viikon tilaisuudet.
Laurilla on haaveena mennä käymään Baikalilla junan kanssa. Saa nähdä toteutuuko se jo tämän viikon aikana.
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Eskon puumerkki ja Siperian Karhun matkassa
Kännykkäkamerani on edelleen tiltissä, mutta jos saan kavereilta kuvamateriaalia tälle koneelle, niin täydennetään tekstejä jälkikäteen kuvillakin. -Pitkästen blogissa (http://www.pitkaset.blogspot.com/) on muutama kuva kahdelta edelliseltä viikolta. Palasimme joskus yhdeksän maissa Karatusasta nyt Ivecolla, sillä maanantaina on tarkoitus hakea Abakanista lasti paneleita remonttipappilan sisäkattoa varten.
Suomalaiseen yleissivistykseen kuuluu ehdottomasti muutamia kansallisia peruskirjailijoita, joista yksi ehdoton
on Aleksis Kivi. Hänen tuotannostaan löytyy myös eräs suomalainen perushahmo elikä Nummisuutarin Esko.
Sieltä kotoisin on myös sanonta "Eskon puumerkistä". Eskohan halusi ja laittoikin oman puumerkkinsä papereihin joitten kanssa oli menossa hakemaan morsianta talouteensa. -Eskon puhemies ei ollut parasta ykköslaatua ja niimpä yritys meni kaikin puolin "mönkään". - No se puumerkin historiasta.
Tässä Siperian ja Karatusan pappilaremontin kohdalla "Eskon puumerkki" on onnistunut kaikin puolin.
Jäppilästä kotoisin oleva muutaman vuoden eläkkeellä ollut maanviljelijä Esko Kaukonen ehti olla varsinaisessa remonttihommassa vain parisen viikkoa, mutta hänen työpanoksensa on ollut niin mittava, että
voidaan puhua positiivisessa merkityksessä Eskon puumerkistä. Vuorotellen Laurin kanssa toimimme "lautapoikina" kun Esko koolasi 33x150mm laudalla kaikkiin mahdollisiin suuntiin kallistelleet ja mutkitelleet hirsiset ulkoseinät ja teki myös väliseinä koolaukset ja ehti myöskin asentaa suuren osan gyprok- (eli venäläisittäin kipsikartonki) levyistä. Joose ja Lauri olivat ensimmäisellä viikolla koolailleet WC/ suihkuhuoneen seinät ja katon ja niihin me Eskon kanssa sommittelimme eilen levyt paikoilleen. Sisäkatot paneloidaan. Eilispäivänä saimme porukalla asennettua uuden ja suuremman nykyaikaisen ikkunan olohuoneeseen. Samanlainen odottaa asentamista myöskin keittiössä. Maanantai-iltana Esko lähtee junalla kotiinsa Jäppilään (nykyistä Pieksämäkeä liitosten jälkeen). Siellä odottaa toisena pääsisäispäivänä seurat ja heti sen jälkeen uusi talkooreissu. Tällä kertaa Jerusalemiin, jossa on kahden viikon työrupeama jonkun seurakuntakeskuksen kuistin rakentamiseksi kahden muun suomalaisen talkoomiehen kanssa. Muutama vuosi sitten Esko oli remontoinut maatilansa (jota poika isännöi nykyään) vieressä sijaitsevan hirsisen rakennuksen itseään ja vaimoaan ajatellen eläkepäiviä varten. Eskon sukunimi Kaukonen on tainnut olla enteellinen, sillä hän on tavalliseksi maalaismieheksi kiertänyt maailmaa harvinaisen paljon ja niistä reissuista löytyy myös rakennustalkooreissuja kolme Senegaliin ja yksi myös Tansaniaan. Israelista paluun jälkeen Esko auttelee poikaansa maatatilan hommissa, jotka jatkuvat syksyyn asti, joten hän ei pääse elokuun lopulla alkavalle seuraavalle Karatusan talkooreissulle.- Toivottavasti näemme Eskoa täälläpäin myöhemmin kun Karatusan kirkkohanke pääsee, jos Herra niin suo, alkuun.
Luin juuri Pitkästen blogin kommenteista, joissa kerrottiin SEKLin Idäntyöpäivien terveisinä, että suunnitelmissa olisi jo tälle kesälle Bulangan hirsikirkon rungon siirtäminen Karatusaan ja sitä ennen tarvittavien maansiirto- ja perustustöitten tekeminen tulevalle kirkon tontille.
OB-joen missioreissuilla, joilla olen viime vuosina ollut auttamassa nyt jo 84 vuotiasta amerikansuomalaista lähetyssaarnaaja Kusti Materoa törmäsimme Hanti-Mansiskissa valtavan kokoiseen Siperian tiikeriin. Onneksi se oli pronssin tapaiseen metalliin valettu, eikä elävä. - Tällä reissulla "törmäsimme" kuitenkin ilmielävään Siperian Karhuun, nimittäin rovasti Yrjö Niemeen. Kiertelimme hänen mukanaan kolmen päivän ajan Karatusaa ja alueen kyliä pitämässä jumalanpalveluksia ja hengellisiä kokouksia. Yrjö tuli Minusinskiin ja Karatusaan tulkkinsa krasnojarskilaisen Bertan ja SLEYn lähetin pastori Ville Melasen ja Villen perheen kanssa torstaina ja he lähtivät takaisin tänään iltajunalla. Yrjo Niemi oli tulkkeineen ollut Krasnojarskin alueella perinteisellä vankilakierroksella ja saimme kuulla myös terveisiä noista suurista pakkotyölaitoksista, joissa vangit tekevät metsätöitä. Miesten vankiloissa oli jotain 5-6 tuhatta ja naisten vankilassa tuhat vankia.
Niissäkin Jumalan saarnattu sana on tehnyt jaloa työtä ja kuulimme monta erilaista iloista ja valoisaa esimerkkiä siitä kuinka Jumala on vapauttanut syntien sitomia ihmisiä ja tehnyt heistä sisäisesti vapaita ja myös antanut halun ja voiman toimia ilosanoman eteenpäin viejinä.
Rovasti Yrjö Niemi on minua pari vuotta nuorempi hämeenlinnalainen pappi, joka on tehnyt n 18v ajan työtä Siperiassa, joista nelisen vuotta kokoaikaisena Krasnojarskin ev.lut.srk:n kirkkoherrana.
Yrjö Niemi on nuorempana kuulunut Suomen edustusmiehistöön painonnostossa ja toimii nykyäänkin Hämeenlinnassa sikäläisen urheiluseuran voimalajien jaoston puheenjohtajana ja painonnostosalin johtajana.
Karatusan pappilaremontti näyttää olevan suht`hyvässä vauhdissa sisätöitten osalta. Tosin WC/suihkuhuoneeseen pitää tehdä ns. kakkosvalu lämpökaapeleineen ja sen pitää saada rauhassa kuivua riittävän kauan ennen kaakelointia. Luultavasti siinä välissä rakennetaan keittiötä. Naapurin "sähkö/vesimies" on puuhaillut porakaivon kimpussa ja sai pumpun jo nostamaan vettä. Vedentulo kuitenkin taas jo lakkasi.
Saa nähdä kuinka siitä selviämme. Rakentamista riittää vielä itse talossakin nykyisessä koossaan. Rakennustahan jatketaan myöhemmin kolmen metrin verran lisähuoneita varten. Sitten on saunan korotusremontti ja ns.vierasmajan rakentaminen vanhan pienen navetan tilalle.
Suomalaiseen yleissivistykseen kuuluu ehdottomasti muutamia kansallisia peruskirjailijoita, joista yksi ehdoton
on Aleksis Kivi. Hänen tuotannostaan löytyy myös eräs suomalainen perushahmo elikä Nummisuutarin Esko.
Sieltä kotoisin on myös sanonta "Eskon puumerkistä". Eskohan halusi ja laittoikin oman puumerkkinsä papereihin joitten kanssa oli menossa hakemaan morsianta talouteensa. -Eskon puhemies ei ollut parasta ykköslaatua ja niimpä yritys meni kaikin puolin "mönkään". - No se puumerkin historiasta.
Tässä Siperian ja Karatusan pappilaremontin kohdalla "Eskon puumerkki" on onnistunut kaikin puolin.
Jäppilästä kotoisin oleva muutaman vuoden eläkkeellä ollut maanviljelijä Esko Kaukonen ehti olla varsinaisessa remonttihommassa vain parisen viikkoa, mutta hänen työpanoksensa on ollut niin mittava, että
voidaan puhua positiivisessa merkityksessä Eskon puumerkistä. Vuorotellen Laurin kanssa toimimme "lautapoikina" kun Esko koolasi 33x150mm laudalla kaikkiin mahdollisiin suuntiin kallistelleet ja mutkitelleet hirsiset ulkoseinät ja teki myös väliseinä koolaukset ja ehti myöskin asentaa suuren osan gyprok- (eli venäläisittäin kipsikartonki) levyistä. Joose ja Lauri olivat ensimmäisellä viikolla koolailleet WC/ suihkuhuoneen seinät ja katon ja niihin me Eskon kanssa sommittelimme eilen levyt paikoilleen. Sisäkatot paneloidaan. Eilispäivänä saimme porukalla asennettua uuden ja suuremman nykyaikaisen ikkunan olohuoneeseen. Samanlainen odottaa asentamista myöskin keittiössä. Maanantai-iltana Esko lähtee junalla kotiinsa Jäppilään (nykyistä Pieksämäkeä liitosten jälkeen). Siellä odottaa toisena pääsisäispäivänä seurat ja heti sen jälkeen uusi talkooreissu. Tällä kertaa Jerusalemiin, jossa on kahden viikon työrupeama jonkun seurakuntakeskuksen kuistin rakentamiseksi kahden muun suomalaisen talkoomiehen kanssa. Muutama vuosi sitten Esko oli remontoinut maatilansa (jota poika isännöi nykyään) vieressä sijaitsevan hirsisen rakennuksen itseään ja vaimoaan ajatellen eläkepäiviä varten. Eskon sukunimi Kaukonen on tainnut olla enteellinen, sillä hän on tavalliseksi maalaismieheksi kiertänyt maailmaa harvinaisen paljon ja niistä reissuista löytyy myös rakennustalkooreissuja kolme Senegaliin ja yksi myös Tansaniaan. Israelista paluun jälkeen Esko auttelee poikaansa maatatilan hommissa, jotka jatkuvat syksyyn asti, joten hän ei pääse elokuun lopulla alkavalle seuraavalle Karatusan talkooreissulle.- Toivottavasti näemme Eskoa täälläpäin myöhemmin kun Karatusan kirkkohanke pääsee, jos Herra niin suo, alkuun.
Luin juuri Pitkästen blogin kommenteista, joissa kerrottiin SEKLin Idäntyöpäivien terveisinä, että suunnitelmissa olisi jo tälle kesälle Bulangan hirsikirkon rungon siirtäminen Karatusaan ja sitä ennen tarvittavien maansiirto- ja perustustöitten tekeminen tulevalle kirkon tontille.
OB-joen missioreissuilla, joilla olen viime vuosina ollut auttamassa nyt jo 84 vuotiasta amerikansuomalaista lähetyssaarnaaja Kusti Materoa törmäsimme Hanti-Mansiskissa valtavan kokoiseen Siperian tiikeriin. Onneksi se oli pronssin tapaiseen metalliin valettu, eikä elävä. - Tällä reissulla "törmäsimme" kuitenkin ilmielävään Siperian Karhuun, nimittäin rovasti Yrjö Niemeen. Kiertelimme hänen mukanaan kolmen päivän ajan Karatusaa ja alueen kyliä pitämässä jumalanpalveluksia ja hengellisiä kokouksia. Yrjö tuli Minusinskiin ja Karatusaan tulkkinsa krasnojarskilaisen Bertan ja SLEYn lähetin pastori Ville Melasen ja Villen perheen kanssa torstaina ja he lähtivät takaisin tänään iltajunalla. Yrjo Niemi oli tulkkeineen ollut Krasnojarskin alueella perinteisellä vankilakierroksella ja saimme kuulla myös terveisiä noista suurista pakkotyölaitoksista, joissa vangit tekevät metsätöitä. Miesten vankiloissa oli jotain 5-6 tuhatta ja naisten vankilassa tuhat vankia.
Niissäkin Jumalan saarnattu sana on tehnyt jaloa työtä ja kuulimme monta erilaista iloista ja valoisaa esimerkkiä siitä kuinka Jumala on vapauttanut syntien sitomia ihmisiä ja tehnyt heistä sisäisesti vapaita ja myös antanut halun ja voiman toimia ilosanoman eteenpäin viejinä.
Rovasti Yrjö Niemi on minua pari vuotta nuorempi hämeenlinnalainen pappi, joka on tehnyt n 18v ajan työtä Siperiassa, joista nelisen vuotta kokoaikaisena Krasnojarskin ev.lut.srk:n kirkkoherrana.
Yrjö Niemi on nuorempana kuulunut Suomen edustusmiehistöön painonnostossa ja toimii nykyäänkin Hämeenlinnassa sikäläisen urheiluseuran voimalajien jaoston puheenjohtajana ja painonnostosalin johtajana.
Karatusan pappilaremontti näyttää olevan suht`hyvässä vauhdissa sisätöitten osalta. Tosin WC/suihkuhuoneeseen pitää tehdä ns. kakkosvalu lämpökaapeleineen ja sen pitää saada rauhassa kuivua riittävän kauan ennen kaakelointia. Luultavasti siinä välissä rakennetaan keittiötä. Naapurin "sähkö/vesimies" on puuhaillut porakaivon kimpussa ja sai pumpun jo nostamaan vettä. Vedentulo kuitenkin taas jo lakkasi.
Saa nähdä kuinka siitä selviämme. Rakentamista riittää vielä itse talossakin nykyisessä koossaan. Rakennustahan jatketaan myöhemmin kolmen metrin verran lisähuoneita varten. Sitten on saunan korotusremontti ja ns.vierasmajan rakentaminen vanhan pienen navetan tilalle.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Juhlaa ja arkea
Tänään oltiin ensin Minusinskin autokoulukirkossa ehtoollisjumiksessa. Lapset, joita oli ihan mukavasti menivät Johannan ja Slavan vaimon kanssa saarnan ajaksi pyhäkouluun, mutta tulivat siunattavaksi ehtoollisen aikana. Meidän Suomi-vieraitten ja pappien sekä heidän perheittensä lisäksi paikalla oli kolme jonkun verran tuttua vanhampaa naisihmistä. Lasten joukossa oli varmaankin tuttuja koulukavereitakin.
Iltapäivällä juhlittiin Pitkästen lastenvahti Silva Oikarin 30v synttäreitä läheisen "suurkaupunki" (jotain 4-500th asukasta) Abakanin hienossa ravintolassa. Syötiin ihan "herroiksi" ja maksettiin itsemme kipeiksi.
No ei nyt sentään, mutta kyllä se teki jotain noin 30 euroa aikuiselta. Vain Lauri jäi kämpille huilaamaan ja nauttimaan omasta ajasta. Meitä rakennuskavereita kun joutuu katselemaan ja kuuntelemaan viikon ajan, niin kyllähän sitä tarvitsee aikaa yksinoloonkin.
Eilen kävimme Laurin kanssa toisen kerran hölkkälenkillä (n 4km). Lauri lähti lenkille myös tänä iltana. Itse jäin odottamaan tämän asunnon vuokraisäntää joka tavattuamme lupaili päättää 24.04. voidaanko Silvan jäljiltä jatkaa kämpän vuokrasopimusta. Eskohan lähtee viikon päästä maanantaina junalla Suomeen ja jos vuokrasopimus syntyy, niin sitten asustelemme täällä viikonloput Laurin kanssa. Ensimmäisen viikon ajan Lauri on majaillut Joosen kotona saman kerrostalon toisessa osassa Lauri on käynyt yöt Joosen kanssa Minusinskissa paitsi pe-la välisen yön jonka nukuimme kaikki hiihto/urheiluvalmentaja Johannan luona noin 6-700m remonttitalolta. Olemme Eskon kanssa kävelleet työmaalta kortteerille. Tuo Karatusan vuokraemäntä Johanna kyseli kuinka kauan tarvitsemme majapaikkaa ja sanoin, että ainankin siihen saakka kun Esko on täällä, mutta katsotaan nyt miten asia etenee.
Nuo kaksi hölkkä/kävelylenkkiä ovat kertoneet sen tosiasian, että juoksukuntoni on päässyt rapistumaan melkoisesti. Tosin vertailukohtana on hyväkuntoinen 28v rakennusmies Lauri Häkkinen(jonka toinen akillesjänne/pohje oireilee). - Ei auta kuin jatkaa sitkeästi lenkkeilyä ja vähitellen lisätä siihen loikkatreenejä ja puntinnostotreenejä. Eiköhän se lihaskunto ja hapenottokin siitä ala korjautua.
Huomisaamuna menemme Eskon kanssa 07.45 Pitkästen asunnolle aamupalalle ja lähdemme Joosen Mitsubisillä ajelemaan Karatusan työmaalle. Mennessä viemme Hiljan kouluun.
Remonttitalossa jatkuu seinien ja katon koolaus. Sitten kun on saatu pohjat kuntoon aloitetaan laittamaan Cyprok levyjä eli venäläisittäin kipsikartonkeja paikoilleen. Sen jälkeen päästään laittamaan kattoon paneleita, jotka on haettava Abakanista. Olohuoneeseen ja keittiöön on tilattu suuremmat ikkunat ja ne pitäisi
olla valmiina kait viikon päästä.
Iltapäivällä juhlittiin Pitkästen lastenvahti Silva Oikarin 30v synttäreitä läheisen "suurkaupunki" (jotain 4-500th asukasta) Abakanin hienossa ravintolassa. Syötiin ihan "herroiksi" ja maksettiin itsemme kipeiksi.
No ei nyt sentään, mutta kyllä se teki jotain noin 30 euroa aikuiselta. Vain Lauri jäi kämpille huilaamaan ja nauttimaan omasta ajasta. Meitä rakennuskavereita kun joutuu katselemaan ja kuuntelemaan viikon ajan, niin kyllähän sitä tarvitsee aikaa yksinoloonkin.
Eilen kävimme Laurin kanssa toisen kerran hölkkälenkillä (n 4km). Lauri lähti lenkille myös tänä iltana. Itse jäin odottamaan tämän asunnon vuokraisäntää joka tavattuamme lupaili päättää 24.04. voidaanko Silvan jäljiltä jatkaa kämpän vuokrasopimusta. Eskohan lähtee viikon päästä maanantaina junalla Suomeen ja jos vuokrasopimus syntyy, niin sitten asustelemme täällä viikonloput Laurin kanssa. Ensimmäisen viikon ajan Lauri on majaillut Joosen kotona saman kerrostalon toisessa osassa Lauri on käynyt yöt Joosen kanssa Minusinskissa paitsi pe-la välisen yön jonka nukuimme kaikki hiihto/urheiluvalmentaja Johannan luona noin 6-700m remonttitalolta. Olemme Eskon kanssa kävelleet työmaalta kortteerille. Tuo Karatusan vuokraemäntä Johanna kyseli kuinka kauan tarvitsemme majapaikkaa ja sanoin, että ainankin siihen saakka kun Esko on täällä, mutta katsotaan nyt miten asia etenee.
Nuo kaksi hölkkä/kävelylenkkiä ovat kertoneet sen tosiasian, että juoksukuntoni on päässyt rapistumaan melkoisesti. Tosin vertailukohtana on hyväkuntoinen 28v rakennusmies Lauri Häkkinen(jonka toinen akillesjänne/pohje oireilee). - Ei auta kuin jatkaa sitkeästi lenkkeilyä ja vähitellen lisätä siihen loikkatreenejä ja puntinnostotreenejä. Eiköhän se lihaskunto ja hapenottokin siitä ala korjautua.
Huomisaamuna menemme Eskon kanssa 07.45 Pitkästen asunnolle aamupalalle ja lähdemme Joosen Mitsubisillä ajelemaan Karatusan työmaalle. Mennessä viemme Hiljan kouluun.
Remonttitalossa jatkuu seinien ja katon koolaus. Sitten kun on saatu pohjat kuntoon aloitetaan laittamaan Cyprok levyjä eli venäläisittäin kipsikartonkeja paikoilleen. Sen jälkeen päästään laittamaan kattoon paneleita, jotka on haettava Abakanista. Olohuoneeseen ja keittiöön on tilattu suuremmat ikkunat ja ne pitäisi
olla valmiina kait viikon päästä.
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Rakennushommat hyvin alkuun
Palasimme illansuussa Karatusan työmaalta tänne Minusinskin kakkosvuokra-asunnolle, jossa Pitkästen lapsia heidän kielenopiskelujensa aikana hoitanut SEKLin Kv.linjan kautta tänne tullut Silva Oikari 28v. on majoittautunut tammikuusta lähtien ja muuttaa ensi viikon tiistaina takaisin Suomeen. Meillä Eskon kanssa on käytössä olohuone ja Silvalla makuuhuone. Keittiö ja sosiaalitilat ovat yhteiset. Lauri on asunut Pitkästen asunnon pikkukamarissa. Tämän asunnon vuokrasuhde päättyy 24.04. ellei sitä saada jatkettua. Omistaja tulee kait huomenna tarkastamaan millaiset mahdolliset jatkovuokralaiset hän saisi.- No viikothan me Eskon kanssa olemme tiiviisti Karatusassa. Tosin Eskokin lähtee takaisin Suomeen jo reilun viikon päästä. Sitten työt jatkuvat Joosen ja Laurin kanssa. Sitäkään kuinka kauan Lauri täällä jatkaa en vielä tiedä. -Toivottavasti niin kauan, että saisimme remonttitalon sisustushommat tehtyä ja khra Vitalin perhe (vaimo ja neljä lasta) pääsisivät muuttamaan uuteen kotiin. Vielä muutama päivä sitten oli tieto, että heidän pitäisi muuttaa jo pääsisäiseksi pois nykyisestä asunnostaan, jonne on kai tulossa remontti.Toivottavasti he saavat siihen jatkoaikaa, ettei tarvitsisi tehdä kahta perättäistä muuttoa.
Silva laittoi äsken tämän minun kannettavan kompjuuterin toimimaan. Luultavasti en nytkään pysty lähettämään s-postejani, mutta voin kuitenkin lukea minulle tulevia posteja.
Tällä reissulla nukuimme (toistaiseksi) Ivecossa vain tulomatkan aikana. Vitali pappi vaimonsa kanssa oli hommannut meille yöpaikan virolaissyntyisen 55v lasten urheilu- (erik. hiihto) valmentajan Johannan asumaan hirsitaloon. Iveco on seissyt remonttitalon pihassa ja olemme tallustelleet reilun puolen kilometrin matkan jalkaisin. Tutustuin Johannan Karatusan alueen Ivan nimiseen ykkösfarmariveljeen (80 työläistä) vuosi sitten toukokuussa kun vierailin täällä paikkoihin tutustumassa. Meillä oli jumalanpalvelus Bulankan kylällä ja sen jälkeen Ivan kutsui meidät (Joose,Slava,Vitali ja minä) saunomaan uuteen kauniiseen kotiinsa. Ivan, joka on koko ikänsä ollut maakylässä puhui enemmän eestiä kuin siskonsa, joka on asunut täällä "centerissä".
Johanna on laittanut meille aamupalan ja päivällisen töitten jälkeen. Hänellä on lehmä ja vasikka pienessä navetassa ja maitoa (n. 4 %) on piisannut. Lounaalla olemme käyneet neljästään iltapäivällä jossain kylän kolmesta "stolavajasta" eli ruokalasta. Elopaino on alkanut taas hissukseen kivuta, vaikka olenkin käynyt peräti kaksi kertaa lenkillä Laurin kanssa. Viikko sitten oli Joosekin mukana. Tänään lenkkeiltiin Laurin kanssa kahdestaan.
Koko viikko on paiskittu sisustushommia, ja näkyvää jälkeäkin on alkanut syntyä, vaikka ajoittain vanhan korjaaminen onkin kovin hidasta ja työlästä. Pojat aloittivat sosiaalitilojen koolaamisella ja me Eskon kanssa
on tehty samaa työtä makuu- ja olohuoneen puolella. Vanhat savella sisäpuolelta rapatut ja jokaiseen mahdolliseen suuntaan vinksallaan olevat hirsiseinät on nyt kadun puoleisen päädyn ja vasemman sivun osalta
koolattu kipsikartongin (venäläinen nimi cyproc-levylle) laittamista varten. Lattialankut on nyt myös tiukattu ja ruuvattu päistään kiinni. Myös makuukamarin väliseinät on koolattu. Olohuoneen ja keittiön ikkunat uusitaan isommiksi ja juuri ennen lähtöä poistimme Joosen kanssa pitkän sivun olohuoneen ikkunan ja sahasin aukkoa
suuremmaksi. Laitoimme myös tarvittavat lankkutuet ikkunan pieliin. Uudet ikkunat on jo tilattu vuokraemäntämme pojalta ja väliajaksi laitoimme aukon umpeen kovalevyllä ja laudoilla.
Itse (samoin Joosekin) olisin toivonut, että vanha ikkuna olisi saanut jäädä, mutta lisää valoa tarvittiin ja tuleva emäntä halusi myös uudemmat ikkunat taloon. Tosin osa vanhoista tyypillisen venäläisistä ikkunoista jää paikoilleen.
Aikaisemminkin vastaavanlaisissa talkoohommissa ollut Esko ( 67v eläkeläinen mv). on osoittautunut jo mainittujen avujensa lisäksi myös erinomaiseksi rakennusmieheksi. Esko oli noin kuusi vuotta sitten remontoinut itselleen ja vaimolleen vanhan hirsitalon eläkeläisasunnoksi. Niistäkin rakennuskokemuksista on ollut paljon hyötyä tässä remontissa. Harmi kun hän joutuu kohta palaamaan Jäppilään, mutta olemme kiitollisia tästäkin ajasta, jonka hän ehtii olemaan täällä apuna.
Silva laittoi äsken tämän minun kannettavan kompjuuterin toimimaan. Luultavasti en nytkään pysty lähettämään s-postejani, mutta voin kuitenkin lukea minulle tulevia posteja.
Tällä reissulla nukuimme (toistaiseksi) Ivecossa vain tulomatkan aikana. Vitali pappi vaimonsa kanssa oli hommannut meille yöpaikan virolaissyntyisen 55v lasten urheilu- (erik. hiihto) valmentajan Johannan asumaan hirsitaloon. Iveco on seissyt remonttitalon pihassa ja olemme tallustelleet reilun puolen kilometrin matkan jalkaisin. Tutustuin Johannan Karatusan alueen Ivan nimiseen ykkösfarmariveljeen (80 työläistä) vuosi sitten toukokuussa kun vierailin täällä paikkoihin tutustumassa. Meillä oli jumalanpalvelus Bulankan kylällä ja sen jälkeen Ivan kutsui meidät (Joose,Slava,Vitali ja minä) saunomaan uuteen kauniiseen kotiinsa. Ivan, joka on koko ikänsä ollut maakylässä puhui enemmän eestiä kuin siskonsa, joka on asunut täällä "centerissä".
Johanna on laittanut meille aamupalan ja päivällisen töitten jälkeen. Hänellä on lehmä ja vasikka pienessä navetassa ja maitoa (n. 4 %) on piisannut. Lounaalla olemme käyneet neljästään iltapäivällä jossain kylän kolmesta "stolavajasta" eli ruokalasta. Elopaino on alkanut taas hissukseen kivuta, vaikka olenkin käynyt peräti kaksi kertaa lenkillä Laurin kanssa. Viikko sitten oli Joosekin mukana. Tänään lenkkeiltiin Laurin kanssa kahdestaan.
Koko viikko on paiskittu sisustushommia, ja näkyvää jälkeäkin on alkanut syntyä, vaikka ajoittain vanhan korjaaminen onkin kovin hidasta ja työlästä. Pojat aloittivat sosiaalitilojen koolaamisella ja me Eskon kanssa
on tehty samaa työtä makuu- ja olohuoneen puolella. Vanhat savella sisäpuolelta rapatut ja jokaiseen mahdolliseen suuntaan vinksallaan olevat hirsiseinät on nyt kadun puoleisen päädyn ja vasemman sivun osalta
koolattu kipsikartongin (venäläinen nimi cyproc-levylle) laittamista varten. Lattialankut on nyt myös tiukattu ja ruuvattu päistään kiinni. Myös makuukamarin väliseinät on koolattu. Olohuoneen ja keittiön ikkunat uusitaan isommiksi ja juuri ennen lähtöä poistimme Joosen kanssa pitkän sivun olohuoneen ikkunan ja sahasin aukkoa
suuremmaksi. Laitoimme myös tarvittavat lankkutuet ikkunan pieliin. Uudet ikkunat on jo tilattu vuokraemäntämme pojalta ja väliajaksi laitoimme aukon umpeen kovalevyllä ja laudoilla.
Itse (samoin Joosekin) olisin toivonut, että vanha ikkuna olisi saanut jäädä, mutta lisää valoa tarvittiin ja tuleva emäntä halusi myös uudemmat ikkunat taloon. Tosin osa vanhoista tyypillisen venäläisistä ikkunoista jää paikoilleen.
Aikaisemminkin vastaavanlaisissa talkoohommissa ollut Esko ( 67v eläkeläinen mv). on osoittautunut jo mainittujen avujensa lisäksi myös erinomaiseksi rakennusmieheksi. Esko oli noin kuusi vuotta sitten remontoinut itselleen ja vaimolleen vanhan hirsitalon eläkeläisasunnoksi. Niistäkin rakennuskokemuksista on ollut paljon hyötyä tässä remontissa. Harmi kun hän joutuu kohta palaamaan Jäppilään, mutta olemme kiitollisia tästäkin ajasta, jonka hän ehtii olemaan täällä apuna.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
UPEITA MAISEMIA JA LAMPIMIA KOHTAAMISIA
Viikonloppuna olimme Minusinskin ja Karatusan seurakuntien nuorten leirilla eli retkella 450km paassa Jenisein vartta Jaameren suuntaan Krasnojarskin miljoonakaupungissa sikalaisen luterilaisen seurakunnan vieraina. Alkujaan olimme lahdossa Ivecolla ja Joosen 7h Mitsubisi katumaasturilla, mutta lahtoaamuna kymmenen ammattikoulun oppilasasuntolan nuorten lahto peruuntui, ja niinpa Ivecon sijaan mahduttiin pappi Vitalin kayttoon ostettuun neliveto Lada Nivaan ja Mitsuun.Meita oli 12 henkea. Varsinaisia nuoria retkelaisia, kolmen pappisdiakonin Joosen, Vitalin ja Slavan ja meidan kolmen talkoolaisen lisaksi oli 15v Karina ja n 25v Igor Suetukin virolaiskylasta, 11v Sacha tytto jostain toisesta kylasta ja 20 ja 17v pojat Stanislav ja Ilja. Perilla ja menomatkalla oli mukana 23v Omskilainen journalisti Juulia, jonka paikalla palatessa oli Novosibirskissa kylailemassa ollut Pitkasten apulainen 28v Silva Oikari. Ei ihme etta meidan vanhojen herrojen matkassa, joskus melkein kyllstynyt 28v Lauri kavi jo vahan kierroksilla tasapainoillen minua huimanneen korkean Jeniseijoen nakoalapaikan jyrkanteen kaiteella ja oli muutenkin suu messingilla, kun sai olla nuorten porukassa. Sain tehda matkan turistina kuskin hommien sijasta. Me Eskon kanssa nostimme melko reippaasti retkikunnan keski ikaa. Muutaman kerran kavi mielessa, etta samaan aikaan hyvat urheilukaverit Nykas Mattia myoten kisailivat Ounasvaaralla talven paatoskisoissa. Pahempia vieroitusoireita ei kuitenkaan ole tullut. Eilen ennen paluumatkaa etsimme Kranojarskin uudempia viela kayttokunnossa olevia hyppyrimakia, mutta loysimme ne vanhimmat jo ainankin 20 tai 30v pois kaytosta olleet maet.
Kavimme hienolla 4h istuinhissilla uusien laskettelurinteitten ylaasemalla . Rinteessa oli korkeuseroa n 300m ja pituutta ehka 1,5km.
Majoituimme kahdessa ystavakodissa, joista toisessa myos saunoimme. Saunatalon isanta Eemil Kaartinen oli 4 vuotiaana joutunut Stalinin vainoissa perheensa mukana pakkosiirtolaiseksi
Siperiaan vuonna 1942. Eemilin isa oli Paavo ja aiti omaasukua Raikkonen. Heidan kotinsa oli ollut Toksovassa n 20 tai 25km Pietarista pohjoiseen.
Nuorten leirin ohjelmassa oli paljon yhdessa laulamista, Raamatun sanan ja Kristinopin tutkistelua sunnuntaina ehtoollisjumalanpalvelus ja myos ilta ja aamuhartaudet. Lauantaina ulkoiltiin katsellen maisemia eraalta korkealta nakoalapaikalta. Sunnuntain ulkoilusta jo kerroinkin.
Leirin isantana toimi Krasnojarskissa Sleyn lahettina Inkerin kirkon tyoyhteydessa toimiva pastori Ville Melanen vaimonsa Susannan kanssa. Mukana olivat heidan pienet tyttarensakin 4v Helmi ja 1v
Vilja. Leirimme kanssa samaan viikonloppuun osui myos Sleyn lahetystyon koordinaattorin pastori
Ville Auvisen ja valokuvauksen ja tiedottamisen kanssa tyoskenteleva entinen Uuden Papuan lahetti Liisa ........ . Sunnuntain jumalanpalvelus pidettiin eraan kirjaston tiloissa, muuten ahtauduimme Melasten kerrostaloasunnon olohuoneeseen. Kirjaston jumalanpalveluksessa oli hieman kaikenikaisia ja joitakin joilla oli suomalaisia juuria.
Viikonlopun retki oli mukava aloitus tassa talkoorupeamassa. Aivan eri luokkaa kuin ne rankat muuttotalkoot viime syksyna. Maisemat ajoreitin varrella olivat aivan upeat, niin jylhan vuoristoisen maaston kuin myos legendaarisen Jeniseijoen osalta.
Huomenna alkaa sitten arkinen tyo Karatusassa.
Kavimme hienolla 4h istuinhissilla uusien laskettelurinteitten ylaasemalla . Rinteessa oli korkeuseroa n 300m ja pituutta ehka 1,5km.
Majoituimme kahdessa ystavakodissa, joista toisessa myos saunoimme. Saunatalon isanta Eemil Kaartinen oli 4 vuotiaana joutunut Stalinin vainoissa perheensa mukana pakkosiirtolaiseksi
Siperiaan vuonna 1942. Eemilin isa oli Paavo ja aiti omaasukua Raikkonen. Heidan kotinsa oli ollut Toksovassa n 20 tai 25km Pietarista pohjoiseen.
Nuorten leirin ohjelmassa oli paljon yhdessa laulamista, Raamatun sanan ja Kristinopin tutkistelua sunnuntaina ehtoollisjumalanpalvelus ja myos ilta ja aamuhartaudet. Lauantaina ulkoiltiin katsellen maisemia eraalta korkealta nakoalapaikalta. Sunnuntain ulkoilusta jo kerroinkin.
Leirin isantana toimi Krasnojarskissa Sleyn lahettina Inkerin kirkon tyoyhteydessa toimiva pastori Ville Melanen vaimonsa Susannan kanssa. Mukana olivat heidan pienet tyttarensakin 4v Helmi ja 1v
Vilja. Leirimme kanssa samaan viikonloppuun osui myos Sleyn lahetystyon koordinaattorin pastori
Ville Auvisen ja valokuvauksen ja tiedottamisen kanssa tyoskenteleva entinen Uuden Papuan lahetti Liisa ........ . Sunnuntain jumalanpalvelus pidettiin eraan kirjaston tiloissa, muuten ahtauduimme Melasten kerrostaloasunnon olohuoneeseen. Kirjaston jumalanpalveluksessa oli hieman kaikenikaisia ja joitakin joilla oli suomalaisia juuria.
Viikonlopun retki oli mukava aloitus tassa talkoorupeamassa. Aivan eri luokkaa kuin ne rankat muuttotalkoot viime syksyna. Maisemat ajoreitin varrella olivat aivan upeat, niin jylhan vuoristoisen maaston kuin myos legendaarisen Jeniseijoen osalta.
Huomenna alkaa sitten arkinen tyo Karatusassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
