sunnuntai 18. lokakuuta 2015

PYHÄAAMUN RAUHAA MINUSINSKIN SEURAKUNTAKODILLA

Novosibirskissä"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä...mutta seitsemäs päivä on Herran sinun Jumalasi sapatti....... Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan  ja maan ja  meren ja kaiken mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."
Juuri äsken olimme diakoni Olegin toimittamassa Minusinskin luter.srk:n ehtoollisjumalanpalveluksessa ja olimme myös kirkkokahveilla. Minusinskilaiset ovat lisänneet kahvin ja teen juontiin myös kevyehkön lounaan paistettujen tai keitettyjen perunoitten ym höystön merkeissä.
Yön olimme nukkuneet oikein hyvin ja tämä lepojakso kuten aikaisemmatkin viikonloput täällä Minusinskissa ovat olleet todella tarpeen.
Tämän syksyisen Siperian reissun talkooprojekti alkaa olla lopuillaan. Ylihuomeniltana eli tiistaina on tarkoitus pakata tavarat ( melkoinen määrä myös Slavan tavaroita alkaen Ladan talvirenkaista odottaa siirtämistä Novosibirskiin)Transitiin ja aloittaa kotimatka  yötä myöten. Eskon pitää olla kotonaan Jäppilässä 27.10. illalla, sillä hänellä on siitä vain parin kolmen päivän perästä lähtö Etiopiaan.
Vielä eilen teimme hommia Karatusan pappilassa pimeän tuloon saakka. Eskolla on menossa pappilan ulko-oven molemmin puolinen panelointi verandassa. Väliseinän ja oven hän asensi jo aikaisemmin. Yhdessä (lähinnä Esko, minä olin enemmän tavaran hankinta-, ja harkintapuolella)olimme valmistaneet valumuotit pappilan ulkovaraston perustuksia varten. Sitten tehtiin valuhommat, joissa apuna oli myös Vitali poikineen.  Minusinskilaispojat  Andrei (kolmasti) ja Eduard (kerran) ovat olleet apunamme lähinnä sepelin, hiekan ja joenpohjasta nostetun graven lapiointihommissa.Kutakin tavaraa ajatin kuorma-autolastin pihalle lähelle saunaa.
 Edellisviikonlopun Minusinskin leporeissulla olimme hakeneet Abakanista toisen lastin (20x20x40 cm  25 kpl) betonitiiliä ja kun viikolla kävin viemässä Slavan Minusinskiin , kävin Slavan kanssa ostamassa Abakanista lämpimäksi suunniteltuun varastoon eristysmateriaalia (levyinä  vuorivillaa 50x600x1200mm) Sain sullottua Transitiin vain 8 pakettia. Loput ostan Minusinskista 10 senttiä kapeampaa, mutta hiukan jäykempää materiaalia. Vitalin pappilan ulkovaraston eli saranin varsinainen rakentaminen jää ensi kevääseen. Teemme siitä kaksikerroksisen venäläisellä kattoratkaisulla jolla saamme  yläkerroksen 3m levyisen pikkuhuoneen (Lisämajoitustila/Vitalin tsto) molemmin puolin liki 1,5m lautatavaran varastotilan. Alempi kerros tulee toimimaan sekä varsto-, että askartelutilana.  Ennen Suomeen lähtöä teen vielä kaupat Karatusassa lisävilloista ja kattopelleistä nyt kun ruplan kurssi on meille edullinen. Eka vaihtokurssi rajalla 24.09. oli 73 ja osia.Toinen vaihto pari vk sitten ja kurssi oli 72 ja osia., ja viimeinen muutama päivä sitten 71,9 .
Slavasta venäläisenä on aina ollut kaikilla tavaran hankinta tai auton huolto-reissuilla paljon apua. Mainitulla harkkojen hakureissulla kahdestaan Eskon kanssa oli ongelmia löytää sama paikka, josta olimme viikkoa aikaisemmin hakeneet Vitalin kanssa harkkolastin (20 kpl noin 15-20 kg painoisia 20x20x60). Itse ehdin jo mielessäni noitua moneen kertaan neuvostoliittolais-venäläisen systeemin, jossa " kukaan" ei tiedä mitä 1-200 metrin säteellä omasta työpaikasta tapahtuu.
 -No onneksi Esko muisti oman raamattupiirinsä opetuksen, että kannattaa rukoilla.Sen hän tekikin odotellessaan Transitissa, kun minä kävelin erästä laajaa korttelia ristiin rastiin ilman tulosta.
Saimme uuden osoitteen ja uuden paikan josta saimme tarvittavan lastin ja samalla saimme tutustua miellyttävään ja työstämme kiinnostuneeseen henkilökuntaan.
Betonivalun kuivuttua muurasimme anturan päälle yhden kierroksen betonitiilistä, johin laitoimme pitkiä n 8 tuuman rautanauloja alalankun tartunnoiksi. Harkoista törröttävät naulat pitää suojata vaikka puupötiköillä, ettei lapset talvella riko vaatteitaan ja itseään niihin törmäillessään.
Eilen purin paikoiltaan 5v sitten Joosen kanssa ostamamme saunan kiukaan. Savutorven ympärillä kiukaan päällä sijainneen peltisen vesisäilön nostin ylemmäs lankkujen varaan. Sitten tein kiukaan betonipetille oikaisuvalun, niin että vesi valuu nyt oikeaan suuntaan pois alustalta. 5 vuotiaan kiukaan ulompi "koristepelti" oli vesihanan puolelta ruostunut ja palanut rikki. Vitali oli sitä hieman irtopelleillä "paikkaillut. Täällä kesällä vierallut entinen Siperian lääninrovasti Juha Saari oli "määrännyt" kiukaan uusittavaksi, mutta kun tarkastin kiukaan niin tanakammasta ehkä n 3-5mm teräksestä rakennettu sisäkuori oli lähes ehjä, vain pari halkeamaa oli, joista kiuas vetää palotilaan lisäilmaa ja parantaa palamista. Vitalilla oli varastossa 55x120cm galvanoitu pelti, josta rakensin rikkinäiselle puolelle uuden "paraatipellin". Luulen että kiuas toimii vielä 2-3 vuotta. Tietenkin nyt hyvän kurssin aikana kannattaisi kiuas ostaa, mutta aika käy tällä reissulla vähiin.
Vitali on käymässä Pietarissa. Siellä on ollut kirkolliskokous, jonka yhteydessä vihittiin lauantaina Inkerin kirkon diakoniksi Novosibirskissä perheineen asuva ja SEKLin lähettinä työskentelevä Markus Aitamäki.
Nukumme vielä toisenkin yön täällä Minusinskissa. Esko lähtee aikaisin aamulla  lentämällä Pietarista palaavan Vitalin kyydissä jatkamaan rakennushommia Karatusaan. Minä menen Transitin kanssa tuttuun autohuoltoon ja jos selviän sieltä nopeasti ajan perässä Karatusaan tekemään puolen päivän hommia. Jos huollossa (pitää korjata pissapojan moottori ja kiristää laturin hihna) menee pitempään jään tänne maanantain ja tiistain väliseksi yöksikin, koska minun pitää olla aikaisin (klo 08.15 )vastassa tänne Pietarista lentävää neljän miehen ryhmää (arkkit.Laine, SEKLin koordinaattori Kaitainen, rak.firman johtaja Maikov ja Inkerin kirkon rak.insinööri olikohan nimi Arkadi).
Porukan tulkiksi lähtee äsken jumalanpalveluksessa ollut Elena Semjenova. Karatusassa tarkastetaan kirkon rakentamisvaihe ja  delegaatio pitää Vitalin kanssa aiheeseen liittyvän kokouksen. Tapani Kaitainen tutustuu ja meidän talkooprojektiimme. Illaksi vien porukan Abakaniin johonkin hotelliin, josta he (ainakin Jorma ja Tapani) jatkavat iltapäivällä junalla Novosibirskiin.
Me Eskon kanssa lastaamme tavarat Transitiin ja lähdemme Suomeen jos Luoja suo.

perjantai 9. lokakuuta 2015

"VERTA HIKEÄ JA KYYNELEITÄ" SEKÄ "LÄHES YHTÄ JUHLAA"

sHistorian kirjat kertovat Hannibalin luvanneen miehilleen ennenkuin lähtivät ylittämään alppeja Euroopan valloitusretkellään:Verta hikeä ja kyyneleitä", Muistaakseni samaa oli luvannut myös Napoleon joukoilleen kun he aloittelivat Venäjän maan valloittamis yrityksiään.
Silloin tällöin joku Siperiassa retkeilemisestä kiinnostunut on ottanut minuun yhteyttä näihin minun syksyisiin ja keväällisiin Siperian matkoihini liittyen. Kun olen yrittänyt hyvin realistisesti kuvailla näitä joskus melkolailla extreme-urheiluun verrattavia olosuhteita näillä matkoilla, niin pahin romanttinen into on kavereilta alkanut laantua. Silti useimmiten on löytynyt joku kaverikseni näille talkoomatkoille. Joillakin matkoilla on ollut kaksikin kaveria kyytimiehinä ja samalla apukuskeina. Vain yhden reissun (3v sitten keväällä) tein omalla pikkuisella -99 vuosimallin dsl- Skoda Felicialla. Vedin sillä reissulla myös omaa peräkärryä ja ajoin liikaa vitosvaihteella, jonka seurauksena vitosvaihde alkoi Uralia ylittäessäni antaa sivuääntä. Sen jälkeen sillä Skodalla ei ole ajettu nelosta isommalla vaihteella. Sinä kesänä ostin nykyisen 26v ikäisen Transittini ja myin Skodan nuorimman tyttären miehelle Antille, joka luovutti sen takaisin minulle toissa keväänä. Pidin Skodaa nimissäni kuusi tuntia ja myin sen Jooselle kakkosautoksi "asevelihintaan", kuten olin myynyt Antillekin. Remontteerasin sitä melkoisesti ja katsastin sen samaan kauppaan.
"Homman nimi " oli vähän jotain sellaista kuin annetaan suvun perintösohva hyvään kotiin.
Tämän syksyn Siperian reissulle lähti kanssani vanha Siperian kävijä, jäppiläläinen 72v. ex-sikafarmari Esko Kaukonen. Esko oli ollut näillä talkooreissuilla 2011 niin keväällä kuin syksylläkin kuukauden ajan ja jättänyt silloin vahvan puumerkkinsä ensin keväällä Vitalin pappilaremontin sisäseinäkoolauksiin, jotka hän teki todella mallikkaasti ja seuraavan syksyn reissulla  koulukaverinsa Kyöstin kanssa he rakensivat ensin verandaa ja sitten kun Joosen kanssa lisätiloiksi rakentamamme lasten huoneitten runkotavara oli riittävästi kuivunut, he tekivät villoitukset, katon paneloinnin, lattialautojen, sekä cyproklevyjen  asentamisen seiniin. - Kun "poikien" saavuttua, he tulivat junalla Baikaljärven kautta -siis melkoinen lisälenkki, teimme tuttavuutta hieman myöhemmin aikuisena peräti logistiikan diplomi-insinööriksi opiskelleen Kyösti Nokan kanssa erehdyin vähän röyhistelemään erityisopinnoillani minäkin. Kerroin "pojille" että olin aloittanut opintoni käymällä peräti kaksi alinta luokkaa supistettua kansakoulua. No, "pojathan" hörähtivät nauramaan, että eihän se kaksi luokkaa ole juuri paljoakaan kun he kävivät aikoinaan supistettua kansakoulua kolmannesta seitsemänteen luokkaan. -Eipä siinä ollut juuri jakoja.
"Pojat  " pääsivät paremmalla koulupohjalla sisähommiin ja minä onneton jouduin työskentelemään räntäsateissa ulkohommissa.
Tämän syksyn matka Savonlinnasta tänne Etelä-Siperiaan oli melkoista vastamäkeä muutenkin kuin Uralille noustessa. - Meidän pohjoisempi reittimme Permin alueen ja Uralin jälkeisen Jekaterinburgin kautta ei noussut kuin ehkä neljään sataan metriin merenpinnasta, mutta Transitissa oli ylimääräistä meluongelmaa alustan puolella. Sellainen rompsuttava ääni alkoi voimistua Moskovan paikkeilla.  Pysäytin parikin kertaa ja ryömin auton alle selälläni tarkastelemaan taskulampun kanssa mistä ääni mahtoi tulla. Kokeilin myös jo aikaisemminkin melkolailla ajanhampaalta siipeensä saanutta kardaaniakseliakin, mutten saanut selvää mistä ääni tuli. Toisella stopilla kokeilin myös peräbanjoa ja se oli melko kuuma. Sitten tarkastin perän öljytilanteen. Öljyn määrä oli normaali, mutta pelkäsin pahinta, että perä olisi alkanut sanoa irti työsopimustaan. - Taisimme pitää nukkumistauon ja aamulla aloin katsella löytyisikö edes jonkunlaista korjaamoa tai nyrkkipajaa ja kohta sellainen löytyikin. Korjaamon pomo, armenialaismies kuten 3-4 kaveriansakin, jotka osallistuivat remonttiin, ajoi korttelin ympäri ja totesi heti että oikean etupyörän ja vasemman takapyörän laakereissa on pientä vikaa. Minulta löytyi varaosat ja miehet tekivät melkoisen urakan. Etupyörän laakerin vaihto oli suht`helppo, (olin edellistalvena vaihtanut vasemmalle puolelle eteen laakerin kadun varressa talvikelissä Kuopiossa, jotain mätää siinä vaihdossa oli ollut, ehkä stefa ei toiminut, koska se piti vaihattaa uudestaan keväällä ja sen vaihdon teetin Sln:n Fprd-huollossa) mutta nuori kaveri jätti hyvältä käteen tuntuneet laakerin molemmat"vastakappaleet" paikoilleen ja vaihtoi vain varsinaiset laakerit. Kun työnjohtaja oli haihtunut johonkin asioilleen annoin periksi asiassa. Se takapyörän laakerin vaihto olikin paljon vaikeampi. Seliti n miehille, että jollei heillä oletakalaakerin vaihdossa tarvittavaa Fordin erikoisavainta, niin sellaisen joutuu rakentamaan, sillä laakerin varmistusmutteri on äärettömän tiukka. Se vaatii jopa 400kilopondin voiman. Miehet kävivät pari kolmekin kertaa hitsauttamassa k.o. "erikoisavaintaan", jonka sitten ostin itselleni. Työnjohtaja  ajoi kaikkiaan kolme koeajoa korttelin ympäri remontin yhteydessä. Kun sitten läksimme jatkamaan matkaa rompsutus jatkui , vaikkei sitä "korttelirallissa" enää kuulunutkaan.  Pysähdyimme taas yhteen kuppilaan, jossa latasin puhelintani, kun tupakansytytin laturi ei toiminut, vaikka sähköinsinööri Erkki Kurppa oli sen huoltokorjannut ennen rajanylitystä.  Soitin kuppilasta ensin tutulle Transitmiehelle, jonka varaosa-Transitin hinasimme minun tontin nurkalle  Moinsalmen perukoilta erään maatalon pihasta. Sitten soitin Ilmari-veljelleni, jolla oli poikansa Antin kanssa ollut aikoinaan samanikäinen Transit ja Ilmarin vinkistä soitin vielä Auli-serkun miehelle joka oli ollut Ford-huollossa töissä. Serkunmies rauhoitteli minua, ettei auton perässä ole vikaa vaikka se kuumenee, jos vaan siellä on oikea öljyn määrä. Hän kehoitti tasapainottamaan renkaat, jolloin selviää jos jostain renkaasta on runko vioittunut. - Jatkoimme matkaa ja rompsuttava äänikin oli vaimentunut.  Parin- kolmen tuhannen kilometrin jälkeen ääni palasi entistä pahempana. Olimme poikenneet Kazanissa tapaamassa rak.firman johtaja Sergei Maikovia ja tasapainottaneet renkaat, eikä niissö ollut juurikaan ongelmaa. Katsastimme myös rakenteilla olevan luterilaisen kirkkotyömaan. Srk.saliosasto on jo täydessä toiminnassa.
Meillä oli peräkontti lähes pullollaan tavaraa Aitamäen lähettiperheelle Novosibirskiin, jossa viivyimme päivän ajan, mutta emme jääneet yöksi, vaan jatkoimme matkaa. Noin 60 km ennen Kemerovan kaupunkia rompsutus palasi niin pahana, että käänsin Transitin ensimmäisen pistotien varteen ja teimme "Väyryset", eli nukuimme yön yli .  Aamulla nostelimme tunkilla ensin etupää pyörät kerrallaan ilmaan ja siellä ei tuntunut ongelmaa. Sitten teimme saman takapäälle ja pyöritimme  eri vaihteilla molempaa puolta ja melkoista ääntähän sieltä kuului.  Jatkoimme matkaa ajaen hissukseen. Löytyi Ford huolto ja ammattimiehet vaihtoivat myös oikean takapyörän laakerin ja sinne jäi ropsotus Kemerovon Ford huoltoon. Palvelu oli todella ammattitaitoista. Heillä oli myöskin Fordin erikoisavain tiukan lukitusmutterin kiertämiseen. - Matka jatkui ja lopulta olimme perillä Minusinskissä, jonne noin tunti ennen meitä oli tullut junalla Krasnojarskista Siperian lääninrovastina palveleva SLEYn lähetti Ville Melanen. Villen läsn äolo  ja hyvä venäjän kielentaito pehmensi meidän "laskeutumista kentälle" melkolailla.
"Lähes yhtä juhlaa" tarkoittaa kuitenkin kolmea juhlaa. Ensin oli veteraanimäkihyppääjien kesä MM-kisat Ruotsin Örnsköldsvikissä. Siellä oli noin 70 veteraanihyppääjää  kymmenestä maasta. Meitä suomalisia oli yksitoista. Tein matkan kahdestaan haapaveteläisen 34v Janne Haukipuron kanssa hänen dsl Pösöllään.  Aivan upea reissu. Ilmat suosivat ja omakin hyppääminen parani koko ajan. Tein vain vähän harjoitushyppyjä, koska olin ihan kesäterässä. Puntarikin näytti peräti 74 kiloa. Eka päivänä valmensin Jannea ja samassa Gofin pelaajien hotellissa asuvaa siilinjärveläistä 52v Timoa ja tein vain yhden harj.hypyn K55 mäessä. Kun minua selvästi paremmin hypännyt norjalainen kaatui toisen hyppynsä voitin sarjamme. Hyppäsimme ensi talven sarjojen mukaan, eli 70-74v sarjassa. K90 mäessä hyppäsin yhden harjoitushypyn sekä kisassa koekierroksen ja kisahypyt ja hyvin sekin meni vaikka jäinkin kumpuun. Yli 65 vuotiaita ei ollut ketään muita. Lopuksi hypätty joukkuemäki oli äärimmäisen tiukka kisa . Norja I , Suomi II ja Venäjä III kaikki 2 pisteen sisällä. Nuoremmat suomalaiset (Juha Miettinen, Taneli Niemi, Kalle Uusitalo, Pasi Huttunen, Seppo Kinnunen ja Timo Maukonen) hyppäsivät molemmissa isoissa mäissä erinomaisesti ja vanhempi polvikin  Timo Kokkonen,Teuvo Kärkkäinen  ja Saarijärven Risto ottivat tukun mitaleita pienemmistä mäistä.
Viikkoa myöhemmin juhlat jatkuivat minun 70v synttäreillä. Oikea syntymäpäivä oli  perjantai18.09. mutta juhlimme ensin lauantaina nuoruusajan kodissani Luumäen Somerharjussa sukulaisten sinne saapuneiden ystävien kanssa ja sunnuntaina Savonlinnan srk.keskuksen Kappelikahviossa. Molemmissa tunnelma ja ohjelma oli hyvin lämminhenkinen ja varsinkin päivänsankaria, mutta varmaan muitakin syvästi koskettava. Keräsimme molemmissa paikoissa myös todella runsaan kolehdin Karatusan pappilan uuden ulkovaraston  rakentamiseksi.

maanantai 5. lokakuuta 2015

JÄLLEEN KERRAN MINUSINSKISSA -NYT ILMAN JOOSEA

Autoilemalla tämä on yhdestoista kerta täällä Etelä-Siperiassa. Sitä ennen kävin keväällä 2010 tutustumassa viikon verran tilanteeseen ja paikkoihin. Olin menossa vanhan amerikansuomalaisen sotaratsun lähetyssaarnaaja Kusti Materon kaveriksi lastenmissioon OB-jokeen laskevalle Irtysjoelle. Tulin lentämällä Moskovasta Abakaniin ja jatkoin täältä junalla Tjumenin kautta Surgutiin ja sieltä bussilla Hanti-Mansiiskiin. Täällä olo aikana sain tiedon että SEKL lähettää minut Joosen ja hänen perheensä avuksi määräaikaiseksi vapaaehtoistyöntekijäksi eli  lähetiksi Minusinskin ja Karatusan alueelle nuoriso-, ja srk.työhön. Käytännössä olen tehnyt enemmän remontti-, ja rakennushommia  ja pakettiautoilla suorittamillani matkoilla olen kuljetellut muuttokuormia ja muutakin tavaraa Siperian työalueille.Mukana on ollut usein 1-2 talkoolaista ja täällä perillä on työtä johtanut entinen seurakuntanuoreni Inkerin kirkon diakoniksi liki 6v sitten vihitty Joose Pitkänen, joka perheineen asui Minusinskissa.
Viime vuoden kesän alussa Pitkästen perhe (Johanna äiti ja lapset Hilja 12, Saima 9, Selma 6 ja Pietari 3v) palasivat kotimaan jaksolle. Joose kävi vielä kahdesti lentäen vauhdittamassa Suetukin ulkovuoraustalkoita, mutta jäi toukokuussa pois SEKLin työntekijälistalta. Heinäkuussa heille syntyi viides lapsi, joka syyskuun alussa kastettiin Savonlinnan Ortodoksikirkossa Salomeksi. Joosen perhe oli pitkän harkinnan jälkeen  viikkoa aikaisemmin siirtynyt Suomen Ortodoksikirkkoon.
 Kesä-heinäkuussa olin Joosen apuna kun hoidimme Karatusan khra Vitali Luchagovan perheen 3 vk.mittaisen Suomen vierailun. Joose haki heidät vanhalla Transporterillaan Vainikkalasta ja kuljetti kotinsa ja Helsingin nähtävyyksien kautta KL-päiville Turkuun, josta LFF:n Krister Mord haki heidät kotiinsa Pietarsaareen.   Minut kutsuttiin sinne Luchagovien seuraksi ja tulkiksi. Ohjelmassamme oli saslik-ilta Ralf Lindforsin (3 krt talkooreissulla Siperiassa) kotona, Siperia-ilta eräällä LFF;n rukoushuoneella ja  Ähtävän kesäseurat  suurteltoissa ja upealla Ähtävän  Rukoushuoneella. Osallistuimme Vitalin kanssa suurtelttojen pystytystalkoisiin ja Vitalin perheen kanssa vierailimme erään srk:n kirkkoherran perheen kesämökillä.  Lauantain iltaseuroissa Vitali palveli ehtoollisen jaossa.  Toin Vitalin perheen Joosen kotiin Savonlinnaan, josta Joose kuljetti heidät muutaman päivän jälkeen Pietariin, josta heillä oli lento Siperiaan.
 LFF (Ruotinkielinen Rauhan Sanan lestadiolaissiipi) on jo useiden vuosien ajan tukenut voimakkaasti Vitalin työtä sekä Karatusan kirkkohanketta. LFF:n erittäin kovan tason ammattilaisia on myös ollut kolmessa Suetukin kirkon ulkovuorausremontissa mukana. Viime keväisen talkoojakson LFF myös rahoitti kokonaan. Olin heidän autossaan yhtenä kuskina ja oppaana. Pääosa talkoolaisista on lentänyt mennen tullen.
Jonkun verran orvolta tuntui tulla tänne Pitkästen entiselle työkentälle. Onneksi juuri samaan aikaan kuin me Eskon kanssa saavuimme tuli Krasnojarskista Siperian lääninrovasti Ville Melanen, jolla oli täällä ohjelmaa perjantaina ja lauantaina. Villen läsnäolo ja hyvä kielitaito pehmensi meidän "kentälle laskeutumista".
Kaikki täällä  asuvat ystävät,  kuten myös matkan varrella Novosibirskissakin poiketessamme tapaamamme Aitamäen perhe ja sinne opintojaan jatkamaan muuttanut Minusinskin khra Slava Shadrin perheineen muistavat kaiholla ja suurella kiitollisuudella yhteistä aikaa Pitkästen perheen kanssa ja sitä lähes mittaamattoman suurta työpanosta, jonka he tänne kaukaiseen Siperiaan ovat antaneet. Pitkästen Venäjän työhän alkoi jo Joosen lapsuudessaan isänsä Jussin mukana tehdyillä lähetysmatkoilla ja lastenleireillä. Sitten seurusteluaikoina Johannan kanssa yhteisillä Vepsä-aktio- ja Johannan Suomen sukukansamatkalla, jonka jatkona hän opiskeli käytännön lähetystyötä neljä kuukautta Saranskissa ja jossa Joose kävi hänet kihlaamassa. Naimisiin menon jälkeen ajoittui ensin vuosi Ryttylässä Nuorisotiimissä ja Joosen nuorisotyöntekijäjakso E-S Kansanlähetyksessä.
Sieltä Pitkäset siirtyivät määräaikaisläheteiksi kahdeksi vuodeksi Mordvan Saranskiin ja lähetyskoulujakson jälkeen Siperiaan. Aluksi oli lyhyt kielikurssivaihe Omskissa josta he siirtyivät Minusinskiin.  - Kun muistamme rukouksin näitä Siperian työalueita on meidän
syytä muistaa edelleenkin kiitollina rukouksin myös Pitkästen perhettä heidän uudessa elämän vaiheessaan. Johanna hoitaa nuorimpia kotona  Savonlinnassa Kalastajakylän Särkikujalla. Hilja ja Saima käyvät koulussa ja Joosekin on taas opiskelemassa Mikkelissä linja-autonkuljettajakurssilla.  Kun viimeksi  SEKLin vastuunkantajaseminaarissa  tapasin  Venäjän työn koordinaattori Tapani Kaitaista ehdotin, että SEKLin pitäisi jotenkin huomioda Joosen ja hänen perheensä suuri työpanos  sekä SEKLin nuorisotyössä, että  Venäjän työkentillä.