MATKAILU AVARTAA VIELÄKIN..

Joose soitteli äsken jostain Jermagovskin kylän vaiheilta. Viikonlopun lomaretki Sajanin vuoriston Jergagin kansallispuistoon katumaasturi Mitsubisillä ( neljä aikuista Joose, Johanna, Aino ja Jaakko sekä neljä lasta Hilja 9v Saima 6v Selma 3 ja Pietari 8kk) oli  sujunut hienosti . Mukana oli ollut myös Karatusan khra Vitali Lutzagov vaimonsa Tonjan ja neljän lapsensa (Sveta 10 Dima 9 Aljosha 7 ja Dima 4v) kanssa neliveto Lada-Nivalla.
Heillä oli vuokrattuna 1-2 mökkiä ja asiaan kuului tietenkin myös saunominen jääkylmän  (korkeimmilla huipuilla oli jo lumet)vuoristopuron kupeessa. Tarkemman matkaselostuksen kuulen jahka he ennättävät tänne Minusinskiin.
Koska matka Minusinskin osalta tapahtui yhdellä autolla katsoin viisaimmaksi jo muutaman kerran Jergagissa käytyäni jäädä pois porukasta. Autoin tavaroitten lastaamisessa Mitsubishiin ja autohan oli täynnä kuin "Turusen pyssy". Kaiken lisäksi minulla on jonkun asteinen "korkean paikan kammo" varsinkin jos joutuu matkustamaan umpitäyteen lastatussa autossa ja tähän aikaan syksystä saattaa puolessatoistakilometrissä tulla sade jo lumenakin.
Tein päätökseni perjantai aamuna ja samantien kävin lunastamassa junaliput Abakan-Mezchdyresensk-Abakan reitille. Olin yrittänyt tavoittaa puhelimella paria urheilukaveriani varmistaakseni toimiiko M:n mäkihyppykeskus k.o. viikonloppuna, mutta kumpaakaan en tavoittanut. ( Krasnojarskilainen mäkijunnu Filipp, joka Tsaikovskissa oli kertonut että he käyvät kesäaikaan harjoittelemassa M:ssa. Toinen oli  n. 58v Tomskissa asuva veteraanimäkihyppääjä Juri Golov. Juri oli nuorena noin 20 vuotisena voittanut neljä N-L:n mestaruutta yhdistetyssä.  Juri oli joskus 6-7v sitten näyttänyt valokuvia M:n mäkikeskuksesta ja kehunut paikkaa. Lisäksi olin netistä katsonut infoa M:skta).Otin kuitenkin mäkikamppeet mukaan.
Suurta varovaisuutta noudattaen köröttelin Transitilla Abakanin Voksalin (Rautatieaseman) viereiselle Stajankalle. Siperialaisen pikakorjauksen N.birskissä saanut vasen alatukivarsi oli jo uudelleen kääntynyt mutkalle ja pelkäsin koska se "lojahtaa" lopullisesti, mutta se kesti vielä tuon matkan (yht. 50 km). Sensijaan
pakoputki irtosi pakosarjan juuresta  tänä aamuna paluumatkalla, mutta sidoin sen väliaikaisesti kevytliinalla.
Yöjuna lähti pe.iltana 22.oo paikallista aikaa ja paluulipun olin ostanut su.iltana lähtevään junaan. Sain sen
ystävällisen Urheilukoulun johtajan Jevgenin avustuksella vaihdettua eilisillan junaan ja palasin jo aamulla aikaisin tänne Abakan-Minusinski akselille.  Jonkunverran harmitti kun yöjunan kyseessä ollen ei voinut ihailla Altain vuoristomaisemia. Menomatkalla lainatakseni koillismaalaista sanontaa "en saanut silmäntäyttä unta". Lieneekö räkätaudin loppuvaihe vai mikä oli syyllinen. Siinä vaan loikoilin ja aamuvarhaisella yritin tirkistellä maisemia junan ikkunasta. R-asemilla kellot näyttävät Moskovan aikaa. Abakanissa eroa on neljä ja Mezchdyresenskissä 3 tuntia. Kannoin varusteeni junasta M:n aseman odotushuoneeseen 01.33 Moskovan,  elikä 4.33 paikallista aikaa ja yritin parhaani mukaan torkkua odotellen aamun sarastamista.
07.30 avautui kioski ja ostin vähän aamupalaa sekä  melko olemattoman kaupunkikartan.
Myöhemmin iltapäivällä onnistuin löytämään aika hyvän Kemerovskaja Oblastin kartan, jossa k.o. kaupunkikin oli sidettävässä koossa ja siitä alkoi päästä jyvälle.
Kahdeksan maissa kyselin odotussalin vartijamieheltä mäkikeskusta sekä kyytimahdollisuuksia sinne. Hän neuvoi kääntymään paikallisbussien puoleen, joita parveilikin Voksalin parkkipaikalla. Sain selville , että bussi N:o 11 olisi oikea, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Eräs bussikuskeista vinkkasi minut tavroineni autoonsa ja lähti köröttelemään keskustasta laitakaupungille.  M:skin kaupunki sijaitsee Tom ja  Usa  (sivujoki)jokien välisellä niemellä, ennenkuin joet yhtyvät. Kaupunkialue on aivan tasaista, mutta jokien takana jyrkät vuoret nousevat jopa 250-300 metriä joenpinnan tasosta, joten maisemat ovat todella jylhät.
Bussikuski pyöritteli ajokkiaan keräten kyytiinsä naisväkeä (miehiä ei ollut liikenteessä juurikaan) ja kuulosti tuntevan suurimman osan. Olimme tehneet niin monta lenkkiä ja luulin, että kohta kait olemme takaisin Voksalin P-paikalla, kun bussi pysähtyi erään koululta näyttäneen talon nurkalle ja kuski sanoi, että oli minun vuoro jäädä kyydistä.  Noin  kilometrin tai kahden päässä näkyi huima laskettelurinne hisseineen, mutta en nähnyt hyppyrimäkiä. Kysyin "skolka?" ja kuski vastasi "nje skolka", eikä ottanut mitään noin puolen tunnin "saitsiingistä". Pokkailin syvään ja sanoin "bolshoi spassibo" ja nostelin kamppeeni pihalle.
Suunnilleen ikäiseni mies tuli juttelemaan kanssani ja kerroin, että etsin hyppyrimäkikeskusta. Hän vei minut  kauemman tiestä ja sieltä avautuikin jo lupaavampi näkymä. Harmi vaan, että välissä oli sula Tom joki.
Mies kertoi, että 40 min. päästä tulee bussi joka kiertaa n 5km päässä olevan sillan kautta joen toiselle puolelle ja myös lähelle mäkiä.  Mies kertoi myös, että viereinen rakennus on M:n urheilukoulu.
Jostain käppäili kaksi muuta melko tuhdissa kunnossa ollutta miestä paikalle ja he alkoivat keskenään jutella. Koulun nurkalla joku keski-ikäinen maatuskan oloinen nainen lakaisi tuulen pudottamia ja pyörittämiä koivun lehtiä ja oksiakin. Lähdin katselemaan koulurakennusta ja alaikkunoista näin laskettelusuksia ja kypäröitä.
Vähän myöhemmin naisen seuraan liittyi tupakkatunnin merkeissä toinen vähän nuorempi naisihminen. Menin juttelemaan heidän kanssaan kertoen kuka ja millä asialla olen. "Maatuska" pyysi minut sisälle koulun eteisaulaan sanoen soittavansa koulun johtajalle ja niin hän tekikin kertoen, että direktor tulee kohta koululle minua tapaamaan  ja vie minut autollaan katsomaan mäkikeskusta. Hain varusteeni sisälle ja kerroin minua opastaneelle miehelle uudesta käänteestä, kiitellen häntä ystävällisyydestä.  Maatuska esitteli koulun tiloja;
hienosta koripallosalista lasketteluvarusteitten säilytys- ja huoltotiloihin. Lopulta hän ohjasi minut direktorin kansliaan ja tarjosi teetä.
Melko pian paikalle saapui ehkä nelikymppinen eniergisenoloinen urheilukoulun johtaja joka tervehti minua englanniksi. Jatkoimme kuitenkin juttelemista venäjäksi. Nostelimme minun kamppeeni hienoo katumaasturi Toyotaan ja lähdimme ajelemaan joenvarsitietä kohti keskustaa, siis poispäin mäkikeskuksesta. Noin 5km päästä löytyi silta ja sitten köröteltiin melko vauhdikkaasti taas kohti mäkikeskusta. Jevgeni kertoi että hyppyrimäet ovat jo melko vanhat ja epäili että suurimmat (K120 ja K90) olisivat pois käytöstä.  Muovejahan niissä isoissa ei ollut. Mäkien ennätykset olivat melko tuoreet ja tuttujen venäläishuippujen hyppäämät (2005 paikkeilla). Ehkä siellä oli hypätty Venäjän mest.kisat.
Olin kertonut hänelle suunnitelmistani ja myös kuinka olin yrittänyt tavoittaa puhelimitse tuttuja urhailukavereita varmistaakseni toimivatko muovimät, mutta en ollut heitä tavannut.
Kun lopulta ajoimme mäkimonttuun huomasi, että vain kaksi pienintä mäkeä K20 ja K10 olivat asiallisessa kunnossa. Niissä oli alastulorinteessä aivan uudet harjasmuovit (jos asia kiinnostaa, voit käydä vaikka Puijon tai Lahden muovimäkiä katsomassa). Krasnojarskilaisen Filipin ja kumppaneitten harjoitusmäet K70 ja K40 olivat niin rakenteiltaan Kaikki luonnonmäkiä) ja profiileiltaan, kuin myös alastulorinteen ja alatasanteen osalta jostain N-L:n  "kulta-ajalta 60-70 luvulta ja sellaisessa kunnossa (epätasaisia yms.) että vain venäläinen mäkihyppääjä pystyy niissä harjoittelemaan. K70  rinteessä oli selvät kulumisjäljet siinä mihin hypyt yleensä putoavat.
Jevgeni kysyi suunnitelmistani ja ohjelmastani. Kerroin, että minulle riittää kun näin nuo mäet.( Talvellahan niistä suomalainenkin voisi hypätä.) Kerroin myös, että m inulla on paluulippu sunnuntai-illaksi, mutta jos se olisi mahdollista vaihtaisin sen kyllä jo lauantai-illan lipuksi. Hän sanoi, että muutos onnistuu ja lupasi auttaa.
Ajoimme R-asemalle ja lippu vaihdettiin. Hän antoi minulle puh.numeronsa ja minä annoin omistuskirjoituksella hänelle Fredrik Wislöfin " Minä tiedö keneen minä uskon"; tietenkin venäläisenä käännöksenä. Olin kertonut että olen auttamassa lähinnä rakennushommissa ystävääni Joose Pitkästä, joka on lähetystyöntekijänä Minusinskissa ja Karatusassa.  Olimme ehtineet jutella myös mäkihypystä yleisemminkin ja olin kertonut että ystäväni Matti Nykänen, jonka hänkin tunsi nimeltä harjoittelee tähtäimessään paitsi veter.MM-kisat, myös koehyppääjänä toimiminen Sotsin olympialaisissa. Jevgeni kertoi, että hän kuuluu Venäjän Olympiakomiteaan ja menee myös Sotsiin.
Kiittelin kovasti Jevgeniä joka oli antanut minulle runsaasti aikaa omasta vapaapäivästään.
Veimme vielä yhdessä mäkihyppyvarusteeni säilytykseen "Kameraan".
Hän oli neuvonut minulle hyvän ruokapaikan n kilometrin päässä R-asemasta. Kävin lounaalla ja jatkoin kävelyä kohti keskustaa etsien parempaa karttaa ja löysinkin lopulta suht`hyvän Kemerovskaja Oblastin kartan, jossa oli myös korkeuserot. Palasin r-asemalle, mutta pariinkin kertaan pysähdyin lueskelemaan Waltarin "Nuorta Johannesta. Jatkoin lukemista asemalla, mutta tein vielä kuuden maissa n 5-6km kavelylenkin paikalle, josta näkyivät nuo hyppyrimäkien lähellä sijaitsevat laskettelurinteet. Loppuillan jatkoin lukemista.  Klo 23.10 lähti lopultakin juna kohti Abakania. Minulle sattui paikka numero 21 ja se oli alapeti ja taisi olla selkä menosuuntaan. Nukuin koko yön kuin tukki. Vain kerran kävin junan toiletissa.
Aamulla siirsin Transitissa kaiken mahdollisen peräpäähän helpottaakseni vasemman alatukivarren painetta ja se todella kesti takaisin Minusinskiin. Ajaa köröttelin jotain neljää kymppiä ja milloin mahdollista vain vasemmat pyörät asfaltilla, jolloin auton painosta osa siirtyi oikealle puolelle. Noin kymmenen km ennen Minusinskia irtosi pakoputki pakosarjan juuresta, mutta onnistuin sitomaan sen ohuella kuormaliinalla ja se pysyi paikoillaan.
Yhdeltätoista osallistuin srk:n jumalanpalvelukseen Pitkästen olohuoneessa. Pitkäset sekä Aino ja Jaakko olivat vielä Jergagin reissulla. Khra Slavan perheen ja diak.Olegin lisäksi oli tuttu virolaisnainen Amalia ja
Hiljan koulukaveri Liisa pikkuveljensä kanssa.
Lomareissuporukkakin ehti jo tulla ja kovin olivat kaikki tyytyväisiä viikonloppureissuunsa.
Eilinen, viime yö (nukuin junassa kuin tukki) ja tämä päiväkinkin, lievästä niska/päänsärystä huolimatta ovat olleet parasta aikaa viimeisen kolmen viikon matkalla.  -Mitiskelin, että ehkä tämä tauti on kestänyt näin kauan sen vuoksi, kun olin Uralilta-Minusinskiin melkoisessa romuskassa ja silti ajoin Transitia, eikä ne remonttiongelmatkaan varmaan edistäneet paranemista. -Nyt näyttää kuitenkin jo suht`hyvältä.

"KAIKKI MUU KUIN PURJEHDUS ON TURHAA"

Joskus vuosi sitten Joose Pitkänen kertoi tehneensä porukassa ystävänsä Jani Lambergin kanssa  hienot purjevenekaupat Lappeenrannassa.  Purjeveneen entinen omistaja oli aikoinaan Joosen Kansanlähetyksen nuorisotyössä Lappeenrannassa pyörineen tyttölapsen isä.  Joose sanoi laittavansa minullekin tutun ja turvallisen keskimoottoripaattinsa myytäväksi. - Yritin parhaani mukaan toppuutella  Joosea sanoen, että eihän hänellä ole riittävästi aikaa,  kun jo  purjeveneen huoltaminen ja myös purjehtiminen ovat aikaa vievää toimintaa.
No kun tuntee Joosen, niin toppuutteleminenhan  merkitsee samaa kuin heittäisi lisää löylyä kiukaalle: Joosehan on tunnetusti Euroopan toiseksi itsepäisin mies - minun jälkeeni.
En ole vielä nähnyt Joosen ja Janin yhteistä purjevenettä, mutta olen kuullut kylläkin poikien ja heidän kavereittensa hienoista kokemuksista uuden paatin kanssa vesillä. Entinen omistaja oli kuulemma pitänyt pojille viiden minuutin peruskurssin purjehtimisesta ennen kuin he lähtivät purjehtimaan Lappeenrannasta Savonlinnaan. 
Johannakin näyttää oleva melkolailla innoissaan tästä "viimeisestä villityksestä" ja kun olin lopulta saanut kahlattua läpi Waltarin  Valtakunnan Salaisuuden sekä molemmat osat Ihmiskunnan Vihollisesta Johanna lykkäsi luettavakseni vanhan ajan (1835) valtameripurjehdusta isolla Prikillä käsittelevää R.H. Danan "Kaksi vuotta keulan puolella".  Johanna oli itse lukenut kirjan viime kesänä. 
Lukemiskokemus oli todella mielenkiintoinen, vaikka minua häiritsi jonkunverran se etten ollut selvillä purjehdukseen liittuvästä terminologiasta. Sanakirja olisi ollut paikallaan.
Minulla on nyt menossa kirjan viimeiset sivut, joilla kirjoittaja 20v myöhemmin kiertelee modernin höyrylaivan matkustajana Pohjois-Amerikan länsirannikolla  ja kuin unennäkönä vielä muistelee tapahtumia, joissa prikin miehistö henkensä kaupalla teki yli-inhimillisiä ponnistuksia vaatinutta työtänsä.
Täytyy tunnustaa että vaikka vastustinkin Joosen purjevenekauppoja, on minulla itsellänikin  jollainlailla "oma lehmä ojassa". Kun muutimme  kaheksankymmenluvun alussa Sallasta Savonlinnaan, oli minulla jossain taustalla jonkunlainen veneilyharrastushaave.  Sitten kun Kaisa ja Antti löysivät toisensa purjeveneaate nousi jollainlailla esille ja Antilla oli melko kömpelö lasikuituinen avopaatti.
 Joskus ehkä  noin 10v sitten Kaisa oli huomannut  Hesarista mainoksen, että purjehduksesta kiinnostuneet voisivat hakea eräänlaiselle koululaivapurjehdusmatkalle Uudestakaupungista Lontooseen.  Veimme Antin kanssa Kaisan punaisella Audi-80:lläni joskus lokakuussa Uudenkaupungin satamaan ja pienen perehdyttämisjakson jälkeen n 25m pitkä ja 4 m leveä purjelaiva lipui pois satamasta. Miehistönä oli kippari ja perämies  kovanluokan ammattilaisia ja pari jonkun verran asiaa harrastanutta nuorta sekä vajaat 20 maakrapua.  Seurasimme Pohjanmeren säätilannetta joka muuttui todella huonoksi. Purjelaivan oli ollut pakko mennä johonkin Saksan rannikolle odottamaan parempaa keliä, mutta melkoisesssa myrskysäässä he olivat lopulta selvinneet Englantiin, josta palasivat lentäen Suomeen. Laiva jatkoi vielä jonnekin Gibraltarille talvehtimaan. Melkolailla tuli rukoiltua Kaisan ja tuon laivaporukan puolesta.
Kokkolan Ammattikorkeakoulusta musiikinopettajaksi (erityisalana kansanmusiikki ja pääsoittimena kiatara)aikoinaan valmistunut Antti meni Kuopiossa veneenveistokouluun , mutta se jäi kesken kun hänet valittiin kolmen vuoden pestillä läänintaiteilijaksi.  Nyt Kaisalla ja Antilla on puolitoistavuotias Eppu-poika ja
juuri ennen Epun syntymistä ostetun vanhan paritalon puoliskon remontointi ja tietenkin kädet enemmän kuin täynnä työtä.  - Ajatus purjeveneen rakentamisesta elää kuitenkin. Katsotaan milloin löytyy sille aikaa.
Joosella ja minulla jatkuu edelleen romuska, siitä huolimatta teimme eilen neljästään (Joose, Slava, Jaakko ja minä) päiväseltään tutustumismatkan Karatusaan ja Suetukiiin.  Katseltiin hieman Vitalin pappilan rakennustilannetta. Siellähän on vielä paljonkin hommia niin sisällä kuin ulkonakin ennen talventuloa. Transitissa on yhtä lastenhuonetta varten Kaisan ja Antin yläkerran kamarista puretut vähän käytetyt ja siistit laminaatit. Se on yksi homma monien muitten joukossa.  - Verannalle oli ilmestynyt kauniit puisilla pokilla varustetut ikkunat. Ikkunan pokat ja puinen ovi oli myöskin kesäkuussa kirkon tontille pystyttämässäni pyöröhirsimökissä.  Harmillista oli, ettei kukaan ollut "osannut" ( = lue saanut aikaiseksi) laittaa ehjää pressua k.o. mökin väliaikaiseksi sateensuojaksi. Nimittäin minun kaikessa kiireessä laittama pressu olikin joka oli kyllä pysynyt hyvin paikallaan oli vuotanut aika pahasti.
 Huonossa jamassa olivat myös Juha Saaren talkoolaisten kanssa järjestelemä pitempi hirsitavara. Parrut ja hirret oli  neljässä nipussa ilman välirimoja. Vitali oli talkoitten jälkeen peittänyt kasat muovilla, mutta ne oli jossain vaiheessa kerätty pois.
Joose sopi Vitalin ja tontille palkatun vartijan kanssa, että tämä laittaa sihverilevyt hirsimökin katteeksi ja ensi viikolla menemme laittamaan rakennuspaikalle jätetyn hirsitavaran kunnolliseen ilmastoituun ja katettuun talvivarastoon.
Karatusasta ajoimme Suetukiin, jossa ihastelimme kylän miesten kirkon ympärille rakentamaa aitaa. Aidan sisäpuolelle oli istutettu myös muutama  mänty.  Slava osti kahdeltakin maanviljelijältä yhteensä kahdeksan säkkiä perunoita (yksi Jooselle ja yksi Olegille) sekä muutamia kaalinpäitä ja valtavan nipin tilliä.
Paluumatkan teimme ns.peltotietä pitkin.
Maisemat olivat upeita ja ruska alkoi olla parhaimmillaan.
Huolimatta Joosen minun vielä jatkuvasta yskästä, porukka on huomenna lähdössä viikonlopun retkelle Sajanin vuoristoon Jergagin kansallispuistoon. Minä yritän vielä saada yhteyttä Krasnojarskin mäkihyppykavereihin, josko pääsisin heidän kanssaan muovimäkitreeneihin 450km päässä Altai-vuorten takana sijaitsevaan Mezchdyresenskin mäkikeskukseen.

LONKANVETOA JA MIKA WALTARIA

Pian tulee täyteen ensimmäinen viikko täällä Minusinskissa. Vain pari kertaa olen pistänyt nenäni ulos lähinnä etsien autosta jotain välttämätöntä. Joosella on yhtä paha romuska, jota on kestänyt vielä kauemmin. Hänellä se oli mennyt jopa keuhkokuumeeksi asti ja hän oli suomalaisen lääkäriystävänsä Veijon kehotuksesta hankkinut apteekista penisilliinikuurinkin.  Nyt Joosen kuume samoinkuin minunkin lyhyet kuumejaksot ovat jo takanapäin ja toivottavsti pian pääsemme aloittelemaan normaalia toimintaamme.
  Viisi ja puoli vuorokautta kestänyt ajomatka Tsaikovskista (n 3000 km) Minusinskiin pahassa romuskassa oli jo sinänsä melkoista työtä ja tuskaa  (ajoin itse koko ajan, Jaska oli kokeillut jossain Moskovan seudulla ja totesi ettei se ollut hänen leipälajinsa. Liikenneruuhkat ja venäläinen tempoileva ajotyyli olivat hankalia) ja kun vielä viimeisellä neljänneksellä Transitin vasen alatukivarsi (edessä) alkoi taipua ja lopulta murtuakin tuotti se meille melkoisesti harmia. Aurauskulma muuttui oleellisesti ja varsinkin huonommilla syvästi uurteisilla tieosuuksilla ajaminen oli vaikeaa. Vaihdoimme Jaakon kanssa pilalle kuluneitten (toinen jo puhkesikin) eturenkaitten tilalle talvikiekot ja ajaa nilkutin lähes kävelyvauhtia n 30km erääseen kyläkorjaamoon, jossa remonttimies näytti minulle ihan kädestäpitäen missä oli vika. Vas,alatukivarsi oli taipunut ja osin jo murtunutkin. Mies sääti aurauskulmat uudelleen ja kehoitti ajamaan mahdollisimman hiljaa Novosibirskiin (300km). Tein ohjeitten mukaan  ja saimme uuden siperialaisen "hätäavun" ( alatukivarren oikaisu ja vahvistusharjaterästen hitsaus molemmin puolin), koska uutta osaa ei löytynyt ja varovaisuutta noudattaen ajoimme perille Minusinskiin. Meillä oli kuormaa melkoisesti ja etujousissa oli vain noin 3 sentin pelivara ennenkuin ne löivät pohjaan. Takana pelivaraa oli sentään n 5 cm. Eikä takapää jysähdellyt pohjaan ollenkaan..
Ompahan tullut levättyä kerrankin kunnolla. Pelottaa jo ettei kohta tule makuuhaavoja.  Joose haki aamulla lastensa (lähinnä  9v Hiljan) koulunkäyntiavustajan Aino Vuorimiehen yöjunalta. Ainon saapuminen on piristänyt koko porukkaa. Joose oli pannut parastaan ja loihtinut hienon lounaan ( oliskohan ollut lammaspaistia) kaikkine höysteineen. Aino osoittautui kuitenkin laktovegetaristiksi (kala ja maitotaloustuotteet sopivat). Minulle asia oli sikäli tuttua, että olin itse 39-49 vuotiaana syömättä punaista sekä vaaleaa lihaa.  Aikoinaan  vuonna 94.palatessamme pitkältä Omskin taakse ulottuneelta Siperian matkaltamme Kusti Materon, Erkki Silventoisen ja ison matkailuautoksi muutetun Posti-Telen 9,5 tn Renaultin omistajan Veikko Ainalan kanssa olin syönyt lähes 10 sentin pätkän ohutta ah`niin hyvää modvalaista metvurstia ja siihen päättyi se terveysjaksoni.  Silla reissulla tulin juoneeksi myös kupillisen kahvia Aasian ja Euroopan rajalla. Viime talvena jatkoin vuosikymmenten lakon jälkeen kahvin juontia erään tanskalaisen sairaaladieetin jäliltä. Paikallinen kirkkoherra Slava Shadrin vei Ainon ja Jaakon kanssaan sienimetsään iltapäivällä.
Vuosikymmeniä sitten (-68) olimme saaneet kummeiltani häälahjaksi Mika Waltarin "Valtakunnan salaisuuden" . Luin sen nyt uudelleen ja jatkoin Waltaria:  Menossa on nyt jo Ihmiskunnan viholliset II osa.
Kirjat ovat jatkoa toisilleen ja niissä Rooman kansalainen Markus ja myöhemmin tämän poika Minitus kuvaavat Rooman maailman mahdin vaiheita ja niitten ohessa kristinuskon syntyä ja vaiheita,  Aleksandrian. Jerusalemin, Antiokian ja Rooman näkökulmista.  - Työstä tuo lukeminen alkaa jo käydä, mutta ajattelin yrittää kahlata vielä tuon kakkososankin loppuun.
Joose ja Johanna ovat suunnitelleet lomareissua Jergagin kansallispuistoon Sajanin vuoristoon  kait viikon päästä tapahtuvaksi. Siellä on nyt alkanut ruska-aika, jota saimme Jaakon kanssa ihalla jo tulomatkamma vuoristo-osuuksilla. Jos alamme Joosen kanssa kuntoutua, niin varmaankin ensi viikolla teemme kolmistaan Jaakon ja Joosen kanssa reissun Karatusaan.  Siellä katsastamme tärkeimmät rakentamisjutut Vitalin taloon liittyen ja myös Bulankasta siirrettyjen hirsien talvivarastoinnin.Minulla on Transitissa Kuopiosta Kaisan ja Antin paritalon yläkerran toisesta huoneesta puretut siistit ja vähän käytetyt ruskeat laminaatit, jotka aiomme asentaa jonpaan kumpaan lasten huoneista. - Selvää on ettei tämän syksyn aikana enää mitään suurempaa ehdi tapahtua Karatusan kirkkoprojektissa.  Arkkitehti Jorma Laine on tulossa tänne Pietarista lähiviikkoina ja tuo toivottavsti myös varaosan Transitiinkin.
Yritän saada yhteyttä nuoriin Krasnojarskin mäkihyppääjiin. He kertoivat käyvänsä kesäaikaan harjoittelemassa Mezchduresenskissa (K90 ja K40 muovimäet). Ajavat ensin bussilla Krasnojarskista Abakaniin ja siitä junalla Altai-vuorten solan läpi Mezchduresenskiin. -Jospa pääsisin vielä hyppäämään muovilla ennenkuin mäet suljetaan talvikautta varten.
Mielessäni on myös halu saada aikaiseksi uusi ystävä-, rukous-, ja lähettäjäkirje. Edellinen meni jakeluun vain 1/4 osana kirjoitetusta, kun pääosa haihtui nettiavaruuteen.

RUUHKIA,TREENEJÄ,ROMUSKAA;AUTO_ONGELMIA JA UPEAA RUSKAA JA VAKAVA TAKAISKU BULANGASSA

Lopultakin viime yönä klo 02.00 oltiin Minusinskissa ja nukuttiin vielä Transitissa, kuten matkan varrellakin.
Matkakumppani paltamolainen eläkkeellä oleva erityisopettaja Jaakko Kemppainen oli "vanha kettu" Venäjän reissuissa, joten matkanteko oli rattoisaa.  Vääksystä keskimmäisen tyttäreni Riikan luota lähdettyäni lämpimien halausten saattelemana keskiviikkona 5.9. poimin Jaskan Kouvolan Vaakunahotellin parkkipaikalta. Hän oli tullut junalla Oulusta ja yöpynyt Kouvolassa. Olin ennen Vääksyä käynyt hakemassa velimiesten Martin ja Ilmarin luota auton korjausvälineitä yms. joten saatoimme ajaa suoraan Lappeenrantaan, jossa saimme uusittua kuskin puoleisen peruutuspeilin. LPR:n ABC:llä  meitä odotti kolmen h-auton ja 7 hengen ryhmä, jotka olivat auttamassa tavaramäärän saamiseksi rajan ylitse. Ilmari ja Martti olivat lisäksi tehneet antamieni ohjeitten mukaan muutaman tavaratäydennyksen. Lastasimme suuren osan tavaroista apuautoihin. Tullista selvittiin hyvin ja sovitussa paikassa matkatavarat lastattiin uudelleen Transitiin. Apujoukoilla oli yhtä ja toista pientä vaate, kenkä ja kirjallisuuspakettia. Auto tuli täyteen "kuin Turusen pyssy" ja kun Transit oli jo 23v, vaikkakin vasta 172 tkm ajettu, niin jousitussysteemit olivat aikalailla kuoleutuneet ja Venäjän töyssyissä etujouset jysähtelivät kovin herkästi pohjaan, josta koitui matkan varrella melkoisia ongelmia.
No matkanteko lähti hyvin käyntiin, mutta aikaisemmin en ollut joutunut istumaan yhtä paljon jonossa , niin Pietarin, kuin Moskovankin suurkaupunkien seudulla, sekä lukuisten tietöiden ja kolarisumien vuoksi.  Melkoisesti se kysyi kärsivällisyyttä, mutta selvisimme välietappiimme Permin alueen eteläkulmalla olevaan Tsaikovskin upouuteen mäkihyppykeskukseen lauantaina. Saimme hyvän parkki- ja yöpymispaikan kaikilla palveluilla Urheilukompleksin turva-aidan sisäpuolelta. Oli mukava seurata Venäjän mäki- ja yhdistetynn muovimäkimestaruuskisoja. Kilpailijoina oli nuorista junnuista, tytöistä ja ladyistä (nuoria hekin) sekä yleisen sarjan kilpailijoita aina kv.huippuja myöten. Vammojen vuoksi sivussa kisasta, mutta paikalla oli mm. Dimitri Vasiljev . Hänenkin kanssaan turistiin Jaskan kanssa kun satuttiin peräkkäin ruokajonoon.
Nähtiin paljon upeita hyppyjä. Jututin hyppääjien lisäksi vanhoja tuttuja coutseja yh:n Leonid Tsashinia (BLR:stä jonka tapasimme jo -91 Lysvassa NL:n veteraanien mest.kisoissa)  ja Nikolai Borovitinia sekä muitakin ja myös uusia nuoria coutseja Ildar Fatkulinia kavereineen sekä myös nykyistä mäkihypyn pääcoutsia, jonka nimi on nyt hukassa.  Sunnuntaina ja maananataina pääsin hyppäämään treenit K65 mäessä .Molempina päivinä kolme hyppyä, joista aivan ensimmäinen sekä toisen päivän keskimmäinen hyppy "lipsahtivat" tavallista paremmin lentämään , noin 57 ja 54m.
Jo sunnuntain vastaisena yönä alkoi melkoinen "romuska". Nukuin tuskin yhtään ja pää oli kuin "Haminan kaupunki" . Ankara yskiminen ja huono olo on jatkunut tähän asti. Burana 400 poikineen on tullut nieltyä veden kanssa  ja monenlaista kurkkupastillia on imeskelty.. Muutaman iltana on ollut kuumettakin, vaikken ole sitä mitannut.. Puolet öistä olen valvonut ja puolet nukkunut.  Jaakko ajoi yhden 200km jakson jossain Moskovan seudulla, mutta totesi, ettei ole hänen leipälajinsa. Siispä ajelin itse ja nukuttiin (eli Jaska nukkui)pitkät yöunet.
Transitin ohjattuvuuten alkoi tulla ongelmia varsinkin milloin oli syviä uria asvaltissa. Edellinen omistaja oli uusinut oikean alatukivarren ja sama homma olisi pitänyt tehdä toisellekin jo Suomessa.  Tukivarsi alkoi antaa periksi ja aurauskulma sekosi täysin. Olin aamulla tarkastanut jonkun verran pompottaneet ( 70km/h ja 90km/h) vanhoista talvirenkaista tehdyt eturenkaat enkä silloin älynnyt aurauskulmissakaan suurempaa virhettä. Lopulta ohjaus alkoi puoltaa rajusti vasemmalle ja ajattelin pysäyttää tarkistaakseni renkaitten ilmanpaineet, silloin oikea eturengas tussahti. Molemmissa eturenkaissa oli metallivahvisteen jo näkyvissä.
Vaihdoimme tilalle talvirenkaat ja ajoin aivan hiljaa vain vasen rengas asfaltilla ja oikea hiekoituksella noin 30km pikkukaupunkiin, josta löytyi korjaamo joka teki aurauskulmaremontteja.  Remonttimies näytti minulle, että kaiken syynä oli melkoisesti taipunut ja osin murtunut vasen alatukivarsi. Hän sääti aurauskulmat ja kehoitti ajamaan hyvin hiljaa Novosibirskiin, josta löytyisi isompia korjaamoja ja ehkä varaosiakin..
Nilkutimme hitaasti tuon 300km matkan ja selvisimme perille Novosibirskin luter.kirkon pihaan. Olin soitellut Juha Saarelle Omskiin sekä Jooselle Minusinskiin ( Joosella oli menossa vielä pahempi jo pari viikkoa kestänyt romuska). NB:n diakoni
Slava teki kovasti töitä kännykän kanssa, mutta varaosaa ei löytynyt, joten päädyttiin ns."Siperialaiseen" ratkaisuun. Pätevä hitsari oikaisi vääntyneen tukivarren ja rakensi ja hitsasi harjaterästen pätkistä tarvittavat tuet ja pääsimme taas jatkamaan matkaa. Olin yhteydessä veljeeni Ilmariin, joka etsii Suomesta sopivan varaosan, jonka ehkä voi tuoda tänne viikon päästä matkustava arkkitehti Jorma Aalto. Jorma siunattiin kanssani KL-päivillä uudelle työkaudelle.
Transitissa oli liikaa lastia ajatellen etupään jousistuksen pelivaraa. Sitä oli vain noin kolme senttiä, kun takana oli noin 5 sentin pelivara. Takajouset eivät lyöneet pohjaan missään.  Nyt kun suurin osa kuormaa on jo purettu etupäässäkin on sama 5 senttiä.  Transitissa on vielä  ehkä 70kg painoiset Karatusaan tarkoitetut laminaattilevyt ja neljä rengasta vanteineen. Pilalle menneet renkaat pitää uusia.
Olimme nukkuneet (minä valvoin flunssaisena) NB:n kirkon pihassa ja hyvissä ajoin aamulla kävimme sisällä aamupalallla. Sitten minä palasin autoon ja ehkä nukahdin joksikin aikaa. Vierekkäisesssä rappukäytävässä oli aikalailla liikennettä.  Huomasin,että tyypillisen venäläisen fiksusti pukeutunut kaunis nuori nainen  kulki Transitin ohi useita kertoja.  Minusinskin Slava oli soittanut minulle ja pyytänyt tuomaan kolme matkapakaasia NB:sta Minusinskiin. Slavan vanhemmat kävivät tuomassa nuo pakaasit. Kun loppuun saakka kyllästyneenä odottamaan tuli aika lähteä korjaamolle käynnistin Transitin ja katsoin peileistä ettei ole esteitä ja aloin aivan hiljaa peruuttaa (apumiehen peili olikin kääntynyt liikaa "sisalle" ja kaksi kolmatta osaa oli näytti auton kylkeä), kun käänsin katseeni apumiehen pailiin oli Transitin perä kiinni mustan Corolla takanurkassa. Slava oli ajattanut meidät kolme neljä metriä pitemmälle kuin muut parkkipaikan autot.
Omistajakin  löytyi hän oli tuo nuori nainen. Hän soitti mieskolleegalleen, joka tuli kohta paikalle. Laaja muovinen Corollan takapuskuri oli saanut kolhun. Maalipinta oli rikki, mutta pelti ja valot aivan ehjät.
Maksoin mukisematta pyydetyt 150 euroa. Kyllähän se harmitti, mutta harvoinhan  sitä tällainen vanha "poikamies" pääsee törmäämään tuollaiseen miellyttävään ja huolimatta harmituksesta niin ystävälliseen naisihmiseen.  Pitää yrittää muistaa naista rukouksin, jospa tuo kirkonpihan tapahtuma herättäisi hänen mielenkiintonsa hengellisiin asioihin.
Tänään olimme tässä Pitkästen asunnolla jumalanpalveluksessa. diak.Oleg toimi liturgina ja Joose saarnasi romuskastaan huolimatta. Aiheena oli "Hyvä osa" ja tekstinä Jeesuksen vierailu Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa. Kävimme Jooseksen kanssa isosssa Karsinkan ruokakaupassa, jonka eteisen pankkiautomaatista Jaakko onnistui nostamaan ruplia. Minulle kone oli tyly. Ei ruplaakaan. Pitänee käydä oikeassa pankissa.   Ollaan juteltu myös mahdollisesta Jergagin lomareissusta sekä tietenkin myös meidän työjaksostamme.
Joose kertoi meille murheellisen uutisen Bulankan kirkon hirsikehikon ahkera ja hyvä työmies ja rakas veli Bulankan Lenin on kuollut. Mitä siellä on tapahtunut, siitä on vielä hyvin vähän tietoa. Kaveri oli viettänyt suurimman osan elämästään vankilassa. Eka reissu oli alkanut 14vuotiaana ja eka lapsi oli syntynyt kun mies pääsi vankilasta 17 vuotisena. Vasta 53 vuotiaalla ystävällämme oli lapsia, lastenlapsia ja vielä naittenkin lapsia.   Lenin (oikea nimi hukassa, mutta löytyy vanhoista blogeista ja kuvia www.karatusankirkko.blogspot.com , joissa ystävämme toimii kuin orkesterin johtaja antaen hirren laskijoille neuvoja).  Lenin oli toiminut myös kapakkamuusikkona Abakanissa ja pyysi usein ruokatunnilla kitaraani ja soitteli ja lauloi kuin Vysotski konsanaan.  -Rauha hänen sielulleen ja muistolleen.
Olin luvannut tuoda hänelle kataran Suomesta. Pitää nyt miettiä mitä teen kitaralle.  Löytyykö musikantteja jälkipolvista?

HUOMENNA ON STARTTI

Vain tämä yö Suomessa Riikan perheen luona Vääksyssä ja sitten Transitin keula kohti Siperiaa.
- Kiirettä on pitänyt matkan valmisteluhommissa ja paljon jäi keskeneräiseksikin.
Viime perjantaina pistäydyin Tallisaaressa karsimassa ja pätkimässä viimeisen tuulenkaatonäreen ja sitä edellisenä päivänä tein vielä sen Kuopion porrastolpan sahaus- ja mäkiharjoitusreissun. Jossain välissä ajelin heinikkoa nurin omanapuitten välissä ja samalla raivasin villiintynyttä puutarhaa. Sekin homma jäi kesken, jospa Arska ehtisi käymään tekemässä puutarhan loppusiivousta. Transitiin jatkoin tavaratilan rakentelua ja sitten hain sunnuntaina Särkikujalta Pitkästen sinne valmiiksi laittamat tavarat, joita oli paljon. Joosen ja Johannan äidit toivat Jussin ja Matin kanssa viime hetkessä vielä lisää tavaraa ja auto alkaa olla   täynnä "kuin Turusen pyssy".
Eilen kävin hakemassa Luumäeltä Martin ja Ilmarin luota Ivecosta purettuja auton korjausvälineitä eli monen sortin avaimia yms. Tänne Vääksyyn ehdin eilisiltana. Tänään huollatin Transitia Lahdessa. Sisävaloja, rek.kilven valoja, polttoainesuodattimen ja jarrunesteitten vaihto. Kävin ostamassa myös varalaturin.
Hoitelin myös pankkiasioita. Suunnitelmissani oli työterveyshuollossa käyntikin, mutta aika ei riittänyt.
Kaiken kiireen jälkeen menin muovimäkiharjoituksiin Lahteen. Mäellä oli ihan mukavasti eri ikäisiä hyppääjiä. Olin Rosenlundin Hannun ja tutun kajaanilaistytön kanssa kuusnelosessa. Uusitalon Kalle hyppäsi "ammattilaisten" kanssa betonissa. Pommitimme Hannun kanssa viidenkympin rajaa ylemmiltä ja se tyttö hyppäsi muutamaa puomia alempaa noin 5m pitempiä siivuja. Minun kolmesta hypystä keskimmäinen osui jonkunverran "kovan päälle" ja kääntyi ihan mukavasti lentämään ohi sinisen viidenkympin viivan.
Jos Luoja suo niin jatkan treenejä viikonloppuna Tsaikovskissa likellä Uralia.