"SÄÄENNUSTUKSET OLI KOHILLAAN, MUTTA ILMAT TUPPASIVAT REISTAILEMAAN"

Seitkytluvulla asuimme perheeni kanssa Koilliskairassa; Tarkemmin sanottuna Sallan pitäjässä. Leipätyöni oli ohjailla nuorisoa ja palkan (lapinlisineen) maksoi paikallinen ev.lut.seurakunta. Lisäksi nykyisin vävyjeni anoppina paremmin tunnettu silloinen vaimoni ja kolmen ihanan tyttäreni äiti oli aluksi saman työnantajan palveluksessa hoidellen diakonissan vakanssia, josta kuitenkin siirtyi seutukunnan "arvauskeskuksen" leipiin ja samalla kolmivuorotyöhön tuon vuosikymmenen puoliväliin sattuneen öljykriisin vaikutuksesta. Kunnankin puolella oli vielä 70-luvulla jo mainittu lapinlisä käytössä.. Ostin silloin ainoan kerran ihan "pakasta vedetyn" tuliterän Toyota Corollan, jonka kuitenkin vaihdoin porokolarin jälkeen vain 7v ikäiseen taksina paljon ajettuun punaiseen Mersuun.  Mersukin vaihtui neljän vuoden jälkeen vain kaksi vuotta taksina ajettuun upeaan Toyta Crowniin joka kestikin minulla peräti 9 vuotta. -Pohjoisessa oltiin siis melkoisia porvareita  ja pankkivirkailijatkin lähes pokkailivat meikäläistä. Muutto etelään, elikä vävyjen anopin tekopitäjään Sääminkiin tavalliseksi rivimieheksi otti melko lujille.  Hattu kourassa joutui hyvin nöyränä menemään pankkiherrojen puheille kun sattui lainaa tarvitsemaan aloittaessamme ok.talon rakentamista.
Mutta ilmoistahan minun piti kirjoittaa.  Sen verran vielä niistä Koilliskairan oloista, että siellä tutustuin moneenkin hyvin merkittävään ja itselleni tärkeäksi ja kestäväksi ystäväksi tulleeseen ihmiseen. Eräs merkittävä mies (jota en tosin edes tavannut henk.kohtaisesti) Koilliskairassa oli Värriöjokivarressa asustanut sääprofeetta, jonka ennustukset olivat kyllä kohillaan, mutta silloin tällöin ilmat tuppasivat hieman reistailemaan.  -Täällä Etelä-Siperiassa on viime aikoina ollut melkolailla samanlaiset olot kuin aikoinaan sanotaan olleen Koilliskairassa. Ilmat ovat reistailleet melkoisesti.  Jo ennen meidän saapumistamme Minusinskiin  näillä seuduin oli ollut melko lämmin jakso.  Ajoreitin varrella alkoivat tienpenkat ja pellotkin paikoin samoinkuin jotkut lehtipuut tai pensaat vihertämään.
Alkumatkahan meilläoli ollut aivan aurinkoista, mutta Novosibirskin jälkeen muuttui pilviseksi ja Krasnojarskin molemmin puolin saimme kokea jopa rankkaa lumimyräkkääkin. Varsinkin Krasnojarskin jälkeen kun valtatie numero 54 nousi noin 150 km matkalla melko korkealle (ehkä 6-700 metriin pahimmoillaan) ja lumisade oli ajoittain sakeaa oli matkassa jännitystä. Onneksi ilman lämpötila oli kuitenkin muutaman asteen nollan yläpuolella ja lumi suli mustaan asfalttiin. Jos olisimme olleet liikkeelläseuraavana yönä tai päiväämyöhemmin olisimme joutuneet vaihtamaan talvirenkaat alle. Olimme Uralin jälkeen vaihtaneet kesärenkaisiin kun kelit olivat niin "kesäiset".
Viimeisellä "pikataipaleella" saimme nähdä ja myös valokuvataaivan upeita maisemia Hakasian aluella. Tie kulki todella kauniiden kumpuilevien avoimien maisemien kautta. Tien varressa ja kauempanakin oli pikimustaksi kulotettua sekä jo vihertävää ruohikkoa ja niitten takana korkeammalla vitivalkoisena kumpuilevat vuorenharjanteet. -Siinä silmä todellakin lepäsi.
Viimeisen viikon sisällä Minusinskissa kelit ovat vaihdelleet melkolailla.Jonain päivänä ollaan oltu suomalaisittain lähes hellelukemissa. Lämpömittari on käynyt muutaman kerran jopa +20 asteen yläpuolellakin, mutta seuraavana päivänä on jo sadellut räntää ja luntakin+. Kun eilen ajoimme Arskan kanssa tänne Karatusaan (Mikael jäi Minusinskiin potemaan kipeytynyttä ukkovarpaan niveltä. Lienekö kihtiä vai rasitusvamma) ilma oli pilvistä ja korkeammat kukkulat sumun tai pilvien peitossa.
Illalla sää selkeni ja samalla kylmeni. Arska alkoi jo huolestua jakyseli oliko lämpöpuhallin matkassa ja toimiko  se.  Olimme eilen aloitelleet valmistella Tonjan kasvihuoneen muovittamista. Laitoimme harjalta räystäälle ns.tasausrimoja. Käytimme saranin vinnille jääneitä 12mm paneeleita, kun emme ehtineet ajoissa sahalle ostamaan sopivia rimoja.  Pojat Dima 11,Aljosha 9 ja Misha5v kiipeilivät kasvihuoneen kehikolle ja pääsisivät myös naulaushommiin. Arska ikuisti poikien työtä Mikaelin videokameralla.
Naapurin "vesi-,ja sähköSashakin" poikkesi työmaalle ja varoitteli meitä odotettavissa olevasta myrskystä. Sasha jokopelleili tai sitten syy oli minun kuullun ymmärtämisestä sillä hän sanoi tuulen nopeudeksi jopa sata metriä sekunnissa. -Ehkä se olikin neljännesminuutissa,sillämitään myrskyä ei tullut.
Jätimme muovin levittämisen kuitenkin tälle päivälle- Laitoimme lämpöpuhaltimen toimimaan Transitiin noin puoli yhdeksältä ja menimme sisälle pappilaan. Arskan piti tietenkin päivittää facebookia ja sähköpostia, jos vaikka tytöiltä olisi tullut postia. Arska koko pienen ikänsä (49v) poikamiehen kirjoilla olleena on saanut kokea meiltä veljellistä hyväsydämistä huumoria aiheen tiimoilla niin tälläkuin edelliselläkin Siperian matkallamme.  Yhteisen iltapalan jälkeen Arska "painuipehkuihin" ensimmäisenä ja jäi näin osattomaksi perinteisestä pappilan perheen sydäntä koskettavasta iltarukoushetkestä. Kun myöhemmin kampeuduin Arskan ohi aikoinaan Ainoa varten rakentamaani takasviittiin Arska oli vielä hereillä ja epäili että puhaltaako tuo sähkölämmitin ollenkaan lämmintä. Mies ei ollut sulkeutunut makuupussiin sisälle, vaan levittänyt sen itselleen peitoksi. Totesin, että lämmitin toimii. Laitoin kuitenkin Arskalle lisäpeitoksi Minusinskin kvarttiiralta mukaaniottamani ohuehkon täkin, sillä arvelin, että tarkenen kyllä kun vedän makuupussin vetoketjun kiinni ja jätän vain pienen hengitysreiän kuin talviunilleen köntistynyt kontio.
Arska lämpeni ja alkoi kohta  "sahata hirsiä" melko äänekkäästi. Itselläni tuntui uni viipyvän. Pikkuhiljaa alkoi tuntua myös viileältä ja kaivelin kassistani lisälämmikkeeksi vaatteita makuupussin päälle.Lopulta lienen nukkunut (koiranunta) itsekin. Aamuyöstäalkoi olla jopa liian kuuma. Lämpöpuhaltimen lisäksi pattereina toimi  kaksi miehenkörilästä. Yhteenlaskettuna lähemmäs kaksisataa kiloa noin 37 plusasteista möhkälettä.  Arska on jo työmaalla ja lupasi aloittaa saranissa työkalujen inventaariota, johon odotamme mukaan myös Joosea. Laitamme sitten porukassa myös ne muovit Tonjan kasvihuoneeseen.
Tämän viikon aikana yritämme valmistella Suetukin ulkovuoriremonttiin liittyviä asioita.
Ensi maanantaina ajavat Karatusan saha-höyläämöltä k.o. tuhdit kedripanelit Suetukiin. Maanantaina
Minusinskiin pitäisi tullamyös Kazanilaisryhmä  Sergein johdolla valmistelemaan Karatusan kirkkoprojektin jatkamista. Tiistaina on saapumassa Pietarsaarelaisryhmä Suetukin talkoisiin.
Tämän viikon perjantaina eli ylihuomenna Joose vie perheensä Abakanin lentoasemalle, josta he lentävät Moskovaan ja sieltä kait junalla Pietariin, josta tilataksilla Suomeen.
Melkoista säpinää on siis odotettavissa lähipäivinä; mutta jo on aikakin, sillä kohtahan olisi lähes alettu kärsiä makuuhaavoista-Äktsöniä siis jokaipailtiin ja nyt sitä on tulossa.

EKA VIIKKO "KÄMMENIÄ KATTELLESSA"

Ensi tiistai-iltana tulee täyteen ensimmäinen viikko täällä Etelä-Siperiassa.  Erästä mielikirjailijaani Kalle Päätaloa lainatakseni aika on mennyt lähinnä "kämmeniä kattellessa".  Sanonta on peräisin Kummun Kallen eli kirjailijan isä-Hermannin veljen "toimeliaisuuden" kuvailusta. Kummun Kalle oli onnistunut pääsemään käsiksi "mettärahoihin" ja ilman sen kummempaa työntekoa vöyristynyt melkoiseksi talolliseksi. Jo luonteeltaan tämä Kalle ei pahemmin kiirehtinyt pahempiin "ryskätöihin" ja jos sunnitelmissa sattui olemaan jonkunlainen työprojekti Kummun Kalle "pelasi entiijoa" sen suhteen koska kannattaisi aloittaa, elikä mieluummin ensi viikolla tai jos oli oikein tiukka paikka, niin sitten mieluummin vasta huomenna. Hermanni Päätalo oli perinpohjaisesti suivautunut näihin veljensä ominaisuuksiin ja luultavasti myös kateellinen veljensä helposta rikastumisesta. Hermannihan oli terveenä ollessaan suorastaan "työhullu" ja samaa ominaisuutta löytyy myös kirjailija Kalle Päätalostakin.
Joskus aikaisemminkin alotus täällä on mennyt niinsanotusti "pitkäksi", mutta silloin on kyseessä ollut paha flunssa tai vastaava sairastuminen. Tällä kertaa on saatu olla terveinä.Tosin Mikaelilla kipeytyi hieman toisen jalan päkiä kun teimme ensimmäisen kävelyreissun perinteisessä ulkoilupaikassamme mäntymetsikössä.  Osa syynä toimettomuuteemme lienee ollut se, että kohta meidän jälkeemme tänne tuli Suomesta lentämällä kaksi minulle jo ennaltaan tuttua esikoislestadiolaista saarnamiestä, joitten tulkkina toimi junalla Krasnojarskista tullut Sleyn lähetti lääninrovasti Ville Melanen. K.o. saarnamiehillä oli jokunen tilaisuus ensin täällä Minusinskissa, sitten veimme heidät  tulkkeineen Joosen Mitsubishillä Karatusaan ja kävimme heidän kanssaan Motorskojen kylän kulttuuritalossa, jonne oli kokoontunut ihan mukavasti kouluikäistä nuorisoa.Toinen pienimuotoisempi tilaisuus pidettiin Karatusan ammattikoululla. Saarnamiehet tulkkeineen jäivät Karatusaan ja Vitali oli vienyt heidät lauantai-iltana Kuraginoon  Krasnojarskiin menevään yöjunaan.
Tietenkin samalla reissulla tarkastimme  Karatusan kirkkotyömaan.  Perustus-, ja kellarivaiheen betonointiurakan suorittanut minusinskilainen firma oli lopettanut työt kannen betonoinnin jälkeen tammikuussa. Ennen seuraavan eli kakkosvaiheen (hirsirungon pystytys, takaosan väliseinät, välipohja sekä kattorakenteet, ja ovet sekä ikkunat) aloittamista,  jota tulee tekemään kazanilainen Inkerin kirkon arkkitehti Laineelle tuttu rakennusfirma tarvitsee ykkösvaiheen osalta tehdä hieman loppuviimeistelyä.   Joose ja Vitali vaihtoivat autoja muutamaksi päiväksi, silläVitalilla oli tarkoitus viedä vieraat ja samalla oma perheensä lauantaina picnikille Amil-joelle.
Eilen eli sunnuntaina täällä Minusinskin srk:n kvarttiiralla vietettiin konfirmaatiojumalanpalvelusta.
Khra Slava ja diakoni Oleg olivat pitkin talvea pitäneet sunnuntaisin rippikoulua kahdelle minullekin tutulle srk.nuorelle  eli Eduardille ja Olgalle sekä ehkä  noin 45v ikäiselle Lenalle. Lena oli konfirmoitu Ville Melasen toimesta jo keskiviikon opetusmessussa ja eilen konfirmoitiin juhlallisesti nämä nuoret.
Kohta messun jälkeen lähdimme Joosen ja Arskan kanssa Vitalin Lada Nivalla ns. peltotiereittiä Suetukiin, jossa oli kolmelta alkamassa jumalanpalvelus. Vitali oli mennyt Suetukiin Joosen Mitsubishillä Karatusan kirjastossa pidetyn palveluksen jälkeen ja he hoitivat homman myös Suetukissa ihmetellen missä me  viivyimme. Peltotiereitillä eivät puhelinyhteydet toimineet ja me olimme juuttuneet erääseen märkään ja upottavaan paikkaan.  Erehdyimme reitin valinnassa ja niin oltiin jumissa kurassa.  Suetukista kyläilyreissusta palannut henkilöautoporukanmiehet yrittivät auttaa meitä, mutta kesärenkailla varustettu Niva ei inahtanutkaan paikoiltaan. Autokuski kyyditsi Joosen a ivan lähellä tietyömaan kimpussa möyrineen työprikaatin luokse ja kohta sieltä tuli iso tiekarhu, joka helposti veti Lada Nivan pois ropakosta. Tiekarhu juuttui sitten itse samaan ropakkoon kun yritti lähteä takaisin työmaalleen ropakon läpi. Kuski näytti soittavan radiopuhelimella kavereilleen ja viittoili meitä jatkamaan matkaamme. Kiersimme ropakkopaikan ja ohitimme työprikaatin.Suetukista oli tehty peltotiereitille  uutta tietä jo kymmenkunta kilometriä. Vain päällystys puuttui.
Emme tavottaneet Vitalin porukkaa. He olivat pitäneet messun ja ajaneet kylän  hautausmaan takana sijaitsevalle  uimapaikalle.  Otimme valokuvia Suetukin kirkon ulkovuorausremonttia ajatellen ja lähdimme Karatusaan. Ajomatkan aikana Joose sai puhelinyhteyden Vitaliin. He tulivat perässämme, ehkä puoli tuntia myöhemmin kotiinsa.
Olin lauantaina soittanut arkkitehti Jorma Laineelle Pietariin ja kertonut tilannekatsauksen Karatusan kirkkotyömaalta. Jorma kertoi, että Kazanilaisryhmän lähtöpäiväksi oli sovittu ensi tiistai,mutta se saattaa viivästyä rahaliikenteen vuoksi. Kazanilainen pankki,  jonka kautta rahaliikenne oli tarkoitus hoitaa oli mennyt konkurssiin ja nyt pitää perustaa tili johonkin muuhun pankkiin. Jorma on itse myös tulossa Karatusaan, mutta vasta kun k.o.työprikaati on saanut Karatusassa käytännön asiat hoideltua ja kakkosvaiheen rakennusprojekti voidaan aloittaa.  Jorma kertoi pitävänsä vielä myös palaverin rakennustoimikunnan ja minusinskilaisen firman kanssa ykkösvaiheen loppuasioista.
Joose auttelee tänään vaimoaan heidän tavaroittensa pakkaamisessa. Hänellä on ohjelmassa Kratusassa käynti keskiviikkona. Jos lapset ehtivät parantua (heillä on menossa vesirokko)  Johanna lähtee lasten kanssa lentämällä loppuviikosta Moskovaan ja sieltä junalla Pietariin, josta tilataksilla Suomeen.  Joose tietenkin hoitelee heidät täältä lentoasemalle Abakaniin.
Me  lähdemme huomenna Karatusaan. Siellä on tarkoitus ensin saattaa loppuun viime kevään vierailijaryhmän rakentaman kasvihuoneen muovittaminen ja sitten aloitetaan Vitalin ulkovarastossa työkalujen investointi Suetukin hirsikirkon ulkovuorausremonttia ajatellen.  Loppuviikosta tänne saapuu Pietarsaaresata kolmen hengen talkooryhmä (kaksi rak.alan naisimmeistä ja yksi mies) nimenomaan Suetukin kirkkoremonttia varten. He lähtevät takaisin Suomeen kesäkuun alussa.
Vitali on varannut talkooporukkaa varten Suetukista erään tyhjillään olevan pikku talon. Luultavasti toukokuu menee pääasiassa Suetukissa ja täällä Minusinskissa käydään vain viikonloppuisin jokin saunomisreissu saatetaan tehdä myös Vitalin luokse Karatusaan.

TURVALLISESTI PERILLÄ MINUSINSKISSA

Juuri viikko sitten selvittiin kuin selvittiinkin Venäjän tullista tien päälle kohti Siperiaa. Kotoa Savonlinnasta oli lähdetty aamupäivällä kymmeneltä Arskan ja Mikaelin kanssa. Eilisiltana täkäläistä aikaa(5 tunnin aikaero) puoli kymmeneltä saavuttiin Pitkästen kotiin, jonne Joose oli valmistellut meille iltapalan. Lapsetkin olivat vielä hereillä, mutta Hiljaa emme tavanneet.Hänellä lienee ollut jokin juttu menossa tietsikan kanssa.  Iltapalan ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen saimme srk:n kavarttiiran  avaimet ja painuimme suoraan yöpuulle. Arska, joka teki perinteisen "happihypyn" jalkapelillä oli jo ennen meitä perillä, sillä veimme täyteen lastatun peräkärryn varmuuden vuoksi läheiselle stajankalle turvaan. Arska valloitti tutun sänkynsä perähuoneessa ja Mikael majoittautui myös tuttuun pyhäkouluhuoneeseen. Itse nukuin vielä tämän yön transitissa, ja nyt peräti "välisviitissä",jonne piti järjestellä tilaa nukkumista varten.
Rajan ylityksessä meitä oli "myyvittämässä" veljeni Martti ja Ilmari sekä Kurpan Erkki ja eräs puolalainen kaveri. Tavaraa oli nimittäin aika lailla ja sitä siirrettiin melkoisesti Masan Ivecoon. He olivat menneet edellämme "heittämällä" läpi tullista, mutta meidän autoomme jäänyttä tavaramäärää tullimies sekä huumekoira tarkastelivat pitempään. Tullimiehestä tavaraa oli kolmelle miehelle paljon.Availimme laukkuja sen mukaan kuin tullimies määräsi. Selitin, että kaikki Transitin takasviitin levyn alla olevat kuuluvat auton huolto-ja korjauskalustoon. Jouduin selittämään että viivymme  perillä Minusinskissa ja Karatusassa perisen kuukautta ja tarvitsemme remonttihommissa myös isohkon naulapyssyn ja kolme laatikollista kampanauloja. Olihan siellä myös minun Stihl-moottorisahakin. -Lopulta tullivirkailija löi leimat papereihin ja päästiin huokaisemaan helpotuksesta.
Matkanteko tutulla porukalla oli "leikintekoa". Moskova ohitettiin vaihteen vuoksi pohjoispuolelta   pitempää kiertotietä numero 107 pitkin. Se oli muuten hyvä ratkaisu, mutta loppupäässä oli turhaa "veivaamista" ja mutkaa takaisin Moskovaan päin.  Ajoimme vuorotellen ja nukuimme noin 4-6 tunnin yhteiset yöunet. Lähes koko matkan sää oli aurinkoinen ja keli kuiva. Vasta Krasnojarskia lähestyessämme keli muuttui pilviseksi ja sateiseksi ja sitä se oli myös viimeisenä matkapäivänä Krasnojarskista Minusinskiin. Olimme vaihtaneet Transitiin kesärenkaat Uralin jälkeen ja jouduimme  vähän jännittämäänkin kun loppumatkan alkuvaiheen vuoristotaipaleella alkoi sankka lumisade. Onneksemme, tai varmaan se oli varjelusta lumi suli märkään asfalttiin. Jos olisimme tulleet vuorokautta myöhemmin olisimme joutuneet vaihtamaan alle talvirenkaat. Viime yönä Minusinskissakin oli pakkasta ja Vitalilla, joka oli eilen ollut perheineen täällä Minusinskissa ja käynyt yötä kotonaan Karatusassa oli ollut keliongelmia jäisellä tiellä. 
Poikkesimme Omskissa, jonne jätimme tavaraa Aitamäille ja otimme
kyytiimme siellä kylätyössä olleen ja Suomeen jo palanneen Tarja Vekkelin pari matkalaukkua.
Krasnijarskista olin luvannut hakea myös jo menomatkalla sieltä Suomeen  juuri ennen saapumistamme muuttaneen SLEYn  lähetin Sirpa Mäkitalon pari matkalaukkua ja tuoda nekin Pitkästen muuttokuorman mukana Suomeen palatessamme. Sirpa oli kyllä tekstiviestillä kertonut että tavaraa oli kuitenkin kertynyt jonkun verran enemmän.  Ja olihan sitä tavaraa  paljon enemmän kuin olin kuvitellut, mutta saimme kuitenkin ahdettua kaiken Transitiin  ja nyt kaikki pakaasit ja matkalaukut on jemmassa srk:n kvarttiiran lukitulla verannalla, jonka alakertaan nostelimme myös Transitin talvirenkaat. - Kesäkuussa pähkäillään kuinka saamme kaiken mahtumaan Transitiin ja peräkärryyn.
Tämä tulomatka oli lähes kaksi viikkoa myöhemmässä kuin aikaisemmat kevätmatkani ja lunta oli nyt paljon vähemmin. Toissa talvena oli Uralilla Tsaikovskissa lähes metri lunta, nyt   vain 20-30 senttiä.
Pientä jännitystä oli  alkumatkasta troikkamme kokoonpanonkin suhteen, sillä Arskalla  oli  vähän kyläilysuunnitelmia Izevskin suunnalla.  Yhteyden otot eivät kuitenkaan onnistuneet ja troikka pysyi  onneksemme koossa. Kovasti venäjän kielen opinnoissaan edistynyt konealan ammattilainen ja myös  tasokas automies säilyi porukassamme.  Mukava on jatkaa tämänkertaista Siperian projektia tällä kokoonpanolla.
Ville Melanen laittoi kyytiimme Krasnojarskista Minusinskiin neljä laatikollista kirjallisuutta ja matkusti itse tänne perässämme yöjunalla. Tänään hän piti täällä  papeille seminaaria, johon kuului opetusmessu. Villelle yllätyksenä oli messun yhteydessä oli myös noin kolmekymppisen naisen konfirmointi. Ilmeisesti Slava ja Oleg olivat pitäneet talven aikana yksityisrippikoulua.
Huomenna tänne saapuu Suomesta muutama lestadiolainen saarnamies,joita Ville tulkkaa. Viikonloppuna menemme jo kait tutustumaan Karatusan ja Suetukin tilanteisiin. Karatusan kirkkoprojektin kakkosvaiheen rakentamisesta vastaava Kazanilairyhmä pitäisi tulla myös viikon sisällä valmistelemaan hirsikehikon pystytystä.Niihin aikoihin tänne on tulossa myös Inkerin kirkon arkkitehti Jorma Laine Pietarista. Me valmistelemme Joosen kanssa samanaikaisesti Suetukin kirkon ulkovuori- ja ikkunaremonttia. Toukokuuksi Suetukiin saapuu  myös kolmen hengen talkooporukka Pietarsaaresta.
Mikael, joka jo viime syksyn matkalla otti paljon valokuvia ja videomateriaalia (jota Kaitsu Lappalainen hyödynsi Vremje Tserkvi ohjelmassaan) jatkoi samaa rataa tälläkin kertaa. Hänen isossa kännykkätietsikassaan toimi syksyllä nettiyhteys ja samalla navigaattori.
Nyt sitä toimintaa ei ollut  ja kun itse olin vähän huolimaton kartanlukijana  valitsimme Kemerovan suurkaupungin seudulla eräässä kohden väärän kaistan ja jouduimme uudelle väärään suuntaan vetävälle moottoritielle, jossa ensimmäinen kääntymismahdollisuus oli vasta 50 kilometrin päässä. Tuli siis satakilsaa ylimääräistä ja se menee minun piikkiini. Arska oli ajovuorossa ja  vähän harmistuneena  pölisytteli liikoja karstoja moottorista. K.o.moottoritiellä oli 130 km/h rajoitus, jota ei kuitenkaan rikottu.

ALLAKKA HUKASSA, MUTTA LEIMA PASSISSA

Hukassa on taas kerran almanakka, eikä ihan mikä tahansa, vaan työnantajan kustantama Kansanlähetyskalenteri. Jonkun kerran allakkani on löytynyt Joosen allakoitten joukosta . Elikä oon sen unohtanut Joosen autoon tai kotiin täällä Suomessa tai Siperiassa. Joosella sattuu nimittäin olemaan samanlainen allakka.  Yleensä kadonneet allakat löytyvät, paitsi se jonka lienen pudottanut 90-luvun lopulla OB-jokimissiossa laivan sohvan välipohjaan.
Viime vuosikymmenten allakat ovat tallessa jossain kaapissa tai pahvilaatikossa tulevia kirkkohistorian/mäkihypyn historian tutkijoita varten. Liikkeellelähtö ilman allakkaa on kuin lähtisi paitahihasillaan  vaikka onkin pusakkakeli. Irtonaiset muistilaput tuppaa häviämään ja meikäläisen muisti alkaa olla kuin Turhapuron elokuvassa, jossa muisti palaa pätkittäin. Joku empaattinen vierelläkulkija on tosin lohduttanut että ikääntyneemmillä ihmisillä on vaan kovalevyllä niin ylettömän paljon tavaraa, että se tieto tulee ulos vähän hitaammin. Huomenna tai ylihuomenna muistuu yks`kaks`tutun kaverin nimi joka ei sitten millään tule mieleen kun siitäon tarve.
-Jos joku lukijoista kokee samantapaisia ongelmia ja epäilee itsellään jopa hiipivää dementiaa, voin lohduttaa ettei se ole vielä dementiaa jos unohtelee tavaroita esim. auton avaimia tms.  Vasta sitten on kyseessä dementia kun löydettyään hukassa olleet avaimet ei muista mihin niitä käytetään.  -Itselläni saattaa olla jo hitaasti hiipiviä "emmental-oireita", sillä toisinaan yritän ensin tunkea kotioven lukkoon jotain aivan erisorttista avainta kuin se ikivanha yksinkertainen abloyavain, jolla ovi aukeaa.
"Leimalla" en tarkoita vielä sitä leimaa, jonka Venäjän tullivirkailija toivottavasti iskee passiini kun huhtikuun puolivälissä, jos Herra suo ylitän Venäjän rajaa Nuijamaalta käsin kahden talkoomiehen; Arskan ja Mikaelin kanssa  25v vanhallaTransitillani.Peräkärryssä on tavaraa Omskissa kieltä opiskelevalle Aitamäen lähettiperheelle.  Paluumatkalla kesäkuussa tuomme Pitkästen muuttokuorman  ja parin naislähetin Tarjan ja Sirpan  matkalaukkuja, jotka pitää poimia kyytiin jo menomatkalla .Pitkäset lentävät ensi viikon alussa Minusinskiin ja Johanna palaa lasten kanssa jo toukokuussa. Joose jää kanssamme sinne vielä rakennushommiin. Edessä on järjestyksessä kahdeksas  kolmen kuukauden matkani pakettiautolla. Usein on mukana myös peräkärry tavaroitten kuljettamista varten.
Otsikossa mainittu "Leima passissa" tarkoittaa sitä, että köyrittyäni pitkästi toista viikkoa ahtaassa autotallissani vanhan Transitin alla ruosteita poistaen ja reikiä pellillä paikkaillen, lasikuitukittiä laittaen ja maalaillen sain "leiman" katsastuskonttorilla. Vanha palvelija meni nikottelematta läpi eka kerralla.
Jarrut piti hyvin ja päästöarvotkin olivat kuin uudella autolla.  Olin lastoittanut vähän jo rikkoutuneet käsijarruvaijerit ja myös  säätänyt käsijarrun pitäväksi ja  hätäapukorjannut väljät takaiskarien alapäät. Arska, joka on toiminut viime viikkoina jo ankaran räkäflunssani sekä kyseisen katsastusrempan aikana huoltokuskinani käyttäen minua ruokakaupassa sekä hakien milloin mitäkin tarviketta varaosapuolelle oli käynyt hitsauttamassa lisää uutta plootua pahasti jo ruostuneeseen vetokoukun kiinnityssysteemiin.
Huojennus leiman saamisen jälkeen oli melkoinen.Olin kysellyt myös Automestareilta jakopäänhihnan vaihtamisen hintaa.Kilometrien puolesta olisi   vielä ollut varaa, mutta kun edellisestä vaihdosta on jo viisi vuotta sovin ensi maanantaille tuon remontin.  Saavat samalla vaihtaa uudet Castrolin täyssynteettiset öljyt ja suodattimen moottoriin ja tehdä muut asiaan kuuluvat tarkistukset. Pitää muistaa vielä pyytää tekemään jotain polttoainetankin "huohotusputkelle". Ilmeisesti venäläinen dieseli on tukkinut k.o.ilmaputken jonka vuoksi tankkaaminen on hidastunut ja vaatii jo melko lailla kärsivällisyyttä.
Kulunut talvi meni ilman ensimmäistäkään hiihtokilometriä ja mäkihyppyjäkin tuli reilut parikymmentä.
Muorinmäellä vietin aikaani melkolailla auttaen Janne Haukipuroa mäkirempassa, mutta ensimmäistäkään hyppyä ei päästy hyppäämään. Kerran saatiin jo lumetettuakin mäki, mutta Jannen piti lähteä rekkahommiin ja minun seurakuntavierailulle "etelään".Sitten vesisade ja lämpimät säät sulattivat ne lumet. Oman kuntoni hoitamisessa oli talven parasta vävy Jannen ja Riikan sekä Arskan kanssa toteutettu myrskytuhosavotta Tallisaaressa. Kuljetuspuolella ahkeroivat veljeni Aku ja Ilmari Auliksen vanhalla Lynxillä ja  Riikan eno Veikko poikansa Simon ja kaverinsa Martti Luukon kanssa mönkijöillään ja lopuksi Simo nelivetotraktorillaan ja metsäkärryllä ja nosturilla kuormasi pöllit pinoihin mantereelle. Kun teatterialan ammattilaiset Martti näyttelijä/ohjaaja  ja Janne valo- ja äänisuunnittelija tutustuivat
ei jutuista meinannut löytyä loppua. Luukon  Masan elämäntyö on ollut maa-ja metsätilan hoitamisen ohessa edistää seutukunnan kulttuurielämää erikoisesti harrastajateatteriohjaajana. Masa on myös aivan nuoresta asti harrastanut ja myös hyvin menestynyt metsätaitokisoissa. Patistelinkin Jannea kutsumaan Marttia vaimonsa kanssa kesällämestämarssille Tallisaareen ja testaamaan samalla savusaunaa.
Eilen katsastuksen jälkeen kävin hoitelemassa pankkiasioita. Laskuja oli kertynyt melkoinen nippu ja kyllä siinä tili hujahti  melkolailla miinuskatteelle kun niitäselvittelin. Olin laittanut eilisaamuna Joosen matkassa pari matkalaskua SEKLille. Joose oli Johannan ja pikku-Pietarin kanssa tapaamassa esimiestämme SEKLin  Venäjäntyön koordinaattoria Tapni Kaitaista. Pitänee soittaa SEKLin taloustoimistoon, että laittavat minulle "kottia", että selviän vielä maanantaina auton huoltojutuista.
Varsinkin näin keväisin vanhan auton omistajana tulee ketteltua löytyisikö sopivan hintaista tuoreempaa kulkuneuvoa, mutta kummasti autokuume helpottaa, kun muutaman kerran painelee otsikkoa tyhjällä lompuukillansa.