"Maailman sinisin taivas- Maailman puhtaimmat veet..."
Hienolta tuntuu olla taas kotisuomessa, vaikka olo onkin nyt hieman ettenkö sanoisi koditon, vaikka onhan minulla kolme ihanaa tytärtä rakkaine vävyineen ja seitsemän pappaa aina odottavaa lastenlasta (kahdeksatta; Kaisan ja Antin esikoista odotetaan joulukuun puolivälin paikkeilla). Viuhonmäen ok.talo on vuokrattu ensi syyskuuhun entiselle työtoverille Niinalle ja hänen pikkupojalleen.
Purin Ivecosta kaiken ylimääräisen ja kävin sunnuntaina palauttamassa auton veljelleni Martille Taavettiin.
Pitkältä Siperian reissulta tulimme Suomen puolelle joskus myöhään torst.iltana. Laurin piti mennä junalla LPR:sta pääkaupunkiseudulle, mutta olimme myöhässä ja niimpä ajoimme vielä kolmistaan Savonlinnaan Joosen kotipihaan Pihlajaniemen Särkikujalle. Jäin jatkamaan unia Ivecoon, mutta pojat ottivat jo "ilon irti"
mukavuuksista nukkuen talossa. Kait kolme-neljä tuntia myöhemmin purimme Joosen ja Jyrin tavarat autosta ja ajelimme Laurin kanssa Lahden R-asemalle. - Haikealta tuntui erota hyvästä työkaverista Laurista, samoinkuin hieman aikaisemmin Jyristäkin, joka oli yöllä kirjoittanut minulle lämminhenkisen kutsun tulla lämpimiiin sisätiloihin nukkumaan. Taisin lukea tekstarin vasta herättyäni eikä minulla ollut kylmä kahden makuupussin sisällä. Nukkumaan käymis- ja ylösnousemishetket olivat kylmiä niin Karatusassa kuin Särkikujallakin aamulla herätessä. Pakkasta oli toistakymmentä astetta ja muutaman kerran oli ollut samanlaisia lukemia Karatusassakin.
Meillä oli kolmistaan ollut paluumatkan aikana monet hyvät keskustelu- ja musiikin kuuntelu-, sekä lauleskeluhetket. Erikoisesti Laurin kanssa oli hoilattu tuota sinisestä taivaasta ja puhtaista vesistä kertovaa biisiä, kuin muutakin suomalaista ns.kevyttä musiikkia virsien ja hengellisten laulujen ohella.
Jostain syystä lauleskelin usein , mitä nyt muistin sanoja Fredin -60 luvun loppupuolen biisistä " Kun kolmatta linjaa takaisin taas kuljen ja rahaa on kyllä takaan sen..." Kertoilin pojille ajoista jolloin H:gin raamattukoulun oppilaina muutaman kaverin kanssa asuimme syyskauden koulun oppilasasuntolassa eli Internaatissa Eläintarhanhuvila 8 . Jos sattui olemaan rahaa mentiin koululle raitsikalla, joka kiersi noitten 1-4 Linjojen kautta. Rahaton vaihtoehto oli mennä kävellen Töölönlahden rantatietä pitkin.
Koulupäivinä saimme syödä lämpimän aterian jonka valmisti koulun ehtoisa Annikki-emäntä, jolla riitti sydäntä ja kärsivällisyyttä meitä rahattomia maalaispoikia kohtaan ( ruokailut merkittiin vihkoon ja maksettiin jos jaksettiin). Viikonloppuisin nähtiin nälkää tai kerättiin killingit yhteen ja lähetettiin joku porukasta ostamaan R-asemalta pari teelippua ja pätkä ranskanleipää , jotta saatiin "juhlat pystyyn".
Mutta sellaistahan se on ollut kautta aikojen köyhien opiskelijoitten kohdalla.
Eilen huomasin, että olin tiedonkulkumotissa. Viimeisimmät Elisan laskut olivat jääneet maksamatta ja niimpä
sekä kännykkä, että tämän koneen mokkula olivat poissa pelistä. Kävin hoitelemassa maksut ja soitin Jannen
kännykällä Elisaan.josta sanottiin, että huomenna homma toimii. - Niin näyttää olevan tämän aparaatin osalla, mutta kännykkä on edelleen mykkä.
Vielä muutama sana Siperiasta kotiutumismatkasta. Olimme lähteneet lauantaina 20.11. joskus kolmen maissa iltapäivällä. Ensimmäisen vrk:n ajoimme lähes jatkuvassa lumipyryssä, sitten kelit tasaantuivat, kunnes
viimeisellä etapilla Moskovan lähistöltä Pietariin näimme "vuosisadan" pahimman liikennekaaoksen.
Nishni Novgorodin ja Moskovan välillä ollut vesisade muuttui räntä/lumisateeksi. Näimme kymmeniä ojaanajautuneita ja kolaroituja autoja sekä pitkästi toistasataa kilometriä pitkän rekkajonon itäänmenevällä kaistalla. Itsekin jouduimme seisomaan jonossa jonkun tunnin ilman mitään infoa tilanteesta.
Meillä oli ihmeellinen varjelus matkassa. Selvisimme ilman ongelmia.
Miinan luona tehty varhaisaamun vierailu keskiviikkona muutti ajorytmiämme. Pojat joutuivat heräämään
ennen aikojaan. Tulimme Miinalle 06.00 ja lähdimme 10.00. Normaalisti olimme ajaneet puolille öin. Lauri
viimeisenä ja minä taas olin aloittanut varhain aamuyöllä 03-04 paikkeilla ja samoin tein myös torstaiaamunakin noin 60-70 km Moskovasta länteen sijainnelta yöpaikaltamme. Pojat olivat ke.iltana lopettaneet "ennen aikojaan" jo iltakymmeneltä, minun torkkuessa jatketun ohjaamon takaosassa ja niimpä
pahimman kelin alkaessa olimme vielä vesisadevyöhykkeellä. Kiitos Taivaan Isälle, kuin myös meitä rukouksin muistaneille.
Ohjelmassani on siis tänään ajo Kuopioon. Ehkä poikkean Savonlinnassa hakemassa pitkän päällystakin
lauantaina Mikkelissä pidettäviä urheilukaverini Taisto Tolvasen hautajaisia varten. Toinen mikkelin seudun
veteraanimäkimies ristiinalainen Kari Pesonen on koonnut veteraanihyppääjäkavereita arkunkantajiksi.
Kuopiossa Kaisa ja Antti muuttavat huomenna keskustan kerrostaloasunnostaan jonkun kilometrin koilliseen
paritalon puolikkaaseen ja haluan olla heitä auttamassa. Kaisa on myös viimeisillään esikoisen laskettuaika taisi olla 20.12. Tulevaan viikonloppuun alkujaan suunniteltu reissu Taivalkoskelle taitaa jäädä kokonaan
pois noitten hautajaisten vuoksi. Yritän päästä kuitenkin hyppäämisen makuun lumella vaikkapa Siilinjärvellä.
Myös Jyväskylä on ohjelmassani . Vanhin tytär Tiina perheineen ( Kari Turunen ja pojat Eero 14,Aapo 11, Lauri 7 ja pahnanpohjimmainen Inkeritytär puolitoistavuotta) odottavat minua kotiinsa.
Sitten on muutanma srk.vierailu, joista Pieksämäki ja Savonlinnan SEKLin joulujuhla ovat ainankin lukkoonlyötyjä. Joroisten vierailua sorvataan tammikuulle ja Sallaan pitää soitella.
Yhteyttä pitää ottaa myös Haapavedelle Haukipuron veljeksiin heidän mäkiprojektinsa loppuvaihetta (alamäen notkon maanvaihto-operaatio) ajatellen.
tiistai 30. marraskuuta 2010
lauantai 27. marraskuuta 2010
Reissu takana ja jotenkin tyhjä olo sisimmässä...
Matka Minusinskista Suomeen sujui melko hyvin viimeistä etappia lukuunottamatta, jolloin Moskova-Pietari välillä vesisateen muuttuminen räntä- ja lumisateeksi aiheutti toista sataa kilometriä pitkät itäänpäin ajavien rekkojen pysähtyneet jonot . Näimme toistakymmentä pahaa ulosajoa sekä lukuisa kolareita. Itsekin jouduimme jonottamaan tuntikausia jumiutuneen liikenteen avautumista.
Lähdimme Minusinskista lauantaina noin kolmen maissa. Ensimmäisen vuorokauden ajoimme lähes jatkuvassa lumipyryssä. Ajovuorot menivät kuten menomatkallakin. Pysähdyimme puoliyön maissa nukkumaan. Sitä ennen minä olin jo torkkunut ohjaamon jatkona olevassa punaisessa sviitissäni. Poikien jatkaessa uniaan tavaratilassa minä aloitin ajamisen. kolmen maissa. Jyri heräili yleensä 9-10 maissa ja Lauri puolilta päivin. Pojat jatkoivat siitä mihin minä lopetin ja yleensä Lauri ajoi viimeisen osuuden ennen puoltayötä.
Keskiviikkoaamuna poikkesimme Nishni Novgorodissa Miinan luona aamukahvilla, -teellä ja lihasopalla , mutta ennenkaikkea virkistymässä yhteisestä uskosta ja Miinan sydämellisestä ystävällisyydestä ja huolenpidosta. Pääsimme myös suihkuun ja Jyri ehti päivittää kompjuuteriaankin.
To-pe välisenä yönä saavuimme Joosen kotiin Savonlinnan Särkikujalle, jonne veimme myös Joosen kesämökkisaareensa ostamat kamiinan savupiipuineen. Pojat nukkuivat talossa ja minä edelleen Ivecossa.
Vein Laurin rinkkoineen ja laukkuineen Lahden rautatieasemalle. Tuntui haikealta jättää läheiseksi tullut
veli ja huippuhyvä rakennuskaveri. Samaa olimme kokeneet jo Särkikujalta lähtiessämme, jonne jatimme Jyrin pohtimaan haavalmistelujaan
Meillä oli paluumatkallamme monet hyvät ja syvällisetkin juttutuokiot sekä kotimaastamme, niin taivaallisesta kuin tästä ajallisestakin muistuttaneet laulu- ja musiikin kuunteluhetket. Lauletuimpia biiseja noista ajallisista lienee olleet Kun kolmatta linjaa takaisin taas kuljen... ja Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet.. seka Elo taa juoksuhaudoissa on...
Varhaisaamun ajovuorollani vesailin ulkomuistista tutuimpia virsiä ja hengellisiä lauluja.Lauleskeltiin niita yhdessakin.
Ennen Siperiaan lähtöämme saimme Jooselta pyynnön rahdata mukanamme kaikenlaista suomenkielistä
kirjallisuutta myös heitä ajatellen. Noinkin lyhyella kahden kuukauden reissulla tajusi sen kotimaisen kulttuurin puutostaudin jota ulkomailla asuva joutuu kokemaan.
Laurista joka joutui eniten olemaan kanssani huomasin hyvin inhimillisen tarpeen saada my;s aivan omaa aikaa. Mielell''n Lauri poikkesikin milloin Minusinskiss', milloin Abakanissa lepuuttamassa hermojaan,
kovan ruumiillisen tyon lomassa ja myos vahan kauempana tallaisesta vanhasta karmusta.
Elavana tuli mieleeni jo elakkeella olevan entisen opiskelutoverini SEKLin idantyokoordinaattorin Pentti Heinilan sanat ennen ensimmaista pitempaa , siis kuukauden idantyoreissua Seppo Makiarvelan kanssa.
Pentti sanoi, etta nostaa hattuaan korkealle sille joka jaksaa kolme viikkoa Sepon vauhdissa.
Jatkosuunnitelmista sen verran, etta lahden takasin Siperiaan maaliskuun puolivalissa ja yritan loytaa jonkunlaisen talkooryhman mukaani. Tauko on paikallaan niin itseani kuin erikoisesti Joosea ja hanen perhettaankin ajatellen. He voivat ainankin yrittaa jarjestaa tilaa kielenopiskelulleen
Lähdimme Minusinskista lauantaina noin kolmen maissa. Ensimmäisen vuorokauden ajoimme lähes jatkuvassa lumipyryssä. Ajovuorot menivät kuten menomatkallakin. Pysähdyimme puoliyön maissa nukkumaan. Sitä ennen minä olin jo torkkunut ohjaamon jatkona olevassa punaisessa sviitissäni. Poikien jatkaessa uniaan tavaratilassa minä aloitin ajamisen. kolmen maissa. Jyri heräili yleensä 9-10 maissa ja Lauri puolilta päivin. Pojat jatkoivat siitä mihin minä lopetin ja yleensä Lauri ajoi viimeisen osuuden ennen puoltayötä.
Keskiviikkoaamuna poikkesimme Nishni Novgorodissa Miinan luona aamukahvilla, -teellä ja lihasopalla , mutta ennenkaikkea virkistymässä yhteisestä uskosta ja Miinan sydämellisestä ystävällisyydestä ja huolenpidosta. Pääsimme myös suihkuun ja Jyri ehti päivittää kompjuuteriaankin.
To-pe välisenä yönä saavuimme Joosen kotiin Savonlinnan Särkikujalle, jonne veimme myös Joosen kesämökkisaareensa ostamat kamiinan savupiipuineen. Pojat nukkuivat talossa ja minä edelleen Ivecossa.
Vein Laurin rinkkoineen ja laukkuineen Lahden rautatieasemalle. Tuntui haikealta jättää läheiseksi tullut
veli ja huippuhyvä rakennuskaveri. Samaa olimme kokeneet jo Särkikujalta lähtiessämme, jonne jatimme Jyrin pohtimaan haavalmistelujaan
Meillä oli paluumatkallamme monet hyvät ja syvällisetkin juttutuokiot sekä kotimaastamme, niin taivaallisesta kuin tästä ajallisestakin muistuttaneet laulu- ja musiikin kuunteluhetket. Lauletuimpia biiseja noista ajallisista lienee olleet Kun kolmatta linjaa takaisin taas kuljen... ja Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet.. seka Elo taa juoksuhaudoissa on...
Varhaisaamun ajovuorollani vesailin ulkomuistista tutuimpia virsiä ja hengellisiä lauluja.Lauleskeltiin niita yhdessakin.
Ennen Siperiaan lähtöämme saimme Jooselta pyynnön rahdata mukanamme kaikenlaista suomenkielistä
kirjallisuutta myös heitä ajatellen. Noinkin lyhyella kahden kuukauden reissulla tajusi sen kotimaisen kulttuurin puutostaudin jota ulkomailla asuva joutuu kokemaan.
Laurista joka joutui eniten olemaan kanssani huomasin hyvin inhimillisen tarpeen saada my;s aivan omaa aikaa. Mielell''n Lauri poikkesikin milloin Minusinskiss', milloin Abakanissa lepuuttamassa hermojaan,
kovan ruumiillisen tyon lomassa ja myos vahan kauempana tallaisesta vanhasta karmusta.
Elavana tuli mieleeni jo elakkeella olevan entisen opiskelutoverini SEKLin idantyokoordinaattorin Pentti Heinilan sanat ennen ensimmaista pitempaa , siis kuukauden idantyoreissua Seppo Makiarvelan kanssa.
Pentti sanoi, etta nostaa hattuaan korkealle sille joka jaksaa kolme viikkoa Sepon vauhdissa.
Jatkosuunnitelmista sen verran, etta lahden takasin Siperiaan maaliskuun puolivalissa ja yritan loytaa jonkunlaisen talkooryhman mukaani. Tauko on paikallaan niin itseani kuin erikoisesti Joosea ja hanen perhettaankin ajatellen. He voivat ainankin yrittaa jarjestaa tilaa kielenopiskelulleen
perjantai 19. marraskuuta 2010
Lähtölaskenta käynnissä....
Nopeasti on mennä hurahtanut reilut kaksi kuukautta siitä kun starttasimme Savonlinnasta kohti Siperiaa. Tulomatkaan "tärveltyi " viikko ja himpun vaille kaksi kuukautta on paiskittu töitä Karatusan pappilaremonttityömaalla Laurin ja Joosen kanssa. Jyri on hikoillut kameransa ja kompjuuterinsa kanssa enemmän täällä Minusinskissa ja hoidellut yhteyksiä ulkomaailmaan päin. Myös minun lähettikirjeeni ovat lähteneet Jyrin koneella ja avustuksella ja niinä kertoina kun täältä lähetetyissä blogeissani on ollut kuvia, niin siinäkin Jyrillä on ollut sormensa pelissä. Jyrin läsnäolo Minusinskissä on mahdollistanut myös Joosen pääsemisen niinkin usein kaveriksemme Karatusan työmaalle.
Tämä työjakso on ollut meille matkamiehille tosi rankka, mutta sitä se on ollut myös Jooselle ja hänen perheelleen. On hyvä, että nyt tulee minun osalta taukoa maaliskuun puolivälin seutuville. Jos supermies Lauri
jaksaa ja pääsee vielä uudelleen tänne (ja kestää ajatuksen toisesta 2-3kk jaksosta kanssani) pääsemme lähtemään aikaisintaan 15.3. jolloin päättyy Laurin teoriajakso rak.mest.koulussa.
Tietenkin jos löytyy muitakin rakennushommista kiinnostuneita, niin ei kun ottamaan yhteyttä.
Eilen teimme kolmistaan superpitkän päivän ja saimme kuin saimmekin kaikki lattialankut paikoilleen ja Joose
vielä villoitti välipohjan, köhien koko paluumatkan lasivillapölystä johtuen. Palasimme Minusinskiin Ivecolla joskus jälkeen kahden yöllä ja aamulla lähdimme kaksistaan Joosen kanssa hakemaan ulkovuorilautakuormaa Saijanlies nimiseltä sahalta Abakanista. Samalla Joose haki huollosta neliveto citymaasturi Mitzubisin. Joose oli tilannut 30x150 lautaa noin kakasi kuutiota. Ne oli sahattu 6,3 metrisistä tukeista ja jouduimme katkaisemaan ne . Ivecon tavaratila on 320 pituinen.
Lautalasti oli aika raskas (Ivecon kantavuuden rajoilla) ja siksi ajelinkin varovasti . Noin 10 km Minusinskistä
Karatusan suuntaan on suht`korkea ylänne, jossa on yleensä lunta. Nyt siellä paikat olivat sileässä jäässä.
Onneksi menosuunnassa iso alamäki oli hyvin hiekotettu, eikä tullut ongelmia liukkauden kanssa.
Joose tuli Laurin ja Jyrin kanssa vähän myöhemmin Mitsulla ja saimme lautakuorman tapuloitua perille.
Puolet on nyt sisällä kuivumassa (ne oli tänään sahattu) ja toinen puoli ulkovarastossa katon alla.
Olimme ostaneet myös neljä kollia kivivillaa ja nekin on nyt talon sisällä odottamassa villoittaja Joosea, joka sanoi menevänsä ensi viikolla Karatusaan jatkamaan hommia.
Varsinaisen keskitalven aikana Joose käy harvemmin remonttityömaalla, mutta yrittää saada pari paikallista
tuttua miestä sisustushommiin.
Tämäkin päivä meni melkolailla pitkäksi, mutta ehdimme kuitenkin Johannan ja Joosen luokse yhteiselle iltapalalle joskus iltayhdeksältä. Joose pojat ja Slava menivät vielä yhdeltätoista saunomaan Jyrin kavereitten kanssa yhteen Minusinskin tilaussaunoista. Minä päätin jättää saunan sikseen ja ehdin nyt tähän koneelle.
Huomenna oli tarkoitus lähteä kymmeneltä, mutta pelkään, että lähtö ainankin jonkunverran viivästyy.
Kun pääsen Suomeen ryhdyn heti varmistelemaan srk.vierailujeni aikatauluja, kun s.postini ei ole suostunut lähtemään täältä ja soittaminen olisi tuhottoman kallista. Joulukuussa minulla on ohjelmassa veteraanihyppääjäkaverini Taisto Tolvasen hautajaiset 4.12. (ellei ne ole vain perhepiirissä). Samana viikonloppuna on veter.leiri ja cup.kisat Taivalkoskella ja sitten joulukuussa niitä srk.vierailuja. Sallan , Joroisten, Pieksämäen ja Savonlinnan-Säämingin seurakunnat ovat listallani. Ehkä siihen tulee vielä Luumäki ja Ranuakin on ottanut yhteyttä SEKLiin asiasta. Tammikuun alkupuolella näkyy olevan SEKLin työtekijäseminaari, johon minullekin on tullut kutsu. Sitten on talven mittaan veter.cup kisoja sekä SM kisat Lapualla ja MM kisat Tsekin Harrachovissa.
Tärkeimpinä juttuina on kuitenkin tyttärieni ja heidän perheittensä tapaaminen. Kuun vaihteessa on Kaisan ja Antin muuttotalkoot Kuopiossa. Kaisa odottaa heidän esikoisvauvaansa syntyväksi joulun alla ja siksikin haluan olla auttamassa, ettei tyttären tarvitsisi rehkiä liikaa.
Tämä työjakso on ollut meille matkamiehille tosi rankka, mutta sitä se on ollut myös Jooselle ja hänen perheelleen. On hyvä, että nyt tulee minun osalta taukoa maaliskuun puolivälin seutuville. Jos supermies Lauri
jaksaa ja pääsee vielä uudelleen tänne (ja kestää ajatuksen toisesta 2-3kk jaksosta kanssani) pääsemme lähtemään aikaisintaan 15.3. jolloin päättyy Laurin teoriajakso rak.mest.koulussa.
Tietenkin jos löytyy muitakin rakennushommista kiinnostuneita, niin ei kun ottamaan yhteyttä.
Eilen teimme kolmistaan superpitkän päivän ja saimme kuin saimmekin kaikki lattialankut paikoilleen ja Joose
vielä villoitti välipohjan, köhien koko paluumatkan lasivillapölystä johtuen. Palasimme Minusinskiin Ivecolla joskus jälkeen kahden yöllä ja aamulla lähdimme kaksistaan Joosen kanssa hakemaan ulkovuorilautakuormaa Saijanlies nimiseltä sahalta Abakanista. Samalla Joose haki huollosta neliveto citymaasturi Mitzubisin. Joose oli tilannut 30x150 lautaa noin kakasi kuutiota. Ne oli sahattu 6,3 metrisistä tukeista ja jouduimme katkaisemaan ne . Ivecon tavaratila on 320 pituinen.
Lautalasti oli aika raskas (Ivecon kantavuuden rajoilla) ja siksi ajelinkin varovasti . Noin 10 km Minusinskistä
Karatusan suuntaan on suht`korkea ylänne, jossa on yleensä lunta. Nyt siellä paikat olivat sileässä jäässä.
Onneksi menosuunnassa iso alamäki oli hyvin hiekotettu, eikä tullut ongelmia liukkauden kanssa.
Joose tuli Laurin ja Jyrin kanssa vähän myöhemmin Mitsulla ja saimme lautakuorman tapuloitua perille.
Puolet on nyt sisällä kuivumassa (ne oli tänään sahattu) ja toinen puoli ulkovarastossa katon alla.
Olimme ostaneet myös neljä kollia kivivillaa ja nekin on nyt talon sisällä odottamassa villoittaja Joosea, joka sanoi menevänsä ensi viikolla Karatusaan jatkamaan hommia.
Varsinaisen keskitalven aikana Joose käy harvemmin remonttityömaalla, mutta yrittää saada pari paikallista
tuttua miestä sisustushommiin.
Tämäkin päivä meni melkolailla pitkäksi, mutta ehdimme kuitenkin Johannan ja Joosen luokse yhteiselle iltapalalle joskus iltayhdeksältä. Joose pojat ja Slava menivät vielä yhdeltätoista saunomaan Jyrin kavereitten kanssa yhteen Minusinskin tilaussaunoista. Minä päätin jättää saunan sikseen ja ehdin nyt tähän koneelle.
Huomenna oli tarkoitus lähteä kymmeneltä, mutta pelkään, että lähtö ainankin jonkunverran viivästyy.
Kun pääsen Suomeen ryhdyn heti varmistelemaan srk.vierailujeni aikatauluja, kun s.postini ei ole suostunut lähtemään täältä ja soittaminen olisi tuhottoman kallista. Joulukuussa minulla on ohjelmassa veteraanihyppääjäkaverini Taisto Tolvasen hautajaiset 4.12. (ellei ne ole vain perhepiirissä). Samana viikonloppuna on veter.leiri ja cup.kisat Taivalkoskella ja sitten joulukuussa niitä srk.vierailuja. Sallan , Joroisten, Pieksämäen ja Savonlinnan-Säämingin seurakunnat ovat listallani. Ehkä siihen tulee vielä Luumäki ja Ranuakin on ottanut yhteyttä SEKLiin asiasta. Tammikuun alkupuolella näkyy olevan SEKLin työtekijäseminaari, johon minullekin on tullut kutsu. Sitten on talven mittaan veter.cup kisoja sekä SM kisat Lapualla ja MM kisat Tsekin Harrachovissa.
Tärkeimpinä juttuina on kuitenkin tyttärieni ja heidän perheittensä tapaaminen. Kuun vaihteessa on Kaisan ja Antin muuttotalkoot Kuopiossa. Kaisa odottaa heidän esikoisvauvaansa syntyväksi joulun alla ja siksikin haluan olla auttamassa, ettei tyttären tarvitsisi rehkiä liikaa.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Taas on yksi viikko pulkassa
Keskiviikon "iltavapaa" venähti sitten senverran, että kun torstaina kierrettiin kuten jo kerroinkin Abakania etsien rakennus- ym. tavaraa, että jäimme vielä yöksi Minusinskiin ja eilisaamuna lähdettiin kolmistaan Ivecolla Laurin ja Joosen kanssa jatkamaan remonttia . Valokuvat jäi minulta ottamatta, mutta Joose otti meistä Laurin kanssa tänään potretit kun tehtiin ns."monttuhommia". Lapioitiin vieläkin ylimääräistä multaa ja rojua pihalle ja sitten tasailtiin rossipohjan alustaa, jotta jokapuolelle kannatinparrujen alle jäi riittävä n 50-60 cm "ryömintätila". Etsittiin ja aukaistiin samalla alkuperäiset betonsokkeliin laitetut tuuletusluukut. Tarkoitus on laittaa 1-2 tuuletusputkea rossipohjasta katolle, jotta saadaan ilma riittävästi kiertämään rossipohjan alla. Laitoin ulkoseinien sokkelia vasten pystyyn 5cm styroksit ja tuin ne lapioimalla maata niitä vasten. Lauri naulasi kakkoskakkoset kannatinparrujen alalaitoihin ja laittoi niitten varaan harvalaudoituksen, joitten päälle tulee eristysvillat (lasivillaa, joka on rullissa 5cm paksuisena).Joose sahaili Laurille laudat määrämittaiseksi.
Tänään jatkettiin siitä mihin eilen oli jääty. Minä tein lapiohommia keittiön montussa, Lauri jatkoi lautahommia ja Joose koolasi pesuhuoneen kattoa. Vielä ennen Minusinskiin lähtöä laitoimme porukalla keittiön kannatin parrut vaateriin.Ensi viikolla tehdään villoitushommia.
Eilis iltana (melko myöhään) kylvettiin "niinmaanperusteellisesti" ja nukkumaan ehdittiin vasta puoliltaöin.
Huomiselta oli peruuntunut Suetukin kylän jumalanpalvelus, joten jään tänne Minusinskiin. Joose perheineen menee Vitalin avuksi Karatusaan ja he menevät samalla Vitalin pojan synttäreille.
Tänään oli tullut myös sähköpostitse tietoa Taisto Tolvasen kuolemasta. Tiedotteen lähettäjänä uusi SVM:n
naispresidentti joutsenolainen Tiina Korhonen. Sain tekstiviestitietoa myös ex.pressa Erkki Ahtiaiselta.
Kotiin lähtö alkaa jo olla aikalailla mielessä. Yritetään saada remontti hyvään vaiheeseen jo torstaihin mennessä jolloin voitaisiin perjantaina pakkailla Ivecoa ja lähteä aikaisin lauantaiaamuna.
Tänään jatkettiin siitä mihin eilen oli jääty. Minä tein lapiohommia keittiön montussa, Lauri jatkoi lautahommia ja Joose koolasi pesuhuoneen kattoa. Vielä ennen Minusinskiin lähtöä laitoimme porukalla keittiön kannatin parrut vaateriin.Ensi viikolla tehdään villoitushommia.
Eilis iltana (melko myöhään) kylvettiin "niinmaanperusteellisesti" ja nukkumaan ehdittiin vasta puoliltaöin.
Huomiselta oli peruuntunut Suetukin kylän jumalanpalvelus, joten jään tänne Minusinskiin. Joose perheineen menee Vitalin avuksi Karatusaan ja he menevät samalla Vitalin pojan synttäreille.
Tänään oli tullut myös sähköpostitse tietoa Taisto Tolvasen kuolemasta. Tiedotteen lähettäjänä uusi SVM:n
naispresidentti joutsenolainen Tiina Korhonen. Sain tekstiviestitietoa myös ex.pressa Erkki Ahtiaiselta.
Kotiin lähtö alkaa jo olla aikalailla mielessä. Yritetään saada remontti hyvään vaiheeseen jo torstaihin mennessä jolloin voitaisiin perjantaina pakkailla Ivecoa ja lähteä aikaisin lauantaiaamuna.
torstai 11. marraskuuta 2010
Hyvä ystävä ja urheilukaveri on poissa
Pojat tulivat äsken Abakanista. Vähän aikaisemmin olin saanut ystävältäni Kari Pesoselta suruviestin tekstarina. Hyvä ystävämme, veteraanimäkihyppääjä Taisto Tolvanen Mikkelistä oli nukkunut pois pari päivää sitten. Taisto oli lähes ikäiseni ja useimmiten kilpailimme samassa sarjassa ja hyvin harvoin hänelle pärjäsin. Taisto oli hiljainen ja vaatimaton mies, mutta vaati mäessä itseltään aina huippusuoritusta ja myös pystyi siihen. Jyrikin, joka junnuna oli hypännyt mäkeä tunsi Taiston ja muisteli tavanneensa viimeksi Zakopanen MM-kisareissulla, jolla Taisto oli kilpailijana ja Jyri valokuvaajana. Jyri muisti Taiston hienona persoonana, jonka kanssa oli helppo tulla toimeen. Meillä savonlinnalaisilla ja mikkeliläisillä oli paljonkin yhteistä tekemistä mäkihypyn saralla. Taisto joutui luopumaan hyppäämisestä, kuten muustakin rasittavammasta liikunnasta kun hänen reisilihakseensa tuli vamma, jota lääkäritkään eivät tainneet päästä kunnolla selville. Jos oikein muistan Taisto oli mukana vielä 2v sitten itsenäisyyspäivän leirillä Taivalkoskella, mutta hyppääminen oli hankalaa jalkavamman vuoksi.
Kävin Taistoa tapaamassa hänen kotonaan luultavasti lähes puolitoista vuotta sitten. Loppukesästä ennen niitä
hirmumyrskyjä haimme Jyrille toriteltan n kilometrin päästä Taiston ok.talosta, mutta oli kiire ja jäi käymättä
Taiston luona. Senkin jälkeen ennen tänne Siperiaan lähtöä kun ajoin Mikkelin kautta oli mielessä että pitäisi poiketa Taiston luona, mutta se jäi tekemättä, ja kyllä nyt harmittaa.
Taistoa jäivät kaipaamaan vaimo ja noin kolmekymppinen tytär.
Tässä tehdään nyt surutyötä....
Kävin Taistoa tapaamassa hänen kotonaan luultavasti lähes puolitoista vuotta sitten. Loppukesästä ennen niitä
hirmumyrskyjä haimme Jyrille toriteltan n kilometrin päästä Taiston ok.talosta, mutta oli kiire ja jäi käymättä
Taiston luona. Senkin jälkeen ennen tänne Siperiaan lähtöä kun ajoin Mikkelin kautta oli mielessä että pitäisi poiketa Taiston luona, mutta se jäi tekemättä, ja kyllä nyt harmittaa.
Taistoa jäivät kaipaamaan vaimo ja noin kolmekymppinen tytär.
Tässä tehdään nyt surutyötä....
Talvikiekkoja Ivecon alle
Johannan koululla tapaama uutisten säätiedoituksen lukija joka on myös koulun tukiopettaja oli sanonut, että ilmat alkavat nyt kylmetä ja siltä se on tänään tuntunutkin. Kävin äsken tutun autorengashuoltoliikkeen kaverin luona ja vaihdettiin Ivecoon taakse ulompina paripyörinä olleet kesärenkaat nastallisiin talvikiekkoihin. Kaikki muut renkaat olivatkin jo talvirenkaita. Tosin hieman jo kuluneita. Hyvinhän tuo rengaskalusto toimi niin eilen lumisella ja sohjoisella Karatusan tiellä kuin tänään pakkaskelissä jäisellä Abakanin matkallakin, mutta ompahan pientä psygologista päänalustaa matkanteolle jos sattuu huonompiakin kelejä. Päivä Abakanissa meni poikien tuliaisten ja Joosen kesämökkisaaren tarvikkeitten merkeissä. Niin käytiinhän me tosin porukalla hienossa kahvilassakin.
Karatusaan etsimäämme ulkovuorilautaa ei löytynyt ja se kahdeksas harkkokierros unohtui kokonaan.Niitten muuraaminen jää kait ensi kesään ja muuraushiekkakin alkoi olla ihan lopussa ja varmaan se on nyt ihan jäässä.
Kuvassa on Joosen perheen ja siskonsa (minun toinen lähettisihteerini) Annin Punkaharjun Selkäsaaren kotalaavu, johon Joose osti rautakaminan ym tarvikkeita. Olin Joosen kaverina pystyttämässä kyseistä hirsikehikkoa ja samalla pidin Jooselle ammattikoulua hirsirakentamisesta. Siitä nuori lähetyssaarnaaja jatkoi itse ja todella mallikkaan ja hyvin persoonallisen rakennuksen saikin aikaiseksi. Ensi kesäloman talkoorutistuksena on tarkoitus pystyttää "uhallinen" savusauna toissa kevään viimeisillä jääkeleillä saareen veljeni Akun moottorikelkallaan ja reellä ajamista vanhoista ruumishuonehirsistä. Olimme ensin Joosen kanssa ajaneet nuo hirret Matin (Joosen anopin mies) neliveto-Hiacella ja kaksiakselisella peräkärryllä Ruotsin Pyhtäältä.
Viime kesänä valettiin savusaunan anturat ja laitettiin paikalta kaadetuista petäjistä ensimmäinen hirsikierros.
Tämä kuva ei ole Selkäsaaresta, vaan viimeiseltä Suetukin reissulta. Pysähdyttiin paluumatkalla katsomaan ja kuvattiin samalla erään pikkukylän hirsimiesten työmaata. Tässä omaperäisessä rakennustyylissä ei hirsttä ole "varattu" ollenkaan, vaan rungot ovat pyöreinä toistensa päällä, kuten suomalaisessa ladossa tai puuliiterissä. Emme kysyneet millaiseen käyttöön rakennus tulee. Omaperäisessä nurkkasalvoksessa on käytetty pienehköjä minulle lapsuudesta tuttuja hollihakoja sitomaan hirsiä paikoilleen. Noita hollihakoja on vähän isompina löytynyt myös Karatusan remontoitavasta talosta. Edellisvuosisadan alkupuoliskolla hollihaka oli varsin yleisessä käytössä rakennustyömaalla. Varsinkin maaseudulla (myös kaupungeissa) talojen rungot tehtiin yleisesti hirsistä vielä -40 luvullakin. Vasta sodan jälkeen alettiin rakentaa sahatavarasta lautarakenteisia taloja, joitten eristeenä käytettiin yleensä sahanpurua. Koska rakennuslevyjä ei ollut käytössä kakkosnelosrunkoisessa talossa käytettiin vinolaudoitusta niin purujen sisä kuin ulkopuolellakin jäykistämässä rakennetta ja terva- ym rakennuspapereita hoitelemassa nykyisten tuulensuojalevyjen tehtäviä.
Tämän kuvan rakennusmiehet tunsivat itsensä ihmismitalla mitattuna melko vaatimattomiksi rakentajiksi taustalla iltavalaistuksessa häämöittävän Jenisein jättiläispatotyömaahan verrattuna. Toivon mukaan ( ja se toivo on meille raamatun mukaan luja sielun ankkuri) työmme nousee kuitenkin omaan arvoonsa kun sitä tarkastellaan iäisyysnäkökulmasta. Netistä löytyy faktatietoa tästä 1975 aloitetusta jättiläispatotyömaasta ja myöskin jotain tietoa siellä vuosikymmenten saatossa sattuneista onnettomuuksista, joista viimeinen sattui vajaa vuosi sitten ja nousi hetkeksi aikaa maailman ykkösuutisten joukkoon, kun yksi isoista generaattorihuoneista täyttyi äkillisesti vedellä. Onnettomuudessa menehtyi kait 60 työvuoroissa ollutta ihmistä. K.o. Jenisein suurpato voimaloineen sijoittuu näitten blogien kansikuvassa näkyvän laskettelukeskuksen ja kaukana taustalla näkyvien Tuvan alueelle sijoittuvien lumihuippuisten vuorten välimaastoon.
Karatusaan etsimäämme ulkovuorilautaa ei löytynyt ja se kahdeksas harkkokierros unohtui kokonaan.Niitten muuraaminen jää kait ensi kesään ja muuraushiekkakin alkoi olla ihan lopussa ja varmaan se on nyt ihan jäässä.
Kuvassa on Joosen perheen ja siskonsa (minun toinen lähettisihteerini) Annin Punkaharjun Selkäsaaren kotalaavu, johon Joose osti rautakaminan ym tarvikkeita. Olin Joosen kaverina pystyttämässä kyseistä hirsikehikkoa ja samalla pidin Jooselle ammattikoulua hirsirakentamisesta. Siitä nuori lähetyssaarnaaja jatkoi itse ja todella mallikkaan ja hyvin persoonallisen rakennuksen saikin aikaiseksi. Ensi kesäloman talkoorutistuksena on tarkoitus pystyttää "uhallinen" savusauna toissa kevään viimeisillä jääkeleillä saareen veljeni Akun moottorikelkallaan ja reellä ajamista vanhoista ruumishuonehirsistä. Olimme ensin Joosen kanssa ajaneet nuo hirret Matin (Joosen anopin mies) neliveto-Hiacella ja kaksiakselisella peräkärryllä Ruotsin Pyhtäältä.
Viime kesänä valettiin savusaunan anturat ja laitettiin paikalta kaadetuista petäjistä ensimmäinen hirsikierros.
Tämä kuva ei ole Selkäsaaresta, vaan viimeiseltä Suetukin reissulta. Pysähdyttiin paluumatkalla katsomaan ja kuvattiin samalla erään pikkukylän hirsimiesten työmaata. Tässä omaperäisessä rakennustyylissä ei hirsttä ole "varattu" ollenkaan, vaan rungot ovat pyöreinä toistensa päällä, kuten suomalaisessa ladossa tai puuliiterissä. Emme kysyneet millaiseen käyttöön rakennus tulee. Omaperäisessä nurkkasalvoksessa on käytetty pienehköjä minulle lapsuudesta tuttuja hollihakoja sitomaan hirsiä paikoilleen. Noita hollihakoja on vähän isompina löytynyt myös Karatusan remontoitavasta talosta. Edellisvuosisadan alkupuoliskolla hollihaka oli varsin yleisessä käytössä rakennustyömaalla. Varsinkin maaseudulla (myös kaupungeissa) talojen rungot tehtiin yleisesti hirsistä vielä -40 luvullakin. Vasta sodan jälkeen alettiin rakentaa sahatavarasta lautarakenteisia taloja, joitten eristeenä käytettiin yleensä sahanpurua. Koska rakennuslevyjä ei ollut käytössä kakkosnelosrunkoisessa talossa käytettiin vinolaudoitusta niin purujen sisä kuin ulkopuolellakin jäykistämässä rakennetta ja terva- ym rakennuspapereita hoitelemassa nykyisten tuulensuojalevyjen tehtäviä.
Tämän kuvan rakennusmiehet tunsivat itsensä ihmismitalla mitattuna melko vaatimattomiksi rakentajiksi taustalla iltavalaistuksessa häämöittävän Jenisein jättiläispatotyömaahan verrattuna. Toivon mukaan ( ja se toivo on meille raamatun mukaan luja sielun ankkuri) työmme nousee kuitenkin omaan arvoonsa kun sitä tarkastellaan iäisyysnäkökulmasta. Netistä löytyy faktatietoa tästä 1975 aloitetusta jättiläispatotyömaasta ja myöskin jotain tietoa siellä vuosikymmenten saatossa sattuneista onnettomuuksista, joista viimeinen sattui vajaa vuosi sitten ja nousi hetkeksi aikaa maailman ykkösuutisten joukkoon, kun yksi isoista generaattorihuoneista täyttyi äkillisesti vedellä. Onnettomuudessa menehtyi kait 60 työvuoroissa ollutta ihmistä. K.o. Jenisein suurpato voimaloineen sijoittuu näitten blogien kansikuvassa näkyvän laskettelukeskuksen ja kaukana taustalla näkyvien Tuvan alueelle sijoittuvien lumihuippuisten vuorten välimaastoon.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Nyt oli sitten niitä kuviakin...
Konstikasta näytti olevan tuo kuvien siirtäminen. Liekö tuossa miun kamerassakin jotain vikaa, mutta lopulta Jyri onnistui.
Tää on viikkojen takaa. Käytiin joskus Joosen kanssa suorittamassa maastotiedusteluja Karatusan lähistöllä. On juuri kiivetty ehkä n 100m relatiivista korkeutta rinteessä, johon saisi luonnonmäkenä seitsemänkympin mäen.Paikka on n 6km Karatusasta. Ruskastakin oli vielä jotain jäljellä. Ajettiin sitten samaa tietä suuren Amaljoen sillan yli ja niinpitkälle kuin sitä tietä riitti. Oliskohan ollut jotain 50km. Joose suunnitteli melontareittejä sen suunnan joille. Ne jäävät kylläkin ensi kesään.
Kuvassa putkimies Pitkänen. Monien kiireittensä lomassa Joose ehti välillä rakennustyömaallekin.
Tässä hän katsoo vatupassilla, että lasku on sopiva
septitankin putkelle. Alamäkeä ei saa olla liikaa, ettei "tavara" jää matkasta veden karatessa liian nopeasti. Nuo putket ovat jo kauan olleet betonilaatan peitossa.
Kauan odotettu kaivurikin saapui, ja "juoksuhautaa" alkoi syntyä. Puikoissa paikallinen ammattilainen.
Itse inspehtoori Joose seuraa katseella kun voima jyllää ja maankamara antautuu.
Joose seisoo vanhan jonkun aikaa toimineen porakaivon kansirakennelman päällä.
Saimme kaivosta vedet (ei niin kovin puhdasta) niin saunomiseen kuin betonimyllyynkin muutaman viikon ajan, mutta sitten sekin sanoi sopimuksensa irti ja nyt vettä on rahdattu naapurikadun vesipostista jo
muutaman viikon ajan.
Remontin alkuvaiheissa Jyrikin oli Karatusassa, mutta on myöhemmin ollut lähinnä Minusinskissa Johannan apuna ja hoitelemassa nettiyhteyksiä yms.
Tässä taiteilija valmistelee työjakkaraa tietokonettaan varten. Materiaali on remonttitalosta purettua ja sillä tietyllä venäjän sinisellä maalattua sahatavaraa. Jyrin http://www.nomadimissio.blogspot.com/ sivuilta löytyy huippuhyviä valokuvia , eikä kuvateksteissäkään ole valittamista. Hyvin näyttää myös vasara ja puukko tottelevan monitoimiammattilaisen kättä.
Jyrihän laittoi talteen juuri tuota mainittua purettua sinistä lautatavaraa, ja luultavasti jossain hänen näyttelyissään päästään ihailemaan niistä syntyvää taidetta. Juuri nyt miehen mietteet ovat kuitenkin viikko pari
sitten skypen kuvapuhelimen välityksellä kihlatun tamperelaisen Sannin luona.
Karatusan tuore kirkkoherra Vitali Lustsenko liturgina Kirjastossa pidetyssä jumalanpalveluksessa. Saarnan ajaksi lapset siirtyivät Vitalin vaimon Tonjan ja Johannan kanssa pyhäkouluun viereiseen huoneeseen.Kuvan oton jälkeen Vitalilla oli parin viikon matka kotiseudulleen Ulan-Udeen.
Nytr hän on taas palannut Karatusaan ja käynyt ihmettelemässä töitten edistymistä, vaikka meistä itsestämme hommat ovatkin junnanneet kumman hitaasti eteenpäin.
Lieneekö Joosef vai Jeremia kuivan kaivon pohjalla? Ei sentään ,vaan
allekirjoittanut tasailee noin kolme metriä syvän septitankin kaivannon pohjaa Joosen antaman renkaitten halkaisijan mukaiseksi. Kun renkaat sitten tulivat ulkomitta olikin vähän reilumpi, mutta onneksi mahtuivat nipin napin.Saumat ja pikku lohkeamat muurattiin umpeen ja valettiin pohja betonista. Vahvasti raudoitettua kantta odotetaan tällä viikolla.
Lauri mielipuuhassaan kellarin seinäharkkoja muuraamassa. Nyt seinistä puuttuu enään kahdeksas harkkokierto. Kellarin ala on 1,5x3metriä ja korkeuttakin liki 180 cm.
Harkkoseinien ulkopuoli on täytetty maalla ja siinä samalla saatu rossipohjarakenteen tarvitsema noin 60-70 cm ns.ryömintätila lattiakannattimien alle.
Kellarin seinien yläosaa kiertää ulkopuolella 5cm styroksi.
Normaalisti Venäjällä polttopuukasat ilmestyvät jo keväällä halottaviksi. Näin olen monien vuosien ajan todennut varsinkin Karjalassa lähempänä Suomen rajaa.Mikä lienee syy, mutta tänä syksynä täällä päin Siperiaa halkojen toimitus on kangerrellut pahasti. Kuvan koivupöllit ovat tuoreita.
Naapuri oli jo saanut omansa pilkottua , mutta näitten pölkkyjen halkoja saanee kuulla kunniansa tulevana talvena naisväeltä moneenkin kertaan.
Suetukin, eli virolaiskylän poikakokous. Joose syventelee selitystä päivän evankeliumitekstistä. Pikkupoikia näyttää kiinnostavan enemmän amerikkalaisten joskus kirkkoon jättämät kasetit ja "suntio" Igorkin seuraa mitä kiinnostavaa pojat ovat löytäneet.
Takanurkassa tohottaa dieselöljyä tai kerosiniä käyttävä tehokas lämmitin. Suuressa kirkossa ei ole mitään eristeitä sen paremmin lattian alla kuin yläpohjassakaan, joten tositalven tullen sen teho ei kuitenkaan riitä koko kirkkoa lämmittämään. Voi olla että talvella joudutaan kokoontumaan jossain muualla, kun meillä aika loppuu tällä reissulla
eikä ehditä kehitellä ratkaisua kirkkotilan jakamiselle talven ajaksi.
Joose on päässyt Igorin Uralin puikkohin. Tässä vaiheessa hymy on vielä herkässä, niin pyörän kokeilijalla kuin omistajalla ja naapurin pojallakin, jolla oli samanlainen sivuvaunullinen siniseksi maalattu Ural. Kaveri oli vaihtanut sen halpaan kiinalaiseen kännykkään.
Kun Igor polkaisi koneen käyntiin ja tositoimet alkoivat Joosen ilme vakavoitui. Kerta ison moottoripyörän kanssa oli Joosella ensimmäinen, mutta onnistui ihan hyvin. Itselläni oli edellisestä moottoripyörällä ajosta reilut 40v aikaa, mutta selvisin tuosta kokeesta minäkin kunnialla.
Kuvassa poseeraava edustavan näköinen ja viehättävä turistiopas ja tulkki jättimäisen (maailaman 6. suurin) Jenisein vesivoimalan padon ja muistomerkin edustalla on sittenkin tuttu Johanna rouva jonka me kolme "muskettisoturia" sieppasimme mukaamme sunnuntai-iltapäivän hupailureissulle. Valitettavasti vaatimaton kännykkäkamerani ei riitä antamaan jo kovasti hämärtyneessä illassa sitä todellista vaikutelmaa, jonka me paikalla olleet koimme.
Joose paketoimassa talvikuntoon remonttitalon etunurkkaa eilispäivänä. Kun heräsimme Laurin kanssa tänä aamuna olikin Karatusaan satanut ensi lumen. Rakennushommat jatkuvat meidän osalta enää ensi viikon lopulle, sillä la. 20.11. on tarkoitus lähteä ajelemaan kohti Suomea.
Ajoimme lumikelissä illaksi Minusinskiin ja ehdimme mukaan srk:n nuorteniltaan. joka oli tämän syksyn ensimmäinen ja pidettiin Joosen ja Johannan kotona.
Haimme ammattikoulun internaatista 1.ja 2.kurssin oppilaita olikohan seitsemän. Varttuneempia jo mukana srk:n muussakin toiminnassa olleita oli kolme. Kuva on illan ohjelman jälkeen otettu tarjoilutilanteesta. Nuoret olivat kotoisin lähinnä ympäristökylistä. Vaikutelma illasta oli hyvä kaikinpuolin.
Tää on viikkojen takaa. Käytiin joskus Joosen kanssa suorittamassa maastotiedusteluja Karatusan lähistöllä. On juuri kiivetty ehkä n 100m relatiivista korkeutta rinteessä, johon saisi luonnonmäkenä seitsemänkympin mäen.Paikka on n 6km Karatusasta. Ruskastakin oli vielä jotain jäljellä. Ajettiin sitten samaa tietä suuren Amaljoen sillan yli ja niinpitkälle kuin sitä tietä riitti. Oliskohan ollut jotain 50km. Joose suunnitteli melontareittejä sen suunnan joille. Ne jäävät kylläkin ensi kesään.
Kuvassa putkimies Pitkänen. Monien kiireittensä lomassa Joose ehti välillä rakennustyömaallekin.
Tässä hän katsoo vatupassilla, että lasku on sopiva
septitankin putkelle. Alamäkeä ei saa olla liikaa, ettei "tavara" jää matkasta veden karatessa liian nopeasti. Nuo putket ovat jo kauan olleet betonilaatan peitossa.
Kauan odotettu kaivurikin saapui, ja "juoksuhautaa" alkoi syntyä. Puikoissa paikallinen ammattilainen.
Itse inspehtoori Joose seuraa katseella kun voima jyllää ja maankamara antautuu.
Joose seisoo vanhan jonkun aikaa toimineen porakaivon kansirakennelman päällä.
Saimme kaivosta vedet (ei niin kovin puhdasta) niin saunomiseen kuin betonimyllyynkin muutaman viikon ajan, mutta sitten sekin sanoi sopimuksensa irti ja nyt vettä on rahdattu naapurikadun vesipostista jo
muutaman viikon ajan.
Remontin alkuvaiheissa Jyrikin oli Karatusassa, mutta on myöhemmin ollut lähinnä Minusinskissa Johannan apuna ja hoitelemassa nettiyhteyksiä yms.
Tässä taiteilija valmistelee työjakkaraa tietokonettaan varten. Materiaali on remonttitalosta purettua ja sillä tietyllä venäjän sinisellä maalattua sahatavaraa. Jyrin http://www.nomadimissio.blogspot.com/ sivuilta löytyy huippuhyviä valokuvia , eikä kuvateksteissäkään ole valittamista. Hyvin näyttää myös vasara ja puukko tottelevan monitoimiammattilaisen kättä.
Jyrihän laittoi talteen juuri tuota mainittua purettua sinistä lautatavaraa, ja luultavasti jossain hänen näyttelyissään päästään ihailemaan niistä syntyvää taidetta. Juuri nyt miehen mietteet ovat kuitenkin viikko pari
sitten skypen kuvapuhelimen välityksellä kihlatun tamperelaisen Sannin luona.
Karatusan tuore kirkkoherra Vitali Lustsenko liturgina Kirjastossa pidetyssä jumalanpalveluksessa. Saarnan ajaksi lapset siirtyivät Vitalin vaimon Tonjan ja Johannan kanssa pyhäkouluun viereiseen huoneeseen.Kuvan oton jälkeen Vitalilla oli parin viikon matka kotiseudulleen Ulan-Udeen.
Nytr hän on taas palannut Karatusaan ja käynyt ihmettelemässä töitten edistymistä, vaikka meistä itsestämme hommat ovatkin junnanneet kumman hitaasti eteenpäin.
Lieneekö Joosef vai Jeremia kuivan kaivon pohjalla? Ei sentään ,vaan
allekirjoittanut tasailee noin kolme metriä syvän septitankin kaivannon pohjaa Joosen antaman renkaitten halkaisijan mukaiseksi. Kun renkaat sitten tulivat ulkomitta olikin vähän reilumpi, mutta onneksi mahtuivat nipin napin.Saumat ja pikku lohkeamat muurattiin umpeen ja valettiin pohja betonista. Vahvasti raudoitettua kantta odotetaan tällä viikolla.
Lauri mielipuuhassaan kellarin seinäharkkoja muuraamassa. Nyt seinistä puuttuu enään kahdeksas harkkokierto. Kellarin ala on 1,5x3metriä ja korkeuttakin liki 180 cm.
Harkkoseinien ulkopuoli on täytetty maalla ja siinä samalla saatu rossipohjarakenteen tarvitsema noin 60-70 cm ns.ryömintätila lattiakannattimien alle.
Kellarin seinien yläosaa kiertää ulkopuolella 5cm styroksi.
Normaalisti Venäjällä polttopuukasat ilmestyvät jo keväällä halottaviksi. Näin olen monien vuosien ajan todennut varsinkin Karjalassa lähempänä Suomen rajaa.Mikä lienee syy, mutta tänä syksynä täällä päin Siperiaa halkojen toimitus on kangerrellut pahasti. Kuvan koivupöllit ovat tuoreita.
Naapuri oli jo saanut omansa pilkottua , mutta näitten pölkkyjen halkoja saanee kuulla kunniansa tulevana talvena naisväeltä moneenkin kertaan.
Suetukin, eli virolaiskylän poikakokous. Joose syventelee selitystä päivän evankeliumitekstistä. Pikkupoikia näyttää kiinnostavan enemmän amerikkalaisten joskus kirkkoon jättämät kasetit ja "suntio" Igorkin seuraa mitä kiinnostavaa pojat ovat löytäneet.
Takanurkassa tohottaa dieselöljyä tai kerosiniä käyttävä tehokas lämmitin. Suuressa kirkossa ei ole mitään eristeitä sen paremmin lattian alla kuin yläpohjassakaan, joten tositalven tullen sen teho ei kuitenkaan riitä koko kirkkoa lämmittämään. Voi olla että talvella joudutaan kokoontumaan jossain muualla, kun meillä aika loppuu tällä reissulla
eikä ehditä kehitellä ratkaisua kirkkotilan jakamiselle talven ajaksi.
Joose on päässyt Igorin Uralin puikkohin. Tässä vaiheessa hymy on vielä herkässä, niin pyörän kokeilijalla kuin omistajalla ja naapurin pojallakin, jolla oli samanlainen sivuvaunullinen siniseksi maalattu Ural. Kaveri oli vaihtanut sen halpaan kiinalaiseen kännykkään.
Kun Igor polkaisi koneen käyntiin ja tositoimet alkoivat Joosen ilme vakavoitui. Kerta ison moottoripyörän kanssa oli Joosella ensimmäinen, mutta onnistui ihan hyvin. Itselläni oli edellisestä moottoripyörällä ajosta reilut 40v aikaa, mutta selvisin tuosta kokeesta minäkin kunnialla.
Kuvassa poseeraava edustavan näköinen ja viehättävä turistiopas ja tulkki jättimäisen (maailaman 6. suurin) Jenisein vesivoimalan padon ja muistomerkin edustalla on sittenkin tuttu Johanna rouva jonka me kolme "muskettisoturia" sieppasimme mukaamme sunnuntai-iltapäivän hupailureissulle. Valitettavasti vaatimaton kännykkäkamerani ei riitä antamaan jo kovasti hämärtyneessä illassa sitä todellista vaikutelmaa, jonka me paikalla olleet koimme.
Joose paketoimassa talvikuntoon remonttitalon etunurkkaa eilispäivänä. Kun heräsimme Laurin kanssa tänä aamuna olikin Karatusaan satanut ensi lumen. Rakennushommat jatkuvat meidän osalta enää ensi viikon lopulle, sillä la. 20.11. on tarkoitus lähteä ajelemaan kohti Suomea.
Ajoimme lumikelissä illaksi Minusinskiin ja ehdimme mukaan srk:n nuorteniltaan. joka oli tämän syksyn ensimmäinen ja pidettiin Joosen ja Johannan kotona.
Haimme ammattikoulun internaatista 1.ja 2.kurssin oppilaita olikohan seitsemän. Varttuneempia jo mukana srk:n muussakin toiminnassa olleita oli kolme. Kuva on illan ohjelman jälkeen otettu tarjoilutilanteesta. Nuoret olivat kotoisin lähinnä ympäristökylistä. Vaikutelma illasta oli hyvä kaikinpuolin.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
JENISEI ON ENEMMÄN KUIN LEGENDA...
Valitettavasti tässäkään jutussa ei ole nyt kuvia, sillä Jyri kuuluu jutustavan Sannin kanssa Skypessä ja Laurinkaan kyvyt eivät riitä kuvien siirtoon, jota en ole itse oppinut.
Tämä sunnuntaipäivä huipentui automatkailun merkeissä Jenisein yläjuoksulle. Aloitimme reissun "morsiamen ryöstöllä", mutta eipä mennä tapahtumien edelle. Eilen siis lauantaina olimme Laurin ja Minusinskin kirkkoherran Slavan kanssa maalaustalkoissa. Seurakunta on muuttamassa n 20metriä, elikä viereiseen taloon, josta löytyi pikkuhuone toimistoksi. Varsinainen kokoontumispaikka on autokoulun tiloissa. Seinillä on ajo-, ja autonrakenneohjeita kristityn vaellusta varten. Tulevaisuuden suunnitelmissa on maalata rullattavaa "kirkkotaidetta", niiden peittämiseksi, mutta nyt maalasimme vaan tulevan toimiston kattoa ja seiniä. Alkuvaiheessa sain olla pelkästään "johtopuolella" kun Lauri ulottavana kaverina veteli maalia rullalla kattoon.
Katto maalattiin valkoiseksi ja seinät vaalean keltaiseksi ja siinä vaiheessa minäkin pääsin pensselin varteen.
Pitkäset kotiutuivat lauantai-iltana Krasnojarskista. Matka oli ollut antoisa kaikinpuolin ja Joosekin oli näin päässyt perheensä pariin lähes koko viikoksi, joka oli niin lapsia kuin Johannaakin ajatellen hyvä asia.
Tänä aamuna me Jyrin kanssa menimme luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen ja Lauri kävi tutustumassa paikalliseen helluntaiseurakuntaan, jossa oli joutunut kertomaan terveisiä niin Suomesta kuin Karatusan luterilaisen kirkon pappilatyömaaltakin.
Autokoulujumalanpalvelus oli Joosen kokemuksen mukaan yksi parhaimpia hengeltään.Slava ja diakoni Oleg palvelivat seurakuntaa. Meitä oli lapset mukaan lukien 18 henkeä paikalla. Johanna piti Slavan saarnan aikana lapsille pyhäkoulua ja kuuluivat laulaneen sekä suomeksi, että venäjäksi.
Ehtoollisen aikana lapset tulivat siunattavaksi.
Sitten iltapäivällä klo 15.30 alkaneeseen automatkailuun. Olimme jutelleet asiasta aikaisemmin Laurin kanssa ja Jp:n jälkeen otin sen puheeksi Jyrin kanssa. Tavoitteena olivat tämän blogin kansikuvan maisemat. Lähinnä laskettelurinne ja suuri Jenisein voimalaitos. Kysyin lainaisiko Joose autoa ja hän lupasi. Ivecossa oli nimittäin iso harkkolasti. Söimme poikien kanssa kämpällä lounaaksi grillatun kanan ja marssimme hakemaan autoa.
Ulko-ovella sanoin, että olisi se mukava jos Joose sittenkin lähtisi mukaan, mutta portaita kolmanteen kerrokseen noustessa tuli mieleen ajatus, että jospa "ryöstäisimme" Joosen entisen morsiamen eli Johannan, joka yleensä on joutunut jäämään lasten kanssa kotiin. Joosella oli autonpaperit ja avaimet valmiina meitä varten, mutta ihan helpolla Joose ei Johannaa luvannut matkaan. Johanna joutui ennen lähtöä nukuttamaan Selman joka oli valmis päiväunille. Meidän aikataulumme oli melko rajallinen, koska matkaa olisi noin 100km ja ilta alkaa pimetä jo kuuden maissa. Toivorikkaina aloitimme matkanteon. Minä toimin kuskina, koska pojilla ei ollut lupapaperia venäjän rekisterissä olevaan autoon. Sää oli aurinkoinen ja jo alkumatkasta pääsimme ihailemaan useitakin lumihuippuisia Saijanin vuoria. Kaukana vasemmalla siintivät jo nähdyt Ergagit. Niistä oikealle reilu harppaus jotain meille tuntemattomia ja oikealla nuo kansilehden komeat huiput.
Ajoimme 30-40 km tietä numero 54, jota mennään Ergagien kautta Tuvaan. Kun käännyimme kohti Jenisein suurta voimalaitosta saimme useitten kymmenien kilometrien aikana ihailla sen ilmansuunnan vuoristoa.
Eksyimme yhteen erittäin suureen kyläkeskukseen, lähes kaupunkiin ja siinä hupeni varttitunti aikaa, mutta kyselyjen jälkeen löytyi taas oikea tie. Kun saavuimme jylhässä kanjonissa virtaavan Jenisein varteen alkoi jo hieman hämärtää, mutta saimme hyviä kuvia.. Ehkä 15km ennen kyseistä maailman kuudenneksi suurta Saijana Susenskaja voimalaitosta ylitimme Jenisein huomattavasti pienemmän voimalaitoksen patoa pitkin.
Matkan päämme ilmestyi näkyviin iltavalaistuksessa vuoren jyrkänteen alla jokivarressa kiemurtelevan tien mutkan jälkeen. Pysäköimme auton P-paikan lähelle, jossa oli pronssiin valettuja alkuvaiheen rakentajia.
Jylhä pato oli aivan edessämme. Tosiasiassa P-paikalta oli n 1,5km padolle, jonka korkeus on 240m ja leveyttä lienee 7-800 metriä. Otimme Johannan ja Laurin kanssa kuvia minun kännykkäkameralla. Jyri oli löytänyt hyvän kuvauspaikan ja venäläisen pariskunnan. Mies osoittautui insinööriksi, jolla oli osavastuualue, parhaillaan rakenteilla olevassa valtavan suuressa ohijuoksutus kanaalissa. Jyri otti pariskunnasta ja myös meistä heidän kanssaan useita kuvia ja mies kertoi seikkaperäisesti padosta ja erikoisesti tyuosta ohijuoksutuskanavan rakentamisesta. Ilmeisesti 1975 aloitetun silloin maailman kolmanneksi suurimman padon laskelmat vesimääristä lienevät ilmaston lämpenemisestä johtuen käyneet vanhoiksi ja on ollut tarpeen tehdä uusia ratkaisuja tilanteen hallinnassa pysymiseksi.
Noin vuosi sitten eräs maailman yjkkösuutisista oli suuronnettomuus juuri tällä padolla. Yhdessä generaattorihuoneessa oli tapahtunut jotain yllättävää ja vesi oli täyttänyt tilat hetkessä. Noin 60 työssä ollutta oli menehtynyt. Sähköt olivat sammuneet ja kaaos lienee ollut valtava. Yksi työläisistä oli juossut ylos padolle ja mekaanisesti sulkenut turvaluukut jolloin tilanne oli saatu hallintaan. Kun tieto onnettomuudesta oli levinnyt
myös Minusinskiin jotkut olivat lähteneet autoillaan pakoon, sillä laskelmien mukaan Minusinskissäkin vesi olisi noussut neljänsiin kerroksiin saakka jos koko pato olisi murtunut.Kartasta näkee, että k.o. padon yläpuolella on valtavan suuri vesialue ja kuutiokilometreinä vettä on 31km3 ( 31 km pitkästi vettä ja leveyttä 1km samoin syvyyttä 1km)
Johanna joka tulkkasi meille yritti kysellä insinööriltä myös tuosta onnettomuudesta, mutta hän sanoi, ettei hänellä ollut lupa puhua siitä mitään.
Kyselimme kaikkea mahdollista tuosta rakentamisesta ja mies kertoili varmaankin lähes tunnin ajan meille.
Kyselin betoniin laitettavan teräksen määristä yms. ja myös siitä mikä on laskettu ikä tuolle betonille. Mies vastasi, että kolmesataa vuotta, mutta lisäsi että kyllä se kestää tuhatkin vuotta.
Vaikka laskettelukeskus jäi näkemättä ei meitä harmittanut, niin henkeäsalpaava oli tuon padon näkeminen
ja legendaarisen Jenisein kokeminen. Näimme joella myös muutamia kalastajia veneissä vapoineen.
Paluumatka Minusinskiin sujui iltayön pimeydessä muistellessamme nähtyä ja kuultua.
Jäimme Pitkäsille iltateelle ja kävelimme tänne Surgulatzelle. Kello on jo vajaa tunti yli puolen yön. Suomessa vasta varttia vaille kahdeksan. Meillä Laurin kanssa on aikainen lähtö Karatusaan muuraushommiin, joten on syytä käydä yöpuulle.
Tämä sunnuntaipäivä huipentui automatkailun merkeissä Jenisein yläjuoksulle. Aloitimme reissun "morsiamen ryöstöllä", mutta eipä mennä tapahtumien edelle. Eilen siis lauantaina olimme Laurin ja Minusinskin kirkkoherran Slavan kanssa maalaustalkoissa. Seurakunta on muuttamassa n 20metriä, elikä viereiseen taloon, josta löytyi pikkuhuone toimistoksi. Varsinainen kokoontumispaikka on autokoulun tiloissa. Seinillä on ajo-, ja autonrakenneohjeita kristityn vaellusta varten. Tulevaisuuden suunnitelmissa on maalata rullattavaa "kirkkotaidetta", niiden peittämiseksi, mutta nyt maalasimme vaan tulevan toimiston kattoa ja seiniä. Alkuvaiheessa sain olla pelkästään "johtopuolella" kun Lauri ulottavana kaverina veteli maalia rullalla kattoon.
Katto maalattiin valkoiseksi ja seinät vaalean keltaiseksi ja siinä vaiheessa minäkin pääsin pensselin varteen.
Pitkäset kotiutuivat lauantai-iltana Krasnojarskista. Matka oli ollut antoisa kaikinpuolin ja Joosekin oli näin päässyt perheensä pariin lähes koko viikoksi, joka oli niin lapsia kuin Johannaakin ajatellen hyvä asia.
Tänä aamuna me Jyrin kanssa menimme luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen ja Lauri kävi tutustumassa paikalliseen helluntaiseurakuntaan, jossa oli joutunut kertomaan terveisiä niin Suomesta kuin Karatusan luterilaisen kirkon pappilatyömaaltakin.
Autokoulujumalanpalvelus oli Joosen kokemuksen mukaan yksi parhaimpia hengeltään.Slava ja diakoni Oleg palvelivat seurakuntaa. Meitä oli lapset mukaan lukien 18 henkeä paikalla. Johanna piti Slavan saarnan aikana lapsille pyhäkoulua ja kuuluivat laulaneen sekä suomeksi, että venäjäksi.
Ehtoollisen aikana lapset tulivat siunattavaksi.
Sitten iltapäivällä klo 15.30 alkaneeseen automatkailuun. Olimme jutelleet asiasta aikaisemmin Laurin kanssa ja Jp:n jälkeen otin sen puheeksi Jyrin kanssa. Tavoitteena olivat tämän blogin kansikuvan maisemat. Lähinnä laskettelurinne ja suuri Jenisein voimalaitos. Kysyin lainaisiko Joose autoa ja hän lupasi. Ivecossa oli nimittäin iso harkkolasti. Söimme poikien kanssa kämpällä lounaaksi grillatun kanan ja marssimme hakemaan autoa.
Ulko-ovella sanoin, että olisi se mukava jos Joose sittenkin lähtisi mukaan, mutta portaita kolmanteen kerrokseen noustessa tuli mieleen ajatus, että jospa "ryöstäisimme" Joosen entisen morsiamen eli Johannan, joka yleensä on joutunut jäämään lasten kanssa kotiin. Joosella oli autonpaperit ja avaimet valmiina meitä varten, mutta ihan helpolla Joose ei Johannaa luvannut matkaan. Johanna joutui ennen lähtöä nukuttamaan Selman joka oli valmis päiväunille. Meidän aikataulumme oli melko rajallinen, koska matkaa olisi noin 100km ja ilta alkaa pimetä jo kuuden maissa. Toivorikkaina aloitimme matkanteon. Minä toimin kuskina, koska pojilla ei ollut lupapaperia venäjän rekisterissä olevaan autoon. Sää oli aurinkoinen ja jo alkumatkasta pääsimme ihailemaan useitakin lumihuippuisia Saijanin vuoria. Kaukana vasemmalla siintivät jo nähdyt Ergagit. Niistä oikealle reilu harppaus jotain meille tuntemattomia ja oikealla nuo kansilehden komeat huiput.
Ajoimme 30-40 km tietä numero 54, jota mennään Ergagien kautta Tuvaan. Kun käännyimme kohti Jenisein suurta voimalaitosta saimme useitten kymmenien kilometrien aikana ihailla sen ilmansuunnan vuoristoa.
Eksyimme yhteen erittäin suureen kyläkeskukseen, lähes kaupunkiin ja siinä hupeni varttitunti aikaa, mutta kyselyjen jälkeen löytyi taas oikea tie. Kun saavuimme jylhässä kanjonissa virtaavan Jenisein varteen alkoi jo hieman hämärtää, mutta saimme hyviä kuvia.. Ehkä 15km ennen kyseistä maailman kuudenneksi suurta Saijana Susenskaja voimalaitosta ylitimme Jenisein huomattavasti pienemmän voimalaitoksen patoa pitkin.
Matkan päämme ilmestyi näkyviin iltavalaistuksessa vuoren jyrkänteen alla jokivarressa kiemurtelevan tien mutkan jälkeen. Pysäköimme auton P-paikan lähelle, jossa oli pronssiin valettuja alkuvaiheen rakentajia.
Jylhä pato oli aivan edessämme. Tosiasiassa P-paikalta oli n 1,5km padolle, jonka korkeus on 240m ja leveyttä lienee 7-800 metriä. Otimme Johannan ja Laurin kanssa kuvia minun kännykkäkameralla. Jyri oli löytänyt hyvän kuvauspaikan ja venäläisen pariskunnan. Mies osoittautui insinööriksi, jolla oli osavastuualue, parhaillaan rakenteilla olevassa valtavan suuressa ohijuoksutus kanaalissa. Jyri otti pariskunnasta ja myös meistä heidän kanssaan useita kuvia ja mies kertoi seikkaperäisesti padosta ja erikoisesti tyuosta ohijuoksutuskanavan rakentamisesta. Ilmeisesti 1975 aloitetun silloin maailman kolmanneksi suurimman padon laskelmat vesimääristä lienevät ilmaston lämpenemisestä johtuen käyneet vanhoiksi ja on ollut tarpeen tehdä uusia ratkaisuja tilanteen hallinnassa pysymiseksi.
Noin vuosi sitten eräs maailman yjkkösuutisista oli suuronnettomuus juuri tällä padolla. Yhdessä generaattorihuoneessa oli tapahtunut jotain yllättävää ja vesi oli täyttänyt tilat hetkessä. Noin 60 työssä ollutta oli menehtynyt. Sähköt olivat sammuneet ja kaaos lienee ollut valtava. Yksi työläisistä oli juossut ylos padolle ja mekaanisesti sulkenut turvaluukut jolloin tilanne oli saatu hallintaan. Kun tieto onnettomuudesta oli levinnyt
myös Minusinskiin jotkut olivat lähteneet autoillaan pakoon, sillä laskelmien mukaan Minusinskissäkin vesi olisi noussut neljänsiin kerroksiin saakka jos koko pato olisi murtunut.Kartasta näkee, että k.o. padon yläpuolella on valtavan suuri vesialue ja kuutiokilometreinä vettä on 31km3 ( 31 km pitkästi vettä ja leveyttä 1km samoin syvyyttä 1km)
Johanna joka tulkkasi meille yritti kysellä insinööriltä myös tuosta onnettomuudesta, mutta hän sanoi, ettei hänellä ollut lupa puhua siitä mitään.
Kyselimme kaikkea mahdollista tuosta rakentamisesta ja mies kertoili varmaankin lähes tunnin ajan meille.
Kyselin betoniin laitettavan teräksen määristä yms. ja myös siitä mikä on laskettu ikä tuolle betonille. Mies vastasi, että kolmesataa vuotta, mutta lisäsi että kyllä se kestää tuhatkin vuotta.
Vaikka laskettelukeskus jäi näkemättä ei meitä harmittanut, niin henkeäsalpaava oli tuon padon näkeminen
ja legendaarisen Jenisein kokeminen. Näimme joella myös muutamia kalastajia veneissä vapoineen.
Paluumatka Minusinskiin sujui iltayön pimeydessä muistellessamme nähtyä ja kuultua.
Jäimme Pitkäsille iltateelle ja kävelimme tänne Surgulatzelle. Kello on jo vajaa tunti yli puolen yön. Suomessa vasta varttia vaille kahdeksan. Meillä Laurin kanssa on aikainen lähtö Karatusaan muuraushommiin, joten on syytä käydä yöpuulle.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Kolmas lasti harkkoja
Lueskeluumme tuli melkoinen tauko kun Joose soitteli Krasnojarskista huolestuneena että työt pysähtyvät liian kauaksi aikaa. Hän ehdotti että kävisimme jo tänään hakemassa uuden lastin harkkoja Abakanista., jotta maanantaina päästäisiin heti aamusta suuntaamaan työmaalle. Siispä lähdimme puolilta päivin Abakaniin tuttuun rakennustarvikeliikkeeseen. Miellyttävä dievuska arvasi jo asiamme ja niimpä taas lastattiin Ivecoon painavaa tavaraa. Otimme 52 kpl. noita 20 kiloisia möhkäleitä. Ennen lähtöä kävimme pankkiautomaatilla, sillä Karatusassa olimme kumpanenkin kuluttaneet käteisemme niin, että lompsan pohja paistoi tyhjänä. Joose antaa kentän kassasta rahat kuittia vastaan.
Lauri tunsi jo Abakania kun oli siellä muutaman kerran viettänyt vapaa-aikaansa ja niimpä menimme tuttuun pizzapaikkaan, josta ajelin yksikseni takaisin Minusinskiin. Lauri jäi Abakaniin ja oli käynyt mm. uimahallissa.
Itsekin otin paluumatkalla vähän urheilun kannalta, sillä poikkesin Abakanin laskettelurinteellä ja kiipesin hissilinjaa mäen päälle. Matkaa lienee reilut puolikilometriä, mutta melko jyrkkää ja nousuun kului kymmenen minuuttia. Alaspäin tulin hissukseen katseltuani ensin ylhäällä maisemia.
Huomenna menemme klo 10 niihin Minusinskin srk:n kokouspaikan ja toimiston muuttotalkoisiin, joissa lienee ainankin maalaushommia. Joose porukoineen palailee Krasnojarskista huomenna, mutta ei ehdi niihin talkoisiin.
Sain Taigan sissit luettua loppuun. Lauri taitaa olla toisella koneella ja hänellä on vielä Tolstoin novellikokoelma kesken. Hän lupasi sen sitten minulle kun on saanut luettua kokonaan.
Lauri tunsi jo Abakania kun oli siellä muutaman kerran viettänyt vapaa-aikaansa ja niimpä menimme tuttuun pizzapaikkaan, josta ajelin yksikseni takaisin Minusinskiin. Lauri jäi Abakaniin ja oli käynyt mm. uimahallissa.
Itsekin otin paluumatkalla vähän urheilun kannalta, sillä poikkesin Abakanin laskettelurinteellä ja kiipesin hissilinjaa mäen päälle. Matkaa lienee reilut puolikilometriä, mutta melko jyrkkää ja nousuun kului kymmenen minuuttia. Alaspäin tulin hissukseen katseltuani ensin ylhäällä maisemia.
Huomenna menemme klo 10 niihin Minusinskin srk:n kokouspaikan ja toimiston muuttotalkoisiin, joissa lienee ainankin maalaushommia. Joose porukoineen palailee Krasnojarskista huomenna, mutta ei ehdi niihin talkoisiin.
Sain Taigan sissit luettua loppuun. Lauri taitaa olla toisella koneella ja hänellä on vielä Tolstoin novellikokoelma kesken. Hän lupasi sen sitten minulle kun on saanut luettua kokonaan.
torstai 4. marraskuuta 2010
Surkulatsesta Karatuskaan
Kun vieraan kielen taito on puutteellinen tulee joskus kiusaus fingelskan tai rusfinskan käyttämiseen.
Olemme Laurin kanssa tehneet Karatusan pappilaremonttia sellaisella intensiteetillä, että kun illalla on saunottu ja juotu iltatsajut, niin kissaakaan ei ole jaksettu sanoa vaan makuupussi on kutsunut ja unta ei ole tarvinnut houkutella. Tämä viikko on ollut hieman poikkeava. Maanantain piti alkujaan olla vapaapäivä, mutta sitten siihen tuli Slavan toimiston muutto ja jotain remonttia siihen liittyen. Kävimmekin paikalla ja teimme suunnitelmia, mutta talkoot siirtyivät tulevaan viikonloppuun. Kävimme sitten ostamassa harkkotiililastin 50 kpl 20 kiloisia tiiliä ja lisäksi 5 cm styroksia 20 kpl.
Tiistaiaamu valkeni sateisen harmaana. Meillä ei ollut kovinkaan suurta työintoa kun lähdimme ajelemaan kohti Karatusaa. Lauri oli se joka tokaisi tuon otsakkeemme mukaisesti, että nyt mennään Surkulatsesta Karatuskaan. Tunnelmat olivat juuri sen mukaiset. Osaltaan se saattoi johtua siitäkin, että muu porukka (Joose perheineen ja Jyri) olivat menossa "hupailureissulle" eli kyläilemään Krasnojarskiin Sleyn lähettiperheen Melasten luokse ja me "työn raskaan raatajat" vaan palasimme "sorvin ääreen".
Sääkin taisi alkaa parantua matkan jatkuessa ja maisemat syksyn murretuissa väreissä nostivat mielialaa ja niinpä se työviikko pääsi siitä vauhtiin. Harkkojen muuraaminen oli mielenkiintoista ja sikäli vaativaa, että kukin harkko painoi sen 20 kiloa. Minä hoitelin vesimiehen (vesi piti hakea 500m päästä muovikanistereilla) ja betonimyllärin pestiä, mutta ehdin välillä muurauskauhankin varteen. Tänään sitten tuo
toinenkin harkkolasti oli muurattu ja päätimme lähteä kuin työläiset Suomessa jo hyvissä ajoin perjantai-iltapäivällä "äitienpäiville", vaikka tuo sanonta ei nyt meidän tilanteeseen varsinaisesti sovikaan, Siperiassa kun ollaan. Tällä viikolla aloitimme kysellä toisiltamme kahvi/tsaikka- sekä ruokatauoilla venäjän kielen sanoja mukaani ottamastani "Privjet Sasa" oppikirjasta.
Vaikka mielialamme olikin ehtinyt kohentua jo ajomatkan loppupuolella Minusinskista Karatusaan, se sai melkoisen lisäkolauksen, kun huomasimme, että työmaallamme oli käynyt jonkun sortin varkaita. Saunasta
jossa ei ollut lukkoa oli lähtenyt kävelemään muovinen löylykauha ja yksi 28 litran vesikanistereistamme.
Olinhan jo parinkymmenen vuoden aikana oppinut, että parasta on Venäjällä tehdä kuten paikallisetkin eli lukita kaikki mahdollinen. Lauri yritteli ymmärtää varasta, että tarpeeseensahan se oli ne vienyt ja kun meillä noita vesikanistereita oli neljä, niin joutihan se yksi mennäkin. Kun illalla taas saunottiin, joka on jatkuvasti ollut suurin ilonaiheemme, se vesikauhan menetys tuntui. Eilen kävin sitten tutussa rakennustarvikekaupassa ja ostin uuden löylykauhan ja kanisterin sekä pari vesiämpäriä ja lukon sekä siihen liittyviä tarpeita.
Alkupuoli viikkoa oli harvinaisen lauhaa. Öisinkään ei tainnut olla pakkasta ja Lauri teki välillä hommia T-paidassa. Tänä aamuna ilmat alkoivat muuttua kylmemmiksi. Jo yöllä oli alkanut tuulla ja se on jatkunut.
Ei ihme jos Karatusan seudulle sataisi lumet viikonlopun aikana.
Lumista puheenollen, nuo lumet, joita olemme ihailleet tämän blogin etusivulla, ovat viimekeväisiä. toukokuun puolivälin paikkeilta. Nuo lumiset huiput sijoittuvat Ergagin (jossa retkeilimme lumessa kahlaten) retkeilyalueesta länteen päin oliskohan 60-70 kilometriä. Tuo kuvahan on otettu siellä sijaitsevan laskettelukeskuksen parkkipaikalta. Olemme katselleet noita huippuja lumisina myös ihan livenä ja ehdottelinkin jo Laurille, että jospa tekisimme vielä vaikka aivan päiväseltään reissun sinne, jos siellä vaikka
pääsisi laskettelemaan. No joka tapauksessa meillä alkaa aika loppua kesken ja tekemätöntä työtä Karatusan remonttityömaalla on vaikka kuinka paljon.
Oli mukava päästä taas tähän kompjuuterin ääreen, kun tämä vielä Laurin avustukselle lähti toimimaankin.
Oli myös mukava lukea sähköposteja joita on tullut tasaisesti. Harmillista vaan etten pysty itse lähettämään sähköpostejani. Niitä on tässä koneella iso pino odottamassa. Se suma purkautuu jahka saavun Suomeen
kuun vaihteessa. Facebook näyttää kyllä toimivan jollain lailla.
Olemme Laurin kanssa tehneet Karatusan pappilaremonttia sellaisella intensiteetillä, että kun illalla on saunottu ja juotu iltatsajut, niin kissaakaan ei ole jaksettu sanoa vaan makuupussi on kutsunut ja unta ei ole tarvinnut houkutella. Tämä viikko on ollut hieman poikkeava. Maanantain piti alkujaan olla vapaapäivä, mutta sitten siihen tuli Slavan toimiston muutto ja jotain remonttia siihen liittyen. Kävimmekin paikalla ja teimme suunnitelmia, mutta talkoot siirtyivät tulevaan viikonloppuun. Kävimme sitten ostamassa harkkotiililastin 50 kpl 20 kiloisia tiiliä ja lisäksi 5 cm styroksia 20 kpl.
Tiistaiaamu valkeni sateisen harmaana. Meillä ei ollut kovinkaan suurta työintoa kun lähdimme ajelemaan kohti Karatusaa. Lauri oli se joka tokaisi tuon otsakkeemme mukaisesti, että nyt mennään Surkulatsesta Karatuskaan. Tunnelmat olivat juuri sen mukaiset. Osaltaan se saattoi johtua siitäkin, että muu porukka (Joose perheineen ja Jyri) olivat menossa "hupailureissulle" eli kyläilemään Krasnojarskiin Sleyn lähettiperheen Melasten luokse ja me "työn raskaan raatajat" vaan palasimme "sorvin ääreen".
Sääkin taisi alkaa parantua matkan jatkuessa ja maisemat syksyn murretuissa väreissä nostivat mielialaa ja niinpä se työviikko pääsi siitä vauhtiin. Harkkojen muuraaminen oli mielenkiintoista ja sikäli vaativaa, että kukin harkko painoi sen 20 kiloa. Minä hoitelin vesimiehen (vesi piti hakea 500m päästä muovikanistereilla) ja betonimyllärin pestiä, mutta ehdin välillä muurauskauhankin varteen. Tänään sitten tuo
toinenkin harkkolasti oli muurattu ja päätimme lähteä kuin työläiset Suomessa jo hyvissä ajoin perjantai-iltapäivällä "äitienpäiville", vaikka tuo sanonta ei nyt meidän tilanteeseen varsinaisesti sovikaan, Siperiassa kun ollaan. Tällä viikolla aloitimme kysellä toisiltamme kahvi/tsaikka- sekä ruokatauoilla venäjän kielen sanoja mukaani ottamastani "Privjet Sasa" oppikirjasta.
Vaikka mielialamme olikin ehtinyt kohentua jo ajomatkan loppupuolella Minusinskista Karatusaan, se sai melkoisen lisäkolauksen, kun huomasimme, että työmaallamme oli käynyt jonkun sortin varkaita. Saunasta
jossa ei ollut lukkoa oli lähtenyt kävelemään muovinen löylykauha ja yksi 28 litran vesikanistereistamme.
Olinhan jo parinkymmenen vuoden aikana oppinut, että parasta on Venäjällä tehdä kuten paikallisetkin eli lukita kaikki mahdollinen. Lauri yritteli ymmärtää varasta, että tarpeeseensahan se oli ne vienyt ja kun meillä noita vesikanistereita oli neljä, niin joutihan se yksi mennäkin. Kun illalla taas saunottiin, joka on jatkuvasti ollut suurin ilonaiheemme, se vesikauhan menetys tuntui. Eilen kävin sitten tutussa rakennustarvikekaupassa ja ostin uuden löylykauhan ja kanisterin sekä pari vesiämpäriä ja lukon sekä siihen liittyviä tarpeita.
Alkupuoli viikkoa oli harvinaisen lauhaa. Öisinkään ei tainnut olla pakkasta ja Lauri teki välillä hommia T-paidassa. Tänä aamuna ilmat alkoivat muuttua kylmemmiksi. Jo yöllä oli alkanut tuulla ja se on jatkunut.
Ei ihme jos Karatusan seudulle sataisi lumet viikonlopun aikana.
Lumista puheenollen, nuo lumet, joita olemme ihailleet tämän blogin etusivulla, ovat viimekeväisiä. toukokuun puolivälin paikkeilta. Nuo lumiset huiput sijoittuvat Ergagin (jossa retkeilimme lumessa kahlaten) retkeilyalueesta länteen päin oliskohan 60-70 kilometriä. Tuo kuvahan on otettu siellä sijaitsevan laskettelukeskuksen parkkipaikalta. Olemme katselleet noita huippuja lumisina myös ihan livenä ja ehdottelinkin jo Laurille, että jospa tekisimme vielä vaikka aivan päiväseltään reissun sinne, jos siellä vaikka
pääsisi laskettelemaan. No joka tapauksessa meillä alkaa aika loppua kesken ja tekemätöntä työtä Karatusan remonttityömaalla on vaikka kuinka paljon.
Oli mukava päästä taas tähän kompjuuterin ääreen, kun tämä vielä Laurin avustukselle lähti toimimaankin.
Oli myös mukava lukea sähköposteja joita on tullut tasaisesti. Harmillista vaan etten pysty itse lähettämään sähköpostejani. Niitä on tässä koneella iso pino odottamassa. Se suma purkautuu jahka saavun Suomeen
kuun vaihteessa. Facebook näyttää kyllä toimivan jollain lailla.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Haikeutta ilmassa
Lopulta melko lyhykäiseksi jäi minun yksinoloni, sillä Lauri palasi melko pian tänne kämpille. Pipoa ei löytynyt. Se tietty kauppa oli jo sulkeutunut, mutta sitten hän oli löytänyt kauniin joulukortin, jonka aikoo laittaa entiselle tyttöystävälleen, joka on Saksasta ja mukaan paperille venäjäksi kirjoitetun tekstin jossa kysymys:"Lähdetkö kanssani Lofooteille? Tyttö ei kuulemma osaa venäjää yhtään.
- Entiset tyttöystävät näyttävät olevan nyt muotia, joten pikku vinkki vaan muille aiheesta kiinnostuneille, että pitäkäähän kiirettä. "Vain nopeat elävät".
Sain juuri äsken ihanan sähköpostin nuorimmaiseltani Kaisalta, siinä hän kertoili hienoista Vääksyn juhlista ja myös lähes viimeisillään raskaana olemisen tunnoista ja myös väsymisestä kaiken hälinän keskellä. Tässä sitä on papalla lisää rukousaihetta, että kaikki sujuisi hyvin ja siihenhän saamme luottaakin, että kaikki on meitä rakastavan Taivaan Isän hoidossa. Kaisalla ja Antilla on kuun vaihteessa muutto uuteen kotiin Kuopiossa. Kaupat paritalon puolikkaasta ovat syntyneet mukavalla asuntoalueella n 2km keskustasta koilliseen ja nykyinen kerrostaloasunto oli mennyt kaupaksi. Yritän selvitä ajoissa Suomeen, että ehtisin muuttotalkoisiin.
Niinkuin otsakkeessa lukee, niin mielessä ja ilmassa on ollut haikeutta. Osasyynä lienee tällainen arkivapaailta, ilman rankkaa rakennustyötä, mutta myös äsken yhdessä netistä katsomamme suomalainen
huippuelokuva; Markku Pölösen "Kivenpyörittäjän kylä" Olisi mukava katsoa se joskus hyvässä seurassa ihan laajakankaalta.(Olisko liikaa haaveiltu, että ihan jonkun naisihmisen kanssa vielä..??!!!)
- Entiset tyttöystävät näyttävät olevan nyt muotia, joten pikku vinkki vaan muille aiheesta kiinnostuneille, että pitäkäähän kiirettä. "Vain nopeat elävät".
Sain juuri äsken ihanan sähköpostin nuorimmaiseltani Kaisalta, siinä hän kertoili hienoista Vääksyn juhlista ja myös lähes viimeisillään raskaana olemisen tunnoista ja myös väsymisestä kaiken hälinän keskellä. Tässä sitä on papalla lisää rukousaihetta, että kaikki sujuisi hyvin ja siihenhän saamme luottaakin, että kaikki on meitä rakastavan Taivaan Isän hoidossa. Kaisalla ja Antilla on kuun vaihteessa muutto uuteen kotiin Kuopiossa. Kaupat paritalon puolikkaasta ovat syntyneet mukavalla asuntoalueella n 2km keskustasta koilliseen ja nykyinen kerrostaloasunto oli mennyt kaupaksi. Yritän selvitä ajoissa Suomeen, että ehtisin muuttotalkoisiin.
Niinkuin otsakkeessa lukee, niin mielessä ja ilmassa on ollut haikeutta. Osasyynä lienee tällainen arkivapaailta, ilman rankkaa rakennustyötä, mutta myös äsken yhdessä netistä katsomamme suomalainen
huippuelokuva; Markku Pölösen "Kivenpyörittäjän kylä" Olisi mukava katsoa se joskus hyvässä seurassa ihan laajakankaalta.(Olisko liikaa haaveiltu, että ihan jonkun naisihmisen kanssa vielä..??!!!)
Yksin Surgulatzen kerrostalon allekirjottaneen vuokrahuoneistossa
Kovin pitkiä päiväunia ei Dersu II ottanutkaan. Sen verran, että ehti käväistä untenmailla ja heräili kiirehtimään kaupungille "pipon ostoon". Jonkun verranhan pitää olla jonkunlaista asian tynkää jonka varasssa
voi lähteä vaikka kaupunkikierrokselle joka kuuluu kuvioon kun 28v poikamiehestä on kysymys.
Toinen "poikamies" yllätti koko porukan muutama päivä sitten kosimalla entistä tyttöystäväänsä tamperelaista Sannia ja on nyt siis kihloissa. Satuin olemaan paikalla kun Jyri Skypen näköpuhelimen välityksellä ihan polvilleen käyden hoiteli hommaansa. Sain itsekin jutella Sannin kanssa ja hän vaikutti oikein mukavalta tyttölapselta. Kysyin häneltä että aikooko hän todellakin kesyttää tämän kaverin , johon Sanni vastasi, että johan minä olen sen kesyttänyt.
Tällaistahan tää elämä on. Melko vauhdikasta, että välillä meinaa vanhempaa miestä melkein pyörryttää, mutta jollei tuollaista rohkeutta olisi ollut kautta aikojen, niin sukupuuttoonhan tää ihmiskunta olisi jo aikaa sitten loppunut.
Se minun harhateillä ollut juttuni, joka oli eksynyt Jyrin nomadiblogiin on nyt Jyrin ja Laurin toimesta oikealla paikallaan. Tosin kirjoitusten aikajärjestys saattaa olla vaihtunut.
Pikkuhiljaa täällä kaukana alkaa kaivata enemmän ja ja enemmän läheisiään ja myös muita ystäviä.
Esikoistyttäreni blogikommentista luin
millaiset hulvattoman hauskat juhlat oli ollut Vääksyssä kun kuvassa savusaunan rannassa myrskynkaataman, mutta kantona lähes paikalleen kaatuneen suuren petäjän vuosirenkaita laskeneet Riikka ja vävy Janne olivat yhdessä täyttäneet juhlalliset 80 vuotta. Irvinin laulun sanoi"Vaan yksi on joukosta poissa..."
Elikä pappa täällä kaukana Siperiassa. No kohtahan pääsen näkemään ja lukemaan myös lastenlapset. Nuorimmaiseni Kaisa odottaa Anttinsa kanssa esikoistaan syntyväksi joskus joulukuussa Kuopiossa. Heidän kerrostaloasuntonsa keskikaupungilla on kait jo myyty ja heillä on muutto kuun vaihteessa. Juuri sopivasti kun minun on tarkoitus palata Suomeen
joulukuun alkuun mennessä. Pitänee ajella siihen malliin että ehdin muuttotalkoisiin. Tulihan sitä hommaa jo juhannuksen seutuna harjoiteltua Jyväskylässä Futiksen MM-kisojen katselun lomassa. Tulossa on siis kahdeksas vunukka, joten paljoa ei pappa ehdi vielä keinutuoliin asettua, muuta kuin lastenlapsia sylissä.
Viereisessä kuvassa on pieni, mutta sitäkin "pippurisempi" joukko entisiä srk.nuoriani ja Joose Keskitalon Kullervo poika äitinsä Henna-Reetan
kanssa, joka on taas Joose Pitkäsen nuoria Luukkaanrinteenajalta Lappeenrannasta. Niin ja nuo Päivi ja Pilvi taas on heidän kavereitaan.
Siis kamerasta katsoen vasemmalta Silva,Päivi,Satu, Joose Kullervo sylissään, äiti Henna-Reetta, Juho, Anni ja Pilvi. Kaikki niin sanomattoman tärkeitä ja rakkaita minulle. Mukavaa olisi saada yhteiskuvaan ne kaikki nuoret jotka viimeisten kymmenen työssä olo vuoden aikana viihtyivät nuorten lalu- ja rukousilloissa, raamiksissa ja erilaisissa nuoten tapahtumissa ja kokoontumisissa Savonlinna- Säämingin srk:ssa. -Kiitos heistä jokaisesta ja siunatkoon Kaikkivaltias Jumala ja Vapahtajamme Jeesus Kristus heitä
kutakin elämänswä taisteluissa.
voi lähteä vaikka kaupunkikierrokselle joka kuuluu kuvioon kun 28v poikamiehestä on kysymys.
Toinen "poikamies" yllätti koko porukan muutama päivä sitten kosimalla entistä tyttöystäväänsä tamperelaista Sannia ja on nyt siis kihloissa. Satuin olemaan paikalla kun Jyri Skypen näköpuhelimen välityksellä ihan polvilleen käyden hoiteli hommaansa. Sain itsekin jutella Sannin kanssa ja hän vaikutti oikein mukavalta tyttölapselta. Kysyin häneltä että aikooko hän todellakin kesyttää tämän kaverin , johon Sanni vastasi, että johan minä olen sen kesyttänyt.
Tällaistahan tää elämä on. Melko vauhdikasta, että välillä meinaa vanhempaa miestä melkein pyörryttää, mutta jollei tuollaista rohkeutta olisi ollut kautta aikojen, niin sukupuuttoonhan tää ihmiskunta olisi jo aikaa sitten loppunut.
Se minun harhateillä ollut juttuni, joka oli eksynyt Jyrin nomadiblogiin on nyt Jyrin ja Laurin toimesta oikealla paikallaan. Tosin kirjoitusten aikajärjestys saattaa olla vaihtunut.
Pikkuhiljaa täällä kaukana alkaa kaivata enemmän ja ja enemmän läheisiään ja myös muita ystäviä.
Esikoistyttäreni blogikommentista luin
millaiset hulvattoman hauskat juhlat oli ollut Vääksyssä kun kuvassa savusaunan rannassa myrskynkaataman, mutta kantona lähes paikalleen kaatuneen suuren petäjän vuosirenkaita laskeneet Riikka ja vävy Janne olivat yhdessä täyttäneet juhlalliset 80 vuotta. Irvinin laulun sanoi"Vaan yksi on joukosta poissa..."
Elikä pappa täällä kaukana Siperiassa. No kohtahan pääsen näkemään ja lukemaan myös lastenlapset. Nuorimmaiseni Kaisa odottaa Anttinsa kanssa esikoistaan syntyväksi joskus joulukuussa Kuopiossa. Heidän kerrostaloasuntonsa keskikaupungilla on kait jo myyty ja heillä on muutto kuun vaihteessa. Juuri sopivasti kun minun on tarkoitus palata Suomeen
joulukuun alkuun mennessä. Pitänee ajella siihen malliin että ehdin muuttotalkoisiin. Tulihan sitä hommaa jo juhannuksen seutuna harjoiteltua Jyväskylässä Futiksen MM-kisojen katselun lomassa. Tulossa on siis kahdeksas vunukka, joten paljoa ei pappa ehdi vielä keinutuoliin asettua, muuta kuin lastenlapsia sylissä.
Viereisessä kuvassa on pieni, mutta sitäkin "pippurisempi" joukko entisiä srk.nuoriani ja Joose Keskitalon Kullervo poika äitinsä Henna-Reetan
kanssa, joka on taas Joose Pitkäsen nuoria Luukkaanrinteenajalta Lappeenrannasta. Niin ja nuo Päivi ja Pilvi taas on heidän kavereitaan.
Siis kamerasta katsoen vasemmalta Silva,Päivi,Satu, Joose Kullervo sylissään, äiti Henna-Reetta, Juho, Anni ja Pilvi. Kaikki niin sanomattoman tärkeitä ja rakkaita minulle. Mukavaa olisi saada yhteiskuvaan ne kaikki nuoret jotka viimeisten kymmenen työssä olo vuoden aikana viihtyivät nuorten lalu- ja rukousilloissa, raamiksissa ja erilaisissa nuoten tapahtumissa ja kokoontumisissa Savonlinna- Säämingin srk:ssa. -Kiitos heistä jokaisesta ja siunatkoon Kaikkivaltias Jumala ja Vapahtajamme Jeesus Kristus heitä
kutakin elämänswä taisteluissa.
"Maanantai ja ensimmäinen marraskuuta...".
Otsakkeen sanonta on kuulemma lähes pahinta mitä rakennustyöväen parissa voi sanoa ja kun nyt kerran ollaan juuri sillä alalla ja vielä toistaiseksi ulkotöissä, kun aikoinaan ei tullut riittävästi luettua, niin pitää yhtyä toverien aatteeseen. Meitä on kuitenkin säät suosineet noissa ulkohommissa ja olemmehan tehneet sisähommiakin lattioitten purkamisen ja kellarissa anturavalujen ja harkkomuurauksen alottamisen
verran. Yritämme sitkeästi jatkaa, että saisimme ulkotyöt ennen lumia hyvälle mallille.
Aamulla meidän piti mennä jelppimään pappi Slavaa hänen toimistonsa muutossa ja remontissa Timirjaseva
14/15 .Niin toimisto kuin kokoontumistilakin muuttaa viereiseen autokoulun käytössä olevaan taloon nykyisestä pikku talosta joka on liian kylmä talviselle kokoontumiseölle. Homman aloittaminen siirtyi kuitenkin viikolla, siis ensi lauantaiksi tai maanantaiksi. Slava ehtii tehdä valmistelut kunnolla ja Joosekin pääsee paikalle "päsmäröimään" ja antamaan hommaan omaa taiteellista näkemystään ja saattaisihan toinenkin Pitkänen tuoda saman alan asiantuntemustaan kuvioon.. Tutustuimme kuitenkin paikkaan ja tilanteeseen ja juttelimme melko pitkään Slavan kanssa ruskengalskiksi. Väläytin jopa Slavalle tulevaisuuden yhtenä mahdollisuutena, että jos saataisiin srk:n toiminta hyvään kasvuun ja vuokratilat kävisivät ahtaiksi voisimme hänen kanssaan lähteä etsimään lisärahoitusta myös Amerikasta, niin kauan kuin hyvä ystäväni ja varsinainen Siperian Karhu , nyt "vasta" 84v Kusti Matero on "iskussa" ja terveenä. Kusti kyllä järjestäisi mittavankin kiertueen meille lännen mailla, jos vaan sinne selviäisimme.
Joose lähti aamupäivällä Jyri mukanaan Krasnojarskiin kyläilyreissulle Sley:n lähettiperheen luokse. Palaavat torstaina. Me Laurin kanssa ajoimme Abakaniin tutulle "Rakennusliikekadulle". Lastasimme Ivecoon 50kpl
20 kiloisia aikaisemmin mainittuja harkkoja ja 20 kpl 1x2m ja 5cm paksuja styrokslevyjä ja palasimme Minusinskiin. Pientä ajatusta oli jo tänään Karatusaan ajamisesta, mutta kun tätä päivää oli alkujaan ajateltu
Laurin vapaapäiväksi, vaikka se "jo menikin" toimistoremontin ja tavaroitten hakemisen vuoksi jäätiin Surgulatzen kämpälle huilaamaan. Pistäydyimme abedilla eli lounaalla yhdessä kahvilassa ja nyt Lauri jo vetelee hirsiä omassa huoneessaan ja mie tässä lattialla istuskelen ja kirjoittelen aikani kuluksi.
verran. Yritämme sitkeästi jatkaa, että saisimme ulkotyöt ennen lumia hyvälle mallille.
Aamulla meidän piti mennä jelppimään pappi Slavaa hänen toimistonsa muutossa ja remontissa Timirjaseva
14/15 .Niin toimisto kuin kokoontumistilakin muuttaa viereiseen autokoulun käytössä olevaan taloon nykyisestä pikku talosta joka on liian kylmä talviselle kokoontumiseölle. Homman aloittaminen siirtyi kuitenkin viikolla, siis ensi lauantaiksi tai maanantaiksi. Slava ehtii tehdä valmistelut kunnolla ja Joosekin pääsee paikalle "päsmäröimään" ja antamaan hommaan omaa taiteellista näkemystään ja saattaisihan toinenkin Pitkänen tuoda saman alan asiantuntemustaan kuvioon.. Tutustuimme kuitenkin paikkaan ja tilanteeseen ja juttelimme melko pitkään Slavan kanssa ruskengalskiksi. Väläytin jopa Slavalle tulevaisuuden yhtenä mahdollisuutena, että jos saataisiin srk:n toiminta hyvään kasvuun ja vuokratilat kävisivät ahtaiksi voisimme hänen kanssaan lähteä etsimään lisärahoitusta myös Amerikasta, niin kauan kuin hyvä ystäväni ja varsinainen Siperian Karhu , nyt "vasta" 84v Kusti Matero on "iskussa" ja terveenä. Kusti kyllä järjestäisi mittavankin kiertueen meille lännen mailla, jos vaan sinne selviäisimme.
Joose lähti aamupäivällä Jyri mukanaan Krasnojarskiin kyläilyreissulle Sley:n lähettiperheen luokse. Palaavat torstaina. Me Laurin kanssa ajoimme Abakaniin tutulle "Rakennusliikekadulle". Lastasimme Ivecoon 50kpl
20 kiloisia aikaisemmin mainittuja harkkoja ja 20 kpl 1x2m ja 5cm paksuja styrokslevyjä ja palasimme Minusinskiin. Pientä ajatusta oli jo tänään Karatusaan ajamisesta, mutta kun tätä päivää oli alkujaan ajateltu
Laurin vapaapäiväksi, vaikka se "jo menikin" toimistoremontin ja tavaroitten hakemisen vuoksi jäätiin Surgulatzen kämpälle huilaamaan. Pistäydyimme abedilla eli lounaalla yhdessä kahvilassa ja nyt Lauri jo vetelee hirsiä omassa huoneessaan ja mie tässä lattialla istuskelen ja kirjoittelen aikani kuluksi.
Tasaista puurtamista taloremontissa
Taas alkaa olla viikko paketissa talkoorintamalla. Palasimme Laurin kanssa Karatusasta iltaseitsemältä.
Viikon alku oli hieman kankeaa sen viikonlopun lumihangessa rämpimisen jälkeen. Maanantai vain levättiin. Tiistaina etsiskeltiin rakennustarvikkeita Abakanista ja löydettiinkin, nimittäin 40 cm pitkiä 19x20 muilta mitoiltaan olevia harkkoja(mutta ei kevytsoraharkkoja) ja eristysvillaa (lasi/vuorivillaa .Selluvillaa ei täällä tunneta).Oma tietokoneeni on reistaillut ja nyt kirjoitan Jyrin koneella, joten kuvia ei ole luvassa. Yrittelin äsken vastata Satun,Vilhon ,Tiinan ja Mirjan kommentteihin, mutta en onnistunut. Kiitoksia niistä nyt tällä sivulla!
Huomisaamuna lähden Joosen kaveriksi Karatusan ja Suetukin Jumalanpalveluksiin. Menemme Joosen autolla joka on nopeampi ja nostamme peräkonttiin agregaatin ja muut tarvittavat vermeet,Suetukin kirkon lämmitystä varten. Jo pari viikkoa sitten luvassa ollut kaivuri tuli traktorikaivuriversiona keskiviikkona. Se isompi kävi kyllä aikoinaan paikalla, mutta ei olisi mahtunut noissa olosuhteissa toimimaan. Laurin kanssa tulikin lauleskeltua ahkerasti "Elo tää juoksuhaudoissa on....." kun saunalle päin kuljettiin metrin syvyistä kaivantoa pitkin. Etupihalle syntyi kolmen metrin monttu septi tankkia varten. Joose asenteli torstaina harmaanveden putket paikoilleen, ja me Laurin kanssa laiteltiin niille lämpöeristyslevyt ja alkuosa peittämisestä jo torstaina. Se menikin yötöitten piikkiin ja saunasta selvittiin nukkumaan juuri ja juuri ennen puoltayötä.
Perjantaina nukuttiin pitkään ja hartaasti, mutta saatiin kuitenkin alulle kellarin senien harkkomuuraus, jota ennen kuitenkin valettiin septitankin pohja sekä muurattiin umpeen kaikki raot, ettei likavedet pääse pilaamaan ympäristöä. Tänään jatkettiin juoksuhaudan peittämistä. Vain saunan päässä se on vielä auki. Laitettiin myös nurkkavalun anturan ulkopuolelle osa tyrokseista.Toinen 5cm kerros puuttuu joten niitä ei peitetty.
Tähän loppuun vielä erikseen Satulle terveiset, että DersuII kanssa ootamme innolla häntä maaliskuun puolivälin talkooreissulle vellinkeittäjäksi. "laastoienkeliksi" ja miksei myös muihin naisväelle sopiviin hommiin.
Viikon alku oli hieman kankeaa sen viikonlopun lumihangessa rämpimisen jälkeen. Maanantai vain levättiin. Tiistaina etsiskeltiin rakennustarvikkeita Abakanista ja löydettiinkin, nimittäin 40 cm pitkiä 19x20 muilta mitoiltaan olevia harkkoja(mutta ei kevytsoraharkkoja) ja eristysvillaa (lasi/vuorivillaa .Selluvillaa ei täällä tunneta).Oma tietokoneeni on reistaillut ja nyt kirjoitan Jyrin koneella, joten kuvia ei ole luvassa. Yrittelin äsken vastata Satun,Vilhon ,Tiinan ja Mirjan kommentteihin, mutta en onnistunut. Kiitoksia niistä nyt tällä sivulla!
Huomisaamuna lähden Joosen kaveriksi Karatusan ja Suetukin Jumalanpalveluksiin. Menemme Joosen autolla joka on nopeampi ja nostamme peräkonttiin agregaatin ja muut tarvittavat vermeet,Suetukin kirkon lämmitystä varten. Jo pari viikkoa sitten luvassa ollut kaivuri tuli traktorikaivuriversiona keskiviikkona. Se isompi kävi kyllä aikoinaan paikalla, mutta ei olisi mahtunut noissa olosuhteissa toimimaan. Laurin kanssa tulikin lauleskeltua ahkerasti "Elo tää juoksuhaudoissa on....." kun saunalle päin kuljettiin metrin syvyistä kaivantoa pitkin. Etupihalle syntyi kolmen metrin monttu septi tankkia varten. Joose asenteli torstaina harmaanveden putket paikoilleen, ja me Laurin kanssa laiteltiin niille lämpöeristyslevyt ja alkuosa peittämisestä jo torstaina. Se menikin yötöitten piikkiin ja saunasta selvittiin nukkumaan juuri ja juuri ennen puoltayötä.
Perjantaina nukuttiin pitkään ja hartaasti, mutta saatiin kuitenkin alulle kellarin senien harkkomuuraus, jota ennen kuitenkin valettiin septitankin pohja sekä muurattiin umpeen kaikki raot, ettei likavedet pääse pilaamaan ympäristöä. Tänään jatkettiin juoksuhaudan peittämistä. Vain saunan päässä se on vielä auki. Laitettiin myös nurkkavalun anturan ulkopuolelle osa tyrokseista.Toinen 5cm kerros puuttuu joten niitä ei peitetty.
Tähän loppuun vielä erikseen Satulle terveiset, että DersuII kanssa ootamme innolla häntä maaliskuun puolivälin talkooreissulle vellinkeittäjäksi. "laastoienkeliksi" ja miksei myös muihin naisväelle sopiviin hommiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















