"JA NIIN JOULU JOUTUI JO TAAS POHJOLAAN - JOULU JOUTUI JO RINTOIHINKIN"

Pysähdyin yömyöhällä tänne "Eppulaan" Kuopion Itkonniemen Sandellsin kadulle, nuorimman tyttäreni Kaisan, Antin ja Epun kotiin etelän matkallani.Täällä olen poikennut melko usein ohiajaessani ja viipynyt jonkun yönkin tutustumassa lapsenlapseeni Eppuun. Olen jonkunverran auttanut Anttia myös talon remontoimisessa, jota Antti edistää pikkuhiljaa töittensä lomassa.
 Olin lähtenyt Haapaveden Muorinmäeltä lumetustalkoista melko myöhään ajalemaan lumisateessa etelän suuntaan. Tarkoitus on mennä viettämään joulua  vanhimman tyttäreni Tiinan kotiin Jyväskylän Kannaksenkadulle.Aion kuitenkin poiketa ohimennen kotonani Savonlinnassa varmistamassa että talo seisoo paikoillaan ja kaikki on ok.
 Kaisan perhe suunnistaa joulunviettoon siskonsa Riikan perheen luokse Vääksyn Myllytielle tiistaina, jonne mekin menemme jyväskyläläisten kanssa Tapanin päivänä juhlimaan Epun nelivuotissynttäreitä.
Neljä vuotta sitten Kaisalla ja Antilla oli näihin aikoihin jännittävät ajat. Esikoisen laskettuaika oli ollut jo 18 pnä joulukuuta. Eppu syntyi Tapaninpäivän aamuna varttia vaille yhdeksän ja Aatsa-pappa ei ollut ehtinyt kunnolla jännittää ja huolestuakaan kun sitten vaan  kuulin että Eppu oli syntynyt pitemmän kaavan mukaan kivulla ja vaivalla. Nyt Kaisa ja Antti odottavat toista lastaan, jonka laskettuaika on toukokuun alussa. Kaisa kertoi tänään, että paritalon toisen puolikkaan uudet omistajat jännittävät parhaillaan esikoisensa syntymistä.
Jos minun eläkeläispäiväni ovat olleetkin enimmäkseen melkolailla ohjelmoituja, niin tämän päivän on nuorin kahdeksas lapsenlapseni Eppu ohjelmoinut melko vauhdikkaksi .Kaiken sisällä touhuamisen lomassa olimme Epun kanssa läheisen kerrostalon vireisessä  "isossa" mäessä pulkan ja suksien kanssa. Ensi töikseen Eppu esitteli papalle hyppyrin, joka oli pyöreä parin kymmenen sentin korkuinen ja puolen metrin levyinen kivi. Lunta täällä Kuopiossa on noin kymmenen senttiä.  Lumetin kiveä turvallisuussyistäkin lisää. Eppua tuo hyppyri sekä kiinnosti, että samalla jännitti ja vähän pelottikin. mutta siitä vaan piti aluksi pulkalla ja sitten myös suksilla kokeilla.  Yritin ehdottaa Epulle hiihtoharjoittelua tasamaalla, mutta se ei poikaa kiinnostanut ollenkaan. Ehkä suksilla liikkumisen innostus tulee ajan kanssa.  - Onneksi Eppu nukkuu nyt jo onnellista pikkulapsen untaan tuolla yläkerran makuuhuoneessa.
 Reilu viikko sitten kävimme Janne Haukipuron kanssa Haapavedeltä käsin veteraanihyppääjien lumileirillä ja veter.cupin avajaisissa Taivalkoskella. Kahdessa päivässä tuli Jannelle hyppyjä K49 mäessä viitisentoista ja minulle kahdeksan ja K73 mäestä kolme. Hakusessa on vielä koko homma näin ensi lumen kosketuksen osalta.Yövyimme hyvän tuttavani Tuomo Leinosen meitä varten lämmittämässä asuntovaunussa, tosin kumpikin nukuimme todella huonosti. Liekö syynä ollut se, että kävimme syömässä melko raskaasti ABC:llä melko myöhään. Sen jälkeen menimme Noposen Arin kutsumina heidän Tapsalta vuokraamalleen Kuujärven mökille.
Alkujaan minun piti jäädä veteraanihyppääjien vuosikokoukseen ja pikkujouluunkin, mutta lähdimme heti palkintojen jaon jälkeen takaisin Haapavedelle, jossa olemme laittamassa alastulorinteen valaistusta kuntoon ja kun loppuviikosta alkoi sadella luntakin, niin pääsimme aloittamaan lumettamista ja siihen hommaan tuli meille avuksi Tampereella asuva 25v mäkihypyn aloittelija Tuomas               , joka oli vaimonsa ja esikoispoikansa kanssa juuri tullut joululoman viettoon Kokkolaan. Tuomasaloitti mäkihypyn 2008 talvena, mutta on  mäkihypyssä edennyt pienin askelin, vaikka onkin liikunnallisesti lahjakas ja pelaa mm.hyvin tennistä. Tuomas opiskelee Tampereella talonrakennusinsinööriksi.
Eilen eli lauantaina oli Joutsenossa veteraanihyppääjäkaverimme hieman yli 60v Pekka Korhosen hautajaiset, joissa meitä edusti Pekan läheisin hyppykaveri Veijo Stranden yhdessä pitkään Hiihtoliiton luottamus-, ym tehtävissä toimineen jo 73v Paavo Talonpojan kanssa. Pekka oli yksi monista eniten ruohonjuuritasolla mäkihypyn ja yhdistetyn parissa vapaaehtoistyötä  seutukuntansa muitten lajipuurtajien kanssa tehneitä urheilijoita. Sadat jollei tuhannet eri ikäiset mäen,yh:n ja hiihdon harrastajat ja jopa maailmancupin tasolle nousseet huiput ovat käyneet Joutsenon Ahvenlammin MM-Paavon (Pekan isä) kisoissa ja myöhemmin myös Imatran Mellonmäessä. Varsin huomattava on ollut Pekan panos vaimonsa Tiinan kanssa Suomen Veteraanimäkihyppääjien yhdistyksen parissa koko sen toiminnan ajan ja varsinkin viime vuodet jolloin Tiina toimi puheenjohtajana ja Pekka hoiti sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät.
Koko veteraanihyppääjien perhe ja laajempikin lajien väki jää Pekkaa kaipaamaan yhdessä hänen lähiomaistensa kanssa. - Pekka on kuollut, mutta elää silti meidän kaikkien muistoissamme hienona urheilijan, iloisena Karjalanpoikana ja huumorimiehenä, jolla myös elämän arvot olivat kohdallaan.

Karatusan kirkkoherra Vitali Luchagovin nettipäivitysten valokuvien mukaan Karatusan kirkossa jatketaan rakennustöitä katon alla. Kellotapulin katto-osakin on jo koottuna kirkon vieressä ja odottaa paikalleen nostamista.  Joose Pitkäsen kanssa on kehitteillä kolmannen talkoojakson suunnittelu Suetukin kirkon ulkovuorausremontin loppuunsaattamiseksi. Tammikuussa meillä on SEKLin vastuunkantajaseminaari Ryttylässä ja mahdollisesti myös seurakuntavierailuja lähettäjäseurakunnissamme. Karatusaprojektin keräyspäälikkö Heikki Huttusella on myös suunnitelmia asiaan liittyen. Voi olla että meitä Joosen kanssa tarvitaan myös niissä mahdollisissa vierailuissa.

'Talven Veteraanien MM-kisat pidetään kotoisasti Taivalkoskella maaliskuun viimeisellä viikolla. Siihen mennessä pitää saada muutama kilo pois ja paljon harjoitushyppyjä, jotta hyppy ja ehkä myös yh:n hiihtokin kulkisivat.

SAMALLA OTSAKKEELLA JATKETAAN

Itsenäisyyspäivän aattona sain olla yhtenä kuudesta kantajasta kun saatoimme lastenlasteni Ansko-mummia hänen viimeisellä matkallaan kymmenen vuotta aikaisemmin haudatun miehensä viereen Pääskylahden hautausmaalla.  Veljeksistä vanhin (49v poikamies) Arska oli toiminut kesästä lähtien äitinsä omaishoitajana.Kymmenen vuotta aikaisemmin Arska oli hoitanut äitinsä Anskon kanssa isäänsä myös  loppuun saakka. Kolmen veljeksen ja minun  lisäksi oli kantajina kaksi sukulaismiestä.
Anskon siunauksen toimitti perheelle tuttu pappi Tero Tyni, joka kuului aikoinaan  vävyni Jannen ja minun kanssa seurakunnan futisjoukkueeseen. Kappelissa veisattiin  nuorimman veljeksen Vilhon valitsemia vanhoja minulle hyvin tuttuja hautajaisvirsiä (" Minä vaivainen oon mato matkamies maan" ja  "Nyt ylös sieluni, nous ylös mullast tästä" sekä vähän uudempi "Päivä vain ja hetki kerrallansa"). Janne oli pyytänyt nuorimman vävyni Antin säestämään irlantilaisella buzukilla, kun hän saksofonilla ja Hermanni (8v) bassorummulla ja Tähkä (10v) peltirummuilla soittivat "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" sekä  Kappelissa, että Pääskylahden kirkon srk.salissa pidetyssä muistotilaisuudessa. Ruokailun, musiikkiesityksen ja adressien lukemisen (Janne ja Vilho) jälkeen Vilho muisteli äitiään lämpimästi puheessaan. Vilho oli opiskellut teologiaa Joensuussa ja hänet oli vihitty Luther-Säätiön papiksi muutama vuosi sitten. Hän oli papin virkapuvussa kaunis iso risti kaulassaan ja kertoi kuinka äiti oli osallistunut hänen papiksi vihkimistilaisuuteensa Kuopiossa ja kuinka hän oli myöhemmin jumalanpalveluksessa saanut jakaa äidilleen ehtoollisleivässä Kristuksen ruumiin ja viinissä Kristuksen veren ja sanoa "Sinun edestäsi annettu ja sinun edestäsi vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Yhdessä lauletun "Kerro ihmisille ilosta, kerro surusta, kerro väreistä maailman.." laulun  jälkeen jatkoin Ansko-mummista muistelemista. Kerroin kuinka olin oppinut tuntemaan niin Tasikka-pappaa kuin Ansko-mummiakin heidän kolmen poikansa kautta. Vilhoa kirjamiehenä, Arskaa automiehenä kuten isänsäkin ja Jannea hirsiveistäjäkaverinani. Kerroin että olin kokenut suurena etuoikeutena kulkea   veljesten tukena  heidän  vanhempiensa viimeisillä matkoilla.

Ennen Ansko-mummin hautajaisia olin käynyt pohjoisessa ensin Taivalkoskella harjoittelemassa ensimmäisiä hyppyjä lumella ja sitten neljän päivän ajan Rukalla Maailman-cup kisoissa lapiointi ja tamppaushommissa. Ruka-Nordic tapahtuma sujui hyvin. Sain melkoisen kuntokuurin sillä päivät olivat todella pitkiä. Havutimme  Jussi Saapungin ja muun kuusamolaisryhmän kanssa koko alamäen 5 metrin välein alkaen 80 metrin kohdalta ja tamppasimme alastulorinnettä useimmiten K120 pisteestä notkon kaarteelle saakka.  Onnistuimme tehtävässämme hyvin ja itse Fis:n mäkihypyn pääkoordinattori kävi kiittämässä meitä kisan jälkeen. Myös Olli Leinonen mittaporukkansa sekä Rane Komulainen ja Pasi Huttunen kavereineen vauhtimäessä olivat tehneet kiitettävää työtä.

Sunnuntaina minulle tekstiviestinä Tiina Korhoselta Joutsenosta saapunut suruviesti että hyvä ystävämme veteraanimäkihyppääjä, vasta vähän yli 60v Pekka Korhonen oli vaikean sairauden murtamana nukkunut pois, veti koko veteraanitalkooryhmämme hyvin hiljaiseksi.
Kymmenen vuotta sitten olimme olleet Pekan kanssa molemmat "telakalla" toipilaina syöpäleikkauksen jälkeen. Operaatiot olivat kummankin osalta sujuneet hyvin. Olimme mukana veteraanien syysharjoitusleirillä Harjavallan K42 muovimäessä, mutta emme vielä voineet hypätä. Itse toimin videokuvaajana ja Pekka toimi kuuluttajana. Hieman aikaisemmin samana kesänä vakava sairaus oli vienyt hautaan meitä reilusti nuoremman mäkihyppääjän Janne Heinosen isän, joka oli kulkenut aina poikansa Jannen harjoitus-, ja kisamatkoilla. Pekka ilmoitti että pidämme hiljaisen hetken Jannen isän muistoksi, mutta sitä ennen porukkamme "pastori" Aatsa sanoo muutaman sanan.
Olimme 10v sitten saaneet Pekan kanssa jatkoajan. Loppukesällä Pekalla oli ollut työmatkalla sairaskohtaus, josta hän oli kuitenkin toipumassa kun soitin heille. Juttelimme sekä Tiinan, että Pekan kanssa ja elättelimme toivoa että Pekka pääsisi talvella taas mäkeen. Taivaan Isän aikataulu oli  toisenlainen. Pekan jatkoaika päättyi  ennen adventtia.
Koko Suomen mäkihyppyperhe muistaa kiitollisena Pekan (yhdessä Joutsenon Lpr:n ja Imatran lajipuurtajien kanssa suorittamaa) mittaamattoman suurta työpanosta mäkihypyn ja yhdistetyn saralla.
Sadat ja kukaties tuhannet eri-ikäiset urheilijat ovat osallistuneet menneitten vuosikymmenten aikana MM-Paavon kisoihin Ahvenlammilla ja myöhemmin Imatran Mellonmäellä (Joutsenossa oli myös jokin  muu  mäki ja jokunen vuosi sitten erälle kylälle rakennetut K30 ja 15 mäet).
Myös Pekan panos alusta lähtien Suomen Veteraanimäkihyppääjien yhdistyksessä vaimonsa Tiinan kanssa on ollut hyvin mittava ja arvokas.
Jäämme kaipaamaan rehtiä kilpakumppania ja iloista Karjalanpoikaa ja huumormiestä, jolla myös elämänarvot olivat kohdallaan. Toivotamme lähimmille sureville voimia ja siunausta heidän surutyöhönsä!

"OPETA MEITÄ LASKEMAAN PÄIVÄMME OIKEIN, ETTÄ SAISIMME VIISAAN SYDÄMEN"

Olin muutamana päivänä jelppimässä nuorisonohjaajakollegaani Valtteria polttopuuhommissa Kangaslammilla. Aamupuurolla kunneltiin levyltä hartaita säveliä ja Valtteri luki pätkän Raamatusta. Muunmuassa tuo otsakkeen teksti tuli siinä kuultua  ja viime päivinä sitä on tullut pohdittua enemmänkin. - Noin parikymmenvuotisella Palax 600:lla , jota pyöritettiin vanhalla Ford merkkisellä traktorilla, pätkittiin ja pilkottiin liki parikymmenmetriä pitkää ja puolitoista metriä korkeaa kolmemetristä propsipinoa. Suurin osa jo käsitellyistä pölleistä oli koivua ja jonkunverran leppääkin. Jälellä on vielä melkoisesti koivua ja loppuosa melko tanakkaa haapaakin. Valtteri arveli kuorivansa ainankin osan haapapölleistä mahdollisia rakennusprojekteja varten. Joskus toistakymmentä vuotta sitten kun harjoittelin kolleegan opastuksella hirsisalvosten tekemistä rakensimme yhdessä heidän rantasaunansa lähelle halkoliiterin haapapölleistä.  Ennen k.o. polttopuusavottaa olin ollut Haapaveden Muorinmäellä lumettamassa Janne Haukipuron hyppyrimäkeä.Sieltä olin suunnitellut siirtyä Taivalkoskelle tsekkaamaan mäkikeskuksen tilannetta tulevan maaliskuun Veter.MM-kisoja ajatellen. Olin myös ilmoittautunut Rukan Maailman Cupin talkoisiin hyppyrimäen kunnostusryhmään, jossa olin ollut muutamana talvena aikaisemminkin.
Vuotta aikaisemmin olimme tehneet melkoisen peruskorjausurakan kyseisen vuonna 2008  uusitun, (alkujaan 1993 rak.) K25:sta K35:ksi suurennetun hyppyrimäen erittäin ongelmallisen valuvan savikkorinteen ja montun salaojittamiseksi  ja sen päälle rakennetun osittain jo sortuneen puukummun korjaamiseksi. Kun rakennustyöt viime talvena oli saatu valmiiksi olimme lumettaneet mäen hyppykuntoon iltamyöhäsellä, mutta emme jaksaneet ja ehtineet hypätä, Sitten vesisateet sulattivat lumet pois eikä uusia lumia satanut koko talvena. Vajaat kolme viikkoa sitten oli  Haapavedellä  satanut reippaat kymmenen senttiä lunta sulaan maahan. Janne oli käynyt itekseen tamppailemassa mäkeä ja menin hänen avukseen. Muorinmäelle oli tullut talkoisiin myös  eräs Jannen kaveri ja saimmekin mäen  hyppykuntoon, mutta taas meni kovin  myöhäiseksi Alastulorinteessä  oli vain kolme pientä valonheitintä ja lisäksi olimme niin puhki , että hyppäämättä jäi. Seuraavana päivänä oli Isänpäivä, eikä Janne päässyt mäkeen. Niinpä ajelin Kuopioon tyttäreni  luokse juhlimaan  Kaisan Epun ja Antin kanssa Isänpäivää .- Vesisade vei sitten nekin lumet.
Muutin suunnitelmia ja vein Savonlinnaan tyttäreni pihasta pahasti homehtuneita mäntypöllejä ja kun poikkesin Valtterin luona lastasin Transitiin lisäksi hyviä ja kuivia koivuklapeja. Samana iltana kun menin kotiini Viuhonmäkeen toivat veljeni Aulis ja Martti Ivecolla polttopuulastin jonka heittelimme talon itäpäädyssä sijaitsevaan halkoliiteriin. Velimiesten lähdettyä tyhjensin lastin myös Transitista. Kuivat koivuklapit liiteriin ja homeiset mäntypöllit trukkilavojen päälle ja pressun alle pihalle. Velimiehet olivat myöhemmin estelyistäni huolimatta vieneet toisenkin lastin puita halkoliiteriini, joka on nyt täynnä "kuin Turusen pyssy".
Ennen näitä reissuja olin poikennut monta kertaa kannettavan tietokoneeni kanssa Arskan kotona Viiskulmassa, koska Arska ei voinut juurikaan poistua kotoaan, jossa hän hoiteli äitiään Annelia. Ansko-mummi oli jo pitkin kesää ollut huonovointinen. Alkusyksystä Arska oli saanut äitinsä viimein sairaalaan tutkimuksiin joista selvisi että tilanne oli hyvin vakava.  Ruokakaan ei juuri maistunut eikä mikään pysynyt sisällä. Arska joutui vähän väliä taluttamaan äitiään vessaan.

Kun olin lähdössä Valtterin klapitalkoisiin ja ajelin  jo Kellarpellossa soitti vävy-Janne ja kysyi voisinko mennä Arskan tueksi. Ambulanssi oli menossa hakemaan Anskoa sairaalaan. Tein u-käännöksen ja menin ensiapupoliklinikalle. Kun hyvästelimme melko kalsean tuntuiseen valvontahuoneeseen jätettyä tippaan laitettua heikkoa potilasta ajattelin, että mahdammekohan enää nähdä. Sanoin Anskolle että koska Jeesus on sovittanut kaikki syntimme saa hänkin  uskoa kaiken anteeksi ja luin  Herran siunauksen hänelle. Kun poistuimme sairaalasta sanoin Arskalle, että jos olisimme Afrikassa, niin sinulle olisi laitettu petipaikka äitisi viereen, mutta ei se käy täällä niin steriilissä Suomessa.
Seuraavana päivänä olivat käyneet Jannen ja Vilhon perheet jo osastolle siirrettyä  äitiään katsomassa. Arska kertoi, että Ansko oli ollut jo vähän virkeämpi ja jutellut jo lastenlasten kanssa. Tyttäreni Riikka kertoi puhelimessa, että heidän nuoremmat lapsensa Tähkä ja Hermanni olivat olleet jossain seurakunnan lasten tapahtumassa josta palattuaan olivat naapurin lasten kanssa rakentaneet pihalle lumilyhdyn ja sen ympärillä siunanneet Ansko-mummia. Vävy-Janne oli käynyt maanantina uudelleen ja laittoi minullekin kännykkään kuvan kovasti piristyneestä äidistään. Kun sitten itsekin pistäytdyin sairaalassa en ollut uskoa näkemääni. Tyttäreni anoppi istui sängyllään ja oli syömässä päivällistä. Palattuani polttopuusavottaan kuulin Arskalta että Ansko oli päästetty kotihoitoon hyvän lääkityksen kanssa ja sairaalan sosiaalihoitaja oli puhunut hänelle omaishoitajan tehtäviin liittyvistä asioista. Melkoinen yllätys oli sitten kun Janne soitti torstaina minulle Kangaslammille, että hän on lähtenyt ajamaan Vääksystä Savonlinnaan. Äiti oli saanut sydänkohtauksen aamulla. Ambulanssimiehet olivat elvyttäneet kahdesti. Ladoin liiteristä jonkun verran halkoja painolastiksi Transitin perälle ja lähdin ajamaan Savonlinnaan. Olin luvannut hakea Taidelukiossa toista vuotta opiskelevan Tuitun hänen kaupunkiasunnoltaan Sokkarin vastapäätä ja arvelin että olisimme jonkun verran ennen Jannea sairaalan pihassa.

 Jo edellispäivä oli meillä Valtterin kanssa mennyt niinsanotusti "pelastusarmeijalle". Kolleega oli käynyt jossain koululla pitämässä päivänavauksen ja raahasi minut mukanaan puolenpäivän jälkeen varttuneemman väen "kerhoon" vierailevaksi puhujaksi. Seurakuntasali oli lähes täynnä väkeä. Kyseistä kahden viikon välein toteutettua tilaisuutta oli vetämässä muutaman hengen vapaaehtoistiimi. Mukava oli heidän kanssaan  juoda kahvia ja veisata virsiä. Joillakin oli valmistettuna pientä ohjelmaa. Valtteri puhui lyhyemmin ja minä pitemmin. Muutamalla sanalla kerroin Siperian työstänikin, mutta kun kuulijat olivat aivan uusia kerroin kuinka sain tulla nuorena tuntemaan Jeesuksen omana Vapahtajanani. Eräänä iltana ja seuraavana aamuna meillä oli ollut myös mielenkiintoinen peräkärryseikkailu. Valtterin työtoveri Niina , joka oli entisiä Savonlinnan srk.nuoria oli lainannut Valtterin peräkärryä polttopuitten hakemiseen. Täyteen lastatusta kärrystä oli muutaman kilometrin jälkeen pettänyt pyörän laakeri ja pyörä oli  "eksynyt" metsään. Sitä haravoitiin jo illalla, mutta se löytyi vasta aamulla. Valtteri haki Niinan kanssa  varaosat. Olin ehtinyt varmuuden vuoksi rakentaa "hätäapu-jalaksen" ja asentaa sen jo paikalleenkin. Purimme jalaksen kun laakeri saatiin paikoilleen ja veimme polttopuut perille.

Kangaslammilta Savonlinnaan johtava tie oli yllättävän liukas. Ei siis passannut hurjastella. Janne oli antanut Hondalle Juvan jälkeen vähän raskaampaa jalkaa ja oli jo ea-poliklinikan aulassa kun me Tuitun kanssa ehdimme perille. Heti ulko-ovesta oikealle sijaitsevassa huoneessa oli Ansko-mummin sängyn vieressä Arska  enonsa ja tämän vaimon kanssa. Nämä Mikkelissä asuvat sukulaiset olivat soittaneet edellisiltana Anskolle ja sopineet vierailusta Viiskulman kotiin. He olivat tulleet jo illalla ja olivat jonkun tuttavan luona yötä. Aamulla Arska oli informoinut heitä muuttuneesta tilanteesta.
Olimme ehtineet aivan viime hetkellä sairaalaan. Vain muutaman minuutin päästä Ansko-mummi henkäisi viimeisen kerran.  Nuorin veli Vilho perheineen ei ollut päässyt tulemaan Joensuusta, mutta Arska Tuittu ja Janne olivat ehtineet silittää rakkaan äidin  ja mummin kättä ja hiuksia tämän viimeisillä hetkillä.  Luimme yhdessä Herran siunauksen ja lauloin "Mua siipeis suojaan kätke".
Olin ehkä jossain tilanteessa tavannut tuon mikkeliläispariskunnan. Minulle selvisi että he olivat uskovia ihmisiä ja Arska kertoi myöhemmin, että he olivat voidelleet Anskon öljyllä ja varmaan siinä myös rukoilleet ennen meidän paikalle tulemista. Vastaava sairaanhoitaja oli käynyt huoneessa kahdestikin ja kohta tuli myöskin lääkäri, jonka kanssa veljekset sopivat lääketieteellisestä ruumiinavauksesta, jotta saataisiin varma tieto muunmuassa kuolinsyystä. Otin sekä omalla, että Jannen kännykkäkameralla muutamia kuvia, joista osassa oli myös tuo lääkäri.  Mikkeliläiset lähtivät kohta, mutta me viivyimme vielä jonkun aikaa hyvästelemässä Ansko-mummia.

Sovimme, että minä menen lämmittämään Viuhonmäen saunaa ja samalla taloakin. Veljekset lähtivät käymään hautaustoimistossa ja Tuitun piti poiketa Taidelukiossa. Asiat olivat edenneet hyvin tutussa hautaustoimistossa. Sama tuttu liike Päivärannan Ruusu oli hoidellut noin kymmenen vuotta sitten järjestelyt kun perheenisä Taisto  (Tasikka) Teivainen oli kuollut
 Saunoimme Arskan ja Jannen kanssa, jonka jälkeen Janne otti sohvalla ansaitut päiväunet. Illalla kävimme Caperossa neljästään syömässä ja seuraavana päivänä kävimme kahvilla Kirkkokadulla  Kelan vieressä sijaitsevassa viihtyisässä paikassa. Nyt meitä oli viisi, sillä Tuittu oli saanut ylipuhuttua mukaansa  kolmatta vuotta Taikkarissa opiskelevan mukavan poikaystävänsä Jonen.  Arska ja Janne olivat käyneet Kelassa ottamassa selvää asumistukiasioista. Arska tutkistelee ja harkitsee eri vaihtoehtoja. Viiskulman asunto on kuitenkin asumistuenkin huomioonottaen liian kallis Arskalle. -Toivotin hänet tervetulleeksi kotiini Viuhonmäkeen alivuokralaiseksi, jos hän päätyy siihen ratkaisuun.
Heti kahvien jälkeen lähdin ajamaan Kuopioon. Hain kuitenkin Kangaslammilta sinne unohtuneen moottorisahani. Ehdimme leikkiä Epun kanssa illalla ja tietenkin jutella kaikesta tapahtuneesta Kaisan ja Antin kanssa. Ne painolastksi Kangaslammilta ottamani halot kannoin niitten homehtuneitten pöllien sijaisiksi Sandelsinkadun halkoliiteriin.
Aamalla heti herättyäni (vasta liki yhdeksää) lähdin jatkamaan matkaa Haapavedelle. Saimme asennettua yhden valaisin jalustan/lankun jonka yläpään poikkilankunpätkissä on nyt kohdistettuina kaksi uutta valaisinta. Jannen Riikka vaimo oli menossa serkusten pikkujouluun. Janne lähti kyytimieheksi, mutta asensi minulle tietsikkaan näkymään Klingendahlin MC-mäkikisat. Kyseessä oli joukkuemäki ja Suomen joukkue hyppäsi  upeasti. Yksi kisan kärkihyppääjistä oli Suomen Lauri Asikainen. Suomi oli kisan neljäs.

PYHÄINPÄIVÄ TAKANA JA USKONPUHDISTUKSEN MUISTOPÄIVÄ EDESSÄ

Monimutkaisten ja harmillisten kompjuuteriseikkailujen jälkeen opettelen taas käyttämään uutta, tällä kertaa halpistarjouskonettani. Onneksi tässä on vuoden takuu, mutta en tiedä mitä lukee erittäin pienellä tekstillä, jossain takasivulla. Sen verran pitää mainostaa että tää on HP;n perusmalli ja maksoi hilkkua vaille kolme sataa euroa paikallisessa City-marketissa. En tiije paljonko liike sponsoroi minua tämän mainostamisen pohjalta. Edellisestä ACER merkkisestä laatukoneesta maksoin itteni kipeäksi vuosi sitten paikallisessa erikoisliikkeessä. Olikohan se jotain 550 tai 570 euroa.  Ilmeisesti ammattivarkaat vohkivat sen koneen muuten aivan upealla veteraanimäkihyppääjien kisamatkalla Itävallan Villachiin. Olimme tankanneet suht`lähellä Villachia moottoritien reststeisonilla  ja menimme  kahville. Transit, jolla kuskasimme veljeni Martin 77v ja vuotta vanhemman Teuvon kanssa lentämällä kisoihin matkanneen pääporukan hyppykalustoa jäi P-paikalle näkökatveeseen. Kun palasimme autolle Teuvo sanoi, että olikohan nuo meidän matkatavarat samalla lailla kuin ennen kahville menoa. Muistin että P-paikalla lähellä Transitia oli pyörinyt vähän epäilyttävältä näyttävää porukkaa kun palasimme kahvitauolta. Pysäytin auton ensimmäiselle levennykselle ja sanoin pojille, että jos joku varustekassi puuttuu, niin toivottavasti se olisi minun omani. Suksista näimme heti, että ne oli kaikki tallella, ja tarkastus osoitti, että myös varustekassit olivat matkassa. Vasta perillä huomasin, että uusi kompjuuterilaukku sisältöineen  oli hävinnyt apumiesten istuimen takaa. En kertonut asiasta kenellekään vaan murehdin asiaa itsekseni. Kisojen jälkeen kysyin neuvoa n 40vuotiaalta ex.valmennettavaltani rikospoliisi Tandelta ja hän neuvoi tekemään heti Suomeen palattuani poliisilaitoksella asiasta rikosilmoituksen, josta pitää toimittaa pöytäkirja vakuutusyhtiölle. Hoidin homman Suomessa ja melko pian oli tullut s-postina myönteinen päätös, jonka löysin vasta Siperiasta palattuamme. Harmi vaan, että vakuutusyhtiön papereissa oli jossain takasivulla pienellä tekstillä, etteivät helposti varastettavat kannettavat tietokoneet ja nettitikut kuulu korvattaviin kapistuksiin. Omavastuuni oli ollut 50 euroa ja näin ollen yhtiö korvasi uudesta laukusta, kuluneesta Raamatusta,allakasta ja jostain kirjasta 130 euroa. Parempi sekin  kuin ei mikään.  -Englannissa 25v sitten valmistuneessa Transitissa on muutamia merkillisyyksiä. Pyörän laakerien lukitusmutterit kiertyvät eri suuntiin eri puolella autoa. Siis oikea tai vasenkätinen kierre. Samaa "johdonmukaisuutta" on myös ovien lukitsemissysteemeissä. Oliko apumiesten sivuovi, jonka itse olin "lukinnut" sittenkään lukossa vai olivatko roistot tiirikoineet oven auki. -Vain Herra tietää, mikä oli totuus asiassa.
Luin Facebookista  Keski-Aasiassa elämän työnsä tehneen ystäväni tunnoista Pyhäinpäivän tiimoilla. Syvä suru kahden pitkän työjakson samalla työalueella tehneen ystävän traagisen menetyksen johdosta oli noussut pintaan. Omat tuntemukset olivat samoilla aaltopituuksilla olinhan itse saanut olla molempien marttyyrien kanssa siunattavana työkentälle eri kesinä.  Taivaan Isä heidän elämän työtään jatkuvasti siunatkoon niin, että tehty työ saisi kantaa kestävää hedelmää siellä työkentällä ja että Elon Herra löytäisi uusia työntekijöitä täältä kotimaasta"vaaleneville vainioille".
Olikohan se eilisaamuna vai milloin. Heräsin varttia vaille kahdeksan ja painoin vanhan radion nappulaa. Aamuhartaus oli alkamassa; jonkun luterilaisen seurakunnan pappi ( naisihminen) aloitteli hyvän alkuvirren jälkeen melko lailla "maantasalta" ja ehdin jo ajatella jäädäänkö tässä taas kerran hyvin kevyille eväille. Hartauden pitäjä kuitenkin paransi "kuin sika juoksua" (Anteeksi asiaan sopimaton vertauskuva) ja keskittyi loppupuolella vallan erinomaisesti Martti Lutherin kautta alkaneeseen uskonpuhdistuksen pääsanomaan: "Uskosta vanhurskas saa elää".  Kiitollisuus kuulemastani täytti sydämeni. Kaiken perustana on Kristuksen sovitustyö, eivät meidän ponnistelumme. Saamme elää siinä uskossa ja toivossa, että Kaikkivaltias voi vielä meidänkin päivinämme uudistaa kirkkoaan Pyhän Sanansa kautta. Kysymys onkin siitä saako hän aloittaa tuon uudistustyönsä meissä uskovissaan.  -Ainut todellinen herätyksen este on meissä pensistyneissä uskovissa; ei suinkaan meitä ympäröivässä pahassa maailmassa, eikä edes mielestämme kapuloita meidän mielestämme niin erinomaisesti hengellistä työtä tekevien rattaisiin laittavissa erilailla asoista ajettelevissa kirkon jäsenissä.
Tämän syksyn Siperian reissusta tuli lyhennetty molemmista päistään. Lähtö siirtyi osaltaan tuon hienon urheilureissuni vuoksi, mutta myös osalle niin erinomaiseksi osittautuneesta pohjanmaan 7 miehen talkooporukasta vain juuri tuo ajankohta sopi. Haettuamme tuon ruotsinkieliseen lestadiolaiseen Rauhan Sanaan lukeutuvan miesryhmän Abakanin lentokentältä Joosen työauto Mitsubishilla ja minun Transitilla, johon lastattiin kaikki matkatavarat, ajoimme Minusinskin srk.tiloihin aamupalalle, jonka sinne jäänyt "pääkokki" Mikael oli valmistanut. Pienen lepäilyn jälkeen ajoimme Karatusan pappilaan ja sieltä majoittumaan Suetukiin.  Olimme käyneet Joosen ja Mikaelin kanssa valmistelemassa Suetukin kirkon viereiseen "autiotaloon" majoitustiloja, jotka olimme melko perusteellisesti (minkä nyt miesporukalla kykenimme) siivonneet ja vieneet sinne tarpeellisen määrän patjoja ym varusteita. Olimme ostaneet keittiöön uuden kaasu/sähköhellan, joka oli myöhemmin tarkoitettu palvelemaan kirkossa. Olimme laittaneet myös kahteen majoitushuoneeseen lämpöpuhaltimet puolelle teholle.  Oli sovittu että  miehet ottavat mukaan hyvät makuupussit.  Suunnitellusta saunomisreissusta n 40 km päähän Karatusan pappilaan luovuttiin. Se toteutettiin ensimmäisen talkoopäivän iltana. Ensimmäinen työviikko tiistaista lauantaihin oli todella tehokas.  Porukkamme pääkokki Mikael, jonka olin edellisessä blogissani esitellyt pullakuskin hommista juuri eläköityneeksi 63v joroslaiseksi, oli todellisuudessa monessa liemessä keitetty ja myös hyvin monitaitoinen ja tarvittaessa nopeaotteinen monen alan ammattilainen. Joskus en "hitaana ja harkitsevana hämäläisenä" (todellisuudessa olen n 2km Savon rajalta syntynyt karjalaispoika) oikein pysynyt Mikaelin rattailla ja siksi joskus uhkasinkin esittää häntä vähintään YK;n jollei peräti Naton nopeitten joukkojen vääpeliksi. - No Mikael hoiti erinomaisesti, joskus Jooseltakin apua saaden niin ilta-, kuin aamupalatkin sekä päivällisen. Lounaskeitolla kävimme reilun 100m päässä Igorin kotona. Edellisellä Suetukin talkookeikalla kun meitä oli vähemmin Mikael oli ehtinyt välillä myös maalaamaan ikkunoitten pielilautojakin.
Pohjanmaan "pojat" (Hannu 29v mv/kirvesmies, Krister  50v yrittäjä,Johann 57v journalisti, Ralf 63v mv, Ossian 65v yrittäjä, Hans -Erik 65v yrittäjä ja Jon 71v rak.mestari ja rak.tarkastaja) laittoivat tuulemaan ja hyvää valmista jälkeä tuli vauhdilla. Joose toimi rak,tarvikkeitten hankintapuolella ja väliaikoina auttoi Hannua, itse hoitelin talkkarin hommia  mm.työmaan isoa diesellämmitintä ja tein pari rak,tarvikeitten hakureissua Karatusasta. Pääasiassa hoitelin sahatavaroitten,lautojen  ja panelien lajittelua , kuivausta ja maalaamista Johannin kanssa.
Väliviikonloppuna Joose, Hannu ja Johann ajoivat Minusinskiin ja sieltä tekivät sunnuntaista-tiistai-iltaan kestäneen retken Sajanin vuoristoon Jergagin luonnonpuistoon Mitsubishin kanssa. Itse vein loput viisi miestä Karatusan ja Suetukin jumalanpalvelusten jälkeen retkelle ns.peltotien kautta Sajana-Susenskojen jättiläispadon  ja voimalaitoksen maastoon Jenisein yläjuoksulle. Yövyimme hienossa Kladenkajan lasketteluhotellissa ja palasimme Abakanin kautta ma.iltana  Karatusan kautta Suetukiin.  Toinen talkooviikko oli melkoista koettelemusta. Aluksi satoi vettä ja tuuli kovasti, puolenviikon maissa sade muuttui rännäksi ja lopulta lumeksi ja pakkaseksi. Kaiken muun lisäksi osaan porukastamme iski ankara siperialainen mahatauti. Ralfia , Mikaelia ja Kristeriä tauti vaivasi ehkä 3 vrk. Itse olin koko viikon pois pelistä. Mikään ei pysynyt sisällä.   Mikael vei Joosen Mitsubishilla torstain Minusinskin nuorteniltaan ja pe.aamuna Abakanin lentoasemalle. Joosella oli viikonloppuna tapaaminen piispa Kuukaupin ja joidenkin Inkerin kirkon johtomiesaten, mutta ennenkaikkea oman "hellapoliisinsa" Johannan kanssa. Heillä oli liput Bolshoi teatteriin ja ja viikonloppu jossain Pietarin hotellin sviitissä. Lauantaina pakkasimme kamat Transitiin ja miehet Mitsubishiin, poikkesimme hyvästelemässä Tonjan ja lapset Karatusan papilassa, khra Vitali oli kirkoliskokouksessa Pietarissa ja ajoimme  Minusinskiin. Sunnuntaina osallistuttiin diakoni Olegin toimittamaan jumalanpalvelukseen, jossa tekstit luettiin venäjäksi ja ruotsiksi.  Maanantai aamuna heitimme talkooporukan Abakanin lentoasemalle. Loppupäivän lepäilimme Mikaelin kanssa. Tosin minä kävin Automoikassa pesettämässä Transitia. Lähinnä halusin eroon auton helmoihin ja pohjaan kertyneestä valtavasta jäämäärästä. Tiistaina menin Vitalia vastaan Abakanin  lentokentälle. Siellä oli myös Novosibirskista isänsä hautajaisista palannut Minusinskin khra Slava Shadrin.
Aamupäivällä pakkasimme Transitiin omat tavaramme sekä loput Pitkästen ja Sirpa  Mäkitalon muuttotavaroista. Kolmen maissa lähdimme kahdella autolla kohti Novosibirskia. Veimme Joosen työauton Mitsubishin Markus Aitamäen käyttöön. Markus lähti samantien Mitsubishilla kanssamme kohti Omskia. Hänellä oli kiire rekisteröidä auto Omskissa olleen Juha Saaren kanssa omiin nimiinsä.
Matka Suomeen sujui hyvin, tosin Uralin  (n 300km) loppupuolella hyvin vilkasliikenteisellä tiellä  autolijat yllätti "Belaja-kauhu" (valkoinen kauhu). Koko matkan Minusinskista lähtien ajoimme talvikelissä. Enimmillään lunta oli Tjumenin seudulla ehkä liki 30 senttiä.  Liikenne puuroutui Uralilla täysin ja liikkui vain lyhyin nytkähdyksin. Meillä oli pari talvea ajetut Hakkapeliitat eikä ongelmia vaikka oli ollut enemmänkin lunta. Lopulta kyllästyin seisomaan jonossa ja puikkelehdin keskikaistaa pariin otteeseen ehkä viisitoista kilometriä. Lopulta pääsimme Jekaterinburg-Perm päätieltä Tsaikovskiin oikaisevalle reitille. Nukuimme muutaman tunnin unet ja jatkoimme matkaa ilman ongelmia. Tsaikovskissa emme edes poikenneet mäkikeskuksessa. Lumen määrä oli pudonnut alle 10 sentin. Ohitimme Izevskin Udmurtian pääkaupungin eteläpuolelta kiertotietä ja suuntasimme kohti Kazania, Moskovaa ja kotimaata. Pistäydyimme  tapaamassa -95 kesäreissulta tuttua Palaneen talon perhettä muutamakymmentä kilometriä Izevskistä ajettuamme. -95 Missioreissulla Kusti Materon ja Veikko Ainalan kanssa meidät johdatettiin viemään ehkä noin kuution verran kaikenlaista liinavaatepuolta perheelle, jonka koti ja kaikki tavarat olivat tuhoutuneet pari viikkoa ennen saapumistamme sattuneessa tulipalossa.  Rakennuksista oli säilynyt hirsinen kesäkeittiö ja sauna. Seuraavana vuonna poikkesimme Kustin kanssa perheen luona. Kotona oli vain 9 Tanja ja  77 dieduska Pavel, jonka Kusti sai johdatella taivastielle. Seuraavana talvena poikkesimme Jyri Pitkäsen kanssa paluumatkalla Uralilla Lysvassa pidetyistä Veter.MM-kisoista. Perhe kertoi, että pappa Pavel oli kuollut kohta vierailumme jälkeen.
 Nyt oli perheessä uusi tuore suru, noin 55v isä Vasja oli kolme viikkoa aikasemmin kuollut sydänkohtaukseen. Noin viisikymppinen äiti asui 8 vuotiaan Rosan ja 19v lähikaupungissa töissä käyvän isosiskon kanssa kolmistaan. Isoveli Pavel asuu perheensä kanssa lähikylässä ja ensimmäinen tuttavamme -95 vuonna kahdeksan vuotta ollut Tanja myös perheineen lähellä lapsuuskotiaan.
Lohdutimme parhaamme mukaan perhettä ja jatkoimme matkaa. Uralin länsipuolella ajoimme ilman "pysähdystaktiikkaa". Tietenkin tankkasimme autoa ja miehistöä. Tullista selvisimme nopeasti. Joose oli soittanut ja kertoi menevänsä Etelä-Saimaan Kansanlähetyksen ja Lpr:n seurakunnan iltakirkkoon (tiilikirkossa lähellä vanhaa linnoituksen synnytyslaitosta, jossa oli poikennut syntymässä reilut 69v sitten). Oli hieno kokemus päästä ensitöikseen Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja tilaisuuden jälkeen tavata kirkkokahveilla monia vanhoja lappeenrantalaistuttuja. Olinhan nuorna miesnä ollut 3v aikana ES-KL:n työntekijänä ensin Imatran osastossa Ruokolahdella asuen ja toisessa vaiheessa Lappeenrannassa,  asuen perheeni kanssa Auliksen ja Sirpan talossa Tirilän Pekantiellä.
Kotiin Viuhonmäkeen tulimme iltamyöhällä. Mikael jäi vielä yöksi. Aamulla veimme Pitkästen muuttotavarat Särkikujalle ja lastasimme Sirpa Mäkitalon pakaasit autotalliin. Mikael siirsi maallisen omaisuutensa kesällä hankkimaansa tilavaan -70 luvun Iveco asuntoautoon, joka oli ehkä reilut 10v sitten muutettu asuntoautoksi.
Ensimmäiset kaksi viikkoa meni kotona lähes sohvalla TV:tä katselleen. Lähes päivittäin kävin kyllä kaupungilla. Tietotekniikan huoltoliike , josta olin ostanut "hätäapu" kannettavan, joka toimi Siperiassa pari kertaa, yritti saada masinaa henkiin. Lopulta purin kaupat ja kävin ostamassa tämän halpiskoneen. Poikkeilin Arskan luona kompjuuterin merkeissä ja samalla tapaamassa Arskan vakavast sairastunutta vähän yli seitsemänkymppistä Ansko-äitiä, joka on keskimmäisen tyttäreni Riikan anoppi. Arska on toiminut kesän ja syksyn ajan omaishoitajana.  Viime maanantaina hinasin Arskan ja hänen vanhan Opelinsa Ammattikoululle remontoitavaksi. Kun lopultakin  perjantai-iltana kuuden maissa lähdin ajelemaan Kuopioon Kaisan perheen luokse soitti vävy Janne ja kysyi voisinko tehdä uukkarin ja palata Arskan tueksi.  Anskoa oltiin siirtämässä Sairaalaan, koska mikään ei pysynyt sisällä ja yleiskunto oli aika heikko. Olin vasta Kellarpellossa. Tein uukkarin ja ajoin Ensiavun P-paikalle ja ambulanssin saavuttua menin Arskan kanssa sisälle, kun ensihoitajat siirsivät Anskon pyörötuolissa tarkkailuhuoneeseen, jonne hänet laitettiin pitkäkseen sänkyyn. Hoitajan ennettua ohjeita niin Anskolle, kuin Arskallekin, hyvästelimme. Siunasin Anskoa ja lähdimme. Sanoin Arskalle, että jos olisimme Afrikassa niin sinulle olisi järjestetty makuupaikka Anskon vierelle. -Heitin Arskan kotiinsa Viiskulmaan ja lähdin ajaman Kuopioon, jonne saavuin jälkeen puolen yön. Kaisa ja Antti olivat vielä hereillä. Aamulla oli mukava tavata Eppua vaikka jouduinkin melko pian jatkamaan matkaa Haapavedelle. Eilen eli lauantaina ahkeroimme Janne Haukipuron ja Jari Kettukankaan kanssa ja saimme Muorinmäen K35 hyppyrimäen lumettua hyppykuntoon, mutta emme ehtineet/jaksaneet hypätä. Janne sanoi, ettei Isänpäivän vuoksi pääse mäelle sunnuntaina, joten minä päätin palata  "treenaamaan" kohta nelivuotiaan Eppu Akustin kanssa tänne Kuopioon.
Puurot  ja Isänpäiväkakku on syöty lakritsateen kanssa. Kohta siirrymme Epun kanssa ulkoilemaan. Varmaan huomenna lähden kohti pohjoista. Saapungin Jussi soitteli sekä eilen, että tänään varmistellen saapumistani Rukan Maailmancupiin alamäen tamppausryhmään.
Samalla reissulla haluan poiketa Taivalkoskella katsomassa tilannetta. Taivalkoskella pidetään maaliskuun lopulla Veteraanien MM-kisat ja tekisi mieli saada aikaiseksi pientä parannusta K49,35 ja 20 mäkiin.  Iso mäki K73 on ok. ellei alamäkeen tykitetä liikaa pasua lumikerrosta.
 

..".VAIN RUKOUKSELLA JA PAASTOLLA"

Edellisen blogitekstin kirjoittamisesta on jo viikkoja. Kirjoittelin  tekstiä ensin Minusinskissa ja jatkoin myöhemmin kait samana iltana Karatusan pappilassa. Sittemmin tämä nykyinen "hätäapukompjuuteerini" alkoi "yskiä" ja lakkasi toimimasta. Nyt kirjoittelen jo kotona Savonlinnassa. Kone oli huollossa, mutta nikottelee kyllä vieläkin.
Tämän syksyiselle Siperian matkalle lähtö oli siirtynyt parilla viikolla sekä minun ja urheilukavereitteni upeasta  Itävallan kesäkisa mäkihyppyreissusta, että myös Pohjanmaan talkooryhmälle sopivasta aikataulusta johtuen. Osa miehistä ei olisi päässyt aikaisemmin lähtemään ja oli todella merkittävää, että juuri tuo ryhmä oli päässyt lähtemään. Kun aikoinaan kesällä keskustelimme Joosen kanssa tämän syksyisen Suetukin kirkon ulkovuoraus talkoomatkan ajankohdasta, Joose oli sitä mieltä, että talventulo saattaa yllättää meidät ja niinhän siinä sitten  kävikin. Kuitenkin saimme paljon aikaiseksi, mutta kuten jo viime kevään talkooporukassa mukana ollut 29v rautiolainen mv/kirvesmies Hannu Niemelä arveli kesällä tavatessamme, niin tarvitaan vielä kolmas talkoomatka ensi keväänä, että saamme k.o ulkovuorausremontin vietyä loppuun saakka.
Menomatkalla kirjoitimme Venäjän tullia varten ns.pikkulappuun reissun takarajaksi joulukuun 15 päivän, mutta kun Slava oli kait epähuomiossa laittanut Mikaelin ja minun Minusinskiin  rekisteröimisajankohdan päättymispäiväksi saman kuin Joosellekin, eli 25.lokakuuta ja meidät toisella talkooviikolla yllättänyt talviseksi muuttunut sää (jäisille ja lumisille tellingeille meno ei houkutellut), sekä varsinkin minua melko pahasti ja sitkeästi ravistellut mahatauti laittoi harkitsemaan aikaistettua Suomeen lähtemistä.  Mikael oli vienyt Joosen jo torstai-illaksi Minusinskin nuorteniltaan ja perjantaiaamuna Abakanin lentoasemalle: Joosella oli tapaaminen piispa Kuukaupin  ja kirkon  johtomiesten kanssa Pietarissa, mutta mikä vielä merkittävämpää, Johanna oli tullut häntä vastaan Pietariin ja heillä oli liput Bolshoi teatteriin ja myös odotettu yhteinen viikonloppu, jossain Pietarin hotellin sviitissä.
Siirryimme lauantai-iltana talkooryhmän kanssa Suetukista Karatusan kautta Minusinskiin, jossa osallistuimme sunnuntaina diakoni Olegin toimittamaan ehtoollisjumalanpalvelukseen ja maanantaina veimme ryhmän Mikaelin kanssa Mitsubishillä ja Transitilla Abakanin lentoasemalle.  "Pojat" (29v Hannu,  n 50v ravintola- yrittäjä Krister,57v Kyrk Pressenin toimittaja Johann, n.63v mv Ralph, 65v maanrakennusurakoitsija Hans-Erik, 65v ex. lihakarjaedustaja, nyk.maahantuontiyrittäjä Ossian ja 71v rak.tarkastaja Jon) olivat selvinneet kunnialla kotimaahan.
Ensimmäinen talkooviikko Suetukissa oli kaikinpuolin onnistunut. Pohjanmaan pojat laittoivat tuulemaan ja jälkeä myös syntyi. Kerran päivässä kävimme Igorin kotona keittolounaalla. Iltaruokailut, samoinkuin aamu-, ja iltapalat hoituivat Mikaelin kokkailun turvin majoitusrakennuksena toimineen vanhan yksikerroksisen talon keittiössä. Joose toimi Hannun apuna ja teki välillä rak.tarvikkeitten hankintakeikkoja Karatusassa ja jopa Abakanissakin. Itse hoitelin talkkarin hommia ja samalla roudasin ja järjestelin ja maalasin sahatavaraa ja paneeleja kirkossa Johanin kanssa yrittäen myös kuivat k.o. tavaraa 4v sitten Suetukiin hankkimallamme diesellämmittimellä, johon haettiin päivittäin lisää polttoainetta Karatusasta. Ehdin itsekin tehdä pari rak,taroitten/paneelien hakureissua Karatusasta.
Väliviikonloppuna (su-ti) Joose teki Hannun ja Johannin kanssa vaellusreissun Sajanvuoristoon Jergagin kansallispuistoon. He lähtivät Minusinskiin lauantaina ja sieltä heti jumalanpalveluksen jälkeen tien päälle. Itse tein viiden miehen kanssa Transitilla Karatusan ja Suetukin jumalanpalvelusten jälkeen su-ma retken Sajana-Susenskojen suurpadon ja voimalan seudulle, Yövyimme Kladenkajan hienossa turistihotellissa ja maanantaina katselimme maisemia. Kävimme myös suurpadon ( kilometrin levyinen ja 245m korkea) yläpuolisella altaalla noin 15 km pituista serpentiinitietä pitkin ajaen. Palatessamme ns.läntistä reittiä kävimme ruokailemassa New Yorkissa, uudessa ajanvietto-, ja ravintolakeskuksessa.
Toinen talkooviikko Suetukissa oli melkoista koettelemusta. Varmaan jo ma-ti yönä alkanut  kovan ja puuskaisen tuulen kanssa tullut runsas vesisade muuttui rännäksi ja loppuviikkoa kohden lumeksi, jota oli lopulta noin kymmenen senttiä. Päällystämättämät osat Suetukin ja Karatusan välillä muuttuivat inhottavaksi mutavelliksi. Varsinkin pitkät vastamäet rak.tavaroitten hakureissuilla olivat hyvin hankalia. Paluumatkalla kun Transitin perällä oli reilusti painoa hakkapeliitta puri ilman ongelmia.
Otsakkeeseen lainattu teksti raamatusta tuli mieleeni kun ajattelin omaa ja muutaman muunkin kaverin toisella talkooviikolla kokemaa melko rajua ja sitkeää siperialaista mahatautia. Minulla vatsan toiminta alkoi normalisoitua vasta seuraavan viikon paluumatkan aikana.
 -Jeesuksen opetuslapset olivat yrittäneet parantaa jotain ihmistä siinä onnistumatta, kun Mestari palasi kirkastusvuorelta Pietarin Jaakobin ja Johanneksen kanssa, hän lausui ettei tätä lajia saa lähtemään kuin rukouksella ja paastolla.
Varmaan siinä itsekukin yritteli rukoillakin ja paastohan oli pakollinen. Mikään ei nimittäin pysynyt sisällä. Kaikki kaverit yrittivät huolehtia että juon tarpeeksi. Ensiksi yritin Sweppesillä ja sitten keltaista Jaffaa vastaavalla limpparilla, mutta siirryin keitettyyn veteen. Kahtena aamuna yritin syödä  puoli väkisin banaaniakin  samoin kuin valkosipulivoileipää. Sitten kokeilin täydellistä vesipaastoa
Karatusan reissulla sain Vitalin vaimolta Tonjalta topakat ohjeet. Ruuista on sallittua vain kaurapuuro aamulla ja kolme kertaa kupillinen mustaa teetä. Sokerit, maito, rasvat.liha,perunat, marjat ja hedelmät ovat kieltolistalla.  Paastooni kuului myös elämäilman nettiä.
- Siitä se elämä lopultakin alkoi hymyillä ja nyt ollaan siis taas netissäkin.
Karatusan kirkkotyömaa näytti aivan hiljaiselta meidän Siperiassa olomme ajan, mutta viimeisellä viikolla oli tehty kahtena päivänä kirkon lattian tasaus-, eli viimeistelyvalu hyvällä ammattitalolla.
En onnistunut tapaamaan kertaakaan edes työnjohtaja Konstantiniakaan. Ensimmäisellä kerralla tapasimme sentään työmaavahdin. Häntäkään ei myöhemmin työmaalla näkynyt. Vitalilla oli avaimet kirkkotyömaalle ja niitten turvin saatoimme hakea kahdesti lisäpaneelia kirkkotyömaan tapulista Suetukiin.

PERILLÄ MINUSINSKISSA

Viimeinen "pikataival" Aitamäkien luota Novosibirskistä Minusinskiin sujui leppoisasti ilman kommelluksia. Tosin kun  Hakasian rajakahvilan pihalla hyvin ja melko pitkään nukutun yön jälkeen
lähdin vuorollani ajamaan oli aamu-, tai paremmin aamupäiväsumu melko sakeaa ja erään pikkukylän kohdalla oli nautapihvin saanti melko lähellä. Vähän huonomman ja epätasaisen asfalttijakson jälkeen tie muuttui pinnoituksen osalta kuin unelmaksi ja tulin lisänneeksi liikaa nopeutta. Oliskohan ollut jotain jopa lähellä yhdeksääkymppiä, kun yht`äkkiä noin 150m päässä edessämme tie oli täynnä  sitä ylittäviä lehmiä. Enkeleitä oli kuitenkin runsaasti matkassa, eikä tie ollut liukasta ja niin säästyimme nautojen nylkemistalkoilta ( vrt. Seitsemän veljeksen  tilanne Viertolan härkälauman kanssa ). Ajonopeus palasi turvalliselle tasolle välittömästi.
 Eilen iltapäivällä  saimme ihailla Altaivuoriston poihjoiskulman yli kulkevan Siperian valtatien upeita maisemia. Maaston hiljalleen kohotessa lehtipuumetsät vaihtuivat alaoksiltaan leveähköön mutta latvaa kohti suippeneviin tummiin kuusikoihin. Tie polveili mukavasti ja vaihteli välillä ylä-, ja alamäkiin. Havupuualueelta laskeuduttiinsitten  hiljakseen ruskan valtaamaan lehtipuumaastoon. Joose oli liittynyt seuraamme Novosibirskissä. Vuorotellen yksi miehistä loikoi makuuosastolla. Kartanlukijan paikalla istuva joko silmäili karttaa , luki kirjaa tai välillä "pilkki". Kuski kuitenkin pysytteli virkeänä penkin ja ratin välissä kahvin, cocacolan ja pikku purtavan avulla . Mikael oli   Novosibirskissä Markuksen kanssa kaupoissa guljaillessaan lisännyt tietojensiirtoarsenaaliaan ja niinpä meillä oli taas käytössä uusi navigaattori. Uusien kapineitten omistajan lisäksi Joose luotti kuin pukki sarviinsa näihin nykyajan ihmekapineisiin. Itse karttojen osalta olen lukeutunut "painettuun sanaan" luottavien munkkikuntaan, vaikka tiedänkin vuosikymmenten kokemuksesta, ettei kaikki vanhan N-L:n alueella präntätty ole sen paremmin pravdaa, kuin izvestiaakaan, vaikka niin totisella naamalla väitetään.
Vanha suomalainen viisaus ettei viittatieltä kannata paljoa poiketa pitää kutinsa varsinkin täällä naapurivaltion alueella. Varminta tietoa on se jonka on itse testannut aikaisemmilla reissuillaan. Tosin viime vuosina teitä on melkolailla uusittu. Menneen kesän osalta on annettva Putinille tunnustusta siitä, että uutta asfalttia oli meidän yhdeksännen p-autolla toteutettavan Siperian matkan kunniaksi valettu aikaisempia vuosia enemmän. Tiestöön panostamisen yhdeksi syyksi arvelen neljän vuoden päähän osuvia futiksen MM-kisoja. Kisakaupungit ovat kylläkin kaikki Uralin länsipuolella:Pietari,Moskova , Kazan ja pikkuinen sukukansamme mordvalaisten pääkaupunkiSaransk.
Saavuimme Minusinskiin sopivasti yhden maissa ja ehdimme mukaan luterilaisen kirkon lasten ja nuorten juhlaan. Paikallisten lisäksi oli Vitalin kyydissä tullutta porukkaa Karatusasta.Nuorisoa oli yhteensä liki kahtakymmentä. Vitalin naapurin ehkä 7v pikkupoika oli ensimmäistä kertaa mukana seurakunnan retkellä ja näytti toisten lasten ja nuorten kanssa nauttivan tapahtuman ohjelmasta. Alkutilanteen laulujen,hartauden ja rukouksen jälkeen koko joukko meni pihaleikkeihin. Ohjelma jatkui sisällä mm.pullapaistamisella Joosen johdolla. Koko ohjelmaa on "leimannut" 19v Edvartin ja hänen samanikäisen kaverinsa toimiminen valkoisena ja mustana enkelinä. Tämän päivän lapset ja nuoret ovat niin täällä Siperiassa kuin myös koko maailmassa koko ajan hyvän ja pahan taistelukentässä. Esirukoukset ja kaikki käytännön toiminta nuorison hyväksi ovat ensiarvoisen tärkeitä. Lapsissa ja nuorissa on niin kirkon kuin valtakuntienkin tulevaisuus ja siihen kannattaa aina satsata. -Joko jo tänään tai huomenna siirrymme Karatusaan ja myös Suetukiin. Meillä ei ole yhtään luppoaikaa ajatellen tiistaiaamuna Abakanin lentoasemalle saapuvaa länsisuomalaista 6-hengen talkootyöryhmää. Suetukiin pitää valmistella nukkumispaikat ryhmälle ja huolehtia myös rakennusmateriaaleista ja kaikesta muustakin talkooprojektiin liittyvistä asioista.

UUTTA ASFALTTIA ,KAUNISTA RUSKAA JA UPEITA SYKSYN MURRETTUJA VÄREJÄ

Viime perjantaina noin kymmenen maissa  alkoi tämä yhdeksäs Siperian matkamme  kahdestaan Mikaelin kanssa. Arska jäi tällä kertaa kotimaisemiin äidin lihapullille. Oikeastaan hän jäi hoitelemaan Ansko äitiään, joka oli kesällä ollut huonovointinen ja nyt syksyllä Arska oli kuljetellut häntä sairaalassa kokeissa. Kolmantena mukaan lähti myös Joose Pitkänen, mutta vain Inkerin maalle ja tarkemmin Kupanitsan kirkolle asti. Joosella oli  siellä kokousohjelmaa ruotsinkielisen lestadiolaisten lähetysyhdistyksen puhujien kanssa. He ovat palanneet jo sunnuntai-iltana Suomeen ja ryhmä on yöpynyt minun kodissani ja jatkanut alkuviikosta Pohjanmaalle.
Olin sopinut Martti veljeni kanssa treffit Lpr.ABC:lle. Minua 10v vanhempi Ilmari tuli Martin kanssa meitä matkalaisia "myyvittämään". Laitoimme osan matkatavaroistamme Martin pikkubemarin peräkonttiin, josta ne rajan itäpuolella siirrettiin takaisin Transitiin. Tullista selvittiin kunnialla ja melko sutjakkaasti. Toivottelimme saattajillemme ja he meille siunausta ja lähdimme köröttelemään kohti itää. Yli kymmenen vuotta oli vierähtänyt siitä kun viimeeksi poikkesimme nuorten vepsä-aktioporukoitten kanssa tapaamassa Arvo Survoa Kupanitsassa. Nyt matkasimme Suomenlahden yli uutta Pietarin kehätietä ja ennen sitä ajoimme minullekin uuden vasta valmistuneen pätkän Pietariin sisääntuloväylää Viipurin suunnasta. Kupanitsaan tulleessa ryhmässä oli pari minulle ennestään tuttuakin. He tarjosivat meille lämåimän ruuan ja oli mukava jatkaa matkaa täydellä vatsalla.
Matkanteko sujui hyvin, sillä väyliä oli asfaltoitu kiitettävästi. Ohitimme Moskovan pohjoisen puolelta 108 ja 107 kiertoteitä pitkin kuten parilla edelliselläkin kerralla.
Pidimme suht pitkät nukkumistauot öisin ja matkanteko sujui hyvin. Olin varautunut mäkihyppykalustolla Tsaikovskin mäkikeskusta ajatellen, mutta kun saavuimme sinne maanantaina ei siellä ollut harjoituksia. Jatkoimme Uralille ja viimeisellä neljänneksellä pysähdyimme tutussa "Kolmessa Karhussa", jossa kävimme suihkussa ja söimme. Ohitimme toisenkin "Seireenien saaren" eli Nishni Tagilin mäkihyppykeskuksen, koska en ollut sinnekään soittanut, eikä ollut mitään tietoa sikäläisistä harjoitusajoista. Olihan minulle kertynyt muovimäkihyppyjä yhteensä jotain viitisenkymmentä kuluneelle kesälle. -Yritän tehdä vastaavasti enemmän fysiikkatreenejä  syksyn aikana ja ennenkaikkea pitää pudottaa liikakiloja. Puntari näyttää itsepintaisesti 71-72 kiloa, kun hyvä kilpailupaino olisi kuudenkymmenen paikkeilla.
Tänään (keskiviikkona) saavuimme Aitamäkien lähettiperheen luokse puoli neljän maissa iltapäivällä ja purimme ja kannoimme sisään Inkeroisista ja Lahdesta lähetetyt tavarat.  Tallinnasta Itävallan reissulta palatessamme ottamamme Lappalaisen lähettiperheen lastenhoitajana toimineen omskilaisen Olgan tavarat löysivät ottajansa. Olga oli meitä täällä vastassa ja hänen sulhasensa vapautuvien vankien parissa Novosibirskissa työskentelevä diakoni Slava tuli valkoisella kauniilla Toyotallaan
hakemaan niin morsiantaan kuin hänen tavaroitaan. Viikon päästä heillä on häät.
Huomisaamuna Markus hakee Joosen lentokentältä ja menemme ennen puoltapäivää katsomaan Slavan työmaata. Vankien hoitotaloa, joka kaipailisi kuulemma lämpöeristysremonttia ja saunan rakentamista.
Putin näyttää laittaneen tiet hyvään kuntoon. Vasta ennen Omskia oli enemmän huonokuntoista tietä, mutta sielläkin tietyöt olivat käynnissa. Meitä hemmoteltiin myös kauniilla ruskalla ja upeilla syksyn murretuilla väreillä. Uralin länsipuolella oli viljankorjuutyöt tehty ja syyskynnötkin hyvällä mallilla, mutta täällä itäpuolella lienee ollut liian sateista ja melkoisesti oli korjaamatonta vehnäsatoa pelloilla.
Markus tuli meitä vastaan kaupungin itäpuolelle, eikä ollut suunnistamisongelmia tänne ajaessamme.
Aitamäillä (Markus 39v Mari 35 ja lapset Anni 6v Elias 4v ja Luukas 2v) on hyvällä paikalla n 1 km opiskelupaikalle yliopistolle ja luteril.kirkolle 2 km. Asunto sijaitsee kaupungin halki virtaavan mahtavan Ob-joen länsi. Varsinainen keskusta on   joen itä  puolella.  Asunto on tilava 4h ja keittiö ja remontoitu hyvin äskettäin. Omistajat asuvat ulkomailla. Olikohan se Espanjassa.
Olen nyt istunut koneella melko pitkään, kun Markus asensi tämän toimimaan langattomana heidän nettiyhteytensä kautta.  Selailin facebookia, jossa oli paljon video-, ja valokuvamateriaalia myös meidän Itävallan urheilureissultamme ja jotain uutta oli Karatusan kirkkoktyömaaltakin.
Muutaman päivän päästä saamme  seurata sitä livenä  ja alkaa samalla tehdä valmisteluja Suetukin ulkovuorausremontin jatkamista varten. -Pohjanmaan 6 hengen talkooryhmä haetaan aikaisin tiistaiaamuna 7.9. Abakanin lentoasemalta. heillä on aikaa vain kaksi viikkoa ja siihen sisältyy myös työalaan tutustumista ja retkeilyä Sajanin vuoristossa, joten tehokasta työaikaa lienee noin viikko.
Todennäköisesti Suetukin ulkovuorausremonttia jatketaan vielä ensi keväänä.
Joose lähtenee Suomeen kohta tyuon talkooryhmän lähdön jälkeen.  Me Mikaelin kanssa jatkamme hommia ehkä Suetukissa ja tietenkin seuraamme Karatusan kirkkoprojektin edistymistäkin.
Luultavasti palaamme Suomeen jo hyvissä ajoin marraskuussa. Toivottavsti saamme kunnon lumitalven koko maahan. Veteraanien MM-kisat 2015 pidetään maaliskuun viimeisellä viikolla Taivalkoskella. Saattaa olla että minua tarvitaan siellä kisojen valmisteluhommissa.  Mukava olisi myös mennä taas kerran Rukan Maailmancupiin mäesnkunnostusporukkaan.

SIPERIA ODOTTAA

Parin tunnin päästä pitäs hakea Joose kotoaan Pihlajaniemeltä ja kääntää Transitin nokka taas kohti Siperiaa. Mikael Bergman tuli iltayöstä viime kesänä hankkimallaan isolla as.autollaan pihaani.
Arska jää tällä kertaa hoitelemaan äitiään Anskoa, jolla on ollut huolia terveytensä kanssa. Eilen Anskolla oli labratestejä sairaalassa. Joose matkustaa kanssamme Pietarin lähialueille. Hänellä on siellä kokouskierros lestadiolaissaarnaajien kanssa. Joose palaa vielä kotiinsa "laskemaan lapsiaan" ja tsekkaamaan, että  "puut on vähintään pitkinä pihassa ja vesiasiat kondiksessa" emännän hommien helpottamiseksi. Ensi torstaina Joose lentää Novosibirskiin tapaamaan Aitamäkien lähettiperhettä ja liittyy sieltä matkaseurueeseemme. 7.lokakuuta saapuu Abakanin lentoasemalle talkooporukka pohjanmaalta. Heillä on aikaa olla noin kaksi viikkoa Siperiassa. Jatkamme keväällä kesken jäänyttä Suetukin kirkon ulkovuorausremonttia ja teemme pienen retken myös Jergakille heidän kanssaan.Myös Joose palaa Suomeen tuon talkoorupeaman jälkeen. Tietenkin tutustumme Karatusan kirkon rakennusprojektiin, jota hoitelee kasanilaisfirma Sergein johdolla.
Maanantaina palasin veteraanimäkihyppääjien kesäkisareissulta Itävallan Villachista. kuljetimme yhdeksän hengen kilpailijaryhmän sukset ja muut varusteet veljeni Martin 77v ja häntä pari vuotta vanhemman Teuvo Koljosen kanssa. Reissu oli urheilullisesti hyvin onnistunut. Olosuhteet ja järjestelyt olivat loistavat ja suomalaisten menestys erinomainen. Kirjoitin asiasta tarkemmin www.veteraanihyppaajat.com / vieraskirja. Menomatkalla saimme hieman kokemusta Venäjän ja EU:n  "elintarvikesodasta", kun Venäjän ja Latvian rajalla oli absoluuttinen maito-, ja lihatarvikkeitten vientikielto. Selvisimme siitä kohtuu hyvin. Huonommin kävi aivan loppumatkasta Itävallan moottoritien varrella kun polttoaine ja kahvitauolla Transitista varatettiin minun tietokonesalkkuni. Uuden koneen mukana meni arvokas neljän vuoden valokuva-arsenaali sekä Raamattu,kalenteri ja pari muuta kirjaa. -Laitoin eilen matkatavaravakuutuspaperit vetämään.

"SISKO TAHTOISIN JÄÄDÄ, MUTTA ASFALTTITIE ON KUUMAA..."

Kesä  vetelee viimeisiään,  lämpötilat ovat alkaneet laskea päivällä ja varsinkin yöllä .   Muutamien viikkojen sisällä asfalttitien kuumuus alkaa vaihtua yölliseen mustaan jäähän.Kuinka mukavaa olisikaan jäädä paikoilleen kotiin,kuten lauluntekijä runoilee,mutta sinne vaan tien päälle on allekirjoittaneenkin lähitulevaisuus ohjelmoitu.  Runsaan viikon päästä alan keräillä veteraanimäkihyppääjien kamoja Kuopio- Jyväskylä-Lahti reitiltä Itävallan kesä-gp  tapahtumaan
(IMC:n muovimäkikisat 17-21.09. Viillachissa) Kuljetamme mäkisukset ja muut hyppykamppeet Transitilla veljeni Martin ja Teuvo Koljosen kanssa. Muu porukka ( 8 kahdeksan kilpailijaa plus valmentajat,huoltajat, vaimot tai tyttöystävät menevät lentämällä.
Pari päivää paluumme jälkeen on aika startata yhdeksännelle Siperian matkalle. Siperian reissulle on lähdössä kanssani Joroisten vasta eläkkeelle jäänyt leipäkuski Mikael Bergman. Sukulaispoikani Arska on tällä kertaa jäämässä "telakalle" kotiin Savonlinnaan.  Joose Pitkänen ja Suetukin ulkovuoriremonttia jatkamaan lähtevä kuuden miehen pohjalaisryhmä tekevät kahden viikon matkansa lentäen  06-20.10.. Joose ehkä lentää   Siperiaan hieman aikaisemmin valmistelemaan kanssamme  Suetukin talkootapahtumaa. - Jos Jumala suo,niin noin kuukauden päästä päästään myös ihan livenä seuraamaan Karatusan kirkon rakennusprojektin etenemistä.  Viimeiset Vitalin facebookissa julkaisemat valokuvat ovat ensimmäisestä jumalanpalveluksesta tulevan alttarin paikalla rakenteilla olevassa kirkossa-  Jo viikkopari sitten julkaistuissa Vitalin  valokuvissa alkoivat hirsiseinät olla täydessä korkeudessaan.  Sitten on vuorossa kattorakenteitten ja vesikaton asentaminen ennen talven tuloa.  Vesikaton alla voi sitten tehdä viimeistely betonivalut ja niitten valmistuttua pääsee aloittamaan  kirkkorakennuksen takaosan väliseinien ja yläpohjien rakentamista.
Noin viikko sitten olimme Joosen kanssa Savonrannan leirimajalla lähetyksen iltapäivätapahtumassa. Tulevana viikonloppuna menemme Ryttylään SEKLin vastuunkantajaseminaariin. Ryttylästä minun pitää lastata Transitiin siellä opiskelleen omskilaisen Olgan matkatavaroita. Olga oli aikoinaan toiminut Omskissa Lappalaisten lähettiperheen lastenhoitajana Olga on äskettäin  kihlautunut Novosibirskin diakonin Sashan kanssa.En tiedä vielä kumpaan kaupunkiin vien ne Olgan matkatavarat.
Ryttylästä palaan kotiin Savonlinnaan, jossa minulla on aika maanantaina Transitin oikean puoleisen takajousen ripustuksen korjaamisesksi. Olen  teettänyt Transitissa takajarru/käsijarru remontin samalla,laitettiin oikeaan takapyörään uudet laakerit.   Vasemman puolen alapallonivel vaihdettiin myös uuteen.  Vanha "sotaratsu"alkaa olla taas valmiina uusiin haasteisiin.
Kirjoittelen tätä tekstiä Riikan perheen luona Vääksyssä. Olen päässyt kahdesti harjoittelemaan Lahden K64 mäessä ja pientävaloa alkaa löytyä hyppäämiseenkin. Takana on nyt kahdeksan muovimäkiharjoitusta. Ensimmäinen juhannuksena Tsaikovskissa paluumatkalla kevään Siperian matkalta. Kolme harjoitusta täällä Lahdessa ja neljästi kävin mäessä Puijolla, jossa harjoittelu oli melkoista takkuamista.Sain kuitenkin yhden paremmin onnistuneen hypyn sielläviimeisissä treeneissä ja tänään Lahdessa kaikkikolme hyppyä olivat tuon Puijon parhaimman hypyn tasoa.
Kaikki hypyt (26 kpl) olen hypännyt K64-65 mäissä. Mieli on jo tehnyt vasta remontoituun Lahden ysikymppiinkin, jossa pääsisi uudella hissillä ylös torniin,mutta kantti eiole vielä kestänyt.
Katsotaan josko jo huomenna rohkenisin .  Perjantaina minulla on työterveyslääkärin kolmevuotistarkastus Riihimäellä-

KIRJOITTAMIS-, jJA MUUKIN PUHTI HIIPUMASSA

Lukaisin juuri edellisen Kuopiossa kauan sitten kirjoittamani blogitekstin "Missä laevat huuteloo...." ,ja totesin että tahti niin kirjoittamisessa kuin muussakin on alkanut hiipua.
Olen taas Epun kotona Kuopiossa.  Palasin eilisiltana vajaan viikon mittaiselta  talkooreissulta Haapaveden Muorinmäeltä. Janne Haukipuro   oli lopettanut rekkakuskin hommat veljensä kuljetusfirmassa ja tekee keittiökalusteitten asennushommia Oulussa ja välillä myös appiukkonsa kanssa elokuvateattereitten penkkien vaihtokeikkoja ympäri Suomea. Vuosi sitten Janne oli ostanutvaimonsa kanssa rintamamies tyyppisen talon vaimon kotipaikkakunnalta Luohualta, joka sijaitsee Haapaveden ja Oulun välillä n 60 km päässä Haapavedestä. Janne ontehnyt hieman remonttia talossa sisällä sekä ulkona pihahommia. Nykyisin hän  joutuu lähtemään hyppyrimäelle Haapavedelle "asiasta tehden" ja niinpä  puuhailinkin enimmäkseen yksikseni Muorinmäen montussa. Olin ajatellut tehdä vain yhden päivän talkoot lauantaina ja palata seuraamaan Continental-Cupin kisoja sunnuntaina Puijolle, mutta en raatsinut jättää Jannea yksin Saimme aikaiseksi ns.pintavesisalaojan alhaalta katsoen oikean puoleisen suoja-aidan taakse. Jannelle jäi sinne hommia vaikka kuinka paljon. Peittelin eilen kyseisen ojan vain osittain ja Janne saa jatkaa sitä. Hänelle jäi myös kyseisen ojan jatkaminen notkon poikki tyhjennyskaivolle sekä kaivon puoleisen ojan kaivaminen ja salaojaputken sekäsuodatin kankaan asentaminen.Notkon kaarrettakin pitää vielä  tasailla,mutta sen voi tehdä Vellun isolla Valmetilla ja perälanalla. Tuomaritornin runko on suht`paikoillaan.Oma isompi hommansa on alastulorinteen valaistuksen asentaminen Mannelle ja muille pikkupojille ja tytöille pitää rakentaa ns.aloitusnysä K5 ja toiselle puolelle  joku K10,jos vaan rahkeet riittävät.
Kun ajattelen tilannetta Muorinmäellä vuosi sitten, niin ontodettava että siellä on tapahtunut todella paljon.  Silloin oli ollut  kahden vuoden tauko mäessä hyppäämisessä ja alastulorinteen puurakenteisen kummun alta oli noin kahden metrin paksuudelta  savikko maata valunut mäkimonttuun. Saimme siirrettyä valuneet maat pois ja , ennen viime syksyn Siperian reissua. ja tehtyä lisää salaojia runsaalla sorastuksella suodatinkankaineen.  Arskakin oli silloin jonkun päivän talkoissa kaivinkoneen puikoissa. Janne oli jatkanut yksin töitä ja saanut alamäen kaarteelle tarvittavan sorapatjan.Alkutalvesta "punnersimme" Jannen kanssa (nostot kaivinkoneella) alamäen kummun puurungon oikeaan profiiliin, jossa se on nyt -Luojan kiitos pysynytkin.
Näyttää siltä että tilanne maaperän osalta olsi vakiintumassa. Toivottavasti se jatkuu hyvänä edelleen ja mäkihyppy Haapavedelläpääsee uuteen nousuun hyvissä olosuhteissa.
Poikkesin viime sunnuntaina tapaamassa n 60 km päässä Kalajokilaakson Raution kylässä tapaamassa keväällä Suetukin ulkovuoriremontissa ollutta kirvesmies Hannu Niemelää. Hannu(29v) on tulossa lokakuun alkupuolella (06-20.10) länsirannikon talkooryhmän kanssa jatkamaan remonttia Suetukiin. Tein "tupatarkastuksen" Hannun upouudessa ja kauniissa ok.talossa.  Kävimme katsastamassa myös Hannun isän (58v) kavereineen rakentaman hyppyrimäen ( rekortti jotain 17-18m). Hannukin oli siitänuorempana hypännyt. Mittailin summittaisesti mäkipaikkaa ja pyysin Hannua vaakitsemaan maaston kunnolla.Lupasin piirtää paikalle kunnollisen pikkumäen. Jospa sielläkin mäkihyppyharrastusalkaisi uudelleen.
Oma urheilemiseni on ollut aikalailla "säästöliekillä". Hyppyjä muovilla on tullut Tsaikovskin (3) lisäksi Puijonja LahdenK64 yhteensä kuusi.Lauantaina olis tarkoitus jatkaa Puijollaja myöhemmin Lahdessa ennen Itävallan Villachin kesäkisareissua(14-23.09)
Siperiaan lähtökin alkaa uhkaavasti lähestyä. Enää reilu kuukausilähtöön. Yritän päästälähtemään noin 25-26.09. Mikaelilla on kuulemma viisumi voimassa , eikä  Arskakaan ollut kuulemma aivan jyrkkää eitä antanut,kun pojat olivat aiheesta keskustelleet.
Syyskuun 5-7 päivinä olen vastuunkantaja seminaarissa Ryttylässä . 05.09.aamulla on minulla  kolmevuotiskatsastus SEKLin työpaikkalääkärissä Riihimäellä. Ensi viikolla meillä onJoosen kanssa lähetysiltapäivä Savonrannalla.

MISSÄ LAEVAT HUUTELOO KUOPIJOO KUOPIJOO..."

Eilen olimme Epun ja hänen vanhempiensa (Kaisa ja Antti) kanssa Kuopion  Itkoniemen uimarannalla. Matkaa Epun kodista rantaan on reilut pari- kolmesataa  metriä. Tätä  asfaltoitua Sandelsinkatua lienee vajaat sata metriä.  Sitten yksi pienen asfalttitien  ylitys ja loppumatka upeaa  metsäpolkua korkeassa kuusikossa. Uimahousuihin sonnustautunut  kolme ja puolivuotias  Eppu julisti polulle päästyään, että Pappa nyt minä juoksen vahdilla rantaan asti. Lisäsin itsekin vauhtia ja hät`hätää pysyin Epun matkassa. Kaisa ja Antti kävelivät perästä Epun varusteita ( rantalelut yms.) kantaen.
Rannassa meitä odotteli Epun hyvä ystävä, samanikäinen Tuikku-tyttö isänsä ja äitinsä. Siellä oli muutakin väkeä, muttei kuitenkaan tungokseen asti. Saatuaan uimakellukkeet käsivarsiinsa lapset siirtyivätkin matalaan rantaveteen leikkimään.  Me aikuisetkin kävimme .sopivasti jaksoittain uimassa. Joku meistä  oli aina lasten kanssa.
Uimarannasta vasemmalle lahden takana sijaitsee Kuopion Pursiseura, jonka rannassa on paljon purje-, ja moottoriveneitä.Sain muutaman hienon kuvan kun lapset nostettiin isohkon kiven päälle ja taustalla oli upea vanhan ajan tyyliin rakennettu "kuunari".
Ennen rannalle menoa olimme olleet Kaisan ja Epun kanssa heidän puutarhapalstallaan toisella puolen Itkoniemeä. Noin aarin suuruinen palsta oli ollut tänä kesänä heikollahoidolla kun Epun vanhemmat ovat tehneet paritalon puolikkaassaan remonttia, johon minäkin olen ottanut osaa.
Raivasimme Kaisan kanssa palstaa jonkun verran ja Eppu oli oppaana kun haimme kasteluvettä
Edellisellä Kuopion reissullani pari viikkoa sitten olimme Antin kanssa purkaneet pois liian jyrkät ja ahtaassa paikassa keittiössä sijainneet portaat yläkertaan. Uusiin portaisiim olohuoneen perällä lisättiin alhaalta lukien kolmas ja neljäs porras.Viimeiset,eli ykkönen ja kakkonen asennetaan sitten kun olohuoneen lattia on hiottu ja maalattu.Olimme Antin kanssa koolanneet vanhojen portaitten aukon lattialaudotusta ja panelointia varten, sekä muuttaneet yläkerran huoneitten välioven uuteen paikkaan.Antti oli jatkanut yksin hommia ja paneloinut keittiön katon umpeen.  Tulin eilen Kuopioon valmentamaan ja videoimaan kolmen veteraanihyppääjä kaverini harjoituksia Puojon mäkikeskukseen .Edellisiltana olin käynyt samoissa merkeissä jo Kiteellä Arin ja kiteeläisen Vesan apuna, ja kun  Ari pyysi avuksi Puijolle suostuin tuumaan. Ari oli menossa perheensä kanssa lomareissulle Rukalle mäkikamppeet mukanaan ja tarvitsi pohjalle hyppyjä vähän isommasta mäestä Kiteen K55 mäen jälkeen. Heidän lisäkseen Puijolle tuli Ristiinasta Pesosen Kari 13 vuotiaan Kimi poikansa kanssa.
Olen menossa Jyväskylään Aapon rippijuhliin ja alkujaan oli tarkoitus jatkaa  suoraan  Kuopiosta Jyväskylään,. mutta poikkesin tänne Itkonniemeen enkä ole vielä selvinnyt eteenpäin.
Jatkoimme illalla remontointia Antin kanssa ja tietenkin olemme Epun kanssa leikkineet ja "riehuneet", varsinkin Eppu.  Jäin siis yöksi ja menin aamulla Puijolle, kun tiesin, että siellä on junnujen treenit. Olin aikonut jatkaa omia fysiikkatreenejäni ja aloittaa varsinaiset lajiharjoitukset mäessä vasta myöhemmin,mutta kun olihyvät olosuhteet, niin kävin hyppäämässä kolme kertaa kuusnelosesta. Huttusen Pasi hoiti mäkien kastelun ja antoi minulle ja ysikympissä hyppäävälle Juha Miettiselle tuulimerkkiä. Junnuilla oli  omat valmentajansa.
Viime kesänä muovimäkihyppyni olivat jääneet Ounasvaaralla hypättyihin kuuteen hyppyyn.Puijolla olin hypännyt viimeeksi toissa talvena . Sekä Puijon kuusnelonen, että ysikymppi ovat minulle tosi hankalia hypätä,kun minulla on ihan "olematon" ponkkari ja nuo mäet "ampuvat" kumpuun. Talvihyppäämistä K64 mäessä hankaloittaa se,että lasketaan samoilta jäädutettäviltä laduilta kuin kesälläkin ja silti kummussa on noin 30 cm paksu tykkilumikerros.
Nyt kesällä se oli jonkun verran helpompi kuin talvella, mutta silti en noilla kolmellahypyllä päässyt "mihinkään".Jalat olivat ihan jumissa,kun olin eilen kiivennyt hissilinjaa m-sahan kanssa raivaamaan hisiilinjalle kaatunutta isoa petäjää. Hude (mäkien hoitaja ja veteraanihyppääjä Pasi Huttunen) oli kuitenkin ehtinyt hälyyttää pari kaveriaan apuun ja he yhdessä raivasivat puun pois hissilinjan päältä.Aloitimme eilen treenit ilman hissiä ja ehdin ajaa poikia ylös mäelle Vesan Dukkaatolla kaksi kertaa, kunnes hissi alkoi taas pyöriä.
Mäeltä palattuani jatkoimme Antinkanssa remonttia yläkerrassa purkamalla yhden ylimääräiseksi jääneen seinän kun vanha porrasaukko suljettiin.
Huomenna lähdemme Antin Gofilla Jyväskylään ja palaan sitten vielä tänne Itkonniemelle.
Lopetettuani harjoitukset puoliltapäivin kuten toisetkin, joilla oli ruokatauko,jäin juttelemaan Huden ja Miettisen Juhan kanssa pukukopille, jonne tuli myös lenkillä  ollut maajoukkuehommat lopettanut Janne Happonen. Janne kertoi, ettei moneen kertaan operoitu polvi kestä enää tehotreenejä,eikä pitkälle monttuun hyppäämistä.
Hudella on lähiaikoina "työtä vuorotta" kun tiistaina saapuu Puijolle Turkin maajoukkue harjoittelemaan coutsinsa Pekka Niemelän johdolla. Heidän leirinsä jatkuu pari viikkoa päättyen elokuun puolivälissä pidettäviin  FIS ja COC kisoihin. Yritän itsekin palata Kuopioon, niin että pääsisin seuraamaan noita kisoja.
Ensi viikolla vien  perjantana autotallistani SLEYn lähetti Sirpa Mäkitalon muuttotavarat hänen uuteen kotiinsa Espooseenja osallistun viikonloppuna Ryttylässä SEKLin lähettipäiviin.
Sunnuntaina menen Luumäelle  Ilmarin vaimon Saimin 80v päiville.
Syyskuun 13-23 teemme Martin ja Teuvo Koljosen kanssa reissun Itävallan Villachiin Veteraanien Kesä-GP kisoihin mäkihypyssä.Kuljetamme Suomenjoukkueen mäkikaluston jatietenkin osallistumme itsekin kisoihin.
Noin 25. syyskuuta olisi tarkoitus startata yhdeksännelle Siperian reissulle.
 

"MISSÄ LAEVAT HUUTELOO KUOPIJOO;KUOPIJOO:::"

"KUN SURU KOHTAA, KIPU TARTTUU SYDÄMEEN..."

AnnaMari Kaskisen sanoittaman ja Pekka Simojoen säveltämän"Ylitse merten, kohti laajaa maailmaa.." biisin kolmannen värssyn sanat nousivat mieleeni kun ajattelin viime päivien ja jo sitä ennenkin maailmalta kantautuneita järkyttäviä ja surullisia uutisia.
Ukrainan ilmatilassa  sotatoimialueella alasammutussa koneessa kuolleet kolmisensataa ihmistä järkyttivät  koko maailmaa. Kuitenkin nuo uhrit olivat meille tuntemattomina kaukausempia. -Kahden pitkään Keski-Idässä avustustyötä tehneitten tuttujen suomalaisnaisten raaka murha menneellä viikolla tuli niin lähelle.
Elämä jatkuu kuitenkin, ja niin jatkuu myös otsikon biisin sanat:"Rukous kantaa meitä uuteen huomiseen.."  Nyt  on tarpeen rukoilla voimia ja siunausta sureville läheisille ja kantaa esirukouksin myös kyseisellä alueella vielä työtä jatkavien ihmisiä sekä avustusjärjestöjä.
Myös Ukrainan sekä Lähi-Idän kriisien puolesta pitäisi muistaa rukoilla enemmän.
Kun palasimme Arskan ja Mikaelin kanssa Siperian helteistä Suomen "lyhyeeseen ja  vähälumiseen kesään" aamuyöstä toisena juhannuspäivänä, emme osanneet kuvitella,että edessä olisi kuitenkin vuosisadan "hellekesä".  Sitä on nyt eletty todeksi myös Suurjärven Tallisaaressa. Kaikki kahdeksan lastenlasta vanhempineen ovat lomailleet tyttärieni kesäpaikassa, jonka täkäläiset sukulaiset ovat nimenneet "puuhamaaksi", koska joka kesä, jo toistakymmentä vuotta siellä on koko ajan rakennettu ja nyt jo myös korjattu jotain.
 Heti alkuun oli hieman isompi korjausurakka,kun viime syksyn myrkyissä oli iso petäjä kaatunut Teivaisten kesämökin verannan päälle , ruhjoen huopakattoa ja koolinkeja lähes parin metrin matkalta. Siperiassa harjoitelleena telinetimpurina rakensin asialliset tellingit.  .Janne ja Kari tekivät varsinaisen korjausremontin.
Kevättalvella  olimme talkoilla savotoineet syysmyrkyn jäliltä koko saaren osalta yli 50 rungon kuusitukkisavotan. Jannen ja Arskan lisäksi olivat talkoissa tukkien roudauksessa puolen kilometrin päähän mantereen puolelle sukulaismiehiä ja tuttaviakin. Kalustona m-kelkka,pari mönkijää ja mantereen rannassa kuormaajalla ja metsäkärryllä varustettu traktori.
-Saarikesän katkaisi osaltani vajaan viikon mittainen Kuopion reissu, jonka aikana nytkäytimme Antin kanssa heidän paritaloremppaansa taas pykälän verran eteenpäin. Uusiin ja upeisiin portaisiin olohuoneen perälle asennettiin pari uutta askelmaa. Viimeiset kaksi Antti asentaa sitten kun lattia onhiottu ja maalattu. Nyt sieltä kuitenkin jo kuljetaan yläkerran makuuhuoneeseen. Vanhat liian jyrkät ja ahtaassa paikassa olleet portaa keittiöstä purettiin pois ja heitettiin pihalle. Saman tien asennettiin tyhjäksi jääneeseen porrasaukkoon tarvittavat koolingin  niin yläkerran lattialautoja,kuin keittiön kattopaneelejakin varten. Yläkerrasta siirrettiin myös yksi ovi uuteen paikkaan, joten nyt pääsee uusilta portailta menemään suoraan keittiön päällä sijaitsevaan makuuhuoneeseen. Laitoimme alulle myöskin keittiön ja olohuoneen väliseinäremontin.Talon väki saa nyt "makustella" millaisen ratkaisun haluavat siihen.
Tuittu oli mukana tuolla Kuopion reissulla paimentamassa 3,5v Eppu  Akustia. Kaisa pääsi tekemään maalarin hommia.  Olohuoneen ikkunanpokat muuttuivat tummista vitivalkoisiksi.
Kuopioon ajoimme "mutkan kautta suoraan" ja kävin SEKLin ja Pieksämäen srk:n telttaevankelioimispäivillä kertomassa Karatusan terveisiä. Noin 170 hengen kokousteltassa lienee ollut parisenkymmentä kuulijaa.Tuittu jäi istumaan Transitiin käsissään jokin kirja. Olin parkkeerannut autoni aivan lähelle teltan oviaukkoa jätin kuskin puoleisen ikkunan auki ja niin 17v  tyttärentytär Savonlinnan Taidelukiossa opiskeleva Tuittu sai elää mukana telttakokous tunnelmissa. - Itse olin vajaan 16 vuotisena saanut tulla uskoon koko Luumäen pitäjää järisyttäneissä herätyksissä 53v sitten. Tietenkin kaiken takana oli ollut Jumalan Hengen pitkäaikainen hiljainen työ. Jo pikkulapsesta asti äidin rukoukset, pyhäkoulut, srk:n kesäleirit, velimiehen pitämä poikakerho, hitaan sitkeä ja pitkäveteinen rippikoulu oppikoulun 5.luokan yhteydessä koko talven ajan yksitunti joka perjantai koulun jälkeen. Viimeisenä "niittinä" kahden viikon mittainen srk.nuorten Lapinretki. Silloiset telttaevankelioimispäivät Taavetissa mv. Rusasen pellolla alkoivat heti Lapin retken jälkeen. Kolmantena iltana sanankuulossa (taka penkissä ja ulko-oven pielessä) olin kuin kypsä omena, joka olemattomalla ravistelulla putoaa puusta. 16.08. 1961 tuli samana iltana uskoon seitsemäntoista nuorta. Se oli merkittävin käännekohta elämässäni. Melkoista rämpimistähän se kilvoittelu uskossa on ollut  ja monenlaisia vaiheita siihen on mahtunut, mutta edelleen on suunta selvillä; kohti Taivaskotia ja sinne  haluaisin viedä myös kaikki läheiseni ja siinä sivussa muitakin aina Siperiaa myöten.

KESÄ TULI LOPULTA SUOMEENKIN

Olimme Siperiassa ehtineet nauttia helteistäkin ja lueskella netistä kuinka kotisuomessa kärvistellään lähes nollakelissä. Tulomatkalla jossain Moskovan seudulla kelit viilentyivät.  Raja ylitettiin  aikaisin juhannussunnuntaina aamuyöstä. Kotimatka oli tehty "yhden pysäytyksen taktiikalla". PidimmeTsaikovskin mäkihyppykeskuksessa kolmen harjoitushypyn mittaisen tauon juhannusaaton kunniaksi. Tietenkin tankkailimme niin Transitia kuin miehistöäkin aina tarpeen vaatiessa. Pari laakerinvaihtoremppakin mahtui matkan varrelle.Peräkärryn laakeri vaihdettiin omin voimin tienposkessa ja vasemman etupyörän laakerin vaihtoivat erään tienvarsikorjaamon miehet. Varaosat löytyivät Transitin peräkontista.
Edellisen jutun lopussa olin maininnut kirkon työmaalta lötyneestä kuollesta miehestä. Muutamaa päivää myöhemmin varmistui miehen henkilöllisyys. Hän ei ollut se meidän tuttavamme Sasha, vaan eräs tataarimies, joka asui lähellä kirkkotyömaata. Mies oli noin 50v  ilmeisesti alkoholisti, kuten lähes 10v nuorempi veljensäkin, joka tuli tapaamaan meitä kun Eduardin kanssa siivosimme pyöröhirsimökkiä rakennustyömaalla. Olin juuri kiertänyt koko rakennustyömaan ja huomannut että tontin eräällä nurkalla pusikossa oli joitain miehiä.Sieltä kuului jotain keskustelua ja kohta tuon kuolleen veli tuli luoksemme ja kertoi olevansa vainajan veli. Mies oli humalassa ja hän kysyi voisiko Vitali tulla hautajaisiin siunaamaan hänen veljensä. Kävi ilmi, että he olivat ortodokseja tataaritaustastaan huolimatta. Vitali sanoi, että parempi olisi pyytää paikallista ortodoksipappia.
Vainajan veli jutteli kahteenkin kertaan kanssani ja yritin olla mahdollsimman huomaavainen huomioon ottaen tämän noin nelikymppisen elämän tilanteen.
Viikko jälkeen juhannuksen tuli Riikka lasten kanssa Vääksystä ja Jannekin myöhemmin kun selvisi töistään.Myös  Tiinan perhe tuli Jyväskylästä (18vEero oli jäänyt talkkariksi kesätöitten vuoksi) ja Kaisa Epun kanssa Kuopiosta (Antti tuli Siilifolkin jälkeen perästä).
 Ensimmäisellä viikolla majoituttiin täällä minun kodissani Viuhonhovissa  ja Tallisaaressa käytiin sikäli kuin ei pahemmin satanut,mutta jo viime viikolla kelit lämpenivät sen verran, että porukkaa jäi yöpymään jo saareenkin. Itse oon yönseudut päivystellyt Viuhonmäessä MM-fustiksen edistymistä.
Menin Joosen perheen mukana KL-päiville Jyväskylään ja palasin sieltä Antti Lammin vanhalla as.Mersulla.  Aika Jyväskylässä  meni kuin siivillä päivystellessäni Venäjän osastolla. Pasteerailin lähes koko ajan Abakanista vasta ostetussa kasakan uniformussa. Samoin teki Mikaelkin. Arska "petti" porukan jäämällä kotiin ja niin hänen pusakkansa lojui käyttämättömänä. Arskan veli Vilho tosin kokeili  puseroa kun pyysin ja hyvin se hänellekin mahtui. Molemmat vellokset "painivat"nykyään  sarjassa 95-100 kiloa.
Päivystysvuorot jakautuivat Joosen,Jorma Laineen ja Juha Saaren kanssa, mutta siellä tuli istuskeltua pe-la muutkin ajat Venäjän osastolla oli koko ajan videopalveluineen myös Mikael ja melko usein myös hänen tyttärensä Aino, joka toimi puolitoista vuotta Minusinskissa Pitkästen lasten Suomi-opena .
Monta tuttua, joista on erikseenmainittava entinen Rannikon ja nyk.Laasasen Päivi poikkesi  miehensä kanssa juttelemassa kanssani. Olin tavannut Päivin miehen Timon vain kerran Flankkumäen Leenan opettajaksi valmistumisjuhlissa Kangaslammilla. Timo on kotoisin Vetelistä ja on sukua mv.Lassi Laasaselle. Lassi kuten vaimonsakin olivat kesällä -64 minun srk.nuoriani kun olin kesätöissä Vetelissä 18 vuotiaana.  2010 "törmäsin" Lassi Laasasen tyttäreen Susannaan  Krasnojarskissa. Susanna on nykyisen Siperian lääninrovastin  Ville Melasen vaimo.  -Pieni on tää maailma!
Vasta sunnuntaina pääsin KL-päivien juonesta kiinni ja kuuntelin Liisi Jokirannan raamattutunnin ja osallistuin perhejumikseen ehtoollisineen. Lähetysjuhlassa olin taas kerran matkaansiunattavien joukossa. Piispa Repo painoi kätensä reilusti siunattavien pään päälle, kuten oli tehnyt aikaisemmin myös Kuopion piispa Jari Jolkkonenkin.  Ainut uusi lähetiksi vihitty oli Heikki Huttusen tytär, joka lähtee Etiopiaan. Meitä uudelleen työkentälle lähteviä lienee ollut jonkun matkaa toista kymmentä.Joukossa oli minun lisäksi  muitakin eläkeläisiä mm.Japaniin taas palaava  Jorma Pihkala vaimoineen.
Yövyin Tiinan perheen ok.talossa Kannaksen kadulla aivan lähellä juhlapaikkana toiminutta Hipposhallia, siskoni Anjan ja hänen miehensä Rennensä kanssa. Anja odottelee rintasyöpäleikkaukseen pääsemistä.Siskoni oli vasta perjantaina saanut tiedon, että k.o.syöpä on ärhäkkää laatua. Toivottavaa olisi päästä nopeasti  operoitavaksi.  Anja sisko oli kuitenkin hänelle niin tyypillisesti luottavaisella mielellä ja ennen KL-päiviltä lähtöä hän kertoi käyneensä esirukouspalvelussa, jossa hänet oli voideltu öljyllä Herran nimessä ja tietenkin myös rukoiltu hänen puolestaan.
Kirjoitin Anjasta, jotta sinäkin  voisit muistaa siskoani rukouksin.Anja jäi eläkkeelle  pari-kolme vuotta sitten palveltuaan SEKLin lähetysosastolla ensin sihteerikkönä ja myöhemmin lähetyskuraattorina  yli 35 vuotta. KL-päivien lähetysosaston valmistelu oli aikoinaan Anjan heiniäja hän ottinsen niin tosissaan, että kun hänellä alkoi kesäloma tapahtuman jälkeen,niin yleensä aina hän aloitti loman sairastumalla liikkarasituksen ja stressin vuoksi.
Itselläni oli ollut onnistunut eturauhassyöpäleikkaus kymmenen vuotta sitten,joten jollain lailla tunsin ne tunnot joissa pikkusisko eli. Äidillämme Almalla oli ollut 72 vuotiaana rintasyöpä, jolloin häneltä oli poistettu toinen rinta. Hän eli sen jälkeen vielä 12v.  Samanikäisenä oli isällämme Toivolla ollut myös eturauhassyöpä, mutta häntä ei leikattu. .Isä eli 77 vuotiaaksi .
Veikko Lavi olisi sanonut tilanteesta että "Sukuvika jos sukset ei luista". Geeneissämme lienee jotain syöpään viittaavaa. Tosin minut aikoinaan operoinut kirurgi ja urologi Raimo Terho sanoi minulle, että jos kaikki suomalaismiehet eläisivät satavuotiaiksi, niin kaikilla olisi eturauhassyöpä.
No eihän se tietenkään ole sataprosenttinen totuus, vaikka eturauhasen liikakasvua olisikin  jo kaikilla sen ikäisillä, niin onhan niitä senkin ikäisiä ollut ilman k.o.syöpää.
Vanhinta vunukkaani Eeroa tapasin vain pikaisesti yön seutuna Jyväskylässä, kun hän palasi kavereittensa luota myöhään kotiinsa Kannaksenkadulle. Katsoimme jopa yhdessä yhden MM-futismatsinkin puoliajasta loppuun, mutta minä taisin nukahtaa sohvalle kohta toisen puoliajan alkupuolella ja kun heräsin oli ottelu jo ohi.
Muitten lastenlasten kanssa oon saanut viettää aikaa ihan mukavasti niin täällä kotona Viuhonhovissa, kuin myös Tallisaaressa. Turusten nuorimmainen pikku Inkeri 4v oli ollut jopari päivää kuumeessa ja eilis iltana vanhemmat käyttivät häntä sairaalassa vastaanotolla. Tänään olivat vieneet pissanäytteen labraan ja diaknoosi pitäs tulla pikapuolin. Jotain iho-oireita oli Inkerillä ollut ja olonsa oli tuskainen kun eilisiltana näin häntä poiketessani Tallisaaressa.
Syyskuussa pitäs lähteä Joosen kanssa jatkamaan Suetukin kirkon ulkovuorausremonttia. Sinne on lähdössä  myös  pieni talkoolaisryhmä pohjanmaalta.  Aikataulu on vielä auki. Minulla olisi syyskuun puolivälissä myös veteraanihyppääjien kesä-gp tapahtuma tutussa Villachin mäkikeskuksessa Itävallassa. Martin pitäisi lähteä roudaamaan hyppääjien kalustoa sinne ja hän tarvitsisi mukaan vähän nuorempaa ja kielitaitoista miestä. Aikataulut taitaa mennä päällekkäin
yksi mahdollisuus olisi myös jos Arska lähtisi Masalle kakkoskuskiksi. Arskan veljet Janne ja Vilho ovat kerran talvella olleet mukana Harrachovin MM-kisareissulla. Nyt voisi olla ison veljen vuoro.-En ole vielä asiasta jutellut Arskan kanssa.
Elokuussa minulla on Aapon rippijuhlat 3pvnä ja 10.08. on veljeni Ilmarin vaimon Saimin synttärit Luumäellä. Jossain elokuun vaiheissa on myös lähettipäivät Ryttylässä ja sitten ennen elokuuta pitäisi käydä raivaamassa erään leskeksi jokunen vuosi sitten jääneen opiskelutoverin tonttia Mäntyharjulla. Jossain välissä pitäs ehtiä muovimäkeenkin, lähinnä Lahteen. Elokuun puolivälissä on Puijolla ensin FIS mäkikisa ja heti perään COC:n mäkikisa. Jos hyppykunto löytyisi sitä ennen niin siellä olis mahdollisuus toimia koehyppääjänä K120 mäessä.
Jotta tuo haave voisi tapahtua, niin lopetan nyt kirjoittamisen ja menen kellariin kolistelemaan puntteja. Sitten pitäs vielä sen verran ryhistäytyä ettäkirjoittaisin matkalaskut niin perillä  Siperiassa ajetuista kilometreistä, kuin myös kotimatkastakin.

JÄLLEEN KOTISUOMESSA

Olin lupaillut pojille  huhtikuussa menomatkalla (Arska ja Mikael), että juhannusta vietetään Suomessa. Kun Suetukin ulkovuorausremontti päättyi jo toukokuun lopulla  kolmen hengen  pohjanmaalaisryhmän lähdettyä lentämällä Suomeen ja Pitkästen kvarttiiran (asunnon) tyhjennys sujui noin viikossa ja myös  Joose pääsi lähtemään kotimaahan jo kesäkuun eka viikolla,näytti siltä että meidänkin kotiinlähtömme saattaisi jopa aikaistua.   Oltiin kuitenkin Venäjällä ja vieläpä  Siperiassa, jolla on taipumus opettaa milloin ketäkin.
Olin luvannut arkkitehti Jorma Laineelle ja kazanilaisfirman johtaja Sergeille , joka oli lähtöisin Marin maasta,odottaa Siperiassa, kunnes Sergei tulee  työryhmänsä kanssa aloittamaan Karatusan kirkon kakkosvaiheen rakentamista.
Aikataulu muuttui kolmasti ja lopulta Sergei tuli yksin. Kazanilainen prigadir (työnjohtaja), jonka piti tulla johtamaan projektia oli loukannut olkapäänsä ja tarvitsi sairaalahoitoa.
Karatusan työmaalla meitä  odotti kuitenkin n 35v abakanilainen Konstantin niminen rakennusalan ammattilainen, josta tuli kirkonrakennustyömaan uusi prigadööri.  Työmaakatselmuksen jälkeen käytiin yhdessä syömässä ja sen jälkeen Sergei ja Konstantin allekirjoittivat Vitalin kotona melkoisen pumaskan papereita, eli tekivät tarvittavat työsopimukset.
Samalla minusinskilainen aktiivi seurakuntanuori 19v Eduard sai työsopimuksen lautapojan eli oppilaan hommista joka toimii samalla yövahtina. Eduartin majoitus järjestyi toissa keväänä rakentamaani pyöröhirsimökkiin tontin nurkalla.
Lähdimme Eduatin kanssa  Minusinskiin. Sergei jäi yhdeksi  yöksi Karatusan hotelliin. Hän ja Konstantin tekivät puhelimitse rakennusmateriaali ja sahatavaratilauksia ym.valmisteluja.
Vitali toi Sergein la.iltana Minusinskiin ja minä vein johtajan sunnuntaiaamuna Abakanin lentoasemalle.  Ehdimme jutella Sergein kanssa paljon niin kirkon rakentamiseen liittyvistä kuin muistakin asioista.  Minusinskin srk:n khra Salava Shadrin oli lähtenyt perheensä kanssa lomalle Novosibirskiin samoihin aikoihin kuin Joose lähti Suomeen. Diakoni Oleg, joka päätyönään opettaa englantia ja ranskaa Abakanin yliopistossa toimitti jumalanpalveluksen.Mukana oli myös tuttu ehkä n 35v kanttori. Minun tehtävänä oli kuten edellisenäkin sunnuntaina lukea tekstit suomeksi. Kuten useimmiten niin nytkin vietettiin myös Herran Pyhää Ehtoollista pikku porukalla. - Lähdimme Eduartin kanssa iltapäivällä Karatusaan siivoamaan edellisen työryhmän vartijoitten jäliltä sikolättiä muistuttanutta vartijamökkiä. Sunnuntain ja maanantain välisen yön Eduart nukkui Vitalin olohuoneen sohvalla ja minä Mitsubishissä.
Maanantaina aloitettiin noin kymmenen maissa työmaahartaudella, jonka Vitali piti. Meitä oli työnjohtaja Konstantin ja lähikylästä Minusinkin tien suunnalta tullut 25v kirvesmies Oleg ja Eduart Vitalin ja minun lisäksi.
Vitalin piti jo maanantaina lähteä perheensä kanssa Mitsubishillä viiden päivän lomareissulle Sajanin vuoriston eteläpuolelle Tuvan Kiziliin,mutta hän siirsi lähtöä.
Maanantaina purimme neljästään pitkän hirsitapulin päälle rakentamamme katoksen ja siivosimme samalla työmaata kantaen naulaiset ja betoniset lankunpätkät suureen kasaan vartijamökin puolelle perustusta/kellaria.
Illalla tuli työmaalle pienehkö  nosturiauto, jolla nosteltiin ja samalla tapuloitiin pitkän hirsitapulin päälle varastoidut pienemmät kattorustingit.Myös Vitali heilui hirsnipun toisessa päässä lankkikengissään, mustissa prässihousuissaan ja kauniissa papinpaidassaan. Ne Bulankasta puretun hirsikehikon poikittaiset 12 metriset kattovasat ovay edelleenkin hirsitapulin pohjalla.
Konstantin passitti nosturiauton takaisin lähtöpaikkaansa ja aloitimme perusteellisen alimpien hirsien katselmuksen. Tiistaina pojat (Oleg ja Eduard) irrottivat naulat katoksesta puretuista laudoista ja ryhtyivät myöhemmin rakentamaan niistä portteja rakennustyömaan aitaukseen. He myös korjasivat kaikki hulikaanien hajoittamat kohdat aidassa.
Olin tiistai aamuna soittanut Arskalle ja pyytänyt heitä Mikaelin kanssa Karatusaan.
Kävimme Konstantinin kanssa Suetukin tien varrella Tseremuskankylässä sijaitsevalla sahalla,mutta pomo oli käymässä Karatusassa ja tulikin sitten kirkon tontille. Konstantin tilasi sahalta sakastin päädyn aloitushirren. Alkuperäinen oli mallina, mutta niin huono, että se oli uusittava. Olin keskustellut sekä Sergein että Konstantinin kanssa siitä kuinka uusi ja 130v vanha hirsi elävät erilailla, mutta he päättivät kuitenkin laittaa k.o.hirren kokonaan  uusiksi. .Käytännössähän se uusi   (paksuudeltaan 31x51 cm) hirsi kutistuu poikittaissuunnassa jonkun pari senttiä, joten sitä joutuu jatkossa  sekä kiilaamaan altapäin, että lisäämään ykkös-, ja kakkoshirren väliin pellavaa/tappuraa. Muista aloitushirsistä Konstantin sahaa tarvittavan verran lahonnutta alintaosaa. Olimme Joosen kanssa merkanneet alimpiin hirsiin ns. nollapisteen vesiletkulla vaakiten ennen hirsikehikon purkamista Ala-Bulankan kylässä.
Olimme jo aikaisemmin Sergein ja Konstantinin kanssa käyneet perusteellisesti läpi niin Arkkitehti Laineen piirustusten hirsikartat,kuin itse tekemänialkuperäiset hirsikartat, joitten perusteella Jorma oli laatinut nuo viralliset kartat. Etsimme pitkien hirsien tapulista kaikkialoitushirret. Osa aloituskierron pätkistä oli kahdessa pienemmässä kasassa. Ne oli tuotu kirkon tontille viime syksynä noin kilometrin päässä sijainneelta vanhalta leipätehtaan varastolta, jonne Juha Saari oli ne talkooryhmänsä kanssa varastoinut sinä päivänä kun itse olin lähtenyt yksin  pikku Skodallani peräkärryn kanssa ajamaan kohti Suomea.
Odottelimme tiistaina  työmaalle isoa nosturiautoa ja lopulta Konstantin kävi Ladallaan katsomassa missä nosturiauto viipyy. Selitys oli yksinkertainen: Kuski oli ryhtynyt juopottelemaan, eikä kakkoskuskia ollut.
Kirvesmies Oleg oli aloittanut portin rakentamisen ja Eduart teki apumiehen hommia. Istuimme Konstantinin kanssa hirsitapulin päällä jutellen hirsikehikon aloittamisen probleemista. Kysyin, että oletko ymmärtänyt kaiken mitä olen aiheesta sanonut ja kysyin mitä hän tuumaisi, jos nyt lähtisin Arskan ja Mikaelin kanssa Suomeen.  -Konstantin sanoi, että voin lähteä.
Arska ja Mikael olivat kai jo luopuneet toivosta ja olivat hämmästyneitä kun sanoin, että kerätäämpä kampsut Transitiin ja lähdetään Suomeen.
Maanantaina olin soittanut Pitkästen yläkerran mummolle, että Arska tulee ti.aamuna hakemaan hänen tyttärensä  autotallista peräkärrymme  ja sitten patistanut poikia hakemaan valmiiksi pakatun peräkärryn ja viemään sen Stajankalle odottamaan Suomeen lähtöä..
Hyvästelimme rakennusporukan ja vähän myöhemmin Vitalin perheineen ja lähdimme ajamaan Minusinskiin. Matkalla soitin diakoni Olegille suunnitelmistamme. Hän tuli Minusinskin srk:n kvarttiiralle, jossa pakkasimme Transitiin omat tavaramme sekä Tarjan ja Ai.
non pakaasit ja yksitoista Sirpa Mäkitalon kollia.
Tien päälle selvisimme tiistai-iltana kello 22.00  Kotimatkan ajoimme kolmistaan lähes yhteen putkeen.  Tsaikovskin mäkikeskuksessa pidimme kolmen harjoitushypyn mittaisen tauon.
Eka hypyllä jäin vähän kyydistä, mutta toinen jakolmas olivat jo hieman "sinnepäin".
Tsaikovskissa sattui olemaan juniorien harjoitusleiri ja niin pääsin avaamaan muovimäkikauteni.
Ylitimme rajan jälkeen puolen yön tälläkertaa Vaalimaan kautta, sillä veimme Tarjan pakaasit Virojoelle. Tarja oli saanut työpaikan puutarhurina johonkin kartanoon, josta oli löytynyt myös asunto. Mikael vei tyttärensä Ainon tavarat Joroisiin.Sirpa Mäkitalon pakaasit ovat nyt minun autotallissani. Huhtikuun alussa Krasnojarskista Suomeen kolmen-neljän vuoden lähetystyöjakson (SLEYN lähettinä) jälkeen palannut Sirpaei ollut vielä löytänyt vakituista asuntoa.
Arskan heitimme suoraan kotiinsa Viiskulmaan, jossa äiti-Ansko oli jo kovasti ikävöinyt aikamiespoikaansa.  Maanantaina vein peräkärryn Pitkästen pihaan Särkikujalle. Samallatapasin siellä kyläilleen muusikko Joose Keskitalon ja Henna Reetan kahden pikkupoikansakanssa.
Kärry jäi purkamattomana pihalle, sillä Pitkäset olivat lähdössä purjehtimaan Puumalasta Savonlinnaan. Heitin porukan Puumalaan Joosen Transportterilla. Lähtökahinoissa pääsin onnittelemaan Juhoa morsmaikkoineen ABC:n pihassa. Juho ja Anne olivat äskettäin kihlautuneet. Heillä on melkoinen rakentamisprojekti tuossa aivan naapurissa, Metsätien toisella puolella. Juho  osti vanhan purkukuntoisen hirsitalon tontteineen ja he yhdessä rakentavat sititä asuttavaa taloa.
Muutama päivä on vierähtänyt  rauhassa MM-futista katsoen. ja sohvalla loikoillen,
mutta arkielämän karuudesta sain muistutuksen, kun  heti sisään tultuani avasin huhtikuussa saunan lauteitten alla sijaitsevan vesijohdon päävivun. Vasta 2-3v sitten uusitun lämminvesivaraajan pohjapruppu pamahti pihalle ja alkoi vedenpaisumus. Onneksi lattiakaivo veti, sillä koko 200 litran säiliö valui tyhjäksi. Suljin pääventtiilin,muttakun myöhemmin illallaolin laskenut vettä pesuhuoneen lattialle muoviseen ammeeseen WC:n toimintaa varten olin unohtanut sulkea pääventtiilin ja yön aikana oli vettä virrannut jotain 25 kuutiometriä.
Eilen aloittelin lähes puolimetriseksi hujahtaneen "pihanurmikon" ajamisen Pitkästen pihasta eliminoimallani ikivanhalla ruohonleikkuukoneella. -Nyt pitäisi jatkaa sitä hommaa ja sitten syventyä taas uudelleen futiksen katsomiseen. Elän vielä Siperian aikataulussa (5h edellä Suomea) ja siksi herään aikaisin ja illalla kun pitäisi skarppina seurata futismatseja, niin nukahdan sohvalle yhtä takuuvarmasti kuin kuuntelisin radiojumalanpalvelusta  sohvalla loikoen.

VALOA KARATUSAPROJEKTISSA - MUTTA MIELI MATALALLA

Pitkäksi venyneen kazanilaisryhmän odottelun jälkeen alkoi eilen lopultakin  tapahtua. Aikataulu oli muuttunut  jo kai kolmasti ja uuttakin oli ilmassa, kun eilen lopultakin sain sekä Jormalta, että itseltään kazanilaisen rakennusfirman johtajalta Sergeiltä varmistuksen että voin mennä vastaan Abakaniin perjantain aamukoneelle.Laittauduin illalla nukkumaan tavallista aikaisemmin ja olin hereillä jo viiden maissa ja lentoasemalla puoli seitsemältä. Kone tuli ajallaan,mutta Karatusaan tulijoita oli vain yksi, eli itse johtaja. Hän kertoi,että kazanilainen prigadööri oli loukannut olkapäänsä ja tarvitsi sairaalahoitoa, mutta hänellä on yhteyshenkilö täällä paikanpäällä.En käynyt puutteelisella kielitaidollani turhia kyselemään vaan ajattelin että se selviää Karatusassa
Ajelimme Minusinskin srk:n kvarttiiralle,jossa meitä odotti Karatusan kirkon rakennustöihin apumieheksi ja samalla myös yövahdiksi pyrkivä Minusinskin seurakuntanuori 19v Eduard. Kentältä tullessame kävin huolimatta hyvin aikaisesta ajankohdasta esittelemässä Sergeille Sibirskaja Liesin varastohallit ja viereisen isoja ja komeita kesämökkejä kedrimännystä valmistavan hirsiveistämön. Poikkesimme myös Sibirskaja Liesin konttorilla ja sahalla.Toinen Minusinskin tien varressa sijaitseva Sajan Liesin saha ja konttori oli jo Sergeille tuttu. Kolmistaan ajelimme Karatusaan Vitalin kotiin ja sieltä kohta kirkonrakennustyömaalle, jossa meitä jo odotti Abakanista kotoisin oleva ehkä 35v Konstantin jonka Sergei oli pyytänyt johtamaan Karatusan kirkon rakentamisen kakkosvaihetta.Myöhemmin selvisi, että Konstantinilla on jo muutaman miehen työryhmä, joitten kanssa hän aloittaa.
Tutustuimme toisiimme ja työkohteeseen ja aloimme keskustella siitä kuinka tätä projektia lähdetään käytännössä aloittamaan ja viemään eteenpäin  .Karatusaan ajellessamme olimme jutelleet Eduardin mahdollisuuksista aloittaa kirvesmiesten apulaisena ja samalla yövahtina.
Viikonloppuisin Eduard pääsee käymään kotonaanMinusinskissa.  Eduardin majoituspaikaksi olin ajatellut kirkkotyömaan nurkassa Kuzebarin asfalttien laitaan kaksivuotta sitten työmaan vartijoita varten rakentamaani pyöröhirsimökkiä,joka oli aivan sikamaisessa kunnossa.Viime syksynä ennen ala-, ja yläpohjan villoittamista olin joutunut siivoamaan mökin Joosen kanssa. Ilmeisesti sitä ei ollut kukaan siivonnut tällä välin.
Eduard sai lupauksen hommiin pääsemisestä ja maanantaina hän kirjoittaa Konstantinin kanssa työsopimuksen.Ei kai auta muu kuin mennä Eduardin kanssa jo sunnuntaina Karatusaa siivoamaan k.o.mökkiä ja samalla minun pitäisi asentaa mökin kahteen pikkuikkunaan saranat ja itikkaverkot.
Katselimme Konstantinin ja Sergein kanssa kirkon piirustuksia  ja vertasimme  niihin  minun tekemiä alkuperäisiä Bulankasta purettujen hirsien karttoja.  Samalla selitin hirsien varastoinnin
melko sekavaa historiaa ja tutustuimme 2v sitten tapuloimiimme pitkiin hirsiin sekä edellisen  työporukan paikalle  kilometrin päässä sijaitsevasta entisen leipätehtaan varastosta siirtämiin lyhyempiin hirsiin, jotka olivat kahdessa kasassa.Joosen kanssa olimme toissa syksynä kait kolmeen kertaa asentaneet siniset kevyt peitteet pitkän hirsientapulin suojaksi rakentamaamme katokseen. Nyt ne olivat aivan riekaleina ja paikalle viime syksynä siirrettyjen hirsien samanlaiset kevytpeitteet olivat haihtuneet taivaan tuuleen.Kun tämä kevät on ollut hyvin sateinen olen ollut melko huolestunut hirsien tilanteesta. Nyt on kuitenkin ollut kohta kaksi viikkoa poutaista ja tänään jo lähes hellettä,joten hirret ovat päässeet kuivumaan,mikä on erittäin hyvä hirsikehikon pystyttämistä ajatellen.
Hyvin liikkeelle lähtenyt rakennustyömssn  suunnittelu  stoppaantui  yllättävästi ja hyvin surullisesti.  Eduart jota olin patistellut kuvaamaan k.o.suunnittelua oli välillä mennyt tutustumaan
kirkon kellariin ja koki melkoisen järkytyksen kun oli löytänyt sieltä kuolleen miehen. Hän oli pyytänyt heti Vitalin kanssaan kellariin ja kun he tulivat kertomaan asiasta Vitali jo soitti poliisille. Ennen poliisien tuloa kävimme myös Sergein kanssa katsomassa kuollutta miestä.
Melko pian tuli paikalle naispoliisi yksin ja he menivät Vitalinkanssa kellariin kuolleen luo.Kävin ottamassa tilanteesta valokuvan.Ehkä puolen tunnin päästä tuli poliiseja lisää kaksi virkapuvuissa ja yksi, joka lienee ollut tutkimuksen johtaja siviilivaatteissa.
Tutkittuaan ja kuvattuaan paikan poliisit pyysivät vuorotellen Vitalin ja Eduardin haastateltavaksi autoonsa. Kun olin ensi kerran katsonut kuollutta miestä tuli melko vahva ajatus ettei mies vain ole vanha tuttumme,meitä paljon hirsikehikon purkamisessa auttanut Bulankan entinen kapakkakitaristi Sasha. Kuolleella oli kadet ristikkäin kuin kasvojen suojana. Myöhemmin kun isompi poliisiryhmä käänsi kuollutta näin kasvot osittain,mutta ne olivat niin pahasti ruhjoutuneet etten osa sanoa. Kun kerroin Vitalille ajatukseni Bulankan Sashasta, Vitali sanoi, että mieheltä oli löytynyt passi ja hän oli eri henkilö.
Toivottavasti poliisit saavat varmistettua kuolleen henkilöllisyyden sekä  miten mies on kuollut.
Alkoholilla lienee ollut osansa asiassa. Mies vaikutti alkoholistilta. Mahdollista on että mies on kiivennyt kellarin katolle ja pudonnut pää edeltä noin kolmen metrin matkan betonille ja sitten raahautunut kellariin.
Pois suljettu ei ole myöskään rikoksen mahdollisuus.  Kävin työmaalla viime lauantaina ja kävin ottamassa kuvia myös kellarista ja silloin siellä ei ollut tuota kuollutta miestä. Myös Vitali oli käynyt työmaalla samana lauantaina,muttei kellarissa.
Sergei vei porukan ruokailemaan Karatusan uuteen kafeeseen lähelle Karatusan sahalaitosta eli piloraamaa.Minulta oli kylläruokahalu kateissa,mutta tein parhaani  ja selvisin urakasta.
Paikan tarjoilu oli oikein hyvä ja kafee hyvin siisti.
Keskustelu projektin kakkosvaiheen aloittamisesta jatkui.  Sergei ja Konstantin pyysivät minua vielä jäämään  maanantaiksi , jolloin työt käytännössä alkavat siten että nosturiauton kanssa alamme purkaa hirsitapulia ja kasoja ja otamme aloitushirret esille ja nostammene varmaankin myös kellarin katon betonilaatalle.  Samalla tietenkin jo tsekkaamme muitakin hirsiä mahdolli- simman pitkälle. Hirsien asentamisen voi aloittaa sitten kun miehet ovat levittäneet hirsien alle tulevan bitumikerroksen.
 .Lupasin yrittää puhua vielä kerran veljiä ympäri, vaikka he (varsinkin Arska) ovatkin jo Renqvistin ruunan tavoin kuopineet melkolailla kotiin lähtö mielessään. -Pojat suostuivat,mutta Arska kyllä sanoi, ettei sitten turhia pysähdellä. Poikamiehelle pahasti poskelleen menneet juhannuksen viettohaaveet Suomen suvessa on melkoinen takaisku.Nimittäin jos selviäisimme tienpäälle tiistaina siinä jäisi melko lyhyt aika juhannukseen Suomeen ajamista varten.
No- Siperia opettaa!
Kafeesta siirryimme Vitalinpappilaan, jossa Sergei ja Konstantin tekivät kaikki työsopimukseen tarvittavat monilla leimoilla varustetut paperiasiat.
Sergei jäi Karatusan hotelliin ja varmaankin he huomenna jatkavat Konstantinin kanssa puhelimitse työprojektiin liittyviä valmisteluja. Sovimme, että Vitali tuo Ladallaan Sergein lauantai-iltana Minusinskin kvarttiiralle, jossa hän saa kuorsata Arskan kanssa kilpaa. Vien Sergein aikaisin sunnuntaiaamuna Abakanin lentoasemalle ja ehkä iltapäivällä ajelemme Eduardin kanssa Karatusaan.  Vitali on perheineen lähdössä muutaman päivän lomalle Tuvan Kisiliin Mitsubishin kanssa,mutta lupasi tulla pitämään työmaan aloitushartauden maanantaiaamuna.
Minä palaan Minusinskiin luultavasti bussilla.Sitten pakkaamme Transitin ja haemme jo Pitkästen muuttotavaroilla pakatun peräkärryn erään tutun autotallista ja sitten -EI KUN TIEN PÄÄLLE!