Joose, Lauri ja Aino ovat pakkailleet rinkkojaan tuolla Pitkästen olohuoneessa kolmen yön Jergagiin patikointireissua varten. Suksia olisi ollut vain kahdelle ja siksi koko porukka patikoi (lue kahlaa aluksi polviaan myöten ja myöhemmin vyötäröä tai kainaloita myöten umpihangessa).
Kohta he lähtevät Joosen Mitsubishillä matkaan. Ensimmäisenä yönä he joutuvat leiriytymään jonnekin tien varteen, mutta seuraavat yöt on heillä toiveissa yöpyä tutulla hirsimökillä noin 10km päässä tiestä ja 400 metriä lähtöpaikkaa korkeammalla huimaavan upeissa maisemissa vuoristojärven rannalla 1600 metriä merenpinnasta.
Toisena tavoitteena on jonkun paritonnisen huipun valloitus.
Jäimme Jaakon kanssa suosiolla valmistelemaan ensi torstaina alkavaa kotimatkaa.
Jaakko lupautui tuuraamaan Ainoa auttamalla Johannaa lasten koulunkäyntiin liittyvissä ja muissakin asioissa. Minun suunnitelmiini kuuluu Transitin huoltamisen lisäksi vielä kahden päivän ja yhden yön työmatka Karatusaan, jossa töitä riittäisi kyllä pitemmäksikin ajaksi.
Vien Karatusaan tyttäreni Kaisan perheen kodin remontissa puretut tänne roudaamani vähän käytetyt laminaatit lasten huoneitten lattioita varten (asennus jää ensi kevääseen) ja yritän rakentaa oven vinnille sekä jonkunlaiset vesirännit kevään sulamisvesiä ajatellen ainankin verannalle ja pappilan taakse.
"Pantteri ei pääse pilkuistaan eikä seepra raidoistaan"; samoin näyttää olevan jokaisella näillä meidän Siperian talkoorakennusreissuilla. Kiire ja stressi tuppaavat loppuvaiheessa päälle.
Slava ja Joose olivat sopineet Abakanskajan kerrostalohuoneiston käyttöönotto- ja siunausjuhlan lauantaiksi 17.11. Alkujaan meidän piti Jaakon kanssa lähteä kotimatkalle seuraavana päivänä, mutta kun aivan taivaan lahjana tänne saapui jo kaksi talkooreissua aikaisemmin tehnyt Hesassa rakennusmestariksi opiskeleva ystävämme Lauri "Dersu" Häkkinen remontin loppurutistukseen ja paluumatkan kakkoskuskiksi, siirrettiin lähtöpäivää eteenpäin. Nyt se on 22.11. Loppua kohden jouduimme kiristämään työtahtia ja ilman Lauria emme olisikaan selvinneet niin hyvin kuin nyt tapahtui.
Tein lakkaushommia usein yömyöhään ja pari kolme yötä taisimme niitten vuoksi olla evakossakin Timrjasevalla Pitkästen olohuoneessa. Lauri ja Jaakko jatkoivat Joosen kanssa aloittamaamme valkoisten tyroksilevyjen asentamista kattoon. Jaakko huolehti myös kokoajan työmaan siisteydestä.Aloitimme Laurin kanssa seinien alanurkkalistoitusta kunnes siirryin Joosen kaveriksi alttarin rakennushommiin.
Torstai-iltana srk.koti oli eka kertaa käytössä kun haimme kahdella autolastilla 7 poikaa ja 7 tyttöä Vanhan kaupungin puolella sijaitsevasta ammattikoulun oppilasasuntolasta nuorteniltaan. "Kirkkosali" taustavalaistuksella varustetulla puisella alttarilla toimi upeasti. Puusepän verstaalta tilatut 50 tuolia olivat tulossa vasta perjantaina ja nuoriso istui kanssamme väliaikaisesta kokoontumistilana aikaisemmin ja viime vaiheessa varastona toimineesta Baltino nimisestä vuokrahuoneistosta haetuilla punaruskeilla puupenkeillä. Musiikkipainotteisen hengellisen ohjelman jälkeen Joosen valmistamat lämmitetyt voileivät ym."pöperöt" menivät kuin "kuumille kiville".
Toivottavasti Abakanskaja 41:ssä toimivasta srk.kodista tulisi noille ja monille muillekin nuorille kuin toinen koti, jossa he saavat osakseen huolehtivaa rakkautta ja kuulevat samalla Jumalan uutta luovaa sanaa.
Minusinskin kirkkoherra Slava Shadrin oli lähettänyt 50 kutsua varsinaiseen srk.kodin (tällä hetkellä kuitenkin vielä virallisesti asuinhuoneisto, jossa kuitenkin on jo lupa saarnata) siunaamis- ja avajaisjuhlaan .
Laskeskelin välillä leikkiäkin aiheesta , että saapuvatkohan "molemmat" seurakuntalaiset.
Joskus Minusinskin jumalanpalveluksessa on ollut yksi kaksi tai jopa kolmekin henkilöä , meidän talkoolaisten , työntekijöitten ja heidän perheenjäsentensä lisäksi. Joissain juhlissa tietysti paljonkin enemmän.
Kutsu oli mennyt hyvin perille ja voi sanoa, että tupa oli täynnä ja tunnelma niinsanotusti "katossa".
Minusinskiläisten lisäksi oli vieraita ainankin Krasnojarskista, Abakanista, Karatusasta ja Suetukista. Tutun naiskanttorin (nimi hukassa) ja Slavan kitaran lisäksi oli paikalle saapunut kutsuttuna Suetukin historiallinen 8 hengen puhallinorkesteri jota vahvisti hienosti hanurinsoittaja.
Slava juonsi onnistuneesti koko juhlan ja vuorollaan työntekijät ja pastori Ville Melanen rukoilivat ja siunasivat koko huoneiston. Harmi, ettei diakoni Oleg ollut paikalla. Juhlakahveilla ja paikalliseen tapaan tsajuilla oli Joosen pizzojen lisäksi muittenkin tuomia leipomuksia ja "piskettejä". Lapsille oli tietenkin mehutarjoilu.
Tänään pidettiin seurakunnan huoneistossa ensimmäinen varsinainen jumalanpalvelus. Slava toimi liturgina ja diakoni Oleg luki tekstejä. Joosen saarnan aikana melkoinen lapsijoukko siirtyi pyhäkouluun.
Ehtoollisviini oli unohtunut Pitkästen olohuoneen kirjahyllylle kaikessa kiireessä ja niinpä Slava siunasi kirkkoväen yksitellen. Eilisestä juhlasta huolimatta minusinskiläisiä riitti vielä jumalanpalvelukseenkin ihan mukavasti.
Jos lauantaina väkeä oli reipas neljäkymmentä, niin tänään saatettiin olla lähellä kahtakymmentä.
Viime tingassa olin rakentanut pikaisesti lähes viisimetriseen melkein kaksi metriä leveään ja lähes kolme metriä korkeaan sisääntulokäytävään väliaikaisen luontoiset vaatenaulakot, hattuhyllyt ja kenkätelineet, jotka pääsivät heti alkuun kovaan käyttöön.
- Nyt tämä työmaa hiljenee remontin osalta kevääseen asti.
Jos Slava saa hakemilleen suunnitelmille luvat rakennusvirastosta, asuinhuoneisto muuttuu luterilaisen srk:n toimisto- ja kokoustiloiksi ihan virallisestikin. Samalla sisäänkäynti rakennetaan Abakanskaja kadun puolelle
ja tämän syksyn minun (ja loppuvaiheessa Laurinkin) huoneena toimineesta pikkuhuoneesta tulee srk:n kirjasto- ja ehkä Kristillinen kirjakauppakin. Seuraava, eli Jaakon makuuhuone muuttuu srk:n virasto/työhuoneeksi jonne tulee tietenkin tietoliikenneyhteydet ym. tarvittavat asiat.

Lunta odotellessa matkaan siis lähi-Itään, saa nähdä, miten käy, kun siellon paukuteltu puolin ja toisin. Joku sanoi, että minun pitäis peruuttaa Israelin - Jordanin matkani, mutta toisessa kotimaassanihan olen kaikenlaiseen paukkeeseen tottunut, ei tullut mieleenkään. Kaipa peruuttavat lennon, jos on liian turvatonta! Tiistaiaamuna pitäisi startata. Teille loppukiireisiin voimaa ja LEPOAKIN välillä! Leena
VastaaPoistaKiitos kommentista Leena! Kiireisimmat hommat ovat nyt ohi. Nuoriso on patikka- (lue kahlaus-)retkella Jergagilla. Jaakko jai auttelemaan Johannaa ja mina ajelin hyvastelemaan Vitalin porukkaa Karatusaan. Samalla teen vahan valmisteluhommia talven alla. Siunattua ja turvallista matkaa sinulle ja muillekin Pyhan maan matkaajille! t.Aatsa
VastaaPoista