Palasin auttamaan Haukipuron Jannea Muorinmäen maansiirtotöihin. Nyt on niin kova pakkanen, että kaivinkoneen työstä kaksi kolmatta osaa menee jäätyneen maan irrotteluun ja siksi varsinainen työ etenee hyvin hitaasti.Kaiken lisäksi Janne joutuu ajamaan kuormatut maat itse Vellun neliveto- Valmetilla. Minun kyvyt eivät riitä sen paremmin kaivinkoneeseen kuin isoon Valmettiinkaan,. Teen lapiohommia. Vuonna 2008 toimin sentään vanhan Leylandin kuskina, kun ajoimme maita viereiselle suopellolle.
Tarkoitus on taas kerran saada monttu auki ja nyt myös saada savikkorinteen valuminen pysähtymään.
Sitä varten junttasimme alamäen kaarteelle tusinan verran kahdeksanmetrisiä pylväitä. Pylväitten yläpuolelle yritämme laittaa kierrätysfilmivanereita stoppareiksi.
Kun 2008 syyskuussa saatiin kylän kaivinkonemies Partanen mäelle viideksi päiväksi talkoisiin kaivinkoneensa kanssa, emme osanneet aavistaa kuinka hankalaksi monttu lopultakin käy. Jo silloin sain hyviä ohjeita kaivinkoneammattilaiselta veteraanihyppääjä Eero Karhulta Vesannolta.
Myöhemmin kun ongelmia alkoi ilmetä käytin paikalla toistakin ammattilaista Pielaveden rak.mestari Hannu jäälinojaa, joka on myöskin veteraanimäkihyppääjä.
Partasella oli vain silloin nuo viisi päivää ennen viljankorjuiden alkamista. Saimme asennettua vain toiseen laitaan salaojan. Alastulorinteeseen junttasimme silloin noin 10 kuutiometriä 4m pituisia haapapöllejä tukemaan rinnettä. Salaojia olisi tarvittu kuusinkertainen määrä. Samoin olisi tarvittu
paljon salaojasoraa suodatinkankaineen ja myös koko alamäen kaarteen, notkon ja vastamäen osalle vajaan metrinen sorakerros toimimaan vastapaineen antajana liukasliikkeiselle savimaalle.
Liian jyrkiksi jääneet sivupenkat alkoivat valua ensiksi ja sitten liike laajeni varsinaiseen alastulorinteeseenkin.
Sivupenkkoja loivennettiin ajamalla savea viereiselle suopellolle satoja traktorikuormia.
Janne ja Vellu kaivoivat montun auki kahtena syystalvena ja pääsivät sen myötä hyppäämään, mutta kun
puuttui toppariksi tarkoitettu sorapatja, niin savimaa jatkoi valumistaan.
Hannu Jäälinojan ohjeitten perusteella teimme tarvittavat piirustukset ja suunnitelmat maanvaihto-operaatiota varten. Avustuksen saamiseksi ELY:ltä perustettiin mäkihypyn ja lumilautailun tukiyhdistys Muorinmäen Mäenlaskijat r.y. ja saatiin myös myönteinen päätös asialle. Nyt alkaa olla jo kiire tositoimille, jotta
ELYln tuki saataisiin käytettyä.
Jannella oli viime viikolla rekkahommia ja minä ajoin Savonlinnan kautta Vääksyyn Riikan perheen luokse.
Viikonlopulla osallistuin Imatralla veter.cupin kisoihin. Sijoitus 60-69 sarjassa oli kolmas molempina päivinä ja kolmanneksi ja samalla viimeiseksi jäin myös yhdistetyssä. Ennen kisaviikonloppua harjoittelin tiistaina Noposen Arin kanssa Kuopion K64:ssa ja keskiviikkona Pesosen Karin, Kokkosen Antin ja Rosenlundin Hannun kanssa Lahden K64:ssa. Hiihtoharjoituksia minulla oli vain yksi kerta ja siksi otinkin yh:n hiihto-osuuden lungisti. Takaani lähtenyt Forsmanin Timo ohitti minut ja annoin hänen mennä rauhassa.
tiistai 31. tammikuuta 2012
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Haapavettä, Heinävettä, Kerimäkeä ja vähän jo mäkitreenejäkin
Toinen vajaan viikon talkooreissu Haapaveden Muorinmäkeen on takana. Vein mennessäni lastin kierrätysfilmivaneria, jota on tarkoitus upottaa (jos onnistutaan) paalutusrivin yläpuolelle pysäyttämään savikon valumista. Saimme asennettua noin 35 metriä salaojaa suodatinkankaineen tyhjennyskaivon ja rinteen väliin . Pojat ajoivat salaojasoraa kolme traktorin peräkärryllistä ja Janne on hakenut myös jo neljännenkin lastin.Ensi viikolla on tarkoitus jatkaa Jannen kanssa Muorinmäen maanrakennusoperaatiota.
Haapavedelle mennessä olin yöpynyt "Eppulassa" ja unohtanut kännykkäni sinne. Onneksi minulla oli vanha varakännykkä, johon ostin prepeint liittymän ja sain hoideltua yhteyksiä edes jollainlailla.
Haapavedeltä ajoin sunnuntaiaamuna Heinävedelle, jossa meillä Heikki Huttusen kanssa oli srk.vierailu. Heikki saarnasi jumalanpalveluksessa, jonka jälkeen pidimme yhdessä lähetystilaisuuden. Eläkkeellä ollut entinen khra Toivanen vei meidät kotiinsa syömään. Iltapäivällä ajoimme peräkanaa Kerimäelle, jossa oli myös lähetystilaisuus.
Maanantaina kolistelimme Artun kanssa puntteja ok.taloni kellarissa ja tiistaina kävimme Puijolla harjoittelemassa. Ari hyppäsi hyvin kuusnelosessa ja K120 mäessäkin. Itselläni oli kuten ennenkin ongelmia K64 mäen kummunylitysyrityksissä, mutta viimeisellä, eli kahdeksannella yrittämällä sain hieman juonesta kiinni. Tänään olikin vuorossa Lahden kuusnelonen Kari Pesosen kanssa. Kävin illalla uudelleen samassa mäessä ja nyt mukana oli Kokkosen Antti Helsingistä. Tämänkin päivän hypyt olivat aikalailla haparoivia.
Saa nähdä "löytyykö hyppy" ennen viikonlopun veter,cupia, joka on Imatran Mellonmäen K53 hyppyrimäessä. Iltaharkat hyppäsimme LHS:n viikkokisojen kierrosten välissä.. Oli ilo katsoa eri ikäisten Lahtelaishyppääjien komeita leiskautuksia K 64 ja K116 mäissä.Jenne Ahosen n 10v Mico ja myös Mutrun Tuomo ovat kehittyneet huimasti, samoin kuin Mutrun Leevi ja täältä Vääksystä kotoisin oleva 15v Aapo Lehtinenkin. Leevi ja Aapo kisailivat betonissa. Huomisiltana olen luvannut hypätä Hesassa asuvan ex.savonlinnalaisen Taneli Niemen kanssa. - Sitten suunnistankin Martti veljen luo Luumäelle, josta käsin on tarkoitus käydä Imatralla kisoissa.
Haapavedelle mennessä olin yöpynyt "Eppulassa" ja unohtanut kännykkäni sinne. Onneksi minulla oli vanha varakännykkä, johon ostin prepeint liittymän ja sain hoideltua yhteyksiä edes jollainlailla.
Haapavedeltä ajoin sunnuntaiaamuna Heinävedelle, jossa meillä Heikki Huttusen kanssa oli srk.vierailu. Heikki saarnasi jumalanpalveluksessa, jonka jälkeen pidimme yhdessä lähetystilaisuuden. Eläkkeellä ollut entinen khra Toivanen vei meidät kotiinsa syömään. Iltapäivällä ajoimme peräkanaa Kerimäelle, jossa oli myös lähetystilaisuus.
Maanantaina kolistelimme Artun kanssa puntteja ok.taloni kellarissa ja tiistaina kävimme Puijolla harjoittelemassa. Ari hyppäsi hyvin kuusnelosessa ja K120 mäessäkin. Itselläni oli kuten ennenkin ongelmia K64 mäen kummunylitysyrityksissä, mutta viimeisellä, eli kahdeksannella yrittämällä sain hieman juonesta kiinni. Tänään olikin vuorossa Lahden kuusnelonen Kari Pesosen kanssa. Kävin illalla uudelleen samassa mäessä ja nyt mukana oli Kokkosen Antti Helsingistä. Tämänkin päivän hypyt olivat aikalailla haparoivia.
Saa nähdä "löytyykö hyppy" ennen viikonlopun veter,cupia, joka on Imatran Mellonmäen K53 hyppyrimäessä. Iltaharkat hyppäsimme LHS:n viikkokisojen kierrosten välissä.. Oli ilo katsoa eri ikäisten Lahtelaishyppääjien komeita leiskautuksia K 64 ja K116 mäissä.Jenne Ahosen n 10v Mico ja myös Mutrun Tuomo ovat kehittyneet huimasti, samoin kuin Mutrun Leevi ja täältä Vääksystä kotoisin oleva 15v Aapo Lehtinenkin. Leevi ja Aapo kisailivat betonissa. Huomisiltana olen luvannut hypätä Hesassa asuvan ex.savonlinnalaisen Taneli Niemen kanssa. - Sitten suunnistankin Martti veljen luo Luumäelle, josta käsin on tarkoitus käydä Imatralla kisoissa.
tiistai 17. tammikuuta 2012
Lisää kommentin kommenttia
Hei Tiina ! (tuo normaali kommenttiosasto jotenkin nyt jumittaa ,joten pitää kommentoida tähän blogiosastolle) Miekin luin sen Kotimaan Sallasta kirjotetun jutun ja fiilikset oli samantapaiset. Riikka omassa kommentissaan haikaili muutaman vuosikymmenen takaisia Sln:n Rovastikunnan Pääsiäisen hiihtourakointeja.
Meijen pitäs kait ryhtyä sunnittelemaan perhekunnan omaa vaikkapa juuri pääsiäislomalle sattuvaa hiihtoleiriä
Lappiin. Tänä vuonna pääsiäinen on huhtikuun eka viikolla ja sillonhan siellä olis alkamassa parhaat hiihto-, ja laskettelukelit.. Viime talvena Esko Repo toteutti noitten Rovastikunnan Pääsiäisretkien 40 vuotisjuhlamatkan Kittilään ja yritti koota vanhoja retkeläisiä mukaan. Itse olin siihen aikaan jo Siperiassa, mutta nyt voisin vaikkapa siirtää Siperiaan lähdön aikataulua myöhemmäksi jos jonkunlainen pohjoisen retki alkaisi toteutua. Laitetaampa asia rukouslistalle.
Meijen pitäs kait ryhtyä sunnittelemaan perhekunnan omaa vaikkapa juuri pääsiäislomalle sattuvaa hiihtoleiriä
Lappiin. Tänä vuonna pääsiäinen on huhtikuun eka viikolla ja sillonhan siellä olis alkamassa parhaat hiihto-, ja laskettelukelit.. Viime talvena Esko Repo toteutti noitten Rovastikunnan Pääsiäisretkien 40 vuotisjuhlamatkan Kittilään ja yritti koota vanhoja retkeläisiä mukaan. Itse olin siihen aikaan jo Siperiassa, mutta nyt voisin vaikkapa siirtää Siperiaan lähdön aikataulua myöhemmäksi jos jonkunlainen pohjoisen retki alkaisi toteutua. Laitetaampa asia rukouslistalle.
Kommenttia kommenteista
Tähän koneeseen tai systeemiin oli tullut jotain "hiekkaa rattaisiin". Huomasin, että viimeiseen blogiini oli tullut pari kommenttia, mutta en saanut niitä perinteistä tietä näkyviin. - No äsken älysin yrittää toisella konstilla ja pääsinkin lukemaan Riikan ja Kaisan mukavat kommentoinnit. Isot kiitokset teille molemmille. Hienoa että Vääksyssä on hiihtokausi päästy avaamaan. Kaisalle pitäs löytää jostain kunnon "mäystinsivakat" tai miksei nykyaikaisemmatkin, mutta vaikeampi lienee löytää aikaa ainankaan yhteisiin hiihtämisiin Antin kanssa, kun Eppu tarvitsee juuri nyt niin paljon isää ja äitiä. Aikoinaan käytiin kyllä Sallassa hiihtelemässä koko perheenä. Joskus Kaisa oli reppuselässä ja oliko joskus pulkassakin. Tiina ja Riikka hiihtivät silloin jo kovasti itse, vaikka sinä Riikka purnasitkin silloin niistä ylämäistä. Kyllähän joskus on käynyt mielessä ajatus, että olisiko pitänyt sinua vielä enemmän viedä sinne Aarne Tuuhan alppikouluun, kun tykkäsit niin alamäistä. Ne Tuuhan tyttärethän olivat aikoinaan Suomen parhaimmistoa, eikä se Artokaan ollut kaukana kärjestä poikajunnujen puolella.
Mulla olis jo ollut mahollisuuksia lumen määrän suhteen hiihtämiseen ja latupaanatkin ovat varmasti jo kunnossa, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Mutta kunhan lopetan tämän kirjoittamisen lähden Nyrkkimäkeen hiihtämään. Eilen tein käytetyistä filmivanereista kuorman Haapavedelle. Upotetaan niitä vanereita siihen alamäen kaarteelle laitettujen paalujen yläpuolelle pysäyttämään valuvaa savikkoa.
Minun piti mennä Haapavedelle jo eilisaamuna, mutta Janne Haukipurolle oli tullut ti-.ke ajaksi rekkamatka ja siksi jatkamme talkoohommia vasta torstaina. Enkä minä noita vanereitakaan saanut viikonloppuna.
Vanerit on kierrätyksestä ja kun kävin tapaamassa k.o. osaston työnjohtajaa Toimintakeskuksessa meillä virisi melkonen keskustelu yleensä kierrätyksestä ja myös Savonlinnan Toimintakeskuksesta. Kun eilen kävin siellä uudelleen hän pyysi minua kirjottamaan heidän 20v. juhlajulkaisuun "muutaman" rivin. Minut tuntien se ei jäänyt ihan muutamaan ja sen kimpussa hikoilinkin eilisillan ja tämän aamun. Saa nähdä koska se aviisi julkaistaan. Ehdin siinä kehaista kierrätykseen "sortuneita" tyttäriänikin, jotka ovat pitäneen isukkia mm. hyvissä "kierrätyspatiineissa".
Mulla oli lauantaina ihan mukava lähetyskirppis Pieksämäen srk.keskuksessa. Talkookaverit Esko ja Kyösti näyttivät valokuvia ja videoita tykillä valkokankaalle ja mie selvisin puhumalla ja laulamalla. Aila-siskoni oli lähetyspiiriläisineen leiponut ja laittanut kahvit. Ihmisiä oli ihan mukavasti ja Ailan ystävän mies, jonka kotiin Aila vei minut vuosi sitten syömään oli nyt eka kertaa hyvin pitkään aikaan hengellisessä tilaisuudessa ja tuli kättelemään minua. Illalla Aila kutsui pariskunnan kalasopalle asunnolleen. Oli mukava siinä jutustella autoista ja mönkijöistä ym. tavallisista asioista kun naiset puuhailivat keittiössä. Olin yötä Ailalla ja hän laitteli kovasti terveisiä ja lupaili yrittää saada Annin sakkia mukaansa viemään Epulle "rotinoita".
Sunnuntaita piti jännittää jonkun verran enemmän, kun minulla oli saarna Joroisten jumalanpalveluksessa. Rima oli hieman mataloitunut kun se jumis olikin srk.talossa. Selvisin jotenkin "hengissä" saarnasta. Kuulijoita oli liki kuuttakymmentä. Khra pyysi minut avustamaan myös ehtoollisen jaossa ja hän oli mukana kirkkokahvien jälkeen pidetyssä lähetystilaisuudessa. Etelä-Savon KL:n piirijohtaja Heikki Huttunen ampui videotykillä yhdessä Ryttylän seminaarin aikana valmistamastamme Siperian kuvasarjasta ja minä kertoilin kuvien pohjalta siitä työstä. Khra oli mukana ja myös puhui lähetystilaisuudessa, jonka juonsi Ulpu Lappi.
Illalla meillä oli vielä seurat Kerisalossa Raimo ja Ulpu Lapin kotona.Raimo on vanha tuttu evp.eversti. Sinnekin kertyi väkeä ihan mukavasti ja Rantasalmelta asti oli tullut miehensä kanssa maatalon emäntä, joka oli aikoinaan opiskellut kanssani H:gin Raamattukoulussa. Seurakunnan edustajina oli lähetyssihteeri ja nuori naispappi. Meillä oli mukavat kahvikeskustelut joissa Heikki Huttusen kanssa muistelimme mm.Asseri Turpeista. Seurojen jälkijutusteluissa tuli mainittua (olin siitä jo saarnan kontaktinottovaiheessakin jotain sanonut) kuinka Joroinen oli tullut minulle tutuksi Ailan ja Kallen kautta. Kalle oli siellä joskus nuorisotyössä ja sitten tietenkin kun suunnittelin ja osallistuinkin Joroisten hyppyrimäen rakentamiseen.Kävi ilmi että papin isä, veljeni Martin ikäluokkaa oli aikoinaan hypännyt mäkeä siinä vanhassa jo puretussa mäessä, jonka betonipilareille rakensimme joskus -85 paikkeilla nykyisen mäen. Hänen isänsä oli sitten uudessa vaiheessa osallistunut mäkituomarikursseille Joroisissa. Laitoin tyttären mukana isälle luettavaksi Lahden punapaidoista kertovan hienon muistelmakirjan ja pyysin palauttamaan postitse.
Mulla olis jo ollut mahollisuuksia lumen määrän suhteen hiihtämiseen ja latupaanatkin ovat varmasti jo kunnossa, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Mutta kunhan lopetan tämän kirjoittamisen lähden Nyrkkimäkeen hiihtämään. Eilen tein käytetyistä filmivanereista kuorman Haapavedelle. Upotetaan niitä vanereita siihen alamäen kaarteelle laitettujen paalujen yläpuolelle pysäyttämään valuvaa savikkoa.
Minun piti mennä Haapavedelle jo eilisaamuna, mutta Janne Haukipurolle oli tullut ti-.ke ajaksi rekkamatka ja siksi jatkamme talkoohommia vasta torstaina. Enkä minä noita vanereitakaan saanut viikonloppuna.
Vanerit on kierrätyksestä ja kun kävin tapaamassa k.o. osaston työnjohtajaa Toimintakeskuksessa meillä virisi melkonen keskustelu yleensä kierrätyksestä ja myös Savonlinnan Toimintakeskuksesta. Kun eilen kävin siellä uudelleen hän pyysi minua kirjottamaan heidän 20v. juhlajulkaisuun "muutaman" rivin. Minut tuntien se ei jäänyt ihan muutamaan ja sen kimpussa hikoilinkin eilisillan ja tämän aamun. Saa nähdä koska se aviisi julkaistaan. Ehdin siinä kehaista kierrätykseen "sortuneita" tyttäriänikin, jotka ovat pitäneen isukkia mm. hyvissä "kierrätyspatiineissa".
Mulla oli lauantaina ihan mukava lähetyskirppis Pieksämäen srk.keskuksessa. Talkookaverit Esko ja Kyösti näyttivät valokuvia ja videoita tykillä valkokankaalle ja mie selvisin puhumalla ja laulamalla. Aila-siskoni oli lähetyspiiriläisineen leiponut ja laittanut kahvit. Ihmisiä oli ihan mukavasti ja Ailan ystävän mies, jonka kotiin Aila vei minut vuosi sitten syömään oli nyt eka kertaa hyvin pitkään aikaan hengellisessä tilaisuudessa ja tuli kättelemään minua. Illalla Aila kutsui pariskunnan kalasopalle asunnolleen. Oli mukava siinä jutustella autoista ja mönkijöistä ym. tavallisista asioista kun naiset puuhailivat keittiössä. Olin yötä Ailalla ja hän laitteli kovasti terveisiä ja lupaili yrittää saada Annin sakkia mukaansa viemään Epulle "rotinoita".
Sunnuntaita piti jännittää jonkun verran enemmän, kun minulla oli saarna Joroisten jumalanpalveluksessa. Rima oli hieman mataloitunut kun se jumis olikin srk.talossa. Selvisin jotenkin "hengissä" saarnasta. Kuulijoita oli liki kuuttakymmentä. Khra pyysi minut avustamaan myös ehtoollisen jaossa ja hän oli mukana kirkkokahvien jälkeen pidetyssä lähetystilaisuudessa. Etelä-Savon KL:n piirijohtaja Heikki Huttunen ampui videotykillä yhdessä Ryttylän seminaarin aikana valmistamastamme Siperian kuvasarjasta ja minä kertoilin kuvien pohjalta siitä työstä. Khra oli mukana ja myös puhui lähetystilaisuudessa, jonka juonsi Ulpu Lappi.
Illalla meillä oli vielä seurat Kerisalossa Raimo ja Ulpu Lapin kotona.Raimo on vanha tuttu evp.eversti. Sinnekin kertyi väkeä ihan mukavasti ja Rantasalmelta asti oli tullut miehensä kanssa maatalon emäntä, joka oli aikoinaan opiskellut kanssani H:gin Raamattukoulussa. Seurakunnan edustajina oli lähetyssihteeri ja nuori naispappi. Meillä oli mukavat kahvikeskustelut joissa Heikki Huttusen kanssa muistelimme mm.Asseri Turpeista. Seurojen jälkijutusteluissa tuli mainittua (olin siitä jo saarnan kontaktinottovaiheessakin jotain sanonut) kuinka Joroinen oli tullut minulle tutuksi Ailan ja Kallen kautta. Kalle oli siellä joskus nuorisotyössä ja sitten tietenkin kun suunnittelin ja osallistuinkin Joroisten hyppyrimäen rakentamiseen.Kävi ilmi että papin isä, veljeni Martin ikäluokkaa oli aikoinaan hypännyt mäkeä siinä vanhassa jo puretussa mäessä, jonka betonipilareille rakensimme joskus -85 paikkeilla nykyisen mäen. Hänen isänsä oli sitten uudessa vaiheessa osallistunut mäkituomarikursseille Joroisissa. Laitoin tyttären mukana isälle luettavaksi Lahden punapaidoista kertovan hienon muistelmakirjan ja pyysin palauttamaan postitse.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Hyvää kannattaa odottaa...
Käytin samaa otsaketta äskettäin lopultakin aikaansaamassani Siperia projektiini liittyvässä ystävä-, lähettäjä-, ja rukouskirjeessä yhtenä alaotsakkeena. Oli hujahtanut pitkä aika edellisestä vastaavasta kirjeestä, jonka olin kirjoittanut joskus lokakuun alkupuolella ennen jäppiläläisten talkoomisten Eskon ja Kyöstin saapumista Minusinskiin.
Odottaminen on usein vaikeaa meille länsimaalaisille aikuisillekin, jotka ollaan totuttu vaatimaan kaikkea valmiina ja nopeasti. Lapsillehan ei kannatta liian aikaisin kertoa edessäpäin olevista asioista.
Moni vanhus saattaa olla myös usein yksinäinen ja joutua odottamaan pitkiäkin aikoja, että joku pistäytyisi
katsomassa. Oma äitini halvaantui 80 vuotiaana ja vietti terv.keskuksen vuodeosastolla viimeiset neljä vuotta.
Ajoin kerran kuussa tuon suuntaansa 200km matkan Luumäelle häntä tapaamaan ja usein oli mukanani silloin n 10 vuotinen nuorimmaiseni Kaisa. Muutkin sisarukseni kävivät äitiä katsomassa omaan tahtiinsa. Useimmin Luumäellä asuvat Ilmari ja Martti. Siellä näki montakin hyvin yksinäistä sairasta vanhusta, joitten luona ei juuri kukaan vieraillut.
Myös hengellisessä elämässä joudumme opettelemaan vaikeaa läksyä odottamisesta.Psalmissa 42 Koorahilaisten virressä kirjoittaja tulkitsee hyvin läheisesti meidänkin tuntojamme: "Niinkuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minäkin kaipaan sinua Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen?" Kirjoittaja muistelee ilon ja kiitoksen aikoja ja juhlakansan joukossa olemista, mutta nyt niistä kaukana vie meidätkin masennuksen, syvyyden, koskien pauhun, tyrskyjen ja aaltojen ,ylitsemme käyvien kokemusten ja ahdistusten keskelle, mutta kirjoittaja muistaa että Jumala on hänen turvakallionsa, ja sanoo kahteen kertaa levottomalle sielulleen: "Odota Jumalaa! Vielä minä saan kiittää häntä Jumalaani, auttajaani".
Muistan elävästi kuinka noin kaksikymppisenä kaipasin syvästi elämäntoveria. Monet opiskelukavereistani jo seurustelivat ja avioituivatkin. Toisen opiskeluvuoden aikana "törmäsin" sitten tulevaan lasteni äitiin, enkä ollut vielä täyttänyt 23 vuotta kun avioiduimme. Yhteistä taivalta kesti vajaat kolmekymmentä vuotta. Syntyi kolme ihanaa tytärtä ja löytyi aivan upeat vävyt, joista olen ylpeä. Lastenlapsiakin on siunaantunut jo kahdeksan. Vanhin Eero on 15v ja nuorin Eppu Akusti täytti Tapaninpäivänä vuoden. -Voisiko suurempaa onnea olla.
. -Alkuvaiheissa en osannut kuvitella, että joutuisin joskus käymään läpi eroprosessin. Viimeiset viisi vuotta ennen eroa, jonka Lahja halusi ja myös haki ja ajoi läpi, olivat äärimmäisen rankat minulle, mutta varmaan hänellekin. Nyt on jo noin 15v ollut vapaata ja "puolivallatonta" poikamieselämää, mutta onhan siihen mahtunut yksinäisyyden ja kodittomuuden kokemistakin, vaikka olenkin viettänyt paljon aikaa lasteni perheitten kanssa ja elämänsisältöä on antanut urheiluharrastukset ja sen kautta monet hyvät urheilu- ja muutkin ystävät niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Erikoisesti viime kesänä kodittomuus ja yksinäisyys nousi -vat pintaan, kun tämä ok. talokin oli vuokrattu muille.
Joskus Jumala on antanut tehtävän ja myös halun muistaa myös joitakin muita yksineläviä rukouksin ja myös vastannutkin ajallaan.
Kymmenisen vuotta sitten tutustuin Mordvan Saranskissa kahteen nuoreen, mukavaan ja viehättävään naislähettiin. Lilian oli kotoisin Virosta ja Miina Kaskisista. Suomen sukukansojen luokse suuntautuneella matkallamme vanha eläkkeellä ollut lähetti Seppo P Mäkiarvela oli "hehkutellut Meijen Miinasta". Porin uskovat olivat omistaneet Miina Viitasen lähetikseen. K.o. matkalla oli Savonlinnasta Johanna (silloin vielä Eronen) ja Ville Löppönen ja Anni Naukkarinen (josta tuli Löppönen) ja tulkkina Ljuba Pietarista. Huolimattomuudestamme johtuen aiheutimme harmia Miinalle. Emme olleet rekisteröityneet (silloin ei asiasta pidetty vielä suurta haloota muualla, mutta kyllä Saranskissa). Saimme määräyksen mennä Miinan kanssa nuhdeltavaksi ja sakotettavaksi Sisäministeriöön. Aamuauringossa kimaltaneet kyyneleet Miinan silmissä kirvoittivat minut runoilemaan Miinalle tekstiviestin . Johanna kirjoitti ja lähetti sen sen minun ajaessani Saranskista kohti Udmurtiaa. Kerroin viestissä Miinalle, että "Kyyneleet silmissäsi olivat kauneinta mitä olin nähnyt, koska ne tulivat Jeesuksen tähden" ja jatkoin, että "jos olisin 20v nuorempi, 20 cm pitempi ja 20 kg painavampi hankkisin sivuvaunullisen Uralin ja ajaisin Saranskiin huolehtimaan ettei sisäministeriön tädit pääse uhkailemaan sinua". Sain Miinalta mukavan kirjeen ja laittelimme joskus s-posteja. Jonkun kerran tapasimme niin Saranskissa kuin KL-päivilläkin ja parilla Siperian talkoomatkallakin poikkesimme talkoomisten kanssa Miinaa tapaamassa Nishni Novgorodissa, jonne hän oli muuttanut Mordvasta.
Seuraavalla Mordvan matkalla, jolloin kävin tapaamassa Johannaa, joka oli siellä 4kk harjoittelemassa ja tutustumassa lähetystyöhön, sain sydämelleni rukoilla johdatusta kovin yksinäiseltä vaikuttaneen Lilianin elämään. Ilo oli suuri kun muutamaa vuotta myöhemmin Lilian avioitui Hannu Keskisen kanssa. Nyt he tekevät yhdessä työtä Virossa ja Hannu silloin tällöin on kommentoinut tätä blogiakin.
Miina palasi viime kesänä yhdeksän lähettivuoden jälkeen Suomeen. Muutama viikko sitten sain yllättävän ja iloisen uutisen Miinalta. Hän oli mennyt kihloihin Ryttylässä taloustoimistossa työskentelevän Karin kanssa. Miinaa en ole tavannut, mutta onnitellut kylläkin niin tekstarein kuin s-postillakin. Karin tapasin muutama päivä sitten SEKLin työntekijä- ja vastuuskantajaseminaarissa Ryttylässä. Kari (muistaakseni Makkonen oli Savonlinnasta kotoisin. Makkosiahan täällä on paljon).
Miinan iloisia uutisia ajatellen tuli mieleeni kuinka aikoinaan Suomen Pankissa (vai oliko se KOP:ssa) oli kaunis ja viehättävä pankkineiti, joka suostui vasta kun kosijana oli pankinjohtaja.Kun he avioituivat pankkineiti oli 50v. Koko Suomen kansa tuli tuntemaan heidät Alli ja Juho-Kusti Paasikivenä eli presidenttipariskuntana.. Kaikkihan tiesivät "Paasikiven linjan". -Hyvää kannatti odottaa silloin, kuten myöhemminkin, vaikka se odottavan aika tuntuukin usein niin pitkältä ja usein myös vaikealta.
Viimeiset viikot niin Siperiassa kuin Suomessakin olivat olleet minulle hengellisessä mielessä melkoisen kuivaa aikaa. Ehkä juuri siitä johtuen alkuviikosta Ryttylässä pidetty SEKLin työntekijä- ja vastuunkantajaseminaari tuntui aivan erikoisen hyvältä. Tapahtumahan alkoi maanantai-iltana Hausjärven kirkossa SKLin uuden lähetysjohtajan virkaan asettamisella ja siunaamisella, jonka toimitti Tampereen piispa avustajinaan eläkkeelle jäänyt lähetysjohtaja Timo Rämä, ja SEKLin valtuuskunnan entinen ja uusi puheenjohtaja sekä joku Hausjärven paeista.
Kirkko oli täynnä ja tunnelma korkealla. Juhlat jatkuivat ruokailulla ja hienolla iltajuhlalla Ryttylässä.
Seuraava kokonainen seminaaripäivä oli anniltaan ja hengeltään aivan hekeäsalpaava. Vieralevat luennoitsijat TT Dos Juha Ahvio ja ennestään hyvin tuttu STI:n pääsihteerinä ja viimeiset 6v SLS:n Tansanian työssä pappisseminaarin raamatunopettajana toiminut opiskelukaverini Eero Junkkaala pitivät kumpikin kaksi osaisen luennon. Jouduin moneen kertaan ihmettelelemään, voiko Suomessa olla vielä jotain näin mahtavan hyvää ja korkeatasoista hengellistä opetusta. - Myös "talonväen" oma panos ja anti oli erikoisen hyvä.
Tuntui, että niillä eväillä jaksaakin taas jatkaa matkaa pitkästi, vaikka onkin muistettava itse pitää huolta omasta sanantutkistelusta ja rukouksesta päivittäin.
Odottaminen on usein vaikeaa meille länsimaalaisille aikuisillekin, jotka ollaan totuttu vaatimaan kaikkea valmiina ja nopeasti. Lapsillehan ei kannatta liian aikaisin kertoa edessäpäin olevista asioista.
Moni vanhus saattaa olla myös usein yksinäinen ja joutua odottamaan pitkiäkin aikoja, että joku pistäytyisi
katsomassa. Oma äitini halvaantui 80 vuotiaana ja vietti terv.keskuksen vuodeosastolla viimeiset neljä vuotta.
Ajoin kerran kuussa tuon suuntaansa 200km matkan Luumäelle häntä tapaamaan ja usein oli mukanani silloin n 10 vuotinen nuorimmaiseni Kaisa. Muutkin sisarukseni kävivät äitiä katsomassa omaan tahtiinsa. Useimmin Luumäellä asuvat Ilmari ja Martti. Siellä näki montakin hyvin yksinäistä sairasta vanhusta, joitten luona ei juuri kukaan vieraillut.
Myös hengellisessä elämässä joudumme opettelemaan vaikeaa läksyä odottamisesta.Psalmissa 42 Koorahilaisten virressä kirjoittaja tulkitsee hyvin läheisesti meidänkin tuntojamme: "Niinkuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minäkin kaipaan sinua Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen?" Kirjoittaja muistelee ilon ja kiitoksen aikoja ja juhlakansan joukossa olemista, mutta nyt niistä kaukana vie meidätkin masennuksen, syvyyden, koskien pauhun, tyrskyjen ja aaltojen ,ylitsemme käyvien kokemusten ja ahdistusten keskelle, mutta kirjoittaja muistaa että Jumala on hänen turvakallionsa, ja sanoo kahteen kertaa levottomalle sielulleen: "Odota Jumalaa! Vielä minä saan kiittää häntä Jumalaani, auttajaani".
Muistan elävästi kuinka noin kaksikymppisenä kaipasin syvästi elämäntoveria. Monet opiskelukavereistani jo seurustelivat ja avioituivatkin. Toisen opiskeluvuoden aikana "törmäsin" sitten tulevaan lasteni äitiin, enkä ollut vielä täyttänyt 23 vuotta kun avioiduimme. Yhteistä taivalta kesti vajaat kolmekymmentä vuotta. Syntyi kolme ihanaa tytärtä ja löytyi aivan upeat vävyt, joista olen ylpeä. Lastenlapsiakin on siunaantunut jo kahdeksan. Vanhin Eero on 15v ja nuorin Eppu Akusti täytti Tapaninpäivänä vuoden. -Voisiko suurempaa onnea olla.
. -Alkuvaiheissa en osannut kuvitella, että joutuisin joskus käymään läpi eroprosessin. Viimeiset viisi vuotta ennen eroa, jonka Lahja halusi ja myös haki ja ajoi läpi, olivat äärimmäisen rankat minulle, mutta varmaan hänellekin. Nyt on jo noin 15v ollut vapaata ja "puolivallatonta" poikamieselämää, mutta onhan siihen mahtunut yksinäisyyden ja kodittomuuden kokemistakin, vaikka olenkin viettänyt paljon aikaa lasteni perheitten kanssa ja elämänsisältöä on antanut urheiluharrastukset ja sen kautta monet hyvät urheilu- ja muutkin ystävät niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Erikoisesti viime kesänä kodittomuus ja yksinäisyys nousi -vat pintaan, kun tämä ok. talokin oli vuokrattu muille.
Joskus Jumala on antanut tehtävän ja myös halun muistaa myös joitakin muita yksineläviä rukouksin ja myös vastannutkin ajallaan.
Kymmenisen vuotta sitten tutustuin Mordvan Saranskissa kahteen nuoreen, mukavaan ja viehättävään naislähettiin. Lilian oli kotoisin Virosta ja Miina Kaskisista. Suomen sukukansojen luokse suuntautuneella matkallamme vanha eläkkeellä ollut lähetti Seppo P Mäkiarvela oli "hehkutellut Meijen Miinasta". Porin uskovat olivat omistaneet Miina Viitasen lähetikseen. K.o. matkalla oli Savonlinnasta Johanna (silloin vielä Eronen) ja Ville Löppönen ja Anni Naukkarinen (josta tuli Löppönen) ja tulkkina Ljuba Pietarista. Huolimattomuudestamme johtuen aiheutimme harmia Miinalle. Emme olleet rekisteröityneet (silloin ei asiasta pidetty vielä suurta haloota muualla, mutta kyllä Saranskissa). Saimme määräyksen mennä Miinan kanssa nuhdeltavaksi ja sakotettavaksi Sisäministeriöön. Aamuauringossa kimaltaneet kyyneleet Miinan silmissä kirvoittivat minut runoilemaan Miinalle tekstiviestin . Johanna kirjoitti ja lähetti sen sen minun ajaessani Saranskista kohti Udmurtiaa. Kerroin viestissä Miinalle, että "Kyyneleet silmissäsi olivat kauneinta mitä olin nähnyt, koska ne tulivat Jeesuksen tähden" ja jatkoin, että "jos olisin 20v nuorempi, 20 cm pitempi ja 20 kg painavampi hankkisin sivuvaunullisen Uralin ja ajaisin Saranskiin huolehtimaan ettei sisäministeriön tädit pääse uhkailemaan sinua". Sain Miinalta mukavan kirjeen ja laittelimme joskus s-posteja. Jonkun kerran tapasimme niin Saranskissa kuin KL-päivilläkin ja parilla Siperian talkoomatkallakin poikkesimme talkoomisten kanssa Miinaa tapaamassa Nishni Novgorodissa, jonne hän oli muuttanut Mordvasta.
Seuraavalla Mordvan matkalla, jolloin kävin tapaamassa Johannaa, joka oli siellä 4kk harjoittelemassa ja tutustumassa lähetystyöhön, sain sydämelleni rukoilla johdatusta kovin yksinäiseltä vaikuttaneen Lilianin elämään. Ilo oli suuri kun muutamaa vuotta myöhemmin Lilian avioitui Hannu Keskisen kanssa. Nyt he tekevät yhdessä työtä Virossa ja Hannu silloin tällöin on kommentoinut tätä blogiakin.
Miina palasi viime kesänä yhdeksän lähettivuoden jälkeen Suomeen. Muutama viikko sitten sain yllättävän ja iloisen uutisen Miinalta. Hän oli mennyt kihloihin Ryttylässä taloustoimistossa työskentelevän Karin kanssa. Miinaa en ole tavannut, mutta onnitellut kylläkin niin tekstarein kuin s-postillakin. Karin tapasin muutama päivä sitten SEKLin työntekijä- ja vastuuskantajaseminaarissa Ryttylässä. Kari (muistaakseni Makkonen oli Savonlinnasta kotoisin. Makkosiahan täällä on paljon).
Miinan iloisia uutisia ajatellen tuli mieleeni kuinka aikoinaan Suomen Pankissa (vai oliko se KOP:ssa) oli kaunis ja viehättävä pankkineiti, joka suostui vasta kun kosijana oli pankinjohtaja.Kun he avioituivat pankkineiti oli 50v. Koko Suomen kansa tuli tuntemaan heidät Alli ja Juho-Kusti Paasikivenä eli presidenttipariskuntana.. Kaikkihan tiesivät "Paasikiven linjan". -Hyvää kannatti odottaa silloin, kuten myöhemminkin, vaikka se odottavan aika tuntuukin usein niin pitkältä ja usein myös vaikealta.
Viimeiset viikot niin Siperiassa kuin Suomessakin olivat olleet minulle hengellisessä mielessä melkoisen kuivaa aikaa. Ehkä juuri siitä johtuen alkuviikosta Ryttylässä pidetty SEKLin työntekijä- ja vastuunkantajaseminaari tuntui aivan erikoisen hyvältä. Tapahtumahan alkoi maanantai-iltana Hausjärven kirkossa SKLin uuden lähetysjohtajan virkaan asettamisella ja siunaamisella, jonka toimitti Tampereen piispa avustajinaan eläkkeelle jäänyt lähetysjohtaja Timo Rämä, ja SEKLin valtuuskunnan entinen ja uusi puheenjohtaja sekä joku Hausjärven paeista.
Kirkko oli täynnä ja tunnelma korkealla. Juhlat jatkuivat ruokailulla ja hienolla iltajuhlalla Ryttylässä.
Seuraava kokonainen seminaaripäivä oli anniltaan ja hengeltään aivan hekeäsalpaava. Vieralevat luennoitsijat TT Dos Juha Ahvio ja ennestään hyvin tuttu STI:n pääsihteerinä ja viimeiset 6v SLS:n Tansanian työssä pappisseminaarin raamatunopettajana toiminut opiskelukaverini Eero Junkkaala pitivät kumpikin kaksi osaisen luennon. Jouduin moneen kertaan ihmettelelemään, voiko Suomessa olla vielä jotain näin mahtavan hyvää ja korkeatasoista hengellistä opetusta. - Myös "talonväen" oma panos ja anti oli erikoisen hyvä.
Tuntui, että niillä eväillä jaksaakin taas jatkaa matkaa pitkästi, vaikka onkin muistettava itse pitää huolta omasta sanantutkistelusta ja rukouksesta päivittäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
