HARJAKAISKAHVIEN PAIKKA

Olikohan se toissailta, kun saatiin Jannen (Haukipuro) kanssa viimeinkin monien vaikeuksien ja vaiheitten jälkeen Muorinmäen K35 hyppyrimäen alastulorinteen sähköpylväistä poikien 2009 rakentama alamäen runko nostettua profiilin mukaiseen korkeuteen. Kaikki kuppilat olivat kuitenkin puoliyön aikana jo kiinni. No ne kahvit juotiin sitten aamulla  Jannen kotona Luohualla n 60km Haapavedeltä Oulun suuntaan.Kun veljekset Haukipuro (Vellu ja Janne) rakensivat k.o.alastulorinteen rungon ja sen jälkeen myös kannen , oli rinnettä pitkin kulkenut alahirsi maan pinnassa. Nyt se on ylempää n  metrin-puolitoista ja P-pisteen kohdalla 2,7m korkeudessa. Kuluneitten vuosien aikana savikkorinne on valunut monttuun. Pojat rakensivat mäkeä oman kukkaron varassa ja silloin ei saatu tehtyä riittävää määrää suunniteltua salaojitusta. Montun kaarteelle olisi pitänyt myös heti alussa laittaa riittävän paksu sorapatja. jonka alitse vesi olisi virrannut tyhjennyskaivoon, niinkuin nyt tapahtuu.
Vuosi sitten Janne toteutti parin kaverinsa kanssa pakkasten aikana noin 300 kuution sorarallin ja syksyllä monttu taas kerran tyhjennettiin savesta, laitettiin salaojitus ja sorapatja, joka ulottuu K-pisteeltä tyhjennyskaivolle. Myös loiva vastamäki tarvitsee vielä jonkunlaisen sorapatjan ja molemmille puolille monttua pitää rakentaa sekä mäkihyppääjien turvaksi, että sivuilta valuvaa saviliejua varten levytetty turva--aita.  -Töitä Muorinmäessä siis riittää.    Eilen saatiin juntattua ensimmäinen kannatinpylväspari rungon etelän puoleiseen laitaan. Tällänhetkellä alamäen runko on väliaikaisten kannatin rakennelmien varassa.  Yhdeksän metriset  pylväät painettiin  terotettu latvapuoli edeltä 18 tonnin Mitsubishi kaivurilla ja se  upposi suosiolla noin 4,5 metriä. Eilispäivänä tehtiin vielä rungon osalta hienosäätöä, jota jatketaan myös huomenna. Sikälikuin ehditään (Janne palaa rekkahommista joskus aamupäivällä) juntataan noita rungon kannatuspylväspareja molemmin puolin mäkeä ja myös rakennetaan vielä puuttuva osa alastulorinnettä ns. M-alue joka on  mäen normi, eli P-pisteestä oleva mäen jyrkin osa K-pisteeseen   Nyt Janne on rekkahommissa hankkimassa perheelle elantoa. Minä jäin eilisiltana tänne Muorinmäen montun vierelle ja nukuin siperialaistyyliin Transitissa.  Tänä  kiertelin Haapaveden keskustan kaupoissa.Parhaiten iski kierros kirpparilla. Huomisiltana ajan Jyväskylään Tiinan perheen luokse joulun viettoon. Luultavasti palaan joskus joulun jälkeen jelppimään Jannea.
Karatusasta olen nähnyt muutamia uusia kuvia  Joosen ja Vitalin facebook-sivuilta. Kellarin ulkoseinään  hirsitapulin puolelle oli laitettu pikikerros ja lämpöeristys, joka näytti kuin fimfoamilta. Sen puolen työskentelytilaoli myös täytetty maalla. Ilmeisesti k.o. juttu on tehty kellarin kansivalun helpottamisesksi.
Mitään tietoa uusista tarjouksista  jatkorakentamista ajatellen en ole saanut. Luultavasti päätösten teko on myös kiinni rahoituksesta. - Toivotaan ja rukoillaan,että rakennustyöt voisivat jatkua ilman pitempää taukoa.
Itselläni on uusi Slava Shadrinin antama viisumikutsu. Pitäisi  laittaa hakemus sisään. Seuraava lähtö Siperiaan olisi huhtikuussa. Tammikuun alkupuolella on Ryttylässä SEKLin Vastuunkantajaseminaari, jonne pitäisi ehtiä.
Joroisista tuli myös kutsu pitämään lähetystilaisuutta.   Sitten on nää  veteraanihyppääjien kotimaiset ja ulkomaiset kisareissut. Veteraanien MM-kisat on tammi-helmikuun vaihteessa Romanian Rasnovissa.
Ollaan luvattu Martti-veljeni kanssa kuljettaa taas suomen joukkueen mäkihyppyvarusteet perille ja takaisin.

"KOETTELEE VAAN EI HYLKÄÄ HERRA"

Otsikon  teksti on Runebergin Saarijärven Paavosta.  Tilanteesta jossa suolta Paavon pellolle  kerran toisensa jälkeen noussut halla vei viljan. Paavo raivasi ja ojitti tuon suon ja pelasti niin pellon sadon, mutta vielä kerran hän päätti laittaa leipään puolet petäjäistä, koska halla oli vienyt Paavon naapurin viljasadon. Toivottavasti vielä tänä päivänäkin löytyy Paavon tapaisia taistelijoita, joilla olisi myös yhteisvastuullisuutta.
Nuo kansallisrunoilijamme Runebergin Saarijärven Paavon suuhun laittamat sanat tulivat mieleeni menneellä viikolla kun haapaveteläisen nuoren veteraanimäkihyppääjä JanneHaukipuron kanssa jatkettiin Vattukylän Muorinmäellä hyppyrimäkiremonttia.  Vattukylän puolentusinan suuruisen kossiporukan (12-16v) -93 talkoilla rakentama K25 hyppyrimäki oli v 2008 remontoitu ja samalla suurennettu kymmenellä metrillä. Kahden toimintavuoden jälkeen jo -90 luvullakin ongelmalliseksi osittautunut alastulorinteen savikkorinne alkoi taas valua alas monttuun.  Veljekset tekivät lainakaivurilla kerran toisensa jälkeen mittavia maansiirtoja avatessaan monttua.  Viime talvena Janne ajoi traktorilla harjoituskaveriksi ( n 150km päässä Pielaveden K42 mäessä) löytyneen Jounin ja tämän veljen kanssa noin 300 kuutiota karkeaa soramaata vaihtomaaksi Muorinmäen montun vierelle.  Viime kesänä monttu tyhjennettiin taas kerran savesta  puolitoista vuotta sitten Vellun ja Jannen hankkimalla ja kunnostamalla kohta 30v 18 tonnin Mitsubishi (Kobelko) kaivurilla ja traktorilla.  Janne oli jatkanut maansiirtohommia minun ja Arskan (Arskakin oli 3 vrk kaivinkoneen käyttäjänä Muorinmäellä)  2 ja puolen kk.Siperian reissun ajan. Palasin Muorinmäelle "sorvin äärelle" Rukan Maailman cupin jälkeen joulukuun alussa.  Jo aikaisemminkin reistannut kaivurin starttimoottori alkoi sanoa lopullisesti työsopimustaan irti  viimeviikolla. Arvelimme että vika on startin solenoidissa.  Janne irroitti, purki, ja kokosi uudelleen  starttimoottorin useampaan kertaan. Vika olikin startin pentexlaitteen.  kuluneissa parin sentin mittaisissa " lukittumishauleissa". Uusia osia ei siihen hätään ehditty etsiä ja löytää. Janne teki "siperialaiskorjauksen" lisäämällä "haulien" alle eräänlaiset 0,10 mm vahvike liuskat. Kaivuri saatiin taas toimimaan ja ehdittiin jo aloittaa alamäen pylväistä rakennetun rungon nostamistakin, mutta kun Janne oli siirtämässä kaivuria kiertämällä  vastamäen ympäri toiselle puolelle se liukui sivuttain  hankalaan asentoon sivupenkan juureen. Jouduimme tekemään jopa melkoisesti lapiohommiakin ennenkuin päästiin jatkamaan kaivurihommia.  Janne lähti  to-pe välisenä yönä rekkahommiin ja minä ajoin pe iltana Kuopioon juhlimaan Epun 3-v synttäreitä. Oikeasti Epun syntymäpäivä on Tapaninpäivänä,mutta kun he ovat menossa jouluksi Rukalle, pidettiin synttärit etukäteen. Riikka oli käynyt lasten kanssa jo etukäteen juhlimassa Eppua. Turusille oli tullut viime hetkillä este, joten olin Antin äidin kanssa ainoat pitempi matkaiset vieraat Epun juhlissa. Mammalta Eppu sai hienon vanerista valmistetun   melko ison kerrospysäköintipaikan leikkiautoille. Itse olin löytänyt Epulle lähes käyttämättömän Peltosen hiihtosuksipaketin. -Kävimme Epun  kanssa kokeilemassa suksia, vaikka vesisateet olivatkin syöneet lumet lähes kokonaan Kuopion Itkonniemellä.
Toivottavasti pian sataa uutta lunta Kuopion seudulle, jotta Eppu pääsee jatkamaan hiihtoharjoittelua.

EKAT LUMIHYPYT PLAKKARISSA JA MUORINMÄEN REMONTTIA PAKKASEN PURISTUKSESSA

Viime torstai-iltana pakkasin mäkivarusteeni Jannen dsl-Pösöön ja ajoimme 60 km Oulun suuntaan Luohualle. Janne ja Riikka olivat Siperiassa ollessani ostaneet -50 luvun lopulla rakennetun rintamamiestyyppisen talon, jossa oli kait 60-70 lukujen vaiheilla tehty lisäeristysremontti ja samalla rakennettuns."Lapin lisä", sauna-, pesu-, ja wc tiloineen. Pihassa on myös suht`tilava ulkorakennus, jossa on autotalli, varastoja ulkosauna.  Taivalkosken reissulta palattuamme teimme tuossa autotallissa punttitreenin.
Viikonloppuna oli perinteiseen tapaan Suomen Veteraanimäkihyppääjien lumileiri ja Cup kisojen avaus. Kisapäivänä oli mäkikisat myös junnuille ja yleiselle sarjalle K73 (isossa) mäessä.  Lumihyppytuntumaa hakevaa porukkaa oli siis runsaasti paikalla. Olin käynyt edellisviikonloppuna Rukalta palatessani mäellä ja   todennut, etteivät K35 ja K50 olleet vielä kunnossa.  Myöhästyimme  veteraanien  iltapäivän harjoitusvuorolta, mutta hyppäsimme nuorempien joukossa muutaman hypyn. Ehdin kuitenkin nähdä muutaman veteraanihyppääjän horjuvan K50 mäen epätasaisessa notkossa ja aloitinkin siksi itse suoraan isosta mäestä kahdella hypyllä, sen jälkeen menin tuomaritorniin katsomaan Jannen hyppyjä ja seurasin missä kavereita eniten horjuttaa. Olisin mennyt korjaamaan tuota kaarretta haravan ja laskettelusuksien kanssa ennen iltatreenejä, mutta kun mäestä tuli alas jatkuvasti hyppääjiä,ei se ollut mahdollista.Iltaharkkojen alussa Korhosen Pekka ja Keijo Korpi ( 60-64 sarjalaisia) kävivät havuttamassa kaarretta, jotta paremmin huomaisivat nuo epätasaisuudet, mutta kävi taas kuten niin monta kertaa aikaisempinakin vuosina yksi veteraanihyppääjä kaatui pahasti. Keijo Korvelta murtui reisiluu ja hänet kuljetettiin Ouluun leikattavaksi.
Harjoituksiin tuli puolen tunnin  tauko . Olisipa se tauko pidetty ennen noita treenejä ja käytetty mäen kunnostukseen. - Eikö näissä ekoissa lumileireissä opita koskaan, että mäet pitäisi olla turvallisessa kunnossa.
- No harjoitusten ja veteraanipalaverin sekä joukkueenjohtajien kokouksen jälkeen teimme kolmestaan Janne Haukipuron ja kisojen TA:n Tuomo Leinosen kanssa pari tuntia töitä k.o.alamäessä. Pojat haravoivat ja lapioivat alempana ja minä tamppasin ja haravoin koko rinteen. Valutin irrottamaani lunta noihin  taitekohtiin, joihin pojat heittelivät lisää  lunta lapiolla. Poljin sen kiinni laskettelusuksilla ja seuraavana aamuna vielä rinteenhoitokone jyräsi alamäen. Ennen tuota urakointia alamäen kaarre muistutti "Kiviset ja Soraset" sarjan neliskanttisia autonrenkaita, mutta nyt jo hieman normaalia hyppyrimäen  alamäen  kaarretta.
Janne Haukipuro hyppäsi yllättävän hyvin, vaikka kovassa 30-39v sarjassa jäikin viimeiseksi eli kahdeksanneksi.  Oma hyppäämiseni   oli  todella kankeaa ja siksi jätin ison mäen kisan hyppäämättä. Ajattelin myös että lähdemme ajelemaan kohta K50 kisan jälkeen Luohualle, mutta jäimme kuitenkin  seuraamaan junnujen (a16v) yleisen, naisten (vain kaksi) sekä vielä viimeisenä hypätyn veteraanicupin (alle ja yli 50v) kisaa.  - Jarkko Määttä oli yleisen sarjan paras. -Harri Ollin hyppy ei vielä kulkenut.  Samoin näytti käyneen sunnuntaina Vuokatissa, jonne juniorit ja yleinen sarja siirtyivät.
Sunnuntaina kävin Jannen Riikan (saman nimiset kuin Vääksyssä asuvat tyttäreni ja vävyni) mukana  Ylivieskassa josta haettiin heidän kotiinsa uusi sähköliesi. Sunnuntai-iltana ehdimme katsomaan netistä (TV-tä heillä ei ole)   Janne Ahosen upeat Top-kymppiin yltäneet hypyt Lillehammarin Maailman cupissa K120 mäessä.  Siitä innostuneena lähdimme pienelle hölkkälenkilleja teimme lopuksi punttitreenin autotallissa.
Eilen olimme jo taasMuorinmäellä, mutta paukkupakkanen ( pahimmillaan -20) ja entistä pahemmin oikutellut kaivinkoneen starttimoottori  aihettivat sen ettei varsinaisiin hommiin, eli hyppyrimäen alamäen hirsirungon nostamiseen päästy ollenkaan. Janne purki starttimoottorin ja teki siinä huoltoremonttia.  Yksi puslalaakeri oli aivan sökö.  Sen tilalle Janne Janne rakensi   parista metalliputken pätkästä liukulaakerin ja asensi starttimoottorin takaisin paikoilleen myöhään illalla. Edelleen  starttimoottorissa onongelmia, mutta kone silti lopulta käynnistyi. Jannen rekkahommat alkavat kait perjantaina, jolloin minäkin siirryn Kuopioon juhlimaan etukäteen Epun kolmivuotissynttäreitä.  Meillä on siis kolmepäivää aikaa jatkaa mäkiremonttia. Toivottavasti saadaan jotain aikaiseksi.

RAITISILMAMYRKYTYSTÄ JA LIHASKUNTORÄÄKKIÄ RUKALLA

Kirjoittelen tätä juttua jo toiseen kertaan Haukipuron veljesten lapsuuden kodissa Haapaveden Vattukylällä.. Se  ensimmäinen  versio vain haihtui yks kaks jonnekin koneelta.Ehkä joku fiksumpi saattas löytääkin sen,sillä painelin kyllä ahkerasti tallenna nappiakin. - Jatkamme Janne Haukipuron kanssa Muorinmäen hyppyrimäen "ikuista" remonttia. Syksyllä ennen Siperiaan lähtöä olimme Arskan kanssa täällä alamäen notkon maanvaihto-operaatiota valmistelemassa . Janne oli jatkanut hommaa yksikseen ja edistynytkin siinä hyvin. Montussa on nyt salaojat suodatinkankaineen ja vankka sorapatja . Janne oli myös jo aloittanut alamäen puurungon nostamisen ja sitä on tarkoitus jatkaa tälläkin viikolla. -Itsenäisyyspäivän aikana  menemme veteraanihyppääjien leirille Taivalkoskelle.  Eilen Janne leikkasi kaivurilla vastamäkeä vielä hieman matalammaksi levensi sitä hieman loppupäästä.
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet melkoista "hurlumheita".-Voisi sanoa, että ollaan menty laidasta toiseen muutenkin kuin kartalta katsoen. Toissa  keskiviikkoiltana aloitettiin Arskan kanssa koettelemaan istumalihasten kestävyyttä.  Reipas kolme ja puoli vuorokautta yhtämittaista ajoa Minusinskista Savonlinnaan. -Tehtiin siis "Jäppiläläiset", pienellä poikkeuksella. Toissa syksynä kun palasimme Siperiasta nukuimme sentään yhden yön lakanoitten välissä, nauttien Väliahojen ja Birskin luterilaisen srk:n vieraanvaraisuudesta (ja autosähkötolppamahdollisuudesta) Uralin länsikupeella lähellä Ufan kaupunkia. Jäppilän pojat (Esko ja Kyösti yht. 136v) eivät suostuneet sammuttamaan Joosen vanhaa dsl Transportteria, kun sen hehkutulpat toimivat heikosti ja öisin oli jopa noin kymmenen astetta miinuksella. -No tietenkin osasyyksi voi laskea senkin, että pojilla oli myös kiire nuorikoittenkin luokse. Olivathan he olleet reissunpäällä jo toista kuukautta.
Meillä Arskan kanssa oli vaan muuten ikävä ja kiire kotiin ja niinpä paluumatka tehtiin "Le`Mans`"-tyyliin.
Seuraavat neljä päivää ja kolme yötä menikin mukavasti omassa sängyssä ja kotisohvalla loikoillessa, mutta ristiselän päälle sekin alkoi jo käydä. -Pientä helpotusta ja vaihtelua makoiluun ja TV:n katseluun toi se, että saatuani luvan tein melkoiset kuormat niin Transitiin kuin peräkärryynkin Savonlinnan Kierrätyskeskuksen jätelevyvarastolla. Vuosi sitten olin jo vienyt samaa valuhommissa käytettyä filmifaneria Muorinmäen remonttia varten. Tämän kertaisessa kuormassa levyt olivat 30-40 cm leveitä ja  metristä kolmeen metrin mittaisia, paksuudeltaan 12 millisiä. Niistä on tarkoitus rakentaa montun molemmille puolille suoja-aita, niin  mäkihyppääjien turvallisuutta ajatellen , kuin myös saviliejun stoppariksi. Sitten kun saadaan nurmikko kasvamaan poistuu se savivelli ongelmakin. -Kuljetin vanerit HaapavedenMuorinmäelle,jossa Janne oli purkamassa kuormaa.
Torstai-illaksi ajoin  Kuusamoon. Liian kovan tuulen vuoksi oli mäkihypyn harjoitus ja karsinta peruttu. Jäin Saapungin Jussin luokse yöksi ja niinhän siinä kävi, että vaikka olin ajatellut yöpyä siperialaistyyliin Transitissa Rukan mäellä, niin sorruin houkuttelevaan sisämajoitustarjoukseen koko viikonlopuksi. 15v mäkihyppääjälupaus Joni siirtyi siskonsa makuuhuoneen lattialle ja antoi minulle huoneensa sänkyineen. Samakäytäntö oli ollut edellisilläkin kerroilla (2008 ja 2011) kun olin Rukan MC-kisoissa Jussin kaverina alamäen tamppausryhmässä.  Pe,la ja su aamuina oli varhainen herätys.
Noustiin  viideltä ja aamupalan jälkeen lähdettiin mäelle. -Jussihan on tunnetusti aamuvirkku, mutta juniorille olisi  vielä uni maistunut. Itselläni vaikuttaa vielä melkolailla Siperian 6 tuntiaSuomea edellä oleva aikataulu, joten ei ollut vaikeuksia heräämisen kanssa. Vastaavasti silmät alkoivat jo kovasti lurpsahdella ennen iltayhdeksää. Hyvä, että iltauutiset ja urheiluruudun ajan pysyin jotenkin hereillä. Noin kymmenen asteen seutuvilla pysytelleet pakkaslukemat yhdessä ajoittain melko tuulisen sään kanssa antoivat vankan " raitisilmamyrkytyksen"  ja kerran toisensa perään tapahtunut  alamäen kaarteen ( pari kertaa myös ylhäältä hyppyriltä lähtien) 110 metrin mittamerkiltä alaspäin tapahtunut edestakainen tamppaaminen laskettelusuksilla tekivät jalkalihaksista "muussia" heti eka kerrasta lähtien. Paitahan siinä tamppaushommassa pyrki myös kastumaan, kunnes opin säännöstelemään pukeutumista. Mäenkunnostajien sosiaalitilat Rukalla ovat vielä vaatimattomat. Siinä hissin ala-aseman pienessä rakennuksessa,joka toimi myös harjoitus-,ja kilpailunumeroitten jakopaikkana ( numerot olivat maittain valmiina pusseissa) vaihdettiin tarvittaessa  kuivaa paitaa päälle  ja vaihdettiin myös laskettelumonot välillä mukavampiin jalkineisiin. Muonituspuoli toimi loistavasti. Hyppyrimäen kääntöpaikan vierellä oli toimitsijoitten ruokailuteltta, mutta kävin siellä vain kerran. Muuten ruokailin ja kahvittelin "johtopuolen" porukoille ja myös ulkolaisille varatussa kahvilassa aivan hissin ala-aseman lähistöllä.
Alamäen kunnostusryhmän aikuiset miehet (Keimo Heikkinen päällikkönä) samoin kuin osa nuorista tamppareista (mäkihyppääjiä ja laskettelijoita) olivat jo ennestään tuttuja.  Minun kontolleni tuli ajoittain (tarvittaessa)  alimpana mittamiehenä toimiminen. Kiipesin hankalien laskettelumonojen kanssa HS-pisteelle, josta olin valmis tarvittaessa "hyökkäämään" pikapreparointiin suksilla,jos joku sattuisi kaatumaan. Alempana montussa oli myös haravamies valmiudessa. -Vain yksi kaatuminen koko viikonloppuna.
Ehdin mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailujen ohessa  ehdin varsinkin lauantaina, jolloin hankalien tuuliolojen vuoksi peruttiin aamupäiväksi suunniteltu joukkueyhdistetyn mäki (hypättiin su.aamuna)
seuraamaan myös maastohiihtoa ja samalla tapaamaan kisapaikalle tulleita tuttuja, Anssi Kukkosta myöten. Ansiin olin tutustunut "livenä" 1977, kun hain hänet autollani (punainen -67 vm 200-dsl Mersu) Paavo Noposen mökiltä Kuusamosta selostamaan ensimmäisiä   kv.Linkomäkikisoja Sallatunturille. -Muista tutuista pitää mainita vakio Rukan kisavieras, kiteeläinen veter.mäkihyppääjä Esa Leinonen  sekä Ylistaron "Pikkujättiläinen" maanviljelysneuvos ja myös veteraanimäkimies Raimo Rannanpää. Tulipa muutama sana vaihdettua FIS:n mäkikoordinaattoriHoferinkin kanssa. Hän laittoi terveisiäNykäsen Matille.
Kuusamolaisten kuin myös Hiihtoliitonkin puolesta harmitti mielestäni "turha" lauantai-illan mäkikisan keskeyttäminen, sillä se oli paitsi katsojille iso miinus , mutta  myös järjestäjille melkoinen taloudellinen takaisku. Kisa olisi voitu viedä kokonaan läpi nostamalla riittävästi "tuulihaarukkaa", mitään turvallisuuteen liittyvää ongelmaahan ei vielä ollut.
Kisan jatkamisen kannalla olleet suomalaiset olivat hävinneet k.o.äänestyksessä.
Rukalta palatessa poikkesin Taivalkosken mäellä ja katsoimme joukkue yh:n hiihto-osuuden Leinosen Tuomon kotona. Siitä ajelin Pudasjärvelle, jossa yövyin Olli ja Anja Leinosen kodissa.
Maanantaina ajelin kaikessa rauhassa (täydensin hyppyrimäkityömaan kierretanko varastoa Oulun seudulla) Janne ja Riikka Haukipuron uuteen (60-luvulla rakennettu ja myöhemmin remontoitu ja ns.lapinlisällä varustettu) lokakuussa ostettuun omakotitaloon, Riikan kotikylään Luohualla.

TURVALLISESTI KOTISOHVALLA

Vielä keskiviikkona tein viimeisiä hommia Karatusassa. Olin mukana Karatusan kirkon perustus/kellarivaiheen tarkastustapahtumassa puoliltapäivin arkkitehti Jorma Laineen, Joosen,Vitalin,tulkki Olegin ja minusinskilaisen rakennusfirman johtajan Sergein ja projektipäällikkö Romanin kanssa. Rakennusmiehet työnjohtaja Gennadin kanssa jatkoivat kellarin kannen valuprojektin valmistelua.  Roman kertoi avoimesti myös rakennusvaiheessa ilmenneistä ongelmista. Pääosin kaikki on sujunut suunnitelmien mukaisesti, mutta    aikataulusta ollaan melkoisesti jäljessä.  Jorma odottaa  nyt  lisää tarjouksia jatkourakoinnin osalta (rakennusvaihe kakkonen sis.rungon katon,ikkunat ovet ym. kalustus ei kuulu tuohon kakkoseen). Arkkitehti Jorma Laine saapui Minusinskin kirkkoherra Slavan Lada-kyydillä Karatusaan tiistai-iltana, jolloin saunoimme porukalla. Ehdin jonkun verran jutella kirkkoprojektista Jorman kanssa ja  jatkoimme vielä pariin otteeseen puhelimitse paluumatkamme aikana.   Lähdin Karatusasta klo 15.30  Transitilla Minusinskiin. Jätin perustus/kellarivaiheen "harjannostajais-juhlat" väliin. Lastasimme Arskan kanssa Transitin ja peräkärryn, johon tulikin vain Transitin kesärenkaat,peräkärryn varapyörä ja minun mäkisukset ja lähdimme Minusinskista klo 19.00 keskiviikkoiltana. Alkumatkasta oli lumi- ja jääkelejä  ja Arskan ajovuorolle yöllä osui hyvinkin liukkaita osuuksia. Muutama rekkakin oli hiipunut vastamäkien liukkauteen, mutta me mennä porskutimme ohitse  lähes uusilla nastoitetuilla hakkapeliitoillamme.  Ennen Omskia soitin Markus Aitamäelle  ja pyysin kertomaan Omskin lähistöllä Orlovnkan "suomalaisalueella" kylätyössä SEKLin kv.linjalaisena työskentelevälle Trja Vekkelille terveisiä.  Matkan teko sujui hyvin ja Arskakin näki uusia maisemia, kun Ural ylitettiin pohjoisempaa JekaterinburgistaPermiin vetävää reittiä. Ennen Tsaikovskin mäkikeskusta oli luntakin reilummin, ehkä noin 20 senttiä,mutta mäkikeskuksessa ei ollut lunta. Jututin mäkikeskuksen porttivahtia ja jatkoimme kotimatkaa. -Teimme siis "jäppiläläiset", elikä ajettiin yhtä soittoa, kuin konsanaan Le`Mans`ajoissa. Yönseutuna ja tarvittaessa muulloinkin kartanlukija nukkui, kunnes taas vaihdettiin  . kuskia.  Pääosin tiet olivat jopa huippu hyviä tai ainankin kelvollisia, mutta erittäin huonojakin tieosuuksia oli. Asfaltti oli hajonnut, eikä kaikkia tieremontteja ollut tehty.  Hankalinta oli ajaa yöllä vesisateessa huonolla ja reikäisellä asfaltilla. -Taas kerran toteutui psalmienkirjassa oleva lupaus "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi".  Taidettiin olla jo Suomen puolella tai ainankin lähellä rajaa, kun Arska kertoi, että eräällä huonolla tieosuudella kun minä olin nukkunut poikittain etupenkkien takana, pimeällä ja vesisateessa oli ollut yksi "läheltäpititapauskin". Menosuunnassa oli kaksi kaistaa ja joku rekka pyyhälsi juuri poikkeuksellisesti oikealta ohi (h-autot ohittelivat milloin mitenkin, mutta rekat yleensä niin kuin pitääkin). Asfaltti oli reikäistä ja epätasaista ja vastaantuleva rekka etsi omaa ajolinjaansa liikaa meidän puolelta. Arska kertoi joutuneensa (ja pystyneensä) kuitenkin väistämään viime hetkellä tarpeeksi oikealle, niin ettei edes peili hajonnut.
Kun vähän myöhemmin (oltiin jo Suomen puolella) soitin Kaisalle ( siinä juteltiin myös tapanina 3v täyttävän Epun kanssa useampaan kertaan,kun Epulle tuli mieleen uusia asioita, joita piti kertoa papalle)  Kaisa kertoi, että Antti oli nähnyt yöllä pahaa unta, jossa Epun pappa oli kuollut jäätyään jonkun auton alle renkaita vaihtaessaan.  - Joskus Jumala voi herättää meidät yöllä rukoilemaan jonkun puolesta. Itselläni on vastaavanlaisia kokemuksia joista on jälkikäteen selvinnyt, että on todellakin ollut suuri tarvis rukoilla juuri silloin tietyn ihmisen puolesta.  - Esirukoilijoita näillä Siperian reissuilla on tarvittu ja heitä on myös ollut. Siitä kiitos Jumalalle ja meidän suurimmalle esirukoilijalle Vaphatajallemme.
Jo illallaehdin käydä hoitamassa pari kiireisintä pankkijuttua ja tänään pitäisi jatkaa käytännön asioitten hoitamista . Tarkoitukseni on jatkaa matkustamista Kuopion ja Haapaveden kautta Rukalle Maailman Cupiin alamäen tamppausryhmään ja sitten on ohjelmassa Haapaveden mäkiremppaaja Veteraanihyppääjien mäkileiri itsenäisyyspäivän aikaan Taivalkoskella. Eilisilta pääsin katsomaan netistä (You Tubesta Vremja Tserkvi Exstra 3) ohjelmaa lähetysmäkihyppääjästä Siperiassa.

VIIMEISET ON JO TUUTISSA....

Otsikon mukainen sanonta lienee monellekin tuttu, mutta harvempi taitaa enää muistaa alkuperäistä merkitystä.  Itselleni myllärin poikana se on "selvää kauraa". Pitkän työpäivän lopulla oli helpottava ajatus, että viimeiset jyvät oli jo kaadettu myllyn tuuttiin. Kohta olisivat jauhot säkissä ja myllärin työpäivä täysi.
Täällä Karatusassa alkaa minun osalta olla tämän reissun hommat kohta tehdyt. Tänään laitoin Vitalille hirsipanelien aloituksen saunan verannan sisäänkäynnin pellon puoleiseen seinän pätkään. Eilen Vitali ruuvaili edellisen seinän pätkän  hirsipanelit kiinni. Kun kolme vuotta sitten aloitimme tämän pappilaremontin Vitalille kaikki rakentaminen kaupunkilaispoikana oli vierasta, mutta hänestä on kehittymässä hyvä talonmies tähän pappilaan. Hän rakensi aivan itsenäisesti kauniin aidan tontin reunalle ja myös kadun puolelle tyypillisen venäläisen tarhan.  Kesän aikana oli pihaan ilmestynyt myös Vitalin rakentama mukavan näköinen kanikoppi.
Viime keväänä värkkäsimme yhdessä noin 3x3m koiratarhan Mainalle, siihen Vitali on rakentanut katon.
Vitaöli pyysi minut iltapäivällä kanssaan kirkkotyömaalle.Sinne pitää huomenna rakentaa paremmat portaat, että juhlaväki pääsee nousemaan turvallisesti kellarin vielä valua odottavalle kannelle, jossa huomenna klo 16.00 pidetään jonkunlainen perustus/kellarivaiheen "harjannostajaisjuhla" tulevan alttarin paikalla.
Olin jo lastannut Transitiin työkaluja ja hirsipaneleita ja jäin kirkkotyömaalle jatkamaan vielä kesken olevaa pyöröhirsisen vartijamökin kunnostamista. Kun rak.firman miehet olivat kesällä aloittaneet työt kirkon tontilla, he olivat rakentaneet väliaikaisen kalustovajan samoille vankoille jalaksille, joilla hirsimökki seisoo ja mökin oven puoleiseen päähän sisäänkäyntikatoksen, mutta eivät olleet huomioineet, että hirsirakennus laskeutuu 3-4v aikana reilummin ja myöhemminkin ehkä vähän. Nyt mökin kolme ylintä hirttä olivat jääneet kantamaan.
Vapautin m-sahalla hirret "pinteestä" ja moukaroin niitä jotta ne laskeutuisivat. Olin muutama päivä sitten tehnyt m-sahahommia samasta syystä mökin ulko-oven sekä myös ikkunoitten pieliin. Nyt rakensin kauniit oven pielilaudat hirsipanelista. Huomenna kaverit lämmittävät varmaankin taas saunan. Saunoimme äsken arkkitehti Jorma Laineen, Slavan ja Eduardin kanssa. Jorman tulkkina toimiva Oleg jätti saunan väliin ja Vitali perheineen saunoo tavan mukaan perjantaina.  Jorma porukoineen tuli ilta kuuden maissa, ja esitteli kirkkoprojektin piirustuksia. Toimin saunamajurina, joten en ehtinyt kovin paneutua aiheeseen. Minä lähden mahdollisimman pian huomisen  juhlan jälkeen Minusinskiin, jossa lastaamme peräkärryyn Johannan pakkaamat tavarat ja lähdemme Arskan kanssa ajamaan kohti länttä.
Kirjoitteluun palataan kait vasta Suomessa.

....JATKOA EILISEEN

Tänä aamuna olimme Slavan kanssa liikenteessä tavallista aikaisemmin. Hain Slavan kotoaan ja ajoimme Jenisein Minusinskia kiertävän sivuhaaran toiselle (etelän) puolelle. Yritimme aurauskulmia tietokoneohjelmalla tarkastavaan autohuoltoon. Ehdin odotellessa tankata Transitin. Autohuolto aukeni yhdeksältä, mutta specialistia ei kuulunut. Ehkä  tarkistutamme aurauskulmat jossain paluumatkan varrella. Sitten lähdettiin "metsästämään" autosähkömiestä. Eilinen "Jeesusteippikorjaus" ei kestänytkään kun auto lämpeni tarpeeksi. Teippaus pehmeni ja virtapuoli alkoi taas pätkiä. Lopulta löytyi etsitty autosähkömieskin. Jo ikämies puolelle ajautunut kaveri oli kuunnellut Slavan selitykset ongelmasta ja teki aidon siperialais/venäläisremontin. Mies aukaisi ongelmaliitoksen ja käänteli hieman jokaista liittimen urospuolen metallista uloketta ja työnsi liittimen kiinni. Ainankin toistaiseksi virtaongelmat ovat "menneen talven lumia".  Slava kävi vielä teettämässä vara-avaimen Transitiin, mutta sekin vaatii auton omistajan herkkää flipperisormea, että ovien lukot ja myös virtalukko toimivat.
Suoritimme Arskan kanssa jo alustavan Transitin lastauksen, elikä kyydissä ovat jo Ainon sekä hänen isänsä Mikaelin tavarat. Nostimme varandan alla olevasta varastosta myös Transitin kesärenkaat, jotka ovat nyt peräkärryssä ja mukanani täällä Karatusassa.  Ennen Minusinskista lähtöä tein niinkuin Nätti Jussi aikoinaan Rovaniemellä. Hän oli mennyt paikalliseen pankkiin ja ottanut "vähän". Niin tein minäkin.
Automaatit eivät toimineet ja jouduin (lue: pääsin)  asioimaan ihan livenä miellyttävän pankkineidin luona konttorissa. Olin sopinut myös Ainon kanssa, että hän käy vielä pankissa vaihtamassa jonkun satasen minulle rupliksi. Laitan sitten Suomeen päästyäni hänen tililleen sen määrän minkä olen hänelle velkaa.
Olin luvannut Arskalle, ettei hänen tarvitse enää lähteä töihin Karatusaan vaan voi jäädä keräilemään voimia
kaupunkikvartiiralle kahden lakanan väliin. Ainut ongelma Arskalle on että otin kompjuuterin mukaani ja hän joutuu nyt anomaan Ainolta tietokone aikaa,.
Vielä lauantai-illan Toivotut Levyt konsertistamme sen verran, että mainitsematta jäivät muunmuassa Ruikonperän Kultakurkun (vai olikose Multakurkku)  Tepon : Hilma ja Onni sekä Irwinin :Rentunruusu sekä Matti Nykäsen :Ennen mäkikotka, nyt vain häkkilintu. Tosin kahta viimeksimainittua olimme kuunnelletkin jollain aikaisemmalla kerralla.  Sunnuntai-iltana kaivoin vielä netistä Jouko Mäki-Lohiluoman :Transitmiehen.
Karatusaan saavuttuani poikkesin kirkon työmaalla. Gennadi kolmen tai neljän nuoremman rakennusmiehen kanssa valmisteli sakastin kansivalun tukirakenteita. Kävin myös rautakaupassa hakemassa lisää ruuveja ja yhden styrokslevyn. Aion vielä laittaa umpeen vanhan ja uuden rossipohjan välisen aukon siksi, että jos talon vesihuollossa tulee talven mittaan ongelmia ja vesi-Sasha joutuu vierailemaan  porakaivomontussa saattaa sen puolen rossipohjaluukku unohtua aukikin.

" mutta kun on: MAAILMAN SINISIN TAIVAS - MAAILMAN PUHTAIMMAT VEET..."

Tämän kertaisen Siperiasta lähdön aamukamman piikit ovat jo kovin harvassa. Kotimaan kaipaus ja ikävä rakkaitten luo vain vahvistuu ja se luo nostalgiaa. Kuin naulankantaan osui tähän tilanteeseen postin mukana Suomesta juuri tullut UusiTie lehden 07.11. ilmestyny numero 44, jossa oli täällä vierailleen toisen lähettisihteerikköni Satu Erosen hienosti kirjoittama ja kuvittama juttu "Transitilla Siperiaan".
 Huomisaamuna on vielä  Transitin huoltoa ja sitten viimeinen reissu Karatusaan. Arska saattaa jäädä Minusinskiin keräämään voimia rankkaa kotimaan ajomatkaa varten. Jos valmistelut sujuvat hyvin, niin keskiviikkoiltana  lähdetään kohti länttä Arskan kanssa.
Lauantaina nukuttiin pitkään ja hartaasti, kuin humalaiset nokilaispehkossa. No puolen päivän jälkeen kiertelin taas autojen varaosaliikkeissä etsimässä muttereita, rikkoja ja pakoputken alkupään tiivisterenkaita. Ostin samalla paluumatkan varalle kanisterin hyväksi kokemaani Castrolin 5W-40  dieselin  täyssynteettistä öljyä ja palautin samalla tutulle, hyvin ystävälliselle varaosaliikkeen dievutskalle  edellisviikolla ostamani polttoainesuodattimen. - Suodattimen hinta oli muuttunut viikossa neljä sataa kalliimmaksi, joten tienasin sen 400 ruplaa (10 euroa), jos vaan ehdin yritän vielä käydä  tarjoamassa hänelle sitä 400 ruplaa.   Nimittäin kun tarkemmin vertasin nyt käytössä olevaa, niin ostamani uusi ei olisi passannutkaan Transitiin. Pitkin päivää yritettiin tarkentaa Transitin elektroniikkaongelmaa. Joosekin ehti laittaa lusikkansa soppaan ja viimeisen virtalukon pohjasta lähtevän johtonipun tarkastelun jälkeen, tiukkasin akulta tulevan hieman paksumman tulovirtajohdon liittimen molemmilta puolin "Jeesus-teipillä" ja sen jälkeen ei ole yhtään pätkinyt. Huomisaamuna menemme Slavan kanssa tarkistuttamaan aurauskulmat ja käymme vielä autosähkömiehen luona "katsastuttamassa" tuon virtajutun.
Lauantai-iltana meillä oli Arskan kanssa "Lauantain Toivotut levyt" , kuten ennen vanhaan Suomessa.  Niin huonoa on itselläni ollut kotimaan radio-ohjelmien seuraaminen, etten tiedä vieläkö k.o. ohjelma pyörii radiossa. -Lähes 60 vuotta sitten pikkusiskoni Anja kertoi kuinka heidän alakoulun luokassaan Kaitjärven kansakoulussa oli keskusteltu lasten mieluisimmasta radio-ohjelmasta. Siskoni vieruskaveri (paripulpetissa) Matti  (olikohan sukunimi Hyvärinen??) oli kertonut mieliohjelmikseen "Lasten satukuunnelmat ja vanhan tanssimusiikin".   -Lasten satuja olimme kuunnelleet venäjäksi Karatusan pappilassa, kun perheen äiti Antonina (Tonja) luki lapsilleen yhteisen iltarukouksen  (yhteen ääneen rukoiltiin käsi toisen kädessä  venäjäksi Isä Meidän ja Herran siunaus) jälkeen satukirjaa.
Meillä Arskan kanssa oli netti auki kompjuuterissa You Tuben kanavalla ja voi sanoa, että meidän makumme oli melko lailla sama kuin tuolla suomalaispojalla aikoinaan.  Martti Srvon tuotannosta kelpasi vain tuo otsikon biisi, mutta Tapio Rautavaaraa (  mm.Isoisän olkihattu,korttipakka), Olavi Virtaa (Hopeinen kuu luo merelle siltaa,  ... Punatukkainen tyttö -.."Ken kutrejasi nyt silittää...")  Junnu Vainiota ( Albatrossi, Kotkan poikii ilman siipii  maailman myrskyt keinuttaa.) Veikko Lavia ( mm. Väärä vitonen)  Arskan ehdoton suosikki oli tietenkin Topi Sorsakoski (  mm. Surujen kitara). Jos muistan oikein niin aikoinaan Lauantain Toivotuissa oli alkupuolella myös jotain hengellistäkin musiikkia. Niin oli meilläkin Jaakko Löyttyä (Kahden maan kansalainen) Pekka Simojoen (Särkyneiden majatalo) ja Samuel Edelmanin (Maan korvessa kulkevi lapsosen tie).
Tänään oltiin ehtoollisjumalanpalveluksessa, eli  messussa, kuten nykypolvi asian ilmaisee.
Kolme "perusnuorta" ja yksi "uusi" aikuinen, pyhäkoululaisten ja meidän perusjoukkomme lisäksi oli paikalla. Johannalla oli muovikassissa hedelmiä, joista he pyhäkoulualaisten kanssa askartelivat upeat tarjoilut kirkkokahveja varten.  Lähdin kesken kirkkokahvien sillä olin eilen saanut sovittua ajan parturiin.
Sunnuntai näyttää täällä Venäjällä olevan se päivä, jolloin kaikki ovat kaupoilla ja torilla ja siihen sorruin siis minäkin. Parillasadalla ruplalla pääsin puolta lyhyemmälle kuontalolle, niin tukan kuin parrankin osalta. Samalla parturireissulla poikkesi torille, josta löysin oikean kokoisia muttereita, pultteja sekä rikkoja. Eilen olin ostanut pari pakoputken tiivisterengasta ja Arskan toimiessa asistenttina sain korjattua pakoputken alkupään vuodon. Äänet hiljenivät melkoisesti.
Illalla mentiin vielä Ainon ja Arskan kanssa Pitkäsille viettämään viimeistä yhteistäSiperian iltaa. Hilja oli tyttökaverinsa Liisan (molemmat 10v) kanssa leiponeet muffinsseja, joitten kanssa juotiin kahvia ja teetä. Mukavan keskusteluhetken aikana tuli paikalle myös Slava, joka oli ollut huoltamassa perunoitaan kerrostalon yhteisessä kellarissa. Lopuksi katsottiin nykymusikanttien TV-ohjelmaa "Se on elämää..." , joka on Joosen Johannan tämän hetken mieliohjelma (Pitkäsillä on TV:ssä palvelu, jolla voi katsoa edellispäivän liveohjelmia). Pauli Hanhiojan ( vai oliko -joen) vieraina oli tuttuja nykypäivän ykkösartisteja. Suht`mukiin menevä ohjelma, mutta eiläpäissyt Arskan seulaa. Arska käveli tänne kvarttiiralle, ja kun me lopulta Ainon kanssa kotiuduttiin, niin eikös siellä Arskalla ollut taas äänessä Topi Sorsakoski.

LIISAN LIUKKAAT JA KAISAN KALJAMAT

Pitäs kait kaivaa allakka esille ja kattoa milloin on ne Liisan ja Kaisan nimipäivät, jolloin Suomessa on perinteellisesti yllätytty liukkaista keleistä. Oikeastaan se yllättyminen on vasta viimesten vuosikymmenten asia,  kun autolla ajavat eivät ole ajoissa vaihtaneet talvirenkaita.
Lapsuuteni ajalta muistan kuinka odotettuja nuo ensimmäiset liukkaat lumi-, ja jääkelit olivat syrjäkylien lapsille. Kun lunta ja  jäätä oli riittävästi kylätiellä liikuttiin potkukelkalla ja Silosaaren Kallionmäessä muodostettiin potkukelkoista juna ja huristettiin koko pitkä mäki alas huimaa vauhtia. Ensimmäisen potkukelkan sarviin valikoitui koko joukon paras kuski. Me pienimmät istuttiin potkukelkan istuimella tai kyykötettiin ohjaajan jaloissa "koirankopissa" . Vähän isommat seisoivat jalaksilla ja pitivät kiinni edessäolevasta. En muista yhtään epäonnistunutta laskua tai mitään haavereita,vaikka varmaan  niitäkin on sattunut. Pakkasten myötä jäätyi myös myllyn niskalampi jolloin alkoi luistelukausi  ja  kalojen pyydystäminen puunuijalla iskien ( hommalla oli oma nimensäkin, mutta nyt ensitä muista) jäähän kun kala oli sopivalla hollilla. Vesi, joka on kovaa ainetta (kokeilepa hyppäämällä mahallesi paristakin metristä) tainnutti kalan,jolloin tuuran kanssa rikottiin jää janostettiin saalis jäälle. - Tuulisella kelillä isoveljet tekivät myös potkukelkkaan lakanoista purjeen, joitten antaman vauhdin voimalla potkukelkka kiiti melkoisella hotakalla lammen jäältä myllytuvan ohi mäen päälle.
Täällä Etelä-Siperiassa oli eilen tämän talven ensimmäiset liukkaat. Lunta satoi vähän märkänä jäätyneen maan  ja myös asfaltin päälle aamuyöstä viitisen senttiä. Kun Joose tuli eilen perheineen, mukana myös lasten Suomi-opeAino sekä Minusinskin khra Slava,hänoli joutunut ajamaan nelivetoMitsubishillä jotain kuuttakymppiä. Heillä  oli minun peräkärry ja siinä lastina  Joosen molemmat kanootit..
Ajelin itsekin sekä eilen, että tänään täällä Karatusassa myös Transitilla, mutta autossani on vuosi sitten joulun alla Savonlinnasta ostamani parasta luokkaa olevat nastoitetut Nokian Hakkapeliitat, eikä kelin liukkaus juurikaan häirinnyt.
Olemme Arskan kanssa jatkaneet saunarakennuksen julkisivun " Potemkinin kulissien" jälkeen vilvoitteluhuoneen rakentelua. Arskaan oli yön aikana iskenyt jonkun sortin vatsapöpö ja hän oli aamulla joutunut poikkeamaan "porsliinilla" useampaan kertaan, mutta tuli kuitenkin mukaan työmaalle. Olin jo eilen laskeskellut lisä sahatavaran määrää ajatellen myös pappilan verannan väliseinän ja oven rakentamista.
Lähdin siis sahalle ja annoin Arskalle tehtäväksi operoida rautasahalla talooon tulevan päävirtajohdon vanhaa metallista läpivientiputkea lyhyemmäksi, ettei se olisi tiellä kun laitamme sille hirsiseinälle paneeleja.
Arska oli tehnyt homman suht`hyvin siihen mennessä kun toin sahatavarat.
Arskan "pakki" oli sen verran tasautunut, että hän mukaani lounaskahvila Katjuusaan. Ennen lounasta poikkesimme kirkon perustus/kellarityömaalla. Miehet olivat lounastauolla. Työt olivat eilisestä edistyneet ihan mukavasti. Siellä on nyt harjaterästen asentaminen ja hitsaaminen menossa. Tämä venäläisprikaati (työporukka) käyttää ns.surrilankaa paljon vähemmän kuin suomalaiset virkaveljensä.
Lounaan jälkeen ajoin Karatusan postin viereiseen pankkiin, jossa latasivat  minun venäjän puhelimeeni lisää ruplia elikä soittoaikaa (500 ruplalla).  Transitin virtapuolella silloin tällöin kummitellut vika, joka katkaisi virrat koetaulusta,tuulilasin pyyhkimistä ja syöttöpumpun solenoidista laittoi meidät nyt pitemmäksi aikaa parkkiin postin vierelle.. Aikaisemmin auto oli pikku viivästyksen jälkeen taas toiminut. Onneksi tänään oli lauha  keli. Purimme muovisuojukset rattilukon ympäriltä ja aloimme etsiä vikaa. Saimme Transitin taas käyntiin ja ajoin Vitalin pappilalle.  Arska oli joutunut eilen "ulkotöihin" ruuvatessaan hirsipaneleita kiinni. Itse olin katon alla "sisätöissä" sahaillen tavaraa  sopivan mittaiseksi  ja laskin leikkiä tilanteesta.  - Nyt määräsin Arskan "sisähommiin" Transitin ohjaamoon jamenin itse jatkamaan kirvesmiehen hommia saunan vilvoitteluterassille- Välillä veimme peräkärryn sähkö/vesi-Sashan pihaan.  Sasha hitsasi tulomatkalla irronneen iskunvaimentimen alapään ja laittoi vielä lisävahvistimen siihen ja myös toisen puolen iskariinkin.
Aamukammassamme on jäljellä enää kuusi piikkiä.Niistä kaksi menee Minusinskissa viikonloppuna ja nyt on taas se samatunne kuin niin monta kertaa aikaisemmillakin reissuilla, että aika loppuu taas kesken näitä pappilan hommia ajatellen-

MINUSINSK-KARATUSA-MINUSINSK-KARATUSA

Ollaan Arskan kanssa seilattu näitten kahden paikkakunnan väliä, niin että mielessä on alkanut soida erään Jaakko Löytyn biisin sanat:  "Jäi sielu seilaamaan välille Helsinki ja Dagar". Tällä kertaa tulimme Karatusaan maanantaina iltapäivällä. Sitä ennen kiertelin Minusinskissa autotarvikeliikkeissä ja parillakin korjaamolla.Toisessa saatiin Transit työn alle . Huoltomies vaihtoi uuden laturin/tuulettimen hihnan ja asensi uuden tiivisteen pakoputken ja pakosarjan välille. Entisestä oli jäljellä lähes vain muisto  ja ääntä tuli liikaa.
Vuosi sitten tekivät täällä saman tapaisen  pakoputki korjauksen ja siinä hitsasivat irronneen putken alkupään paikoilleen. Tämän kertainen remonttimies valitti, ettei tiivisterangasta saa pitämään, koska putkenpää ei ole oikeassa asennossa. Pitää yrittää tulevana viikonloppuna saada se kuntoon. Transitin rattilukon pohjassa on myös vanhuuden oireena kulumisvika. Silloin tällöin katkeaa virta,joka antaa työmääräystä polttoaine puolelle.  Tähän asti se on kuitenkin aina  alkanut uudelleen toimia. Pitänee yrittää kysellä löytyisikö Minusinskista asiantuntemusta. Varaosia ei tietenkään löydy, kun ei oikein Suomestakaan tahdo löytyä 24v ikäiseen autoon osia.
Täällä Karatusassa olemme Arskan kanssa rakentaneet saunan/pukuhuoneen/vilvoitteluhuoneen julkisivuun "Potemkinin kulisseja", Viime keväästä oli jäänyt 12 cm hyötyleveydellä olevaa puolipyöreää hirsipanelia jonkun verran. Kävin ostamassa tavaraa lisää sen verran, että saamme tuon julkisivun peittoon. -Nyt siitä puuttuu enää 50x140cm suuruinen avattava luukku vilvoitteluhuoneesta ja  myös ikkuna-aukkojen pienat ja rakennuksen nurkkalaudat.  Jatkamme rakennushommia vielä huomenna ja ehkä vielä perjantainakin , sekä ensi viikon puolellakin.Tekemättömiä töitähän täällä pappilassa on vielävaikka kuinkapaljon. Verannalle pitäisi laittaa samaa hirsipanelia ulko-oven molemminpuolin.Verannalta puuttuu myös 2,5m leveyinen pätkä seinää jonka keskelle tulee ovi.  Tekemättä on vielä myös toisesta päästä taloa rossipohjan tarkastusluukut ja vintin ulko-ovi. Samalle  tekemättömien töitten listalle kuuluu vielä räystäskouruja, pingispöytä pojille jne.jne.
Joose,Slava ja reilun kuukauden ajan tuntemamme n35v perheenisä Eduard palasivat eilisiltana onnistuneelta kanoottiretkeltä Shusenskojen voimalaitospadon yläpuolelta. Muualla olivat lammet, järvet ja jokien rannat jojäässä,mutta sielläon niin valtava vesimäärä, että patoallas jäätyy kuulemma vasta jolun aikoihin. Olimme vieneet Joosen molemmat kanootit viime viikolla Minusinskiin. Joose toi ne tänään tänne Karatusaan ja nostelin  kanootit takaisin Saranin vinnille talvisäilöön.
Tänään oli jo kolmannen kerran työmaahartauskirkon tontilla. Vitali oli valmistanut viime viikolla  ottamastani
yhteisestä ryhmäkuvasta paperiversioita, joita jaettiin rakennusmiehille. Rak.firman miehet palasivat lounastauolta töihinsä hartauden kestäessä. Meidän "vakiokaluston" lisäksi hartaudessa oli mukana Nishnaja-Bulangan kylän toissa keväänä eläkkeelle jäänyt naisopettaja.
Loppuyöstä alkanut lumisade ( n5 cm) oli tehnyt tiet liukkaiksi. Joose kertoi ajaneensa noin kuuttakymppiä
peräkärryn kanssa. Lunta oli myös jo vähän haitaksi asti kirkon kellarin kattoholvin valukannen lankkujen päällä. Rakennusmiehet asensivat tänään   valukanteen kuuluvia harjateräsverkkoja paikoilleen ja joku pojista poisti liikaa lunta lapiopelillä. 
Olen laittanut arkkitehti Jorma Laineelle  valokuvia sähköpostina rakennusvaiheitten edistymisestä. Jorma on tulossa Minusinskiin ensiviikon tiistaiaamuna. Keskiviikoksi on sovittu perustus/kellarivaiheen juhlat ensin klo12.00tänne pappilaan ja klo 16.00 Kirkon rakennustyömaalle. Tilaisuuksiin on kuulemma tulossa myös Suetukin torviseitsikko.  Johanna ja Aino ovat laittamassa kotimatkallemme jonkun verran tavaraa. Pyysin heitä pakkailemaan tavarat valmiiksi, jotta voisimme suorittaa lastaamisen peräkärryyn jo viikonlopun aikana ja niin pääsisimme Arskan kanssa ehkä jo keskiviikko iltana tien päälle kohti länttä.

JÄLLEEN "KOTONA" MINUSINSKISSA

Palasimme iltaseitsemältä tänne Minusinskiin viikonlopun viettoon. Samalla annoimme Vitalille perheineen vapaata meidän läsnäolostamme.  Se, että tunnemmeko olomme  kotoisammaksi täällä Minusinskin seurakunnan kaupunkikvarttiiralla vaiko Vitalin pappilassa, jonka pihalla yövymme Transitissa on asia erikseen. Kummassakin on hyvät puolensa.  Viihdymme hyvin Vitalin perheen parissa ja työtähän siellä riittää. Samalla poikkeilen seuraamassa  kirkon perustus/kellarityömaata ja informoin arkkitehti Jorma Lainetta jonka konttori on Pietarissa Inkerin kirkon pääkonttorissa.  Mukava on myös tulla tänne kvarttiiralle, koska täällä on tasaisen lämmintä ja nukutaan kahden lakanan välissä.  Transitissa meillä on nyt hyvin toimiva uusi sähköpuhallin. Jo viitisen vuotta minua palvellut, aikoinaan Taivalkoskelta ostamani sanoi eräänä yönä lopullisesti sopimuksensa irti ja niin kävi myös täältä Karatusan pappilatyömaalle kolme vuotta sitten ostetulle puhaltimelle, jonka sopimus päättyi myös eräänä yönä ja Arskan nenänpää taisi olla aamuyöstä vähän kohmeessa. Joka tapauksessa jos vertaamme tämän reissun oloja siihen kolmen vuoden takaiseen "sissitoimintaan" Karatusan pappilatyömaan alkuvaiheissa,niin nythän ollaan siihen verratuna kuin konsanaan pyhäkouluyhdistyksen  viikonloppuleirillä., jossa pelataan"varman päälle". -Niin ja onhan täällä kaupungissa myös Aino, sekä Pitkäsen perhekin painamassa vaakakuppia Minusinskin puolelle.
Matkan varrella saimme ihailla kaunista iltaruskoa ja sitä ennen nyt jo lumisia tienvarsimaisemia.Joose oli soitellut iltapäivällä ja kutsunut meitä kotiinsa pizzalle ja samalla suomalaisraamikseen  ja muistuttanut ettemme vain unohda roudata kanootteja Minusinskiin. Joose on Slavan ja jonkun kaverin kanssa lähdössä alkuviikosta  parin päivän  kanoottiretkelle ja tutkimusmatkalle Jenisein suurpadon yläpuolelle. - Lupasin tuoda kanootit, mutta ajasta en luvannut takuita. Meillä Arskan kanssa oli hyvä draivi päällä saunan ulkolaudoituksessa. Olimme inventoineet ulkopaneelit ja sen jälkeen hain Karatusan sahalta 1600:lla ruplalla lisää samaa tavaraa. Arska oli tehnyt   pohjahommia ohjeitteni mukaan  ja tänään pääsimme aloittamaan  julkisivun panelointia, eli ns. " Potemkinin kulissien" tekemistä. Saunan päädyt ja takaseinä laudoitetaan kunhan ehditään, jos laudotetaan.  - Se aloitus ei ollut mitenkään läpihuutojuttu.   Edellisessä saunaremontissa olimme nostaneet saunan hirsikehikkoa noin 20 senttiä ja samalla saunan itäpäätä,mutta edelleen sauna oli jonkun verran nojallaan naapurin pellonsuuntaa. Sommittelimme hirsipanelien aloituksen vallitsevan tilanteen emmekä vatupassin mukaan. Kiinnitimme  hirsipanelit siisteillä ruuveilla ja siksipä muutaman panelin jälkeen teimme kuin entinen alokas uuden asennon.Parin sentin nosto pellon puolella paransi tilannetta entisestään.  Olimme siis hyvässä vauhdissa,  mutta tavoistani poiketen sanoin joskus neljän maissa Arskalle, että pannaan "pillit pussiin" ja lähdetään Minusinskiin.  Jouduimme kuitenkin vielä lastaamaan kanootit peräkärryyn, keräilemään rak.tarvikkeet pihalta samoinkuin työkalutkin talteen Saraniin lukon taakse, Kaiken touhun lomassa tein vielä hätäisesti punttitreeninkin ja kiersin sulkemassa pappilan rossipohjan tuuletusluukut ja antamassa niiden käyttöön liittyviä ohjeita Tonjalle.
Aamupäivällä samalla kun etsin sopivia ruuveja kaupasta (ne löytyivät iltapäivällä lounasreissulla toisesta kaupasta) poikkesin taas kirkon rakennustyömaalla, jossa työnjohtaja,prigadööri Gennadi 6-7 nuoremman miehen kanssa jatkoi kellarin kattoholvin tukirakenteitten ja valua kannattavan lankkukannen valmistelua, ja kellarin seinien pikeämistä ulkopuolelta. Ennen betonointia on vuorossa raudoitus. Gennadi kertoi että kannen paksuudeksi tulee 20senttiä (aikaisempi tieto oli 15 cm). Yksi kuutio betonia raudoituksineen painaa n 2,7 tonnia ja koko holvin katon (n 250 neliömetriä) painoksi tulee jotain 130 tonnia. Yksi neliömetri painaa n 540 kg. K.o. rakennusvaiheeseen uppoaa 27 tonnia harjaterästä ja n 360 kuutiometriä betonia. Painoa tulee minun Ojalan laskuoppini mukaan noin 942 tonnia. Jollen ole aivan metässä näissä laskelmissani niin tämän perustus/kellarivaiheen kilohinnaksi tulisi noin 0,15 euroa. Firma oli aloittanut työt kait joskus heinäkuun lopulla vaiko elokuun alussa. Minun täällä olo aikana työporukan koko on vaihdellut 6-9 miehen välillä. Joku miehistä on Karatusasta, mutta useimmat Minusinskista. Karatusan kirkkoprojektin johtaja Roman on käynyt paikanpäällä ainankin  viime aikoina lähes päivittäin ja keskiviikkona tapasimme myös koko rak.firman johtajan (olikohan nimi Sergei). Lisäksi työmaalla on  vartija, joka nukkuu toissa keväänä rakentamassani pienessä pyöröhirsimökissä, jonka ala-,ja yläpohjan alkuviikosta villoitin.
Tänään olisi ollut nykyisen työvaiheen detline, mutta taitaa heittää ainankin viikolla. Toivottavasti homma olisi valmis kun arkkitehti Jorma Laine saapuu Karatusaan 19. marraskuuta. - Arskan ja minun Suomeen lähtöpäivä on suunnitelmien mukaan 20.11.  -Toivottavasti ehtisimme palaveerata kirkon rakentamisesta  kunnolla ennen lähtöämme. Jormalla on kait jotain viisi päivää varattu aikaa Karatusalle. Ehkä niitten aikana Karatusaan saapuvat myös SEKLin lähetysjohtaja Mika Tuovinen ja Venäjän työn koordinaattori Tapani Kaitainen. Viime yönä oli Minusinskissa Gennadin mukaan ollut -11 ja Karatusassa ehkä muutama aste enemmän. Pakkaskeli jatkui vielä päivälläkin, vaikka aurinko jonkun verran lämmittikin. Kyselin Gennadilta mikä on tilanne pakkasten osalta betonikannen valua ajatellen ja hän sanoi, että he pystyvät tekemään betonivalua aina-20 asteeseen saakka. Joosen mukaan sään pitäisi lauhtua hieman alkuviikosta. Rukoillaan työmiehille varjelusta ja viisautta toimia oikein ja toivotaan, että kaikki sujuisi parhain päin. Arkkitehti Laineen mukaan rakennustyön seuraavasta,eli rungon pystyttämisestä, katon ja ikkunoitten sekä ovien rakentamisesta ollaan oltu yhteydessä kahteen rakennusfirmaan ja kolmattakin yritetään löytää.
Nykyinen firma lienee hyvin mukana siinäkin kuviossa. Tietenkin tarjousten hinta ratkaisee melkopitkälle.
Kyselin Gennadilta myös lankkukannessa olevista raoista ja hän sanoi, että he laittavat lankkukannen päälle jonkunlaisen metallin. Onko se ehkä folion tapainen, vaiko pelti, siihen ei minun kielitaitoni riittänyt.
Kyselin myös betonikannen mitoista ja Gennadin kanssa teimme hieman puolihuolimattoman poikittaisen  mittauksen, ja tulos oli 11,40 . Pituuden mittasin itse askelmitalla ja sekin vaikutti ihan ok:lta n 18,50-19m
Kun purimme N-Bulankassa k.o. kirkon hirsikehikon sen sisämitat olivat 10,60 x 18,00 m. Alimpien hirsien paksuus on 28 cm,joten mittojen pitäisi passata.
Maanantaina meillä on Arskan kanssa tarkoitus mennä jatkamaan hommia  Vitalin pappilassa ja samalla seurata kirkkotyömaan edistymistä.

PIIKIT HARVENEE SIPERIAN AAMUKAMMASSA

Jos Suomeen paluun aikataulu ei jostain syystä muutu, niin enää 14 aamua ja Transitin nokka käännetään Arskan kanssa kohti kotimaata. -Olemme tällä viikolla toista kertaa Karatusassa, sillä Joose pyysi meitä tulemaan Minusinskiin eilisillaksi, jotta hän ja Slava pääsivät tulemaan kyydissämme tänä aamuna Karatusaan.
Johanna tuli iltapäivälläkoulun jälkeen lasten kanssa Mitsubishillä.
Ensimmäisellä yhden yön reissulla tietenkin seurasimme kirkon kellarin valuhommien edistymistä ja samalla villotimme maanantaina  pienen työmaan vartijaa varten rakentamani pyöröhirsimökin ala-, ja yläpohjan.
Suetukilainen Igor oli jo valitellut, että mökki oli kovin kylmä.
Arska ojenteli työkaluja ja rak.tarvikkeita, kun minä purin yläpäädyn pystylaudotusta sen verran, että mahduin aukosta vinnille . Laitoin aluksi kosteussulkumuovin ja sen päälle 10 cm lasivillakerroksen. Jonka reunoille laitoin noin 60 cm levyiset kovalevyt suojaksi lumituiskuja ja yleensäkin tuulta varten.
Alapohjan villoittamista varten vartijapojat, jotka tuurasivat jatkettuna viikonloppuna Suetukin Igoria kantoivat ulos lattialaudat. Arska siivosi koolinkien välejä jonkun verran, mutta ennen villoittamista tein itse perusteellisemman siivouksen. Lattialankut olivat kutistuneet vuodessa sen verran, että keskellä lattiaa oli vajaan 10 cm aukko, jota oli käytetty kaatopaikkana.  Arska ei turhaan kommentoinut, että "Melkoisia sikoja". Kaiken lisäksi "sonnan" pohjalla oli märkää,pohjalle tuulensuojaksi asentamani kovalevyn päällä  jota yritin kuivata talouspaperilla. Mieleeni tuli joissain  suomalaisissa miesten vessoissa näkemäni siivoojien kirjoittama teksti:  -"Älä kuse lattialle", vaikkei se märkä sitä "ihtiänsä" ollutkaan.
Nyt mökissä tarkenee paremmin.
Täällä Vitalin pappilassa aloitin valmistella toista varaston ja saunan puoleisen  rossipohjan tarkistusluukun asentamista, mutta se jäi kesken sillä siirryin Arskan kaveriksi, villottamaan saunan pukuhuoneen seiniä.
Arska asenteli ensin ohjeitteni mukaan kovalevyt koolinkien väleihin sisäseinien paneleita vasten ja minä tiivistelin polyuretaanilla vuotokohtia. Sitten asensin  5 cm lasivillat ja Arska ruuvaili ulkopuolelle kovalevyt tuulen suojaksi. Sikäli kuin saamme lautatavaraa rakennamme vielä kauniin ulkovuorauksen.
Tänään lähdimme Minusinskista yhdeksän maissa. Slavan mukana lähti mukaamme heidän 12v Fedjapoikansa.  Puoliltapäivin menimme kirkon työmaalle, jossa pidettiin nyt toinen työmaahartaus.
Meidän porukassa oli kuten edellisviikollakin Nisnaja Bulankasta kotoisin oleva hanurin (akordionin, pianohaitari) soittaja 45v Jakov.  Kun Joose, Vitali ja Slava aloittivat virren "Sua kohti Herrani" työmiehet poistuivat lounastauolleen. Hartauden jälkeen he palailivat töihinsä ja samalla tulivat paikalle myös rak.firman pomo Roman ja omistaja, jonka nimeä en muista. Saimme koottua koko rakennusmiesporukan johtajineen ja meidän porukkamme ensimmäiseen ryhmäkuvaan. Joose, Vitali ja Slava pääsivät myös juttelemaan miesten kanssa. Toimin valokuvaajana. Itse olin päässyt miesten kanssa pikkuhiljaa jo aikaisemmin tutustumisen alkuun ja tunsin muutamia jo nimeltäkin.
Työmaahartauden jälkeen menimme lounaskahvila Katjuskaan, jonne tulivat hieman myöhemmin myös firman johtomiehetkin.
Rakennustyömaa  oli pyörinyt lauantainakin, jolloin olimme Minusinskissa, mutta maanantaina he pitivät vapaata. Eilispäivänä oli aloitettu rakentaa kannatin runkoa kellarin kattoholvin valua varten. Nyt siellä on noin neljännesosa kellotapulin puoleista päätälähes valmiina, Samalla on jatkunut kellarin seinien valumuottien purkaminen.
 Aikaisemmin olin innolla seurannut rakennusmiesten valumuottien valmistamista melko järeästä tavarasta, mutta valuvaiheessa huomasin muutamia selkeitä epäkohtia. Tämän rakennusmiesporukan työtavassa on selkeitä puutteita. Seinälinjojen pitäisi olla tietenkin luotisuoria, mutta nyt pitkät seinät "hoipertelevat" mielestäni liikaa. Toisella laidalla heittoa on 3-4cm, mutta  toisella jotain 6-7 cm ja minusta se on liikaa.
Olen laittanut kuvamateriaalia arkkitehti Jorma Laineelle sekä puhunut asiasta Joose Pitkäselle,joka oli tehnyt saman havainnon itsekin.  Minun kielitaitoni on niin puutteellinen ettei ammattiasioistapysty keskustelemaan ja Joose ei halunnut ottaa asiaa tänään puheeksi firman pomojen kanssa.  Toivottavasti kattoholvinvalun valmistelussa ns. seinälinjat oikaistaan.
Iltapäivällä Joose ja "pojat" kävivät pitämässä nuortenillan Sagaiskojen kylässä.  Paikallaoli ollut puolitusinaa nuoria. Me Arskan kanssa jatkoimme saunan pukuhuone remonttia. Asensin sinne  pari uutta jykevää penkkiä ja Arska sai kaikki seinät levytettyä.Samalla lämmitin saunaa  ja illalla saunottiin. Ensin Joose, Johannan ja pikku Pietarin kanssa ja myöhemmin Arska Slava ja minä. Tietenkin Joose jatkoi vielä kanssamme.Pitkästen tytöt ja Fedja sekä pappilan lapset ja naapurien tyttäret leikkivät ulkonaja "guljailivat".

KAHDEN TULEN VÄLISTÄ NORMAALIIN TYÖHÖN

Lähdimme eilen  lähellä puoltapäivää Arskan kanssa Minusinskista tänne Karatusaan, mutta toimimme vähän kuin työmiehet Härski Hartikaisen autokorjaamolla. Eka päivänähän  Härski kavereineen laittoi tyhjät haalarit ja saappaat näkymään auton alta. Työn suuntaan piti ensin vain katsella.  Meillä oli tilaisuus katsella vähän perusteellisemmin venäläistä kellarin seinien valusysteemiä. Olin ihaillut miesten työskentelyä kun he rakensivat valumuotteja  2x6-7 tuuman tavarasta. Ehdimme seurata kolmen betoniauton lastin siirtoa seinien valuun. Viime päivien kelin lauhtuminen ja sen jälkeinen vesisade oli tehnyt työmaan hankalaksi liikkua. Pohja kyllä piti, mutta kun betoniautojen renkaitten kuviot täyttyivät  pintakurasta ja kun niissä ei ollut etuvetoa ja vain telin etumainen pyöräpari oli vetävä piti työmaalle tilata ainankin pari kertaa  kolmella pyöräparilla vetävä nosturiauto auttamaan liikkumisessa. Betoni siirrettiin isolla ( ehkävajaan kuution) kuupalla oikealle paikalle ja molemmin puolin, valumuottien päällä seisovat rakennusmiehet aukaisivat luukkua, jolloin betoni valui sinne minne se oli tarkoitettukin. Kuupan liikuttelua hoiti työmaalla valun ajan oleva pitkälavainen nosturiauto.
Työnjohtaja (vanhempi rakennusmies) Gennadin lisäksi työmaalla oli eilen 6-7 työmiestä ja nosturiauton kuski ja tietenkin betoniautojen kuskit ja hinausauton kuski tarvittaessa. Valu eteni eilen vauhdikkaasti,mutta lähes viimeisen kuorman loppuvaiheessa, olisikohan ollut jo menossa viimeinen kuupallinen, jota valutettiin kellarin poikittaiseen väliseinään, yksi poikittain valun sekä muottilankkujen ja pystyssä lappeellaan muotteihin nähden olleen kakkoskutosen läpi ollut 12 mm harjateräs katkesi hitsauksen vierestä vajaan metrin korkeudella kellarin pohjabetonista ja valettu seinän osuus leveni ehkä 10senttiä siltä kohden. Kuuppapojat siirtyivät välittömästi toiseen paikkaan, johon laskivat lopun betonin. Kysyin Gennadilta voidaanko asialle tehdä jotakin ja hän sanoi, ettei nyt tehdä mitään vaan annetaan betonin kovettua ja sitten kun valumuotit puretaan pullistunut seinä piikataan suoraksi. Kello oli jo 18.30 ja työt lopetettiin siihen.
Aikaisemmin iltapäivällä olin havainnut erään puutteen valumuottien kohdalla verrattuna suomalaiseen vastaavaan systeemiin. Suomalaisessa systeemissä käytetään valumuottien tukirakenteissa pystyssä noin 60 cm välein kantillaan olevia kakkosnelosia ja vaakatasossa samoin kantillaan olevia lankkuja,jotka pitävät seinälinjan luotisuorana. Suomessa yläpäähän naulataan tai ruuvataan kantillaan olevat poikkilaudat ja seinän korkeudesta riippuen sopivin välein on ns.kurrausrautalangat.  - Tässä venäläisessä ja ainankin tämän firman täkäläisessä systeemissä tavara on järeää, mutta ns.tukilankut ovat lappeelaan muotteja vasten ja ulkopuolelta tuenta tulee pystysuoraa maaseinämästä ja sisäpuolelle laitetaan vinottaisia lankkutukia kellarin lattiasta. Ongelmana oli saada seinälinja juoksemaan suorassa. Kellarin sisäpuolella, jossa väliseinä katkaisee pitkän seinälinja ongelmaa ei juuri huomaa, mutta ulkopuolella se oli eilen ja tänään havaittavissa.
Työmaan hiljennyttyä ehdimme tavata kolme viikkoa sitten yövahdin hommiin siirtyneen Suetukista kotoisin olevan tutun Igorin. Hän nukkuu toissa keväänä kirkon tontin nurkalle ison tien laitaan rakentamassani pyöröhirsimökissä.
Tänään tänne tuli Joose ja  Slava. Lounastauon aikana kirkon työmaalla pidettiinVitalin johdolla  työmaahartaus, jossa oli mukana rakennusfirman johtaja Roman, jonka olin jo aikaisemminkin tavannut.
Iltapäivällä kävimme koko porukalla Sagaiskojen kylän kulttuuritalolla saksalaiste Siperiaan siirtämisen muistopäivätilaisuudessa. Sen jälkeen Joose Vitali ja Slava pitivät srk.työn suunnittelupalaveria ja me Arskan kanssa pääsimme aloittamaan ihan rehellisen arkisen työn soran lapioimisen. Purimme peräkärrystä pois korokelaidat ja haimme kaksi kuormaa kravea Amiljoen suuren sillan läheltä. Toisella kertaa Aljosha oli kaverinamme.
Arska " painui pehkuihin" jo ennen iltakymmentä ja kohta minunkin pitäisi siirtyä Transitiin nukkumaan,mutta haluan vielä palata jutun otsakkeeseen. Viime kevään Siperian reissulla olin kahlannut läpi kahden tiiliskiven paksuisen Pitkäsiltä löytämäni Stalingradin taistelun. Se oli vaikuttava lukukokemus,  jota en ihan heikkohermoisille suosittelisi. Sunnuntaina kun Pitkästen ja Aitamäkien perheet ja TarjaVekkeli olivat Karatusassa ja Suetukissa,lähdimme Arskan kanssa Ainon kanssa Abakaniin . Teimme reissun paikallisliikenteen pikkubussilla, koska Transitin lasinpyyhkijän moottoriin oli tullut jokin vika ( maanantaina kun tarkistimme asiaa löytyi yksi tärinän vuoksi  auki kiertynyt pikkupultti. Vika korjautui kiristämisellä).  Arska oli jostain huomannut mainoksen Stalingrad elokuvasta. Jäimme pois bussista lähellä elokuvateatteria
ja ostimme liput saman illan näytökseen, jota odotellessamme teimme reippaan kävelylenkin ja kävimme syömässä kauniissa ja viihtyisässä Kafe Abakanissa.
Palasimme todella hyvissä ajoin elokuvateatterille ja ostimme "pakolliset" popcornit ja juomapullot. Arska otti  hieman jo pientä saavia muistuttaneen popcornilastin ja me tyydyimme pienimpään. Istuinpaikkojen "arvonnassa" Arska sai keskimmäisen  paikan.   Alkumainokset olivat lähes uuvuttavan pitkät,mutta lopulta päästiin asiaan.Elokuva oli K12, joten ikien kanssa e iollut ongelmia.  Elokuva oli melko rankka sotakuva, johon oli kuitenkin sommiteltu myös hyvin karujen olosuhteitten lomaan sopivasti myös romantiikkaakin.
Tietenkin noin 2tunnin elokuvaan mahtuu vain pieni osa valtavasta kirjasta. Kumpainenkin "suuresta" johtajasta,niin Stalin kuin Hitlerkin tekivät mielettömän suuria virheitä, niin tuon taistelun osalta kuin muutenkin kansojensa diktaattoreina toimiessaan. Esim Stalinhan oli tapattanut vainoissaan suuren määrän huippu-upseeriainesta ja siitä venäjän joukot kärsivät jatkuvasti.
Venäläiset puolustivat Stalingradinkaupunkia, joka siinä tilanteessa oli todella stradegisessa asemassa henkeen  ja vereen saakka. Kaupungin suurelta osin sortuneisiin rakenteisiin pureutuneet  niin puolustajat kuin hyökkääjätkin olivat todella kahden tulen välissä.Venäläisten tykistö oli Volgan takana ja edessä oli taas Saksan koko tulivoima, mutta he pitivät asemansa ja venäläiset pystyivät saartamaan ja yllättämään koko Saksan armeijakunnat ja näin Stalingradin herruus jäi venäläisille.- No lukekaa ensin kirja ja käykää sitten katsomassa elokuva.
Perinteiseen suomalaiseen  vitsiperinteeseen  kuuluvat Pikku Kallen oivallukset. Kun opettaja oli uskontotunnilla kysynyt  Jaakobin vaimojen nimiä, oli Pikku Kalle viitannut ja kysyttäessä vastannut, että Jaakobin vaimojen nimet olivat "Vilu ja  Helle".Opettaja ei ollut hyväksynyt vastausta,johon poika oli jatkanut, että hän oli lukenut raamatusta, kuinka Jaakob oli valittanut, että yöllä häntä oli vaivannut Vilu ja päivällä Helle.  Meillä Arskan kanssa jo melkolailla vanhanpojan tapoihimme uraantuneina on viimeisten viikkojen ja erittäinkin  juuri viimeisen viikon aikana ollut totuttelemista uusiin kuvioihin, vaikka samalla olemme olleet suuresti kiitollisia uusista ja avartavista kokemuksista..
Ensin Pitkästen lasten Suomi-ope Aino  sattuneesta syystä muutti tavaransa lopullisesti Minusinskin srk:n kvarttiiralle asettuen asumaan pyhäkoululuokkaan ja normaaliin naiselle tyypilliseen tapaan alkoi laittaa huushollia parempaan järjestykseen,mutta ei siinä kyllin, sillä viime viikon ajaksi vieraaksemme Aitamäkien lähettiperheen mukana tullut Tarja Vekkeli Omskin Orlovnkan kylästä,  joka joutui nukkumaan Slavan konttoripöydän yläpuolelle rakentamassamme hätäapusängyssä  sommitteli keittiöön vielä uuden entistä ehomman järjestyksen. Omskilaisten lähtökahvit juotiin maanantaina ja yöjuna vei heidät pois näistä maisemista, mutta siltikin meidän muutossamme tänne Karatusaan, vaikka se  näin tilapäinen onkin oli jotain  kahden tulen välistä lähtemisen makua

KOSKETTAVAA JUHLIMISTA JA HELLIÄ NIVELIÄ

Kuluneesta lauantai päivästä voi suurella syyllä sanoa, että yhtä juhlaa koko päivä ja myös koskettavaa.
Ensin juhlinta koskettisydäntä hyvin syvältä, mutta ainankin allekirjoittaneella on kosketusherkkyyttä myös oikeassa kyynärpäässä ja polvessakin, mutta niistä hieman myöhemmin. 
Tänään juhlittiin Shadrinien perheen 10 vuotista työtä täällä Minusinskissa.  Slava eli virallisesti Vjatseslav Shadrin oli muuttanut perheineen ( vaimo Olga ja aivan pienet lapset Fedjan ja Jana ) tänne Novosibirskista. Nuorimmainen Jasha syntyi täällä 5v sitten. Koulutukseltaan Slava on diakoni.  Inkerin kirkon käytännön mukaisesti hänet nimettiin kirkkoherraksi.  Eräässä vaiheessa Slavan vastuulla oli viisi siperialaista luterilaista seurakuntaa.  Alkuvuosiin mahtuu monenlaista vaihetta ja vaikeuttakin, joista paremmin perillä olevat selvittäkööt. Vajaat neljä vuotta sitten Slava sai työtovereikseen  Minusinskiin,Vitalin ja Olegin sekä Joose Pitkäsen, kaikki perheineen. Nämä kolme oli vihitty diakoneiksi yht`aikaa Keltossa.  Vitali teki täyspäiväisesti töitä Inkerin kirkon pappina ja Oleg oman työnsä ohessa ilman palkkaa. Oleg toimii Abakanisssa yliopistossa englannin ja ranskan kielen opettajana. Joose perheineen on täällä SEKLin lähettinä Inkerin kirkon työssä.
Kolme vuotta sitten SEKL lähetti myös minut tänne.  Toimin  SEKLin määräaikaisena vapaaehtoistyöntekijänä  lähinnä remontti-ja rakennushommissa, mutta tarvittaessa myös kaikkien mainittujen apuna varsinaisessa srk.työssä.
Vajaa vuosi sitten täällä Minusinskin luterilaisen seurakunnan kvarttiiralla oli myös hyvin mieltä lämmittävä juhla, kun nämä tilat edellissyksyisen remontin jälkeen siunattiin juhlallisesti seurakunnan käyttöön. Silloin oli niin sanotusti "tupa täynnä" kirkkoväkeä ja tunnelma katossa.
Jo vuosien ajan Minusinskissa oli haikailtu omien toimitilojen perään. Jossain vaiheessa srk.kokoontui autokoulussa ja sitä ennen viereisessä melko kylmässä pikku rakennuksessa ja  lopulta useimmin Pitkästen kodissa  ulitsaTimrjasevalla.  Aina kun ajelimme Minusinskin katuja katselimme missä voisi olla oma paikka seurakunnalle. Lopulta kaupat syntyivät ja saatiin myös ykkösvaiheen remontti käyntiin ja lopulta tilat käyttöön. Nimenomaan Slavalle ja myös hänen perheelleen tämä srk.koti on ollut merkittävä askel eteenpäin  seurakuntatyössä. Tämä paikka aivan uudemman Minusinskin ydinkeskustassa torin vieressä, on suorastaan ihanteellinen. Nyt Slavalla ja seurakunnalla on oma toimisto ja toimivat kokous-ja pyhäkoulutilat, sekä  myös majoitustilaakin. Uusia ja vanhoja seurakuntalaisia on mukava kutsua omaan kokoontumispaikkaan.
Tämän päivän juhlasta ei oltu suunniteltu mitään suurta spektaakkelia, olihan vasta kymmenvuotisjuhlasta kysymys, mutta siitä muodostui mitä lämpimin ja sydäntä koskettava pienimuotoinen, mutta hyvin merkittävä seurakunnan yhteinen juhla jossa olivat mukana myös kaikki SEKLin Siperian tämän hetkiset lähetitkin perheineen.
Omskin kylätyössä Orlovkan kylässä toimiva  ja Aitamäkien perheen kanssa näihin Inkerin kirkon työkohteisiin  tutustumaan tullut SEKLin kv.linjalainen Tarja Vekkeli laittoi eilisiltana meitä Arskan kanssa ja samalla kvarttiiran keittiöpuolta ojennukseen ja valmisteli kakun pohjia. Joose oli luvannut tulla hyvissä ajoin aamulla jatkamaan hommia.Tiesimme myös, että myös Slava on tulossa aikaisin tekemään valmisteluja. Hän oli puhunut perunaletuista. Olimme Tarjan kanssa käyneet peräti kolme reissua Karsinkassa. (Melko hyvin varustettu valintamyymälä Abakanskajalla).   Kolmannella tuotiin jo leivinpaperiakin.
Jossain vaiheessa myöhäisiltaa tuli vastaan vielä yksi  ongelma. Leivinjauhetta ei löytynyt.   Pitkästen lasten Suomi-open Ainon kätköissä oli kyllä heidän tarkoituksiinsa ostettua leivinpulveria, jota Tarja ei ollut kaappeja järjestellessään löytänyt, emmekä hoksanneet Ainolta kysyä. Niinpä Arska nohevana bisnesmiehenä etsi netistä käännösohjelman jonka mukaisesti kirjoitti muistilapulle tärkeän tekstin venäjäksi ja lähti kauppakierrokselle. Muutaman kaupan koluttuaan mies palasi mukanaan kaksi 10 gramman pikahiivapussia, mutta se, että niissä oli hiivaa selvisi vasta kun soitin Jooselle. Joose sanoi, että heiltä kyllä löytyy ihan Suomesta tuotua leivinpulveria.  No sitten jo ennen nukkumaan käymistä Aino nosti alakaapista leivinjauheet esille ja taisi käydä hakemassa vielä lisää lähikaupasta.Täälläjotkut pikkukaupoista ovat auki lähelle puolta yötä.
Aamu olikin sitten melkoista tohinaa ,mutta Tarja ehti paistaa kakkupohjat.   Vauhti vaan kiihtyi kun Slava saapui pienen keittiökoneen kanssa ja alkoi tehdä valmisteluja perunalettujen tekoa varten. Jo Slavan auton ikkunasta näin, että hänellä oli autossa kakku. Niinpä päätettiin, että Tarjan valmistamat kakkupohjat säästetäänkin sunnuntaiksi Karatusan kirkkokahveille.  Me Arskan kanssa olimme jo hyvissä ajoin vetäytyneet sivuvasemmalle, ettemme jää jalkoihin, nimittäin Joosekin saapui ajallaan ja juhlien valmistelun vauhti senkun  kiihtyi.  Melkolailla viime tipassa kiskoin jalkaani tällä reissulla eka kertaa suorat mustat housut ja etsin kassista myös toimitusta seuranneille (muttei itselleni) iskemättömän  ohuen neulepaidan.
Juhlaväki oli jo paikoillaan "kirkossa". Tuolit oli aseteltu mukavasti ympyrän kaarelle ja molemmin puolin  oli laitettu tarjoilupöydät. Minusinskin srk:n kirkkoherra Slava istui Olgansa kanssa  kauniisti alttarin kohdalla. Tilaisuutta juonnellut ja bongorumpuja sopivasti taputellut Joose keskellä ikkunan edessä ja hänen toisella puolellaan Karatusan kirkkoherra Vitali vaimonsa Tonjan kanssa ja kaikki muut omilla paikoillaan.  Olegia ei ollut paikalla, sillä hän oli tuuraamassa Ville Melasta Krasnojarskissa. Vielä on mainittava, että Slavasta ovelle päin istui kolme vanhempaa rouvaa. Jututin heitä myöhemmin kahvien aikana . Kaikki asuivat nykyisin Minusinskissa, yksi oli farmari Jan Karlovitsin sisko ja toinenkin oli virolaista syntyperää Suetukista. Kolmas oli saksalainen, joka oli Stalinin siirtojen aikana joutunut asumaan Kasakstanissa. Hieman myöhemmin tuli juhliin jo kahden vuoden takainen tuttu virolaisrouva,  joka on käynyt Olegin englanninkerhossa.
Joose oli järjestänyt lapsille oman video-ohjelman pyhäkoululuokkaan.
Ohjelman kulku oli hyvin rento. Laulettiin yhdessä Slavan ja Markus Aitamäen säestäessät kitaroilla ja Joose antoi tahtia rummuilla.  Vitali, Joose ja Slava muistelivat yhteistä työtä viimeisten vuosien varrelta. Juhlan ehdottomasti koskettavin kohta oli kun Slava ja Olga lauloivat kauniisti yhdessä. Itse keskityin ottamaan valokuvia ja niin teki myös Aino sekä muutkin joilla oli kännykkäkameroita.
Sitten olikin vuorossa tarjoilu. Kahvia, teetä, Slavan erikoismehua, kakkua, perunalettuja ym.ym.
Tarjoilun aikana Olga oli siirtynyt keittiöön jatkamaan perunalettujen paistamista.  Itse keräilin käytettyjä astioita ja tiskailin niitä jutellen samalla Olgan kanssa. Sikäli kuin sain tiskattua vein pikkulautasia ja kuppeja myös lasten puolelle pyhäkoululuokkaan.Sinne oli viety jo pari lastia perunalettuja,muttalapset kävivät hakemassa aikuisten puolelta milloin mitäkin.
Lopuksi koko porukka koottiin yhteiseen valokuvaan ja videotervehdykseen. Toivotimme ensin suomeksi ja sitten venäjäksi:" Hyvää Joulua Siperiasta".
Lopuksi siitä miksi muutkin paikat kuin sydän on hellinä.
Slava oli k.o. juhlan kunniaksi tilannut minulta varsinkin poikia ja miesväkeä varten Veteraanien Maailman Mestarin mäkihypyn harjoitussession iltapuolella ennen saunaa. Paikaksi oli sovittu n. 3-4 km Abakanin suuntaan vasemmalla puolella valtatiestä noin puolen kilometrin päässä sijaitseva tuttu vanha Pioneerien leirikeskus. Olin varannut näön vuoksi rekvisiitaksi myös mäkihyppyvarusteeni, mutta kun tapahtumaan lähtevä porukka kutistui kolmeksi suomalaiseksi ja kahdeksi venäläiseksi jätimme varusteet Transitiin ja menimme Joosen Mitsubishillä.  Myöhemmin mukaan tuli kolmen viikon takainen tuttu Edward noin 10v  poikansa kanssa.  Kun olin vielä toipilas emme tehneet juoksulenkkiä. Ehdotin että kävellään hissukseen takasinpäin paikkaan, jossa voisi olla sopiva rinne pikku hyppyreille. Kiersimme sinne metsän kautta. Rinnettä katsellessamme Markus sattui löytämään n 170 senttisen lähes suoran männyn oksan joka muistutti keihästä. Hän veti tien poikki viivan ja niin alkoi keihäänheitto. Sen piti olla alkujaan vaan heittelyä, mutta siitähän sukeutui lopulta 6-kierroksen kisa ja samalla maaottelu, joka päättyi Suomen kolmoisvoittoon.
Vanhan "keihäsniilon" itsetuntoa tietenkin hiveli (ja Joosen itsetuntoa kirveli,  hopeasta huolimatta) melkoisesti kun onnistuin päihittämään puolta nuoremmat pojat. No toisena lajina oli kuusloikka vauhdilla. Siinä ottivat venäläiset kaksoisvoiton 18 ikäisen Eduardin johdolla. Slava oli yhtä selvä kakkonen ja Joosekin maksoi minulle potut pottuina pronssisijallaan.Selvisin sentään neljänneksi. Loikkakisaa aloittaessani tuntui, ettei jaloissani ole yhtään voimaa. Olihan takana viikon sisällä koettuna kahden päivän mahatauti ja edelleen jatkuva melko paha nuhaflunssa.  - Sauna oli enemmän kuin paikallaan, vaikkei vesipolitiikka toiminutkaan.
Arska yllätti huutoessaan hikensä pulahtamalla jääkylmään altaasee, mutta hän onkin kouluajoiltaan peräti uimaknditaatti.  Nyt taas kerran melko rampa olo, mutta silti mieli on hyvä. -Joosekin totesi paluumatkalla,että onpa mukava kun on synnytty mieheksi. Voi iloita ja innostua jonkun kepin viskomisesta tai pallon potkimisesta vaikka pariksi tunniksi. Ei tarvihe mennä shoppailemaan kenkäkaupaan tai muuhun vastaavaan jossa taas naisväki viihtyy.

ENSI LUMI MINUSINSKISSA

Muutamaan kertaan oli lunta nähty aamuisin tienpenkassa varjonpuolella muuallakin kuin Jergakin yhden yön maisemien katselu reissulla  tiistaina ja keskiviikkona. Sajanin vuoristossa Tuvaan vievän valtatie 54:n varrella käytiin 1500 metrissä merenpinnasta lukien.  Lunta oli tien varsilla siellä ylhäällä jotain parikymmentä senttiä ja metsäsuksilla siellä olisi voinut jo yritellä hiihtämistäkin.
Tämä perjantaiaamu  valkeni erilaisena kuin aikaisemmat syysharmaat aamut, sillä muutaman sentin lumikerros peitti kerrostalojen välisen puiston, sekä pihalle parkkeeratut autojen katot. Jo eilispäivänä oli sadellut hissukseen räntää, joka oli merkki siitä,että sää oli uudelleen kylmenemässä. Tiistaina Jergakin suuntaan ajellessamme oltiin pakkasen puolella ja koko suomalaisporukka oli varustautunut hyvin kylmiäkin olosuhteita varten. Kylmyyden tuntua lisäsi melko tuimasti ja puuskaisesti puhaltanut tuuli.
Tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana  tuuli tyyntyi ja sääkin lahtui.Vuoristossa oli yöllä satanut myös pari senttiä lunta.  Vuoristosta palattiin lähes kesäisiin keleihin. Päivälämpötila lienee kavunnut kymmeneen asteeseen,ellei ylikin. Maisemat Jergakilla olivat ensikertalaisille tietenkin aivan päätähuimaavan upeat,mutta eipä niitten katselemiseen väsy aikaisemminkaan siellä käyneet. Viimeiset pari-, kolmekymmentä kilometriä ovat melkoista nousua ja melko pitkästi mennään serpentiinitietä.Alamäen suuntaan mennessä on muutama  tieltä menosuunnasta oikealle ylös rinteeseen  kääntyvää hätäapu sivuluiskaa,joihin voi ajaa rekka-auton jos tulee ongelmia jarrujen kanssa. Sitä ennen on myös aivan erityinen k.o.  paikasta kertova  liikennemerkki.
Majoituimme jo tutuissa hirsimökeissä muutama kilometriä tien korkeimmalta kohdalta sekä vasemmalle puolelle tietä jääneestä laskettelukeskuksesta Tuvaan päin, lähellä valtavan suurta, mutta perin huonosti maisemaan istuvaa sähkön muuntaja-asemaa.  Mökkikylässä oli virtalähteenä kuitenkin oma suuri dieselagrikaatti. Ne mökit, joissa asuimme, samoin kuin saunakin lämpenivät puilla. Lähemmäksi tietä myöhemmin rakennetut uudemmat ja huomattavasti suuremmat ja luultavasti paremmin pohjapuolelta eristetyt mökit näyttivät lämpiävän kivihiilellä.
 Pitkästen perhe asui erillisessä pikkumökissä ja me muut isommassa kaksi kerroksisessa mökissä, jonka alakerrassa oli ensin pikku kaminalla varustettu keittiö, jonka peltisestä savutorvesta sai lämpönsä toinen yläkerran huoneista. Pienen ruokailuhuoneen puolelta lämmitettiin isompaa kaminaa, jonka takapuoli lämmitti sitä kamaria,jossa me Arskan kanssa majoituttiin ja savutorvi  vastaavasti yläkerran huonetta. Jos mökeissä olisi ns.tuulikaappi, niin se jo parantaisi mökin lämpimänä pysymistä.
Mökit kuten saunakin ja pari muuta mökkiä sijaitsivat rinteessä ja ne oli Siperialaiseen tapaan rakennettu maahan upotettujen pystytolppien varaan. Meidän mökkimme perustus oli ympärilaudoitettu. Oliko laudoitus vain ulkopuolella tolppien,vaiko molemmin puolin ja oliko välissä jotain eristettä,jäi selvittämättä. Sen verran kurkistin ulkona käydessäni , että huomasin  melko suuret ilmastointiluukut, jotka  olivat  auki  ja ilmeisesti alapohjan eristys oli suomalaisen mittapuun mukaan heikko,koska lattia pysyi kylmänä alakerrassa. Viereisessä tyhjillään olleessa mökissä koko mökin perustus oli avoin ja varmasti mökki myös kylmä.
Ruokailuhuoneen kaminassa oli suuri lasilla varustettu luukku, ja muutenkin se muistutti Vitalin pappilan kaminaa. Mitään lämpoä talteen ottavaa massaa kaminassa ei ollut. Alakerran huoneen kerrossängyissä oli erikoisen hyvät patjat ja tyynyt sekä  paksut ja silti mukavat peitot.
Teimme reissun tietenkin kahdella autolla kun meitä oli kahdeksan aikuista ja seitsemän lasta. Matkatavaraakin oli melkoisesti ja varsinkin ruokatavaraa. Kummankin auton takapoksi oli siis pullollaan ja kun luukun avasi,niin hätäisimmät tavarat pyörähtivät pihalle. Osa aikuisista tekikin kaksi tavaran kanto reissua P-paikalta mökkien luokse. Joose hääräsi tapansa mukaan dipovarina (lyhennys venäläisistä sanoista diakon ja povar=kokki), mutta taisi saada naisväeltä hyvää sivustatukea.  Alkuillasta retkeläisryhmä käytti aikaansa ruokailuun ja loppuilta kului saunomiseen. Minä tein poikkeuksen sillä en osallistunut kumpaankaan, vaan körmytin sängyn pohjalla lähes koko perillä olo ajan. Jonkun pakollisen vessareissunkyllä tein ja keskiviikkona uskaltauduin jo aamupalallekin juomaan teetä ja syömään yhden voileivän. Illalla minulla ei ollut vain vatsa sekaisin vaan palelsi ankarasti,vaikka kämppä oli kuuma. Tarjalta sain jotain rohtoa joka helpotti  oloa ja pääsin pahimman yli.
Paluumatkalla poikettiin Lenin-museolle  Susenskojen pikkukaupunkiin.Ennen museo kierrosta syötiin siistissä P-paikan vieressä sijaitsevassa Kafeessa.Rohkenin jo tilaamaan Saljanka-keiton, kun olo tuntui melko hyvältä, mutta keitto kuten ei muukaan paluumatkan aikana syöty halunnut pysyä normaalia aikaa sisällä . Oksentamaan en kuitenkaan joutunut, enkä taida sitä osatakaan.
Jo reissuun lähdettäessä minulla  oli ollut vatsassa hieman huono olo,mutta en ollut edes harkinnut pois jäämistä, koska en halunnut jättää  Arskaa yksin mahdollisten dieselongelmien kanssa. Täällä on edelleen käytössä kesädieselit vaikka öisin on ollut jopa -15 asteen pakkasiakin. Tarja olisi myös ollut valmis ajamaan, mutta pääsi puikkoihin vasta paluumatkalla, viimeiselle 50 km pikataipaleelle.  Laitoin Arskan kuskiksi alkutaipaleelle lähellä vuoristoa sijaitsevaan kylään saakka, jossa oli saslikruokailu ( jätin sen  väliin). Ajoin itse niin meno-, kuin paluumatkankin vuoristo-osuuden. Transit on jo  24v  ja sen ikäinen kulkuneuvo, että  huolimatta katsastuksista voi periaatteessa laueta jostain liitoksistaan jos joutuu liian lujille äkkitilanteessa. Näillä Siperian reissuilla,jotka olen tehnyt vanhoilla pakettiautoilla (yhden pikku-Skodalla ja peräkärryllä) on ehtinyt jo olla moneen junaan lähtevää kakkos-,ja kolmoskuskiakin. Yleensä olen antanut jonkunlaista ajo-ohjetta. Yksi tärkeimmistä on oikea tilannenopeus ja yleensäkin se,että hitaammin kiiruhtamalla pääsee varmemmin perille. Vuosi sitten olin saanut itsekin  samanlaisen ohjeen, tietenkin aivan erikoistilanteeseen, kun Transitista petti toinen alatukivarsi ja hätäapukorjauksen (aurauskulmien säätö) tehnyt venäläinen remonttimies sanoi, että mitä hitaammin ajat sitä lähemmäs pääset Novosibirskiä( matkaa oli 300km), jossa oli toiveita paremmasta remontista.  Pelkääjän paikalla silloin koko reissun istunut Jaakko Kemppainen, joutui noilla 330 hitaastikiiruhtamis kilometreillä todellakin pelkäämään,sillä ajoin välillä vain vasen pyörä asfaltilla keventääkseni huonossa hapessa ollutta vasenta alatukivartta ja auto kulki ojaanpäin kallellaan.
Eilispäivä lepäiltiin ja valmistauduttiin nuorteiltaan,jonne tuli kuusi poikaa ja yksityttö, joka oli lähtenyt pois alkuhassakän aikana. "Vakiokaluston" lisäksi oli paikalla Tarja ja Aitamäen perhe. Itse makoilin petilläni kokoajan ja niin teki myös Arska,joka sentään meni mukaan nauttimaan Joosen pizzatarjoilusta .
Nyt ollaan jo perjantai-iltapäivässä. Karatusaan suunniteltu työreissu vaihtui sairastamiseen,mutta tähän alkaa jo tottua. Eilen löytyi sentään netistä facebookista Vitalin laittamia uusia kuvia kirkon rakennustyömaalta.
Muottilaudoitus oli edistynyt ainankin osittain jo sakastin puoleiseen päätyyn.

KAUPUNKILAISELÄMÄÄ

Palasin perjantai-iltana Karatusasta tänne Minusinskin pikkukaupunkiin. Viime töiksemme saimme Vitalin poikien Aljoshan (8v) ja Diman 10v) kanssa piilotettua noin viidentoistametrisen Suomesta tuomani muovisen ja suodatin kankaaseen käärityn salaojan pätkän pappilan nurkalta saunan nurkalle, josta vedet imeytyvät monttuun ja koituvat lopulta rajanaapurin puutarhan hyväksi.Sinne ohjautuvat myös muut pintavedet Vitalin tontilta.
Keväällä pyrki jäämään sulamisvesiä kyseiselle talon nurkalle. Dima kärräsi kadun varrelta sinne levinnyttä sepeliä ja lapioimme sepelit porukassa salaojaputken päälle. Alkavalla viikolla, kunhan selviämme Karatusaan viimeistelemme tuon ojan, jotta se vie myös räystäskourusta tulevat ja muutkin pintavedet pois talon nurkalta.
Lauantai aamuna hain Joosen Abakanin lentokentältä. Hän palasi työneuvottelusta Pietarista. Vitali palaa myös lentäen huomisaamuna ja Joose hakee hänet. Neuvotteluissa jotka koskivat lähinnä Karatusan kirkkoprojektia, oli ollut Inkerin kirkon piispan Aarre Kuukaupin lisäksi kirkon talousvastaavaJukkaPaananen,  SEKLin Venäjäntyön koordinaattori Tapani Kaitainen,  Karatusan kirkon suunnittelija arkkitehti Jorma Laine ja kirkon pääinsinööri Arkadi sekä kesällä perheensä kanssa Suomeen muuttanut entinen Siperian lääninrovasti Juha Saari.  Neuvottelut oli käyty hyvässä ilmapiirissä.Tietenkin näinkin suuri kuin Karatusan kirkkohanke on, kustannusarviohan on noin 450-500 tuhatta euroa ja saman aikaisesti on menossa vastaavankokoiset kirkkohankkeet Murmanskissa ja Kazanissa, on tarkkaan mietittävä kuinka hankkeesta selvitään kunnialla. Kaikki vaihtoehdot pitää punnita harkitusti.  Nyt rakenteilla olevan perustus/kellarivaiheen urakkasopimus on tämänpäivän kurssin mukaan (jos olen oikein ymmärtänyt) noin 140 tuhatta euroa(eli vajaat 6 milj.ruplaa).
Suomessa toimii Karatusan kirkkoprojektin keräyspäällikkönä keväällä Etelä-Savon Kansanlähetyksen
piirijohtajan paikalta eläkkeelle jäänyt mikkeliläinen Heikki Huttunen.  Heikillä ja Tapani Kaitaisella on suunnitelma lähestyä ensin  kirjeitse ja sen jälkeen lähteä kiertämään meidän Siperian lähettien lähettäjäseurakuntia ja tietenkin myös Kansanlähetyksen piirejä.
Joose kertoi kentältä palatessamme myös ideastaan laittaa vireille ns. Karatusan kirkon tuoliprojekti.
Lähetyspiireille,seurakunnille,SEKLin piireille ja kaikille mahdollisille markkinoitaisiin mahdollisuutta kustantaa nimikkotuoli/-tuoleja Karatusan kirkkoon. Tuolin hinnaksi laitettaisiin sopivan kokoinen hinta.
Eilen kävimme Arskan ja Ainon kanssa lenkillä tutussa mäntymetsikössä. Noin parin kolmen kilometrin kävely/hölkkäosuuden lisäksi tein vuoroloikkatreenin. Petrausta oli taas hieman edelliseltä kerralta.
Ajelimme myös Minusinskin laskettelurinteen huipulle, josta avautuivat hienot näköalat Voimalaitospadon suuntaan. Muualla pilvet estivät näköalat. Koko eilispäivän tuuli kovasti pohjoisesta ja mäen huipulla se tuntui välillä lähes pelottavalta. Palattuamme alas asfalttitielle teimme tutustumislenkin Jenisen sivu-uoman varrelle Bistrajan kylään, jonka takaa löysimme mukavan picnik paikan.
Tänä aamuna Joose oli käynyt hakemassa Abakanin Rautatieasemalta Omskista tänne viikoksi  kyläily- ja tutustumisreissulle tulleen Aitamäkien perheen. Markus ja Mari Aitamäki ovat Omskissa kielikoulussa klomen pienen lapsensa Annin, Eljaksen ja Luukaksen kanssa. Heidän mukanaan tulimyösOmskin Orlovnkan entisessä suomalaiskylässä SEKLin kv.linjalaisena työskentelevä jyväskyläläinen Tarja Vekkeli.
Tarja muutti Omskin alueelle viime keväänä ja on jo kotiutunut hyvin Orlovnkaan, jossa hänellä on työtovereinaan Valentiina . Orlovnkassa työskentelee myös diakoni Valera.
Vieraat osallistuivat ehtoollisjumalanpalvelukseen,jossa khra Vjadseslav (Slava) Shadrin toimiliturgina ja Joose saarnasi. Johanna vastasi pyhäkoulusta, josta puuttuivat Pitkästen lapset.Osa heistä oli sairaina ja Aino meni heitä hoitamaan.  Iltapäivällä olimme koko suomalaisporukalla Pitkäsillä  syömässä. Joose oliehtinyt loihtia todellamakoisat lasagnet  ym herkut pöytään. Joose onkin saanut arvonimen Diak.povari (diakoni- kokki). Aitamäet majoittuivat Pitkäsille ja Tarja tänne kirkon kvarttiiralle.
Pitkäsillä tehtiin suunnitelmia alkavalle viikolle.Huomenna, siis maanantaina hoidellaan "bisneksiä" Minusinskissa. Tiistai-torstaille on suunniteltu retkeä Sajanin vuoristoon Jergagin kansallispuistoon. Torstai-iöltana on täällä nuorten ilta. Lauantaina on Slavan Minusinskissa työskentelyn 10v juhlintaa ja sunnuntaina on tarkoitus osallistua Karatusan jumalanpalvelukseen. - Katsotaan milloin ehtisimme Arskan kanssa töihin Karatusaan.

MALLIA HOTAKAN PAAVOSTA

Lopultakin selvisin lahtemaan Minusinskista tanne Karatusaan. Kirjoittelen Tonjan koneella pappilan olohuoneen sohvalla. Sivusilmalla ihailen kaminan lasiluukun takana leikkivaa elavaa tulta. Sanoinkin Tonjalle, etta teilla on erittain hyva Televiisori, jonka kuvan katseluun ei kyllasty (silloin kun kaminassa on tulet).
Arskan jatin Minusinskiin pitelemaan flunssaansa. Ainolla oli menossa Hiljan ja Saiman koulunkaynti pyhakoululuokassa. Minulle tytot (vaiko Aino) ovat antaneet rehtorin arvon ja Arska linee sitten tarkastaja.  Aikaisin aamulla (klo  05.15) heitin Joosen ja Vitalin Abakanin lentoasemalle Mitsulla ja palasin kvarttiiralle ja panin maate. Herasin vasta kymmenelta. Palautin Mitsubishin Timrjasevalle ja tein tuloksettoman pankkikierroksen . Sitten lainasin Ainolta satasen ja vaihdoin sen rupliksi (4344,00). Pyorittelin Transitin kesarenkaat Arskan avustuksella sisalle ja laitoin ne verannan alle varastoon ja lahdin Karatusaan
Soitin viela Minusinskin alueelta Nordealle ja kyselin missa voisi olla vika kun visakortti ei toimi, vaikka tililla on rahaa. Kortti oli kunnossa, mutta kredit oli nollilla, vaikka kayttotililla oli ihan reilusti (minun tilanteessa) katetta. Jotenkin meni minun hilseeni yli se selitys.Jo pikkupoikina naapurin poikien kanssa korttiringissa (salaa kotivaelta, selkaanhan siita olisi tullut) huomasin etten ole mikaan ruudin keksija noissa finanssijutuissa.
Kaikki mika on laulaen tullut on myos viheltaen mennyt.
Mutta vaikka finanssipuoli kangerteleekin, niin naihin Etela-Siperian tienvarsi maisemiin se ei vaikuta.
Ruska on jo kaukana takanapain, mutta nyt saa ihailla myohaissyksyn murrettuja vareja niin tienvarren sankipelloilla ja kynnoksilla kuin aivan villina arolla kasvaneessa ja nyt kuivaneessa heinikossa, tai kauempana metsikoissa ja jopa kymmeniin kilometreihin ulottuvissa sinisen eri vivahteissa nakyvissa kukkuloissa ja lopulta Karatusaa lahestyttaessa yli sadan kilometrin paassa siintavissa  Sajanin jopa lahelle kolmea kilometria tavoittavissa lumisissa vuorenhuipuissa. Luntahan siella nayttaa tanasyksyna olevan jo puolestatoitatuhannesta metrista lahtien. -Kunhan sinne vaan ehtisi metsasuksilla hiihtelemaan jossain valissa.
Karatusaan ehdittyani ajoin suoraan kirkkotyomaalle ja tavoitin taydessa tyon touhussa jo nimeltakin tutun Gennadin ( ehka n 40v rakennusmies ja samalla tyonjohtaja) seka puolen tusinaa nuoria osin jo naolta tuttuja rakennusmiehia.  Hitsauspuikot, porakoneet ja vasarat olivat kaytossa ja kellarin seinien vankkatekoiset valumuotit ovat nyt noin puolivaliin saakka valmiina kellotapulilta katsottuna. Kellotapulin osalta kellarin seinat ovat jo valettukin.  Minusinskista lahtiessani ilma oli suorastaan lauhkea. Mittari naytti 12-13 plusastetta.
Matkalla alkoi vahitellen vihmoa vetta ja Karatusassa tuuli melko navakasti pohjoisesta. Gennadi totesi, etta normaalia kelia nain lokakuun puolivalissa. Yolla voi tulla jo luntakin.
Illempana siirsin Transitin portin sisapuolelle ja laitoin jo sahkopuhaltajan toimimaan, jotta on mukavampi kayda nukkumaan. Kolme vuotta sitten nukuimme Laurin kanssa velimiehen Ivecossa marraskuun lopulle saakka ilman mitaan lammitysta, kun tassa pappilatyomaalla oli vain kahden kilowatin sahkot. Kaikki kapasiteetti tarvittiin pitamaan kylpyhuoneen lattiavalu lampiman puolella ja ulkona saattoi olla oisin jopa
10-15 astetta miinuksella. No me olimme silloin nuorempia ja olihan meilla myos hyvat makuupussit.
En siis ehtinyt tanaan edes aloittaa tyontekoa, vaan olen kaymassa nukkumaan tyomaan viereen.
Tassa tilanteessa tuli mieleeni Sallan ajoilta (72-81) hyva ystavani  maanviljelija Topi Raatikka. Meihin poikosiin nahden jo paljon enemman elamaa nahnyt lupsakka ja jo hieman pitempaan vyohonkin siirtynyt kaverimme.
Topi oli aivan ilmiselvasti ottanut oppia eraassa venalaisessa klassikkokirjassa esiintyvasta Oblomovitsista, joka ei turhia hataillyt. -Kerran meilla oli melkoiset talkoot Suoltijoen pirtilla. Etelasta Lpr:n Imatran ja Joutsenon suunnalta oli tulossa paasiaislomaporukka ja noin kymmenisen metria pihan tasosta alempana virtaavasta joesta saunalle tuleva vesijohto oli paassyt jaatymaan melko perusteellisesti. Vesipumppua pyoritti isolla dieselagregaatilla jauhettu sahkovirta.
Sulatimme ja kuumensimme vetta suurkampan keittion hellan paalla. Me kirjailijapastori Lasse Marjokorven kanssa haalasimme hellaa varten polttopuut ja lumet isoihin kattiloihin, joista kannoimme vedet saunaan, jossa suntio Ville Rannikko ajoi kiehuvan kuumaa vetta kasinpumpattavalla paloruiskulla ja ohuemmalla muoviputkella sen jaatyneen putken sisalle. Topin tehtavana oli lisailla puita hellaan ja sen han tekikin, mutta paneutui nayttavasti hellan viereen asettamalleen pirtin penkille maate ja siita kasin hoiteli virkaansa ja antoi valilla meille poikosille asiantuntevia neuvoja.
Muutamaa vuotta myohemmin Lasse kirjoitti novellityyppisen tositarinoihin perustuvan kirjan Viimeiset suomalaiset. Kirjan julkaisija on Arvi A Kariston kustantamo.
Monien muiden merkittavien henkilohahmojen joukossa esiintyy myos ystavamme Topi Raatikka. Hanelle kirjailija oli onnistuniut sorvaamaan oivallisen ja hyvin kuvaavan nimen :Paavo Hotakka.
Pohjoisessahan miehelle yleensa annettiin hanta milloin mitenkin onnistuneesti kuvaava korkonimi. Eras tunnetuimpia pohjoissuomalaisia korkonimia lienee Natti-Jussi, mutta se on taas jo toinen tarina se.

EDELLEEN JATKETULLA VIIKONLOPULLA MINUSINSKISSA

Maanantaina käydessämme Karatusassa Vitalin perhe esitteli meille DVD:nä Venäjällä ja venäjäksi tehtyä elokuvaa "Tulitikkuja lainaamassa" .Käsikirjoitus pohjautuu  Maiju Lassilan kirjoittamaan  suomalaiseen klassikkoon.
 Siinähän savolaismies lähtee lainaamaan naapurista tulitikkuja, mutta lainausreissu pääsee "vähän" venähtämään. Nyt tää vapaa viikonloppu on myös venähtänyt jo turhankin pitkäksi.  Eilen käytiin  Karatusassa ikäänkuin turistina, minun osalta. -No tänään ei voinut lähteä kun piti vaihtaa Transitiin talvirenkaat. -Sekin on nyt tehty. Arska tuli lentsustaan huolimatta avuksi kun nostelin talvirenkaita kvarttiiran verannan lattianalusvarastosta.Ajoimme tuttuun Aleksein rengastyöliikkeeseen lähelle ulitsa Timrjasevan siltaa. Arskakin pääsi näin tutustumaan mukavaan ehkä 35-40v  Alekseihin, joka samalla tasapainotti renkaat ja silmämääräisesti katseli onko aurauskulmat ok. - Lienee siltikin viisasta poiketa vielä aurauskulmia mittaavaan spesiaaliliikkeeseen.
Toinen este Karatusaan lähtemiselle oli se, että halusin olla saattamassa Satua hänen lähtiessään Suomeen iltajunalla Abakanista.Lyöttaydyin siis  Pitkästen perheen ja Satun mukaan Abakaniin. Ajomatkan aikana Jorma Laine soitti minulle ja pyysi kertomaan myös Jooselle terveisinä, että Karatusan kirkkotyömaan rahaliikenne on taas kunnossa ja työt pääsevät jatkumaan. Joosehan lähtee aamulla aikaisin Vitalin kanssa lentämällä Pietariin, jossa he osallistuvat yhdessä Jorma Laineen ja Inkerin kirkon sekä SEKLin porukan kanssa Karatusan kirkkoprojektia koskevaan neuvonpitoon.
Nyt kun olen vielä Minusinskissa lähden heittämään kaverit Joosen työautolla Abakanin lentokentälle.
Ennen junan lähtöä kävimme syömässä tutussa Abakanin Irkkuravintolassa. Ravintolareissu koetteli melkoisesti Joosen kukkaroa, kun minä en ollut onnistunut nostamaan Visakortillani rahaa pankista. Olin jo antanut tyttärelleni Riikalle toimeksiannon selvittää mikä on minun käyttötilini tilanne (Mullaeiole vielä käytössäpankkitunnuksia ja olen melkoinen tumpelo sen sortin asioissa). Katetta kuului olevan, joten ongelma lienee ollut vain täällä Minusinskin päässä. Pitää huomenna käydä yrittämässä uudelleen ja tasata menoja Joosen kanssa.
Toivottavasti tapaan huomenna Karatusan kirkkotyömaalla rakennusmiehet täydessä työvauhdissa.
Meitä Joosen kanssa on alkanut jo huolestuttaa kun pienet yöpakkaset ovat alkaneet jo toista viikkoa sitten. Tosin päivälämpötilat kohoavat varsinkin aurinkoisina päivinä reilusti toiselle kymmenelle.
Karatusan kellarin seinien ja kattoholvin edessä olevia valuja ajatellen tilannetta helpottaa jonkunverran myös se, että ns. valumuotit ovat 2x6-7 tuuman vankkaa lankkua ja jo sekin suojaa pakkaselta ja ehkäpä valuhommista viimeisenä toteutettavassa kattoholvin valussa voitaneen käyttää tarvittaessa kellarin sisällä suuria sähkö/diesel käyttöisiä lämpöpuhaltajia ja valuja voi myös peittää ja peitteiden allekin puhaltaa lämmintä. - Luotan kyllä aikalailla näitten venäläisten ammattimiesten osaamiseen noissa betonihommissa. Kunhan vaan saamme Suomesta käsin hoideltua rahaliikenteen ajallaan ja mallikkaasti.
Tässä Karatusan kirkkoprojektissa kuten varmasti muissakin aikaisemmissa Inkerin kirkon vastaavissa rakennusprojekteissa jokainen euro on tiukassa. Eihän Inkerin kirkolla itsellään ole vielä tarvittavia pääomia tällaisiin suuriin rakennushankkeisiin. -Varmaankin siellä lähipäivien palavereissa asian tiimoilta
tarvitaan aivan erikoista viisautta löytää oikeita ratkaisuja projektin loppuunsaattamista ajatellen.
Nyt tarvitaan myös erikoisesti kaikkien lähetysystävien esirukousta,sillä loppujen lopuksi rukous on kaiken a ja o .niin tällaisia rekennusprojektien rahoituksia ajatellen kuin myös siinä kuinka saisimme lähetysnäyn siirrettyä uudelle sukupolvelle. Sanoihan Vapahtaja itse opetuslapsilleen vaalenevia vainioita katsellessaan että "Rukoilkaa siis elon Herraa, ettäHän lähettäisi työmiehiä elopelloilleen".

JATKETULLA VIIKONLOPPUVAPAALLA

Perjantai-iltana palasin Karatusasta tänne Minusinskin srk:n kvarttiiralle, jossa Arska on potenut lentsua ja Pitkästen lasten suomiope Ainokin vielä asustaa samassa pyhäkoululuokassa, jossa pitää oppitunteja tytöille. Nyt on jo maanantai-ilta,mutta vieläkin olen Minusinskissa.
Pitkästen mukana Suomesta junalla tullut lähettisihteerini Satu Eronen on kortteerannut Pitkästen olohuoneessa. Satu tekee  reportaaseja kahteen suomalaiseen hengelliseen aviisiin, eli Uuteen Tiehen ja Sanansaattajiin. Satuhan oli kanssani Karatusassakin yhden yön nukkuen yksin Transitin takasviitissä Ainon -30 asteen untuvapussissa ja matkusti Karatusasta pikkubussilla Minusinskiin.
Joose oli Ainon kautta laittanut meille Arskan kanssa perjantai-iltana  terveisiä, että aikaisin lauantai aamuna kirkon kvarttiiralle saapuu Inkerin kirkon naisjuristi Tujana, ja hänelle pitää pedata makuupaikka Slavan toimistoon, jossa minä olen majaillut.-No siirsin kamppeeni Arskan kaveriksi peräkammariin ja Aino petasi Tujanalle petipaikan konttorin pöydälle, koska se on käytännössä mukavampi kuin pöydän yläpuolelle rakentamamme yläpeti. Slava oli kuitenkin vienyt Tujanan omaan kotiinsa majoittumaan ja  niinpä minä siirryin lauantai-iltana takaisin tutulle paikalleni Slavan konttoriin.
Tapasimme Tujanan vasta sunnuntain jumalanpalveluksessa. Tutustuimme hieman jo ennen jumalanpalveluksen alkua ja varsinkin sen jälkeen.Johanna ja Tujana juttelivat paljon myös englanniksi ja minä sotkin sekaan ruskengelskaani. Noin kolmikymppinen viehättävä Inkerin kirkon laioppinut on syntyisin Ulan-Udesta,ja on aito burjaatti. Hän oli opiskellut Ulan Uden yliopistossa ja on nyt töissä Inkerin kirkon keskustoimistossa. Hän huolehtii siitä, että kirkon keskustoimiston ja myös ympäri laajan Venäjän levittäytyneen Inkerin Luterilaisen kirkon seurakuntien viralliset paperiasiat ovat järjestyksessä. Työ maata näyttää riittävän myös näissäSlavan ja Vitalin seurakunnissa.
Tänäaamuna lähdimme MitsubishilläJoosen Slavan ja Satun kanssa Karatusaan.Kirkon rakennustyömaalle oli sovittu työmaahartaus klo 11. Arskan jätimme lepäämään lentsunsa klanssa.
Slava istui pelkääjän paikalla ja Joose istui "puikoissa". Yöllä on ollut jo jonkun aikaa pikkupakkasia ja tienvarrella oli auringolta suojassa korkeammissa maisemissa ja metsän suojassa paikoitellen vähän luntakin. Puolimatkan jälkeen kun tie laskee kauniiseen Tuba-joen laaksoon oli tiellä jo jäätäkin. Ilmeisesti siihen oli satanut lunta, joka oli osittain sulanut ja sitten jäätynyt. Mitsubishissä oli vielä alla kesärenkaiksi ajetut vanhat kitkarenkaat, mutta nelivetoisena autolla selviää pienillä liukkaillakin.
Tosiasia on että niin Mitsubishiin kuin minun Transitiini on nyt syytävaihtaa alle talvirenkaat
Jo heti alkumatkasta Slava ehdotti aamuhartauden pitämistä. Emme vastustaneet, joten Slava kävi tuumasta toimeen. Hän käytti Venäjä-Suomi katekismusta lukien molemmilla kielillä ja luki myös venäjäksi pätkän jostain Mooseksen kirjojen loppupuolelta ja sen Joose suomensi meille takana istuville.
Sitten luettiin uskontunnustukset ja isämeidän rukoukset ja Slava jatkoi vapaasti rukoilleen Joosen toimiessa pirivotsikkana. Siinä käytiin läpi koko laaja Venäjän työkenttä ja työntekijät perhekuntineen.
Vähän ennen Karatusaa löytyi lopulta aamenen paikkakin.
Matkan varrella ehdimme Satun kanssa ihailla kauniissa murretuissa väreissä esittäytyneitä upeita tienvarsimaisemiakin.Suurin osa puista oli jo pudottanut lehtensä(ei tietenkään männyt, joita myös on reitin varrella).
Meillä oli vielä reilu tunti aikaa työmaahartauteen ja ajoimme suoraan Vitalin pappilaan Revolutsionnaja 63:een aamukahveille. Kahvit juotiin ja Satu ehti haastatella Vitalia. Minä otin kuvia Satun kameralla lehtijuttuja varten. Heti alkuun selvisi, ettei tänään olekaan ketään kirkonrakennustyömaalla.
Työt oli lopetettu kait jo perjantaina tavallista aikaisemmin. Ilmeisesti jonkunlaisen rahaliikenneongelman
vuoksi. Toivottavasti  työt saadaan jatkumaan, etteivät jo alkaneet yöpakkaset pääse sotkemaan vielä kesken olevia valuhommia. Suurin osa kellarinseinävaluista on tekemättä sekä kellarin kattoholvi on kokonaan tekemättä.
Ajoimme kirkonrakennustyömaalle, jossa pidettiin pieni rukoushetki. Sitten mentiin syömään lounasta ortodoksikirkkoa vastapäätä sijaitsevaan neuvostohenkiseen stolavajaan, eli ruokalaan.Lounaan jälkeen Vitalija Slava lähtivät suoraan Minusinskiin, jossa heillä oli juristi Tujanan ja jonkun paikallisen viraston henkilöitten kanssa palaveri. Me Joosen ja Satun kanssa ajoimme Suetukin kylään, josta paikkoihin tutustumisen jälkeen ajoimme ns.peltotiereittiä Kizilin tielle ja sitä kautta Minusinskiin.
Olimme kuulleet jo aikaisemmin, että peltotiereitillä on aloitettu vanhan aikoinaan kivetyn, mutta käyttämättömäksi jääneen tieosuuden kunnostustyöt. Noin puoliväliin saakka olikin tietyöt menossa.Pusikot vanhalta tiepenkalta oli raivattu pois ja uutta karkeaa kivi/sora-ainesta oliajettu tiepenkalle jasitä oli tasattukin. Jonkun matkan päästä Joose siirtyi kuitenkin ajamaan tasaisempaa vierassä kulkevaa sänkipeltoreittiä.
Illalla kävimme Joosen kanssa männiikkökankaalla kuntolenkillä. Arska ja Ainokin tulivat sinne kyydissämme. Ainolla oli erään tuttavan tapaaminen ja Arskakävipienen kävelylenkin ja palasikahvilaan.
Joose hölkkäsi ehkä noin kolme kilometriä. Minäputosin kyydistä puolen kilometrin jälkeen ja oikaisin kävelemällä  tutulle loikkatreenipaikalle, jossa teimme 3-4 kpl 10 vuoroloikkasarjoja. Joose pääsi lähes saman kuin viikko sitten ja minulla oli yhden lenkkarin pohjan verran petrausta edellisestä kerrasta.