TURVALLISESTI PERILLÄ MINUSINSKISSA

Juuri viikko sitten selvittiin kuin selvittiinkin Venäjän tullista tien päälle kohti Siperiaa. Kotoa Savonlinnasta oli lähdetty aamupäivällä kymmeneltä Arskan ja Mikaelin kanssa. Eilisiltana täkäläistä aikaa(5 tunnin aikaero) puoli kymmeneltä saavuttiin Pitkästen kotiin, jonne Joose oli valmistellut meille iltapalan. Lapsetkin olivat vielä hereillä, mutta Hiljaa emme tavanneet.Hänellä lienee ollut jokin juttu menossa tietsikan kanssa.  Iltapalan ja kuulumisten vaihtamisen jälkeen saimme srk:n kavarttiiran  avaimet ja painuimme suoraan yöpuulle. Arska, joka teki perinteisen "happihypyn" jalkapelillä oli jo ennen meitä perillä, sillä veimme täyteen lastatun peräkärryn varmuuden vuoksi läheiselle stajankalle turvaan. Arska valloitti tutun sänkynsä perähuoneessa ja Mikael majoittautui myös tuttuun pyhäkouluhuoneeseen. Itse nukuin vielä tämän yön transitissa, ja nyt peräti "välisviitissä",jonne piti järjestellä tilaa nukkumista varten.
Rajan ylityksessä meitä oli "myyvittämässä" veljeni Martti ja Ilmari sekä Kurpan Erkki ja eräs puolalainen kaveri. Tavaraa oli nimittäin aika lailla ja sitä siirrettiin melkoisesti Masan Ivecoon. He olivat menneet edellämme "heittämällä" läpi tullista, mutta meidän autoomme jäänyttä tavaramäärää tullimies sekä huumekoira tarkastelivat pitempään. Tullimiehestä tavaraa oli kolmelle miehelle paljon.Availimme laukkuja sen mukaan kuin tullimies määräsi. Selitin, että kaikki Transitin takasviitin levyn alla olevat kuuluvat auton huolto-ja korjauskalustoon. Jouduin selittämään että viivymme  perillä Minusinskissa ja Karatusassa perisen kuukautta ja tarvitsemme remonttihommissa myös isohkon naulapyssyn ja kolme laatikollista kampanauloja. Olihan siellä myös minun Stihl-moottorisahakin. -Lopulta tullivirkailija löi leimat papereihin ja päästiin huokaisemaan helpotuksesta.
Matkanteko tutulla porukalla oli "leikintekoa". Moskova ohitettiin vaihteen vuoksi pohjoispuolelta   pitempää kiertotietä numero 107 pitkin. Se oli muuten hyvä ratkaisu, mutta loppupäässä oli turhaa "veivaamista" ja mutkaa takaisin Moskovaan päin.  Ajoimme vuorotellen ja nukuimme noin 4-6 tunnin yhteiset yöunet. Lähes koko matkan sää oli aurinkoinen ja keli kuiva. Vasta Krasnojarskia lähestyessämme keli muuttui pilviseksi ja sateiseksi ja sitä se oli myös viimeisenä matkapäivänä Krasnojarskista Minusinskiin. Olimme vaihtaneet Transitiin kesärenkaat Uralin jälkeen ja jouduimme  vähän jännittämäänkin kun loppumatkan alkuvaiheen vuoristotaipaleella alkoi sankka lumisade. Onneksemme, tai varmaan se oli varjelusta lumi suli märkään asfalttiin. Jos olisimme tulleet vuorokautta myöhemmin olisimme joutuneet vaihtamaan alle talvirenkaat. Viime yönä Minusinskissakin oli pakkasta ja Vitalilla, joka oli eilen ollut perheineen täällä Minusinskissa ja käynyt yötä kotonaan Karatusassa oli ollut keliongelmia jäisellä tiellä. 
Poikkesimme Omskissa, jonne jätimme tavaraa Aitamäille ja otimme
kyytiimme siellä kylätyössä olleen ja Suomeen jo palanneen Tarja Vekkelin pari matkalaukkua.
Krasnijarskista olin luvannut hakea myös jo menomatkalla sieltä Suomeen  juuri ennen saapumistamme muuttaneen SLEYn  lähetin Sirpa Mäkitalon pari matkalaukkua ja tuoda nekin Pitkästen muuttokuorman mukana Suomeen palatessamme. Sirpa oli kyllä tekstiviestillä kertonut että tavaraa oli kuitenkin kertynyt jonkun verran enemmän.  Ja olihan sitä tavaraa  paljon enemmän kuin olin kuvitellut, mutta saimme kuitenkin ahdettua kaiken Transitiin  ja nyt kaikki pakaasit ja matkalaukut on jemmassa srk:n kvarttiiran lukitulla verannalla, jonka alakertaan nostelimme myös Transitin talvirenkaat. - Kesäkuussa pähkäillään kuinka saamme kaiken mahtumaan Transitiin ja peräkärryyn.
Tämä tulomatka oli lähes kaksi viikkoa myöhemmässä kuin aikaisemmat kevätmatkani ja lunta oli nyt paljon vähemmin. Toissa talvena oli Uralilla Tsaikovskissa lähes metri lunta, nyt   vain 20-30 senttiä.
Pientä jännitystä oli  alkumatkasta troikkamme kokoonpanonkin suhteen, sillä Arskalla  oli  vähän kyläilysuunnitelmia Izevskin suunnalla.  Yhteyden otot eivät kuitenkaan onnistuneet ja troikka pysyi  onneksemme koossa. Kovasti venäjän kielen opinnoissaan edistynyt konealan ammattilainen ja myös  tasokas automies säilyi porukassamme.  Mukava on jatkaa tämänkertaista Siperian projektia tällä kokoonpanolla.
Ville Melanen laittoi kyytiimme Krasnojarskista Minusinskiin neljä laatikollista kirjallisuutta ja matkusti itse tänne perässämme yöjunalla. Tänään hän piti täällä  papeille seminaaria, johon kuului opetusmessu. Villelle yllätyksenä oli messun yhteydessä oli myös noin kolmekymppisen naisen konfirmointi. Ilmeisesti Slava ja Oleg olivat pitäneet talven aikana yksityisrippikoulua.
Huomenna tänne saapuu Suomesta muutama lestadiolainen saarnamies,joita Ville tulkkaa. Viikonloppuna menemme jo kait tutustumaan Karatusan ja Suetukin tilanteisiin. Karatusan kirkkoprojektin kakkosvaiheen rakentamisesta vastaava Kazanilairyhmä pitäisi tulla myös viikon sisällä valmistelemaan hirsikehikon pystytystä.Niihin aikoihin tänne on tulossa myös Inkerin kirkon arkkitehti Jorma Laine Pietarista. Me valmistelemme Joosen kanssa samanaikaisesti Suetukin kirkon ulkovuori- ja ikkunaremonttia. Toukokuuksi Suetukiin saapuu  myös kolmen hengen talkooporukka Pietarsaaresta.
Mikael, joka jo viime syksyn matkalla otti paljon valokuvia ja videomateriaalia (jota Kaitsu Lappalainen hyödynsi Vremje Tserkvi ohjelmassaan) jatkoi samaa rataa tälläkin kertaa. Hänen isossa kännykkätietsikassaan toimi syksyllä nettiyhteys ja samalla navigaattori.
Nyt sitä toimintaa ei ollut  ja kun itse olin vähän huolimaton kartanlukijana  valitsimme Kemerovan suurkaupungin seudulla eräässä kohden väärän kaistan ja jouduimme uudelle väärään suuntaan vetävälle moottoritielle, jossa ensimmäinen kääntymismahdollisuus oli vasta 50 kilometrin päässä. Tuli siis satakilsaa ylimääräistä ja se menee minun piikkiini. Arska oli ajovuorossa ja  vähän harmistuneena  pölisytteli liikoja karstoja moottorista. K.o.moottoritiellä oli 130 km/h rajoitus, jota ei kuitenkaan rikottu.