VÄLILLÄ VÄHÄN EXTREMEÄKIN.....

Jonkun lukijan mielestä meikäläisen elämä kaikkineenkin ja erikoisesti nämä Siperian keikat ovat eräänlaista extrememeä. 
- Viimeisten kolmen päivän aikana oli kuitenkin ihan oikeasta extremestä kysymys.
"Maltsikeillä" eli Joosella 31v ja Slavalla (pari vuotta enemmän) oli ainankin minun päätä huimaava pienellä kahdenhengen kajakilla toteutettu extreme-keikka jäähileiden ja lohkareittenkin seassa noin 40 km pitkällä ja etukäteen tuntemattomalla lähes koko matkan suht`vauhdikkaalla Kazir-nimisellä erämaajoella.
-Meillä 66 ja 67v "vanhuksilla" Jaakolla ja minulla oli vastuuna olla "pelkääjän paikalla"  ja myös katumaasturi-Mitsubishin siirtovastuu reippaat 200 km lumisia ja jäisiä pikkuteitä pitkin alemmas sovittuun tapaamispaikkaan Tajati-kylään.
Kazir joki lähtee Sajanin itäisemmiltä vuorilta yhtyen samoilta vuorilta lähteneitten Karatusan läheltä virtaavan Amilin ja vielä Kaziriakin idempää ja pohjoisempaa tulevan Kizirjoen kanssa lähellä Kuraginoa yhtyneet vedet jatkavat Tubajokena lähelle 100 km mittaisena ennenkuin laskevat suureen Jeniseijokeen.Poikien kokemus oli ollut erittäin upea. Ilmat suosivat  heitä ja he nukkuivat pikku pressusta kyhätyn teltan suojassa. Sama pressu oli toiminut eilisilta toisessa yöpaikassa telttasaunana ja löylyt olivat olleet hyvät.
Me Jaakon kanssa teimme eilen täyden työpäivän Karatusan pappilassa palattuamme myöhään maanantai-iltana poikien lähtöpaikalta Kazir-joelta. Olimme nukkuneet kerrankin "herroiksi" eka kertaa Karatusan hotellissa (750 ruplaa per nenä) . Kumpikaan meistä ei kuulu kissa-faneihin ja Vitalin pappilassahan on kissa. Jossain vaiheessa yötä Jaakko jopa kuorsasikin ja kertoi nukkuneensa suht`hyvin. Patjat olivat "kivikovat" ja kuhmuraiset ja minun uneni jäivät haaveiluksi. Osaltaan siihen vaikutti myös se, että olin huolissani poikien matkasta. Jopa Joose itsekin oli todennut  pitäessään Slavalle 5 minuutin käytännön oppituntia veden varassa kanootin kanssa toimimisesta, että aikalailla syvässähän tämä kajakki täyteen lastattuna ui.
Jaakko roudaili verannalta kaiken humanitääritavaran pappilarakennuksen toisen päädyn vinttiin, jonne Joose oli  tehtyään pienen lisävilloituksen latonut minun alhaalla määrmittaiseksi sahaamat laudat lattiaksi. Pyysin Tonja-rouvaa sinne vinnille ja esittelin kuinka voimme tehdä sinne mukavat tavarahyllyt kahden puolen. Noille hyllyille voi sitten lajitella kaikki kengät ja vaatteet ym tavarat ennen niitten ajkamista tarvitseville.
Toinen Jaakon työ oli lapioida ja kärrätä tavaraa jo osittain jäätyneestä sepelisorakasasta  talon ja varastorakennuksen välille. -Sekin homma onnistui hyvin.
Itse möyrin koko päivän rakennuksen alla rossipohjassa hengityssuojain naamalla ja kaivoin ryömintäkäytävää perunakellarin ja ulkoseinän välille ja samalla asentelin yhden 5 cm lisästyroksin kellarin yhdelle sivulle lisäsuojaksi pakkasia ajatellen. Hieman heikoin eväin oli lähdetty siltäosin edellistalveen ja kaikki pappilan perunat olivat jäätyneet. - Tietenkin osatekijänä oli se ettei Vitali kaupunkilaispoikana vielä ollut kouliintunut tuollaisen rossipohjaisen ok.talon isäntänä toimimiseen.
Laittelin kaikki tuuletusluukut ja vastaavat pakkasten varalta kiinni ja sitten ruokailun jälkeen ajelimme n 80 km matkan Tajatin kylälle. Olin käynyt siellä aikaisemmin ja tutustunut yhteen n 60 vuotiaaseen pariskuntaa. Saimme parkkeerata Mitsun heidän talonsa kohdalle, mutta kun heillä oli vain 2 kw sähkövirta emme saaneetkaan lisälämmitintä toimimaan.  Meillä oli melkoisen extremeyö vähän epämukavissa nukkumisasennoissa. Käytin autoa säännöllisin väliajoin. Jaakon makuupussi oli ohuempi ja varsinkin alkuyöstä ennen lisävaatteitten laittamista hänellä oli kylmä. Minulla oli lämmintä makuupussissa, mutta etuistuinten varaan kehittelemäni makuupaikka oli vähän lyhyt ja vasta aamuyöstä minäkin nukuin pikkupätkiä.  
Olimme ehtineet pohtia monenlaisia varasuunnitelmia, ellei poikia alkaisi näkymään kohta puolenpäivän jälkeen ja ilo olikin mitä suurin kun eräs ohi kulkenut pariskunta oli kertonut Jaakolle, että pojat olivat tulleet vajaan kilometrin päähän Tajatin yläpuolella sijaitsevaan Malinovka- nimiseen toisella puolen jokea sijaitsevaan kylään.  Joose oli onnistunut soittamaan sieltä Johannalle uutisia onnistuneesta matkasta.  Melko pian Jaakko huutelikin minulle, joka piirtelin karttaa autossa, että poikien kajakki näkyy jo.
Jälleennäkemisen ilo oli suuri  ja  pojat kertoivat innokkaina upeasta matkastaan.
Kaikki olimme kiitollisia ennenkaikkea Taivaan Isälle, joka oli varjellut matkalla ja antanut loistavan sään ja tarjonnut pojille aivan upean kokemuksen.
Pari päivää aikaisemmin joelle ajellessamme, kun ylitimme Kizirjokea Joose oli aikalailla masentuneen oloinen, kun joessa oli niin paljon jäälauttoja ja vaikutti ettei koko reissusta taitaisi tulla mitään.

HIONTAPÖLYÄ, LAKANHAJUA .KIRKONMENOJA JA PIKNICREISSU JENISEILLE

Remonttihommat Abakanskaja 41:ssä ovat jatkuneet  seinäpakkeleiden hiomisen ja seinien maalaamisen sekä tulevan kokoushuoneen "ruskiparketin" ( hankalasti hiottava ,ristikkäin oleva 60x60 cm lautaparketti)  nelikymppisestä - lopulta satakakskymppisellä vahvuudella tehtyyn loppuhiontaan saakka.
Pojat pääsivät seinäurakkansa loppuun jo olikohan se torstaina tai perjantaina. Minä tein hionnan "lopputyötä" vielä eilen aamupäivällä ja luin melko tiukkoja liikkumisohjeita  viisimetrisen hiotun käytävän osalle ennen lakkausta.
-Juuri meidän ikkunoidemme alla oli muutamaa päivää aikaisemmin tapahtunut öljyhaaveri. Jostain autosta oli lauennut pohjaproppu ja vaikka talonmies porukoineen olikin tehnyt kovasti siivoushommia, niin koko piha ja lähitienoot sekä myös meidän porraskäytävä on melko tummassa kunnossa jalkineissa kulkeneen mustuneen öljyn johdosta.
Hiippailinkin eilen  siinä käytävässä sukkasillani ja Jaakolla vielä muovipussit sukkien suojana.
Muutamaa päivää aikaisemmin meillä molemmilla oli ilmennyt pölystä johtuneita allergiaoireita. Jaakolla, jota  seinien hiontapöly haittasi, niin että hän välillä jo oli muuttamassa väliaikaisesti takaisin Pitkästen olohuoneeseen, mutta palasi kuitenkin samana iltapäivänä "kotiin", alkoi iho kutista jalkapöydän päältä. Jaakko oli käyttiänyt jo alusta pitäen hengitys-, ja kuulosuojaimia ( Makita-hiontakone vahvistettuna vanhalla teollisuuspölynimurilla piti melkoista meteliä) sekä suojalaseja, mutta oli unohtanut  laittaa yhtenä päivänä muovipussit lenkkareiden suojaksi ja sitä päivää seuraavana yönä kutisivat jalkapöydät.
Jaakon apteekkireissun myötä sain minäkin tilaamaani Bebanthenia joka olikin tarpeen jo illalla,  kun hauisteni kohdalle ympäri käisivarsien tuli yllättäen melkoisen voimakasta nokkosihottuman tapaista allergiareaktiota. Suihkun jälkeen levitin ärsyyntyneelle iholle Bebanthenia ja heti helpotti. Olin siihen asti tehnyt töitä T-paidassa, mutta sen jälkeen jatkoin pitkähihaisessa ja aloin minäkin käyttää jo hengityssuojainta.
Melko myöhään eilisiltana suoritin hiomieni olohuoneen ja sen takaisen käytävän pohjustuslakkauksen.
Ainut  ohennukseen sopiva lakkabensiini oli peräisin autostani Transitista ja sitä oli enää noin kolmannes litra(olisi tarvittu täysi pullollinen). Pohjalakkaus olisi pitänyt tehdä 20%:lla ohennettuna. Olin arvioinut että tarvitsen 3-4 litraa ohennettua lakkaa. Sitä lienee ollut kuitenkin noin  5 litran verran avatussa pytyssä kittauksen jäliltä ja kun vielä "onnistuin" tupeloimaan k.o. laskutoimituksen, niin totesin jo lakkaa pensselillä levittäessäni, ettei se tullut tarpeeksi juoksevaksi  (Kittauksen olin suorittanut 40 cm leveällä teräslastalla, mutta lakkapytyn kyljessä oli ohje sivelemisestä). 
Aamuyöstä vessareissulla totesin, ettei lakkaus ollut ollenkaan kuivunut toivotulla tavalla. Ulkona oli liki kymmenen astetta miinuksella ja niin olohuoneen kuin keittiön ja pyhäkouluhuoneenkin melko isot (40x60 cm) tuuletusikkunat olivat auki ja huoneiston läpivirtaava kylmä ilma hidasti lakkauksen kuivumista. Suljin keittiön ja pk.huoneen tuuletusikkunat ja aamulla totesin että se oli auttanut lakkauksen kuivumisessa.  Jaakko oli herännyt minua ennen ja oli harmissaan kiinni laitetuista ikkunoista . Hän oli nukkunut huonosti ja oli luonnollisesti huolissaan huonosta hengitysilmasta. Vastasin ehkä väsyneen ärtyneesti ja käytiin siinä pientä nokkapokkaa aamutuimaan, mutta mikä parasta rukoiltiin yhdessä aamupalan jälkeen ja veljessopu oli kuin suoraan Psalmien kirjasta.
Aikoinaan toistakymmentä vuotta sitten Japanin lähettiveteraani  Jorma Pihkala piti raamattutuntia Ryttylän nuorisotapahtumassa, jonka ohessa kyseli paikalla olleilta SEKLin ulkomaan missioreissuilla käyneiltä nykynuorilta olivatko nämä saaneet siellä edes kunnon tappelua aikaiseksi (Jormalla oli omia kokemuksia 60 luvun lopulta aiheesta. Silloiset nuorten aktioryhmät kiertelivät Euroopassa rukouksen voimalla liikkuneilla ikivanhoilla Volkkari klaippareilla). Jorma tähdensi, että tärkeintä oli se kun oli "pakko" nöyrtyä tekemään sovintoa riitojen jälkeen.
Samanlaista ainesta näytään mekin olevan, vaikkei enää ihan nuorten kirjoihin mahdutakaan.
Jaakko on osoittautunut monella tapaa mukavaksi matka- ja työpariksi,  joka  osaa myös asiallisesti huomauttaa epäkohdista silloin kun siihen on tarvetta ja jos missä niin tällaisessa reissussa ja talkoorevohkassa  niitä epäkohtiakin ehtii löytymään kun ollaan sentään kolmisen kuukautta yhdessä "liikenteessä".  Jaakko oli aikoinaan armeijassa hoidellut talousaliupseerin vakanssia ja ehkä siksikin hänen kontolleen on jäänyt ruoka-, ym. tarvikkeiden rahtaaminen lähinnä puolen kilometrin päästä Karsinkkaasta.
Tänään oltiin taas Pitkästen olohuonejumiksessa. Joose hoiteli liturgin hommia ja päätyönään Abakanin yliopistossa englantia opettava diak.Oleg saarnasi.
Kun lapset ennen saarnaa siirtyivät Johannan kanssa pyhäkouluun, Johanna lykkäsi unta etsiskelevän pikku-Pietarin minun syliini ja arveli tämän kyllä kohta nukahtavan keinutuolin liikkeeseen. - Niin kävikin ja n 9 kk ikäinen poika nukkui niin saarnan kuin ehtoollisosan ja koko loppuajan. Olin katsellut ennen palveluksen alkua sunnuntain VT:n ja UT:n tekstit, mutta keskityin niin Pietarin nukkumiseen, etten pahemmin edes yrittänyt pysyä kärryillä heikolla kielitaidollani.
Kerroinkin vähän myöhemmin toisille suomalaisille, että minulle käy hyvin usein kuin Pietarille. Kuuntelen radiokirkkoa kotona sohvalla pitkällään ja vähintään saarnan aikana nukahdan ja herään "hatunjakoon". Jos radiosta on tulossa ortodoksinen liturgia jatkan kuuntelua ja useimmin nukahdan senkin aikana, vaikka on sanottava, että niissä suomalaisissa ortodoksien jumalanpalveluksissa on paljon vähemmän  ihmismielipiteitä kuin meidän rakkaan kansankirkkomme saarnoissa, joista ei joskus kovinkaan paljon rakennu. - No se saarnojen aikainen nukkuminen lienee kuitenkin enemmän minun kuin saarnaajien syytä.
Iltapäivällä lähdettiin suomalaisten ja pyhäkoululaisten (Anja puuttui) Jenisei-jokivarteen picnikille. Aurinkoinen pakkassää  (miinusta 1-2)suosi meitä. Paikka oli sama , jossa osa porukkaa oli ollut myös perjantaina picnikillä ja jossa Joose oli tehnyt toisen kajakkikokeilunsa.
Huomenna on suunnitelmissa että viemme Jaakon kanssa pojat (Joose ja Slava) kajakkeineen ja retkitavaroineen jonnekin jokivarteen ja menemme itse jatkamaan talkoita Karatusaan.
Joosella on suunnitelmissa 3päivän ja kahden yön reissu. - Muistakaahan erikoisesti tätä retkeläisporukkaa ja samalla meitä muistakin rukouksessa.
-Minun aamukammassa näyttäisi olevan enää vähän yli kaksikymmentä piikkiä. Joose ja Slava suunnittelivat Abakanskajan srk.kodin avajaisia lauantaiksi 17.11.  Toivottavsti saamme kaiken kuntoon siihen mennessä.

VAIHTELU VIRKISTÄÄ.....

Otsikko on osa ikivanhasta Mikko Alatalon syksynsävelestä: ...- Syksyn alakuloisuus pyrkii painamaan päälle iltojen pimetessä vauhdilla, siksi pitää etsiä jotain ilopilkkuja ja vaihtelua yksitoikkoisuuteen.
Alatalon biisi kertoo, että: "Turha pyöriä on ellei irtoa, mummo kommentoi moukarin heittoa, Selekänsä siinä vain kippeeksi saa kun elämän ringissä köy-. köy- köyristelee" ja jatkuu loppupäässä kun ensiksi mummo on pyyhkinyt kissalla pöytää: " Vaihtelu virkistää" sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki.
Viime päivinä on lopultakin alkanut tapahtua jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Viimeisellä Karatusan reissulla Joose lopultakin könysi Vitalin ulkovaraston vinnille, puhuttuaan jo muutaman viikon ajan melontareissusta, ja niimpä rakentelimme "hätäapukanoottitelineen" Mitsubishin katolle ennen kuin lähdimme kohti Minusinskiä. Melkein myrskyinen vasemmalta puhaltanut tuuli  laittoi meidät pari kolme kertaa pysähtymään ja korjailemaan kanootin köytöksiä. 
Eilen teimme "hupailureissun" kolmistaan Abakaniin ja haimme erään kuljetusfirman terminaaliin lopultakin Suomesta Pietarin kautta lähetetyn ja kovasti kaipaamani Transitin varaosapaketin.
Sininen kahden melottava kajakki tönötti Mitsubishin katolla ja käänsi varsinkin miesväen huomion kuljetusyksikköömme.Muutama kyselikin missä on tarkoitus meloskella. Minusinskiin palattuamme kehittelimme Joosen kanssakanoottitelinettä ja laitoimme siistimmät ja asialliset Transitista löydetyt kiinnitysliinat.
Tänä aamuna sain sitten minäkin odotettua vaihtelua ohjelmaani sillä ajoimme kolmella autolla vajaan parin kilometrin päähän autokorjaamolle. Joose lähti sieltä kohta Abakanskajan kvarttiiralle, jonka pihaan oli aamulla levinnyt jonkun auton moottorin öljyt, jatkamaan maalaushommia Jaakon kanssa. (Huom! Se olikin n:o 41). Myöhemmin päivällä Joose kävi katsomassa miten hommat korjaamolla edistyvät, ja kun minulta oli kännykästä akku loppunut, Joose asensi meille Jaakon kanssa Transitiin tupakansytyttimnen, johon laitoin heti kännykän latautumaan. 
Slavan luottoremonttimies Edvard asensi ensin Slavan Ladaan uuden pakoputken ja sitten oli vuorossa pitkään "telakalla" ollut 23v Transit. Slava oli lähdössä uudelleen 450 km päähän Krasnojarskiin jotain kirkon paperiasioita hoitamaan ja kyseli Jaakkoa kaverikseen. Jaakko oli kuitenkin Joosen suosituksesta jäänyt hoitelemaan maalarin vakanssiaan, josta oli kuitenkin ehtinyt iltapäivällä auttamaan Joosea Pietarin hoidossa, kun Johanna joutui hakemaan Saimaa esikoulusta tai jostain.
Korjaamon miesten lounastauolla sivelin harmaata ferreksiä ruosteesta puhdistamiini paikkoihin sivuikkunoitten  alla. Tulomatkan loppupuolella pahasti siipeensä saaneen ,hätäapukorjatun  vasemman alatukivarren irroitus oli kovin työlästä. Kyseisiä muttereita ei liene avattu kertaakaan 23v aikana. Olin jo etukäteen sumutellut ruosteen irrottajaa k.o. muttereihin, mutta Edvard joutui tekemään töitä hiki hatussa ja minä yrittelin auttaa missä vain mahdollista. Kokeilimme myös Savonlinnan Wurthista ostamaani kylmä suihketta,  hankaliin paikkoihin mutta ei se juurikaan auttanut.  Lopulta homma alkoi toimia. Veljeni Ilmarin jostain suomalaisesta purkaamosta löytämä käytetty alatukivarsi sekä uusi kierrejousi saatiin paikoilleen ja kokeiltiin samalla, että iskunvaimennin toimi.  Apumiehen puoleisen alatukivarren vain osittainen irroitus ja uuden kierrejousen asennus onnistui nopeasti ja niin pääsin maksamaan noin n4ljän tunnin työstä 2000 ruplaa. Edvard katsoi myös alkupäästään irronnutta ja kovaa meteliä pitävää pakoputkea, mutta kun heillä ei ollut hitasauslaitteita hän opasti minut viereiseen korjaamoon. Siellä ei kuitenkaan ollut miehiä paikalla. Sitten sain ajo-ohjeet kilometrin päässä sijaitsevaan rengasliikkeeseen/korjaamoon, jossa oli myös tietokoneohjatut aurauskulmien säätölaitteet. Pari autoa oli minun edellä, mutta sain kuitenkin nekin laitatettua. Liikkeessä olisi ollut myös Transitiin käypäset nastattomat talvirenkaat n 3200 ruplaa kpl, eli yhteensä 12800, joka euroissa on hieman yli kolmesataa. Suomessa vastaavat pakettiauton C-renkaat  maksaisivat varmaankin lähes puolet enemmän. Jätin vielä rengaskaupat tekemättä, kun ei ollut riittävästi käteistäkään matkassa.
Saatuaan maalausurakkansa sopivaan vaiheeseen Joose oli lähtenyt testaamaan kajakkia joelle ja oli palattuaan tyytyväinen kokemukseensa. Eilisellä Abakanin reissulla Joose oli täydentänyt retkivarusteitaan juuri kanoottireissua ajatellen.
Pientä vaihtelua elämääni ovat tuoneet myös muutamien ystävien puhelinsoitot. Minulla kuten Jaakolla ja titenkin Pitkäsilläkin on venäläinen liittymä, johon voi Suomesta soittaa hyvin halvalla (7 senttiä/min.) kun laittaa globetelin 99588 ja sen jälkeen 79620709548 . Pitää vain muistaa 5 tunnin aikaero. Kun Suomessa kello käy kohti iltaviittä, me Jaakon kanssa alamme painua pehkuihin. Niin ja Suomessahan siirrytään talviaikaan. - Mitä se nyt sitten tässä aikaeroasiassa merkitseekään .Venäjällä ei viime vuonna ainankaan käytetty talviaikaa.

HENGEN RAVINTOA JA RUUMIINKULTTUURIA

Tulin juuri Pitkästen kyydissä Ainon kämpältä. Olimme siellä koko suomalaisporukalla raamattupiirissä. Lapset olivat tietenkin mukana ja isommat katselivat keittiön puolella jotain sopivaa DVD:tä ja Pietari konttaili olohuoneen lattialla. Tänään oli menossa Galatalaiskirjeen neljäs luku.  Elikä oltiin neljättä kertaa yhdessä koolla näissä merkeissä. Sunnuntaina oli ehtoollisjumalanpalvelus Pitkästen olohuoneessa. Diakoni Oleg toimi liturgina ja Joose saarnasi venäjäksi leiviskävertauksesta. Khra Slava oli löytänyt taas uuden henkilön kanttorin hommiin. Ehkä n 45v mies soitteli ihan mukavasti sähköisiä srk:n kotiurkuja.Virsien sijasta laulettiin Inkerin kirkon sinisen nuorten laulukirjan osittain minullekin tuttuja lauluja ja ne sujuivat hyvin kun Slava auttoi kitaran kanssa. Koska musikantti oli taas uusi, niin liturgian musiikkiosuuksissa oli jonkunverran kangertelua.  Kanttori oli ilmeisesti paikallisesta helluntaiseurakunnasta  ja oli Slavan kutsumana tutustumassa luterilaiseen jumalanpalvelukseen. Ennen kirkkokahveja musikantit innostuivat "spelaamaan" enemmänkin ja Joosekin tuli keittiöstä kahvinkeittohommista ja ryhtyi rumpaliksi.
Seurakunta on jotain kautta saanut lahjaksi  joskus Pori-Jazz tapahtumassa palvelleet upeat bongorummut.
 - Joosella kumppaneineen oli aikoinaan ehkä 15v sitten Savonlinnassa Rumpubändi, jossa ei ollut laulajaa, vain useamman sorttisia rumpuja. Ainankin meteli oli silloin korvia huumaava, mutta kait jo silloinkin pojat osasivat hommansa. Jos Joose olisi ajautunut musiikkialalle, hän olisi menestynyt varmaan sielläkin, mutta Jumalalla oli toisenlaiset suunnitelmat ja niinpä nuori (31v) yhden vaimon mies ja neljän lapsen isä työskentelee nykyisin täällä Etelä-Siperiassa Kansanlähetyksen lähetyssaarnaajana Inkerin kirkon työyhteydessä. (www.pitkaset.blogspot.com)
Minun hommana on ollut reilun kahden vuoden ajan olla saman firman ja kirkon määräaikaisena ja vapaaehtoisena  Joosea ja paikallisia työntekijöitä tukevana lähetystyöntekijänä . Viisumin puitteissa teen vuodessa kaksi 3kk työjaksoa Siperiassa ja kesällä vietän aikaa lasten perheitten kanssa samalla harjoitellen talven mäkihyppykisakauteen. Keskitalven vietän enimmäkseen mäkihyppyharrastukseni parissa. Suomessa ja ulkomaillakin.
 Sopivassa määrin niin kesällä kuin talvellakin on ollut myös vierailuja minun viidessä lähettäjäseurakunnassa. Vaihtelevalla menestyksellä (tahti on jotenkin vaan harventunut) olen kirjoitellut ns. Ystävä-, rukous-, ja lähettäjäkirjeitä, lähettäjärenkaaseeni kuuluville (kait bnoin 70-80) ystävilleni.
 Olen löytänyt Suomesta myös muutamia talkoomiehiä mukaan rakennushommiin. Ensimmäinen isompi projekti oli remontoida Karatusaan pappila vanhasta ilman mukavuuksia olleesta heikkokuntoisesta siperialaistalosta. Vitali perheineen on asunut pappilassa jo kohta puolitoista vuotta. Viime syksynä rakensimme kaksi lisähuonetta lapsia varten.
Nyt on menossa Minusinskin luteril.srk:lle vasta ostetussa  ison kerrostalon alakertahuoneistossa (4h ja keittiö)ns.pintaremontti.  Laajennettavsta olohuoneesta tulee kokoushuone  ja yhdestä suuremmasta  kamarista pyhäkoululuokka. 
Viime kesän alussa Bulankan kylästä purettu ja Karatusaan siirrettetty ja varastoitu
N-L:n aikana  klubina toiminut vanha hirsikirkon runko odottaa rakennuslupien valmistumista.
Edessäpäin onkin todella mittava ja haastava Karatusan kirkonrakennusprojekti. (www.karatusankirkko.blogspot.com)
Näitten rakennusprojektien ohessa osallistun tietenkin talkoomiesten kanssa myös seurakuntien nuoriso- ym toimintaan , enimmäkseen  esirukoilijana ja autokuskina ,(jos auto sattuu toimimaan), mutta varsinkin silloin kun ei muita paremmin kielitaitoisia suomalaisia ole paikalla saatan turista paikallisten kanssa "tsut, tsut po ruskii".
Nykyinen kulkuneuvo 23v Transit on ollut "telakalla", koko täällä oloajan, mutta tänään saimme lopultakin Suomesta lähetetyt varaosat ja ehkä jo huomenna päästään niitä asentamaan.
1-2 krt viikossa olen selvinnyt kuntolenkille tehden myös vuoroloikkatreenejä. Pari kertaa on Joose ja Jaakkokin  ehtinyt mukaani. Jaakko tosin on tyytynyt enemmän haukkaamaan raitista ilmaa ja katselemaan kesyjä oravia Pitkästen lasten kanssa. Kahdesti olen päässyt myös kolistelemaan puntteja Karatusan reissuilla.  Myös suomalaisnaiset  ovat päässeet hyvään alkuun omassa kuntoiluohjelmassaan.
Viime sunnuntaina oli kuntoilun lomassa ensin naisilla ja myöhemmin myös meillä miehillä saunavuoro Minusinskista Abakaniin lähtevän tien oikealla puolen sijaitsevan männikkömetsän laidassa sijaitsevassa uudistetussa vapaa-aikakeskuksessa.

LEIPÄÄ JA SIRKUSHUVEJA...

Aikoinaan Rooman valtakunnassa pidettiin huoli siitä, että kansalle oli tarjolla "Leipää ja sirkushuveja".
Täällä Venäjällä, kuten lienee ollut sitä ennen N-L:ssäkin jo mainittujen elintärkeitten asioitten lisäksi piti olla aina saatavissa riittävän halvalla myös votkaa. 
Kun -90 luvun alkupuolella aloimme Savonlinnasta käsin tehdä matkoja Laatokan seuduille ja vähän muuallekin huomasimme että pienempiin sivukyliin, joissa ei ollut ehkä omaa kauppaakaan "magasiinia", tuli päivittäin pieni kuorma-auto, jonka lavalle oli nostettu vanerinen koppi. Se oli myymäläauto ja joku paikallinen sanoi meille, ettei siitä koskaan puuttunut noita kahta "peruselintarviketta".  Jos halusi päästä osalliseksi sirkushuveistä joutui matkustamaan jonnekin suuremmalle paikkakunnalle. 
Venäjä lienee maailman kärkimaita (eikä Suomikaan kovin paljoa ole perässä) kun on kysymyksessä alkoholiongelmat. Niihin liittyen täällä miesten keskimääräinen elinikä lienee alle kuudenkymmenen.
Johdattelevasta alkuosasta tuli melko pitkä. Tänään kysymyksessä oli varsinaisesti nuo sirkushuvit. Koko muu suoimalaisporukka (Ainosta en ole varma) lähti  pari tuntia sitten sirkukseen. Minä jäin kotimieheksi Pitkäsille. Sähköuunissa on kuulemma jotain ja minulta odotetaan jonkunlaista reagoimista, jos keittiöstä alkaa levitä runsaammin savua.
- Olisinhan minä voinut sirkukseenkin lähteä ja venäläinen sirkushan on maailman kuulua, mutta halusin päästä kaikessa rauhassa tähän tietokoneen ääreen.
Joskus valovuosia sitten nuorena ja  tiukkapipoisena uskovana perheenisänä en ollut päästänyt tyttäriäni Tiinaa ja Riikkaa Sallassa vierailleeseen sirkukseen.  Riikka kertoi asiasta joskus vuosikymmeniä myöhemmin ja mainitsi, että naapurien, eli Latun ja kait myös khra Lankilan lapset pääsivät. 
Täydet kymmenen pistettä ystävälleni Raimo Latulle, joka joutui joskus toimimaan meidänkin lastemme sosiaalisena apuisänä järjestäen pihapiirin kolmen perheen lapsille nuotioretkiä yms.kun allekirjoittanut teki säännöllisen epäsäännöllistä nuorisotyötä (Suutarin lapsillahan ei ole kenkiä) tai valmensin ja huolsin mäkihyppääjäpoikia tai kesäisin yritin pitää vaimoa suolakalassa (vain harjus ja taimen/tammukka kelpasivat).
Nykyään Aatsapapasta lienee tullut liiankin avaramielinen olipa lastenlasten kohdalla kysymyksessä sirkus- tai muut vastaavat huvit.
Ehdin jo lueskella viimeiset Suomen uutiset ja löysimpä myös ainakin minun koneelta pitkään hukassa olleen viime tammikuisen Finnjumpingin Ponkkarit nettilehden ( Suomen mäkihypyn ja yhdistetyn "äänenkannattaja")., johon olin kirjoittanut melkoisen "romaanin" otsakkeella: "Ruohonjuuritason ajatuksia mäkihypyn ja yhdistetyn lajikulttuurin nostamiseksi". Samaan lehteen olin kirjoittanut myös muistokirjoitukset kahdesta ystävästäni ja mäkihypyn ruohonjuuritason puurtajasta eteläpohjalaisesta Timo Revosta ja savolaisesta Kalevi Noposesta. Silmäilin läpi myös facebookia ja pari viimeistä omaa sekä tyttäreni Tiinan blogikirjoitusta ( Tiinalla on aivan upeita valokuvia www.peurankello.blogspot.com).
Kuluneella viikolla on Abakanskajalla (olikohan se numero jotain päälle 60:n) on päästy jo seinien pohjamaalaushommiin. Tänään tein viimeiset pohjamaalaukset käytävässä kylpyhuoneen ja makuuhuoneitten/ tulevan pyhäkoululuokan välillä. Joosekin ehti tänään maalaushommiin pariksi tunniksi ja maalasi toiseen kertaan olohuoneen (tuleva kokoushuone) seinistä loput ja ehti tehdä myös sävytyskokeiluja pyhäkouluhuoneen seinissä. 
Jaakko piti tänään muuten vapaata, mutta teki ruoka- ym. tavaran hankintamatkan reilun puolen kilometrin päähän Karsinka- nimiseen melko hyvin varustettuun valintamyymälään ja tietenkin tapansa mukaan hieman
siivoili ja laittoi uusia lamppuja palaneitten tilalle.
Minun osuuteni  poikamiestalouden ruokahuollossa on ollut kokkaaminen. (Tätä ei muuten vävyt, tyttäret eikä lastenlapsetkaan taida uskoa). Kun tonnikalaa ei sattunut olemaan laitoin sen tilalle pieneksi leikkaamaani makkaraa ja ne muut tarvikkeet olivat 1 desi keitettyä makaroonia, vajaa desi purkissa olevia ruskeita papuja sekä samoin purkkitavarana n 1desi maissia.  Loppuvalmistus tapahtui paistinpannussa, johon lorautin hieman jotain kasvisöljyä ja laitoin myöhemmin joukkoon myös voitakin.
Kannukseni vastaavanlaisesta kokkaamisesta ovat reilun kymmenen vuoden takaa savonlinnalaisten nuorten Aunus-Vepsä aktioista, joitten budjetti oli minimaalinen. Toinen minun erikoismenyy noilla aktiomatkoilla oli kaurapuuronkeitto. Laitoin puuron sekaan milloin mitäkin sattui olemaan tonnikalasta lähtien. Tonnikalahiutaleet sopivat hyvin myös hernekeittoonkin..
Kerran aktioreissulla mukana ollut pastori Vesa Rasta muisteli lämmöllä minun kokkaamisiani, mutta mainitsi, että jotkut tytöistä olisivat hieman nyrpistelleet nokkaansa. 
Meidän poikamiestalouden salaattipuoli on ollut yhtä köyhää kuin joskus 60-70 luvulla pohjoisen metsätyömaita kierrelleitten kulkujätkienkin, mutta meillä on sentään ollut hyvät mahdollisuudet syodä rusnsaasti hedelmiä, joten ainankaan keripukista ei ole pelkoa  ja kun silloin tällöin "joudumme" Pitkästen monipuoliseen ruokapöytään, niin eiköhän tästä ruuan puolesta selvitä elävien kirjoissa taas kotisuomeen syömään salaattiakin. - Omana henkilökohtaisena ongelmana on ollut kaikilla näillä kuten aikaisemmillakin Siperian ja Venäjän reissuilla muutaman lisäkilon kertyminen ja se on taas teettänyt lisätöitä kun on yrittänyt mahtua mäkihyppyhaalariin. Talven päätavoitteisiin veteraanien MM-kisoihin on joutunut pudottamaan painoa jopa 6-7 kiloa siitä mihin se on näillä itämatkoilla noussut.
Kun tulomatkalla alkoi Transitin vasen altukivarsi pettää (selvisimme siperialaisella hätäapuremontilla) soittelin veljelleni Ilmarille, joka hommasi käytetyn varaosan (uutta ei löytynyt, auto on 23v ikäinen). ja osti lisäksi uuden alapallonivelen sekä molemmat etupään kierrejouset ja toimitti ne arkkitehti Jorma Laineelle Inkerin kirkon pääkonttoriin Pietariin, josta ne oli laitettu puolitoista viikkoa sitten kuriirilähetyksenä tänne Minusinskiin. Olen soitellut kaksikin kertaa Jormalle, mutta vielä ei lähetystä ole tänne saapunut.
Maanantaina on ohjelmassa Karatusan reissu, ellei ohjelma taas kerran jostain syystä muutu.

PINTAREMONTTIA JA VÄHÄN MUUTAKIN

Lieneeköhän kaksi vaiko kolme viikkoa, kun muutimme Jaakon kanssa Pitkästen olohuoneesta Minusinskin luterilaiselle srk:lle ostettuun kerrostaloasuntoon torin itänurkalle. Huoneistossa on 4h ja keittiö sekä WC-kylpyhuone. Siihen on tarkoitus tämän reissun aikana tehdä  ns. pintaremontti. Huoneistossa oli melko pinttynyt tupakan haju, paitsi kolmessa makuuhuoneessa. Niissä ei ilmeisesti ole tupakoitu. Asumme kumpikin omassa pikkuhuoneessamme torin puolella, jonne on ajastaan tarkoitus rakentaa sisääntulo ja jos mahdollista, niin myös jonkunlainen laajennusosa, johon voisi sijoittaa vaikka myös pienen kristillisen kirjakaupan.  Keittiö ja kylpyhuone on remontoitu lähivuosina, emmekä tee niille tällä kertaa mitään, kuten emme niillekään huoneille, joissa asumme.
Huoneiston sisääntulo on paikalliseen tapaan sisäpihalta ja alakerran ovi on heti hissinoven vieressä.
Puoli kerrosta ylempänä on meidän roskishuoltoomme kuuluva roskakuilun luukku. Noin 5x5m olohuoneesta tulee kokoustila elikä "kirkko" alttareineen, joka sijoitetaan vas. pihanpuoleiseen takanurkkaan.
Jos ja kun saadaan lupa, niin olohuoneen ja vajaat kaksimetrisen  käytävän välinen 10 senttinen seinä puretaan osittain, jolloin saadaan reilusti yhteistä lisätilaa.
Aloitimme remontin tapettien liottamisella ja irroittamisella. Olohuoneessa se oli leikintekoa, mutta käytävissä ja pyhäkoulutilaksi tulevassa suurimmassa makuuhuoneessa oli käytetty tapettien alla jotain liimamaista pohjustusmaalia ja niiltä osin tapettien irroitus oli huomattavasti hitaampaa, mutta nyt nekin on kaikki postettu. Samalla irroittelimme rikkonaiset pakkelit ja maalattavat seinät alkavat olla uusien tasoitteidenkin osalta lähes kohtuullisessa kunnossa.
Joose näytti hankalassa käytävän seinässä tapetin liotus- ja irroitusmallia  ja siirtyi sitten pakkelointipuolelle.
Tosin hänellä on ollut paljon muutakin tekemistä seurakunnan tiimoilla ja hän on aika vähän ehtinyt olemaan kanssamme. Joose kokeili myös vähän olohuoneen "parketin" hiomista Juha Saaren Omskista tuomalla noin 10 cm leveällä 1400W Makita nauhahiomakoneella. Jatkoin siitä mihin Joose lopetti , ja sillä tiellä olen vieläkin.
Olin viime talvena ostanut Varkauden Portin  kirjamyymälästä pari remontti-, ja rakennuskirjaa. Toinen käsittelee vanhan hirsirakennuksen remontoimista ja toinen on  juuri näihin pintaremonttihommiin passeli Remonttikirja. Viime talvena lueskelin kotona   Savonlinnassa tuota kirjaa lähinnä lautalattian hiomiseen ja lakkaamiseen liittyen. Kolmekymmentä vuotta sitten rakentamassani  (aluksi oli ammattikirvesmies, laulaja, muurari Matti Leppämäen nöyrä lautapoika) ok. talossa alkaa lattiat olla kunnostamisen tarpeessa.
Piti matkustaa tänne kauas Etelä-Siperiaan tekemään käytännön harjoituksia niin lattioihin kuin seinienkin remontointiin liittyvissä asioissa.
Koko huoneistossa on ns. "venäläinen lautaparketti". Viisi senttiä leveät ponttilaudat on sommiteltu n 50 x50 cm ristikkäisiin paloihin lattialle ja lakattu muualta paitsi olohuoneessa.  Makita, vaikka hyvä merkki onkin osoittautui "leluksi", vaikka onkin huomattavasti parempi niitä kahta  myös Omskista Karatusaan ja sieltä tänne eksyneistä  ilmeisesti Suomessa ostetuista Lidlistä noin 7 cm leveistä nauhahiomakoneista.
Hyvin hitaasti ja paljon hiomatarvikkeita kuluttaen selvisin kuitenkin olohuoneesta ja viereisestä käytävästä.
Joose arveli, että loput käytävätiloista maalattaisiin, tai sitten tehtäisiin ns. korjaava lakkaus ilman noin perusteellista tasoitushiontaa.
Normaalilla suomalaisella isolla työnnettävällä nauhahiomakoneella ammattimies (jollainen minä en vielä ole)olisi  hionut noin 30 neliötä "alta aikayksikön".  Lauantaina iltapäivällä  ns. tasotushionnat oli tehty ja päätin tehdä ns. kittaamisen eli kaikkien rakojen täyttämisen että se saisi kuivua sunnuntaina ja alkaneella viikolla päästäisiin jatkamaan hiontaa. Meillä ei ollut ns. valmiskittiä, jota nykyään käytetään vastaavissa tapauksissa, joten tein oppikirjan antamien ohjeitten mukaan hiomapölystä ja lakasta sopivan notkean "keitoksen" , joka pyrki pian puuroutumaa, jolloin lakkaa oli lisättävä.
Jaakko seurasi silmä tarkkana puuhiani ja teki välillä teräviä kysymyksiä. Kittiä valmistaessani kun minulla oli hyvin epämääräiseltä vaikuttava aluksi keko ja sittemmin leviämään pyrkivä velli, Jaakko totesi, että "Nythän Aatsa keiton keitti", tai jotain sinnepäin. Hän kyseli myös minkälaista aikaisempaa kokemusta minulla oli kun uskalsin tuollaista tehdä. Vastasin, että pitäähän meidän joskus kuollakin, eikä sitäkään voi harjoitella, joten on vaan rohkeasti tehtävä ja katsotaan miten homma toimii.
Levitin kittimassaa n 40 cm leveällä teräslastalla aloittaen takanurkasta ja peräytyen lopulta käytän keittiön puoleiseen päähän. Yritin vetää lastalla kaiken ylimääräisen kitin pois, mutta kun valaistus oli ihan onneton huomasin sunnuntaiaamuna, että taas pääsi valkeus nauramaan pimeyden töille. Kittitököttiä oli paikoin jäänyt muuallekin kuin rakoihin ja epäilin, että joudun vielä koviinkin hommiin seuraavassa välihionnassa.
Alkujaan meillä oli suunnitelma käydä lauantaina laittamassa uusi iso kevytpeite kirkon rakennustyömaalle
viikkoa aikaisemmin ison nosturin avulla kokoamallemme pitkien hirsien tapulille.
Viikolla oli niin Karatusassa kuin Minusinskissakin ollut melkoinen myrsky joka oli repinyt toisen hieman "hempulisti" laitetun kevytpeitteen hirsitapulin päältä.Irronneen kevytpressun oli joku ottanut omakseen.  Sunnuntaina heti Minusinskin jumalanpalveluksen jälkeen lähdimme koko 9 hengen porukalla Karatusaan. Tonja oli paikalliseen tapaan laittanut pöydän koreaksi, oli nimittäin perheen esikoisen Svetan 11v synttärit.
Juhlimisesta ja syömisestä selvittyämme menimme neljästään kirkon tontille ja purimme osittain rikkoutuneen toisenkin pressun pois ja sommittelimme 10x16 metrisen uuden kevytpeitteen paikoilleen ja naulasimme n 80 sentin välein olevien kurkihirrestä lähtevien aluslautojen  kohdalle ja pressun päälle toiset laudat.
Joose hääri ylhäällä Ainon kanssa ja me Jaakon kanssa ojensimme lautoja alhaalta.
Jaakko oli roudannut yksin suurimman osan laudoista noin 60m päästä kesällä rakentamastani lautatapulista.
Loppuvaiheessa hain ehkä kymmenkunta lisälautaa ja rakentelin vielä Joosen kanssa ns. hätäaputellingit joilta Joose saattoi naulata viimeiset laudat pressun päälle. Itse seisoin "hätäaputellingin" kantena toimineiden nelosparrujen tapulin puoleisessa päässä ikäänkuin takuumiehenä, kun Joose taiteili maan ja taivaan välillä naulaushommissa.
Kello oli melko paljon kun lopulta selvisimme Minusinskiin.
Eilen Joose kävi ostamassa Mitsubishi katumaasturiin "uhalliset" talvikiekot. Alkujaan niitten piti olla hieman entisiä kapeammat, jolloin pito vesi ja lumikelillä olisi ollut vähän parempi, mutta lopulta kävi niin, että uudet renkaat, joihin piti ostaa myös komeat alumiinivanteet olivatkin vielä entisiä leveämmät.
Minulla oli eilen huiontahommissa hajonnut Makitan vetohihna ja kun siitä kerroin puhelimessa Jooselle, hän sanoi, etteivät hänen rengaskauppansa olleet sujuneet sen paremmin. Renkaat ottivat tietyssa vaiheessa mutkassa vähän kiinni viime kesänä asennettuihin "pamperrseihin". Tänään kun olin eka kertaa Mitsubishin kyydissä totesin, että vaiva oli pieni ja hoidettavissa, joko lämpöpuhaltimen ja muotoilun tai kulmaleikkurin avulla poistamassa "pamperrseista" pikkupalat.  - Totesin myös, että nää rengaskaupat olisivat miellyttäneet Joosen purjevenekolleegaa Jani Lambergia, joka kovan luokan automiehenä ymmärtää vähän leveämpää ja näyttävää rengasta sekä myös komeita alumiinivanteita, joista taas Joose ei olu moksiskaan. Tärkeintä on kun kulkuneuvo siirtyy paikasta A paikkaan B.

"MAANANTAINA MAKKARAT TEHTIIN"......

Otsake on suomalaisesta lasten lorusta, joka jatkuu : ..." Tiistaina tikut vuoltiin. Keskiviikkona keitto keitettiin ja torstaina tupaan kannettiin jne".  
Tämä maanantai sujui aluksi meillä Jaakon kanssa torin nurkan remppahuoneistossa siten ,että minä tein sotkua ja Jaakko siivosi. Jaakko kävi välillä myös kaupassa täydentämässä elintarvikevarojamme, joista minä kokkailin ns. perusaktiolaissapuskan ( 1desi keitettyä makroonia, pikku purkki tonnikalaa öljyssä, 1 desi tummia papuja ja 1 desi maissia). Lisämausteeksi olisi ollut ketsuppia, mutta nyt se unohtui. 
Jaakko kohteliaana miehenä kiitteli kovasti kokkia ja kyllähän se ruoka maistui minullekin.
Pitkäsillä ,kun Joose kokkailee, ruuat ovat monta kertaa monipuolisemmat  ja varmasti myös terveellisemmät.
Liottelin tulevan pyhäkouluhuoneen tupakan savun kanssa pinttyneitä seinä tapetteja ja sitten revin niitä lattialle. Samaa olin tehnyt olohuoneessa ja käytävässä, jossa Joosekin ehti vähän kehitellä liotusmenetelmää paremmin toimivaksi. Olohuoneessa tapetittien irroitus oli ollut kuin lasten leikkiä. Ne lähtivät helposti. Käytävässä ja myös tämän päiväisessä pyhäkouluhuoneessa tapetit olivat paljon tiukemmassa.
Nyt ne on kuitenkin kaikki irroteltu. - Jaakko on siivoillut jälkiämme kiitettävästi.
Myös sinä aikana kun nukuimme vielä Pitkästen olohuoneessa, Jaakko teki kiitettävästi kaikenlaista keittiöön ja varsinkin tiskeihin liittyvää ja autteli Johannaa myös Pietarin hoitamisessa. Pari viikkoahan meni meillä Joosen kanssa (Joose oli sairastanut jo pari viikkoa ennen meidän saapumistakin ) romuskan sairastamisessa ja sen ajan minä kuten Joosekin käytimme lukemiseen, enkä minä "laittanut edes tikkua ristiin",. Joosehan kuitenkin hoiteli kuten muulloinkin pääosan kokin hommista ja näin Johanna on päässyt keskittymään lasten hoitoon ja kaikkeen muuhunkin lähtien mm.supersuurperheen ( oma perhe+ Aino, Jaakko ja minä) pyykkärin hommista. Vain Pitkäsillä on pyykinpesukone.
Todella suuri apu on ollut Hiljan ja Saiman (esikoulussa) koulunkäyntiavustajaksi syyskuun puolivälissä tänne saapunut Aino Vuorimies, joka onkin päässyt hyvin alkuun tyttöjen kanssa. Ainon tulohan piristi koko meidän sairastelun vuoksi vähän alavireistä poppootamme.
 Ainolla on viihtyisä kämppä melko uudessa talossa samalla suunnalla missä me Jaakon kanssa nyt kortteeraamme.
Romuskan aikana ennen remppakämpälle muuttoa ehdin kahlata läpi neljä Mika Waltarin kirjaa, joista  viimeisenä oli aika mielenkiintoinen Nuori Johannes, joka kertoo 1400 luvulta kristillisen kirkon sisäisistä kriiseistä ja roomaliskatoliseksi  ja kreikkalaiskatoliseksi jo jakaantuneen kirkon lopulta epäonnistuneista pitkistä yhdistymisneuvotteluista.
Tänään Joose ja Minusinskiin Karatusasta saapunut khra Vitali tekivät valmisteluja muistomerkin laittamiseksi Nishnaja Bulankan kylästä puretun ja Karatusaan siirretyn hirsikirkon ( numeroituina hirsinä)paikalle. Sinne on tarkoitus pystyttää entisen alttarin paikalle iso risti ja muistolaatta sekä tehdä kivistä alttaripöytä. Paikalla on tarkoitus kesäisin pitää jumalanpalveluksia.
Entinen N.Bulankan kirkkohan oli N-L:n aikana muutettu klubiksi. Jahka byrokratian rattaat ehtivät jauhaa riittävästi purettu hirsikehikko on tarkoitus hirsien kunnostuksen jälkeen pystyttää Karatusaan sille varatulle isolle tontille. Ensimmäinen rakennusvaihe  rakennuslupien hyväksymisen jälkeen on perustusten teko, jonka toteuttanee joku paikallinen rakennusfirma. Perustusten tekemiseen kuuluvat myös kellaritilat.
Neljän maissa lähdimme miesporukalla (Joose, Ville Melanen, Slava isomman poikansa Fedjan kanssa sekä Jaakko ja minä)  ehkä n 3 km kävelylenkille männikkökankaalle. Lopuksi hypittiin Joosen, Fedjan ja Slavan kanssa 3x10 vuoroloikkatreeni ja sitten saunottiin jo tutuksi tulleessa männikön kupeessa sijaitsevassa vapaa-aikakeskuksen hirsisaunassa. Me Jaakon kanssa menimme lenkkipaikalle kävellen noin 2 km.  Saunan jälkeen tulimme Hiljan nimpparikahveille ja Joose kävi heittämässä Villen n 10 km päässä sijaitsevalle Minusinskin r-asemalle Krasnojarskin yöjunaan.

ISOT HIRRET TAPULIIN JA PRESSUN ALLE TALVEKSI

Eilinen oli melkosen rankka Karatusan työpäivä. Lähdimme Joosen ja Jaakon kanssa varhain aamulla (06.30) kohti Karatusaa ja palasimme iltayöstä joskus kymmenen maissa Minusinskiin.  Olimme käyneet keskiviikkona valmistelemassa ison hirsitapulin pohjaa, jonka aluspuina oli viisi kappaletta 6 metrisiä nelosparrua. Olimme punnerrelleet kankien kanssa  yhdeksän mammuttimaista 12 metristä yläpohjan kannatinparrua alimmaksi varviksi ( 5 m leveydelle) ja niitten päälle poikittain lähes kuusimetriset 8-10 senttiä paksut ja 35-40 sm leveät kattorustingin lankut odottamaan varsinaista pitkien hirsien (ylimmät  n: 14-15 alhaalta lukien) varvia.   -Lounastauolla olimme yllättäen tavanneet kuolleksi luulleemme Bulankan purkutyömiehemme  53v Sashan (Bulankan Lenin) lounasruokalan pihassa kavereittensa kanssa. Olin kertonut Sashalle, että olin tuonut hänelle Suomesta lupaamani   kitaran ja tuomme sen lauantaina kun tulemme laittamaan neljässä läjässä kirkkotontilla olevat isot hirret ilmastoituun tapuliin.
Ajomatka Karatusaan ei ollut kelin puolesta parhaimpia. Taivas oli raskaitten pilvien peitossa ja sateli  vettä. Jossain loppumatkasta Joose rukoili ääneen pyytäen että Jeesus antaisi meille hyvän työsään ja että sade loppuisi. Ajoimme Vitalin talolle Revolutsionnaja 63  (Vallankumouksenkatu) ja Joose herätti Vitalin puhelimella.  Vein kitaran vanhoine laukkuineen ikkunan puitteet ja ruudutkin saaneeseen Vitalin talon verandaan ja haimme ulkovarastosta työvälineitä ja myös varavaatteita, jos sade kastelisi meidät.
Vitali oli luvannut etsiä pari paikallista työmiestä kirkontontille, mutta kun oli sateinen keli heitä ei tullut.
Kiirehdimme kirkon tontille vielä passailemaan ykkösvarvin päälle poikittain asettamamme lankut ennen seuraavaa hirsivarvia ja ehdimme tehdä sen kun nosturiauto saapui. Luulimme, että saamme sen pienemmän n.3 tonnin kuorma-autonosturin, mutta sieltä tulikin se tuttu kuski isolla nosturiautolla, jonka ulottuvuus riitti nostamaan kerralla hirsiä (1-2 kerrallaan) neljästä hajallaan olevasta läjästä varsinaiseen tapuliin.
Oli mukava tavata tuttu nosturiautokuski ja työt alkoivat sujua hyvin.  Vitalin ulkovarastosta löytynyt keväällä Abakanista ostettu ja kesäkuussa jo hyväksi havaittu iso nosturiliina toimi hyvin. Saatoimme sijoittaa n 10 metrisiin todella painaviin hirsiin nostopisteet riittävän kauas toisistaan ja niin muutamat laudoilla vahvistetut melko heikkokuntoisetkin hirret onnistuttiin nostamaan ehjinä paikoilleen tapuliin.
Jaakko ja Vitali tekivät kaikenlaista aputyötä sen mukaan kun pyysimme. Me Joosen kanssa kiinnitimme nostoliinat ja kiipesimme kasvaan tapuliin jonka päälle ohjasimme hirret ja irrotimme liinat. Sillä aikaa kun nosturikuski nosti puomin liinoineen ja käänsi  sen seuraavien hirsien nostamiseksi me kääntelimme hirret oikeaan asentoon kyljilleen tapulissa ja pompimme alas tapulista. Poikkipuiksi asentelimme nosturin tapulin päälle nostamia isoja följärilankkuja.   Kun tapuli alkoi olla jo 1,5m korkea paikalle saapui, kukas muu kuin Sasha Bulankasta. Hän oli menossa iltapäivällä tuttujensa kyydillä Sajaogorskiin ja jäi auttamaan meitä.
Sasha alkoi kiinnittää Jaakon kanssa liinoja hirsiin, eikä meidän enää tarvinnut tulla alas tapulista ja niinpä työ alkoi sujua entistä vauhdikkaammin. Nosturikuski oli aamulla kertonut, että hänellä oli aikaa neljä tuntia ja melko lailla sen ajan puitteissa saimme tapulin valmiiksi ja nosturiauto lähti toiselle työmaalle.
Vitali yritteli saada puhelinyhteyttä Sashan kyytimieheen . Yhteyttä ei kuitenkaan saatu. Kerroimme Sashalle, että kitara on Vitalin verannalla.  Vitali jäi Sashan kanssa odottelemaan kyytimiestä ja me lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Katjusha oli kuitenkin varattu jotain yksityistilannetta varten ja niinpä jatkoimme matkaa etsimään pressuja tapulin kattamisesksi. Toisessa ( ei Saaren) rautakaupassa meitä onnisti sen verran että löytyi 10x8 ja 8x6 metriset kevyt pressut, ja kolme kiloa  nelosnauloja.
 Joose oli aamulla Kotserginossa käynyt kaupassa ja ostanut varmuuden vuoksi litran vesipullot, leipää ja makkaraa,  sekä banaaneja,  niinpä palasimme kirkontontille ja pistimme siellä pystyyn kevyen kenttälounaan. Vitali ja Sasha olivat hakeneet kitaran ja Sasha oli laittanut kolmanneksi paksun uuden kielen katkenneen tilalle ja viritteli soitinta.  Keli oli jo poutaantunut. Itse asiassa sade oli pikkuhiljaa jo aiemmin tauonnut, emmekä olleet kastelleet kamppeitamme.
Meillä oli siis kirkon tontilla "soittoruokala". Sashahan oli nuorempana kolmen vankilareissunsa lomassa  ehtinyt toimia myös kapakkamuusikkona ja lainaili Bulankan purkutyömaalla kitaraani aina ruoka- ja kahvitaukojen aikana, soitellen ja laulaen kuin Vysotski konsanaan.  Sasha oli ollut  yli puolet elämästään vankilassa,  jota hän katui kovasti.  Ensimmäinen tuomio tappelemisesta oli tullut jo 14vuotisena. Kesäkuussa Sasha oli kertonut meille, ettei hän kestänyt katsella jos naista pahoinpideltiin ja "lännen nopeimpana" käynyt milloin kenenkin kimppuun, joista noita tuomioita oli tullut.
Ruokatauon aikana saapuivat Sashan "kyytimiehet". Tuttu uskova rouva ja kuskina tummatukkainen ehkä nelikymppinen  toisen  perheen isä.  Ennen heidän saapumistaan olimme Joosen kanssa laulaneet kitaran kanssa venäjäksi "Vsjakii sasdussii itii i peij..  -Joka janoaa, hän tulla saa.."  Kyytimiehet toivat meille jälkiruuaksi pikku ämpärillisen omenia Bulankasta.
Sashan ja "kyytimiesten"  lähdettyä aloitimme rakentaa jonkunlaista kattorunkoa vesikattona toimivalle kevytpeitteelle. Tapulin päihin pystytettiin nelosparrut ja noin 1,5m tapulia korkeammalle vaakatasoon "kurkihirreksi kakkosvitonen jonka liitoskohtaan laitettiin pystytolppa. Noin 80 sentin välein naulattiin lappeelleen kurkihirrestä molemmille sivuille laudat ja tapulin laitoihin pätkät, jotka nostivat lautojen kannattelemat pressut irti tapulista.  Pressut viritettiin ja tiukattiin molemmille puolille naruilla "telttapaaluihin".
Sininen kevytpressu vaikutti Asseri Turpeisen sanassa suorastaan "hempulilta" ja jos vertaa sitä vastaavanlaiseen suomalaiseen kevyt peitteeseen, jolle Joose olisi antanut kahden vuoden takuun, kokemuksiensa pohjalta, niin kyllähän tuo ostamamme oli "hempulia".
Käymme etsimässä Abakanista jos mahdollista vahvempaa tavaraa tai ellei sitä löydy niin vaikka toisen kerroksen riittävän laaja-alaisena.
Töitten lopputunteina Joose alkoi jo kaipailla kotiin lähtemistä, kun Johanna oli soitellut ja kysellyt Jooselta neuvoja Minusinskiin lauantaiaamuna Krasnojarskista saapuneen pastori Ville Melasen viihtymiseksi.  Ville teki diakoni Olegin kanssa Svebiliuksen venäjänkielisen katekismuksen painattamista  varten  tarvittavia kielellisiä tarkistuksia. Joose oli kuulemma sanonut, että anna Villelle Tunnustuskirjat luettavaksi.- Villehän  evankelisen liikkeen lähetystyöntekijänä ja Luther tuntijana on, jos kuka perillä  Luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoista.
Kuuden maissa lähdimme saunomaan Vitalin luokse. Löylyt olivat vallan erinomaiset ja vasta tuntui tosi hyvältä. Poikien jo löylytellessä tein hätäisen (2x10x39kg pikavoimana ja 2x5x39 hypellen räjähtävänä voina) punttitreenin. Saunan jälkeen menimme vielä teelle ja Tonja-rouva lämmitti meille mikrossa palasen läskiä, johon Jaakko ei ollenkaan puuttunut. Joose söi kuin mies ja minäkin maistoin mallin vuoksi. Se oli parempaa kuin puhallinorkesterinjohtaja Rudolfin keskiviikkona meille tarjoama vain suolattu läski, josta Rudolf väitti ettei se sisältänyt ollenkaan kolesterolia ja että k.o. läski vähensi jso kenellä oli liian korkeita
säteilyarvoja (begelleroja , tää sana voi olla vähän sinnepäin).
Edellisyönä olin nukkunut huonosti, unta olin saanut tuskin "silmän täyttä".
Kun saavuimme lopulta Minusinskiin söimme Jaakon kanssa vähän iltapalaa ja kävimme kohta nukkumaan.
Unet eivät olleet aivan yhtä hyvät kuin junassa Mezchdyresenskista -Abakaniin, jolloin olin nukkunut kuin humalainen nokilaispehkossa, mutta pahemmin moittimista ei ollut viime yönkään nukkumisessa.
Aamupalan ja puuhien jälkeen marsimme Joosen kämpille Timrjaseva 19 as.120:een jossa alkoi yhdeltätoista srk:n jumalanpalvelus.
Minulla oli avain, mutta koska asukkaat olivat kotona ovi ei auennut ulkoapäin joten rimputimme soittokelloa. Avaamaan tuli tummatukkainen ehkä kolmikymppinen uusi "kanttori", jonka Slava oli jostakin löytänyt. Viime keväänä Autokoulussa pidetyissä jumiksissa oli muutaman kerran hieman vanhempi musiikinopettajatar kanttorina.   Aluksi näytti, että kuulijakunta olisi hyvin pieni, mutta kun Slava aloitti liturgina pelmahti sohvalle melkoinen joukko lapsia (Slavan ja Joosen perheen lapset sekä heidän ystäviiä Anja,  pikku  veljensä Denniksen 2-3v kanssa sekä Liisa pikkuveljensä Artjomin kanssa). Hiljan ja Saiman koulunkäyntiavustaja Aino oli myös tullut sekä Slavan vaimo Olga ja eka kertaa Anjan äiti ja loppuvaiheessa tuli myös Liisan äiti .  Saarnan venäjäksi ja myös suomeksi piti pastori Ville Melanen. Tekstinä oli peltoon kätketty aarre ja kallisarvoinen helmi.  Annoin Villelle positiivista palautetta saarnasta sekä myös siitä, että hän kuiskasi suomeksi virsien numerot. Kirkkokahvit olivat samalla Slavan vaimon Olgan synttärikahvit. Myöhemmin iltapäivällä Johanna Aino ja kait muutkin Olgan ystävänaiset kokoontuivat Slavan ja Olgan kotona synttärien merkeissä.
Kirkkokahvien jälkeen meillä miehillä Ville, Joose Jaakko ja minä)virisi ihan mukavat keskustelut niin näistä Inkerin kirkon, kuin Suomen ev.lut. kirkonkin asioista kuin myös yhteisistä tutuista. Villen appiukko vaimoineen ovat minun ensimmäisä srk.nuoriani Vetelistä, jossa oli srk:n kesätyöharjoittelijana 1964 ennen armeijaan menoa. 
Kävimme porukalla Sushiravintolassa lounaalla. Me Villen ja Jaakon kanssa valitsimme listalta kana- ym pitoista ruokaa, mutta maistelimme hieman myös Joosen tilaamia Sushirulliakin ja hieman myös vähän oudomman makuisia jälkiruokiakin.
Palasimme Joosen kyydissä Timrjasevalle, mutta Jaakko lähti meidän asunnolle ja lupasi käydä kaupassa taydentämässä meidän  ruokatarvikkeitamme. Maksan Jaakolle puolet kunhan ehdin kämpille.
Huomenna jatkamme töitä remonttikämpällämme. Toivottavasti Joosekin ehtii sinne ja päästään tekemään suunnitelmia remontin jatkosta. Ville lähtee huomenna  vähän yli kahdeksan yöjunassa kotiinsa Krasnojarskiin. Joskus neljän maissa menemme miesporukalla ensin lenkille männikkömetsään ja viideltä sen vieressä sijaitsevaan saunaa. Joose ehdotti että aloitettaisiin  miesten viikottaiset lenkki-, ja saunaillat
k.o. maastossa ja saunassa, vähän kuin "vastavetona" Ainon ja Johannan viime viikolla aloittamalle kuntoiluprojektille, jonka tavoitteena on juosta lopulta yhtäjaksoisesti puoli tuntia. Heidän aloituslenkkinsä oli yhteensä 15 minuuttia kävelyä ja hyvin pieni osa hölkkäämistä.
Molemmat projektit ovat oikein tervetulleita ja tää miesprojekti sopii hyvin minun kuntoilu-, ja treenausohjelmaani. Jospa kerrankin selviäisin Suomeen Venäjältä timmissä kunnossa ja vieläpä sopivassa painoluokassa. Tähän asti (neljä kertaa) olen palannut Siperiasta noin 72-73 kiloisena (Siperian lisää on tullut 3-4 kiloa joka kerta).

ARKISTA AHERRUSTA JA ISO ILON HETKI...

Romuska on ohi ja normaali työteon vaihe alkaa olla päällä. Tiistaina muutettiin Jaakon kanssa Minusinskin torin itänurkalla sijaitsevaan remontoitavaan seurakunnalle vasta ostettuun 4h plus keittiön kerrostalon alkertahuoneistoon. Kummallakin on oma pieni huone ja niitä huoneita ei ainankaan nyt alkuvaiheessa remontoida. Keittiö on suht`siistissä kunnossa eikä sitäkään heti alkuun remontoida.  Keittiöön ostettiin uusi sähköhella (aika heikko tehoset levyt) ja jääkaappi-pakastin yhdistelmä.
Huoneistossa oli voimakas tupakan haju, mutta se on nyt jo helpottanut, kun olohuoneesta ja eteiskäytävästä on saatu tapetit lioteltua pois. Samalla on rapisteltu irtonaisia  huonokuntoisia tasotteita.
Olohuoneen, josta tulee srk:n kokoushuone ja käytävien seinät on tarkoitus käydä läpi tasoitteella ja senjälkeen maalata ne. Isompi perähuone, josta tulee pyhäkoululuokka voitas tapetoida jollain kauniilla lasten tapetilla. Kattoihin liimattaneen 4-5mm paksuinen kuviollinen  n 40x40 cm tyroksi ja hieman huonokuntoiset lattiat ( 60x60 cm  kakkoskakkos rimasta koolinkiristikoitten päälle tehty "parketti") on tarkoitus hioa ja lakata.  Noin 5x5m olohuoneen ja vajaat kaksi metrisen eteiskäytävän välissä on n 120cm
leveä lasiovinen ( 2 ovipuoliskoa) aukko. K.o seinä on muita seiniä ohuempi  ja Slava on luvannut selvittää saataisiinko lupa tuon oviaukon laajentamiseen, jolloin eteiskäytävä voisi toimia lisätilana jumalanpalveluksissa.  Lasiovet siirrettäisiin toiseen paikkaan , jossa niillä olisi käyttöä.
Jahka byrokratian rattaat ehtivät jauhaa riittävän kauan on tarkoitus rakentaa k.o huoneistoon erillinen sisäänkäynti kadun puolelta, kuten vastaavanlaisissa kerrostalojen toimistoiksi tai pikku kauppaliikkeiksi muutetuissa huoneistoissa on tehty. Nyt sisäänkäynti on pihan puolelta kuten normaalissa kerrostaloasunnossa .
Keskiviikkona kävimme kolmistaan (Joose Jaakko ja minä) hakemassa Karatusasta työvälineitä sekä myös iso lasti monenlaisia maaleja, joita Juha Saari on tuonut peräkärryssään Pietarista Tikkurilabn tehtaalta. Ne on kaikki saatu lahjana Inkerin kirkon työlle. Maalitehtaalla on laaduntarkkaajana uskova nainen, joka on mukana Inkerin kirkon toiminnassa. Jos maalipurkissa on pienikin kolhu tai joku muu pikku virhe sitä ei päästetä yleisille markkinoille ja niinpä se pääsee palvelemaan Inkerin kirkon työtä.
Toinen Karatusan reissun aihe oli valmistella kirkon tontille jätettyjen pitkien hirsien ja muun rakennustavaran talvivarastointia.  Ehkä puolet ellei enemmänkin hirsistä (lyhyemmät ja varsinkin ikkunoitten väliset "pätkät" )on siirretty kesäkuussa Juha Saaren ja talkoomiesten sekä ison nosturiauton ja rekan toimesta  n kilometrin päässä sijaitsevan entisen leipomon tiloihin varastoon.
Järjestelimme  mies ja kankivoimin 12 metriset mammuttimaiset yläpohjavasat varastopaikan alimmiksi hirsiksi (niitten alla on 6 metriset nelosnelosparrut ( 5kpl)).ja niitten päälle laitettiin neljä kattorustingissa    vetolujuuspuolella palvelevaa  8-10cm paksua ja 35-40 cm leveää lankkua.
 - Huomenna menemme taas Karatusaan ja kirkkotontille tulee nosturiauto.  Järjestämme hajallaan 4-5 kasassa olevan pitkän hirsitavaran samaan tapuliin , jokaisen kerroksen väliin lauta tai kakkosnelonen ilmastoitumisen vuoksi ja koko rustingin päälle rakennetaan katos, jonka vesisuojaksi tulee isot pressut, jotka kiinnitetään huolellisesti.
Edellisviikon käynnin jälkeen oli pyöeröhirsiseen vartijakoppiin  ilmestynyt hyvännäköoinen "sihverikatto", (N-L:n ajoilta kaikkialla tunnettu  betonista ym sidosaineesta valmistettu  aaltomainen katelevy),jonka oli tehnyt vartijaksi palkattu karatusalaismies. -Harmi, ettei Vitali ollut saanut aikaiseksi rakennuttaa sitä kattoa aikaisemmin tai edes laitattaa ehjää pressua sen vuotaneen päälle, jonka minä kaikessa kiireessä kesäkuussa olin laittanut juuri ennen Suomeen lähtöäni. 
Ennen kirkontontin hirsien varastoimisen valmisteluhommia kävimme tutussa "Katjusa" Stolavajassa lounaalla ja koimme suuren ja iloisen ihmeen. Vitalilta olimme kuulleet, että ahkerin Bulnakan purkutyömaan miehemme ja jo ystävämme 53v Sasha, joka tunnettiin lisänimellä Bulankan Lenin olisi kesällä kuollut.
Tuo suruviesti oli ollut melkoinen isku meille tutuille ja itsekin olin ehtinyt tehdä surutyötä.
Kun tapasimme Vitalin kanssa oli kysellyt asiasta, mutta hän sanoi, ettei tiennyt mitään tarkempaa.
Kun parkkeerasimme Katjusan pihaan oli automme vieressä Bulankalainen miesporukka Ladansa kanssa ja kuolleeksi luultu Sasha oli ilmielävänä kavereittensa ( n 53v isokokoinen mies ja n 35 ja 18v veljekset).
Jälleennäkemisen ilo oli todella suuri. Kerroimme Vitalin kautta kuulemastamme huhusta. Kylällä oli ilmeisesti kuollut yksi talkoissammekin ollut mies, joka oli kait k.o. Sashan veljen poika. Oma arvioni, vielä varmistamaton, että k.o. mies olisi ehkä  42v metsuri, jonka äiti oli babtisti, tai sitten joku muu.
Joosella ja Vitalilla on suunnitelma, että puretun hirsikirkon paikalle pystytetään isokokoinen (kunnollisella perustalla ja rautojen varassa ) risti ja kirkon muistolaatta, johon tulisi lyhykäinen kirkon historia ja maininta kirkon siirtämisestä Bulankasta Karatusan keskustaan. Risti pystytetään alttariseinän päätyyn ja on tarkoitus rakentaa kivistä alttari entisen paikalle, jotta siinä voitaisiin kesäaikaan pitää jumalanpalveluksia.
Mielessäni on myös, että lähellä purettua kirkkoa sijaitsevaan kulttuuritaloon pitäisi viedä muutama sihverilevy ja korjata myrskyn aikana suuren koivun murjomaa kattoa, ettei vesi turmelisi muuten suht`hyväkuntoista rakennusta.
Bulankan miehet kertoivat, että kylän koulu on nyt suljettu. Tiesimme saiasta jo keväällä, kun viimeinen opettaja oli jäämässä eläkkeelle ja koululaisia oli viime talvena vain neljä.  Nyt heidät kuljetetaan 18 km päähän Motorskojen kylän kouluun, jossa yläasteikäiset ovat käyneet kolua jo pitkät ajat.

MUUTTO PAINAA PÄÄLLE

Reipas kaksiviikkoinen on meillä Jaakon kanssa mennyt  täällä Pitkästen asunnon olohuoneessa Joosen ja minun osalta melkoisessa romuskassa, joka on kuitenkin jo alkanut helpottaa.  Viime viikolla teimme jo katselmusreissun Karatusaan ja Suetukiin, josta khra Slava Shadrin keräsi perunasäkkikuorman ( 8 kpl a`40 kg) talven varaksi ja viikonloppuna muu porukka retkeili autojen kanssa Jergagissa Sajanin vuoristossa ja minä tein junalla mäkihyppyvarusteitten kanssa turistimatkan Altai vuorten länsilaidalle Mezchdyresenskin kaupunkiin ja mäkikeskukseen. Mäet eivät olleet toiminnassa, mutta vaikka olisivat olleetkin, niin tuskin olisin vaarantanut terveyttäni, sen verran huonokuntoisilta vaikuttivat nuo joskus N-L:n loistovuosina 60-70 luvulla rakennetut ja myös muovitetut K40 ja K 70 mäet. Isommat, eli K90 ja K120 (myös jo vanhoja profiililtaan olivatkin vain talvikäytössä, samoin kuin mäkien välissä sijainnut hissikin. Pienimmissä eli K20 ja K10 mäissä oli aivan uusi muovitus alastulorinteessä.
 Kovaluontoista on porukka, joka kuluneena kesänäkin on mm. Krasnojarskista käynyt muovimäkileirejä pitämässä, noissa 40 ja 70 metrin mäissä, kun vielä ovat jokaista hyppyä varten kiivenneet ylös luonnonmäkien lähtöpaikalle.
Tänään kävimme Joosen ja Jaakon kanssa etsimässä sisustusremonttitarpeita Abakanin "suurkaupungissa" (n 200th asukasta ja Venäjän mittakaavassa melko pieni kaupunki), jossa olemme jo kahden vuoden ajan seikkailleet samoissa puuhissa. Nyt meillä on työkalut ja tarvikkeet seinien puhdistamiseen vanhoista tapeteista ja maalaamiseen. Samoin vanhan "lautaparketin2, hiomiseen ja lakkaamiseen. Kattoon laitamme täkäläisittäin suositun 4-5 mm paksun valkoisen 40 x40 cm liimattavan levyn. Kävimme myös ruokakaupassa tekemässä peruselintarvikeostokset ja latasimme niillä remontoitavan, torin vieressä sijaitsevan kerrostalohuoneiston uuden jääkaapin.  Siirsimme olohuoneesta suurn lasiovilla varustetun  N-L tyylisen 3 osaisen kirjahyllyn   kaksi osaa tulevaan pyhäkouluhuoneeseen ja sen kolmannen osan toiseen pikkuhuoneeseen. 
Huomenna kun Joosella on Siperian pappien kanssa Skypekokous ja Johanna ja Aino menevät jatkamaan jo aloittamaansa kuntokoulua lenkkeilemällä moneen kertaan mainostamassani männikkömetsässä ,me Jaakon kanssa muutamme kimpsuinemme ja kampsuinemme k.o. huoneistoon, jossa meillä on kummallakin oma pieni kämppä, joita ei tässä vaiheessa remontoida.
Aloitamme työt vanhojen tapettien poistamisella kostuttamalla ne lämpimällä vedellä ja toivottavasti  Joose ehtii sopivasti paikalle kun pitäs aloittaa seinien maalausurakka.
Tänään löysin lopultakin kovasti kaipaamaani infoa mäkiveteraanien syysleiristä Jyväskylän K100 ja K 64 mäistä ja vuosikokouksesta. Huttusen Pasi oli kirjoitellut ihan minua varten (niin siinä luki). Toivottavsti joku kirjoittelee vielä samasta aiheesta Saarijärven K 26 ja K45 mäkien osalta.