Itsenäisyyspäivän aattona sain olla yhtenä kuudesta kantajasta kun saatoimme lastenlasteni Ansko-mummia hänen viimeisellä matkallaan kymmenen vuotta aikaisemmin haudatun miehensä viereen Pääskylahden hautausmaalla. Veljeksistä vanhin (49v poikamies) Arska oli toiminut kesästä lähtien äitinsä omaishoitajana.Kymmenen vuotta aikaisemmin Arska oli hoitanut äitinsä Anskon kanssa isäänsä myös loppuun saakka. Kolmen veljeksen ja minun lisäksi oli kantajina kaksi sukulaismiestä.
Anskon siunauksen toimitti perheelle tuttu pappi Tero Tyni, joka kuului aikoinaan vävyni Jannen ja minun kanssa seurakunnan futisjoukkueeseen. Kappelissa veisattiin nuorimman veljeksen Vilhon valitsemia vanhoja minulle hyvin tuttuja hautajaisvirsiä (" Minä vaivainen oon mato matkamies maan" ja "Nyt ylös sieluni, nous ylös mullast tästä" sekä vähän uudempi "Päivä vain ja hetki kerrallansa"). Janne oli pyytänyt nuorimman vävyni Antin säestämään irlantilaisella buzukilla, kun hän saksofonilla ja Hermanni (8v) bassorummulla ja Tähkä (10v) peltirummuilla soittivat "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" sekä Kappelissa, että Pääskylahden kirkon srk.salissa pidetyssä muistotilaisuudessa. Ruokailun, musiikkiesityksen ja adressien lukemisen (Janne ja Vilho) jälkeen Vilho muisteli äitiään lämpimästi puheessaan. Vilho oli opiskellut teologiaa Joensuussa ja hänet oli vihitty Luther-Säätiön papiksi muutama vuosi sitten. Hän oli papin virkapuvussa kaunis iso risti kaulassaan ja kertoi kuinka äiti oli osallistunut hänen papiksi vihkimistilaisuuteensa Kuopiossa ja kuinka hän oli myöhemmin jumalanpalveluksessa saanut jakaa äidilleen ehtoollisleivässä Kristuksen ruumiin ja viinissä Kristuksen veren ja sanoa "Sinun edestäsi annettu ja sinun edestäsi vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Yhdessä lauletun "Kerro ihmisille ilosta, kerro surusta, kerro väreistä maailman.." laulun jälkeen jatkoin Ansko-mummista muistelemista. Kerroin kuinka olin oppinut tuntemaan niin Tasikka-pappaa kuin Ansko-mummiakin heidän kolmen poikansa kautta. Vilhoa kirjamiehenä, Arskaa automiehenä kuten isänsäkin ja Jannea hirsiveistäjäkaverinani. Kerroin että olin kokenut suurena etuoikeutena kulkea veljesten tukena heidän vanhempiensa viimeisillä matkoilla.
Ennen Ansko-mummin hautajaisia olin käynyt pohjoisessa ensin Taivalkoskella harjoittelemassa ensimmäisiä hyppyjä lumella ja sitten neljän päivän ajan Rukalla Maailman-cup kisoissa lapiointi ja tamppaushommissa. Ruka-Nordic tapahtuma sujui hyvin. Sain melkoisen kuntokuurin sillä päivät olivat todella pitkiä. Havutimme Jussi Saapungin ja muun kuusamolaisryhmän kanssa koko alamäen 5 metrin välein alkaen 80 metrin kohdalta ja tamppasimme alastulorinnettä useimmiten K120 pisteestä notkon kaarteelle saakka. Onnistuimme tehtävässämme hyvin ja itse Fis:n mäkihypyn pääkoordinattori kävi kiittämässä meitä kisan jälkeen. Myös Olli Leinonen mittaporukkansa sekä Rane Komulainen ja Pasi Huttunen kavereineen vauhtimäessä olivat tehneet kiitettävää työtä.
Sunnuntaina minulle tekstiviestinä Tiina Korhoselta Joutsenosta saapunut suruviesti että hyvä ystävämme veteraanimäkihyppääjä, vasta vähän yli 60v Pekka Korhonen oli vaikean sairauden murtamana nukkunut pois, veti koko veteraanitalkooryhmämme hyvin hiljaiseksi.
Kymmenen vuotta sitten olimme olleet Pekan kanssa molemmat "telakalla" toipilaina syöpäleikkauksen jälkeen. Operaatiot olivat kummankin osalta sujuneet hyvin. Olimme mukana veteraanien syysharjoitusleirillä Harjavallan K42 muovimäessä, mutta emme vielä voineet hypätä. Itse toimin videokuvaajana ja Pekka toimi kuuluttajana. Hieman aikaisemmin samana kesänä vakava sairaus oli vienyt hautaan meitä reilusti nuoremman mäkihyppääjän Janne Heinosen isän, joka oli kulkenut aina poikansa Jannen harjoitus-, ja kisamatkoilla. Pekka ilmoitti että pidämme hiljaisen hetken Jannen isän muistoksi, mutta sitä ennen porukkamme "pastori" Aatsa sanoo muutaman sanan.
Olimme 10v sitten saaneet Pekan kanssa jatkoajan. Loppukesällä Pekalla oli ollut työmatkalla sairaskohtaus, josta hän oli kuitenkin toipumassa kun soitin heille. Juttelimme sekä Tiinan, että Pekan kanssa ja elättelimme toivoa että Pekka pääsisi talvella taas mäkeen. Taivaan Isän aikataulu oli toisenlainen. Pekan jatkoaika päättyi ennen adventtia.
Koko Suomen mäkihyppyperhe muistaa kiitollisena Pekan (yhdessä Joutsenon Lpr:n ja Imatran lajipuurtajien kanssa suorittamaa) mittaamattoman suurta työpanosta mäkihypyn ja yhdistetyn saralla.
Sadat ja kukaties tuhannet eri-ikäiset urheilijat ovat osallistuneet menneitten vuosikymmenten aikana MM-Paavon kisoihin Ahvenlammilla ja myöhemmin Imatran Mellonmäellä (Joutsenossa oli myös jokin muu mäki ja jokunen vuosi sitten erälle kylälle rakennetut K30 ja 15 mäet).
Myös Pekan panos alusta lähtien Suomen Veteraanimäkihyppääjien yhdistyksessä vaimonsa Tiinan kanssa on ollut hyvin mittava ja arvokas.
Jäämme kaipaamaan rehtiä kilpakumppania ja iloista Karjalanpoikaa ja huumormiestä, jolla myös elämänarvot olivat kohdallaan. Toivotamme lähimmille sureville voimia ja siunausta heidän surutyöhönsä!
Anskon siunauksen toimitti perheelle tuttu pappi Tero Tyni, joka kuului aikoinaan vävyni Jannen ja minun kanssa seurakunnan futisjoukkueeseen. Kappelissa veisattiin nuorimman veljeksen Vilhon valitsemia vanhoja minulle hyvin tuttuja hautajaisvirsiä (" Minä vaivainen oon mato matkamies maan" ja "Nyt ylös sieluni, nous ylös mullast tästä" sekä vähän uudempi "Päivä vain ja hetki kerrallansa"). Janne oli pyytänyt nuorimman vävyni Antin säestämään irlantilaisella buzukilla, kun hän saksofonilla ja Hermanni (8v) bassorummulla ja Tähkä (10v) peltirummuilla soittivat "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" sekä Kappelissa, että Pääskylahden kirkon srk.salissa pidetyssä muistotilaisuudessa. Ruokailun, musiikkiesityksen ja adressien lukemisen (Janne ja Vilho) jälkeen Vilho muisteli äitiään lämpimästi puheessaan. Vilho oli opiskellut teologiaa Joensuussa ja hänet oli vihitty Luther-Säätiön papiksi muutama vuosi sitten. Hän oli papin virkapuvussa kaunis iso risti kaulassaan ja kertoi kuinka äiti oli osallistunut hänen papiksi vihkimistilaisuuteensa Kuopiossa ja kuinka hän oli myöhemmin jumalanpalveluksessa saanut jakaa äidilleen ehtoollisleivässä Kristuksen ruumiin ja viinissä Kristuksen veren ja sanoa "Sinun edestäsi annettu ja sinun edestäsi vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Yhdessä lauletun "Kerro ihmisille ilosta, kerro surusta, kerro väreistä maailman.." laulun jälkeen jatkoin Ansko-mummista muistelemista. Kerroin kuinka olin oppinut tuntemaan niin Tasikka-pappaa kuin Ansko-mummiakin heidän kolmen poikansa kautta. Vilhoa kirjamiehenä, Arskaa automiehenä kuten isänsäkin ja Jannea hirsiveistäjäkaverinani. Kerroin että olin kokenut suurena etuoikeutena kulkea veljesten tukena heidän vanhempiensa viimeisillä matkoilla.
Ennen Ansko-mummin hautajaisia olin käynyt pohjoisessa ensin Taivalkoskella harjoittelemassa ensimmäisiä hyppyjä lumella ja sitten neljän päivän ajan Rukalla Maailman-cup kisoissa lapiointi ja tamppaushommissa. Ruka-Nordic tapahtuma sujui hyvin. Sain melkoisen kuntokuurin sillä päivät olivat todella pitkiä. Havutimme Jussi Saapungin ja muun kuusamolaisryhmän kanssa koko alamäen 5 metrin välein alkaen 80 metrin kohdalta ja tamppasimme alastulorinnettä useimmiten K120 pisteestä notkon kaarteelle saakka. Onnistuimme tehtävässämme hyvin ja itse Fis:n mäkihypyn pääkoordinattori kävi kiittämässä meitä kisan jälkeen. Myös Olli Leinonen mittaporukkansa sekä Rane Komulainen ja Pasi Huttunen kavereineen vauhtimäessä olivat tehneet kiitettävää työtä.
Sunnuntaina minulle tekstiviestinä Tiina Korhoselta Joutsenosta saapunut suruviesti että hyvä ystävämme veteraanimäkihyppääjä, vasta vähän yli 60v Pekka Korhonen oli vaikean sairauden murtamana nukkunut pois, veti koko veteraanitalkooryhmämme hyvin hiljaiseksi.
Kymmenen vuotta sitten olimme olleet Pekan kanssa molemmat "telakalla" toipilaina syöpäleikkauksen jälkeen. Operaatiot olivat kummankin osalta sujuneet hyvin. Olimme mukana veteraanien syysharjoitusleirillä Harjavallan K42 muovimäessä, mutta emme vielä voineet hypätä. Itse toimin videokuvaajana ja Pekka toimi kuuluttajana. Hieman aikaisemmin samana kesänä vakava sairaus oli vienyt hautaan meitä reilusti nuoremman mäkihyppääjän Janne Heinosen isän, joka oli kulkenut aina poikansa Jannen harjoitus-, ja kisamatkoilla. Pekka ilmoitti että pidämme hiljaisen hetken Jannen isän muistoksi, mutta sitä ennen porukkamme "pastori" Aatsa sanoo muutaman sanan.
Olimme 10v sitten saaneet Pekan kanssa jatkoajan. Loppukesällä Pekalla oli ollut työmatkalla sairaskohtaus, josta hän oli kuitenkin toipumassa kun soitin heille. Juttelimme sekä Tiinan, että Pekan kanssa ja elättelimme toivoa että Pekka pääsisi talvella taas mäkeen. Taivaan Isän aikataulu oli toisenlainen. Pekan jatkoaika päättyi ennen adventtia.
Koko Suomen mäkihyppyperhe muistaa kiitollisena Pekan (yhdessä Joutsenon Lpr:n ja Imatran lajipuurtajien kanssa suorittamaa) mittaamattoman suurta työpanosta mäkihypyn ja yhdistetyn saralla.
Sadat ja kukaties tuhannet eri-ikäiset urheilijat ovat osallistuneet menneitten vuosikymmenten aikana MM-Paavon kisoihin Ahvenlammilla ja myöhemmin Imatran Mellonmäellä (Joutsenossa oli myös jokin muu mäki ja jokunen vuosi sitten erälle kylälle rakennetut K30 ja 15 mäet).
Myös Pekan panos alusta lähtien Suomen Veteraanimäkihyppääjien yhdistyksessä vaimonsa Tiinan kanssa on ollut hyvin mittava ja arvokas.
Jäämme kaipaamaan rehtiä kilpakumppania ja iloista Karjalanpoikaa ja huumormiestä, jolla myös elämänarvot olivat kohdallaan. Toivotamme lähimmille sureville voimia ja siunausta heidän surutyöhönsä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti