SATA LASISSA SIPERIAN PAKKASIA PAKOON .. JA "TUNEEN KOTIMAAN KOSKETUKSEN -SE MUA HYVÄILEE"

Mitenkähän ihminen voikin tulla toimeen kolme kuukautta ilman Aamu-TV :tä; tunnin välein (Huom. Suomen kielellä) tulevia uutisia ja  englantilaistekoista , ah niin ihanaa "Sydämen asialla" jatkosarjaa.
Näitä tuumailin telkkaria katsellessani tänään aamupäivällä Riikan lähdettyä lapsineen koululle. 
Tuittu meni tuossa lähellä toimivalle yläkoulun ysille miettimään elämänuran jatkumista, Tähkä kävellen kavereineen kilometrin päähän Anianpellon alakoulun kakkosluokalle jonne myös Hermanni  oli mennyt äitinsä  Riikan matkassa esikouluun.
Riikka opettaa rinnakkaiskakkosella ja siirtyy ensi syksynä  silloisten kolmosten kanssa, kuten Tähkäkin tuohon läheiselle koulun mäelle.
Viikko sitten olin katsellut Pitkäsillä netistä maailman säätä viime viikon ajalta. Itä-Siperiassa näytti olevan jo 29 astetta miinuksella . Abakanin seudulta aina Omskiin ja Jekaterinburgiin näytti lumihiutaleita ja miinus kuutta. Uralin Euroopan puolella vähän lauhemmalta. Kylmä rintama näytti olevan liikkeellä kohti länttä.  Lähtöpäivämme oli vekslautunut torstaille, mutta kun nuoriso saapuikin jo keskiviikkona iltapäivällä "kahlausreissultaan"   Sajan vuoriston Jergagilta, teimme poikien kanssa pikaisen päätöksen karistaa Minusinskin lumet kengän pohjistamme. Pakkailimme Transitiin omien kamppeitemme lisäksi Johannan laittamat tuliaiset sukulaisille ja tutuille ja myös Ainon tavaroita.  Aino palaa Suomeen joulukuussa ja menee toiselle jaksolle Minusinskiin tammikuussa, jos Jumala suo.
 Suostuimme sentään vielä menemään Pitkäsille lähtölounaalle, jonka Joose taitavana kokkina oli loihtinut pikaisesti meitä ja perhettään varten. Lounaan jälkeen pidimme lahtöhartauden, jossa Joose luki vuorossa olleen Galatalaiskirjeen loppuluvun " Kantakaa toistenne kuormia ja niin te täytätte Kristuksen lain". Veisasimme vielä Hiljan ja ukkinsa Jussin lempivirren 96 . Joosen rukoiltua yhdyimme yhteiseen Isä meidän rukoukseen.
Lähtöhalausten jälkeen -eikun menoksi  (Sanoi John Lenoxi).
Olin saanut Transitin muuten huollettua, mutta kun Minusinskista ei sattunut löytymään autoon käypäsiä kahdeksalla "rätillä" varustettuja eli C - talvirenkaita lähdettiin matkaan niillä vanhoilla, mitkä olivat jo alla. Ajatuksena oli tarpeen tullen ostaa matkan varrelta uudet renkaat, mutta niin siinä vaan kävi että alkumatka muutamin paikoin hiukan luistellenkin  tehtiin matkaa ja samat "simnikaljosit" on alla vieläkin. Kelin vaihdellessa   testailtiin välillä renkaitten pitoja jarrutellen ja pienemmällä vaihteella kiihdytellen ja joskus rattiakin veivaillen, kuin konsanaan formuloitten lämmittelykierroksella.
Uralin tälläkin puolella sateli välillä räntää ja luntakin, mutta keli ei ollut ongelmallinen.
Kuten aikaisemmillakin ( Minulle jo kymmenes kerta yhteensuuntaan, eli edestakaisin viides reissu) kerroilla reitin varrelle mahtui monenlaista tieosuutta.  Parhaimmilla aivan Suomen moottoriteitä vastaavilla osuuksilla oli Transitissa tosiaankin "Sata lasissa", kun paettiin samaan suuntaan siirtyvää pakkasrintamaa. Huonoimmilla kuluneilla pätkillä jyryytettiin kuin Hitlerin betoni teillä Saksassa. Jumps jumps, jumps ja välillä pahemminkin räiskisjumpsis.  Transit kesti rääkin kuitenkin ja varmasti ajoimme menomatkan "opetusten" jälkeen melkolailla varovamminkin yrittäen parhaimman mukaan väistellä pahimpia monttuja. - No kuormaakaan ei nyt ollut läheskään samaa määrä kuin menomatkalla.
Polttoaineitten myynnissä oli vaihtelevasti vielä niin kesä-, ( -15 ), kuin talvilaatuakin, siksipä en vielä  ollut vaihattanut uutta pa-suodatintakaan.   Eräänä aamuna  kun heräsin hieman "pitkäksi" menneiltä  (4h) uniltani makuupaikassani ( Poikittain etupenkillä  on aivan erikoisen mukava makuupaikka), oli poikkeuksellisen kylmä. Viereisen huoltamon mittarissa oli lukemat -13. Pikku tarkistusten (Öljyt ja pakkasneste) auto käynnistyi kuitenkin hyvin  ja lähdin ajelemaan, ettei kylmä rintama pääsisi ohittamaan meitä.
  Jaakko nukkui välisviitissä etuistuinten takana, jossa minäkin torkuin Laurin ajovuorolla   ja varsinainen   "ajotykkimme"  Lauri, vaikka muodollisesti olikin kakkoskuskin vakanssilla, nukkui Ainoa varten rakentamassani peräsviitissämme, jonne piti kömpiä takaluukun kautta.  Ainohan oli alkujaan lähdössä Transitissani Siperiaan, mutta joutui tyytymään lentomatkaan viisumijuttujen vuoksi. Hän toi matkalaukkunsa kotiini ja kokeili pyynnöstäni silloin vielä viimeistelyvaiheessa ollutta sviittiä.  Sinne lienee jäänyt hieman parfyymintuoksua, koska Lauri viihtyi siellä niin hyvin.
Pistäydyimme Tsaikovskin mäkikeskuksessa toteamassa etteivät mäet olleet vielä hyppykunnossa (tosin en oikein minäkään, ristiselkä oli jumissa). Kävimme Laurin kanssa tekemässä lähtöpuomipaikkojen mittauksia.Jos saan akaiseksi, niin rakennan Suomessa muutaman siirrettävän ylöskääntyvän kevytrakenteisen puomin lähinnä veter.MM-kisojen harjoituksia ajatellen. Itse kilpailuistahan selvitään sarjoittain hypättäessä nykyisillä siirrettävillä, mutta ei ylös kääntyvillä puomeillakin.
Siinä vaiheessa kun ei ollut vielä mitään tietoa Laurin tulosta Minusinskiin (Olin kyllä soittanut hänelle ja kysellyt voisko hän tulla) olin jutellut Jaakon kanssa paluumatkasta lupaillen, että pidämme parikin pitempää lepopaussia vaikkapa Omskissa Saarten luona ja toisen kerran Saranskissa, jonne olisi kylläkin tullut 3-400km poikkeamaa reitistämme.   Saranskissa käynti oli vielä katkolla Uralille asti, mutta kun ennen Kazania, josta olisi  kääntynyt tie Saranskiin, pidetyllä kahvitauolla katselimme kartasta ajoreittejä, teimme yhteisen päätöksen jättää Saransk pois kuvioista. Emme olisi ehtineet sinne jumalanpalvelukseen, vaikka olisimme ajaneet yötä myötenkin.
Myöhemmin Jaakko palasi vielä aiheeseen.  Hänelle Saranskissa käynti tapaamassa siellä asuvia tuttuja olisi ollut mieluisa vaihtoehto, mutta ehkä kokonaisuutta ajatellen oli kuitenkin varsinkin Lauria ajatellen parempi että ajoimme suorinta reittiä Suomeen. Laurihan tuli hyvan hyvyyttaan  viikoksi talkoisiin Minusinskiin ja erikoisesti auttamaan meita paluumatkalla toisena kuskina. Laurin matka/ ja perillaolokustannuksiin kokosimme Joosen kanssa kahden miehen kolehdin ja se kylla  kannatti tehda, vaikka konkurssi meita huonoja talousmiehia vakituisesti uhkaakin.
Kun meita Jaakon kanssa menomatkalla koeteltiin oikein perusteellisesti, niin lukuisissa ruuhkissa tuntikausia istumisella kuin  myos autossa sattuneen alatukivarsimurtumasta johtuneilla ongelmilla, ja minun vaikealla romuskallani niin paluumatkamme sujui kuin elokuvissa konsanaan.  Ennen rajalle tuloa poikkesimme tuliaisostoksilla Viipurissa. Varsinkin Lauri, rakennusalan opiskelijana ihaili Viipurin vanhaa upeaa suomalaisarkkitehtuuria.
Kun lahdimme vanhaa reittia ulos Viipurista  en enaa muistanut  kuinka ajetaan ja niinpa vahan pyoriskelimme  ja loppujen lopuksi ylitimme rajankin  Nuijamaan sijasta Vaalimaan kautta.
Kun Transitissa kuten muissakaan viimeisissa autoissani ei ollut toimivaa radiota  teimme itse elavaa musiikkia lauleskellen, milloin gospelia tai virsiakin kuin myos muitakin kauniita kotimaisia.
Suomea lahestyessamme palattiin taasen Martti Tervon  varsinkin ulkomaailla matkatessa niin nostalgiseen Maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet....   Tunnen kotimaan kosketuksen Se mua hyvailee....
.. Siita lauluni teen.   Taas kerran tuntui niin upealta tulla Suomeen. 
Veimme Jaakon saman hotellin pihaan  Kouvolassa, josta han oli noussut kyytiini syyskuun alussa. Laurin jatin jo perinteeksi muostuneesti Lahden R/asemalle. Kiireisen pakkaamisen jalkeen saatoin hanet raiteelle neja, josta Pendeliino vei Laurin kotiin Helsinkiin.
R/aseman parkkipaikalla tunsin kotimaan kosketuksen sitten viela melko kongreettisesti. Vaikka kello oli jo  kahdeksan maissa oli parkkipirkko iskenyt. Neljankympin pikavoitto oli ilmestynyt tuulilasiin. 
Vahan meinas harmittaa, mutta olihan luku kuitenkin numerollisesti huomattavasti pienempi kuin se mita edellisvuoden syyskuussa Pikasten Transitilla ajaessani  oli jossain ennen tai jalkeen Uralin tienvarsipassissa olleet tiepoliisit maaranneet heidan mielestaan pitkaksi menneesta ohituksestani eraalla risteysalueella .
He nayttivat venajankielisesta ohjekirjastaan, etta kortti pois kolmeksi kuukaudeksi  ja sakkoa nelja tonnia.Lupasivat kuitenkin  kirjoittaa  kuukauden ajaksi valiaikaisen ajoluvan.  Olin silloin hakenut tuekseni Joosen kun oma venajan taitoni oli niin kovin puutteellinen.   No poliisit sanoivat, etta voisihan asian hoitaa myos heti maksamalla sen nelja tuhatta.  Hain rahat autosta , mutta sain kuitenkin tingittya kolmeen tuhanteen ruplaan  eli 75 euroon.
 Suomessa ei auta tinkia on vaan maksettava kiltisti tai sitten vouti tulee asialle, mutta eihan tuo nelja kymppia ole kuitenkaan juuri mitaan edessa olevassa konkurssissa.
Tata kirjoitellessani olen samalla silmitellyt vavy Jannen syksyn aikana maksaa laskupinoa, kuin myos toista nippua, joka odottaa maksamista. Osan vakituisista laskutuksista olen saanut laitettua suoraveloitukselle, mutta nayttaahan noita paperilaskuversioita siltikin ehtivan kertya melkoisesti kolmen kuukauden aikana.
Taas kerran. Loppu hyvin kaikki hyvin. Niinhan se totesi inkerilaismummokin Siperian karkoituksesta palattuaan etta Kaikki hyvin!

OPETAJALEKIN VOI SATTUA KIROTUSVIREITÄ...

Saatikka sitten tällaiselle koulunkäynnin aikana kotiläksyt useimmiten tekemättä jättäneelle.  Edellisen blogitekstin lopussa tulin kirjoittaneeksi aivan päin seiniä vapaasti venäjää latinalaisia kirjaimia käyttäen. Siinä piti olla " S Bogam", joka tarkoittaa että Jumalan kanssa  ja kirjoitin "Spo Gom", josta en tiedä mitä se merkitsisi ".Do aprilin" arvannee jokainen  (jos ei muusta niin aprillipäivästä).
Kansakouluni kaksi ensimmäistä luokkaa oli ns.supistettua koulua, josta olen ylpeillyt, kunnes Jäppilän veljet Esko ja Kyösti pudottivat minut alalauteille, koska he olivat käyneet supistettua sentään kolmannesta joko kuudenteen tai seitsemänteen luokkaan.No toisesta tulikin sitten sikafarmari ja toisesta lopulta aikuisena iltalukion kautta jatko-opiskelut aloittaneena peräti diplomi-insinööri logistiikka-alalle.
 -Lukemaan opin vasta toisella luokalla, mutta virkkaamaan en oppinut ja ensimmäinen julkinen nöyryytys, jonka muistan oli kun Margareetta Sulosaari (koulun ainut opettaja) sanoi nostaessaan täysin epäonnistuneen patalapun tekeleeni  kaikkien nähtäväksi :"Tästä Aaton patalapusta ei tule kylläkään muuta kuin Lumperin pöksyt". Itkin asiaa kotona ja äiti opetti kädestä pitäen kuinka se virkkaushomma sujuu.
 Suksien päällä ja jalkapallon perässä ja nyt myöhemmin myös moottorisahan kahvassa ja vasaran varressa olen tuntenut oloni paljon kotoisammaksi kuin koulun penkillä.
Toinen ehkäpä vieläkin mittavampi ja merkittävämpi nöyryytys oli vuosikymmeniä myöhemmin  avioeron kokeminen. Aikoinani olin sentään katsellut eronneita vähän nokkavartta pitkin. Enkä ollut voinut kuvitella, että samassa tilanteessa voisin olla joskus itsekin.
Mahtuuhan elämääni paljonkin tilanteita joissa ei ole auttanut kuin nörtyminen, vaikka se aina on niin työn ja tuskan takana. Psalmin kirjoittaja Daavid sanoo :"Ennen kuin minut nöyryytettiin, minä eksyin" ja toisesta pitkän ja rankan nöyryytyksen koulun käyneestä Mooseksesta sanotaan, että hän oli nöyrin ihminen maan päällä. Että eihän tässä  huonossa seurassa  olla kun kyseisestä aiheesta puhutaan," vaikka ensimmäisellä luokalla pysytäänkin eikä viitata". Itse Vapahtajammekin sanoo itsestään, että "Olen hiljainen ja nöyrä sydämeltän ja  minun luonani löydätte levon sielullenei".  - Siinä on meille opettelun aihetta koko elämän ajaksi.
Neljänneltä luokalta siirryin Luumäen Kunnalliseen kokeilukeskikouluun ja sen lopulta läpi kahlattuani näin vuosien ajan painajaisunia, että olin joutunut lukioon. Oli suuri helpotus herätä "Ei lukiolaisena".
Ensimmäinen vastus keskikoululaisena oli jo  kesällä ennen koulun alkamista samanikäisen naapurin pojan Askon kanssa suoritettu useita tunteja kestänyt, mutta ratkaisemattomaksi jäänyt verenmaku suussa suoritettu  painimatsi kylän maitolavan takana jalkapallokentän laidassa.Kylän nuorison toimiessa yleisönä ja mattotuomareina. Molemmat olimme sitkeitä ja jääräpäitä. Painikaveri, joka jäi tavan kansakouluun, ja josta tuli kova hevosmies, tai sitä han oli jo silloinkin, hoki hammasta purren vaikka oli välillä jo sillassakin, koko ottelun ajan, että "Kyllä minä sentään ylioppilaat päihitän".
Kokeilukeskikoulussa ei ollut varaa jäädä kolmen alkuvuoden aikana luokalle. Jos niin kävi luokka olisi pitänyt tuplata naapuripitäjässä ja vasta sitten olisi voinut pyrkiä takaisin tuttuun opinahjoon,
Ekat ehdot tuli Suomen kielestä ja nimenomaan kieliopista. Lukuaikaa oli pari viikkoa ehtolaiskokeisiin ja äiti patisti minut joka päivä lukemaan. Sattui mukavat alkukesän kelit ja kiipesin kieliopin kanssa talon katolle savupiipun viereen lukemaan romaania. Kielioppikin oli kyllä mukana, mutta havahduin vasta kokeita edellisenä päivänä ja niinpä hätäpäissäni avasin kieliopin keskeltä ja opiskelin ulkoa koko aukeaman. Siinä oli ne inessiivit, illatiivit ja muut oudoilta kuullostavat asiat.  - Pienestä se on joskus ihmiselämä kiinni . Seitsemästä kysymyksestä viisi oli juuri siltä aukeamalta. Jos en olisi selvinnyt ehtolaiskokeista olisin tienannut leipäni rekka-, tai traktorikuskina ja selkä olisi vielä nykyistäkin enemmän "tohjona". Nyt se on sentään jumissa vain jonkun kerran vuodessa.
Kielistä tuli ehtoja tasaisesti, kunnes lopulta englannin ja ruotsin maikat rohkenivat tehdä tarpeeksi rajun liikkeen. Molemmista tuli nelonen ja se merkitsi suoraa viimeiselle  luokalle jäämistä. Nöyryytys oli melkoisen kova, mutta se oli kuitenkin parasta mitä minulle on koulunkäynnissä sattunut.
 Luumäen "maata kaatava" hengellinen herätys tavoitti minutkin uskovan äidin mustan lampaan (isoveli Ilmari ja kolme siskonai olivat jo uskossa, myöhemmin myös isä ja Martti-veli. Eeron mielimusiikkia ovat hengelliset laulut ja veli Aulis on nimensä mukaisesti aina auttamassa milloin ketäkin mummoa ja pappaa, että jos elämän esimerkistä katsotaan ,niin oppimista on meillä toisilla) ja elokuun kuudentenatoista sain lopulta jättää  elämäni Jeesukselle ja sillä tiellä saan vieläkin olla Jumalan armosta. Kävin viidennen luokan uudelleen. Kieltenkin numerot nousivat huimasti. Ruotsi vitoseksi ja englanti peräti kutoseksi, ja keskiarvo 6,4:stä kaheksikkoon..
Muutamaa vuotta myöhemmin varmaankin opiskellessani H:gin Raamattukoulussa (3v ) Kirkon nuorisotyön ohjaajaksi,luin  mm. suomalaisten herätysliikkeitten historiaa normaalia laajemmin  ja tulin tietämään ja sitten myös etsin  kaiken mahdollisen tiedon  uukuniemeläisestä herätysliikkestä, jossa elokuun kuudennellatoista oli erikoinen voimakas Pyhän Hengen vaikutus ja siunaus  niihin aikoihin pidetyillä ja vielä nykpäiviinkin jatkuneilla hengellisillä juhlilla.
Raamattukoulussa olisi ollut hyvä mahdollisuus englannin opiskeluun opettaja Pauline Stablefordin johdolla, mutta siihen aikaan oltiin niin hengellisiä, että tilaisuus meni läpihuutojuttuna. Vasta myöhemmin havahduin erään nuoren ja palavasieluisen taipalsaarelaisen englantia hyvin taitavan  Pekka Turkian vaikutuksesta. Nykyjään Ben Tyrkia toiminee jonkun messiaanisen srk:n paimenen  hommissa Jerusalemissa.
N-L:n lopulta melkolailla yllättäen romahdettua aloimme tehdä Savonlinnasta käsin matkoja naapurimaahan ja aloitin myös venäjän kielen opiskelun Taisto ja Mirja Petreliuksen kanssa iltalukiossa. Sama opiskelutyyli jatkui kuin aikoinaan keskikoulussakin. Tunneilla sentään kävin ahkerasti, mutta kun olin jo ehtinyt unohtaa sen ulkoa opiskelemani Suomen kielen kieliopin keskiaukeaman asiat piilottelin kavereitten selän takana "enkä viitannut". Opettaja käytti usein Suomen kieliopin termejä joista olin " pihalla  kuin lumiukko kesähelteellä". Lyhyt lukion oppimäärä tuli kait kuitenkin kahlattua jollain lailla läpi, mutta heti alkuun ilmoitin, ettei minulla ollut minkäänlaista aikomusta yrittää opiskelun lopuksi kirjoituksiin.
Mirjan antama venäjän oppikirja on nytkin matkassa, mutta liian harvoin sitä tulee edes avattua.

HYVASTINJATTOREISSULLA

Herasin tana aamuna melko aikaisin Vitalin pappilan tutulla sohvalla "Televisorin" loimotukseen ja mukavaan lampoon. Perheen televiisorina toimii musta hyvin tehokas tulen kestavalla lasiluukulla varustettu noin metrin korkuinen 80 senttia levea ja 35 senttia syva jyhkea kamiina. Nailla pienilla pakkasilla ja nollakeleilla riittaa kun televiisori on paalla aamuisin ja illalla, mutta sitten kun elohopea laskee pysyvasti 30 ja 50 asteen valille joutuu isanta poikineen vajoittamaan halkopinoa pitkin paivaa.(Pappilassa on lisaksi ns,suorasahkolammitys,
matta pastorin palkka ei ole maatakaatava, joten halot tulevat edullisemmaksi ja mikapa on mukavampaa kuin tuijotella kokoajan vaihtuvaa ja elavaa kuvaa "televiisorissa).
-Jokainen venajantuntijahan tietaa, etta taalla niin halkojen kuin muittenkin tavaroitten kantaminen on miesten hommaa. Naisten tehtavana on kulkea pakkasellakin mahdollisen (jos isannan posa on kestanyt) pitkan turkin ja pitkavartisten ja kovilla pakkasilla vahan paksupohjaisempien mutta sirojen talvisaapikkaiden valista pilkistavilla hoikilla saarilla vain kasilaukkua kantaen ja niin kauniilta nayttaen.
-Poikkeuksiakin tietenkin on.  Perheen paamies saattaa olla alkoholisoitunut pahasti tai sitten vaan lahtenyt latkimaan ja niin vaimoihmisella on usein kasilaukun sijasta molemmissa kasissa ruokakassit, kainalossa nuorimmainen ja jo pahasti virttyneen ulsterin helmoissa roikkumassa pari omilla jaloillaan taapertavaa. Oma lukunsa on sitten jo reippaasti tukevoituneet maatuskat, jotka saattavat kovilla pakkasilla tallustella huolettomasti lampimilla huopikkailla paksuissa toppahousuissa.
Nuorison lahdettya Jergagin patikka-(lue lumeessakahlaus-, ) reissulle, Jaakon jaatya tuuraamaan Ainoa lasten koulunkayntiavustajana ja viela auttamaan Johannaa Pietarin ja Selman hoitamisessa, mina suunnistin eilen hyvastelyreissulle tanne Karatusaan.
Ennen lahtoa pyysin Slavan kaveriksi ja ajoimme hyvin varustettuun autotarvike-ja huoltokorjaamoliikkeeseen. Slava oli kiireinen ja selvitettyaan minun tarpeeni toiselle viehattavista tarvikemyyjattarista (olisin kylla yksinkin jollain lailla selvinnyt, mutta Slavan kanssa on mukava hoidella autojuttuja) lahti kotiinsa valmistelemaan  dokumentteja ennen tiistai-iltaista junalla tapahtuvaa Novosibirskin matkaansa. Slava olisi mahtunut kylla makuupaikalle Transitin keskisviittiin,mutta Novosibirskissa alkaa kait.
jo keskiviikkona joku Siperian pappien koulutusseminaari ja meidan lahtopaiva  on vasta torstai.
Oljyt ja filtteri tulivat vaihdetuiksi ja huoltomies asensi myos uuden tiivisterenkaan pakoputken alkupaahan.
Kassapuolella kaikki sujui hyvin ja tukku ruplia vaihtoi omistajaa.
Viehattava myyjatar osasi myos hieman englantia, mutta mina vastailin varmuuden vuoksi "po ruski " ja kun kohteliaasti kiittelin hanta englannin taitamisesta ja harmittelin omaa huonoa venajan ymmartamista ja puhumista han puolestaan kehui minun venajan taitoani ja hymy ja huolenpito muutenkin harmaapartaisesta ulkomaalaisesta oli suorastaan sydanta lammittavaa. Voipi olla etta jos ehdin menen viela tanaan illempana vaihattamaan polttoainesuodattimen.
Yritan myos tavottaa Slavan ja kayda hanen kanssaan tutussa rengasliikkeessa. Transitin talvikaljossit alkavat olla melkolailla kuluneet. Tosin meikalaisen lompuukin on uhkaavasti ohentunut, joten jonkun tason kompromissi saattaa rengaspuolella olla paikallaan.
Taman hyvastelereissun aikana suunnitelmissani oli yrittaa laittaa pappilan takaraystaalle ja verannan raystaalle vesirannit seka rakentaa saunan puoleiseen paatyyn ullakolle ulko-ovi.  Kavinkin heti Karatusaan tultuani katsomassa ranneja tutussa Saaren rautakaupassa ja esittelin asiaa Vitalille heti tavattuamme,mutta kun kiipesimme Joosen kanssa rakentamiamme "hata-aputikkaita" pitkin ullakolle ja nain melkoisen  nietoksen rakennuksen kurkihirren (jota todellisuudessa ei ole vaan erinomainen siperialainen hirsikonstruktio) linjalla, suunnitelmat muuttuivat.  Tein kokoillan hommia ullakolla sommitellen tyroksista sulkua tuiskulumelle. Lopuksi tungin rakoihin viela varmuudeksi lasivillaakin.  Kerailin parhaani mukaan "nietokset  ja heittelin lumet pihalle.  Tanaan yritan saada rakennettua jo mainitun vintin oven. Saranat pitaa kayda ostamassa kaupasta.
Olimme kayneet Jaakon laskujen mukaan kuusikertaa Karatusassa ja tavanneet Vitalin perhetta: viehattavaa puoliksi burjaatti aiti-Tonjaa, 11v Svetaa, 9v Dimaa 8v Aljoshaa ja 3v Mishaa lauantaina Abakanskajan kvartiiran avajaisissa, mutta oli suuri ilo istua iltaa heidan kanssaan ja hiljentya perheen yhteiseen iltahartauteen ja Isameidan ja Herransiunaus rukouksiin. Sama hyva ja kaunis tapaon myos Pitkasten lahetyssaarnaajaperheessa.
Kun lapset (Mishaa lukuun ottamatta) lahtivat aamulla vahan jalkeen kahdeksan kavellen noin puolen kilometrin paassa sijaitsevaan kouluun halasimme ja hyvastelimme. Seurravan kerran naemme jos Jumala suo ensi kevaana jos paasen tulemaan maalis-huhtikuun vaihteessa.
Eilen tanne Karatusaan ajaessani sain tayttaa akkuani katselemalla viela kerran Sajan vuorten laita-alueita, joitten  hyvin vaalesta tummempaan siniseen etaisyyden mukaan vaihtuvia varisavyja ei vasy katselemaan.
"Spo Gom Karatuskoje do april"!

 

...JATKOA SIPERIAN KUVIIN

Perushionnat on tehty ja vuorossa on kittimassan levittäminen rakojen täyttämiseksi

Slava seuraa katseella kun Joose  laittaa tasotetta

 Jatkoa edelliseen

Onko mies Marsista vaiko Kemppainen Kainuusta. (Muuten nämä kuten edellisetkin kuvat ovat Jaakon kamerasta)

Syksyn eka vierailu Ammattikoulun oppilasasuntolaan. Vastaanotto oli hyvä ja myöhemmissä nuorteilloissa on ollut hyvin porukkaa.

Lähetyssaarnaajan arkea. Vitalin pappilan harmaitten vesien imetyskentän tarkistuskaivo piti välillä tyhjentää

Pohjalakkaus menossa, mutta homma meni vähän poskelleen, kun ohennetta oli liian vähän ja 20%:n ohennuksen sijasta tuli vain 10% ohennus. No toivotaan, toivotaan, että jatko onnistuu kuitenkin.

Porukka picnikillä Jenisein varrella

Joose antamassa Slavalle viiden minuutin pikakurssia kajakissa toimimisesta ennen huimaa 40km seikkailua läpi tuntemattoman Kazir-erämaajoen kohti Tajati kylää. Jaakon ja minun osana oli olla pelkääjän paikalla ja siirtää Mitsubishi n 200 km  sovitulle kohtauspaikalle.

Iltahartaus Vitalin pappilassa. Äiti-Tonja säestää ja lapset laulaa. Minä kuuntelen sujuvasti ja saatan laulaa kertosäkeen kohdalla. Isä Vitali oli kolmen viikon Piewtari-Ulan-Ude matkalla. Nukuimme Jaakon kanssa Karatusan hotellissa. Patja oli kuhmurainen, mutta kivikova.

LOPULTA KUVIAKIN SIPERIASTA

 Liotettujen ja seinältä pois revittyjen tapettien jälkisiivousta huoneiston perällä käytävässä. Huoneiston pinttynyt tupakan haju alkoi  tapettien poiston jälkeen helpottaa.

Vitalin pappilan  aitaa ja portti Suomen väreissä. Mukaan otettiin Sashalle tuotu kitara.

Hirsitapulin pohjapuina nelosparrut joitten päällä jyhkeät 12 metriset yläpohjakannattimet.
Ilmastointia edistäviä välilankkuja passaillaan.

Vuorossa ylimmät pitkät seinähirret

Kirkkoherra Vitali on päässyt ison nosturin puikkoihin.

53v Sasha "Alias" Bulankan Lenin.  "Kuolleista herännyt"  entinen kapakkamuusikko ja edelleen kovan luokan kitaristi ja laulaja, kuin Vysotski konsanaan.  Meidän ahkerin kirkon hirsikehikon purkumies tuli hakemaan kitaraansa ja tietenkin kävi nytkin töihin käsiksi.

Päällikkö ja Suomen Kainuusta Siperiaan minun matkassa tullut talkoomies Jaakko Kemppainen
taustanaan "tämän hetken kirkko".

 Ylempänä "tapuliporukka" ja alemmassa vielä kerran "Joka janoaa" "Vsjakii sashdussii" minun soittamana
Kitara lähti Sashan matkaan. Toivottavasti saamme vielä joskus bändin kasaan.

Tämän vähän "hempulisti" laitetun kevytpeitekatteen vei ensimmäinen pahempi syysmyrsky..
Joose hommasi uuden isomman pressun jonka päälle naulattiin jokaisen aluslaudan kohdalle toinnen lauta pressun päälle. Toisella kerralla oli mukana myös Aino ja se pressu on kestänyt hyvin.

Hartaita sanankuulijoita: Jaakko, Aino, Diana poikansa Dennisin kanssa ja Johanna

Liturgina khra Slava Shadrin, pyhäkouluryhmä, Ville Melanen ja Jaakko Kemppainen

Minusinskin ja Krasnojarskin kirkkoherrat Slava ja Ville

Jaakon kalustoa. Tavallista rikkakihveliä ei työmaalle ilmestynyt. Onneksi oli tuo veljeni Masan lumilapio.

Yläkuvassa  Jaakko tasotteen kimpussa ja alempana kokeilemassa lattian hiomakoneen virkaa toimittanutta MakitaaLisää kuvateksti

Kirkkokahveilla Jaakko, diakoni Oleg ja kirkkoherra ,  myös diakoni, Slava Shadrin. Oleg toimii englannin opettajanai Abakanin yliopistossa. Tekee srk:ssa työtä nyt ilman palkkausta. Talous lujilla, kun ostivat kesällä kerrostaloasunnon, jonka lainan-, ym hoitokulut 13 tuhatta ruplaa ja opettajan palkka 15 tuhatta. Pitäs yrittää löytää Olegille jonkunlaista tukirengasta, ettei mies joutuisi  etsimään parempia hommia Krasnojarskista.

STRESSIN PUOLELLEHAN SE MENI, MUTTA NYT JO HELPOTTAA

Joose, Lauri ja Aino ovat pakkailleet rinkkojaan tuolla Pitkästen olohuoneessa kolmen yön Jergagiin patikointireissua varten. Suksia olisi ollut vain kahdelle ja siksi koko porukka patikoi (lue kahlaa aluksi polviaan myöten ja myöhemmin vyötäröä tai kainaloita myöten umpihangessa).
 Kohta he lähtevät Joosen Mitsubishillä matkaan. Ensimmäisenä yönä he joutuvat leiriytymään jonnekin tien varteen, mutta seuraavat yöt on  heillä toiveissa yöpyä tutulla hirsimökillä noin 10km päässä tiestä ja  400 metriä lähtöpaikkaa korkeammalla  huimaavan upeissa maisemissa vuoristojärven rannalla 1600 metriä merenpinnasta.
Toisena tavoitteena on jonkun paritonnisen huipun valloitus.
Jäimme Jaakon kanssa suosiolla valmistelemaan ensi torstaina alkavaa kotimatkaa.
Jaakko lupautui tuuraamaan Ainoa auttamalla Johannaa lasten koulunkäyntiin liittyvissä ja muissakin asioissa.  Minun suunnitelmiini kuuluu Transitin huoltamisen lisäksi vielä kahden päivän ja yhden yön työmatka Karatusaan, jossa töitä riittäisi kyllä pitemmäksikin ajaksi.
Vien Karatusaan tyttäreni Kaisan perheen kodin remontissa puretut  tänne  roudaamani vähän käytetyt laminaatit lasten huoneitten lattioita varten (asennus jää ensi kevääseen) ja yritän rakentaa oven vinnille sekä  jonkunlaiset vesirännit kevään sulamisvesiä ajatellen ainankin verannalle ja pappilan taakse.
"Pantteri ei pääse pilkuistaan eikä seepra raidoistaan"; samoin näyttää olevan jokaisella näillä meidän Siperian talkoorakennusreissuilla. Kiire ja stressi tuppaavat loppuvaiheessa päälle.
 Slava ja Joose olivat sopineet Abakanskajan kerrostalohuoneiston käyttöönotto- ja siunausjuhlan lauantaiksi 17.11.  Alkujaan meidän piti Jaakon kanssa lähteä kotimatkalle seuraavana päivänä, mutta kun aivan taivaan lahjana tänne saapui jo kaksi talkooreissua aikaisemmin tehnyt Hesassa rakennusmestariksi opiskeleva ystävämme Lauri "Dersu" Häkkinen  remontin loppurutistukseen ja paluumatkan kakkoskuskiksi, siirrettiin lähtöpäivää eteenpäin. Nyt se on 22.11.  Loppua kohden jouduimme kiristämään työtahtia ja ilman Lauria emme olisikaan selvinneet niin hyvin kuin nyt tapahtui.
Tein lakkaushommia usein yömyöhään ja pari kolme yötä taisimme niitten vuoksi olla evakossakin Timrjasevalla Pitkästen olohuoneessa.  Lauri ja Jaakko jatkoivat Joosen kanssa aloittamaamme valkoisten tyroksilevyjen asentamista kattoon. Jaakko huolehti myös kokoajan työmaan siisteydestä.Aloitimme Laurin kanssa  seinien alanurkkalistoitusta kunnes siirryin Joosen kaveriksi alttarin rakennushommiin.
Torstai-iltana srk.koti oli eka kertaa käytössä kun haimme kahdella autolastilla 7 poikaa ja 7 tyttöä Vanhan kaupungin puolella sijaitsevasta ammattikoulun oppilasasuntolasta nuorteniltaan. "Kirkkosali" taustavalaistuksella varustetulla puisella alttarilla toimi upeasti.  Puusepän verstaalta tilatut 50 tuolia olivat tulossa  vasta perjantaina  ja nuoriso istui kanssamme  väliaikaisesta  kokoontumistilana aikaisemmin ja viime vaiheessa varastona toimineesta Baltino nimisestä vuokrahuoneistosta haetuilla punaruskeilla puupenkeillä.  Musiikkipainotteisen hengellisen ohjelman jälkeen Joosen  valmistamat  lämmitetyt voileivät ym."pöperöt" menivät kuin "kuumille kiville".
Toivottavasti Abakanskaja 41:ssä toimivasta srk.kodista tulisi noille  ja monille muillekin nuorille kuin toinen koti, jossa he saavat osakseen huolehtivaa rakkautta ja kuulevat samalla Jumalan uutta luovaa sanaa.
Minusinskin kirkkoherra Slava Shadrin oli lähettänyt 50 kutsua varsinaiseen srk.kodin (tällä hetkellä kuitenkin vielä virallisesti asuinhuoneisto, jossa kuitenkin on jo  lupa saarnata) siunaamis- ja avajaisjuhlaan . 
Laskeskelin välillä leikkiäkin  aiheesta , että saapuvatkohan  "molemmat" seurakuntalaiset.
Joskus Minusinskin jumalanpalveluksessa on ollut yksi kaksi tai jopa kolmekin henkilöä , meidän talkoolaisten , työntekijöitten ja heidän perheenjäsentensä lisäksi. Joissain juhlissa tietysti paljonkin enemmän.
Kutsu oli mennyt hyvin perille ja voi sanoa, että tupa oli täynnä ja tunnelma niinsanotusti "katossa".
Minusinskiläisten lisäksi oli vieraita ainankin Krasnojarskista, Abakanista, Karatusasta ja Suetukista. Tutun naiskanttorin (nimi hukassa) ja Slavan kitaran lisäksi oli paikalle saapunut kutsuttuna Suetukin historiallinen 8 hengen puhallinorkesteri  jota vahvisti hienosti hanurinsoittaja.
Slava juonsi onnistuneesti koko juhlan ja vuorollaan työntekijät ja pastori Ville Melanen rukoilivat ja siunasivat koko huoneiston. Harmi, ettei diakoni Oleg  ollut paikalla.  Juhlakahveilla ja paikalliseen tapaan tsajuilla oli Joosen pizzojen lisäksi muittenkin tuomia leipomuksia ja "piskettejä". Lapsille oli tietenkin mehutarjoilu.
Tänään pidettiin seurakunnan huoneistossa ensimmäinen varsinainen jumalanpalvelus. Slava toimi liturgina ja diakoni Oleg luki tekstejä. Joosen saarnan aikana melkoinen lapsijoukko siirtyi pyhäkouluun.
Ehtoollisviini oli unohtunut Pitkästen olohuoneen kirjahyllylle kaikessa kiireessä ja niinpä Slava siunasi kirkkoväen yksitellen.  Eilisestä juhlasta huolimatta minusinskiläisiä riitti vielä jumalanpalvelukseenkin ihan mukavasti.
Jos lauantaina väkeä oli reipas neljäkymmentä, niin tänään saatettiin olla lähellä kahtakymmentä.
Viime tingassa olin rakentanut pikaisesti  lähes viisimetriseen  melkein kaksi metriä leveään ja  lähes kolme metriä korkeaan sisääntulokäytävään väliaikaisen luontoiset vaatenaulakot, hattuhyllyt ja kenkätelineet, jotka pääsivät heti alkuun kovaan käyttöön.
- Nyt tämä työmaa hiljenee remontin osalta kevääseen asti.
Jos Slava saa hakemilleen suunnitelmille luvat rakennusvirastosta, asuinhuoneisto muuttuu luterilaisen srk:n toimisto- ja kokoustiloiksi ihan virallisestikin. Samalla sisäänkäynti rakennetaan Abakanskaja kadun puolelle
ja tämän syksyn minun (ja loppuvaiheessa Laurinkin) huoneena toimineesta pikkuhuoneesta tulee srk:n kirjasto- ja ehkä Kristillinen kirjakauppakin. Seuraava, eli Jaakon makuuhuone muuttuu srk:n virasto/työhuoneeksi jonne tulee tietenkin tietoliikenneyhteydet ym. tarvittavat asiat.

SYYSLOMATUNNELMISSA JA DERSU USALAN PALUU ON TOTTA

Minusinskin srk:n kerrostalohuoneiston remontti Abakanskaja 41:ssä eli suvantovaihetta lasten syyslomaviikon alkupuoliskolla. Toinen viimeistelylakkaus oli kuivunut niin, että siellä pystyi sukkasillaan liikkumaan. Olimme lakkaamisen ja sen kuivumisen ajaksi muuttaneet Jaakon kanssa takaisin Pitkästen olohuoneeseen.  Tiistaina olimme Joosen ja Jaakon kanssa käyneet etsimässä ja löytämässä Abakanista höylättyä sahatavaraa tuleviksi nurkkalistoiksi ja myös olo/kokoushuoneen alttarinosan rakentamiseksi. Palattuamme tyhjensimme lastin autosta ja nostelimme avatun ikkunan kautta keittiön lattialle.
Pitkästen perheen suunnittelema lomamatka Melasille Krasnojarskiin oli kuivunut kokoon, Melasten muuttopuuhien vuoksi (alkujaan syyslomalla oli ollut suunnitelmia jopa Baikalilla käynnille) ja niinpä Joose ja Johanna alkoivat suunnitella parin yön ja kolmen päivän matkaa Jenisein suurpadon seudulle ja kyselivät valmiiksi majoitusvaihtoehtoja Kladenkajan laskettelukeskuksen uudesta hotellista ja vanhasta sanatoriumista. 
Puhelinliikenne Hesan ja Minusinskin välillä oli ollut vilkasta muutaman päivän ajan ja Dersu alias Lauri Häkkinen oli saanut pikaviisumin ja täältäkäsin oli hoideltu kentoon lentolippu Pietarista Abakaniin.
Perilletulopäivä oli perjantai ja Joose sopi, että Slava hakee Laurin aamukuudelta lentoasemalta, koska meidän suunnitelmana oli palata perjantaina ehkä iltapäivällä.
Keskiviikkona  puolenpäivän maissa koko suomalaispoppoo ; viisi aikuista ja neljä lasta änkesi itsensä Joosen katumaasturi-Mitsubishiin. Suoritus oli melkoista äheltämistä ja muistutti ihan jonkun verran 60 - luvun suosikkikirjan ja radiokuunnelmien Kiljusen herrasväen vastaavanlaisia matkaanlähtömanöövereitä.
 Minusinskissa oli hitusen verran lunta ja keli vaikutti hieman tuhruiselta, joten menomatkalla ei ehkä päästäisi suuremmin nauttimaan kauniista vuoristomaisemista.
Ensimmäinen etappi oli Shusenskajan (mikä lienee soikea kirjoitettu sanamuoto) Museo, joka tunnettiin myös Lenin museona. Kyseinen vallankumousmies oli joutunut tsaarien loppuaikoina viettämään pitemmän ajan k.o. paikassa vankilaelämää. Saaden toki asua kait melko vapaasti ihan omassa käytössään olleessa talossa. Johanna oli käynyt k.o. Museokylässä vuosi sitten täällä vierailleen Outi Säteen kanssa ja hehkutteli meille paikan hienoutta.
Emme todellakaan pettyneet vaan pikemminkin olimme yllättyneitä Museokylän laajuudesta ja kunnostettujen ja varmaankin osin sinne jostain siirrettyjen entisöityjen  rakennusten näkemisestä ja kokemisesta.
Museosta siirryimme pienten etsintöjen jälkeen syömään lounasta paikalliseen taidekouluun. Erittäin motivoitunut mies esitteli meille koulua (oliko johtaja??) niin perusteellisesti, että  Joose oli vähällä "kuolla nälkään". Koululle meidät opasti siellä myös opiskellut 10v David poika, jolle annettiin erotessa Inkerin kirkon nuorten lehti "Valinta".
Sää oli kylmenemässä ja itse olin laittanut   lisävaatetta  jo ennen museoon lähtöä. Lähestyessämme Sjanin vuoristoa ilma alkoi myös kirkastua jonkun verran, vaikkemme aivan korkeimpia huippuja vielä nähneetkään.
Ajoimme  muutaman kilometrin Jenisein itärannalla ja sitten melko matalan pienemmän voimalaitospadon päältä menevää tietä siirryimme joen länsirannalle. Maisemat olivat jyrkkien rantavuorten ja melko vuolaasti virtaavan  Jenisein vuoksi melkein päätähuimaavat.. Suurpadolle saapuessamme ilma oli jo hämärtynyt, mutta juuri vasta kun lähdimme ajamaan takaisin syttyivät kaikki suurpadon iltavalaistukset. Liekö Aino ottanut uudelleen siinä vaiheessa valokuvia .
Melko uusi Kladenkajan upea ja viihtyisä Sport-hotelli löytyi pienen etsimisen jälkeen. Majoittumisen jälkeen kävimme iltapalalla ja Joosen, isompien lasten ja Jaakon kanssa menimme vielä saunomaan ja uimaan.  Hotelli oli viimeistelty hyvällä maulla eikä varmasti hävennyt eurooppalaisessa vertailussa.
Hintatasoa oli pudotettu reilusti koska kesä- ja syksyn ruska-aikakin olivat jo takana ja joulukuussa alkava sesonki vielä edessäpäin, silti se koetteli melkolailla laihoja lompuukejamme.  Kilometriä aikaisemmin tien varressa sijainnut vanha sanatorium olisi hintojen puolesta ollut helpompi ratkaisu, mutta kerranhan se kirpaisee ja syödään jatkossa laihempaa soppaa. Kladenkaja oli varmasti oikea ratkaisu ajatellen Pitkästen lapsiperheen viihtymistä. Asuimme Jaakon kanssa 2h huoneessa ja sen hinta hyvän aamupalan kanssa oli kahdelta vuorokaudelta 3000 ruplaa henkeä kohden (=75 euroa).
Torstaipäivä valeni aurinkoisena, mutta kylmänä.Ohjelmassa oli ensin hissien alaasemalla käynti n 8 km eteenpäin hotellilta ja senjälkeen vielä maisemien katselureissu hissien väliasemalle noin 1400 metrin korkeuteen. Siellä oli upeat maisemat, mutta liian kylmää. Hotellille palattuamme oli vuorossa ratsastus;  olihan Aino koulutettu ratsastuksen opettaja ja hän oli jo pitkään odotellut mahdollisuutta harrastuksensa toteuttamiseen Venäjällä.  Jo keskiviikkoiltana hotellille ajaessamme olimme huomanneet hevosia laitumella lähellä hotellia.
Hilja, Saima ja Selma pääsivät ratsastamaan Ainon ja Joosen taluttaessa hevosia ja sen jälkeen Aino ja Joose ratsastivat kahdestaan.  Vasta kun  Aino teki lopuksi vähän pitempää lenkkiä toisen tallimiehen kanssa  löytyi hevosiin paremmin eloa. Ne olivat kai tottuneet karskiin venäläismiesten käsittelyyn ja sitä ne saivatkin tuon hevosmiehen kautta.
. Johanna ja Pietari tyytyivät seuraamaan ratsastustouhua katseella ja me Jaakon kanssa otimme valokuvia.
Ilma torstaina oli todella hyytävän kylmää. Pakkasta lienee ollut jonkunmatkaa toistakymmentä astetta ja tuuli oli pohjoisen puolelta. Ratsastussession jälkeen oli mukava juoda jotain kuumaa ja myöhemmin syödä hyvin ja sauna- ja allasosasto olivat myöskin kova sana päivän päätteeksi.
Olin jäänyt edelliseltä eli Jergagin matkalta pois, koska autossa olisi retkivarusteitten kanssa ollut liian ahdasta ja tällekin matkalle lähdin oikeastaan vain koska halusin opastaa Joosea näkemään Jenisein takana sijaitsevan kansallispuiston kautta padon yläpuolelle patoaltaalle vievän tien.  Olin käynyt siellä puolitoistavuotta aikaisemmin Laurin kanssa ja yrittänyt sinne vuosi sitten myös Jäppilän veljien kanssa, mutta vartiokopin miehet eivät silloin laskeneet meitä sinne.
Perjantaina  hotellista lähdettyämme ajoimme taas padolle vievää tietä, jolta käännyimme vasemmalle ylittäen Jenisein. Pääsimme ilman mitään tarkastuspisteitä ajamaan vastavalmistuneen vedenjuoksutusportaikon  (leveyttä ehkä lähelle 100m ja neljä kpl  n 40m korkeita portaita) vierestä luonnonsuojelualueelle vievää tietä, joka muuttui hiekkatieksi. Noustuamme varmaankin lähelle kilometriä merenpinnasta pysähdyimme ihastelemaan ja valokuvaamaan edessä näkyviä minulle hyvin tuttuja näkymiä (samat vuoret ovat tämän blogin etusivulla). Pitkän alamäen aikana ohitimme valtavat röykkiöt Jeniseistä nostettua puutavaraa.  Samanlaista puuta oli "mittaamattomat" määrät alempana jossa kapea purouoma muuttui kuin norjalaiseksi vuonoksi.  Kun "vuonon" vesialue näkyi, huomasin, että vedenpinta oli aivan lähellä ylärajaa, joka näkyi  vastarannalla. Sanoin vieressäni istuneelle Johannalle, että vesi on nyt n 30m korkeammalla kuin silloin kun kävimme paikalla huhtikuussa puolitoista vuotta sitten Laurin kanssa.
Johanna ei meinannut millään uskoa sitä mitä sanoin ja ihmetteli miten se voisi olla mahdollista.
Vasta kun saavuimme viimeiselle parkkipaikalle, jossa olimme myös Ivecolla käyneet ja löysin paikallisen mukavan venemiehen Johanna alkoi uskoa kertomaani, kun mies sanoi, että vedenkorkeuden vaihtelu on jopa 40 metriä.  Mies kertoi paljonkin Jooselle arvokasta tietoa patoaltaaseen ja Jenisein yläjuoksun erämaa-alueisiin liittyen. Hänellä oli kesämökki jossain ylempänä Jenisein varrella (ehkä 25 km tai sitten paljon enemmän) . Hän kertoi myös kuinka oli siellä liikkuessaan nähnyt paljon karhuja ja saanut aikamoisia kalansaaliita. Ahvenista ja isoista hauista emme olleet niinkään kiinnostuneet, mutta kun kysyin harjuksista ja taimenista tuo ehkä 50v herrasmies, jonka suomalaisvalmisteista hienoa katettua alumiinivenettä parhaillaan nostettiin trailerille, kertoi saaneensa Jeniseistä 52 kg painavan taimenen. Ympärysmitta oli ollut 80 senttiä.
Mies antoi Jooselle Luonnonsuojelualueen toimiston puhelinnumeron. Sieltä voisi tiedustella kaikkea alueen matkailuun ja erikoisesti turismia palvelevaan veneilyyn liittyen.
Paluumatkalla ajoimme Jenisein länsirannan puolta Abakaniin vievää tietä.
Ilta meni mukavasti kun tapasimme Minusinskiin jo aikaisin aamulla saapuneen Laurin  (Dersu II), jonka kanssa haimme iltaa istumaan myöskin jo kämpälleen menneen Ainon.  Ennen lasten nukkumaan käymistä, josta ei muuten näyttänyt tällä kertaa  tulevan mitään ( tytöt palasivat aina kuikuilemaan olohuoneen ovelle) pidettiin lasten ehdoilla toimiva iltahartaus. Lukukappale Lasten kuvaraamatusta, virsi, jonka lapset ja vanhemmat vuorollaan valitsevat  ja yhteinen Isämeitään päättyvä rukous. 
Illan viimeinen "numero" oli  eilispäivänä Suomessa näytetty jakso "Tanssii tähtien kanssa" sarjasta.  Joose ja Johanna olivat ostaneet ihan mukavan kokoisen tauluTV:n  ja siihen uuden palvelun, jolla oli mahdollista katsoa suomalaisia ohjelmia päivän viiveellä.

LÄHTÖKUUME ALKAA NOUSTA

Minun kannettava jota täytyy pitää piuhanpäässä on Joosen ja Johannan makuuhuoneessa. Tää oli aikaisemmin lasten leikkihuone, mutta käytännön syistä ja vaihtelunkin vuoksi Johanna laittoi miehensä hikoilemaan huonekalujen siirtelyn vuoksi.
Täällä kello on jo 11.20. Joosella on Siperian pappien ja diakonien Skypekokous ja Johanna nukuttelee tuossa perheen nuorinta eli kohta 10 kk ikäistä Pietaria, lueskellen Waltaria, kun mie naputtelen tätä tekstiä. Pari viikkoa sitten soitteli täällä kaksi kertaa rakennushommissa ollut hesalainen Lauri Häkkinen (vähän alle 30v) . Keskusteltiin josko hän tulisi tänne junalla tai lentäen. Tekisi muutaman viikon töitä ja toimisi paluumatkalla toisena kuskina. Asia raukesi rahoittajan puutteeseen. Laurin saldo oli liikaa miinuksella, eikä lottoaminenkaan ollut onnistunut.
Eilen kun tein kevyttä välihiontaa ja toista  viimeistelylakkausta Abakanskajan kvarttiiralla Lauri soitti uudelleen. Hänestä oli tullut "myöhäisherännyt" ja hän vielä harkitsi reissua. Sanoin, että soitapa uudelleen myöhemmin, niin ehdin jutella Joosen kanssa. Illalla puhelin taas hälytti. Keskusteltiin asiasta ja otettiin selvää lentolippujen hinnasta . Olin siinä välissä sanonut Jooselle, että jos Lauri tulee ja toimii paluumatkalla kakkoskuskina olen valmis laittamaan "kolehtiin" 200 euroa edessä olevasta "konkurssista" huolimatta.
Joose tiesi, että Hesasta pääsee bussilla Pietariin kahdellakympillä. Löysimme 204 euron hintaisen lennon tulevana la. tai sunnuntaina Pietarista Abakaniin (Moskovassa on koneen vaihto). Lauri joutuu ottamaan ns.pikaviisumin, jonka hintaa emme vielä tarkalleen tiedä. - Laitoin vielä ennen nukkumaan käymistä Laurille tekstarin, että jos saat viisumin järjestymään, niin anna palaa.
Jos Lauri pääsee tulemaan siirrämme lähtöpäivää hieman, jotta hän ja Joose ehtisivät (ehkäpä minä ja Jaakkokin ...??!) tehdä jonkun kaks`tonnisen vuoren valloituksen täältä noin 200 km päässä Jergagilla  Sajanin vuoristossa. Se olis varmaankin kahden yön reissu.
Joose ja Jaakko ovat nyt jollain tasolla sairaslistalla. Jaakolla on kurkkukipua ja Joosella köhää ja kuumeilua.
Itse ajattelin lähteä vaihteeksi Karatusaan, ( ennen lähtöä pitää kuitenkin tehdä rengashommia) jossa olisi vielä vaikka kuinka paljon remontin tekemistä .
Vitalin pappilaan pitäs asentaa räystäskouruja ja  tehdä luukut talon takapihan rossipohjaan. Nyt siellä on väliailaisesti styroksit ja saman päädyn vinnille pitäs tehdä ovi. Saunan yläpohjaa pitäs villoittaa ja pukuhuoneen seinien ja katon rakentamista jatkaa ja lopuksi koko komeudelle pitäs lyödä vuorilaudotus joka maalattaisiin ensi keväänä.
Myös verannelle pitäs rakentaa seinä ja asentaa siihen ovi. Verannan sisäkatto pitäs myös laudottaa.
Myös kirkon tontin nurkalle kesäkuussa rakentamani pyöröhirsinen vartijanmökki kaipailee huoltoa.
Kesällä jonkun paikallisen puusepän asentamat ikkunat ja ovi pitää fiksata sillä hirsirakennushan painuu muutaman vuoden ajan eivätkä  asentajat olleet sitä huomioineet.
Transitissani on myöskin tyttäreni Kaisan ja vävy Antin Kuopion paritalon toisesta ullakkohuoneesta puretut hyväkuntoiset laminaatit (olisivat muuten joutuneet kaatopaikalle), jotka olin suunnitellut Vitalin talon lastenhuoneitten lattiaan.  Vitalin pappilan muutkin lattiat odottavat viimeistelyremonttia, mutta se jää ainankin ensi kevääseen..  - Että semmosta nyt tänä tiistaina.   Myöhään toissailtana sain viimeinkin tehtyä Joosen koneella ystävä-, rukous-, ja lähettäjäkirjeen. Joosen laittoi sen eilisiltana lähettisihteereilleni Satulle ja Annille  lisäten tekstiin muutaman valokuvankin.  Jos haluat päästä postituslistalle laita e-mail ositteesi (satumaria.eronen@gmail.com, annipitka@gmail.com) .Toivottavasti tytöt saavat sen pian toimitettua edelleen. Mielenkiinnolla odottelen tietoja Laurin mahdollisesta Minusinskiin tulemisesta. Jos tunnet Laurin ja sinulla on "liikaa" rahaa, niin heitä pojalle vähän apurahaa.  Olisihan se suuri apu kun olisi toinenkin kuski paluumatkalla.

PYHÄAAMUN RAUHAA HILJAA HUOKUU MAA...

Heräsin suht`hyvin nukutun yön jälkeen edellisreissulta hyvin tutuksi tulleelta Pitkästen olohuoneen sohvalta. Kello oli jo 9.00 ja Jaakko hiippaili hissukseen aamupuuhissaan. Hän oli nukkunut paksulla patjallaan kuten kolmella eka viikollakin samassa olohuoneessa. Olimme palanneet Pitkästen asuntoon sekä lakkauksen hajuhaittojen, että sen vuoksi, ettei läpikulkuliikenne huoneistossa ollut mahdollista ennen kuin lakka kovettuu.
 Koska jumalanpalveluksen alkuun oli vielä reilusti aikaa (11.00) Jaakko lähti käymään kaupasta jotain kirkkokahvien kanssa tarjottavaa ja minä ajoin Transitilla Abakanskajan kvartiiralle tarkastamaan kuinka myöhään illalla lakkaamani lattiat olivat kuivaneet. Olin illalla lakkaamisen eri vaiheissa sulkenut peräytyessäni kohti ulko-ovea, kaikki muut paitsi olohuoneen tuuletusikkunan ja hyvin oli kuivuminen lähtenyt käyntiin. Pystyin hipsuttelemaan huoneistossa sukkasillani.
Joose oli saanut jostain jonkun sortin pöpön ja oli joutunut kärsimään kuumeesta ja flunssan oireista, eikä voinut tulla remonttihommiin lauantaina. Hioin lakattavat alueet kevyesti ja  annoin pensselin heilua.
Joosen flunssaoireet jatkuivat tänäänkin, mutta kait buranan voimalla mies hoiteli jumiksen saarnaosuuden. Slavan toimiessa liturgina.  - Lapsia oli taas mukavasti ja meidän "talonväkeen (siis myös Slava ja Oleg)" kuuluvien lisäksi oli palkattu naiskanttori (toista tai kolmatta kertaa) ja pariskunta, jonka mies oli toiminut kanttorina parisen viikkoa sitten.
Johanna piti saarnan aikana lapsille pyhäkouluna ja sitten he palasivat ehtoollisen alussa siunattaviksi ehtoollisen vieton alkuun.
Kirkkokahvien aikana herättelin ajatusta, että voisimmeko me Jaakon ja Ainon kanssa voisimme tehdä Mitsubishillä (Transitissa on vielä osin kesärenkaat, eikä pitemmälle voi siksi lähteä) päiväretken noin 100km päähän Jenisein yläjuoksulla sijaitsevalle maailman kuudenneksi suurelle voimalaitospadolle, joka on 245m korkea ja leveys voi olla jopa lähelle kilometriä.
Hankkeesta kuitenkin luovuttiin. Aino on vielä toipilas ja jos alkaneella syyslomalla vaikka tehtäisiin isommalla porukalla retki samalle suunnalle. Viikolla mahdollisesti tehtävään retkeen voi vaikuttaa myös se, että Siperian lääninrovasti Juha Saari on tulossa tänne puolen viikon maissa.
Koska minun Suomeenlähtö aamukammassani piikit alkavat uhkaavast harveta (enää kaksi viikkoa), mahdollisuuksia yhteiseen retkeilyyn alkaa olla vähän.
Huomenna tässä Pitkästen kodissa on varhaisnuorten harrastusilta ( vähän kuin Suomen Donkkitset ja Big Night tapahtumat). Neljässä harrastuspisteessä lapset saavat aikuisten opastuksella leipoa, askarrella, pelata jotain pelejä ja mikähän se neljäs olikaan. Tietenkin illassa on myös hengellinen osuus.
Huomenna varmaankin  teen Abakanskajan kvartiirassa kevyen välihionnan ja lakkauksen. Sitten yritän selvitä myös Karatusaan jatkamaan siellä vielä kesken olevia projekteja.