Harmi etten saa laitettua tähän juttuun valokuvia. Mokkula unohtui saareen, jossa netti yhteyttä ei saanut ja kirjoittelen erään ystäväni koneella kaupungissa.
Reilut kaksi viikkoa on tosiaankin mennyt ilman nettiyhteyksiä ja sinänsä on tuntunut ihan hyvältä huomata, että ainankin kesälomalla selviää ilman nettiäkin. Juuri äsken kirjoitin pikku pätkän veteraanimäkihyppääjien vieraskirjaan k.o. aiheesta ja vähän muustakin.
Kesä kotimaassa on mennyt vähintäänkin kuin siivillä. Olen tehnyt rakennushommia vävyjen kanssa lasteni kesäpaikkasaaressa ja myös pari rupeamaa Joosen savusaunakehikolla. Eilen saimme kurkihirren paikoilleen ja nyt saa Joose jatkaa katon tekoa itekseen. Kolmen tyttäreni perheet ovat olleet usampaankin otteeseen Tallisaaressa ja vilskettä ja vipinää on piisannut kun kahdeksan lapsenlasta ja lisäksi 13v Tuitun
kolme kaveria on siellä uinut, saunonut ja leikkinyt. Vanhin tytär Tiina perheineen lähti eilen Jyväskylään.
Esikoisella alkaa Vapaakirkon ripari lähipäivinä ja 15v Eero haluaa rauhassa valmistautua lähtöön kotonaan. Eilen olimme koko porukalla Punkaharjulla Metsämuseo Lustossa, joka oli aivan upea kokemus
niin meille aikuisille kuin lapsillekin. Syötiin myös "herroiksi" ravintelissa ja lopuksi uitiin Puruveden puolella. Tänä aamuna tehtiin Riikan ja Kaisan perheitten kanssa kaupunkikeikka. Aamupala mukavassa kuppilassa keskustassa. Kirpputoria ja vähän muutakin shoppailua. Miesporukalla haettiin myös lautatavaraa Carlsonilta, jotta pääsemme Jannen kanssa lyömään kesämökkiin sisäkattoa.
Huomenna eli sunnuntaina minulla on srk.vierailu Pieksämäen Jäppilään SEKLin Savon piirin telttakokoussarjaan. Kuntotreenit ensi talven mäkihyppyjä varten ovat olleet melkosella "säästöliekillä". Vain noin kerta viikossa on ollut jonkunlainen hölkkä/kävely/loikkatreeni, mutta muovimäkiharjoituksiin en ole eistynyt. Vähällä käytöllä (omalta osaltani) ollut ok.talo 6km Savonlinnan keskustasta on vihdoinkin menossa myyntiin ja sen kanssa olen käynyt melkoista "luopumistaistelua". Nykyiset vuokralaiset ( viime syksystä lähtien) olivat kiinnostuneita, mutta talo oli heille liian kallis. Mielelläni myisin sen jollekin tutulle, mutta voi olla että se menee yleisille markkinoille kiinteistövälitysfirman kautta. Tosiaankin kesä on kulunut liian nopeasti. Seuraavaan Siperian keikkaan ei ole kuukauttakaan.
Voi olla, että tuntuu melko haikealta lähteä sinne kauas. Vitali perheineen tarvitsee lisätilaa, joten sitä pitää lähteä rakentamaan tuntui miltä tuntui.
lauantai 23. heinäkuuta 2011
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Kesätunnelmissa
"Ketuilla on luola ja taivaan linnuilla pesä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole mihin hän päänsä kallistaisi" sanoi kerran Vapahtajamme. Kalpean häivähdyksen aiheesta koin kun palasin Siperiasta. Ok.talo Savonlinnassa oli vuokralaisilla ja vaikka mulla onkin kolmen rakkaan tyttären perheitten kodit ja kesäpaikkakin aina avoinna papalle, niin jonkunmoinen kodittomuuden tunne oli jossain sisällä. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se että nyt ensimmäistä kertaa olen vakavissani harkitsemassa Viuhonmäen myymistä. Vuokralaiset ovat siitä kiinnostuneet ja käytin siellä jo kiinteistöfirman miestäkin arvioimassa talon hintaa. Ennen miehen tuloa hain pari purkkia maalia ja tein pientä fiksausta päätyjen ja kuistin otsalautojen sekä etelän puolen ikkunapeltien osalta. Nuo pikkuhommat (aikaahan se otti useita tunteja ja vävyn alumiinitikkaatkin piti hakea saaresta) saivat kyllä talon ilmeessä "ihmeitä aikaan". Saa nähdä miten tässä "Äijän käy".
Paluumatka Siperiasta kahdestaan Joosen kanssa Ivecolla sujui mukavasti viikossa. Toimme Johannan, Annin ja lapset Krasnojarskiin, josta he lensivät Pietariin ja selvisivät samana iltana jo Suomeen. Me poikkesimme Mordvan maalla Saranskissa tapaamassa yhteisiä tuttavia. Pitkäsethän olivat siellä pari vuotta työssä ja minäkin olen poikennut siellä matkoillani lukuisia kertoja mm. Pitkästen muuttokuormahommissa ja Kusti Materon ja Seppo Mäki-Arvelan missiomatkoilla kulkiessamme. Huvittava yksityiskohta noissa tuttujen tapaamisissa oli, että Saranskiin asti on pitänyt mennä tapaamaan Riitta Pyykköä (kyseessä ei ole arvostettu Venäjän tuntija turkulainen professori, vaan vieläkin arvostetumpi Raamatun kääntäjä). Seitsemäntoista vuotta sitten "törmäsimme" Kustin kanssa Riittaan Saranskissa ja kuinka ollakaan niin siellähän Riitta oli nytkin.
Kaksi noin kolmen kuukauden matkaa Minusinkiin ja Karatusaan on nyt tehty veljeni Martin rippikouluikäisellä Ivecolla. Seuraavaa reissua pitää kulkuneuvon osalta harkita tarkoin. Ensimmäiselläkin oli jotain "pientä", kuten nyt tuon ikäisessä autossa pitääkin olla, mutta tällä toisella murheita oli melko lailla enemmän. Osa niistä johtui omasta huolimattomuudestakin, mutta suurempi osa Ivecon korkeasta iästä ja erittäin vaativista olosuhteista.
Menomatkalla alkoi startti reistailla (kuin Värriön sääprofeetan kohdalla ilmat). Monen sortin spekulointia siitä mikä oli vialla ehdittiin käydä läpi, mutta kun perillä ajoin auton "pukille" ( noin 15 cm) huomasin, että startin pultit olivat aivan löysällä. Ihme, ettei ollut pudonnut tielle.
Jo menomatkalla kuluivat eturenkaat sisäreunalta piloille. Martti oli juuri ennen reissua katsastusta varten vaihdattanut raidetangon päitä ja säätöjenkin piti olla kohdallaan, mutta lieneekö "tuhannet" iskut ÄitiVenäjän teillä muuttaneet tilannetta. Ajoin reissun loppuun samoilla eturenkailla, mutta ulompina olleet nastarenkaat takana vaihdoin kesäkiekkoihin ja ne kulahtaneet eturenkaat laitoin Suomeen tultuani takarenkaiksi (paripyörät).
Molemmilla matkoilla on syyläriin lisäilty milloin pakkasnestettä/vettä ja nyt kesällä vain vettä. Toisinaan mentiin parikin tuhatta km ilman lisäämistä, mutta tällä paluumatkalla (tarkistin jäähdytin nesteen aina tankatessa ja aamulla, joskus muuloinkin) "recortti" oli noin kolme litraa kerralla.
Suurin suurin murheenkryyni tällä reissulla liittyi Ivecon öljyn kulutukseen. Auton moottorihan on ollut erinomaisessa kunnossa. Öljynä on käytetty korkean luokan synteettistä öljyä ja vaihtoväli ollut joku 12tkm. Vain loppuvaiheessa on pitänyt lisäillä hieman. Noin vanha autohan jo vuotaakin sen verran, että pohjapuoli on mustana öljystä. Tällä reissulla kone alkoi joko vuotamaan, tai sitten vuotamaan ja myös kuluttamaan öljyä melkolailla. Kävi vielä niin, etten muistanut ottaa Suomesta filtteriä eli öljynsuodatinta, eikä Ivecoon sopivaa löytynyt, joten jouduin ajamaan samoilla öljyillä ja luulinkin alkuun, että runsaampi öljyn kuluminen oli vain seurausta siitä, ettei vaihdettu uusia öljyjä, mutta kun Suomessa vaihdoin ölyt sekä filtterin se ei muuttanut tilannetta.
Kaiken kaikkiaan jouduin lisäämään öljyä koneeseen (noin 15 tkm matkalla) 23 litraa. Se alkoi jo käydä lompakonkin päälle, vaikka öljy Venäjällä oli hieman halvempaa kuin Suomessa.
Omat lisämurheensa edelleen Ivecoon liittyen eivät johtuneet auton vaan paremminkin kuskin ikääntymisestä. Tämä reissu oli ensimmäinen noin kahdenkymmenen vuoden ja useiden kymmenien tuhansien ajokilometrien kohdalla, jolloin jouduin ottamaan jonkunlaista peltikosketusta. Niitä kertyikin peräti kolme. Kovin "maata kaataviahan" ne eivät olleet ja enimmin ne kävivät kuten tuo öljyn kulutuskin meikäläisen lompakolle ja tietenkin kun on kysymys autosta ja miehestä, niin itsetunnolle. Ensimmäisestä (peruutin liikkuvän auton kylkeen kalapaikkaa etsiessämme) ja toisesta ( iso miehistön kuljetus kymppipyörä peruutti apumihen etunurkkaan rikkoen valot ja vähän peltiäkin) kerroinkin jossain blogissani. Kolmas joka oli kaikista lievin sattui rak.tavaran hakureissulla Abakanissa. Jouduimme parkkeeraamaan hyvin ahtaaseen paikkaan autojen väliin, josta peruutettaessa Joose näytti takaa merkkiä milloin voin peruuttaa kun liikennettä oli runsaasti. Kun pääsin lähtemään eteenpäin en huomannut Joosen varoitusta kun tarkkasin mahtuuko keula kääntymään ja niimpä pitkä takaylitys aiheutti sen, että kumipuskuri hipaisi
jo ennestään pahasti kolhiintunutta ja ruosteista Ladaa. Kuski sanoi kun pyytelin anteeksi häiriötä että "nitsevoo" (ei se mitään). Annoin kuitenkin reilut kahvirahat ja kaveri vaikutti tyytyväiseltä.
Siitä eka ruttauksesta maksoin 280 euroa riihikuivaa (euroina) ja kymppipyörän ruttauksen seurauksena ostin Enonkosken purkaamolta parilla sadalla eurolla Ivecon maskin valoineen ja samassa kaupassa 80:llä vaihtosyylärin. "Viimeisenä niittinä" "onnistuin" pyydystämään variksen niitten tuhansien joukosta, joille soittelin torvea että älyäisivät poistua ajoissa pientareelta. Tätä varista en huomannut, ennenkuin se tömähti tuulilasin vasempaan laitaan aiheuttaen halkeaman, joka ei läpäise ensi kevään katsastusta (toinen halkeama oli ennestään apuhiehen näkökentässä). Kyselin tuulilasin ja laiton hinnan ja annoin eurot velimiehelle (sanoin Masalle kuten samarialainen majatalon pitäjälle antaessaan denarit että palatessani maksan jos tulee lisäkuluja), mutta sovittiin, että vaihdetaan lasi vasta ennen katsastusta, koska ei se halkeama ajamista haittaa millään lailla. Rengasongelmat jäivät Martti veljen murheeksi, mutta kun kustannuspuoli selviää otamme yhteyttä.
Palasimme Joosen kanssa Suomeen juhannuksen alla ja reilu viikko meni "ennenkuin pääsin eroon Ivecosta". Jotenkin huojentuneelta tuntui ajaa taas omalla vanhalla Skodalla joka sekin kaipaisi jo kovasti vähän perusteellisempaa huoltoremonttia. Ensi töikseni vaihdoin alle Vääksyssä majailleet kulahtaneet kesärenkaat.
Euroopan paras savusauna ja maailman paras kiuas
Ehdin tavata tyttärieni kesäpaikassa kaikkien perheet. Nuorin lapsenlapsi Eppu Akusti vietti saaressa puolivuotissynttäreitäänkin. Pikku Inkeristä oli tullut "iso" ja muutamia sanojakin puolitoistavuotinen tyllerö jo osaa. Minulle mairittelevaa oli että Top Kymppiin kuuluu myös Pappa.
Mihinkään rakennushommiin (joita saaressa riittää) en osannut tarttua. Yötkin kävin nukkumassa Ivecossa jonka maalausta yritin fiksailla Joosen ja kerran Viuhonmäenkin pihassa (tarvitsin verkkovirtaa hiomakonetta varten). Lopputyö jäi sekin veli Martin murheeksi.
Myöhään illalla ajoin Vääksystä vanhimman tyttären luokse Jyväskylän Kannaksenkadulle ja kohta suunnistan kohti Seinäjokea ja Kansanlähetyspäiviä. Minun piti ehtiä sinne talkoisiinkin, mutta hidasta tää matkanteko on ollut. Sunnuntaina 3.7. saan olla mukana kun lähetysjuhlassa siunataan uusia lähettejä ja meitä jotka lähdemme uudelle työkaudelle. Huomioon ottaen kerrotut tapahtumat meikäläinen taitaisi tarvita erikoissiunausta ja varjelusta (kertomatta jäi, että viimeisenä rakennuspäivänä, kun en meinannut malttaa lopettaa ja siirtyä aktioporukan kuljettamishommiin huitaisin oikean käteni rystysen ongenkoukun läpi ja jokunen tunti myöhemmin meni naula läpi vasemman kämmenen, kun vesisateessa yksin laitoin takaisin irroittamaamme kovalevyä, joka oli oviaukon suojana ennen jatkorakentamista syksyllä. )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
