Reissu takana ja jotenkin tyhjä olo sisimmässä...

Matka Minusinskista Suomeen sujui melko hyvin viimeistä etappia lukuunottamatta, jolloin Moskova-Pietari välillä vesisateen muuttuminen räntä- ja lumisateeksi aiheutti toista sataa kilometriä pitkät itäänpäin ajavien rekkojen  pysähtyneet jonot . Näimme toistakymmentä pahaa ulosajoa sekä lukuisa kolareita. Itsekin jouduimme jonottamaan tuntikausia jumiutuneen liikenteen avautumista.
Lähdimme Minusinskista lauantaina noin kolmen maissa. Ensimmäisen vuorokauden  ajoimme  lähes jatkuvassa lumipyryssä. Ajovuorot menivät kuten menomatkallakin. Pysähdyimme puoliyön maissa nukkumaan. Sitä ennen minä olin jo torkkunut ohjaamon jatkona olevassa punaisessa sviitissäni. Poikien jatkaessa uniaan tavaratilassa minä aloitin ajamisen. kolmen maissa.  Jyri heräili yleensä 9-10 maissa ja Lauri puolilta päivin. Pojat jatkoivat siitä mihin minä lopetin ja yleensä Lauri ajoi viimeisen osuuden ennen puoltayötä.
Keskiviikkoaamuna poikkesimme Nishni Novgorodissa Miinan luona aamukahvilla, -teellä ja lihasopalla , mutta ennenkaikkea virkistymässä yhteisestä uskosta ja Miinan sydämellisestä ystävällisyydestä ja huolenpidosta.  Pääsimme myös suihkuun ja Jyri ehti päivittää kompjuuteriaankin.
To-pe välisenä yönä saavuimme Joosen kotiin Savonlinnan Särkikujalle, jonne veimme myös Joosen kesämökkisaareensa ostamat kamiinan savupiipuineen. Pojat nukkuivat talossa ja minä edelleen Ivecossa.
Vein Laurin rinkkoineen ja laukkuineen Lahden rautatieasemalle. Tuntui haikealta jättää läheiseksi tullut
veli ja huippuhyvä rakennuskaveri. Samaa olimme kokeneet jo Särkikujalta lähtiessämme, jonne jatimme Jyrin pohtimaan haavalmistelujaan
Meillä oli paluumatkallamme monet hyvät ja syvällisetkin juttutuokiot sekä kotimaastamme, niin taivaallisesta kuin tästä ajallisestakin muistuttaneet laulu- ja musiikin kuunteluhetket. Lauletuimpia biiseja noista ajallisista lienee olleet  Kun kolmatta linjaa takaisin taas kuljen... ja Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet.. seka Elo taa juoksuhaudoissa on...
Varhaisaamun ajovuorollani vesailin ulkomuistista tutuimpia virsiä ja hengellisiä lauluja.Lauleskeltiin niita yhdessakin.
Ennen Siperiaan lähtöämme saimme Jooselta pyynnön rahdata mukanamme kaikenlaista suomenkielistä
kirjallisuutta myös heitä ajatellen. Noinkin lyhyella  kahden kuukauden reissulla tajusi  sen kotimaisen kulttuurin puutostaudin jota ulkomailla asuva joutuu kokemaan.
Laurista joka joutui eniten olemaan   kanssani huomasin hyvin inhimillisen tarpeen saada  my;s aivan omaa aikaa. Mielell''n Lauri  poikkesikin milloin Minusinskiss', milloin Abakanissa lepuuttamassa hermojaan,
kovan ruumiillisen tyon lomassa ja myos vahan kauempana tallaisesta vanhasta karmusta.
Elavana tuli mieleeni jo elakkeella olevan entisen opiskelutoverini SEKLin idantyokoordinaattorin Pentti Heinilan sanat ennen ensimmaista pitempaa , siis kuukauden idantyoreissua Seppo Makiarvelan kanssa.
Pentti sanoi, etta nostaa hattuaan korkealle sille joka jaksaa kolme viikkoa Sepon vauhdissa.
Jatkosuunnitelmista sen verran, etta lahden takasin Siperiaan maaliskuun puolivalissa ja yritan loytaa jonkunlaisen talkooryhman mukaani. Tauko on paikallaan niin itseani kuin erikoisesti Joosea ja hanen perhettaankin ajatellen. He voivat ainankin yrittaa jarjestaa tilaa kielenopiskelulleen