Olikohan se joku ranskalainen elokuvaohjaaja Vadim ........, joka teki otsakkeen nimellä elokuvan aikoinaan,- olisko ollut seitkyt tai kuuskyt luvulla. Yritimme juuri Arskan kanssa muistella hänen vaimonsa, kuuluisan seksipommin nimeä, mutta kummankin kovalevyllä oli sen verran paljon tavaraa ettei nimi tullut heti ulos. Lähes yht`aikaa muistimme noin viidessä minuutissa Brigit Bardoon, joka nykyisin on keskittynyt eläinten suojeluun.
Niin jutun otsake, kuin alkulausekin juontuvat meitä Arskan kanssa yhdistävästä aiheesta. Oikeastaan reissuporukkamme kolmaskin mies kuuluu samaan "kategoriaan" kanssamme. Arska on rehellinen poikamies. Minusta entinen emäntäni otti lopultakin pesäeron joskus -90 luvun loppupuoliskolla. Mikael on taas melko tuore leskimies. Ainon äidin kuolemasta on jotain pari vuotta.
Tämä seitsemäs (minulle, Arskalle ja Mikaelille ensimmäinen) Siperian matkani poikkeaa tulomatkan osalta melkoisesti aikaisemmista matkoista, joilla useimmilla on ollut apukuskeina tai kartanlukijoina eri ikäisiä miehenköriläitä. Olin kylläkin aikaisemminkin "kosiskellut" mukaani "laastienkeleitä", mutta tähän asti heikolla menestyksellä.
-Tämän reissun tulomatkan on kruunannut Pitkästen lasten Suomi-open Aino Vuorimiehen mukaan tulo. Aikaisemmat reissunsa Aino on tehnyt junalla tai lentäen Vähällä oli ettemme saaneet mukaamme kahtakin autoemäntää. Nimittäin toinen lähettisihteerini, kolmenkympin kriisiä uhkaavasti lähestyvä valtiotiedettä opiskeleva Satu Eronen oli myös lähdössä automatkalle kanssamme, mutta loma/viisumijuttujensa vuoksi tyytyi kuitenkin matkustamaan Pitkästen perheen kanssa junalla.
Nyt Satu ja Pitkäset ovat Aitamäkien vieraina Omskissa ja lähtevät jatkamaan matkaansa huomenna
Heidän junansa saapuu Abakaniin aikaisin keskiviikko aamuna.
Siirryimme eilen Ford Transitilla Minusinskista Karatusaan. Ennen lähtöä kävimme katsomassa kuuluisaa Minusinskin museota. Sieltä saimme melko tuhdin ja laajan paketin seutukunnan historiasta. - Matkasää
Karatusaan oli pilvinen ja taisi jonkun verran sataakin, mutta silti pääsimme nauttimaan upeista ruskamaisemista. Vasta parikymmentä kilometriä ajettuamme poikkesimme Euraasian parhaaseen Saslik-paikkaan yhdellä reitin korkeimmista ja upeimmista paikoista ennen parin kilometrin alamäkeä. Nautimme karbonaattiannokset sipulin ja leivän kera kolmeen mieheen (normaali saslikkia parempi vaihtoehto). Kurkun kostukkeeksi otimme Fantapullot. Vegetaarilinjalla oleva Aino tyytyi varaamiinsa eväisiin Transitissa.
Karatusassa ajoimme suoraan kirkonrakennustyömaalle, joka on reilut puoli kilometriä kirkonkylän keskustasta kaakkoon Verhni-Kysebarin tien varressa. Kirkon laajan tontin länsipuolella sijaitsee toinen Karatusan isoista kouluista Nishnaja-Bulankaan vetävän tien varressa.
Olin nähnyt Vitalin facebooksivuilta valokuvia rakennustyömaasta, mutta oli mukava nähdä tulevan kirkon fundament eli perustus/kellarivaihe ihan livenä. Paikkaa esitteli meille Minusinskista kotoisin oleva arviolta kolmekymppinen työmaan vartija Ruslan. Mikael otti työmaasta melkoisesti videokuvaa. Illalla saunoimme, josta taisin jo kertoakin eilisiltaisessa tekstissäni.
Tänään oli ohjelmassa klo 11.00 jumalanpalvelus Karatusan kirjastossa(lapset mukaan laskien meitä lienee ollut noin tusinan verran) ja kahdelta lähdimme koko porukalla ja kahdella autolla Suetukiin, jossa Vitali toimitti ehtoollisjumalanpalveluksen, kuten oli ollut Karatusassakin. Seinän toisella puolella Tonja piti pyhäkoulua . Koska syksy oli jo pitkällä olimme kylän kulttuuritalolla. Niin jumalanpalvelukseen, kuin pyhäkouluunkin oli, sääolot ( oli sateista) ja vielä kesken olleet syystyöt huomioon ottaen ihan mukavasti porukkaa. Pyhäkoulupuolella oli opettaja ja eräs pikkulapsen äiti mukaan laskien noin tusina ja seinän takana pappi ja suntio=Mikael mukaanlukien noin kymmenen henkeä. Suetukin kylässä asuu 180 henkeä. Jos kirkossakävijämäärää vertaa tavalliseen arkipyhään Suomen kirkoissa, niin Suetuk ei ainankaan jää prosenttuaalisesti häviölle. Uskon että tilanne Karatusan keskustaajamassakin muuttuu perusteellisesti, kun seurakunta saa oman kirkkorakennuksen. - Omissa haaveissani, joista olen jutellut jo parin vuoden ajan muillekin, on että yrittäisimme saada jo lähiaikoina, eli ehkä ensi keväänä, ellei jo tämän syksyn työjakson aikana jonkunlaisen Missio/konserttitapahtuman Karatusan rajonin alueella ja miksei myös Minusinskissa ja jopa Abakanissakin. Vierailevia musikantteja olisi mukava saada niin Virosta, Latviasta, Saksasta ja Suomesta
Vitalin teksti liittyi Mikkelinpäivään, jossa sivuttiin enkeleitäkin, mutta keskityttiin kuitenkin enemmän lapsenkaltaiseen luottavaiseen uskoon. Seinän toisella puolen Tonjalla oli Flanellotyyppinen kertomus viisaista ja tyhnistä neitsyistä.
"Kyläpäällikkö" virolainen Jan Kensupp esitteli taas kerran vierailleen Suetukin 1800 luvun lopulla rakennettua hirsikirkkoa. Ensimmäiset "kirkonmiehet" ja naiset eli diakonissat olivat aloittaneet hengellisen ja maallisenkin opetus- ja auttamistyön jo 1860-luvulla. Suetukissakin videomateriaalia melkoisesti ottanut Suomessa joskus suntionkin hommia tehnyt Mikael pääsi kokeilemaan myös Karatusan kirkonkellojen sointia.
Niin jutun otsake, kuin alkulausekin juontuvat meitä Arskan kanssa yhdistävästä aiheesta. Oikeastaan reissuporukkamme kolmaskin mies kuuluu samaan "kategoriaan" kanssamme. Arska on rehellinen poikamies. Minusta entinen emäntäni otti lopultakin pesäeron joskus -90 luvun loppupuoliskolla. Mikael on taas melko tuore leskimies. Ainon äidin kuolemasta on jotain pari vuotta.
Tämä seitsemäs (minulle, Arskalle ja Mikaelille ensimmäinen) Siperian matkani poikkeaa tulomatkan osalta melkoisesti aikaisemmista matkoista, joilla useimmilla on ollut apukuskeina tai kartanlukijoina eri ikäisiä miehenköriläitä. Olin kylläkin aikaisemminkin "kosiskellut" mukaani "laastienkeleitä", mutta tähän asti heikolla menestyksellä.
-Tämän reissun tulomatkan on kruunannut Pitkästen lasten Suomi-open Aino Vuorimiehen mukaan tulo. Aikaisemmat reissunsa Aino on tehnyt junalla tai lentäen Vähällä oli ettemme saaneet mukaamme kahtakin autoemäntää. Nimittäin toinen lähettisihteerini, kolmenkympin kriisiä uhkaavasti lähestyvä valtiotiedettä opiskeleva Satu Eronen oli myös lähdössä automatkalle kanssamme, mutta loma/viisumijuttujensa vuoksi tyytyi kuitenkin matkustamaan Pitkästen perheen kanssa junalla.
Nyt Satu ja Pitkäset ovat Aitamäkien vieraina Omskissa ja lähtevät jatkamaan matkaansa huomenna
Heidän junansa saapuu Abakaniin aikaisin keskiviikko aamuna.
Siirryimme eilen Ford Transitilla Minusinskista Karatusaan. Ennen lähtöä kävimme katsomassa kuuluisaa Minusinskin museota. Sieltä saimme melko tuhdin ja laajan paketin seutukunnan historiasta. - Matkasää
Karatusaan oli pilvinen ja taisi jonkun verran sataakin, mutta silti pääsimme nauttimaan upeista ruskamaisemista. Vasta parikymmentä kilometriä ajettuamme poikkesimme Euraasian parhaaseen Saslik-paikkaan yhdellä reitin korkeimmista ja upeimmista paikoista ennen parin kilometrin alamäkeä. Nautimme karbonaattiannokset sipulin ja leivän kera kolmeen mieheen (normaali saslikkia parempi vaihtoehto). Kurkun kostukkeeksi otimme Fantapullot. Vegetaarilinjalla oleva Aino tyytyi varaamiinsa eväisiin Transitissa.
Karatusassa ajoimme suoraan kirkonrakennustyömaalle, joka on reilut puoli kilometriä kirkonkylän keskustasta kaakkoon Verhni-Kysebarin tien varressa. Kirkon laajan tontin länsipuolella sijaitsee toinen Karatusan isoista kouluista Nishnaja-Bulankaan vetävän tien varressa.
Olin nähnyt Vitalin facebooksivuilta valokuvia rakennustyömaasta, mutta oli mukava nähdä tulevan kirkon fundament eli perustus/kellarivaihe ihan livenä. Paikkaa esitteli meille Minusinskista kotoisin oleva arviolta kolmekymppinen työmaan vartija Ruslan. Mikael otti työmaasta melkoisesti videokuvaa. Illalla saunoimme, josta taisin jo kertoakin eilisiltaisessa tekstissäni.
Tänään oli ohjelmassa klo 11.00 jumalanpalvelus Karatusan kirjastossa(lapset mukaan laskien meitä lienee ollut noin tusinan verran) ja kahdelta lähdimme koko porukalla ja kahdella autolla Suetukiin, jossa Vitali toimitti ehtoollisjumalanpalveluksen, kuten oli ollut Karatusassakin. Seinän toisella puolella Tonja piti pyhäkoulua . Koska syksy oli jo pitkällä olimme kylän kulttuuritalolla. Niin jumalanpalvelukseen, kuin pyhäkouluunkin oli, sääolot ( oli sateista) ja vielä kesken olleet syystyöt huomioon ottaen ihan mukavasti porukkaa. Pyhäkoulupuolella oli opettaja ja eräs pikkulapsen äiti mukaan laskien noin tusina ja seinän takana pappi ja suntio=Mikael mukaanlukien noin kymmenen henkeä. Suetukin kylässä asuu 180 henkeä. Jos kirkossakävijämäärää vertaa tavalliseen arkipyhään Suomen kirkoissa, niin Suetuk ei ainankaan jää prosenttuaalisesti häviölle. Uskon että tilanne Karatusan keskustaajamassakin muuttuu perusteellisesti, kun seurakunta saa oman kirkkorakennuksen. - Omissa haaveissani, joista olen jutellut jo parin vuoden ajan muillekin, on että yrittäisimme saada jo lähiaikoina, eli ehkä ensi keväänä, ellei jo tämän syksyn työjakson aikana jonkunlaisen Missio/konserttitapahtuman Karatusan rajonin alueella ja miksei myös Minusinskissa ja jopa Abakanissakin. Vierailevia musikantteja olisi mukava saada niin Virosta, Latviasta, Saksasta ja Suomesta
Vitalin teksti liittyi Mikkelinpäivään, jossa sivuttiin enkeleitäkin, mutta keskityttiin kuitenkin enemmän lapsenkaltaiseen luottavaiseen uskoon. Seinän toisella puolen Tonjalla oli Flanellotyyppinen kertomus viisaista ja tyhnistä neitsyistä.
"Kyläpäällikkö" virolainen Jan Kensupp esitteli taas kerran vierailleen Suetukin 1800 luvun lopulla rakennettua hirsikirkkoa. Ensimmäiset "kirkonmiehet" ja naiset eli diakonissat olivat aloittaneet hengellisen ja maallisenkin opetus- ja auttamistyön jo 1860-luvulla. Suetukissakin videomateriaalia melkoisesti ottanut Suomessa joskus suntionkin hommia tehnyt Mikael pääsi kokeilemaan myös Karatusan kirkonkellojen sointia.
