maanantai 27. toukokuuta 2013

HILJAISELOA JA JUHLAA MINUSINSKIN MAISEMISSA

Sleyn aktioryhmän lähtemisen jälkeen vedettiin lonkkaa ja henkeä Joosen kanssa, jopa niin että perjantaiksi suunniteltu talkootyökeikkakin Karatusaan jätettiin tekemättä. Joose oli tosi väsynyt ja vähän kipeäkin, enkä minäkään sitten yksin sinne lähtenyt.
Sen verran saatiin aikaiseksi liikunnan harrastamista, että keskiviikkona käytiin pikkuporukalla potkimassa palloa lähellä vanhaa kaupunkia, kuitenkin uuden puolella hyväkuntoisella ja kookkaalla keinonurmikentällä, jossa oli myös jonkun futisjoukkueen melko isot harjoitukset.
 Olimme käyneet samassa paikassa myös edellisviikolla, vai oliko se kaksi viikkoa aikaisemmin. Silloin edelliskerralla sille alustalle sopimattomat tavalliset lenkkarini olivat  kova tehoisessa potkussa "leikanneet  kiinni" ja oikea polvi oli kipeytynyt jonkun verran.  Olin jo unohtanut polvikivun, mutta nyt se uusiutui ja oli jo vaikea kävelläkin. Laukustani löytyi onneksi joskus Virosta ostamaani Viprosal B salvaa (kärmesalvaa), jonka haju on melkoinen, mutta se rauhoitti särkevää polvea. Samaan syssyyn löysin myös vanhat Instrun angoravillaiset polvenlämmittimet, jotka samalla hieman tukevat polviniveltä.
Viikko sitten olin käynyt yksin hölkkä/kävely/loikkatreenilenkillä "Sosnovi borissa" (mäntymetsässä) ja ehtinyt Jooselle kehaista uutta enkkaria kymppiloikissa. Joosen merkki oli jäänyt 20 cm minun uuden rekortin taakse. - Nyt polvi alkaa olla jo normaalin oloinen, mutta ainankin loikkatreenit pitää aloittaa hyvin varoen.
Torstain nuorteniltaan  haettiin Slavan kanssa kahdella autolla nuorisoa amiksen oppilasasuntolasta, Joose teki sillä aikaa leipomishommia. Ilta oli taas kerran ihan mukava, päättyen yhteiseen tee-, ja kahvitarjoiluun. Nuoret lauloivat hyvin mukana Inkerin kirkon sinistä laulukirjaa ja Joose ja Slava selittivät sanaa yhdessä. Aiheena oli "Troitsa" (Kolmiyhteinen Jumala) Suurin osa nuorista oli ollut mukana jo useita kertoja.
Sunnuntaina oli juhlallinen konfirmaatiojumalanpalvelus, sillä Slava (Joosekin) oli pitänyt noin kahden vuoden ajan "rippikoulua" arviolta 55-60v Amalialle  joka nyt pääsi ensimmäistä kertaa nauttimaan srk:n kanssa Herran Pyhää Ehtoollista.
Sunnuntai-iltapäivällä käytiin koko suomalaisryhmällä (Saima ja Hilja puuttuivat, he olivat kavereittensa luona) Abakanissa syömässä melko uudessa amerikkalaistyylisessä ravintola/vapaa-aikakeskuksessa.
Sen jälkeen mentiin vielä Slavan ja hänen lastensa (nyt Saima ja Hiljakin mukana) ulkoilemaan vanhan kaupungin puolella sijaitsevaan  melko laajaan vapaa-aika- ja leikki-puistoon. Siellä oli monenlaisia melko vanhoja ja vähän alkeellisiakin  laitteita. Opasteitten mukaan siellä olisi mahdollisuus myös ratsastaa poneilla. Nyt siellä ei poneja näkynyt. Ilmeisesti paikan avajaisetkin ovat vasta koulujen päättymisen jälkeen.
Lauantai-iltana kävimme Ainon kanssa ajelulla Abakanissa. Löysimme tutun tasokkaan kahvilan ja sieltä menimme elokuviin. Filmi oli amerikkalainen  kolmio/neliödraama. Harmi vaan kun se oli puhuttu päälle venäjäksi. -No Aino sanoi ymmärtäneensä melko hyvin, kun minä taas melko huonosti. Filmin nimi oli ......
Suuri (  elikä Feliki...........). Pitänee joskus lainata se Savonlinnassa ja katsoa vävyjen ja tyttärieni kanssa.
Jo aktiolaisryhmän aikana tai sitä ennen olin aloittanut lukea paksun tiiliskiven kokoista Stalingratin taistelua (Hitlerin ja Stalinin joukot). Lopettelin sen loppuviikosta ja sunnuntaina hain Pitkäsiltä Jack Londonin "Merisuden" ja  Jane Austinin "Kasvattitytön tarinan". Nyt Merisusi on kahlattu läpi. Se olikin mielenkiintoinen ja myös jännittävä kirja. Luulin että olisin sen joskus aikoinaan lukenut kun lainasin mielestäni kaikki Londonin kirjat jonkun rospuuttokelin aikana.
Huomenna lähdemme Karatusaan luultavasti jo aamupäivällä ja yritämme saada jotain kesken olevaa hommaa jatkumaan. Klo 16 on Sagaiskojen kylässä nuortenilta. Parikin kertaa on jouduttu liian kylmän tai sateisen sään vuoksi nuorisolle luvattua picnikretkeä siirtämään.
Arkkitehti Jorma Laine, jota odottelimme tänne toukokuun aikana oli soittanut Jooselle ja kertonut, että Karatusan kirkkoprojektilupapaketista puuttuu vielä jonkun paikallisen viskaalin allekirjoitus. Sitten olisi kait jo alulle laitetun perustus/kellarivaiheen tarjouskilpailun loppuun vienti.
Olemme Joosen kanssa lähdössä Transitilla kohti Suomea kait 14.06. Johanna lähtee vähän aikaisemmin lasten kanssa lentämällä. Ainon lähtö myös lentäen  tapahtunee samoihin aikoihin.
Ennen meidän lähtöä tänne tulee pastori Tuomas Pöyhtärin johtamana vieraileva lestadiolaisryhmä Pohjois-Suomesta, Ruotsista ja Norjasta  (9 miestä ja kolme naista +  tulkki Bertta Krasnojarskista ja Sleyn naislähetti). Me Joosen ja Slavan kanssa toimimme kyytimiehinä ja varmaan Vitalikin silloin kun ollaan Karatusan suunnalla. Vierailuohjelma täällä kestää 8 päivää ja sitten ryhmä siirtyy Krasnojarskiin.

maanantai 20. toukokuuta 2013

"SHOFÖÖRIN PÖKSYISSÄ"

Jos lukijalle on tutustunut joskus Havukka-ahon ajattelijaan, niin hän saattaa muistaa kirjailija Veikko Huovisen laittaneen tekstiinsä kyseiselle vilosohville otsikon tapaisen ajatuksen sellaisella eroituksella, että  H.a.a. oltuaan oppaana muutamalle seutukunnalle sattuneelle lisenssiaatille tuumaili, että mahtaisi olla mielenkiintoista olla jokunen päivä "lisenssin pöksyissä".
Viime viikon tiistaina tänne Etelä-Siperiaan saapunut kuusihenkinen Sleyn nuorten opiskelijoitten aktioryhmä lähtee tänä iltana yöjunalla pastori Ville Melasen kanssa Krasnojarskiin. Heidän ohjelmansa jatkuu siellä vielä reilun viikon ajan. Heidän kokemuksiaan voi seurata sielläkin ositteesta www.sley.fi/aktioblogi .
Minun päätehtäväni kuluneen viikon aikana on ollut toimiminen autokuskina. Minun Transitini on ollut enemmän huoltoauto ja pelkääjän paikalla on istunut lähes aina pastori Ville Melanen, mutta silloin tällöin myös joku nuoristakin. Meillä Villen kanssa on juttua riittänyt milloin mistäkin, mutta yksi yhteinen kiinnostuksen ja keskustelujen kohde on ollut  Veteli, johon liittyen meillä on melkolailla yhteistä.  Villen vaimo Susanna sattuu olemaan kotoisin Vetelistä ja hänen äitinsä ja isänsä olivat aikoinaan (lähes ennen talvisotaa), mukana srk.nuorten toiminnassa kun olin Vetelissä kesätöissä nuorisotyöharjoittelijana.  Olin silloin vasta 18v ja Villen anoppi oli minua 4v nuorempi ja appiukko Lassi Laasanen taas pari vuotta vanhempi kuin minä.
Pistäytyessäni kesällä -64  Vetelistä  kotona Luumäellä, sain eräältä ystävältäni pari vuotta minua vanhemmalta srk.nuorelta arvonimen: "Suomen vetelin nuorisonohjaaja".
Luumäkeläinen srk:n nuorisoporukka oli lentopallopelin tuiskeessa, kun astelin yksinäni kohti kesäkoti Osviittaa. Olli Jokiranta, josta myöhemmin tuli Elimäen lukion rehtori, oli ehkä lomalla RUKista ja terävänä kaverina huomatessaan minut komensi paikalla olleelle nuorisolle " Huomio! Katse vasempaan päin!  -Tässä saapuu Suomen Vetelin nuorisonohjaaja. Mutta missä viipyy Sievin tyttö?"
Ville Melanen 35v oli aikoinaan ollut kesäteologina ensin Perhossa, joka on Vetelin naapuripitäjä ja myöhemmin myös Vetelissä, jolloin hänkin oli päässyt uransa "huipulle" saaden k.o. arvonimen  pienellä muutoksella,"Suomen Vetelin kesäteologi".
Autokuskina toimimisen lisäksi olen asunut aktioryhmän kanssa tässä Minusinskin srk:n  kvarttiirassaAbakanskaja 41:ssä,  isossa yhdeksän kerroksen kivitalossa. Nuorisolla on vieläkin selvää viiden tunnin aikaerosta johtuvaa vaikutusta, elikä nukkumaan käyminen on siirtynyt ohi puolen yön. Osaltaan siihen on vaikuttanut myös se, että olemme palanneet  Sagaiskojen, Karatusan ja Suetukin kirkko-,/ nuorteniltareissuilta kuten myös eiliseltä Jenisein yläjuoksulla n 120 km täältä etelään sijaitsevan Susenskojen jättiläispadon ja voimalaitoksen maisemiin tehdyltä tutustumismatkalta melko myöhään.
Vastaavasti aamulla herääminen on siirtynyt, joten minulle, jolla on jo vakiintunut täkäläinen vuorokausirytmi on langennut aamupuuron keittäminen ja siinä sivussa muutenkin aamupalan laitto. Tiskarin virkaakin (joka on minulle tuttua vuosikymmenten varrelta, kun en juuri muita keittiöhommia "osannut", paitsi "hätätilanteissa") on tullut aikalailla hoideltua, sillä nämä Siperian luterilaiset pastorit ovat laatineet melkolailla tapahtumarikkaan ohjelman aktiolaisryhmälle. Joku heidän blogistinsa olikin todennut joskus viikon puolivälissä, että ohjelmaa on ollut niin paljon, ettei ole oikein ehtinyt nukkuakaan.
Huolimatta vanhasta sanonnasta; ettei vanhaa koiraa kannata yrittää opettaa istumaan, (puhumattakaan muista uusista tempuista), olen alkanut Joosen ohjeitten mukaan valmistaa ns. uunipuuroa ja ihme kyllä puuro on ollut syömiskelpoista. Joose ja Ville ovat toimineet ruokatavaroitten hankintapäällikköinä.
Pari-, kolme päivää sitten Minusinsk lakkautti kerrostaloasuntojen lämmittämisen sekä samalla myös lämpimän (kuuman) veden.  Joose on järjestänyt tuttuun mäntymetsikön viereiseen saunaan parikin saunavuoroa, mutta eilisiltana jäivät saunomiset ja muutkin iltapesut vähemmälle, koska reissussa meni niin myöhään. -Pikku hiljaa aletaan lähestyä vanhaa venäläiseen ortodoksiuskontoon kuuluvaa sanontaa:"Pyhät haisevat" ( Se on vähän laajempi juttu ja palataan siihen joskus myöhemmin).
Astioitten tiskaaminen tietenkin myös on vaikeutunut, sillä ainut mahdollisuus on keittää tiskivesi parin litran vetoisella vedenkeittimellä.
Ville pastorin tilanne on parempi, sillä hän on majoittunut Pitkäsille. Puolen kilometrin päässä sijaitsevassa Pitkästen kerrostaloasunnossa (Timrjaseva kadulla) on parempi tilanne, sillä siellä on sähköllä toimiva 40-50 litran kuumavesivaraaja.
Joose teki myöhään illalla aktiolaisille tarjouksen suihkumahdollisuudesta heidän asunnollaan, mutta "Siperian opetus"  (viitaus pyhien haisemiseen) oli kait jo alkanut purra, tai sitten syynä oli hienotunteisuus
tai ehkä sittenkin laiskuus. Kukaan nuorista ei tarttunut syöttiin vaan siirtyi omalle kämpälle, vaikkei nukkumatti vielä kutsunutkaan . Taisin olla ensimmäisten joukossa nukkumaan käymisessä. -Yleensä se ensimmäinen on ollut kämppikseni Olli, jonka peti on tässä Slavan kirjoituspöydän yläpuolella.
Minun patjani on tämän toimistopöydän takana seinän vieressä , josta illalla käännän sen tähän pöydälle ja nosta muut vermeet (peitto,lakanat ja tyyny), tuosta parvekkeelta.
Nyt lähdemme koko konkkaronkka yhdessä syömään läheiseen Stolavajaan eli ruokalaan ja sen jälkeen me Joosen kanssa suunnistamme Transitilla Sagaiskojeen nuorteniltaa pitämään.

torstai 16. toukokuuta 2013

AKTIORYHMÄN TAHDISSA

Plakkarissa on taas yksi päivä enemmän ja kotimaahanlähtökammassa alkavat piikit hiljakseen harveta.
Tämä torstai kuten muutkin torstait Minusinskissa oli pyhitetty nuortenillalle. Joose ja Slava kävivät hakemassa nuoria ammattikoulun asuntolasta ja Joosen ensi kommentti oli, että asuntola oli lähes tyhjä, mutta silti nuorisoa  (pääosin poikia), kertyi ihan mukavasti, hyvä että kaikille löytyi istumapaikka . Nuortenilta oli kaikinpuolin onnistunut.  Lopuksi nautittiin  teetä ja kahvia aktiolaisten leipomusten kanssa.
 Sleyn aktioporukan tämän päivän ohjelmasta ja kokemuksista voit lukea (kunhan tänään kirjoittajavastuussa oleva Eveliina ehtii saada tekstit ja kuvat viimeisteltyä) netistä www.sley.fi/aktioblogi .
Nukuimme Ollin kanssa Slavan konttorihuoneessa (minun viime syksyinen makuuhuoneeni) siten että Olli nuorempana ja ketterämpänä kiipesi kerrossängyn yläritsille ja minä järjestelin patjani ja muut vermeet puuttuvan alasängyn paikalla olevan toimistopöydän päälle. Nyt on jo kaksi yötä menty tällä formaatilla.
Tytöistä kolme nukkuu entisessä Jaskan kammarissa, jossa on se ikivanha sänky ja Joosen kanssa nikkaroimamme kerrossänky. Kaksi muuta neitokaista nukkuu pyhäkouluhuoneessa lattiamajoituksessa.
Jokunen viikko sitten kävimme Abakanin Ikeassa ostamassa 10 cm paksuisia patjoja (6kpl) sekä peittoja, tyynyjä ja liinavaatteita nimenomaan vierailijoita varten.
Joose ja Ville ovat tehneet aktiolaisten aamu-, ja iltapalaostokset ja minulle on langennut  aamupalan laittaminen. Eilen ei ollut kaurapuurotarpeita, mutta tänään pääsin harjoittelemaan puuron keittämistä ns. viiden minuutin kaurapuurohiutaleista. Olihan se jonkunverran hankalampaa kuin mihin olin Suomessa tottunut valmiiksi höyrytettyjen pikapuurohiutaleitten kanssa. Mitä ilmeisemmin puuro oli kuitenkin syötäväksi kelpaavaa ja se maistui myös itselleni.
Aamupalan jälkeen pidettiin suunnittelupalaveria ja yhteinen aamuhartaus. Nuorisolle jäi jokunen tunti vapaata ennen Pitkästen kotiin tutustumista ja lounasta (14.30). Minä ryhdistäydyin ja lähdin lähellä Pitkästen asuntoa olevaan tuttuun rengashuoltoliikkeeseen, jossa Aleksei vaihtoi Transitissa vielä olleet lähes uudet hakkapeliitta talvirenkaat pois ja tilalle  käytetyt kesärenkaat eteen ja samoin käytetyt talvirenkaat taakse. Poikansa työpaikalle pyörähti nuorekkaanoloinen Aleksein äiti polkupyörällään.
Aleksei esitteli hänet minulle ja minä tietenkin tein tuttavuutta miellyttävän venäläisnaisen kanssa. Kerroin niksi olin Minusinskissa ja myös Joosesta ja tämän perheestä. Selvisi, että Aleksein äiti asuu myös Abakanskaja 41 talossa, jossa sijaitsee Minusinskin srk:n kvartiira. Aleksein äidin lähdettyä juttelimme rengashommien lomassa Aleksein kanssa. Kun kysyin hänen isästään Aleksei painoi kädellään sydämensä kohdalta ja kertoi (jos oikein ymmärsin) että isä oli kuollut sydänkohtaukseen 3v sitten.
Olin tutustunut Aleksiin syksyllä 2010 siis ilmeisesti siänsä kuoleman jälkeen.
Saatuani tasapainoitetut kesäkiekot alle Transitiin ajoin lähellä hölkkä/loikka ja saunapaikkaa sijaitsevan autohuoltopaikan pihaan jossa sutjakkaasti vaihdettiin Transitin moottoriin uudet öljyt ja suodatin.
Edellinen öljynvaihto oli ollut puoli vuotta sitten samassa paikassa, ja olin jo silloin ostanut sieltä erinomaisesksi osoittautuneet Castrolin täyssynteettiset dsl Magnetic 5W-40 öljyt (2x4 l)-
Olin ajanut peräti 23 tkm ja lisännyt vain 2 tai 3 kertaa puolisen litraa.
Huomenna on ohjelmassa reissu ensin Suetukiin, jossa pidetään kevät siivous kirkossa ja järjestetään kylän lapsille ohjelmaa. Illaksi ajetaan Karatusaan Vitalin luokse saunomaan ja sieltä yöksi tänne Minusinskiin. Lauantaina täällä on Detski Club ( lasten toimintapäivä).

tiistai 14. toukokuuta 2013

KORJAUS UUSIKSI

Joko mulle tuli kirjotusvirhe, tai sitten iski itse painovirhepaholainen, mutta yritetäänpä vielä kerran. Siis oikea osoite on www.sley.fi/aktioblogi

PIENTÄ KORJAUSTA EILISEEN

Vierailevan nuortenryhmän blogiosoite pitää olla www.slet.fi/aktioblogi , ei siis missioblogi, kuten kirjoitin.
Sitä eilistä nuorten jo kirjoittamaa juttua en itse vielä tuosta oikeastakaan osoitteesta löytänyt. Ehkä sitä ei ole vielä postitettukaan. - Hyvää päivänjatkoa!

"JA VANHAKIN NYT NUORTUU..."

Uusi viikko alkoi melko leppoisasti (leppoisaa on tämänkeväinen reissu ollut muutenkin).  Joosella oli "valtion määräämä vapaapäivä" koska oli maanantai, mutta hän oli siitä huolimatta sopinut Johannan ja Ainon kanssa, että kokoonnutaan joskus neljän maissa Ainon kämpälle suomalaisten raamikseen. Samalla kun Joose ilmoitti raamiksesta hän kysyi lähtisinkö lenkille "Sasnovi boriin" (mänty metsikköön) ja mehän pojat lähdettiin. Jotenkin nuo aikataulut menivät päällekkäin, eli meidän olisi pitänyt lähteä reilusti aikaisemmin. Kello oli nimittäin jo 15.50 kun kävelimme parkkipaikalta metsikköön. Kymmenen minuutin kävelyjakson jälkeen lähdettiin hölkkäämään ja varmaan liian reipasta vauhtia, koska jo parin minuutin jälkeen minua alkoi hengästyttää. Sinnittelin kuitenkin viiteen minuuttiin saakka ja sitten stoppasin sitomaan toisen kengän nauhoja ja sain näin pientä lepotaukoa. Joose patisteli kuitenkin jatkamaan ja töin ja tuskin selvisin kymmeneen minuuttiin. Sitten onneksi toisenkin lenkkarin nauhat olivat auenneet ja sain syyn pysähtymiseen. Loppuaika puolituntisesta kävellä lepsuteltiin minun perinteiselle loikkatreenipaikalle.
Tehtiin vielä 3x10 loikkatreenit ja Joose onnistui päihittämään minut viidellä sentillä. Viikko sitten olin loikkinut eka kertaa jolloin meni 72,5 tossun mittaa. Kohennusta tuli kaksi tossua. Harjoitusten välillä olin tehnyt Karatusassa ekat kevyet punttitreenit. Liekö ne antaneet lisää puhtia loikkimiseen. Joka tapauksessa
tuntuu kuin olisin paremmissa lähtökuopissa kuin aikaisemmilla reissuilla treenien alussa.
Lopulta selvittiin raamikseenkin. Luettiin 1.Pietarin kirjeen ykkösluku ja itse otin siihen lisukkeeksi pari jaetta toisesta, koska ne jatkoivat samaa ajatusta. Peri "suomalaiseen  tyyliin " (lue aatsalais&jooselaiseen) loppuvaiheessa väännettiin jonkun verran kättäkin,  muodollisesti tekstin tulkitsemisen tiimoilta (oikeasti, kuten opetuslapset aikoinaan keskustellessaan kuka heistä olisi suurin), joten ainakin allekirjoittaneella olis varaa parannuksen tekoon tälläkin kohdalla. Raamiksemme venähti , mutta onhan se tainnut jäädä jonkun kerran pitämättäkin. Lopuksi jätettiin asioita yhdessä meitä rakastavan Taivaan Isän huolenpitoon kiitollisena kaikesta tähänastisesta.
Tämän tiistaipäivän aloitti Joose hakemalla Krasnojarskista yöjunalla tulleen pastori Ville Melasen Minusinskin asemalta. Vähän myöhemmin ajoimme kahdella autolla hakemaan SLEYn nuorisoryhmää Abakanista jonne he olivat lentäneet Hesasta Moskovan kautta. Olli kaksi Helenaa,Laura, Petra ja Elisa olivat käyneet SLEYn kolme viikonloppua sisältäneen esilähetyskurssin ja tulivat käytännön harjoituksiin viikoksi Minusinskiin ja Karatusaan ja toinen viikko on ohjelmoitu Krasnojarskiin.
Jo heti alkuun iso kiitos Taivaan Isälle tästä vanhan sydäntä lämmittäneestä suorastaan suloisesta ja ihanasta porukasta. Palasimme juuri Sagaiskojen kylästä Karatusan alueelta. Tarkemmat uutiset löytyy osoitteesta www.sley.fi/missioblogi

perjantai 10. toukokuuta 2013

AIKAINEN HERATYS REVOLUTSIONNAJALLA

Eilisiltana herkuteltiin Joosen ,Vitalin valvoman katseen alla valmistamilla saslikeilla, limunaatilla ja leivalla tuossa pappilan pihalla. Samalla ihailtiin harvinaisen suuren haukkaparven kiertelya ylapuolellamme. Lienevatko himoinneet meidan mehukkaita saslikkeja, vai odottivatko jo etta milloinka harmaapartainen koiratarhan rakentaja oikaisee koipensa.  - Muuttohaukat, joita olin haikaillut noin kuukausi sitten tulomatkallamme ovat siis jo asemissa taalla, mutta "paahaukka" eli "Hakki-Lauri", kuten Jyri Pitkanen parasta rakennusmiestamme nimitti, puuttuu porukasta. Ennen Suomesta lahtoa kun tapasimme Laurin kanssa Ruskeasuon Teboilin kahviossa teimme suunnitelmia retkeilemisesta Sajanilla. - Saa nahda onnistuuko Lauri laatimaan voittorivin V-vitosessa tai lotossa paastakseen tanne muuttohaukkojen tavoin ilmojen siivilla tai sitten kuten Esa Pakarinen lauloi hanurilla saestaen " Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi, ilmoo jo viilsi.  Kiskoloilla
lensi....... Lentava Kalakukko", tulisiko perati junalla.
Lieko kuukauden tauko sissielamassa vai mika oli , mutta uni Transitissa oli melko lahella "koiranunta", ei siis kovin syvaa. Olin parkkeerannut yhdistelma-ajoneuvoni tuohon kadun laitaan kuitenkin pari metria pois asfaltilta ja kun Vitali houkutteli sisalle taloon nukkumaan kehuin petiani Transitissa ja sanoin myos, etta tama on  "harossi derevnja" (hyva kyla). Turvallinen nukkua vaikka kadun laidassa.
Naapurin vanha mummo parin miehen kanssa aloitti aamutouhunsa jo heti kuuden jalkeen kun aurinko alkoi kurkistella itapuolen kukkuloiden takaa. Jossain vaiheessa siina pyorahti traktorikin. Aukaisin makuupussin kun kello naytti puolta kahdeksaa, mutta ajattelin etta talonvaki nain lauantaiaamuna kuitenkin nukkuu viela ja vedin ketjun kiinni uudelleen.  Taisi olla vasta vahan yli kahdeksan kun lopetin sinnittelyn ja kommin ulos pussista ja samalla  "mikroavtobussista" Sen verran viela viivyttelin talonvaen hairitsemisessa, etta kanniskelin Transitista tavaraa Vitalin talon verannalle ja "saraniin" elika ulkovarastoon ja samalla reissulla hoidin valttamattomat aamutoimet ulkohuussissa saunan takana.Totesin taas kerran, etta Laurin 2010 syksylla aloittama diplomityo  oli edelleen aivan alkuvaiheissa. Hyyskassa oli venalaiseen tapaan vain reika lattiassa ja Lauri paatti rakentaa huussiin kunnollisen "tiskin". Kakkoskakkosista kyhatty runko siella on ( tosin Joosen ja minun mielesta hieman liian korkea), mutta  se varsinainen tiski puuttuu edelleen. No nythan talossa on Karatusan oloja ajatellen aivan ruhtinaallinen "bathroom" porsliinipyttyineen, joten  Jappilan "diploomi-insinoorilla, Paltamon erityisopettaja Jaakolla, tai  edes Seattlen rakennusurakoitsijallakaan (harmi kun en muista taman Kusti Materon kaverin nimea) ei pitaisi olla valittamista isommankaan hadan taalla sattuessa.
Kun lopulta selvisin sisalle taloon oli siella jo Tonja-rouva aamutouhuissa ja keitteli lapsille ja minulle aamupuurot seka minulle ja itselleen kahvit. Dima, Misha ja Sveta ovat nyt jo hereilla, mutta perheen unikeot Aljosha ja isa-Vitali kiskovat edelleen hirsia, vaikka kello alkaa lahestya jo kohta kymmenta, mutta vanha hyvaksi koettu sanontahan kuuluu, etta nukkuminen nuorenmiehen kohdalla on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

VAIHTEEKSI KARATUSASSA

 Taman kevainen Siperian reissu on kulunut enimmakseen Minusinskissa. Tosin tiistaisin meilla on ollut Karatusa-paiva, johon on kuulunut yleensa vierailu ammattikoulussa ja nuortenillat Sagaiskojen kylan kerhotalossa ja Karatusan kirjastotalossa. Ammattikoululla olin mukana kerran tunnilla ja se oli myonteinen kokemus ja toisella kerralla tavattiin koululaisryhma opettajineen joulun pihassa kun he olivat lahdossa vappulomalle. Vitali ja Slava puhuivat ja jakoivat heille pienet Gideonien Uudet Testamentit.
Sagasiskojessa on kokoontunut melko mukavasti nuorisoa , mutta Karatusan kirjastolla on ollut hiljaista. Siihen pitaisi loytya joku parempi idea, jolla saataisiin nuorisoa kokoon. Karatusaan kun loytyisi venajankielinen taitava ja innostunut varhaisnuorisotyontekija, joka aloittaisi jonkunlaisten harrastekerhojen pitamisella, niin siita se nuorisotyovoisi lahtea kayntiin,
Minusinskissa olemme Joosen kanssa normaali kokoontumisten lisaksi askarrelleet  pari kerrossankya ja pari uutta poytaa lahiaikojen vierailijaryhmia ajatellen. Tana-aamuna tyhjensimme Minusinskin kvartiiran parvekkeen kaikesta ylimaaraisesta ja lastasimme tavarat Transitin perakarryyn. Suurin osa lastista vietiin 10v Diman kanssa Karatusan kaatopaikalle ja osa tanne Vitalin pappilaan.
Ennen Minusinskista lahtoa Joose lakkasi verannalla keittioon eilen rakentamamme poydan.
Selvisimme Joosen kanssa Karatusaan iltapaivan alkupuolella ja hieman myohemmin tuli Johanna lasten kanssa Mitsubishilla. Aloitimme rakentaa etupihalle pienta 2x3 metrista koiratarhaa.jota varten Joose ja Vitali hakivat rullan (20m)1,5m korkeaa muovitettua rautalankaverkkoa. Rullasta riittaa  puutarhaan  suunniteltuun aitaan n 15 metria, silla osa koiratarhan aidasta tehdaan umpilaudoitettuna..
Samalla kauppareissulla pojat olivat kayneet ostamassa sasliktarpeita ja limsaa seka mehua. Ennan saunaa herkuteltiin pihalla Siperialaiseen malliin.
Joose perheineen aloitti saunomisen ja mina jatkoin tarhan rakentamista, kunnes Johanna tuli lasten kanssa saunasta ja mina menin saunaan Joosen kaveriksi. Loylyt olivat kipakat ja hyvin haudottu viime kesainen vasta oli erinomainen.
Ennen Pitkasten kotimatkalle lahtoa pistaydyimme miesporukalla viela tapaamassa virolaista torviseitsikon johtaja Rudolfia, jolla oli valmisteilla uudistalon rakentamisprojekti nykyisen talonsa vastapaata.
Kelloon jo 23.15  , Vitali on viela saunassa ja muu vaki taitaa olla hankkiutumassa yopuulle, joten minunkin lienee viisainta lopettaa ja menna laittamaan makuupussi ojennukseen Transitiintuonne pihalle.

lauantai 4. toukokuuta 2013

KRISTUS ON TOTISESTI YLÖSNOUSSUT

Tänään täällä Minusinskissa on jo sunnuntai, kello on 01.30  Palasimme Joosen ja Slavan kanssa Ortodoksikirkon pääsiäisyön messusta. Venäjän ortodokseilla on eri almanakka kuin Suomessa ja kirkolliset pyhät kulkevat eri tahdissa. Menimme noin neljän kilometrin päässä vanhassa kaupungissa Jenisein sivuhaaran (vähän kuin lapsuuden Kierojoki Silosaaressa) sillan itäpuolella aivan Karatusaan vetävän tien (kadun) varressa sijaitsevaan kauniiseen ja historialliseen kirkkoon 23.30  Kirkko oli täynnä väkeä ja messu oli käynnissä. Slavan mukaan se oli alkanut jo klo 18.00 
Ostimme tuohukset (mehiläisvahasta valettu ohut , noin 25 cm pitkä kynttilä joka sytytettiin jonkun toisen kynttilästä sitten kun ristisaatto lähti juuri ennen vuorokauden vaihtumista kiertämään kirkkoa vastapäivään.
Joose otti kännykkäkamerallaan jonkun kuvankin meistä ulkona ristisaatossa.
Tilaisuus oli harras ja kokemisen arvoinen, mutta melko rankkaa oli seista puolitoista tuntia. Heikkokuntoisille ja vanhuksille oli muutamia penkkejäkin, mutta en lukeutunut kumpaankaan ryhmään. Luultavasti hartaat oikeauskoiset, jotka tekivät ahkerasti ristinmerkkejä ja aina samalla kumarsivat jaksoivat paremmin. Se kumartaminen oikein syvään olisi varmasti auttanut, sillä olisihan se lisännyt lantionseudussa verenkiertoa. Koska en ole harrastanut ristinmerkin tekemistä enkä kumartelua en ryhtynyt niitä nytkään tekemään. Silloin tällöin vähän kuin näön vuoksi tein lieviä nyököttelyjä silloin kun kirkkorahvas kumarsi syvään ja hartaasti.
Koska olimme aikoinaan viettäneet luterilaisten hiljaista-, eli piinaviikkoa ja myös juhlineet pääsiäistäkin meni tämä viikko tavallisena arkiviikkona. Jatkoin tänäänkin puusepänhommia ja ensiksi aamupäivällä jatkoin keittiöön siirretyn väliaikaisen pikkupöydän jalkoja 5 senttimetriä laittamalla kakkosnelosesta korotuspätkät pöytälevyn ja jalkojen väliin. Nyt se on 65 senttiä korkea ja siitä on jo mukavampi juoda kahvia ja syödäkin. Penkkeinä on kaksi 40 senttiä korkeaa ja 195 senttiä pitkää  punaruskeaksi maalattua jonkun maapuusepän tekemää pirttikalustotyylistä penkkiä. Pyhäkouluhuoneessa on vielä kolme muuten samanlaista, mutta vain 30 senttiä korkeaa penkkiä. Rakensin niitten kaveriksi pöydän  asentamalla uudet jalat kaatopaikkatuomion saaneeseen hätäapulaverisänkyyn. Se sänky oli 30 senttiä korkea, mutta nyt se on 60 senttinen. Leveyttä on 67 sm ja pituutta 187sm. Siinä on lasten hyvä askarrella ja tarvittaessa se toimii myös sänkynäkin.
Kekipäivän seutu meni nettiä selaillessa. Löysin veteraanisivujen kautta (www.veteraanihyppaajat.com), joitten vieraskirjaan olen kirjoitellut paljonkin menneinä vuosina, videon Tsaikovskin joukkuemäestä (omakin hyppy oli siellä) ja MM-kisojen tuloksetkin löytyivät sieltä.  Mukava yllätys oli kun näin joukkueyhdistetyn hiihtoajatkin, joita en ollut aikaisemmin nähnyt.
Eilen tänne Minusinskiin piti tulla Omskista Aitamäen perhe tutustumaan näihin srk.kuvioihin ja rakennusprojekteihin, mutta heidän matkansa oli siirtynyt ainankin kahdella viikolla työlupaasioitten vuoksi.
Ilmeisesti pääsen pikkuhiljaa siirtymään Karatusan hommiin, joka tarkoittaa tässä vaiheessa Vitalin pappilan viimeistelytöitä.  Kirkkoprojektin perustusten rakentamisen alkaminen saattaa olla vielä "pitkässä kuusessa". - No toukokuussa tänne pitäs tulla arkkitehti Jorma Laine sekä Siperian lääninrovasti Juha Saari.  Katsotaan nytkähtääkö homma eteenpäin ennen kuin lähden Suomeen. Pitkästen perhekin lähtee Suomeen. Johanna lasten ja Aino Vuorimiehen kanssa (jos Aino malttaa odottaa hieman) heti koulujen loputtua ja Joose minun kanssa Transitilla, kun saamme lestadiolaisryhmän Krasnojarskin junaan kesäkuun puolivälissä. - Minun pitäs olla Suomessa 21,06.2013