perjantai 20. joulukuuta 2013

HARJAKAISKAHVIEN PAIKKA

Olikohan se toissailta, kun saatiin Jannen (Haukipuro) kanssa viimeinkin monien vaikeuksien ja vaiheitten jälkeen Muorinmäen K35 hyppyrimäen alastulorinteen sähköpylväistä poikien 2009 rakentama alamäen runko nostettua profiilin mukaiseen korkeuteen. Kaikki kuppilat olivat kuitenkin puoliyön aikana jo kiinni. No ne kahvit juotiin sitten aamulla  Jannen kotona Luohualla n 60km Haapavedeltä Oulun suuntaan.Kun veljekset Haukipuro (Vellu ja Janne) rakensivat k.o.alastulorinteen rungon ja sen jälkeen myös kannen , oli rinnettä pitkin kulkenut alahirsi maan pinnassa. Nyt se on ylempää n  metrin-puolitoista ja P-pisteen kohdalla 2,7m korkeudessa. Kuluneitten vuosien aikana savikkorinne on valunut monttuun. Pojat rakensivat mäkeä oman kukkaron varassa ja silloin ei saatu tehtyä riittävää määrää suunniteltua salaojitusta. Montun kaarteelle olisi pitänyt myös heti alussa laittaa riittävän paksu sorapatja. jonka alitse vesi olisi virrannut tyhjennyskaivoon, niinkuin nyt tapahtuu.
Vuosi sitten Janne toteutti parin kaverinsa kanssa pakkasten aikana noin 300 kuution sorarallin ja syksyllä monttu taas kerran tyhjennettiin savesta, laitettiin salaojitus ja sorapatja, joka ulottuu K-pisteeltä tyhjennyskaivolle. Myös loiva vastamäki tarvitsee vielä jonkunlaisen sorapatjan ja molemmille puolille monttua pitää rakentaa sekä mäkihyppääjien turvaksi, että sivuilta valuvaa saviliejua varten levytetty turva--aita.  -Töitä Muorinmäessä siis riittää.    Eilen saatiin juntattua ensimmäinen kannatinpylväspari rungon etelän puoleiseen laitaan. Tällänhetkellä alamäen runko on väliaikaisten kannatin rakennelmien varassa.  Yhdeksän metriset  pylväät painettiin  terotettu latvapuoli edeltä 18 tonnin Mitsubishi kaivurilla ja se  upposi suosiolla noin 4,5 metriä. Eilispäivänä tehtiin vielä rungon osalta hienosäätöä, jota jatketaan myös huomenna. Sikälikuin ehditään (Janne palaa rekkahommista joskus aamupäivällä) juntataan noita rungon kannatuspylväspareja molemmin puolin mäkeä ja myös rakennetaan vielä puuttuva osa alastulorinnettä ns. M-alue joka on  mäen normi, eli P-pisteestä oleva mäen jyrkin osa K-pisteeseen   Nyt Janne on rekkahommissa hankkimassa perheelle elantoa. Minä jäin eilisiltana tänne Muorinmäen montun vierelle ja nukuin siperialaistyyliin Transitissa.  Tänä  kiertelin Haapaveden keskustan kaupoissa.Parhaiten iski kierros kirpparilla. Huomisiltana ajan Jyväskylään Tiinan perheen luokse joulun viettoon. Luultavasti palaan joskus joulun jälkeen jelppimään Jannea.
Karatusasta olen nähnyt muutamia uusia kuvia  Joosen ja Vitalin facebook-sivuilta. Kellarin ulkoseinään  hirsitapulin puolelle oli laitettu pikikerros ja lämpöeristys, joka näytti kuin fimfoamilta. Sen puolen työskentelytilaoli myös täytetty maalla. Ilmeisesti k.o. juttu on tehty kellarin kansivalun helpottamisesksi.
Mitään tietoa uusista tarjouksista  jatkorakentamista ajatellen en ole saanut. Luultavasti päätösten teko on myös kiinni rahoituksesta. - Toivotaan ja rukoillaan,että rakennustyöt voisivat jatkua ilman pitempää taukoa.
Itselläni on uusi Slava Shadrinin antama viisumikutsu. Pitäisi  laittaa hakemus sisään. Seuraava lähtö Siperiaan olisi huhtikuussa. Tammikuun alkupuolella on Ryttylässä SEKLin Vastuunkantajaseminaari, jonne pitäisi ehtiä.
Joroisista tuli myös kutsu pitämään lähetystilaisuutta.   Sitten on nää  veteraanihyppääjien kotimaiset ja ulkomaiset kisareissut. Veteraanien MM-kisat on tammi-helmikuun vaihteessa Romanian Rasnovissa.
Ollaan luvattu Martti-veljeni kanssa kuljettaa taas suomen joukkueen mäkihyppyvarusteet perille ja takaisin.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

"KOETTELEE VAAN EI HYLKÄÄ HERRA"

Otsikon  teksti on Runebergin Saarijärven Paavosta.  Tilanteesta jossa suolta Paavon pellolle  kerran toisensa jälkeen noussut halla vei viljan. Paavo raivasi ja ojitti tuon suon ja pelasti niin pellon sadon, mutta vielä kerran hän päätti laittaa leipään puolet petäjäistä, koska halla oli vienyt Paavon naapurin viljasadon. Toivottavasti vielä tänä päivänäkin löytyy Paavon tapaisia taistelijoita, joilla olisi myös yhteisvastuullisuutta.
Nuo kansallisrunoilijamme Runebergin Saarijärven Paavon suuhun laittamat sanat tulivat mieleeni menneellä viikolla kun haapaveteläisen nuoren veteraanimäkihyppääjä JanneHaukipuron kanssa jatkettiin Vattukylän Muorinmäellä hyppyrimäkiremonttia.  Vattukylän puolentusinan suuruisen kossiporukan (12-16v) -93 talkoilla rakentama K25 hyppyrimäki oli v 2008 remontoitu ja samalla suurennettu kymmenellä metrillä. Kahden toimintavuoden jälkeen jo -90 luvullakin ongelmalliseksi osittautunut alastulorinteen savikkorinne alkoi taas valua alas monttuun.  Veljekset tekivät lainakaivurilla kerran toisensa jälkeen mittavia maansiirtoja avatessaan monttua.  Viime talvena Janne ajoi traktorilla harjoituskaveriksi ( n 150km päässä Pielaveden K42 mäessä) löytyneen Jounin ja tämän veljen kanssa noin 300 kuutiota karkeaa soramaata vaihtomaaksi Muorinmäen montun vierelle.  Viime kesänä monttu tyhjennettiin taas kerran savesta  puolitoista vuotta sitten Vellun ja Jannen hankkimalla ja kunnostamalla kohta 30v 18 tonnin Mitsubishi (Kobelko) kaivurilla ja traktorilla.  Janne oli jatkanut maansiirtohommia minun ja Arskan (Arskakin oli 3 vrk kaivinkoneen käyttäjänä Muorinmäellä)  2 ja puolen kk.Siperian reissun ajan. Palasin Muorinmäelle "sorvin äärelle" Rukan Maailman cupin jälkeen joulukuun alussa.  Jo aikaisemminkin reistannut kaivurin starttimoottori alkoi sanoa lopullisesti työsopimustaan irti  viimeviikolla. Arvelimme että vika on startin solenoidissa.  Janne irroitti, purki, ja kokosi uudelleen  starttimoottorin useampaan kertaan. Vika olikin startin pentexlaitteen.  kuluneissa parin sentin mittaisissa " lukittumishauleissa". Uusia osia ei siihen hätään ehditty etsiä ja löytää. Janne teki "siperialaiskorjauksen" lisäämällä "haulien" alle eräänlaiset 0,10 mm vahvike liuskat. Kaivuri saatiin taas toimimaan ja ehdittiin jo aloittaa alamäen pylväistä rakennetun rungon nostamistakin, mutta kun Janne oli siirtämässä kaivuria kiertämällä  vastamäen ympäri toiselle puolelle se liukui sivuttain  hankalaan asentoon sivupenkan juureen. Jouduimme tekemään jopa melkoisesti lapiohommiakin ennenkuin päästiin jatkamaan kaivurihommia.  Janne lähti  to-pe välisenä yönä rekkahommiin ja minä ajoin pe iltana Kuopioon juhlimaan Epun 3-v synttäreitä. Oikeasti Epun syntymäpäivä on Tapaninpäivänä,mutta kun he ovat menossa jouluksi Rukalle, pidettiin synttärit etukäteen. Riikka oli käynyt lasten kanssa jo etukäteen juhlimassa Eppua. Turusille oli tullut viime hetkillä este, joten olin Antin äidin kanssa ainoat pitempi matkaiset vieraat Epun juhlissa. Mammalta Eppu sai hienon vanerista valmistetun   melko ison kerrospysäköintipaikan leikkiautoille. Itse olin löytänyt Epulle lähes käyttämättömän Peltosen hiihtosuksipaketin. -Kävimme Epun  kanssa kokeilemassa suksia, vaikka vesisateet olivatkin syöneet lumet lähes kokonaan Kuopion Itkonniemellä.
Toivottavasti pian sataa uutta lunta Kuopion seudulle, jotta Eppu pääsee jatkamaan hiihtoharjoittelua.

tiistai 10. joulukuuta 2013

EKAT LUMIHYPYT PLAKKARISSA JA MUORINMÄEN REMONTTIA PAKKASEN PURISTUKSESSA

Viime torstai-iltana pakkasin mäkivarusteeni Jannen dsl-Pösöön ja ajoimme 60 km Oulun suuntaan Luohualle. Janne ja Riikka olivat Siperiassa ollessani ostaneet -50 luvun lopulla rakennetun rintamamiestyyppisen talon, jossa oli kait 60-70 lukujen vaiheilla tehty lisäeristysremontti ja samalla rakennettuns."Lapin lisä", sauna-, pesu-, ja wc tiloineen. Pihassa on myös suht`tilava ulkorakennus, jossa on autotalli, varastoja ulkosauna.  Taivalkosken reissulta palattuamme teimme tuossa autotallissa punttitreenin.
Viikonloppuna oli perinteiseen tapaan Suomen Veteraanimäkihyppääjien lumileiri ja Cup kisojen avaus. Kisapäivänä oli mäkikisat myös junnuille ja yleiselle sarjalle K73 (isossa) mäessä.  Lumihyppytuntumaa hakevaa porukkaa oli siis runsaasti paikalla. Olin käynyt edellisviikonloppuna Rukalta palatessani mäellä ja   todennut, etteivät K35 ja K50 olleet vielä kunnossa.  Myöhästyimme  veteraanien  iltapäivän harjoitusvuorolta, mutta hyppäsimme nuorempien joukossa muutaman hypyn. Ehdin kuitenkin nähdä muutaman veteraanihyppääjän horjuvan K50 mäen epätasaisessa notkossa ja aloitinkin siksi itse suoraan isosta mäestä kahdella hypyllä, sen jälkeen menin tuomaritorniin katsomaan Jannen hyppyjä ja seurasin missä kavereita eniten horjuttaa. Olisin mennyt korjaamaan tuota kaarretta haravan ja laskettelusuksien kanssa ennen iltatreenejä, mutta kun mäestä tuli alas jatkuvasti hyppääjiä,ei se ollut mahdollista.Iltaharkkojen alussa Korhosen Pekka ja Keijo Korpi ( 60-64 sarjalaisia) kävivät havuttamassa kaarretta, jotta paremmin huomaisivat nuo epätasaisuudet, mutta kävi taas kuten niin monta kertaa aikaisempinakin vuosina yksi veteraanihyppääjä kaatui pahasti. Keijo Korvelta murtui reisiluu ja hänet kuljetettiin Ouluun leikattavaksi.
Harjoituksiin tuli puolen tunnin  tauko . Olisipa se tauko pidetty ennen noita treenejä ja käytetty mäen kunnostukseen. - Eikö näissä ekoissa lumileireissä opita koskaan, että mäet pitäisi olla turvallisessa kunnossa.
- No harjoitusten ja veteraanipalaverin sekä joukkueenjohtajien kokouksen jälkeen teimme kolmestaan Janne Haukipuron ja kisojen TA:n Tuomo Leinosen kanssa pari tuntia töitä k.o.alamäessä. Pojat haravoivat ja lapioivat alempana ja minä tamppasin ja haravoin koko rinteen. Valutin irrottamaani lunta noihin  taitekohtiin, joihin pojat heittelivät lisää  lunta lapiolla. Poljin sen kiinni laskettelusuksilla ja seuraavana aamuna vielä rinteenhoitokone jyräsi alamäen. Ennen tuota urakointia alamäen kaarre muistutti "Kiviset ja Soraset" sarjan neliskanttisia autonrenkaita, mutta nyt jo hieman normaalia hyppyrimäen  alamäen  kaarretta.
Janne Haukipuro hyppäsi yllättävän hyvin, vaikka kovassa 30-39v sarjassa jäikin viimeiseksi eli kahdeksanneksi.  Oma hyppäämiseni   oli  todella kankeaa ja siksi jätin ison mäen kisan hyppäämättä. Ajattelin myös että lähdemme ajelemaan kohta K50 kisan jälkeen Luohualle, mutta jäimme kuitenkin  seuraamaan junnujen (a16v) yleisen, naisten (vain kaksi) sekä vielä viimeisenä hypätyn veteraanicupin (alle ja yli 50v) kisaa.  - Jarkko Määttä oli yleisen sarjan paras. -Harri Ollin hyppy ei vielä kulkenut.  Samoin näytti käyneen sunnuntaina Vuokatissa, jonne juniorit ja yleinen sarja siirtyivät.
Sunnuntaina kävin Jannen Riikan (saman nimiset kuin Vääksyssä asuvat tyttäreni ja vävyni) mukana  Ylivieskassa josta haettiin heidän kotiinsa uusi sähköliesi. Sunnuntai-iltana ehdimme katsomaan netistä (TV-tä heillä ei ole)   Janne Ahosen upeat Top-kymppiin yltäneet hypyt Lillehammarin Maailman cupissa K120 mäessä.  Siitä innostuneena lähdimme pienelle hölkkälenkilleja teimme lopuksi punttitreenin autotallissa.
Eilen olimme jo taasMuorinmäellä, mutta paukkupakkanen ( pahimmillaan -20) ja entistä pahemmin oikutellut kaivinkoneen starttimoottori  aihettivat sen ettei varsinaisiin hommiin, eli hyppyrimäen alamäen hirsirungon nostamiseen päästy ollenkaan. Janne purki starttimoottorin ja teki siinä huoltoremonttia.  Yksi puslalaakeri oli aivan sökö.  Sen tilalle Janne Janne rakensi   parista metalliputken pätkästä liukulaakerin ja asensi starttimoottorin takaisin paikoilleen myöhään illalla. Edelleen  starttimoottorissa onongelmia, mutta kone silti lopulta käynnistyi. Jannen rekkahommat alkavat kait perjantaina, jolloin minäkin siirryn Kuopioon juhlimaan etukäteen Epun kolmivuotissynttäreitä.  Meillä on siis kolmepäivää aikaa jatkaa mäkiremonttia. Toivottavasti saadaan jotain aikaiseksi.

torstai 5. joulukuuta 2013

RAITISILMAMYRKYTYSTÄ JA LIHASKUNTORÄÄKKIÄ RUKALLA

Kirjoittelen tätä juttua jo toiseen kertaan Haukipuron veljesten lapsuuden kodissa Haapaveden Vattukylällä.. Se  ensimmäinen  versio vain haihtui yks kaks jonnekin koneelta.Ehkä joku fiksumpi saattas löytääkin sen,sillä painelin kyllä ahkerasti tallenna nappiakin. - Jatkamme Janne Haukipuron kanssa Muorinmäen hyppyrimäen "ikuista" remonttia. Syksyllä ennen Siperiaan lähtöä olimme Arskan kanssa täällä alamäen notkon maanvaihto-operaatiota valmistelemassa . Janne oli jatkanut hommaa yksikseen ja edistynytkin siinä hyvin. Montussa on nyt salaojat suodatinkankaineen ja vankka sorapatja . Janne oli myös jo aloittanut alamäen puurungon nostamisen ja sitä on tarkoitus jatkaa tälläkin viikolla. -Itsenäisyyspäivän aikana  menemme veteraanihyppääjien leirille Taivalkoskelle.  Eilen Janne leikkasi kaivurilla vastamäkeä vielä hieman matalammaksi levensi sitä hieman loppupäästä.
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet melkoista "hurlumheita".-Voisi sanoa, että ollaan menty laidasta toiseen muutenkin kuin kartalta katsoen. Toissa  keskiviikkoiltana aloitettiin Arskan kanssa koettelemaan istumalihasten kestävyyttä.  Reipas kolme ja puoli vuorokautta yhtämittaista ajoa Minusinskista Savonlinnaan. -Tehtiin siis "Jäppiläläiset", pienellä poikkeuksella. Toissa syksynä kun palasimme Siperiasta nukuimme sentään yhden yön lakanoitten välissä, nauttien Väliahojen ja Birskin luterilaisen srk:n vieraanvaraisuudesta (ja autosähkötolppamahdollisuudesta) Uralin länsikupeella lähellä Ufan kaupunkia. Jäppilän pojat (Esko ja Kyösti yht. 136v) eivät suostuneet sammuttamaan Joosen vanhaa dsl Transportteria, kun sen hehkutulpat toimivat heikosti ja öisin oli jopa noin kymmenen astetta miinuksella. -No tietenkin osasyyksi voi laskea senkin, että pojilla oli myös kiire nuorikoittenkin luokse. Olivathan he olleet reissunpäällä jo toista kuukautta.
Meillä Arskan kanssa oli vaan muuten ikävä ja kiire kotiin ja niinpä paluumatka tehtiin "Le`Mans`"-tyyliin.
Seuraavat neljä päivää ja kolme yötä menikin mukavasti omassa sängyssä ja kotisohvalla loikoillessa, mutta ristiselän päälle sekin alkoi jo käydä. -Pientä helpotusta ja vaihtelua makoiluun ja TV:n katseluun toi se, että saatuani luvan tein melkoiset kuormat niin Transitiin kuin peräkärryynkin Savonlinnan Kierrätyskeskuksen jätelevyvarastolla. Vuosi sitten olin jo vienyt samaa valuhommissa käytettyä filmifaneria Muorinmäen remonttia varten. Tämän kertaisessa kuormassa levyt olivat 30-40 cm leveitä ja  metristä kolmeen metrin mittaisia, paksuudeltaan 12 millisiä. Niistä on tarkoitus rakentaa montun molemmille puolille suoja-aita, niin  mäkihyppääjien turvallisuutta ajatellen , kuin myös saviliejun stoppariksi. Sitten kun saadaan nurmikko kasvamaan poistuu se savivelli ongelmakin. -Kuljetin vanerit HaapavedenMuorinmäelle,jossa Janne oli purkamassa kuormaa.
Torstai-illaksi ajoin  Kuusamoon. Liian kovan tuulen vuoksi oli mäkihypyn harjoitus ja karsinta peruttu. Jäin Saapungin Jussin luokse yöksi ja niinhän siinä kävi, että vaikka olin ajatellut yöpyä siperialaistyyliin Transitissa Rukan mäellä, niin sorruin houkuttelevaan sisämajoitustarjoukseen koko viikonlopuksi. 15v mäkihyppääjälupaus Joni siirtyi siskonsa makuuhuoneen lattialle ja antoi minulle huoneensa sänkyineen. Samakäytäntö oli ollut edellisilläkin kerroilla (2008 ja 2011) kun olin Rukan MC-kisoissa Jussin kaverina alamäen tamppausryhmässä.  Pe,la ja su aamuina oli varhainen herätys.
Noustiin  viideltä ja aamupalan jälkeen lähdettiin mäelle. -Jussihan on tunnetusti aamuvirkku, mutta juniorille olisi  vielä uni maistunut. Itselläni vaikuttaa vielä melkolailla Siperian 6 tuntiaSuomea edellä oleva aikataulu, joten ei ollut vaikeuksia heräämisen kanssa. Vastaavasti silmät alkoivat jo kovasti lurpsahdella ennen iltayhdeksää. Hyvä, että iltauutiset ja urheiluruudun ajan pysyin jotenkin hereillä. Noin kymmenen asteen seutuvilla pysytelleet pakkaslukemat yhdessä ajoittain melko tuulisen sään kanssa antoivat vankan " raitisilmamyrkytyksen"  ja kerran toisensa perään tapahtunut  alamäen kaarteen ( pari kertaa myös ylhäältä hyppyriltä lähtien) 110 metrin mittamerkiltä alaspäin tapahtunut edestakainen tamppaaminen laskettelusuksilla tekivät jalkalihaksista "muussia" heti eka kerrasta lähtien. Paitahan siinä tamppaushommassa pyrki myös kastumaan, kunnes opin säännöstelemään pukeutumista. Mäenkunnostajien sosiaalitilat Rukalla ovat vielä vaatimattomat. Siinä hissin ala-aseman pienessä rakennuksessa,joka toimi myös harjoitus-,ja kilpailunumeroitten jakopaikkana ( numerot olivat maittain valmiina pusseissa) vaihdettiin tarvittaessa  kuivaa paitaa päälle  ja vaihdettiin myös laskettelumonot välillä mukavampiin jalkineisiin. Muonituspuoli toimi loistavasti. Hyppyrimäen kääntöpaikan vierellä oli toimitsijoitten ruokailuteltta, mutta kävin siellä vain kerran. Muuten ruokailin ja kahvittelin "johtopuolen" porukoille ja myös ulkolaisille varatussa kahvilassa aivan hissin ala-aseman lähistöllä.
Alamäen kunnostusryhmän aikuiset miehet (Keimo Heikkinen päällikkönä) samoin kuin osa nuorista tamppareista (mäkihyppääjiä ja laskettelijoita) olivat jo ennestään tuttuja.  Minun kontolleni tuli ajoittain (tarvittaessa)  alimpana mittamiehenä toimiminen. Kiipesin hankalien laskettelumonojen kanssa HS-pisteelle, josta olin valmis tarvittaessa "hyökkäämään" pikapreparointiin suksilla,jos joku sattuisi kaatumaan. Alempana montussa oli myös haravamies valmiudessa. -Vain yksi kaatuminen koko viikonloppuna.
Ehdin mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailujen ohessa  ehdin varsinkin lauantaina, jolloin hankalien tuuliolojen vuoksi peruttiin aamupäiväksi suunniteltu joukkueyhdistetyn mäki (hypättiin su.aamuna)
seuraamaan myös maastohiihtoa ja samalla tapaamaan kisapaikalle tulleita tuttuja, Anssi Kukkosta myöten. Ansiin olin tutustunut "livenä" 1977, kun hain hänet autollani (punainen -67 vm 200-dsl Mersu) Paavo Noposen mökiltä Kuusamosta selostamaan ensimmäisiä   kv.Linkomäkikisoja Sallatunturille. -Muista tutuista pitää mainita vakio Rukan kisavieras, kiteeläinen veter.mäkihyppääjä Esa Leinonen  sekä Ylistaron "Pikkujättiläinen" maanviljelysneuvos ja myös veteraanimäkimies Raimo Rannanpää. Tulipa muutama sana vaihdettua FIS:n mäkikoordinaattoriHoferinkin kanssa. Hän laittoi terveisiäNykäsen Matille.
Kuusamolaisten kuin myös Hiihtoliitonkin puolesta harmitti mielestäni "turha" lauantai-illan mäkikisan keskeyttäminen, sillä se oli paitsi katsojille iso miinus , mutta  myös järjestäjille melkoinen taloudellinen takaisku. Kisa olisi voitu viedä kokonaan läpi nostamalla riittävästi "tuulihaarukkaa", mitään turvallisuuteen liittyvää ongelmaahan ei vielä ollut.
Kisan jatkamisen kannalla olleet suomalaiset olivat hävinneet k.o.äänestyksessä.
Rukalta palatessa poikkesin Taivalkosken mäellä ja katsoimme joukkue yh:n hiihto-osuuden Leinosen Tuomon kotona. Siitä ajelin Pudasjärvelle, jossa yövyin Olli ja Anja Leinosen kodissa.
Maanantaina ajelin kaikessa rauhassa (täydensin hyppyrimäkityömaan kierretanko varastoa Oulun seudulla) Janne ja Riikka Haukipuron uuteen (60-luvulla rakennettu ja myöhemmin remontoitu ja ns.lapinlisällä varustettu) lokakuussa ostettuun omakotitaloon, Riikan kotikylään Luohualla.