Viime torstai-iltana pakkasin mäkivarusteeni Jannen dsl-Pösöön ja ajoimme 60 km Oulun suuntaan Luohualle. Janne ja Riikka olivat Siperiassa ollessani ostaneet -50 luvun lopulla rakennetun rintamamiestyyppisen talon, jossa oli kait 60-70 lukujen vaiheilla tehty lisäeristysremontti ja samalla rakennettuns."Lapin lisä", sauna-, pesu-, ja wc tiloineen. Pihassa on myös suht`tilava ulkorakennus, jossa on autotalli, varastoja ulkosauna. Taivalkosken reissulta palattuamme teimme tuossa autotallissa punttitreenin.
Viikonloppuna oli perinteiseen tapaan Suomen Veteraanimäkihyppääjien lumileiri ja Cup kisojen avaus. Kisapäivänä oli mäkikisat myös junnuille ja yleiselle sarjalle K73 (isossa) mäessä. Lumihyppytuntumaa hakevaa porukkaa oli siis runsaasti paikalla. Olin käynyt edellisviikonloppuna Rukalta palatessani mäellä ja todennut, etteivät K35 ja K50 olleet vielä kunnossa. Myöhästyimme veteraanien iltapäivän harjoitusvuorolta, mutta hyppäsimme nuorempien joukossa muutaman hypyn. Ehdin kuitenkin nähdä muutaman veteraanihyppääjän horjuvan K50 mäen epätasaisessa notkossa ja aloitinkin siksi itse suoraan isosta mäestä kahdella hypyllä, sen jälkeen menin tuomaritorniin katsomaan Jannen hyppyjä ja seurasin missä kavereita eniten horjuttaa. Olisin mennyt korjaamaan tuota kaarretta haravan ja laskettelusuksien kanssa ennen iltatreenejä, mutta kun mäestä tuli alas jatkuvasti hyppääjiä,ei se ollut mahdollista.Iltaharkkojen alussa Korhosen Pekka ja Keijo Korpi ( 60-64 sarjalaisia) kävivät havuttamassa kaarretta, jotta paremmin huomaisivat nuo epätasaisuudet, mutta kävi taas kuten niin monta kertaa aikaisempinakin vuosina yksi veteraanihyppääjä kaatui pahasti. Keijo Korvelta murtui reisiluu ja hänet kuljetettiin Ouluun leikattavaksi.
Harjoituksiin tuli puolen tunnin tauko . Olisipa se tauko pidetty ennen noita treenejä ja käytetty mäen kunnostukseen. - Eikö näissä ekoissa lumileireissä opita koskaan, että mäet pitäisi olla turvallisessa kunnossa.
- No harjoitusten ja veteraanipalaverin sekä joukkueenjohtajien kokouksen jälkeen teimme kolmestaan Janne Haukipuron ja kisojen TA:n Tuomo Leinosen kanssa pari tuntia töitä k.o.alamäessä. Pojat haravoivat ja lapioivat alempana ja minä tamppasin ja haravoin koko rinteen. Valutin irrottamaani lunta noihin taitekohtiin, joihin pojat heittelivät lisää lunta lapiolla. Poljin sen kiinni laskettelusuksilla ja seuraavana aamuna vielä rinteenhoitokone jyräsi alamäen. Ennen tuota urakointia alamäen kaarre muistutti "Kiviset ja Soraset" sarjan neliskanttisia autonrenkaita, mutta nyt jo hieman normaalia hyppyrimäen alamäen kaarretta.
Janne Haukipuro hyppäsi yllättävän hyvin, vaikka kovassa 30-39v sarjassa jäikin viimeiseksi eli kahdeksanneksi. Oma hyppäämiseni oli todella kankeaa ja siksi jätin ison mäen kisan hyppäämättä. Ajattelin myös että lähdemme ajelemaan kohta K50 kisan jälkeen Luohualle, mutta jäimme kuitenkin seuraamaan junnujen (a16v) yleisen, naisten (vain kaksi) sekä vielä viimeisenä hypätyn veteraanicupin (alle ja yli 50v) kisaa. - Jarkko Määttä oli yleisen sarjan paras. -Harri Ollin hyppy ei vielä kulkenut. Samoin näytti käyneen sunnuntaina Vuokatissa, jonne juniorit ja yleinen sarja siirtyivät.
Sunnuntaina kävin Jannen Riikan (saman nimiset kuin Vääksyssä asuvat tyttäreni ja vävyni) mukana Ylivieskassa josta haettiin heidän kotiinsa uusi sähköliesi. Sunnuntai-iltana ehdimme katsomaan netistä (TV-tä heillä ei ole) Janne Ahosen upeat Top-kymppiin yltäneet hypyt Lillehammarin Maailman cupissa K120 mäessä. Siitä innostuneena lähdimme pienelle hölkkälenkilleja teimme lopuksi punttitreenin autotallissa.
Eilen olimme jo taasMuorinmäellä, mutta paukkupakkanen ( pahimmillaan -20) ja entistä pahemmin oikutellut kaivinkoneen starttimoottori aihettivat sen ettei varsinaisiin hommiin, eli hyppyrimäen alamäen hirsirungon nostamiseen päästy ollenkaan. Janne purki starttimoottorin ja teki siinä huoltoremonttia. Yksi puslalaakeri oli aivan sökö. Sen tilalle Janne Janne rakensi parista metalliputken pätkästä liukulaakerin ja asensi starttimoottorin takaisin paikoilleen myöhään illalla. Edelleen starttimoottorissa onongelmia, mutta kone silti lopulta käynnistyi. Jannen rekkahommat alkavat kait perjantaina, jolloin minäkin siirryn Kuopioon juhlimaan etukäteen Epun kolmivuotissynttäreitä. Meillä on siis kolmepäivää aikaa jatkaa mäkiremonttia. Toivottavasti saadaan jotain aikaiseksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti