Maanantai-iltana tosi myohaan. Palasimme Olgan kanssa Jugra hotellilta jalkeen kilttien lasten nukkumaanmenoajan ja Andrei oli viela verstaassaan hommissa ja viehattava kolmen lapsen aiti Natasa viereisessa viileassa huoneessa tietokoneella, sain mahdollisuuden poiketa katsomassa mitem blogi jakselee. Ystavani Sasha, Oktjabrskajan kylan nuori kakkosmies ministraatiossa pyysi meidat paivalliselle hotelliin. Olin siis esiliinana. Olimme jo lopetelleet kun paikalle tupsahti OBin varrelta Karimkarin kylan pomo Sashan tuttu. Juttua piisasi ja yks kaks huomasimme, etta Olgan pitaisi olla jo nukkumassa koska huomenna yliopisto odottaa. Karimkari oli tuttu kyla jo vuodelta -97, jolloin Kustin kanssa kiertelimme Obin kylia.
Illalla olin kaynyt kahden babtistiveljen kanssa HM.n sauna n.1.ssa. Kokemus oli hieno, silla saunaa jo tarvitsinkin. Olin paivalla ensin tehnyt turhan kaynnin rekisterointitoimistossa, Se oli kiinni. Sitten soin varhaislounaan, jonka jalkeen kavelin ison lenkin. Biatlon stadion.Athletics stadionm viela keskentekoinen laskettelurinne, Irtysjoen varrella upeat jaahalli ja vesipuisto ja sielta takaisin rukoushuoneelle. Ehka 10km. Kun lauantaina selvisi, etta Kusti oli muuttanut 4 paivaa alkuperaista suunnitelmaa, enka siita saanut tietoa olin aluksi vahintaan harmissani. Sitten totesin, etta minahan tassa jain voitolle. Sain nelja paivaa lomailuun eli omaa aikaa, jota ei Kustin komennossa miehistolle liiemmin heru. Kusti vanhana merijalkavaen kapiaisena ei ole paassyt tavoistaan vaan se muistuttaa paljon armeijan aikoja, - No onhan se tehokasta ja tahtayspiste on selva, mutta aina sita henkaisee syvaan helpotuksesta kun kesan missioreissu on niinsanotusti pulkassa,
Nyt kiiruusti yopuulle!
maanantai 31. toukokuuta 2010
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Heippa kaikki ystavat ja aivan erikoisesti viimeista tekstia kommentoineet Mirja ja Leena!
Sita jotenkin viela huomaa elavansa jos joku kommentoi tanne virtuaalimaailmaan lahettamaasi tekstia. Kirjoiottelen tata juttua Hanti-Mansiskin babtistien rukoushuoneen, Dom Molitvan melko kylmassa varasto-tyohuoneessa. Tama kone poikkeaa tavan suomalaisesta, tiettyjen kirjainten paalta puuttuu pilkut, sitten tassa on seka latinalaiset, etta kyrilliset aakkoset ja lisaksi kirjaimet on eri paikoissa kuin suomalaisessa koneessa.
Kun aikoinaan Mirjan ja Taiston kanssa aloiteltiin venajan opiskelua kavin jonkun kerran kansalaisopistossa, mutta se ei toiminut. Tunti oli kerran viikossa ja ehdin unohtaa kaiken opitun. Mutta vetsernajaskola eli iltalukio alkoi purra, kun sita oli kaksoistunti ja taisi olla kahdestikin viikossa. Myohemmin sain suorapuheiselta Veikko Ainalalta tunnustusta. Han sanoi etta sinullahan alkaa olla melkoisesti jo sanavarastoa, mutta aantaminen se on kuin latinaa kuuntelisi, - No oikeastaan Veikko oli kohtelias, silla eihan latinassa taida olla juurikaan painotuksia vaan se on kuin yhta potkya. Sen sijaan venajaa aloitteleva suomalainen onnistuu useimmin laittamaan painon juuri vaaraan paikkaan.
Joose heitti minut juhlallisesti keskiviikkoiltana neliveto Mitsubisi katumaasturilla Abakanin asemalle, vielapa saattoi minut oikeaan junaan varmistaen nain etta jo pitkaan kylailleesta paasee varmasti eroon. Lapset jaivat vilkuttamaan Johannan kanssa kerrostalon pihalle. Jonkun verran haikealta tuntui lahtea ja kun maisemat lopulta vaihtuivat noista Abakanin seutukunnan niin kauniista kumpuilevista Lansi-Siperian lohduttoman tasaisiin ja yksitotisiin perin venalaisiin maisemiin totesin, etta Jumala on johtanut Joosen ja Johannan lastensa kanssa kauniiseen paikkaan tyota tekenaan ja asumaaan.
Junamatka ns.avoimessa makuuvaunussa oli minulle ensimmainen, mutta ei varmastikaan viimeinen. Matkanteko oli rentoa ja paasi tutustumaan moniin ihmisiin.Minulla oli junan vaihto Tjumenissa ja 5 tunnin odotus.Loysin parturin ja kun antamani ohjeet olivat hieman hatarat sanoin lopulta etta vsjo eli kaikki pois.
No sen verran on korjattava, etta ehka puolen sentin sanki on paalaella. Ajattelin etta taytyy sen verran olla solidaarinen entisille kriminaaleille joita 1700 luvulta lahtien lahetettiin kauas Siperiaan ja kai jo silloinkin ajettiin kaverit ihan kuliksi lahdon kunniaksi.
Molempiin juniin Taivaan Isa jarjesti samaan loosiin muutaman miehen korilaan ja maatuskan lisaksi nuorehkon ja viehattavan naisihmisen huolehtimaan, etta jaan oikeaan aikaan junasta. Tjumenin ja Surgutin valille sattunut enkeli kavi vielapa hakemassa minut ravintolavaunusta jonne samassa vaunussa matkustaneet geologiinsinoorit olivat minut kaapanneet musisoimaan kitaralla ja juomaan votkaa (pidin linjani ja omanamehua tuli juotua niin etta vatsaa vaanteli). Nukkumisaikaa ennen Surgutia jai vain nelja tuntia. Neitokaista vastaan tuli veli vaimoineen ja sain autokyydin kolmen aikaan yolla n 10 km paahan bussiasemalle. 4 tunnin kylmassa esisalissa
makuupussissa istuskelun jalkeen Voksal aukesi ja kun menin ostamaan lippua minut kaappasi mikrobussikuski ja vei 600 ruplalla pikavauhtia 320 km H-Mansiskin Jugra hotellin luokse, jonne Kustinkin piti tulla samana paivana eli 29.05.
Sita jotenkin viela huomaa elavansa jos joku kommentoi tanne virtuaalimaailmaan lahettamaasi tekstia. Kirjoiottelen tata juttua Hanti-Mansiskin babtistien rukoushuoneen, Dom Molitvan melko kylmassa varasto-tyohuoneessa. Tama kone poikkeaa tavan suomalaisesta, tiettyjen kirjainten paalta puuttuu pilkut, sitten tassa on seka latinalaiset, etta kyrilliset aakkoset ja lisaksi kirjaimet on eri paikoissa kuin suomalaisessa koneessa.
Kun aikoinaan Mirjan ja Taiston kanssa aloiteltiin venajan opiskelua kavin jonkun kerran kansalaisopistossa, mutta se ei toiminut. Tunti oli kerran viikossa ja ehdin unohtaa kaiken opitun. Mutta vetsernajaskola eli iltalukio alkoi purra, kun sita oli kaksoistunti ja taisi olla kahdestikin viikossa. Myohemmin sain suorapuheiselta Veikko Ainalalta tunnustusta. Han sanoi etta sinullahan alkaa olla melkoisesti jo sanavarastoa, mutta aantaminen se on kuin latinaa kuuntelisi, - No oikeastaan Veikko oli kohtelias, silla eihan latinassa taida olla juurikaan painotuksia vaan se on kuin yhta potkya. Sen sijaan venajaa aloitteleva suomalainen onnistuu useimmin laittamaan painon juuri vaaraan paikkaan.
Joose heitti minut juhlallisesti keskiviikkoiltana neliveto Mitsubisi katumaasturilla Abakanin asemalle, vielapa saattoi minut oikeaan junaan varmistaen nain etta jo pitkaan kylailleesta paasee varmasti eroon. Lapset jaivat vilkuttamaan Johannan kanssa kerrostalon pihalle. Jonkun verran haikealta tuntui lahtea ja kun maisemat lopulta vaihtuivat noista Abakanin seutukunnan niin kauniista kumpuilevista Lansi-Siperian lohduttoman tasaisiin ja yksitotisiin perin venalaisiin maisemiin totesin, etta Jumala on johtanut Joosen ja Johannan lastensa kanssa kauniiseen paikkaan tyota tekenaan ja asumaaan.
Junamatka ns.avoimessa makuuvaunussa oli minulle ensimmainen, mutta ei varmastikaan viimeinen. Matkanteko oli rentoa ja paasi tutustumaan moniin ihmisiin.Minulla oli junan vaihto Tjumenissa ja 5 tunnin odotus.Loysin parturin ja kun antamani ohjeet olivat hieman hatarat sanoin lopulta etta vsjo eli kaikki pois.
No sen verran on korjattava, etta ehka puolen sentin sanki on paalaella. Ajattelin etta taytyy sen verran olla solidaarinen entisille kriminaaleille joita 1700 luvulta lahtien lahetettiin kauas Siperiaan ja kai jo silloinkin ajettiin kaverit ihan kuliksi lahdon kunniaksi.
Molempiin juniin Taivaan Isa jarjesti samaan loosiin muutaman miehen korilaan ja maatuskan lisaksi nuorehkon ja viehattavan naisihmisen huolehtimaan, etta jaan oikeaan aikaan junasta. Tjumenin ja Surgutin valille sattunut enkeli kavi vielapa hakemassa minut ravintolavaunusta jonne samassa vaunussa matkustaneet geologiinsinoorit olivat minut kaapanneet musisoimaan kitaralla ja juomaan votkaa (pidin linjani ja omanamehua tuli juotua niin etta vatsaa vaanteli). Nukkumisaikaa ennen Surgutia jai vain nelja tuntia. Neitokaista vastaan tuli veli vaimoineen ja sain autokyydin kolmen aikaan yolla n 10 km paahan bussiasemalle. 4 tunnin kylmassa esisalissa
makuupussissa istuskelun jalkeen Voksal aukesi ja kun menin ostamaan lippua minut kaappasi mikrobussikuski ja vei 600 ruplalla pikavauhtia 320 km H-Mansiskin Jugra hotellin luokse, jonne Kustinkin piti tulla samana paivana eli 29.05.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Torstaina 26.05.2010 Karatusa
Yrittelin laitella palautetta kommentteihin, muttei se onnistunut,joten teen sen nyt tässä.. - Kiitoksia kommenteista, niin Vellu,Kipi kuin Sirpakin ja samalla terkkuja muillekin tutuille. Tästä miun Siperian työnhön menemisestä. SEKL (Kansanlähetys) on tehnyt päätöksen miun lähettämisestä sopimussuhteiseksi määräaikaislähetiksi tänne Minusinskin ja Karatusan alueelle, mutta asiat valmistelun osalta ovat aivan alussa. SEKL on etsimässä minulle muutamaa lähettävää seurakuntaa ja varmaankin jonkunlaista lähettäjärengastakin on tarkoitus koota. Kirjoitin sitä varten esittelyn itsestäni ja olihan se tarpeen niitä SEKLin päättäjiäkin ajatelle,koska siitä on nelisenkymmentä vuotta kun olin töissä Kansanlähetyksessä -70 luvun vaihteessa.
Työtähän täällä on ihan määrättömästi. Varsinaisen hengellisen työn lisäksi seurakuntien toimitilakysymykset samoin kuin työntekijöiden asuntojen löytäminen Karatusassa ovat ajankohtaisia. Pitkästen samoin kuin Vitali-pastorin työpaikka on tulevaisuudessa juuri Karatusa ympäristökylineen, mutta Joosella on myös täällä Minusinskissä alulla nuorisotyö, jota hän jatkaa vielä Karatusastakin käsin. Molemmilla perheillä on lapsia kouluiässä: Sveta on menossa kolmannelle, Dimai toiselle ja Hilja ensimmäiselle luokalle. Yksinkertaisinta olisi jos kesän aikana pääsisi jo muuttamaan Karatusaan. Matkaa sinne Minusinskistä suoraan "vasemmalta kaartaen" 90 kilometriä, melko hyvää asfalttitietä. Aikaisempaa infoa pitää korjata, Karatusa on lähes suoraan itään Minusinskistä. Loppumatkasta käännytään etelän suuntaan.
Teimme tänään Joosen ja Vitalin vaimon Tonjan kanssa pikavisiitin Karatusassa. Tonja kävi hoitamassa lastensa kouluasioita ja sillä aikaa me Joosen kanssa ajeltiin ristiin rastiin Karatusaa tutustuen perusteellisemmin esille tulleisiin mahdollisiin kirkon rakennuspaikkoihin ja hahmottaen itsellemme kokonaiskuvaa 12 tuhannen asukkaan pikkukaupungista. Tämän hetken tuntuma paikkojen suhteen on, että
lähellä viiden tien risteystä ja Hotellia olisi toinen ja noin 1,5 km päässä toinen riittävän suuri paikka kirkon rakentamiselle. Teimme myös pienen tutustumismatkan noin 10 km päähän, jossa asfalttitie ylittää melko suuren Amyl-joen.
Lähdimme Karatusaan jo aamuseitsemältä ja palasimme joskus kahden maissa. Tänä iltana lähden toisiin "seikkailuihin" junalla kohti Hanti-Mansiskia. Loppumatka 300km tapahtuu bussilla.
Johanna, joka pistäytyi välillä opastamassa minua tämän koneen käyttämisessä sanoi, että näyttää epätoden-
näköiseltä päästä muuttamaan kesän aikana Karatusaan ja hän oli jo tänään tehnyt jotain valmisteluja
Hiljan koulujuttujen osalta.
Eilisiltana Johanna huokaili jo kun näytti, etteivät asiat etene ollenkaan ja kesä lomineen ja leireineen menee niin nopeasti ja koulut alkavat täällä syyskuun alussa. Sitten Joose ,Martti Lutherin neuvoa toteuttaen kokoili
pesuettaan laulamaan iltavirttä. Aikuisten valinta oli: "Mä elän laupeudesta.." : ja lasten : "Lintu pieni, lintuseni.."
Sitten Joose luki Päivän Tunnussanasta: "Älkää huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä huolen itsestään". Vilkaisimme toisiamme Johannan kanssa. - Siinä oli vastaus huolehtimisiimme.
Pienimuotoinen illan hiljentymis- ja hartaushetki päätettiin yhteiseen rukoukseen.
Lähes 15v sitten Joose kirjoitti Savonlinnan srk.nuorten omaan "Hapatu"s-lehteen, kuinka hän tietyssä ikäkaudessa ei voinut kutsua koulukavereitaan heidän kotiinsa yökylään, kun siellä illoin ja aamuin laulettiin virsi ja rukoiltiiin. Iso pyörä on nyt pyörähtänyt akselinsa ympäri, muutaman vuoden sisällä heidän lapsensa joutuvat pohtimaan samoja kysymyksiä, jotka hänelle murrosiän alkuvaiheissa tuottivat ongelmia.
Noitten epäröintivaiheitten jälkeen Joose uskovine kavereineen oli joskus jopa "hullun rohkea" tehden milloin minkäkinlaisia tempauksia evankeliumin levittämiseksi. Joskus intoa saattoi olla reilusti enemmän kuin taitoa, mutta joka tapauksessa evankeliumi eteni silloin Savonlinnan seudulla. Ehkäpä Taivaan Isä kävi joskus yöaikana kääntämässä poikien innoissaan nurinpäin istuttaneet sipulit oikeinpäin.
Jää nähtäväksi milloin pääsen taas koneen äärelle.
Yrittelin laitella palautetta kommentteihin, muttei se onnistunut,joten teen sen nyt tässä.. - Kiitoksia kommenteista, niin Vellu,Kipi kuin Sirpakin ja samalla terkkuja muillekin tutuille. Tästä miun Siperian työnhön menemisestä. SEKL (Kansanlähetys) on tehnyt päätöksen miun lähettämisestä sopimussuhteiseksi määräaikaislähetiksi tänne Minusinskin ja Karatusan alueelle, mutta asiat valmistelun osalta ovat aivan alussa. SEKL on etsimässä minulle muutamaa lähettävää seurakuntaa ja varmaankin jonkunlaista lähettäjärengastakin on tarkoitus koota. Kirjoitin sitä varten esittelyn itsestäni ja olihan se tarpeen niitä SEKLin päättäjiäkin ajatelle,koska siitä on nelisenkymmentä vuotta kun olin töissä Kansanlähetyksessä -70 luvun vaihteessa.
Työtähän täällä on ihan määrättömästi. Varsinaisen hengellisen työn lisäksi seurakuntien toimitilakysymykset samoin kuin työntekijöiden asuntojen löytäminen Karatusassa ovat ajankohtaisia. Pitkästen samoin kuin Vitali-pastorin työpaikka on tulevaisuudessa juuri Karatusa ympäristökylineen, mutta Joosella on myös täällä Minusinskissä alulla nuorisotyö, jota hän jatkaa vielä Karatusastakin käsin. Molemmilla perheillä on lapsia kouluiässä: Sveta on menossa kolmannelle, Dimai toiselle ja Hilja ensimmäiselle luokalle. Yksinkertaisinta olisi jos kesän aikana pääsisi jo muuttamaan Karatusaan. Matkaa sinne Minusinskistä suoraan "vasemmalta kaartaen" 90 kilometriä, melko hyvää asfalttitietä. Aikaisempaa infoa pitää korjata, Karatusa on lähes suoraan itään Minusinskistä. Loppumatkasta käännytään etelän suuntaan.
Teimme tänään Joosen ja Vitalin vaimon Tonjan kanssa pikavisiitin Karatusassa. Tonja kävi hoitamassa lastensa kouluasioita ja sillä aikaa me Joosen kanssa ajeltiin ristiin rastiin Karatusaa tutustuen perusteellisemmin esille tulleisiin mahdollisiin kirkon rakennuspaikkoihin ja hahmottaen itsellemme kokonaiskuvaa 12 tuhannen asukkaan pikkukaupungista. Tämän hetken tuntuma paikkojen suhteen on, että
lähellä viiden tien risteystä ja Hotellia olisi toinen ja noin 1,5 km päässä toinen riittävän suuri paikka kirkon rakentamiselle. Teimme myös pienen tutustumismatkan noin 10 km päähän, jossa asfalttitie ylittää melko suuren Amyl-joen.
Lähdimme Karatusaan jo aamuseitsemältä ja palasimme joskus kahden maissa. Tänä iltana lähden toisiin "seikkailuihin" junalla kohti Hanti-Mansiskia. Loppumatka 300km tapahtuu bussilla.
Johanna, joka pistäytyi välillä opastamassa minua tämän koneen käyttämisessä sanoi, että näyttää epätoden-
näköiseltä päästä muuttamaan kesän aikana Karatusaan ja hän oli jo tänään tehnyt jotain valmisteluja
Hiljan koulujuttujen osalta.
Eilisiltana Johanna huokaili jo kun näytti, etteivät asiat etene ollenkaan ja kesä lomineen ja leireineen menee niin nopeasti ja koulut alkavat täällä syyskuun alussa. Sitten Joose ,Martti Lutherin neuvoa toteuttaen kokoili
pesuettaan laulamaan iltavirttä. Aikuisten valinta oli: "Mä elän laupeudesta.." : ja lasten : "Lintu pieni, lintuseni.."
Sitten Joose luki Päivän Tunnussanasta: "Älkää huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä huolen itsestään". Vilkaisimme toisiamme Johannan kanssa. - Siinä oli vastaus huolehtimisiimme.
Pienimuotoinen illan hiljentymis- ja hartaushetki päätettiin yhteiseen rukoukseen.
Lähes 15v sitten Joose kirjoitti Savonlinnan srk.nuorten omaan "Hapatu"s-lehteen, kuinka hän tietyssä ikäkaudessa ei voinut kutsua koulukavereitaan heidän kotiinsa yökylään, kun siellä illoin ja aamuin laulettiin virsi ja rukoiltiiin. Iso pyörä on nyt pyörähtänyt akselinsa ympäri, muutaman vuoden sisällä heidän lapsensa joutuvat pohtimaan samoja kysymyksiä, jotka hänelle murrosiän alkuvaiheissa tuottivat ongelmia.
Noitten epäröintivaiheitten jälkeen Joose uskovine kavereineen oli joskus jopa "hullun rohkea" tehden milloin minkäkinlaisia tempauksia evankeliumin levittämiseksi. Joskus intoa saattoi olla reilusti enemmän kuin taitoa, mutta joka tapauksessa evankeliumi eteni silloin Savonlinnan seudulla. Ehkäpä Taivaan Isä kävi joskus yöaikana kääntämässä poikien innoissaan nurinpäin istuttaneet sipulit oikeinpäin.
Jää nähtäväksi milloin pääsen taas koneen äärelle.
maanantai 24. toukokuuta 2010
Maanantai 24.05.2010
Tänään on "vedetty lonkkaa" voimille käyneen reissuviikonlopun jälkeen. Sen verran käytiin ulkoilemassa koko perheen voimalla, että käytiin ostamassa minulle junaliput Abakanista Surgutiin. Lähtö on keskiviikko iltana ja perillä Surgutissa olen lauantaina 05.00 . Surgutista on noin 300km bussimatka Hanti-Mansiskiin.
Kusti Matero lentää Moskovasta Hanti-Mansiskiin myös 29.05. Saa nähdä kumpi meistä on siellä aikaisemmin.
Junalippu Surgutiin maksoi 3200 ruplaa, elikä vähän alle 100 euroa. Bussimatkan hinnasta ei ole mitään hajua,
mutta uskoisin, että verrattuna lentolippujen hintoihin (reitti olisi mennyt Moskovan kautta) pääsen ehkä 1/3 hinnalla.
Oma sähköpostiyhteyteni ei toimi, koska jätin kannettavani Riikan ja Jannen luokse Vääksyyn, enkä muista niitä tarvittavia tunnuksia yms -.Hieman olin jännittänyt mitä kuulumisia olisi Ryttylästä SEKLin hallituksen lauantaisesta kokouksesta . Tänään sain Idäntyön koordinaattori pastori Tapani Kaitaiselta vastauksen tekstiviestinä lähettämääni kyselyyn. Päätös oli myönteinen minun Siperiaan lähettämisen suhteen. Valmistelut
käytännön suhteen jatkuvat. Luin tekstiviestin ääneen ja heti tuli kamarin puolelta Johannan kommentti: "Kiitos Herralle" . Joose, joka istui vieressäni sohvalla puolestaan sanoi, että "Huono päätös, mutta sen kanssa tässä pitää yrittää elää". Joose oli aikoinaan kommentoinut samoin heitä itseään koskeneeseen vastaavaan päätökseen. Joose itse on ollut aloitteen tekijänä saadakseen minut työkaverikseen Minusinskin ja Karatusan alueelle ja hänen kommentissaan oli tietyllä lailla väritettyä huumoria.
Tilanteemme on hyvin erilainen: He ovat täällä pienten lastensa kanssa aloittamassa kokoaikaista lähetystyötä ja minä nykyisin vapaana poikamiehenä ja eläkeläisenä olen tänne tulossa sopimussuhteiseen ja määräaikaiseen lähetystyöhön. Aluksi tämä määräaikaisuus lienee vuosi kerrallaan. Katsotaan miten homma alkaa sujua. Suurimmalta kannolta kaskessa tuntuu tällä hetkellä pahasti ruosteessa oleva venäjän kielen taitoni. -90 luvun alussa kävin neljänä talvena iltalukiossa lyhyttä venäjän kurssia. Tunneilla kävin ahkerasti, mutta läksyt jäi lukematta, kuten oli käynyt aikoinaan keskikoulussakin, jossa kielten opettajat tekivät parhaan mahdollisen ratkaisun, antoivat neloset niin ruotsista kuin englannistakin. Se luokalle jääminen oli parasta mitä minulle koulussa tapahtui, vaikka juuri sillä hetkellä se tuntui pahalta. Sen kesän loppuvaiheissa sain tulla vanhanaikaisella tavalla uskoon koko Luumäen seutukuntaa ravistelleessa hengellisessä herätyksessä.
Vaikken tainnut juurikaan paremmin lukea toisella yrittämällä läksyjäni keskiarvoni nousi yli puolitoista numeroa ja ruotsistakin tuli komea vitonen ja englannista peräti kutonen. Parhaimmat aineeni olivat kympin arvoiset urheilu ja piirustus ja taisi olla fysiikkakin, joka tapauksessa sain tarvittaessa "neuvoa" nuorta naisopettajaa joissain hyvin käytännöllisissä asioissa. Epäilen että huippuhyvään piirustusnumeroonkin vaikutti sijaisena toimineen nuoren ja nätin ylioppilastytön sympaattinen suhtautuminen ujoon syrjäkylän poikaan.
Ei sen puoleen - kyllähän minä piirtääkin osasin. Urheilun kymppiin vaikutti eniten mäkihyppyharrastukseni,
jossa olin silloin "parasta A-luokkaa". Muissakin urheilulajeissa yritin aina parhaani, vaikka esim. 1000m juoksussa jäinkin minua 1-2v vanhemmasta voittajasta Heikki Kainlaurista puoli kierrosta. Muut kaverit jäivät saman verran minusta ja Heikki oli Suomen Mestari ja edusti myös aikuisten sarjassa Suomea, kun joka kesä rökitettiin Ruotsia maaottelussa.Tosin toisinaan saatiin myös selkäänkin svenssoneilta.
Sorry vaan, mutta tässä kävi kuin niille entisille "Jokisen eväille", että vähän levähti. Reilut kymmenen vuotta taaksepäin kun Joosen ja Johannan sekä muutaman muun rohkean savonlinnalaisnuoren kanssa kiertelimme Laatokan takana vepsäläiskyliä missioreissuilla opetin heille venäjän kielen alkeita. Nyt he molemmat ovat venäjän kielen suhteen aivan toiselta planeetalta minuun verrattuna. Johannalta sitä osasin odottaakin, mutta Joose on yllättänyt minut tämän reissun aikana myönteisesti, vaikka se itseäni ajatellen onkin melkein masentanut.
Kun Joose jo yhteisessä työpalaverissa ja nuortenillassa solkkasi venäjää kuin aika poika ja vielä tuolla viikonlopun mittaisella kyliin tutustumisreissulla oli minun näkökulmasta kuin kala vedessä kielen suhteen, tunsin olevani "ulkona kuin lumiukko". Ymmärsin ehkä jotain 20-30% heidän puheistaan. Niimpä tilanteeni on nyt kuin Jukolan kovapäisillä veljeksillä "lukkarin tukkapöllykouluun" on mentävä, eikä tiukan paikankaan tullen auta paeta pokat kaulassa akkunasta.
Huomenna Joosella on muitten laajassa Siperiassa Inkerin kirkon työssä palvelevien pastoreitten kanssa Skype-puhelin palaveri, minunkin pitäisi sen verran osallistua, että sanon:"Terve".
Joose ja Johanna etsivät parhaillaan asuntoa Karatusasta. Sinne levitettiin asiasta tietoa reissuviikonlopun aikana. 7v. Hiljan pitäisi aloittaa siellä koulunkäynti syyskuun alussa ja tässä välissä heillä on kesäkuun puolivälistä alkaen kuukauden kesäloma Suomessa ja kohta sen jälkeen neljän päivän lastenleiri mahdollisesti
siirrettävän hirsikirkon kylässä ja vielä sen jälkeen Baikal-järvellä Siperian työssä olevien perheleiri.
Aikaa asunnon löytämiseen ja mahdolliseen muuttoon on hyvin vähän. Käymme ehkä vielä ennen minun Hanti-
Mansiskiin lähtöäni pikareissun Karatusassa ja yritämme edistää tuota asuntoasiaa sekä myös perehtyä mahdollisen kirkon/srk.toimitilojen paikan löytämiseen parhaiten sopivalta paikalta.
Taaskin kellon viisari ehti yli puoliyön, kun tästä jutusta tuli näin pitkä, mutta jotenkin piti purkaa niitä tunnelmia joita tuo saapunut kännykkäviesti aiheutti.
Tänään on "vedetty lonkkaa" voimille käyneen reissuviikonlopun jälkeen. Sen verran käytiin ulkoilemassa koko perheen voimalla, että käytiin ostamassa minulle junaliput Abakanista Surgutiin. Lähtö on keskiviikko iltana ja perillä Surgutissa olen lauantaina 05.00 . Surgutista on noin 300km bussimatka Hanti-Mansiskiin.
Kusti Matero lentää Moskovasta Hanti-Mansiskiin myös 29.05. Saa nähdä kumpi meistä on siellä aikaisemmin.
Junalippu Surgutiin maksoi 3200 ruplaa, elikä vähän alle 100 euroa. Bussimatkan hinnasta ei ole mitään hajua,
mutta uskoisin, että verrattuna lentolippujen hintoihin (reitti olisi mennyt Moskovan kautta) pääsen ehkä 1/3 hinnalla.
Oma sähköpostiyhteyteni ei toimi, koska jätin kannettavani Riikan ja Jannen luokse Vääksyyn, enkä muista niitä tarvittavia tunnuksia yms -.Hieman olin jännittänyt mitä kuulumisia olisi Ryttylästä SEKLin hallituksen lauantaisesta kokouksesta . Tänään sain Idäntyön koordinaattori pastori Tapani Kaitaiselta vastauksen tekstiviestinä lähettämääni kyselyyn. Päätös oli myönteinen minun Siperiaan lähettämisen suhteen. Valmistelut
käytännön suhteen jatkuvat. Luin tekstiviestin ääneen ja heti tuli kamarin puolelta Johannan kommentti: "Kiitos Herralle" . Joose, joka istui vieressäni sohvalla puolestaan sanoi, että "Huono päätös, mutta sen kanssa tässä pitää yrittää elää". Joose oli aikoinaan kommentoinut samoin heitä itseään koskeneeseen vastaavaan päätökseen. Joose itse on ollut aloitteen tekijänä saadakseen minut työkaverikseen Minusinskin ja Karatusan alueelle ja hänen kommentissaan oli tietyllä lailla väritettyä huumoria.
Tilanteemme on hyvin erilainen: He ovat täällä pienten lastensa kanssa aloittamassa kokoaikaista lähetystyötä ja minä nykyisin vapaana poikamiehenä ja eläkeläisenä olen tänne tulossa sopimussuhteiseen ja määräaikaiseen lähetystyöhön. Aluksi tämä määräaikaisuus lienee vuosi kerrallaan. Katsotaan miten homma alkaa sujua. Suurimmalta kannolta kaskessa tuntuu tällä hetkellä pahasti ruosteessa oleva venäjän kielen taitoni. -90 luvun alussa kävin neljänä talvena iltalukiossa lyhyttä venäjän kurssia. Tunneilla kävin ahkerasti, mutta läksyt jäi lukematta, kuten oli käynyt aikoinaan keskikoulussakin, jossa kielten opettajat tekivät parhaan mahdollisen ratkaisun, antoivat neloset niin ruotsista kuin englannistakin. Se luokalle jääminen oli parasta mitä minulle koulussa tapahtui, vaikka juuri sillä hetkellä se tuntui pahalta. Sen kesän loppuvaiheissa sain tulla vanhanaikaisella tavalla uskoon koko Luumäen seutukuntaa ravistelleessa hengellisessä herätyksessä.
Vaikken tainnut juurikaan paremmin lukea toisella yrittämällä läksyjäni keskiarvoni nousi yli puolitoista numeroa ja ruotsistakin tuli komea vitonen ja englannista peräti kutonen. Parhaimmat aineeni olivat kympin arvoiset urheilu ja piirustus ja taisi olla fysiikkakin, joka tapauksessa sain tarvittaessa "neuvoa" nuorta naisopettajaa joissain hyvin käytännöllisissä asioissa. Epäilen että huippuhyvään piirustusnumeroonkin vaikutti sijaisena toimineen nuoren ja nätin ylioppilastytön sympaattinen suhtautuminen ujoon syrjäkylän poikaan.
Ei sen puoleen - kyllähän minä piirtääkin osasin. Urheilun kymppiin vaikutti eniten mäkihyppyharrastukseni,
jossa olin silloin "parasta A-luokkaa". Muissakin urheilulajeissa yritin aina parhaani, vaikka esim. 1000m juoksussa jäinkin minua 1-2v vanhemmasta voittajasta Heikki Kainlaurista puoli kierrosta. Muut kaverit jäivät saman verran minusta ja Heikki oli Suomen Mestari ja edusti myös aikuisten sarjassa Suomea, kun joka kesä rökitettiin Ruotsia maaottelussa.Tosin toisinaan saatiin myös selkäänkin svenssoneilta.
Sorry vaan, mutta tässä kävi kuin niille entisille "Jokisen eväille", että vähän levähti. Reilut kymmenen vuotta taaksepäin kun Joosen ja Johannan sekä muutaman muun rohkean savonlinnalaisnuoren kanssa kiertelimme Laatokan takana vepsäläiskyliä missioreissuilla opetin heille venäjän kielen alkeita. Nyt he molemmat ovat venäjän kielen suhteen aivan toiselta planeetalta minuun verrattuna. Johannalta sitä osasin odottaakin, mutta Joose on yllättänyt minut tämän reissun aikana myönteisesti, vaikka se itseäni ajatellen onkin melkein masentanut.
Kun Joose jo yhteisessä työpalaverissa ja nuortenillassa solkkasi venäjää kuin aika poika ja vielä tuolla viikonlopun mittaisella kyliin tutustumisreissulla oli minun näkökulmasta kuin kala vedessä kielen suhteen, tunsin olevani "ulkona kuin lumiukko". Ymmärsin ehkä jotain 20-30% heidän puheistaan. Niimpä tilanteeni on nyt kuin Jukolan kovapäisillä veljeksillä "lukkarin tukkapöllykouluun" on mentävä, eikä tiukan paikankaan tullen auta paeta pokat kaulassa akkunasta.
Huomenna Joosella on muitten laajassa Siperiassa Inkerin kirkon työssä palvelevien pastoreitten kanssa Skype-puhelin palaveri, minunkin pitäisi sen verran osallistua, että sanon:"Terve".
Joose ja Johanna etsivät parhaillaan asuntoa Karatusasta. Sinne levitettiin asiasta tietoa reissuviikonlopun aikana. 7v. Hiljan pitäisi aloittaa siellä koulunkäynti syyskuun alussa ja tässä välissä heillä on kesäkuun puolivälistä alkaen kuukauden kesäloma Suomessa ja kohta sen jälkeen neljän päivän lastenleiri mahdollisesti
siirrettävän hirsikirkon kylässä ja vielä sen jälkeen Baikal-järvellä Siperian työssä olevien perheleiri.
Aikaa asunnon löytämiseen ja mahdolliseen muuttoon on hyvin vähän. Käymme ehkä vielä ennen minun Hanti-
Mansiskiin lähtöäni pikareissun Karatusassa ja yritämme edistää tuota asuntoasiaa sekä myös perehtyä mahdollisen kirkon/srk.toimitilojen paikan löytämiseen parhaiten sopivalta paikalta.
Taaskin kellon viisari ehti yli puoliyön, kun tästä jutusta tuli näin pitkä, mutta jotenkin piti purkaa niitä tunnelmia joita tuo saapunut kännykkäviesti aiheutti.
Sunnuntai-ilta 23.05.
Meni taas yötöiksi, vaikka Suomessahan ilta on vasta alullaan, eli seitsemän uutiset on nähty ja seuraaviin on vajaa tunti aikaa. Pääsin tähän koneelle kun Johanna yritteli ja onnistuikin raportoimaan Saiman nelivuotissynttäreitä saman päivän puolella. Palattiin Joosen, Slavan ja Vitalin(nuoria pappistyötovereita) kanssa vaiherikkaalta viikonlopun kyliin tutustumisreissulta joskus kait seitsemän korvilla. Vitali jäi kotinsa kohdalla, mutta Slava tuli synttäreille, joilla oli hänen vaimonsa kolmen lapsen kanssa.
Matkan pääkohde oli noin 100km päässä Minusinskista kaakkoon sijaitseva 12000 asukkaan Karatusa (venäjäksi Karatuskoje)ja muut kylät siitä etelään ja lounaaseen. Suunnitelmissa oli la.iltapäivälle yksi ja sunnuntaille kolme kyläkirkkoa, eli jumalanpalvelusta ja sen lisäksi oli tarkoitus pitää lauantaina raivaustalkoot eräällä pahasti puskittuneella hautausmaalla. Moottorisaha oli kauimmassa kylässä ja siksi valittiinkin aivan kuin "vihollisen harhauttamiseksi" oikaisureitti etelään vievältä isolta tieltä läpi lähes "unohdettujen" entisten kolhoosipeltojen". Kun asfaltti oli jo aikaa jäänyt taakse ja hiekkatiekin loppunut ja kesäntulo ei niin kovin pitkällä, minua epäilytti että kuinkahan "äijän käy". Multa- ja sänkipelloilla ristelevillä ajoreiteillä oli ropakkoa jos minkälaista, mutta Joosen ajokki neliveto Mitsubisi katumaastori selvisi ilman ongelmia. Paluumatkalla samaa reittiä oli pellotkin jo kuivempia ja kaikki sujui mainiosti.
Perjantaina informoitiin kyläläisiä niin tilaisuuksista kuin talkoistakin ja käytiin tsekkaamassa hautausmaa sekä samalla autioituvalla latvialaiskylällä sijainnut N-L:n aikana klubina toiminut ja huonolla hoidolla ollut hirsikirkko jota on alustavasti suunniteltu purettavaksi ja siirrettäväksi Karatusaan. Ehdimme Joosen kanssa tutkailla todella tuhdista tavarasta rakennettua hirsikehikkoa ja kattorakennelmia. Otin myös kuvia niin koko rakennuksesta kuin yksityiskohdistakin. Rakennuksesta oli viime vuosina juopot ja muut huligaanit purkaneet lattiat ja välipohjan sekä ulkovuorilaudat polttopuiksi ja peri neuvostoliittolainen mineriittikattokin oli monin paikoin hajonnut.
Slava ja Vitali olivat lämmittäneet yhtä melko hyvässä kunnossa olevaa kirkon ja läheisen koulun vieressä sijainnutta autiota hirsimökkiä, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Alussa pahasti savustanut uuni alkoi vetää hyvin ja noin kolmen tunnin lämmitys auttoi. Aamuyöstä piti jo vähentää vaatetta.
Joose oli jo etukäteen mainostanut minua korkean tason metsurina ja hirsityön ammattilaisena. Pääsinkin "loistamaan" todella ison Stihlin kanssa kun pusikkovaiheen jälkeen kaadoimme ehkä 80 cm läpimittaisen osittain lahonneen ja kuolleen koivun rumiluksen. Saha mittavine laippoineen oli mainio, mutta varsinaiset metsurin turvavarusteet puuttuivat. Varjelusta oli matkassa ja kaato onnistui hyvin.
Pahoin käytön puutteesta ruostuneesta kielitaidostani huolimatta ymmärsin veljien puheista, että maineeni sahurina oli säilynyt jos ei peräti lisääntynyt. Se ei ollut esillä ainoastaan muissa tilannekatsauksissa, vaan taisi päästä jollain lailla myös noitten
jumalanpalvelussaarnojen sivulauseisiin. Lauantain "iltakirkkoon" virolaiskylän klubille kerääntyneitten muutaman baabuskan ja paikalle "eksyneen" nuoren miehen lisäksi tuli "hatunjakovaiheessa" pojille entuudestaan tuttu suurfarmari,luterilainen uskova mies Jan, joka kutsui meidät upeaan viimeistelyvaiheessa olevaan taloonsa saunomaan ja nukkumaan. Lauantai-ilta olikin suurta juhlaa ja isäntä itse vastoi meidät ulkolaisvieraat kahdella vastalla kansalliseen tapaan.
Sunnuntaina oli samaan aikaan kirkonmenot Motorskojessa ja siitä 20km päässä Karatusassa. Jouduin nyt myös safööriksi kun Vitalin kanssa menimme hoitelemaan kuntakeskuksen tilaisuutta. Paluumatkan virolaissuomalaisen "moottorisahahakylän" jumalanpalvelus olikin juhlallisesti kirkossa. Kiipesimme Joosen kanssa soittamaan kelloja. Väkeä kerääntyi melkoisesti Joosen mukaan meitä oli liki 20 henkeä. Baabuskat "rääkivät" (puhuivat) suomenkielellä sekoittunutta eestiä. Jokunen nuorikin oli mukana. Hankaluutena oli kylmä sää ja vielä talven jäljiltä kylmä kirkko. Mitään lämmitystä ei ollut. Minun onnekseni melkoisesti myöhässä paikalle "eksynyt" alkoholisoitunut miehenköriläs työntyi ihan etupenkkiin asti ja istui tiukasti viereeni vieläpä nojasi minuun päin. Jouduin jonkun kerran hiljentelemään miestä ja lopulta "kirkkoväärti" talutti kaverin pihalle ennen ehtoollisen jakamista, joten loppuajan minuakin taas vilusti.
Lauantaina ja sunnuntaiaamuna oli kirkas auringonpaisteinen sää. Etelän ja kaakon suunnassa sijaitsevat Saijanin upeat kolmeen tuhanteen metriin taivaanrannalla kohoavat lumihuippuiset vuoret saivat meidät Joosen kanssa suunnittelemaan sinne umpihankihiihtoretkiä ensi talveksi.
Meni taas yötöiksi, vaikka Suomessahan ilta on vasta alullaan, eli seitsemän uutiset on nähty ja seuraaviin on vajaa tunti aikaa. Pääsin tähän koneelle kun Johanna yritteli ja onnistuikin raportoimaan Saiman nelivuotissynttäreitä saman päivän puolella. Palattiin Joosen, Slavan ja Vitalin(nuoria pappistyötovereita) kanssa vaiherikkaalta viikonlopun kyliin tutustumisreissulta joskus kait seitsemän korvilla. Vitali jäi kotinsa kohdalla, mutta Slava tuli synttäreille, joilla oli hänen vaimonsa kolmen lapsen kanssa.
Matkan pääkohde oli noin 100km päässä Minusinskista kaakkoon sijaitseva 12000 asukkaan Karatusa (venäjäksi Karatuskoje)ja muut kylät siitä etelään ja lounaaseen. Suunnitelmissa oli la.iltapäivälle yksi ja sunnuntaille kolme kyläkirkkoa, eli jumalanpalvelusta ja sen lisäksi oli tarkoitus pitää lauantaina raivaustalkoot eräällä pahasti puskittuneella hautausmaalla. Moottorisaha oli kauimmassa kylässä ja siksi valittiinkin aivan kuin "vihollisen harhauttamiseksi" oikaisureitti etelään vievältä isolta tieltä läpi lähes "unohdettujen" entisten kolhoosipeltojen". Kun asfaltti oli jo aikaa jäänyt taakse ja hiekkatiekin loppunut ja kesäntulo ei niin kovin pitkällä, minua epäilytti että kuinkahan "äijän käy". Multa- ja sänkipelloilla ristelevillä ajoreiteillä oli ropakkoa jos minkälaista, mutta Joosen ajokki neliveto Mitsubisi katumaastori selvisi ilman ongelmia. Paluumatkalla samaa reittiä oli pellotkin jo kuivempia ja kaikki sujui mainiosti.
Perjantaina informoitiin kyläläisiä niin tilaisuuksista kuin talkoistakin ja käytiin tsekkaamassa hautausmaa sekä samalla autioituvalla latvialaiskylällä sijainnut N-L:n aikana klubina toiminut ja huonolla hoidolla ollut hirsikirkko jota on alustavasti suunniteltu purettavaksi ja siirrettäväksi Karatusaan. Ehdimme Joosen kanssa tutkailla todella tuhdista tavarasta rakennettua hirsikehikkoa ja kattorakennelmia. Otin myös kuvia niin koko rakennuksesta kuin yksityiskohdistakin. Rakennuksesta oli viime vuosina juopot ja muut huligaanit purkaneet lattiat ja välipohjan sekä ulkovuorilaudat polttopuiksi ja peri neuvostoliittolainen mineriittikattokin oli monin paikoin hajonnut.
Slava ja Vitali olivat lämmittäneet yhtä melko hyvässä kunnossa olevaa kirkon ja läheisen koulun vieressä sijainnutta autiota hirsimökkiä, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Alussa pahasti savustanut uuni alkoi vetää hyvin ja noin kolmen tunnin lämmitys auttoi. Aamuyöstä piti jo vähentää vaatetta.
Joose oli jo etukäteen mainostanut minua korkean tason metsurina ja hirsityön ammattilaisena. Pääsinkin "loistamaan" todella ison Stihlin kanssa kun pusikkovaiheen jälkeen kaadoimme ehkä 80 cm läpimittaisen osittain lahonneen ja kuolleen koivun rumiluksen. Saha mittavine laippoineen oli mainio, mutta varsinaiset metsurin turvavarusteet puuttuivat. Varjelusta oli matkassa ja kaato onnistui hyvin.
Pahoin käytön puutteesta ruostuneesta kielitaidostani huolimatta ymmärsin veljien puheista, että maineeni sahurina oli säilynyt jos ei peräti lisääntynyt. Se ei ollut esillä ainoastaan muissa tilannekatsauksissa, vaan taisi päästä jollain lailla myös noitten
jumalanpalvelussaarnojen sivulauseisiin. Lauantain "iltakirkkoon" virolaiskylän klubille kerääntyneitten muutaman baabuskan ja paikalle "eksyneen" nuoren miehen lisäksi tuli "hatunjakovaiheessa" pojille entuudestaan tuttu suurfarmari,luterilainen uskova mies Jan, joka kutsui meidät upeaan viimeistelyvaiheessa olevaan taloonsa saunomaan ja nukkumaan. Lauantai-ilta olikin suurta juhlaa ja isäntä itse vastoi meidät ulkolaisvieraat kahdella vastalla kansalliseen tapaan.
Sunnuntaina oli samaan aikaan kirkonmenot Motorskojessa ja siitä 20km päässä Karatusassa. Jouduin nyt myös safööriksi kun Vitalin kanssa menimme hoitelemaan kuntakeskuksen tilaisuutta. Paluumatkan virolaissuomalaisen "moottorisahahakylän" jumalanpalvelus olikin juhlallisesti kirkossa. Kiipesimme Joosen kanssa soittamaan kelloja. Väkeä kerääntyi melkoisesti Joosen mukaan meitä oli liki 20 henkeä. Baabuskat "rääkivät" (puhuivat) suomenkielellä sekoittunutta eestiä. Jokunen nuorikin oli mukana. Hankaluutena oli kylmä sää ja vielä talven jäljiltä kylmä kirkko. Mitään lämmitystä ei ollut. Minun onnekseni melkoisesti myöhässä paikalle "eksynyt" alkoholisoitunut miehenköriläs työntyi ihan etupenkkiin asti ja istui tiukasti viereeni vieläpä nojasi minuun päin. Jouduin jonkun kerran hiljentelemään miestä ja lopulta "kirkkoväärti" talutti kaverin pihalle ennen ehtoollisen jakamista, joten loppuajan minuakin taas vilusti.
Lauantaina ja sunnuntaiaamuna oli kirkas auringonpaisteinen sää. Etelän ja kaakon suunnassa sijaitsevat Saijanin upeat kolmeen tuhanteen metriin taivaanrannalla kohoavat lumihuippuiset vuoret saivat meidät Joosen kanssa suunnittelemaan sinne umpihankihiihtoretkiä ensi talveksi.
torstai 20. toukokuuta 2010
Torstai 20.05.2010
Loppuelämän ensimmäinen päivä on takana. Oikeastaan ollaan jo toisenpäivän puolella.
Maanantaina olin lähtenyt yöjunalla kohti Moskovaa, jossa päivä oli uuvuttavan pitkä.
Yölennolla kauas Siperiaan. Abakanin kentällä olivat pappisdiakoni Joose Pitkänen ja Minusinskin lut.srk:n kirkkoherra Slava vastassa. Moskovassa olin siirtänyt matkalaukusta pitkät kalsarit ja poolopaidan olkalaukkuuni ja vaihdoin ne toiletissa
matkatavaroita ootellessa. Ne olivat tarpeen, sillä oltiin vain 3 astetta nollan yläpuolella. Olin yrittänyt koneessa torkkua heikolla menestyksellä joten odotin jo
koko eilispäivän kunnon yöunia, silti ehdin tutustua vähän myös srk:n toiseen pastoriin Vitaliin ja tietenkin ehdimme rupatella kuulumisista Johannan kanssa ja
teluta 7v Hiljan, kohta 4v Saiman ja 1v Selmankin kanssa.
Johanna ja Joose ovat ex.seurakuntanuoriani viimeisen kymmenen vuoden työssäolojaksolta. He olivat aikoinaan minulle hyvin tärkeitä ja yhteys on säilynyt
läheisenä heidän aikuistuttuaankin.
Tänään pistäydyttiin koko perheen kanssa reilun 20km päässä ostos- ym reissulla Abakanissa ja iltapuoli meni srk:n nuortenillassa väliaikaisissa vuokratuissa srk:n toimitiloissa. Joose ja Slava roudasivat kymmenkunta ammattikoululaista jonkun kilometrin päästä asuntolasta. Katsottiin shipsejä ja limpsaa nauttien Mel Gipsonin Kristuksen kärsimykset elokuvaa, jonka lopuksi laulettiin yhdessä, Joose puhui vähän elokuvan pohjalta ja sai rohkaistua minutkin
kertomaan itsestäni ja uskostani, vaikka ruostumaan päässyt kielitaito haittasikin.
Onneksi niin Vitali, kuin Slavakin venäjänkielisinä heittivät väliin omia kommentteja. Joosen kielitaidon edistymisestä olin suorastaan yllättynyt.
Jäi hyvä tunne tuosta nuortenillasta ja mieleen tulivat monet muistot noin kymmenen vuodenb takaa, jolloin omassa työssäni usein jatkoin omien nuorteiltojeni "alkulämm-
mittelyosiota" , sillä en halunnut aloittaa illan raamatunopetusosaa ennenkuin seurusteluvaihettaan eläneet Joose ja Johannakin olivat ehtineet paikalle.
Olen täällä Minusinskissa tutustumassa srk:n työhön täällä ja huomenna menemme viikonlopuksi 100km päähän Karatusaan, josta tulee Joosen ja Johannan varsinainen
työalue. Siellä, kuten täälläkin hyvin suuri ja tärkeä asia ovat srk:n toimitilat.
Juuri se on yksi tutustumisen paikka. Joose on pyytänyt minua ja tehnyt ehdotuksen
Kansanlähetykselle minun lähettämiseksi tänne hänen työkaverikseen. Tämän viikon
lauantaina päättävät asiasta Suomen ev.lut.Kansanlähetyksen hallituksessa.
Kysymyksessä on sopimussuhteinen ja määräaikainen työ. Ilmeisesti vuosi kerrallaan.
Ihan jonkun verran on ollut perhosia vatsassa aiheen tiimoilla.
Jumala johtakoon asian tahtomallaan tavalla!
Hyvää yötä - Jeesus myötä! Toivoteltiin aikoinaan ja eiköhän se sovi tähän aikaankin. t. Aatsa
Loppuelämän ensimmäinen päivä on takana. Oikeastaan ollaan jo toisenpäivän puolella.
Maanantaina olin lähtenyt yöjunalla kohti Moskovaa, jossa päivä oli uuvuttavan pitkä.
Yölennolla kauas Siperiaan. Abakanin kentällä olivat pappisdiakoni Joose Pitkänen ja Minusinskin lut.srk:n kirkkoherra Slava vastassa. Moskovassa olin siirtänyt matkalaukusta pitkät kalsarit ja poolopaidan olkalaukkuuni ja vaihdoin ne toiletissa
matkatavaroita ootellessa. Ne olivat tarpeen, sillä oltiin vain 3 astetta nollan yläpuolella. Olin yrittänyt koneessa torkkua heikolla menestyksellä joten odotin jo
koko eilispäivän kunnon yöunia, silti ehdin tutustua vähän myös srk:n toiseen pastoriin Vitaliin ja tietenkin ehdimme rupatella kuulumisista Johannan kanssa ja
teluta 7v Hiljan, kohta 4v Saiman ja 1v Selmankin kanssa.
Johanna ja Joose ovat ex.seurakuntanuoriani viimeisen kymmenen vuoden työssäolojaksolta. He olivat aikoinaan minulle hyvin tärkeitä ja yhteys on säilynyt
läheisenä heidän aikuistuttuaankin.
Tänään pistäydyttiin koko perheen kanssa reilun 20km päässä ostos- ym reissulla Abakanissa ja iltapuoli meni srk:n nuortenillassa väliaikaisissa vuokratuissa srk:n toimitiloissa. Joose ja Slava roudasivat kymmenkunta ammattikoululaista jonkun kilometrin päästä asuntolasta. Katsottiin shipsejä ja limpsaa nauttien Mel Gipsonin Kristuksen kärsimykset elokuvaa, jonka lopuksi laulettiin yhdessä, Joose puhui vähän elokuvan pohjalta ja sai rohkaistua minutkin
kertomaan itsestäni ja uskostani, vaikka ruostumaan päässyt kielitaito haittasikin.
Onneksi niin Vitali, kuin Slavakin venäjänkielisinä heittivät väliin omia kommentteja. Joosen kielitaidon edistymisestä olin suorastaan yllättynyt.
Jäi hyvä tunne tuosta nuortenillasta ja mieleen tulivat monet muistot noin kymmenen vuodenb takaa, jolloin omassa työssäni usein jatkoin omien nuorteiltojeni "alkulämm-
mittelyosiota" , sillä en halunnut aloittaa illan raamatunopetusosaa ennenkuin seurusteluvaihettaan eläneet Joose ja Johannakin olivat ehtineet paikalle.
Olen täällä Minusinskissa tutustumassa srk:n työhön täällä ja huomenna menemme viikonlopuksi 100km päähän Karatusaan, josta tulee Joosen ja Johannan varsinainen
työalue. Siellä, kuten täälläkin hyvin suuri ja tärkeä asia ovat srk:n toimitilat.
Juuri se on yksi tutustumisen paikka. Joose on pyytänyt minua ja tehnyt ehdotuksen
Kansanlähetykselle minun lähettämiseksi tänne hänen työkaverikseen. Tämän viikon
lauantaina päättävät asiasta Suomen ev.lut.Kansanlähetyksen hallituksessa.
Kysymyksessä on sopimussuhteinen ja määräaikainen työ. Ilmeisesti vuosi kerrallaan.
Ihan jonkun verran on ollut perhosia vatsassa aiheen tiimoilla.
Jumala johtakoon asian tahtomallaan tavalla!
Hyvää yötä - Jeesus myötä! Toivoteltiin aikoinaan ja eiköhän se sovi tähän aikaankin. t. Aatsa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









