Joose soitteli äsken jostain Jermagovskin kylän vaiheilta. Viikonlopun lomaretki Sajanin vuoriston Jergagin kansallispuistoon katumaasturi Mitsubisillä ( neljä aikuista Joose, Johanna, Aino ja Jaakko sekä neljä lasta Hilja 9v Saima 6v Selma 3 ja Pietari 8kk) oli sujunut hienosti . Mukana oli ollut myös Karatusan khra Vitali Lutzagov vaimonsa Tonjan ja neljän lapsensa (Sveta 10 Dima 9 Aljosha 7 ja Dima 4v) kanssa neliveto Lada-Nivalla.
Heillä oli vuokrattuna 1-2 mökkiä ja asiaan kuului tietenkin myös saunominen jääkylmän (korkeimmilla huipuilla oli jo lumet)vuoristopuron kupeessa. Tarkemman matkaselostuksen kuulen jahka he ennättävät tänne Minusinskiin.
Koska matka Minusinskin osalta tapahtui yhdellä autolla katsoin viisaimmaksi jo muutaman kerran Jergagissa käytyäni jäädä pois porukasta. Autoin tavaroitten lastaamisessa Mitsubishiin ja autohan oli täynnä kuin "Turusen pyssy". Kaiken lisäksi minulla on jonkun asteinen "korkean paikan kammo" varsinkin jos joutuu matkustamaan umpitäyteen lastatussa autossa ja tähän aikaan syksystä saattaa puolessatoistakilometrissä tulla sade jo lumenakin.
Tein päätökseni perjantai aamuna ja samantien kävin lunastamassa junaliput Abakan-Mezchdyresensk-Abakan reitille. Olin yrittänyt tavoittaa puhelimella paria urheilukaveriani varmistaakseni toimiiko M:n mäkihyppykeskus k.o. viikonloppuna, mutta kumpaakaan en tavoittanut. ( Krasnojarskilainen mäkijunnu Filipp, joka Tsaikovskissa oli kertonut että he käyvät kesäaikaan harjoittelemassa M:ssa. Toinen oli n. 58v Tomskissa asuva veteraanimäkihyppääjä Juri Golov. Juri oli nuorena noin 20 vuotisena voittanut neljä N-L:n mestaruutta yhdistetyssä. Juri oli joskus 6-7v sitten näyttänyt valokuvia M:n mäkikeskuksesta ja kehunut paikkaa. Lisäksi olin netistä katsonut infoa M:skta).Otin kuitenkin mäkikamppeet mukaan.
Suurta varovaisuutta noudattaen köröttelin Transitilla Abakanin Voksalin (Rautatieaseman) viereiselle Stajankalle. Siperialaisen pikakorjauksen N.birskissä saanut vasen alatukivarsi oli jo uudelleen kääntynyt mutkalle ja pelkäsin koska se "lojahtaa" lopullisesti, mutta se kesti vielä tuon matkan (yht. 50 km). Sensijaan
pakoputki irtosi pakosarjan juuresta tänä aamuna paluumatkalla, mutta sidoin sen väliaikaisesti kevytliinalla.
Yöjuna lähti pe.iltana 22.oo paikallista aikaa ja paluulipun olin ostanut su.iltana lähtevään junaan. Sain sen
ystävällisen Urheilukoulun johtajan Jevgenin avustuksella vaihdettua eilisillan junaan ja palasin jo aamulla aikaisin tänne Abakan-Minusinski akselille. Jonkunverran harmitti kun yöjunan kyseessä ollen ei voinut ihailla Altain vuoristomaisemia. Menomatkalla lainatakseni koillismaalaista sanontaa "en saanut silmäntäyttä unta". Lieneekö räkätaudin loppuvaihe vai mikä oli syyllinen. Siinä vaan loikoilin ja aamuvarhaisella yritin tirkistellä maisemia junan ikkunasta. R-asemilla kellot näyttävät Moskovan aikaa. Abakanissa eroa on neljä ja Mezchdyresenskissä 3 tuntia. Kannoin varusteeni junasta M:n aseman odotushuoneeseen 01.33 Moskovan, elikä 4.33 paikallista aikaa ja yritin parhaani mukaan torkkua odotellen aamun sarastamista.
07.30 avautui kioski ja ostin vähän aamupalaa sekä melko olemattoman kaupunkikartan.
Myöhemmin iltapäivällä onnistuin löytämään aika hyvän Kemerovskaja Oblastin kartan, jossa k.o. kaupunkikin oli sidettävässä koossa ja siitä alkoi päästä jyvälle.
Kahdeksan maissa kyselin odotussalin vartijamieheltä mäkikeskusta sekä kyytimahdollisuuksia sinne. Hän neuvoi kääntymään paikallisbussien puoleen, joita parveilikin Voksalin parkkipaikalla. Sain selville , että bussi N:o 11 olisi oikea, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Eräs bussikuskeista vinkkasi minut tavroineni autoonsa ja lähti köröttelemään keskustasta laitakaupungille. M:skin kaupunki sijaitsee Tom ja Usa (sivujoki)jokien välisellä niemellä, ennenkuin joet yhtyvät. Kaupunkialue on aivan tasaista, mutta jokien takana jyrkät vuoret nousevat jopa 250-300 metriä joenpinnan tasosta, joten maisemat ovat todella jylhät.
Bussikuski pyöritteli ajokkiaan keräten kyytiinsä naisväkeä (miehiä ei ollut liikenteessä juurikaan) ja kuulosti tuntevan suurimman osan. Olimme tehneet niin monta lenkkiä ja luulin, että kohta kait olemme takaisin Voksalin P-paikalla, kun bussi pysähtyi erään koululta näyttäneen talon nurkalle ja kuski sanoi, että oli minun vuoro jäädä kyydistä. Noin kilometrin tai kahden päässä näkyi huima laskettelurinne hisseineen, mutta en nähnyt hyppyrimäkiä. Kysyin "skolka?" ja kuski vastasi "nje skolka", eikä ottanut mitään noin puolen tunnin "saitsiingistä". Pokkailin syvään ja sanoin "bolshoi spassibo" ja nostelin kamppeeni pihalle.
Suunnilleen ikäiseni mies tuli juttelemaan kanssani ja kerroin, että etsin hyppyrimäkikeskusta. Hän vei minut kauemman tiestä ja sieltä avautuikin jo lupaavampi näkymä. Harmi vaan, että välissä oli sula Tom joki.
Mies kertoi, että 40 min. päästä tulee bussi joka kiertaa n 5km päässä olevan sillan kautta joen toiselle puolelle ja myös lähelle mäkiä. Mies kertoi myös, että viereinen rakennus on M:n urheilukoulu.
Jostain käppäili kaksi muuta melko tuhdissa kunnossa ollutta miestä paikalle ja he alkoivat keskenään jutella. Koulun nurkalla joku keski-ikäinen maatuskan oloinen nainen lakaisi tuulen pudottamia ja pyörittämiä koivun lehtiä ja oksiakin. Lähdin katselemaan koulurakennusta ja alaikkunoista näin laskettelusuksia ja kypäröitä.
Vähän myöhemmin naisen seuraan liittyi tupakkatunnin merkeissä toinen vähän nuorempi naisihminen. Menin juttelemaan heidän kanssaan kertoen kuka ja millä asialla olen. "Maatuska" pyysi minut sisälle koulun eteisaulaan sanoen soittavansa koulun johtajalle ja niin hän tekikin kertoen, että direktor tulee kohta koululle minua tapaamaan ja vie minut autollaan katsomaan mäkikeskusta. Hain varusteeni sisälle ja kerroin minua opastaneelle miehelle uudesta käänteestä, kiitellen häntä ystävällisyydestä. Maatuska esitteli koulun tiloja;
hienosta koripallosalista lasketteluvarusteitten säilytys- ja huoltotiloihin. Lopulta hän ohjasi minut direktorin kansliaan ja tarjosi teetä.
Melko pian paikalle saapui ehkä nelikymppinen eniergisenoloinen urheilukoulun johtaja joka tervehti minua englanniksi. Jatkoimme kuitenkin juttelemista venäjäksi. Nostelimme minun kamppeeni hienoo katumaasturi Toyotaan ja lähdimme ajelemaan joenvarsitietä kohti keskustaa, siis poispäin mäkikeskuksesta. Noin 5km päästä löytyi silta ja sitten köröteltiin melko vauhdikkaasti taas kohti mäkikeskusta. Jevgeni kertoi että hyppyrimäet ovat jo melko vanhat ja epäili että suurimmat (K120 ja K90) olisivat pois käytöstä. Muovejahan niissä isoissa ei ollut. Mäkien ennätykset olivat melko tuoreet ja tuttujen venäläishuippujen hyppäämät (2005 paikkeilla). Ehkä siellä oli hypätty Venäjän mest.kisat.
Olin kertonut hänelle suunnitelmistani ja myös kuinka olin yrittänyt tavoittaa puhelimitse tuttuja urhailukavereita varmistaakseni toimivatko muovimät, mutta en ollut heitä tavannut.
Kun lopulta ajoimme mäkimonttuun huomasi, että vain kaksi pienintä mäkeä K20 ja K10 olivat asiallisessa kunnossa. Niissä oli alastulorinteessä aivan uudet harjasmuovit (jos asia kiinnostaa, voit käydä vaikka Puijon tai Lahden muovimäkiä katsomassa). Krasnojarskilaisen Filipin ja kumppaneitten harjoitusmäet K70 ja K40 olivat niin rakenteiltaan Kaikki luonnonmäkiä) ja profiileiltaan, kuin myös alastulorinteen ja alatasanteen osalta jostain N-L:n "kulta-ajalta 60-70 luvulta ja sellaisessa kunnossa (epätasaisia yms.) että vain venäläinen mäkihyppääjä pystyy niissä harjoittelemaan. K70 rinteessä oli selvät kulumisjäljet siinä mihin hypyt yleensä putoavat.
Jevgeni kysyi suunnitelmistani ja ohjelmastani. Kerroin, että minulle riittää kun näin nuo mäet.( Talvellahan niistä suomalainenkin voisi hypätä.) Kerroin myös, että m inulla on paluulippu sunnuntai-illaksi, mutta jos se olisi mahdollista vaihtaisin sen kyllä jo lauantai-illan lipuksi. Hän sanoi, että muutos onnistuu ja lupasi auttaa.
Ajoimme R-asemalle ja lippu vaihdettiin. Hän antoi minulle puh.numeronsa ja minä annoin omistuskirjoituksella hänelle Fredrik Wislöfin " Minä tiedö keneen minä uskon"; tietenkin venäläisenä käännöksenä. Olin kertonut että olen auttamassa lähinnä rakennushommissa ystävääni Joose Pitkästä, joka on lähetystyöntekijänä Minusinskissa ja Karatusassa. Olimme ehtineet jutella myös mäkihypystä yleisemminkin ja olin kertonut että ystäväni Matti Nykänen, jonka hänkin tunsi nimeltä harjoittelee tähtäimessään paitsi veter.MM-kisat, myös koehyppääjänä toimiminen Sotsin olympialaisissa. Jevgeni kertoi, että hän kuuluu Venäjän Olympiakomiteaan ja menee myös Sotsiin.
Kiittelin kovasti Jevgeniä joka oli antanut minulle runsaasti aikaa omasta vapaapäivästään.
Veimme vielä yhdessä mäkihyppyvarusteeni säilytykseen "Kameraan".
Hän oli neuvonut minulle hyvän ruokapaikan n kilometrin päässä R-asemasta. Kävin lounaalla ja jatkoin kävelyä kohti keskustaa etsien parempaa karttaa ja löysinkin lopulta suht`hyvän Kemerovskaja Oblastin kartan, jossa oli myös korkeuserot. Palasin r-asemalle, mutta pariinkin kertaan pysähdyin lueskelemaan Waltarin "Nuorta Johannesta. Jatkoin lukemista asemalla, mutta tein vielä kuuden maissa n 5-6km kavelylenkin paikalle, josta näkyivät nuo hyppyrimäkien lähellä sijaitsevat laskettelurinteet. Loppuillan jatkoin lukemista. Klo 23.10 lähti lopultakin juna kohti Abakania. Minulle sattui paikka numero 21 ja se oli alapeti ja taisi olla selkä menosuuntaan. Nukuin koko yön kuin tukki. Vain kerran kävin junan toiletissa.
Aamulla siirsin Transitissa kaiken mahdollisen peräpäähän helpottaakseni vasemman alatukivarren painetta ja se todella kesti takaisin Minusinskiin. Ajaa köröttelin jotain neljää kymppiä ja milloin mahdollista vain vasemmat pyörät asfaltilla, jolloin auton painosta osa siirtyi oikealle puolelle. Noin kymmenen km ennen Minusinskia irtosi pakoputki pakosarjan juuresta, mutta onnistuin sitomaan sen ohuella kuormaliinalla ja se pysyi paikoillaan.
Yhdeltätoista osallistuin srk:n jumalanpalvelukseen Pitkästen olohuoneessa. Pitkäset sekä Aino ja Jaakko olivat vielä Jergagin reissulla. Khra Slavan perheen ja diak.Olegin lisäksi oli tuttu virolaisnainen Amalia ja
Hiljan koulukaveri Liisa pikkuveljensä kanssa.
Lomareissuporukkakin ehti jo tulla ja kovin olivat kaikki tyytyväisiä viikonloppureissuunsa.
Eilinen, viime yö (nukuin junassa kuin tukki) ja tämä päiväkinkin, lievästä niska/päänsärystä huolimatta ovat olleet parasta aikaa viimeisen kolmen viikon matkalla. -Mitiskelin, että ehkä tämä tauti on kestänyt näin kauan sen vuoksi, kun olin Uralilta-Minusinskiin melkoisessa romuskassa ja silti ajoin Transitia, eikä ne remonttiongelmatkaan varmaan edistäneet paranemista. -Nyt näyttää kuitenkin jo suht`hyvältä.
Heillä oli vuokrattuna 1-2 mökkiä ja asiaan kuului tietenkin myös saunominen jääkylmän (korkeimmilla huipuilla oli jo lumet)vuoristopuron kupeessa. Tarkemman matkaselostuksen kuulen jahka he ennättävät tänne Minusinskiin.
Koska matka Minusinskin osalta tapahtui yhdellä autolla katsoin viisaimmaksi jo muutaman kerran Jergagissa käytyäni jäädä pois porukasta. Autoin tavaroitten lastaamisessa Mitsubishiin ja autohan oli täynnä kuin "Turusen pyssy". Kaiken lisäksi minulla on jonkun asteinen "korkean paikan kammo" varsinkin jos joutuu matkustamaan umpitäyteen lastatussa autossa ja tähän aikaan syksystä saattaa puolessatoistakilometrissä tulla sade jo lumenakin.
Tein päätökseni perjantai aamuna ja samantien kävin lunastamassa junaliput Abakan-Mezchdyresensk-Abakan reitille. Olin yrittänyt tavoittaa puhelimella paria urheilukaveriani varmistaakseni toimiiko M:n mäkihyppykeskus k.o. viikonloppuna, mutta kumpaakaan en tavoittanut. ( Krasnojarskilainen mäkijunnu Filipp, joka Tsaikovskissa oli kertonut että he käyvät kesäaikaan harjoittelemassa M:ssa. Toinen oli n. 58v Tomskissa asuva veteraanimäkihyppääjä Juri Golov. Juri oli nuorena noin 20 vuotisena voittanut neljä N-L:n mestaruutta yhdistetyssä. Juri oli joskus 6-7v sitten näyttänyt valokuvia M:n mäkikeskuksesta ja kehunut paikkaa. Lisäksi olin netistä katsonut infoa M:skta).Otin kuitenkin mäkikamppeet mukaan.
Suurta varovaisuutta noudattaen köröttelin Transitilla Abakanin Voksalin (Rautatieaseman) viereiselle Stajankalle. Siperialaisen pikakorjauksen N.birskissä saanut vasen alatukivarsi oli jo uudelleen kääntynyt mutkalle ja pelkäsin koska se "lojahtaa" lopullisesti, mutta se kesti vielä tuon matkan (yht. 50 km). Sensijaan
pakoputki irtosi pakosarjan juuresta tänä aamuna paluumatkalla, mutta sidoin sen väliaikaisesti kevytliinalla.
Yöjuna lähti pe.iltana 22.oo paikallista aikaa ja paluulipun olin ostanut su.iltana lähtevään junaan. Sain sen
ystävällisen Urheilukoulun johtajan Jevgenin avustuksella vaihdettua eilisillan junaan ja palasin jo aamulla aikaisin tänne Abakan-Minusinski akselille. Jonkunverran harmitti kun yöjunan kyseessä ollen ei voinut ihailla Altain vuoristomaisemia. Menomatkalla lainatakseni koillismaalaista sanontaa "en saanut silmäntäyttä unta". Lieneekö räkätaudin loppuvaihe vai mikä oli syyllinen. Siinä vaan loikoilin ja aamuvarhaisella yritin tirkistellä maisemia junan ikkunasta. R-asemilla kellot näyttävät Moskovan aikaa. Abakanissa eroa on neljä ja Mezchdyresenskissä 3 tuntia. Kannoin varusteeni junasta M:n aseman odotushuoneeseen 01.33 Moskovan, elikä 4.33 paikallista aikaa ja yritin parhaani mukaan torkkua odotellen aamun sarastamista.
07.30 avautui kioski ja ostin vähän aamupalaa sekä melko olemattoman kaupunkikartan.
Myöhemmin iltapäivällä onnistuin löytämään aika hyvän Kemerovskaja Oblastin kartan, jossa k.o. kaupunkikin oli sidettävässä koossa ja siitä alkoi päästä jyvälle.
Kahdeksan maissa kyselin odotussalin vartijamieheltä mäkikeskusta sekä kyytimahdollisuuksia sinne. Hän neuvoi kääntymään paikallisbussien puoleen, joita parveilikin Voksalin parkkipaikalla. Sain selville , että bussi N:o 11 olisi oikea, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut. Eräs bussikuskeista vinkkasi minut tavroineni autoonsa ja lähti köröttelemään keskustasta laitakaupungille. M:skin kaupunki sijaitsee Tom ja Usa (sivujoki)jokien välisellä niemellä, ennenkuin joet yhtyvät. Kaupunkialue on aivan tasaista, mutta jokien takana jyrkät vuoret nousevat jopa 250-300 metriä joenpinnan tasosta, joten maisemat ovat todella jylhät.
Bussikuski pyöritteli ajokkiaan keräten kyytiinsä naisväkeä (miehiä ei ollut liikenteessä juurikaan) ja kuulosti tuntevan suurimman osan. Olimme tehneet niin monta lenkkiä ja luulin, että kohta kait olemme takaisin Voksalin P-paikalla, kun bussi pysähtyi erään koululta näyttäneen talon nurkalle ja kuski sanoi, että oli minun vuoro jäädä kyydistä. Noin kilometrin tai kahden päässä näkyi huima laskettelurinne hisseineen, mutta en nähnyt hyppyrimäkiä. Kysyin "skolka?" ja kuski vastasi "nje skolka", eikä ottanut mitään noin puolen tunnin "saitsiingistä". Pokkailin syvään ja sanoin "bolshoi spassibo" ja nostelin kamppeeni pihalle.
Suunnilleen ikäiseni mies tuli juttelemaan kanssani ja kerroin, että etsin hyppyrimäkikeskusta. Hän vei minut kauemman tiestä ja sieltä avautuikin jo lupaavampi näkymä. Harmi vaan, että välissä oli sula Tom joki.
Mies kertoi, että 40 min. päästä tulee bussi joka kiertaa n 5km päässä olevan sillan kautta joen toiselle puolelle ja myös lähelle mäkiä. Mies kertoi myös, että viereinen rakennus on M:n urheilukoulu.
Jostain käppäili kaksi muuta melko tuhdissa kunnossa ollutta miestä paikalle ja he alkoivat keskenään jutella. Koulun nurkalla joku keski-ikäinen maatuskan oloinen nainen lakaisi tuulen pudottamia ja pyörittämiä koivun lehtiä ja oksiakin. Lähdin katselemaan koulurakennusta ja alaikkunoista näin laskettelusuksia ja kypäröitä.
Vähän myöhemmin naisen seuraan liittyi tupakkatunnin merkeissä toinen vähän nuorempi naisihminen. Menin juttelemaan heidän kanssaan kertoen kuka ja millä asialla olen. "Maatuska" pyysi minut sisälle koulun eteisaulaan sanoen soittavansa koulun johtajalle ja niin hän tekikin kertoen, että direktor tulee kohta koululle minua tapaamaan ja vie minut autollaan katsomaan mäkikeskusta. Hain varusteeni sisälle ja kerroin minua opastaneelle miehelle uudesta käänteestä, kiitellen häntä ystävällisyydestä. Maatuska esitteli koulun tiloja;
hienosta koripallosalista lasketteluvarusteitten säilytys- ja huoltotiloihin. Lopulta hän ohjasi minut direktorin kansliaan ja tarjosi teetä.
Melko pian paikalle saapui ehkä nelikymppinen eniergisenoloinen urheilukoulun johtaja joka tervehti minua englanniksi. Jatkoimme kuitenkin juttelemista venäjäksi. Nostelimme minun kamppeeni hienoo katumaasturi Toyotaan ja lähdimme ajelemaan joenvarsitietä kohti keskustaa, siis poispäin mäkikeskuksesta. Noin 5km päästä löytyi silta ja sitten köröteltiin melko vauhdikkaasti taas kohti mäkikeskusta. Jevgeni kertoi että hyppyrimäet ovat jo melko vanhat ja epäili että suurimmat (K120 ja K90) olisivat pois käytöstä. Muovejahan niissä isoissa ei ollut. Mäkien ennätykset olivat melko tuoreet ja tuttujen venäläishuippujen hyppäämät (2005 paikkeilla). Ehkä siellä oli hypätty Venäjän mest.kisat.
Olin kertonut hänelle suunnitelmistani ja myös kuinka olin yrittänyt tavoittaa puhelimitse tuttuja urhailukavereita varmistaakseni toimivatko muovimät, mutta en ollut heitä tavannut.
Kun lopulta ajoimme mäkimonttuun huomasi, että vain kaksi pienintä mäkeä K20 ja K10 olivat asiallisessa kunnossa. Niissä oli alastulorinteessä aivan uudet harjasmuovit (jos asia kiinnostaa, voit käydä vaikka Puijon tai Lahden muovimäkiä katsomassa). Krasnojarskilaisen Filipin ja kumppaneitten harjoitusmäet K70 ja K40 olivat niin rakenteiltaan Kaikki luonnonmäkiä) ja profiileiltaan, kuin myös alastulorinteen ja alatasanteen osalta jostain N-L:n "kulta-ajalta 60-70 luvulta ja sellaisessa kunnossa (epätasaisia yms.) että vain venäläinen mäkihyppääjä pystyy niissä harjoittelemaan. K70 rinteessä oli selvät kulumisjäljet siinä mihin hypyt yleensä putoavat.
Jevgeni kysyi suunnitelmistani ja ohjelmastani. Kerroin, että minulle riittää kun näin nuo mäet.( Talvellahan niistä suomalainenkin voisi hypätä.) Kerroin myös, että m inulla on paluulippu sunnuntai-illaksi, mutta jos se olisi mahdollista vaihtaisin sen kyllä jo lauantai-illan lipuksi. Hän sanoi, että muutos onnistuu ja lupasi auttaa.
Ajoimme R-asemalle ja lippu vaihdettiin. Hän antoi minulle puh.numeronsa ja minä annoin omistuskirjoituksella hänelle Fredrik Wislöfin " Minä tiedö keneen minä uskon"; tietenkin venäläisenä käännöksenä. Olin kertonut että olen auttamassa lähinnä rakennushommissa ystävääni Joose Pitkästä, joka on lähetystyöntekijänä Minusinskissa ja Karatusassa. Olimme ehtineet jutella myös mäkihypystä yleisemminkin ja olin kertonut että ystäväni Matti Nykänen, jonka hänkin tunsi nimeltä harjoittelee tähtäimessään paitsi veter.MM-kisat, myös koehyppääjänä toimiminen Sotsin olympialaisissa. Jevgeni kertoi, että hän kuuluu Venäjän Olympiakomiteaan ja menee myös Sotsiin.
Kiittelin kovasti Jevgeniä joka oli antanut minulle runsaasti aikaa omasta vapaapäivästään.
Veimme vielä yhdessä mäkihyppyvarusteeni säilytykseen "Kameraan".
Hän oli neuvonut minulle hyvän ruokapaikan n kilometrin päässä R-asemasta. Kävin lounaalla ja jatkoin kävelyä kohti keskustaa etsien parempaa karttaa ja löysinkin lopulta suht`hyvän Kemerovskaja Oblastin kartan, jossa oli myös korkeuserot. Palasin r-asemalle, mutta pariinkin kertaan pysähdyin lueskelemaan Waltarin "Nuorta Johannesta. Jatkoin lukemista asemalla, mutta tein vielä kuuden maissa n 5-6km kavelylenkin paikalle, josta näkyivät nuo hyppyrimäkien lähellä sijaitsevat laskettelurinteet. Loppuillan jatkoin lukemista. Klo 23.10 lähti lopultakin juna kohti Abakania. Minulle sattui paikka numero 21 ja se oli alapeti ja taisi olla selkä menosuuntaan. Nukuin koko yön kuin tukki. Vain kerran kävin junan toiletissa.
Aamulla siirsin Transitissa kaiken mahdollisen peräpäähän helpottaakseni vasemman alatukivarren painetta ja se todella kesti takaisin Minusinskiin. Ajaa köröttelin jotain neljää kymppiä ja milloin mahdollista vain vasemmat pyörät asfaltilla, jolloin auton painosta osa siirtyi oikealle puolelle. Noin kymmenen km ennen Minusinskia irtosi pakoputki pakosarjan juuresta, mutta onnistuin sitomaan sen ohuella kuormaliinalla ja se pysyi paikoillaan.
Yhdeltätoista osallistuin srk:n jumalanpalvelukseen Pitkästen olohuoneessa. Pitkäset sekä Aino ja Jaakko olivat vielä Jergagin reissulla. Khra Slavan perheen ja diak.Olegin lisäksi oli tuttu virolaisnainen Amalia ja
Hiljan koulukaveri Liisa pikkuveljensä kanssa.
Lomareissuporukkakin ehti jo tulla ja kovin olivat kaikki tyytyväisiä viikonloppureissuunsa.
Eilinen, viime yö (nukuin junassa kuin tukki) ja tämä päiväkinkin, lievästä niska/päänsärystä huolimatta ovat olleet parasta aikaa viimeisen kolmen viikon matkalla. -Mitiskelin, että ehkä tämä tauti on kestänyt näin kauan sen vuoksi, kun olin Uralilta-Minusinskiin melkoisessa romuskassa ja silti ajoin Transitia, eikä ne remonttiongelmatkaan varmaan edistäneet paranemista. -Nyt näyttää kuitenkin jo suht`hyvältä.
