Suruviesti veti hiljaiseksi

Sain eilen Etelä-Pohjanmaalta tekstiviestin, joka kertoi hyvän ystävän ja kilpakumppanin tapaturmaisesta kuolemasta. Se tuli kuin "salama kirkkaalta taivaalta". Nyt on syvä suru päälimmäisenä mielessä.
Lapuan mäkiprojektin vetäjä Vesa Aho kirjoitti, että Ylistarolainen Timo Repo on kuollut. Kiitin ilmoituksesta ja soitin heti Ylistaroon veteraanihyppääjä Raimo Rannanpäälle. Raimo varmisti asian ja kertoi myös tarkemmin tapahtuneesta. Timo oli liukastunut  jossain pihamaalla ja satuttanut päänsä niin pahasti, että oli menehtynyt saamiinsa vammoihin.
Timo Repo oli vahvasti mukana Lapuan mäen rakentamis- ja kilpailukuntoon laittotalkoissa, joihin itsekin ehdin viimeiseksi kuukaudeksi ennen mäessä viime helmikuussa pidettyjä historiallisia ensimmäisiä naisten SM-mäkikisoja ja veteraanien SM-mäki-, ja yhdistetyn kisoja.
Timo oli nuorempana ollut yksi Etelä-Pohjanmaan parhaimpia mäkihyppääjiä ja kuului myöskin mäkihyppääjien porukoissa arvostettuun "Satasen kerhoon" Rukan vanhassa mäessä.
Noin kymmenen vuotta sitten Timo tuli pitkän tauon jälkeen mukaan Suomen Veteraanimäkihyppääjien toimintaan urheilukavereittensa Raimo Rannanpään ja Matti Maijalan kanssa ja ehdimme saman sarjan hyppääjinä käydä Timon kanssa monta kovaa kisaa.  Muistan hyvin kun noustessani Taivalkosken hiihtohissillä ylöspäin näin Timon ensimmäisen hypyn K49 mäestä. Siinä oli heti sellaista otetta, että totesin saaneeni kovan kilpailijan sarjaani.
Laajan mäkiveteraaniporukan kanssa jäivät Timoa kaipaamaan lähimpinä vaimo ja kaksi aikuista lasta.
Elämä ja mäkihyppykin jatkuvat, mutta ilman hyvää ystävää ja kilpakumppania. Monta yhteistä haavetta jäi toteutumatta. Lapuan rakentamisprojektin aikana Timo kävi harjoittelemassa Karijoen K40 mäessä Lapuan SM kisoja varten, ja ne jäivätkin hänen viimeisksi kisoikseen.

Joulua vietin vanhimman tyttäreni Tiinan perheen luona Jyväskylän Kannaksenkadulla. Kävimme Tiinan ja Karin kanssa kahdesti noin 5 km kävelylenkin, joitten lisäksi kiipesin vielä joulupäivän iltahämyssä Laajavuoren alaparkkipaikalta ylös hyppyrimäkien monttuun ja ihmeekseni totesin, että isot mäet (K 100 ja K64 olivat olleet jo ennen joulua hyppykunnossa).  Tapanina Turusten perhe lähti kyläilemään Karin vanhimman veljen Teron perheen luokse Alavudelle ja minä ajoin Kuopioon Kaisan ja Antin esiskoisen Eppu Akustin 1v. synttäreille. Samoihin aikoihin sinne saapui myös Riikka perheineen Vääksystä. Tuittuhan on Epun kummi. Kaisa ja Riikka veivät meidät Jannen kanssa (Antti jäi Eppua hoitamaan ja Tuitun ,Tähkän ja Hermannin seuraksi kotiin) noin 5 km kovavauhtiselle kävelylenkille. Olimme koko ajan Jannen kanssa "hätääkärsivien osastolla" jälkijoukoissa, Meillä lenkkarit luistivat, kun välillä oli jäistä ja liukasta ja meinasi jo henkeäkin ahistaa kun naiset vaan koko ajan "lisäsivät löylyä".
Pääsimme miesporukalla hikisinä suoraan mukavaan pihasaunaan, jossa oli hyvä venytellä ja hieroskella kipeytyneitä lihaksia.
Tiistaina veimme Antin kanssa peräkärryllä lastin rakennusjätteitä kaatopaikalle ja ajelin Kangaslammille tapaamaan ystäviäni Flankkumäen perhettä. Nukuin yhden yön heidän kotonaan. Aamulla kävimme Valtterin kanssa katsomassa heidän vielä remontti-, mutta kuitenkin jo hyvässä vaiheessa olevaa "kakkostaloaan". Onnela niminen nyt kaksikerroksiseksi muuttunut talo oli jo tuulensuojalevypaketissa ja tietenkin paltikaton alla. Eristäminen, lattioitten teko ja muut sisätyöt ovat vielä edessäpäin. Ehdin olla siellä perustusten korjaus-, ja lattioitten purku-, ja sepelöintitalkoissa toissa keväänä ennen tätä Siperian projektiani.
Katselmuksen jälkeen lastasimme peräkärryyn kuivia koivuhalkoja, jotka nyt ovat jo tuolla ok.talon päätyliiterissä. Eilen ehdin lämmittää jo tätä kotiakin.  Kangaslammilta tullessani poikkesin Laukunkankaan autopurkaamolla etsimässä Martin Ivecoon sulakerasian pohjaa ja laitoin sen menemään matkahuollon kautta
Luumäelle. Soitin matkan aikana myös ystävälleni Enonkoskella autokorjaamoa vuosikymmenet poikiensa kanssa pyörittäneelle Tauno Mustoselle ( Taunon kolme poikaa ajavat nykyisin perheen neljää rekkaa ja varsinainen korjaamotoiminta on lopetettu) kysellen viisautta mitä tekisimme Martti veljeni 15vuotiaalle öljynkulutusongelmissa olevalle Ivecolle. Vaihtoehtoina : Romuksi autopurkaamolle, koneremontti tai vaihtokoneen laitto. Laukunkankaalla olisi 320 th ajettu , romutetusta Ivecosta purettu 20v vanha kone. Tanu oli koneen vaihtamisen kannalla Kyselin voisiko Tanu ryhtyä korjaamohallissaan  talkoisiin kanssamme ja hän lupasi katsella sopivaa ajankohtaa. Minun ja Martin tehtäväksi jäi varmistaa, että k.o. kone varmastoi sopii Martin Ivecoon, joka on 5v nuorempaa mallia, mutta samankokoinen ja turbolla varustettu.

Eilisiltana tein historiaa. Kävin Gigantissa ja ostin LG merkkisen pienehkön (21") tauluTV:n ja kuuden kk:n plus-kortin urheijuttujen katsomista varten.
Toiveita mäkihyppytreeneistä ei lähiaikoina ole ellei matkusta pohjoiseen. Kajaanissa on kylläkin, samoin kuin Vuokatissa mäet hyppykunnossa.
Siperiaprojektiin liittyen minulla on 9-11.01.  SEKLin työntekijäseminaari ja 14.01. Lähetyskirpputori Pieksämäellä ja heti perään sunnuntaina 15.01. saarna Joroisten kirkossa ja lähetystilaisuus ja seurat iltapäivällä. Viikkoa myöhemmin on Etelä-Savon KL:n toiminnanjohtaja Heikki Huttunen järjestänyt ohjelmaa Heinäveden seurakuntaan. Heikki itse saarnaa kirkossa, sitten on lähetystilaisuudet ensin Heinävedellä ja vielä samana iltana Kerimäellä.  Helmikuussa olen lupautunut menemään Sallaan. Siellä on lauantaina 25.02. Rovastikunnan Venäjän työn seminaari. Samalla reissulla aion harjoitella Ounasvaaran mäissä ja myös kerään
peräkärryyni pohjoisen veteraanihyppääjien kalustoa Puolan MM-kisareissua varten.
Sikäli kuin tästä vielä kehittyy talvi yritän päästä harjoittelemaan mahdollisimman paljon Puolan MM-kisoja varten. Kotimaassa on Veter.Cupia 28-29.01. Imatralla ja 17-18.03. Siilinjärvellä ja Pielavedellä sekä 24.3. Ounasvaaralla .Veter.SM mäki ja yhdistetty kisaillaan 18-19.02. Janakkalassa.
Ohjelmaa näyttää riittävän.

"Hitaasti hyvää tulee..."

Vanha sananlasku pitää paikkansa monessakin mielessä, vaikka meistä  atomiajan ihmisistä kaiken pitäs aina tapahtua  -"Tässä ja nyt".
Pikalaturi saattaa pilata vielä hyväkuntosen akun, joten normaali hidas lataus on aina varmempi.
Niinhän se on myös ihmiselämässä. Viisas psalminkirjoittaja toppuuttelee sisintään yhä uudelleen ja uudelleen: "Odota Jumalaa. - Vielä minä saan kiittää minun kasvojeni apua, minun Jumalaani".
"Hitaan lataamisen" viisautta voi soveltaa myös urheiluun; niin kestävyysurheilun kuin räjähtävää voimaa, kimmolisuutta ja viimeisen päälle hiottua tekniikkaa ja herkkyyttä vaativiin lajeihin kuten mäkihyppyynkin.
Huippuhiihtäjä tai -juoksija tarvitsee hitaasti ja huolella rakennetun laajan kestävyyspohjan, jonka päälle voi alkaa sopivalla aikataululla rakentamaan lajin vaatimia maksimiominaisuuksia.
Joskus pitemmänkin tauon jälkeen vaikkapa mäkihypyn aloittanut veteraanihyppääjä muistelee kuinka homma toimi isoissakin mäessä aikoinaan, mutta "lusikka on vaan kiltisti otettava  käteen" ja "puuhun nousu on aloitettava aivan tyvestä".  Urheilussa tälleen vanhempana sen riittävän laajan pohjan rakentamiseen on käytettävä paljon enemmän aikaa, kuin nuorena . Se vaatii sitkeyttä ja kätsivällisyyttä. -Jos sattuu haavereita, niin vammatkin parantuvat hitaammin kuin nuorena.
On ollut ihan mukava "olla vaan" tässä lähes 30v sitten rakentamassani aluksi Siperiasta palattuani  vuokralaisten jäliltä niin tyhjältä ja jopa lähes kolkolta tuntuneessa isossa omakotitalossa Viuhonmäessä.
Tämän talon raketamisen aloitin aikoinaan nöyrällä asenteella ,toimien kirvesmies, muurari ja laulaja  Matti Leppämäen lautapoikana. Matti  johti töitä vesikattovaiheeseen asti, mutta sitten tahallaan hinnoitteli itsensä ulos ja niinpä jouduin ryhistäytymään itselliseksi rakennusmieheksi ja jatkoin hommia ilman "opettajaa". Talkookavereita löytyi kuitenkin tarvittaessa ihan mukavasti eri työvaiheisiin.
Ennen kuin varsinaiseen rakentamiseen päästiin kaasimme veljeni Ilmarin kanssa rakennuspuut ex.vaimoni perintömailta Suurjärven Tallisaaresta. Martti veljeni jo edesmennyt Timo-poika oli tukkien karsintapuolella
apuna. Rakennuspuut sahattiin huhtikuussa lankomiehen pellonnurkalla ja tein niistä 2-3 komeaa taapelia, joissa ne hyvissä olosuhteissa kuivuivat. Siitä niitä vähitellen jo savotassakin tukit kuljettaneen lankomiehen naapurin Ollin "Päkätillä" (takavetonen reellä  ja kärryillä varustettu Leyland merkkinen takavetonen traktori)
kuletin rakennuspaikalle.  Paneleiksi  ja lattialaudoiksi tarkoitetut sahatavarat kuljetin höyläämön kautta sisälle taloon, silloin kun niitä tarvittiin.
Tuttu sähkömies asensi pari viikkoa sitten uudet kiinteät sähköpatterit, päivitti hieman jo rempallaan olleet valotkin ja kytki putkimiehen asentaman uuden lämminvesivaraajan sähköverkkoon. Nikottelemaan ryhtyneen jääkaappi-pakastin yhdistelmän tialle löysin kierrätyskeskuksesta hyväkuntoisen vastaavanlaisen kulmäkaapin.  Nää lautalattiat pitäs vielä hioa ja lakata.  Talon ulkopuolella pitäs laittaa laittaa uudet räystäskourut ja syöksyrännit ja samalla uusia ja maalata vähän otaslautojakin. Ainankin peltikaton maalaus jää ensi kesään, ellei sitten tule myytyä tätä taloa sitä ennen.
Tyttäret ovat patistelleet minua myymään talon, kun en ole oikein ehtinyt tässä asumaankaan.
No toistaiseksi (vuosi kerrallaan) on minulla tuo Siperian pesti, jossa olen 3kk kerrallaan siellä ja välillä kotimaassa.
Kattellaan nyt ja yritetään samalla kysellä Taivaan Isätä johdatusta näihin asumis- ym asioihinkin.
Nyt lähden kuitenkin ajelemaan Jyväskylään. Siellä Kannaksen kadulla lastenlapsen jo malttamattomasti odottavat pappaa joulunviettoon. Tapanina mennään joukolla Kuopioon juhlimaan Eppu Akustin 1v. synttäreitä.

Akkuja lataamassa

Palasin kolmannelta (3kk:n) Siperian reissultani Suomeen 17. marraskuuta ja tyttärieni Riikan ja Tiinan perheitten luona Vääksyssä ja Jyväskylässä vierailtuani  kotiini Savonlinnaan viikkoa myöhemmin.
Ennen tai jälkeen joulunpyhien on tarkoitus mennä porrastalkoisiin nuorimman tyttäreni Kaisan perheen luokse Kuopioon. .
Ylihuomenna tulee kotiutumisesta jo kolme viikkoa.  Tosin kävimme vasta pari vuotta sitten veteraanisarjoihin päässeen nykyään Enonkoskella asuvan Ari (Arttu) Noposen kanssa  viiden päivän mittaisen lumiharjoittelu-, ja kilpailureissun Taivalkoskella, josta kirjoittelinkin aikaisemmissa blogeissani. Pohjoiseen mennessämme pistäydyin Kuopiossa, mutta tapasin vain vävyni Antin, joka nukutteli vajaan vuoden iäistä Eppu Akustia Kaisan ollessa kaupungilla.

Yleensä hieman jo iäkkäämmillä autoilla liikkuvana olen silloin tällöin törmännyt kylmemmille keleille siirryttäessä siihen, ettei virta akussa riitä kunnolla auton käynnistämiseen. No useinhan käynnistymisongelmiin pakkaskeleissä dieselautoissa, joilla ajan, saattaa liittyä myös sopimuksensa irtisanoneita hehkutulppia tai kesädieselin hyytymistä polttoainesuodattimeen. 
Ikääntyneitä akkuja on tullut latailtuakin, mutta yleensä lopulta on pakko ostaa uusi akku, jolla yleensä ajelee kuusikin vuotta ilman ongelmia.

Elämässä tulee myös vaiheita, jolloin  tekee hyvää pysähtyä lataamaan omia "akkujaan". Sellaisesta on nyt kysymys  omalla kohdallani. Viime keväänä toiselta Siperian jaksolta palatessani ok.talossani asuivat vuokralaiset ja silloin koko kesän tunsin sisimmässäni melkoista kodittomuuden ja orpauden tunnetta, vaikka olinkin koko kesän ajan tiiviisti lasteni ja lastenlasteni kanssa puuhastellen heidän kesäpaikassaan Suurjärven Tallisaaressa..  Osaltaan kodittomuuden kokeminen johtui tuosta kodin vuokraustilanteesta. Samallahan  oli vakavassa harkinnassa tämän talon myyminenkin, mutta vieläkään en ole laittanut taloa myyntiin yleisille markkinoille. Sain  muutaman suoran tarjouksenkin , jotka eivät kuitenkaan johtaneet kauppoihin. Myös noin  viidentoistavuoden "poikamieselämä", vaikka se onkin ollut niin mukavan huoletonta aikoinaan kipeän avioeroprosessin  jälkeen on nostanut noita kodittomuuden tuntoja pinnalle. Oma vaikutuksensa lienee myös tällä Suomi-Etelä-Siperia akselilla "heilumisellakin". -Mieleeni tulee tunnetun gospelartistin Jaakko Löytyn biisi
jossa sanotaan sattuvasti   .." Jäi sielu seilaamaan välille Helsinki ja Dakar".

Viimeisen viikon aikana tuttu sähkömies on käynyt uusimassa kaikki sopimuksensa "irtisanoneet" lämpöpatterit ( talossa on suora sähkölämmitys , hyvä leivinuuni ja puulämmitteinen sauna) ja samalla päivittänyt melko rempallaan olleet huoneitten valaistuksetkin. Tilasin samalla LVI-liikkestä uuden lämminvesivaraajan, jonka k.o. firman mies asensi paikoilleen ja sähkömies kytki virtalähteeseen.
Testasin tänään varmaankin lähes 15 vuotta  toimettomana olleen Rosenlev merkkisen astianpesukoneenkin soitettuani ensin huoltofirmaan, josta sain ohjeita sekä tiedon, että tuo kohta 30 vuotias konevanhus onkin paljon parempaa tekoa kuin uudet monimutkaista hienoa tekniikkaa sisältävät koneet. Kone näytti toimivan  muuten, mutta esipesun kohdalla oli hiljaista.
Huomisaamuna vien myös vielä melko "tuoreen" jääkaappi- pakastin yhdistelmän huollettavaksi kylmälaitehuoltoon.
Harkinnassa on myös talon melko kuluneitten lattioitten hiominen ja lakkaaminen, sekä talon ulkopuolella räystäskourujen ja syöksyrännien uusiminen ja peltikaton maalaaminen. Ainankin viimeksimainittu jää tietenkin ensi kevääseen tai kesään.

Oman itseni ja sisimpäni huoltaminen ja pattereitten lataaminen on edennyt siinä sivussa pikkuhiljaa.
Pitkästä aikaa olen ehtinyt lukemaan kirjoja. Luettujen listalla on monenlaista mielenkiintoista tekstiä. Tietenkin olen yritellyt lueskella siinä ohessa tärkeintäkin kirjaani eli Raamattua sieluni ja henkeni ravinnoksi.
Uusina ja todella mielenkiintoisina ovat hyvin laajamittaisen työsaran niin kotimaan, kuin lähetyksenkin saralla pappina kahlanneen Pekka Jokirannan elämäkerta, Time lehden erikoistunnustuspalkinnon elämäntyöstään lastenläärinä saaneen ystäväni Leena Kaartisen uusin kirja "Pakolainen", Vanhoista lahtelaisista mäkihyppääjistä kertova Lahden Punapaidat , Piia Latvalan tohtorin väitöskirja Kansanlähetys ja Neuvostoliitto 1967-1973  ja toiseen kertaan juuri äsken lopettamani Helena Herlevin Bangladeshin lähetystyöstään kirjoittama "Sarin helmat savessa".

Noin inhimilliseltä kannalta katsottuna päätään pitempänä kirjallisena tuotteena oli ties moneenko kertaan uudelleen lukemani Kalle Päätalon ikäjärjestyksessää toinen teos Koillismaa. Paitsi sisällöltään ja tyyliltään kirja on minulle merkittävä ja arvokas, koska kirjailija antoi sen minulle 20.05 1996 muistoksi Kirvestiellä käynnistäni ja kirjoitti tietenkin nimensä kirjan nimilehdelle.
 Viivyin korkeasti arvostamani kirjailijan kotona kait kolmisen tuntia. Meillä oli mielenkiintoiset keskustelut niin hänen kirjallisesta tuotannostaan kuin yleensäkin Koillismaan ja erityisesti Taivalkosken elämästä. Kalle Päätalohan on syntyisin Taivalkosken Jokijärveltä, josta sotien jälkeen siirtyi ja asettui asumaan Tampereelle ja rakensi ok.talonsa mainitulle Kirvestielle melko lähelle Messukylän kirkkoa.

 Itselleni Taivalkoski tuli tutuksi jo ennen Päätalon kirjallisuuteen tutustumista, kun Sallan mäkihyppääjäpoikien kanssa teimme sinne useita harjoittelu ja kilpailumatkoja. Kalle Päätalo kertoi myös olleensa kiinnostunut Taivalkosken mäkihypyn kehittymisestä ja hän tunsi henkilökohtaisesti suunnilleen minun ikäiseni taivalkoskelaiset 1978 Lahden MM-kisojen suurmäen kultamitalistin Tapio Räisäsen kuin toisenkin nuorena lupaavan mäkihyppääjän uransa lopettaneen ................(nimi on hukassa), jonka elämä kulkeutui eräässä vaiheessa pääkaupunkiseudulla "veneitten alle", mutta joka uskoontultuaan nousi huomattavaan asemaan toimien mm. eduskunnan raamattupiirin mukana ja aivan erkoisten vaiheitten kautta ensimmäisenä länsimaalaisen vei junavaunulasteittain ruoka-apua Pohjois-Koreaan. Tuolla Pohjois-Korean matkalla hänen kanssaan oli kaksi kansanedustajaa silloisen Kritillisen Liiton Toimi Kankaanniemi ja Vasemmistoliiton ..........
(tämäkin nimi on hukassa).
Kun muutamaa vuotta myöhemmin Kalle Päätalon jo pitkään sairastettua yritin häntä tapaamaan, ystävällinen rouva sanoi ulko-ovella, ettei enää miehensä heikon terveyden vuoksi voinut vastaanottaa vieraita. Jätin siis kukat ja toivotin siunausta kirjailijalle ja koko perhekunnalle.

Taivalkoskelle on reissuttu myös Savonlinnasta jo vuosikymmenten ajan etsimään ensi lumia niin juniori- kuin veteraanimäkihyppääjienkin kanssa.

Jälleen kotona...

Otsakkeen arkinen toteamus kertoo oikeastaan enemmän, kuin mitä siinä lukee, sillä tämä kotona olo on ollut viime vuosina ja erikoisesti viimeisen vuoden aikana hyvin harvinaista.
Omakotitaloni oli vuokrattuna vuoden ajan. Vuokralaiset muuttivat pois lokakuun alussa ja itse saavuin kolmannelta Siperian keikaltani kolmisen viikkoa sitten. Ensimmäinen viikko meni Riikan ja Tiinan perheitten luona Vääksyssä ja Jyväskylässä ja illalla palasin nuoren Enonkoskella asuvan veteraanihyppääjäkaverini  Ari Noposen kanssa neljän päivän mäkihyppyreissulta Taivalkoskelta.
Ennen pohjoiseen lähtöä olin sopinut tutun sähkömiehen Osmo Hakulisen kanssa , että hän tulee tänään vaihtamaan talooni uudet lämpöpatterit. Kohta kolmekymmentä vuotta palvelleet strömberiläiset olivat viime vuosina alkaneet sanoa sopimuksiaan irti ja jo muutama vuosi sitten silloin vielä naapurissa asunut tuttu  sähkömies Tarvo Pöllänen sanoi, että kannattaa vaihtaa kokonaan uudet lämpöpapperit.
Seuraan katseella sahkomiehen hommia ja samalla naputtelen tietokonetta.

-Perinteisen mäkileirin alku Taivalkoskella näytti perin synkältä ja hankalalta. Koko menomatkan ajan satoi vettä ja taivalkoskelaisten suurella vaivalla kahteen kertaan hyppykuntoon viime talvena tykitetystä ja sahajauhojen alle varastoidusta lumesta kunnostamat K73,K50 ja K35 mäet olivat aivan "kaljamalla", kun perjantai-iltana ajoimme katsomaan mäkiä, ennen majoittumista. Yöllä keli jäähtyi ja pari- kolmesenttinen märkälumi jäi hyvin kiinni jäätikköön. Kelin pakastuttua päästiin jo lauantai-iltana aloittamaan mäkihyppyharjoittelu lumella.
Olosuhteet paranivat pienen lumisateen myota koko ajan, mutta silti alkuvaiheissa kun hyppääjiä oli paljon ja lumi kului pois jään päältä sattui ikäiselleni Hesan Raimo Oksaselle ensimmäisessä hypyssä pahanpuoleinen kaatuminen alamäen kaarteella. Onneksi ei luita murtunut, eikä nivelsiteitä rikkoutunut, mutta kankkulihakseen ja taisi muuallekin tulla niin kovia tällejä, että Raimon hypyt jäi siihen yhteen. Voi mennä jokunen viikko ennenkuin mies taas selviää mäkeen.
Kaikkiaan meitä eri ikäisiä mäkihyppääjiä oli Taivalkosken mäkikeskuksessa noin sata, joten liikenne mäissä,
jotka laskevat samaan, onneksi melko laajaan monttuun, oli koko ajan melkoinen.

Itsenäisyyspäivän aattona hypättiin ensin ison mäen kisa alle 16 ja 18v ja yleisessä sarjassa sekä veteraanien Isonmäen cupin alle ja yli 50v sarjat. Mukana oli myös naisten sarja, Junnujen sekä yleisen sarjan taso oli  kova ja parhaat hypyt ylsivät 80 metrin , eli HS pisteen tuntumaan. Yleisen sarjan voitti A-maajoukkuemies vasta 17v Kajaanin Jarkko Määttä ja naisten paras oli Jenny Rautionaho ( 70 luvun kv.huippuhyppääjä Esko "Piki" Rautionahon tytär). 
Hyvin oli kahden päivän harjoittelu tehonnut myös veteraaneihin. Alle 50v paras oli Pasi Huttunen ja yli 50v.voitti Veijo Stranden. Olin ainut yli kuuskymppinen ja kun laskin kolme-neljä pykälää normaalia alempaa (samasta kuten muutkin) ja hyppytuntumaa oli perin vähän, jäin aivan kumpuun.
Reissukaverini Ari Noponen kärsi ekakierroksella veteraanien alkupään hyppääjänä  muutaman minuutin tauon aikana ladulle sataneesta lumesta, joka hidasti vauhtia . Toisella kerralla Ari pääsi hyppäämään luistavalla ladulla, ja hyppäsikin erittäin hyvin,  mutta kisaorganisaation tunaroinnista johtuen, (mittamiesten sihteerin moka ) 66m hyppy ilmoitettiin kymmentä metriä lyhyemmäksi, eikä sitä saatu oikaistua, kun ei ollut mitään kirjallista todistetta.
Heti ison mäen kisan jälkeen hypättiin perinteinen veter.cupin kisa K50 mäestä. Sarjat tässä ns. normaalicupissa ovat 10v välein alkaen yli 30 vuotiaista yli 60 vuotiaisiin. Lisäksi on mukana ns.kutsusarja 25-29 vuotiaille.
Kilpailu kaikissa sarjoissa oli tasaväkinen ja aika kovatasoinen. Itse onnistuin kisahypyissä paremmin kuin harjoituksissa ja johdinkin ensimmäisen kierroksen jälkeen hyvien "nappien" ansiosta. Toisella kierroksella  viisi vuotta nuorempi Väinö Karjalainen onnistui erittäin hyvin ja voitti sarjamme.

Mainitun  kutsusarjan tarkoitus on kerätä mukaan muun muassa kavereita, jotka eivät ole päässeet mihinkään valmennusryhmään ja ovat vaarassa lopettaa mäkihypyn harrastaminen. Enitenhän mäkihypyn lopettajia on
kahdenkympin molemmin puolin, juuri samasta syystä.
Alkujaan Helsingin Herttoniemestä alkanut veteraanimäkihyppykisojen järjestäminen ja sittemmin aivan viralliseksi SM ja MM -kisoja myöten muuttunut veteraanimäkihyppytoiminta SVM:n  (Suomen Veteraanimäkihyppääjät r.y)  ja IMC (International Masters Compedition) nimissä sekä vielä myöhemmin kuvioon tullut naisten mäkihyppy, joka on jo päässyt virallisiin MM ja myös pääsee seuraaviin eli Sotsin Olympialaisiin 2014 ovat yhdessä kohentamassa mäkihyppykulttuuria.

Suomessahan on ollut kautta aikojen hyvää junnutoimintaa, joka -70 luvulta alkaen on tunnettu Hopeasompana, ja joka on poikinut menestyjiä aina maailman huipulle saakka.  Vielä 30v sitten Suomessa oli paljon yleisen sarjankin mäkihyppääjiä (rankinglistallakin parhaillaan yli 300).   Myös kansallista kilpailutoimintaa oli runsaasti, mutta sitten alkoi vanhojen puurakenteisten mäkien "purkutalkoot" ja samalla laajemmassa mittakaavassa mäkihypyn "alasajaminen", vaikka Nykäsen valtakaudella oltiinkin maailman huipulla  myoskin lajin suorituspaikkojen osalla suurissa makikeskuksissa. Unohtaa ei sovi myöskään Puikkosta, Toni Niemistä ja Jani Soinista, eikä tietenkään Janne Ahosta, joitten aikana maajoukkueella oli kova mutta perin kapea karki ja samaanhan pyritaan tietenkin myos tana paivana.

Viime vuosina olemme kuitenkin jääneet monessakin mielessä suurten mäkihyppymaitten (Saksa, Itävalta, Norja ym)jalkoihin. Suomalaisiin mäkikeskuksiin ei ole vuosikausiin satsattu läheskään samaan malliin kuin kilpailijamaissa ja muutenkin Suomen maajoukkueen  ja erikoisesti B-maajoukkueen ja juniorien valmennusryhmien budjetit ovat painineet monta sarjaa alempana kuin kilpailijamaissa. Suomen tilannetta voisi verrata aivan hyvin siihen mitä tapahtui itäisessä naapurissa N-L:n viimeisinä vuosikymmeninä. Suorituspaikkoihin ei satsattu ja sitä myöten kv. menestys hiipui. Nyt Venäjällä eletään öljy- ja kaasuvarojen
turvin uutta vahvaa nousukautta suorituspaikkojen osalta ja tuloksia on alkanut näkyä myös  maajoukkuetasolla.
"Pientä" yritystä Suomessa  on  kuitenkin myos makihypyn suorituspaikkojen suhteen. Paljon pienmakia on rakennettu  osittain tai kokonaan  talkoilla. Viime talvena valmistunut kaunis Lapuan K50  maki yhtena esimerkkina. Sen rahoitukseen tuli kuitenkin mukaan myos ELY ja Lapuan kaupunki.

Viitta vaille valmis on OPMn rahoittama, mutta osaltaan myos talkootyona toimitettu Pienhyppyrimakien rakentaminen ja huolto kirja, jonka pitaisi ilmestya painosta lahiaikoina. Kirjan mukaan Hiihtoliiton ja Finnjumpingin tavoitteena on kattavan ymparivuotiseen kayttoon sopivan pienmakiverkoston saaminen Suomeen.  Jos ja kun se toteutuu on hyvat valmiudet uuden laajemman pohjan luomiselle suomalaisessa makihypyssa, mutta jollei loydeta evaita siita jatkamiseksi elika kaiken kokoisten makien profiilien uusimiselle  ja lopulta myos suomalaisen lentomaen rakentamiselle saatamme jaada lopullisesti makihypyn lilliputtimaitten porukkaan kilpailemaan sijoittumisesta kymmenen sakkiin maitten valisessa kisassa.

LUMILLA ihan isoilla kirjaimilla

Edellisellä kerralla piti laittaa lainausmerkit lumilla olemiselle. Nyt niitä ei tarvita, sillä lunta on tullut Taivalkosken maisemissa jo sen verran, että innokkaimmat hiihtäjätkin olivat tänään suksien kanssa kuntorataa kiertämässä ja hyppyrimäissä oli ihan siedettävät olosuhteet, kun tänään noin 70 junioria ja kolmisenkymmentä veteraanimäkihyppääjää ottivat mittaa toisistaan.
Kahtena päivänä oli päästy harjoittelemaan, tosin hieman vaikeissa olosuhteissa alastulorinteitten ollessa jäisiä ja kaatumisiakin sattui jonkun verran ja ainankin yksi veteraanihyppääjä joutui "heittämään pyyhkeen kehään" kaaduttuaan ja loukattuaan istumalihaksiaan.  Useimmille nuo harjoitteluhypyt olivat talven ensimmäiset lumilla. Eräs ilahduttavimmista valopilkuista harjoituksissa oli noin kymmenen vuoden tauon hyppäämisessä pitänyt junioriaikojeni  hyvä kilpakumppanini jo eläkkeelle Imatran paklopäällikön virasta jäänyt Timo Forsman, jonka pojat Juho ja Mikko kisailivat menestyksekkäästi mäessä ja yh:ssä -90 luvulla.
Tänään olivat vuorossa mäkikisat K73 ja K49 mäissä ja ne alkoivat isommassa mäessä puoliltapäivin. Aamulla oli vielä vapaat harjoitukset molemmissa mäissä.
Jätin itse isomman mäen harjoitukset väliin, osittain senkin vuoksi, että hyvä ystäväni pudasjärveläinen veteraanihyppääjä Olavi Leinonen pistäytyi naapurinsa Mairen kanssa majapaikkaani. Olli oli laittanut minulle kaksikin tekstiviestiä illalla, että he ovat tulossa vierailulle, mutta kännykkäni taisi olla pois päältä, joten luin tekstarit vasta myöhemmin aamulla.
Heräsin kun asuntovaunun oveen koputettiin noin yhdeksältä ja luulin, että vaunun omistaja ystäväni Tuomo Leinonen oli tulossa minua tapaamaan.
Pukeuduin nopeasti ja toivotin Ollin ja Mairen tervetulleiksi majapaikkaani. Mairella oli mukana paketti joulutorttuja ja kiehautin meille aamuteet (kahvinporoja ei sattunut olemaan), joitten nauttimisen aikana ehdittiin jutella kuulumiset.
Ehdin vielä hyppäämään kaksi harjoitushyppyä K49 mäessä ja sitten jäi vielä reilusti aikaa valmistautua itse kilpailuun, joka alkoi alle 16v sarjasta, ja jatkui a 18v ja yleisellä sarjalla. Niissä kaikissa oli korkeatasoinen kilpailu, vaikkei kaikkia Suomen parhaimpia ollutkaan paikalla. Yleisen sarjan voitti vasta 17v A-maajoukkuehyppääjä nuori mäkikaverini kajaanilainen Jarkko Määttä. Muitakin minulle hyvin tuttuja nuoria huippuhyppääjiä oli kisoissa. Mainittujen sarjojen jälkeen oli vuorossa isojen mäkien Veteraanicupin avaus sarjoissa alle ja yli 50v. Olin ainut yli kuusikymppinen ja jouduin hyppäämään kolme-neljä lavaa alempaa kuin normaalisti ja jäinkin aivan kumpuun. Hyppyni olivat vain 40 ja 40,5 metriä. Todella vähillä harjoitushypyilläni,  ja varsin keskentekoisella fysiikalla ja tekniikalla sekä noilla vauhdeilla jäin 17 metriä kolme vuotta sitten samassa mäessä hypättyjen Veter.MM-kisojen hypyistä. Tekemistä harjoitusrintamalla siis riittää.  Usemmat veteraanihyppääjäkavereistani hyppäsivät ison mäen kisassa ajankohtaan nähden suht`hyvin. -Reissukaverini Ari Noponen kärsi eka kierroksella turhan pitkästä tauosta ennen veter.cupin aloitusta ja hiljakseen jatkunut lumisade hidasti alkupäätä,. Ari hyppäsi toisena. Toinenkin harmillinen asia sattui juuri Artun kohdalle. Aivan ilmeisesti mittamiseten sihteerille oli sattunut toisen kierroksen aikana työtapaturma ja hän ilmoitti radiopuhelimella kuuluttajalle ja tulospalveluun hypyn pituudesta 66m sijasta 56m.
Koska mitään kirjallista todistusta ei ollut saatavissa (kisaorganisaatio oli liian kevyt) ei asiaa saatu oikaistuksi , kun tulokset luettiin seinältä.
K73 mäen viiskymppisten sarjan voitti Huttusen Pasi ja yli viiskymppiset Strandenin Veijo.
Pikku tauon jälkeen hypättiin alkavassa hämärässä  (hieman heikot valot olisivat toimineet jo tuntia myöhemmin paremmin)K49 mäen perinteinen veteraani cupin avauskisa sarjoissa yli 30, 40, 50 ja yli 60 vuotiaitten sarjat (lisäksi ns. kutsusarja 25-29v).
 Kovin kisa oli sarjassa 30-39v ja voittajaksi hyppäsi Puijon Juha Miettinen. Hyvin oli parin päivän harjoittelu tehonnut muittenkin sarjojen hyppääjiin. Itsekin onnistuin kisahypyissä paremmin kuin harjoituksissa. Johdin yli kuuskymppisiä eka kierroksen jälkeen niukasti lähinnä hyvien "nappieni", vaikka pari kaveria hyppäsikin hieman pitemmälle. Paransin vielä toisella kierroksella päästen samaan mittaan kuin isomman män kisoissa eli 40,5m , mutta Karjalaisen Väinö "räjäytti pankin" onnistuen erinomaisesti hyppäämällä 44,5m ja vei voiton kymmenen pisteen erolla.
Kisojen jälkeen mäkileirillä mukana ollut "junnu" 22v Tuomas Latvala tuli vaunulle kylään ja jäi katselemaan TV:tä kun menin saunomaan poikien (Artun ja kumppaneitten)kämpälle.
Puoli kahdeksalta alkoi perinteiset mäkiveteraanien pikkujoulut Hotelli Herkossa.
Huomenna jos sää sallii on tarkoitus hypätä vielä yhdet treenit ja sitten aloitetaan kotimatka.

"Lumilla".....

Kun toissa iltana saavuimme Noposen Arin kanssa Taivalkosken hyppyrimäille, jotka K73,K59 ja K35)oli laitettu hyppykuntoon viime talvisilla varastoiduilla tykkilumilla tilanne vaikutti vesisateitten jäliltä huonolta. Mäet olivat ivan kaljamalla ja luonnonlunta ei ollut missään. Matkan varrella oli ollut eniten lunta jossain Rantasalmen metsätaipaleella, jopa matalia aurauspenkkoja, vaikka sielläkin vesisateet olivat tehneet tehtävänsä.
Taivalkosken hyppyrimäissä, varsinkin K73 mäessä oli tämän "alkutalven" tai paremminkin myöhäisyksyn aikana ollut enemmän hyppääjiä ja nimenomaan ulkolaisia kuin koskaan näihin aikoihin.
Pari vuotta sitten alkanut kait Ely-keskuksen rahoittama projekti , johon kuului suuren tykkilumikasan sahanpuru varastointi ja K73 vauhtimäen latujen jäädytysjärjestelmä on antanut hyviä tuloksia ja kokemuksia. Vuosi sittenhän luonnonlukin tuli avuksi jo melko varhain, Tämä syksy on ollut melkoista taistelua. Jo lokakuussa olivat päässeet hyppäämään neljänä päivänä, mutta sitten vesisateet olivat sulattaneet mäet..
Eilen pääsimme aloittamaan hyppyharjoittelut. Toissaöinen noin 2-3 cm märkälumi tarttui jäiseen tasaiseen pohjaan kiinni ja kun eilen keli muuttui pakkaseksi, niin iltapuolella päästiin aloittamaan harjoittelu suht hyvissä olosuhteissa. Junnuja lähinnä Kuopion suunnalta  oli parisenkymmentä ja veteraanejakin alkoi saapua eri puolilta Suomea. Muutama veteraanihyppääjä oli ehtinyt eilen käydä myös hiihtämässä Rukalla.
Pääsin "korkkaamaan" K35 mäen erään Kajaanilaisen kymmenvuotiaan pojan "koehyppääjänä" joskus klo 14-15. Laskimme ensin alastulorinteen ja sittenn hyppäsin kerran ja poika neljä kertaa kolmevitosesta.
Rinnepäällikkö Kari ja mäkien hoitaja Pentti tekivät myönteisen päätöksen  harjoitusten aloittamisesta joskus kolmen maissa.
Tänään junnut hyppäävät klo 10-12  ja 14-16 ja veteraanit 12-14 sekä 16-18  ettei mäissä olisi niin suurta tungosta yht`aikaa.
Asustelen noin kilometrin päässä mäeltä tutussa Leinosen Tuomon as.vaunussa. Arikin oli tässä yhden yön, mutta muutti eilen Pesosen Karin ja Kimin kaveriksi lähellä mäkeä sijaitsevaan punaiseen mökkiin.
Kävin siellä illalla saunomassa.
Veter.cupin avauskisat on ma.05.12. ja saman päivän iltana on veteraanimäkihyppääjien pikkujoulu Hotelli Herkossa. Vielä tiistaina, jos kelit sallii pidetään mäkiharjoitukset.
Palaan Artun kanssa tiistaina Savonlinnaan. Keskiviikkona on Viuhonmäen taloon tulossa tuttu sähkömies Osmo Hakulinen. Tarkoitus on uusia kaikki sähköpatterit ja päivittää muutenkin sitä sektoria talossa.
Sen jälkeen lienee ohjelmassani Kaisan, Antin ja Eppu Akustin paritalon puolikkaassa porrasremonttia.
Talvijaksolla minulla on liuta veter.cupin kisoja sekä SM kisat Jankkalassa ja MM-kisat Puolan Szczyrkissä
maaliskuun alussa.  Myös muutamia srk.vierailuja on sovittu Siperia-projektiin liittyen.
Juuri tällä hetkellä Joose ja Vitali ovat pohjoisen kiertueella kertomassa Karatusaprojektista.
Kiertue päättyy 14.12. Savonlinnaan. Yritän olla siellä itsekin mukana.