Tavallinen sunnuntai Siperiassa

Eilinen blogitekstini oli  "eksynyt" Jyrin nomadimissiosivulle, koska satuin kirjoittamaan hänen koneellaan kun tää oma oli jumissa. Saa nähdä löytääkä se kadoksissa olija tiensä oikealle palstalle. Lauri oli saanut tän mun koneeni toimimaan rukoiltuaan apuja ylhäältä.Mutta kuvia ei saatu nytkään kännykkäkameralta ilman Jyriä siirtymään tähän koneelle.
Heräilin aamulla hyvissä ajoin Minusinskin Surguladsen kadun varrella Ivecossa. Lähi Stajanka oli illalla täynnä ja niimpä olin jäänyt  autoon nukkumaan koiranunta ja sitä vartioimaan. Nousin viidenteen kerrokseen ja laitoin teeveden porisemaan ja menin suihkuun. Sitten ryhdyin kiireellä syömään aamupalaksi
juusto/metvurstivoileipää, kun Joose soitti ja ilmoitti, että oli saatu tunti lisäaikaa. Olivat siirtyneet yöllä ns.talviaikaan. Sain siis rauhassa syödä ja palan painikkeeksi join Laurilta oppimani reseptin mukaan valmistettua inkivääriteetä aprikoosimehulla vahvistettuna.
Joosen soitettua kannoin kitaran ja kassini  alas. Meidän piti ottaa Ivecosta Agregaatti ja bensa-, sekä dieselgallonat, mutta avaimeni olivat hukassa. Ei muuta kuin takaisin viidenteen kerrokseen. Käänsin koko
omaisuuteni nurin, mutten löytänyt avaimia, kunnes Joose soitti, että ne olivatkin hänen taskussaan. Olin ensi töikseni antanut avaimet hänelle, mutta kumpikaan ei sitä muistanut.
Haimme vielä Slavan kotoa hänen kesärenkaansa, jotka olivat menossa säilöön Suetukin kirkolle.
Joose pyysi minut kuskiksi ja alkoi lueskella läpi venäläisiä ja virolaisia päivän tekstejä.
Karatusassa meitä oli yhteensä viisi. Niin Johanna kuin Vitalin vaimokin lapsineen puuttuivat. Kolme tuttua seurakuntalaisnaista saivat kukin vuorollaan lukea tekstejä ja rukoustakin Joosen saarnatessa aja minun toimiessa "kanttorina". Päivän aiheena oli anteeksiantaminen, joka ei aina olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Tavalliseen tapaan mentiin lounaalle torin kulmalle. Ennen jumalanpalvelusta ehdittiin käydä katsomassa rakennustyömaatakin, josta päivän mittaan juteltiin yhtä ja toista.
Suetukiin ehdittiin hyvissä ajoin, tuntia ennen määräaikaa. Laitoimme Uuden Öljylämmittimen "tohottamaan"
Kirkkoväärti Kensupp tuli vaimonsa kanssa jo kahdelta. He eivät varmaankaan olleet huomanneet että oli siirrytty talviaikaan. Paikalle saapui myös "suntio" Igor ja kaksi tuttua pikkupoikaa. Kensupp kertoi, että kylällä on jonkun 70v syntymäpäiväjuhlat ja ettei kirkkoon tulisi muita. Kensupp vaikutti kiireiseltä, niimpä Joose suostui pitämään kovasti lyhennetyn jumalanpalveluksen. Liturgia osasta oli vain synnintunnustus ja -päästö. Kensupp luki evank.tekstin ja Joose jutteli päivän aiheen tiimoilta ja sitten vielä rukoiltiin.
Pariskunnan lähdettyä keräiltiin kamppeita ja eräs nainen tuli ennen kolmea todeten että taisitte jo lopettaa. Tilanne oli hieman nolo. - No se siitä.
Pikkupojat  auttoivat meitä tavarain kantamisessa autoon. Kävimme Igorin kanssa katsomassa "Papinmäkeä" ja sieltä mahdollista hyppyrimäen paikkaa. Yksi sen tapainen löytyikin. Jää nähtäväksi kehittyykö siitä  mitään ideaa pitemmälle. Veimme Igorin kotinsa pihaan ja hän esitteli meille Uralmotskarinsa. Pensa vaan oli lopussa. No Jooselta löytyi muutama litra varatankista ja niinpä pääsimme molemmat kokeilemaan kunnon ajokkia. Minulla oli edelliskerrasta yli 40 vuotta ja Joose oli ensikertaa moottoripyörän kanssa liikenteessä.
Kokemus oli mukava. Kotimatka Minusinskiin sujui maisemia ihaillessa ilman kommelluksia.
Huomenna Joose perheineen lähtee kyläily reissulle Sley:n lähettiperheen Melasten luokse. Me Laurin kanssa menemme ensin auttamaan Slavaa toimiston muutossa ja jos ehdimme niin menemme Abakaniin hakemaan
lisää harkkoja ja tyroksia.Tiistaina alkaa kolmanneksi viimeinen työviikkomme tällä reissulla.

DERSU USALA

Yksi monista entisaikojen hyvistä ystävistäni näissäkin blogeissani mainittu Lapin mies Assari Turpeinen jota usein pyysimme vierailemaan nuorten leireille vierailemaan ja samalla puhumaan jostain tilanteeseen sopivasta aiheesta saattoi kirjoittaa minulle pari  kolme päivää myöhemmin ja pahoitella, ettei ollut päässyt esityksessään (Asserihan puhui niin kokonaisvaltaisesti että olisi kelvannut mihin tahansa ohjelmaan, eikä olisi kalvennut kenenkään nimekkään näyttelijän rinnalla) varsinaiseen asiaan, jossa olisi voinut kirkastaa pelastuksen asiaa.
Taas meidän kuulijoitten mielestä Assari oli koko ajan asian ytimessä vähän kuin Ruskialan "LakiMatti" Pitkänen, joka jossain, oliko se Keski-Suomen puolessa joutui puhumaan miestenpäivillä. Siihen astiset puheenpitäjät olivat joutuneet toteamaan että "Taivas oli kuin vaskea" eikä sana päässyt murtautumaan kuulijoitten panssarin läpi. Kun tuo nöyrä Jumalan mies alkoi nousta saarnastuoliin raavaitten miesten hartiat alkoivat nytkähdellä penkeissä kun he alkoivat itkeä turskia omaa syntisyyttään, ennen kuin Matti oli ehtinyt aloittaa puhettaan. Jumalan Henki sai heidät käsittämään, että tuo paljon pieksetty Jumalan mies eli itse  armon evankeliumista eikä vain saarnannut siitä ja se mursi sydänten panssarit.
Alkulauseeni oli hieman pitkähkö ja ehkä kaukaakin hakeva, mutta toivottavasti pääsen asiaan.
Tämän talkooremonttimatkamme yksi ennakkoon tai ainankin jakson alkuvaiheessa luettu "oppikirja" Raamatun ohella on ollut venäläisen Vladimir Arsenjevin kirjoittama "Dersu Uzala" ja samoissa kansissa oleva Vasili Peskovin "Taigan erakot".
Jälkimmäinen on koskettava kertomus yhdestä perhekunnasta, joka kuului ns. vanhauskoisisiin ortodokseihin
jotka siirtyivät aina vaan kauemmas erämaihin eroon maailman turmeluksesta jonka he kokivat löytäneen tiensä myös venäjän ortodoksikirkon sisälle kaikenlaisina uudistuksina., joita he eivät uskovina voineet hyväksyä. Tuon Lykovien perheen pakopaikka oli Jenisein sivujoen Abakanin latvoilla. Muutamia satoja kilometriä täältä Minusinskista.
Siperian Taigassa koko elämänsä metsästäjänä viettäneestä kansanmiehestä Dersu Uzalasta on tehty upea suurelokuvakin, jota en ole vielä nähnyt. Täällä Siperiassa ollessamme ja varsinkin kuluneen viikonlopun korkeanpaikan lumileirin aikana aloimme Laurin kanssa nimitellä veljellisesti toisiamme Dersuksi. Edellisessä blogissa mainitsinkin Laurin Dersu II:na. Meidän tapauksessamme Dersu on kunnianimitys jota hyvin nöyrästi
olemme pyrkineet käyttämään. Alkuperäinen Dersuhan eli luonnon ehdoilla pyrkien mahdollisimman vähän
jättämään turhia jälkiä ja selviämään vaikeissakin tilanteissa, koska oli harjautunut koko elämänsä ajan elämällä taigassa.

Kolmas, mutta varmaankin numero unon ansaitseva Dersu porukassamme on ilman muuta kamerakalustoaan muun varustuksen lisäksi sitkeästi kantanut Jyri Pitkänen, joka kaiken muun lisäksi on parhaimmasta päästä oleva kokki, hovimestari ja tarjoilija , joka osaa myös loihtia paikasta kuin paikasta viihtyisän, niin ruokailemista kuin muutakin yhdessä olemista varten.

Dersut "viimeisellä aterialla" Suomessa ja nimenomaan syömässä sitä ainoaa ja oikeaa savonlinnalaista

lörtsyä. Edessä on pitkä rupeama ilman tuota herkkuruokaa.Mielessä on kuitenkin aavistus, että seuraavien kuukausien aikana löytyy montakin uutta  omalla tavallaan yhtä ainutlaatuista ruokalajia

Ensimmäinen korkeanpaikan lumileiri

Tätä viikonlopun vaellusleiriä oli odotettu ja suunniteltu jo kauan. Joose oli juuri ennen meidän talkooporukan saapumista käynyt perheensä  ja vanhempiensa  sekä Mirja Petreliuksen kanssa käytössään olevalla Inkerin kirkon citymaasturi Mitsubishillä päiväreissulla Jergagin vuoristossa ja hänellä oli selkeä suunnitelma sen pohjalta myös tälle meidän lumileirillemme. - Tosin Joosen käsitys lumitilanteesta (vaikka olimmekin nähneet kaukaa yli 100km päästä nuo lumiset vuorenhuiput) osoittautui virheelliseksi. Hän arveli, että lunta on nimeksi ja tyrmäsi minun ehdotukset metsäsuksien mukaan ottamisesta alta aikayksikön.

Olemme vastikään päässeet Jergagin luonnonsuojelu/retkeilyalueen kartalle ja tämä minun ensimmäinen lumikuvani on jostain 1000m korkeudelta merenpinnasta. Yhtämittainen nousu on jatkunut jo yli 15km verran ja on siirrytty ns.serpentiinialueelle. Tie kiemurtelee vuoren rinteellä ja heikkohermoisempaa jo pelottaisi melkolailla. Vastaan tulee venäläisiä rekkoja täydessä puutavaralastissa ajaen aivan hissukseen, ettei jarrut kuumene liikaa. Neliveto Mitsubisissä on välikelin renkaat, kun Minusinskistä ei löytynyt neljättä samantapaista talvirengasta Joosen autoon. Istun kolmannella eli takapenkillä täynnä miehiä ja varusteita olevassa autossa ja yritän nykiä jumissa olevaa turvavyötä, mutta lopulta jätän matkanteon Herran haltuun enkä edes pyri "anoppien tyyliin" ohjaamaan autoa takapenkiltä, vaikka välillä mieli tekisi sillä onhan ratissa

itseeni verrattuna varsinainen keltanokka vaikka Joosekin on jo monessa liemessä keitetty 28v kolmen lapsen isä ja nyt Siperian lähetyssaarnaaja.
Toistakymmentä vuotta sitten Jyri ja Joose samoinkuin Johannakin olivat ensimmäisiä kertoja  mukanani Aunus-Vepsä aktioissa erilaisilla auto/as.vaunu yhdistelmillä. Sittemmin Joose meni yksin junalla Moskovaan, jonne Johanna oli tullut häntä vastaan Mordvan Saranskista, jossa oli 4kk lähetystyöharjoittelussa. Sillä reissulla Joose osti kihlat morsiammelleen ja häitä vietettiin ajallaan Enonkoskella. Tuo Mordva ja Saransk oli myös Pitkästen ensimmäinen lähetyskenttä 2v ajan.
Pojat näyttävät ottavan serpentiininousut rennosti, kuin oltasiin jollain mukavalla picnikreissulla, vaikka juuri nyt vasemmalla eli rotkon puolella luvassa näkyvä jyrkänne olisi saanut itsensä nopeuslaskijoitten  legendan Kalevi "Häkä" Häkkisen housunpuntitkin tutisemaan

Rinne laskee yli 45 asteisena  ja lienee pituudeltaan lähelle kilometriä. - No tuota tasoahan ne parhaimmat rinteet Chilessä, joissa Häkäkin on aikoinaan hätyytellyt jopa 200km/h nopeutta, ovat olleet. Meidän Häkkisemme tuli osoittamaan kykynsä ja kyntensä taas vaelluksemme pahimmissa nousuissa. Aloimme olla Jergagin läpi Tuvan autonomiselle alueelle kulkevan valtatie n:o 54:n
korkeimmalla kohdalla noin 1300m merenpinnasta.Vasemmalla puolen tietä on pieni hirsinen ortodoksinen rukouspaikka ja samalla muistomerkki. Juuri tälle paikalle oli pudonnut joskus helikopteri ja siinä onnettomuudessa oli menehtynyt joku merkkihenkilö. Varmaankin niin rekkamiehille kuin muillekin matkustavaisille tulee mieleen hiljainen rukous ja pyyntö, että Jumala varjelisi matkan myös alamäen osalta, kun kerran näin ylös on päästy onnellisesti.

Kohta lähdemme hissukseen laskeutumaan etelän suuntaan.  Muutaman kilometrin sisällä on oikealla puolen laskettelurinne keskus ja lunta näyttää olevan puolisen metriä.  Reissulta palatessamme sunnutaina näimmekin useita lumilaudoilla tai laskettelusuksilla lastattuja Lada-Nivoja. Ajoimme vielä muutaman kilometrin . Ensin ohitse vasemmalla rakenteilla olevan matkailukeskuksen ja vähän myöhemmin, kun oltiin noin 1100m korkeudessa Joose käänsi vasemmalle parkkipaikalle josta lähdimme vaeltamaan. Siinä oli muutamia halvemmin rakennettuja hirsisiä rakennuksia ja eräänlainen vaellusleirien etappipaikka  keittokatoksineen.

Valkoisessa anorakissa 28v Slava Schadrin kolmen lapsen isä ja Minusinskin pienen luterilaisen srk:n kirkkoherra. Vieressään Dersu (II) eli huippuluokan työkaverini Karatusan pappilatyömaalla. Kauimpana

ammattikuvaaja ja taiteilija Jyri Pitkänen 31v ja painavan rinkkansa alla ensimmäisiä marssiaskeleitaan ottava retkikunnan johtaja lähetyssaarnaaja Joose Pitkänen 28v. Parin sadan metrin laskeutuminen oli vähentänyt lumen lähes olemattomiin, joka sittemmin osoittautui harhakuvitelmaksi.Palattuamme vaellukselta oli tässä P-paikallakin 15 cm märkää lunta.
Alkuvaiheessa reitti kulki mukavasti ja välillä melko äänekkäästi solisevan puron viertä.Tässä vaiheessa kuvan harmaapartaisella papallakin askel nousi kepoisesti. Tarkkasilmäinen lukija saattaa huomioida pitkävartiset ja lämpimät rukkaset, jotka olivat löytyneet Martti- veljen jajiltä Ivecosta. Sen sijaan vaeltajan jalassa ensi kastettaan ottavat erinomaisiksi osoittautuneet juuri ennen Siperiaan lähtöä kirpparilta kympillä ostetut kauniin punaiset talvilenkkarit jäävät näkymättömiin. Pojillahan oli toinen toistaan tanakammat vaelluskengät; Laurilla elikä Dersu II:lla  aivan tuliterät pienen Ladan hintaiset ja melko korkeavartiset. Lopputulos oli aivan sama , joka mies yritti ;iltaisin kuivatella markia' kenkiaan.

Lumen maara alkoi lisaantya. Olemme  siirtyneet puron varresta hieman kauemmas. Valilla loytyy jopa hieman tasaisempaakin, mutta koko ajan nousevaa maastoa. Vaarallisimpia patkia on ehka 5  tai 6 ns. pirunpeltoa. Epamaaraisen louhikkoistreitinpatkaa, jossa jokaista askelta on otettava varoen.

Kannykkakamerastani alkoi patteri loppua, mutta sain viela pari kuvaa otettua.
Koko menomatkamme ajan olimme seuranneet kahden suksisauvoilla varustautuneen retkeilijan jalkia. tassa nuo auttajamme poseeraavat kevyissa varusteissaan. Mies oli kotoisin Minusinskista ja herkasti hymyileva eloisa nainen Krasnojarskista. Heille reitti oli entuudestaan tuttu ja he olivat kayneet ekapaivan tavoitteessamme vuoristojarvella paivaseltaan. Miehen rinkassa lienee ollut evaitten lisaksi varusteita jos huonompikin keli sattuisi yllattamaan. Juttelimme ainankin reilun varttitunnin jota ennen he olivat tehneet tuttavuutta kaukana edellamme kulkeneen Laurin kanssa. He kertoivat etta meilla oli viela noin 700m matka melkoista nousua k.o. jarvelle ja etta siihen kuluisi n puoli tuntia. Kuvan otto hetkella kello oli vahan yli kuuden ja kun lopulta loysimme leiriytymispaikan hamarsi jo melkoisesti ja meilla oli kiire saada tiipii pystytettya.Kiertelimme heti Laurin kanssa etsimmassa polttopuita ja niimpa loysin paremman yopymispaikankin. Pienten, etten sanoisi jopa melkoisten seikkailujen jalkeen meilla oli hyvat tulet loytamani puoli metria korkean ja paksun hyvin tiukan kelopolkyn kyljessa.Koko perjantaisen vaelluksemme ajan oli lampotila muutaman asteen pakkasen puolella.
Lumen maara oli viimeisella etapilla valokuvien oton jalkeen ainankin kaksinkertaistunut. Polttopuita etsiessamme jouduimme kahlaamaan jo melkoisesti ja kun hyvin huonosti ,savun ja pollyavan lumen seassa  nukutun yon jalkeen kavin umpeen sataneita jalkiamme seuraten hakkaamassa eraasta isosta kannosta tervaspuuta nuotiota varten aloin ehdotella etta alkaisimme samantien suunnitella paluumatkaa, koska lumisade jatkui edelleen. Eka paivan rasituksista eniten uupunut myos kalustoaan kantanut Jyri oli samaa mielta kanssani, mutta koska Joose oli tiukasti jatkamisen kannalla suostuimme kompromissiin, me jaisimme
Slavan kanssa polttopuun alihankkijoiksi, Jyri kuvailisi ja taynna menohaluja olleet Joose ja Lauri tekisivat tutkimusmatkan eteen/, ja ylospain. Yopyisimme samassa paikassa toisenkin yon ja yrittaisimme varustautua valoisan aikana eilista paremmin yota varten.
  Joosen menohaluja oli jo hieman hillinnyt kun he Laurin kanssa olivat kayneet hakemassa vetta n 100m paasta rannasta umpihankea polkien. Lunta oli ollut  yli polven ja pahimmoillaan vyotarollekin asti.
Reilun tunnin paasta Joosua ja Kaaleb palasivat ja kertoivat ilouutisen. Vajaan kilometrin paasta saman jarven rannalta oli loytynyt melko uusi pieni avoimena oleva hirsikamppa, jossa oli runsaasti hyvaa polttopuuta ja hyva rautakamina..  Purimme leirin, pinoten haalimamme polttopuut valtavan Sembramannyn tyven suojaan seuraavia vaeltajia varten ja marssimme toiseen yopaikkaamme. Ennen lahtoa valmistimme kuitenkin tuhdin aterian ja soimme sen samantien.
Pieni kamppa oli ilmeisesti rakennettu jonkunlaiseksi isomman leirin johtopaikaksi. Lahistolla oli useita rakennelmia, joita voisi pressuilla peittaa kesaleireja varten. Muutamia peltikamiinoitakin nakyi olevan.
Jyri jatkoi kuvaushommiaan, me Slavan kanssa laitoimme kampan kamiinan tulet ja lahdimme hakemaan vetta noin 100m paasta rannasta. Lunta oli todella paljon valilla vyotarolle saakka. Rannasta loytyi myos sauna, joka oli muutettu varastoksi. Siella samoin kuin yopaikkakampassamme oli kymmenia hyvakuntoisia retkipatjoja pinkattuna. Joose ja Lauri lahtivat yrittamaan lahimman vuoren valloittamista. Ennen iltaa he palasivat aivan markina ja vasyneina, mutta myos onnellisina. Aivan huipulle asti he eivat olleet paasseet. Aika oli loppunut kesken. Reitti, jonka he olivat valinneet kulki metsan lapi, jossa oli paljon lunta ja lukemattomia aikojen saatossa kaatuneita isoja puita. Pahimmoillaan lunta oli ollut kainaloihin saakka. He paasivat noin 1700 metriin saakka. Korkeuseroa huipulle jai viela n 100 metria.
Ilta kului rattoisasti . Syotiin hyvin ja kuunneltiin Jyrin musisointia ja kyllahan siina muutkin kokeilivat kampasta loytynytta hyvakuntoista, mutta hankalasti viritettavaa kitaraa. Pari viritystappia oli osittain pois pelista.  Osa Jyrin lauluista oli minulle uusia. Myos Slava soitteli ja lauloi venalaista niin hengellista kuin muutakin musiikkia. Molempin ailtoina samoin kuin aamullakin hiljennyimme yhteiseen rukoukseen.
Jyri ja Lauri kavivat joskus keskiyon jalkeen aika pitkalla kuvausmatkalla ulkona. Siella oli ollut upea taysikuu ja hienoja otoksia oli syntynyt.
Nukkuminen oli aivan toista maata lampimassa kampassa. Itse tosin valvoin molemmat yot kuten niin usein
raskailla vaellusreissuilla.
Aamulla syotiin puurot ja muutakin aika tuhdisti ja hyvissa ajoin lahdettiin paluumatkalle. Onneksemme lumisade oli lakannut jo lauantaina, eika paluumatkasta tullut painajaista. Otimme viela hienot ryhmakuvat jarven rannalla ensimmaisen Stajanka 8>ksi nimetyn leiripaikkamme kohdalla.
Alkumatkan laskeutuminen noin 3,5km sujui melko nopeasti, mutta loppuosa louhikkoineen ja muutenkin hankalana maastona otti aikaa, jota kului lahes yhta paljon kuin perjantain menomatkalla.
Saa suosi meita sunnuntaina. Valilla paistoi aurinkokin ja maisemat ajoreitin varrella olivat upeat. Asfalttitie oli osittain sula, mutta ylhaalla sohjoinen. Joose malttoi kuitenkin ajaa  maltillisesti ja olihan meilla varmasti vahvistettu enkelivartiosto suojaamassa.
Ensimmaisessa kylassa syotiin saslikit ja Minusinskissa kaytiin saunomassa ennen kampille ja koteihin paluuta.

Odotettavissa myös kuvia tekstin ohessa

Palasimme Laurin kanssa tänään torsytaina lähes valoisan aikana Karatusasta Minusinskiin.Olimme menneet sinne maanantaina. Päivän tavoitetteena rakennustyömaalla oli "vain"  vanhan eteisnurkan koolaaminen ja rakennuksen aukkojen umpeenlaitto ja valujen suojaaminen, ettei pikku pakkaset haittaisi valujen kovettumisprosessia. Huomenna on tarkoitus viiden miehen porukalla lähteä "hupailureissulle" Jergagin vuoristoon viikonlopun ajaksi.

Eilispäivänä valettiin ns.sosiaalitilojen laatta sekä kellariin 3x1,5m  antura, jonka päälle on tarkoitus muurata kellarin seinät.
Kuvassa rak.mest.opiskelija Late antaa tarkentavia ohjeita valun tasailuhommissa tasapainoilevalle Jooselle. Allekirjoittanut heilui lapion varressa sorakasan ja sementtimyllyn välissä, mutta ehti sentään jonkun kuvankin ottamaan välillä.
Joose on joutunut muutenkin tasapainoilemaan viime aikoina, nimittäin perheellisen velvollisuuksien ja mielenkiintoisen rakennusprojektin välillä.
Onneksi velimies Jyri on autellut Johannaa Minusinskissa ja samalla hoidellut netti-, ym yhteyksiä muuhun maailmaan päin. Juuri äsken pääsin lukemaan Itä-Savo lehden juttua Jyristä ja meidän reissuporukasta. Itä-Savossa alkaa piakkoin pyöriä Jyrin Nomadimissioblogi.  Eiliset valuhommat sujuivat hyvin, mutta illalla kun Joose yritti laittaa sähköpuhallinta käyntiin sähkösysteemit sanoivat "sopimuksensa irti". Ei auttanut muu kuin peitellä valut ja toivoa ettei tulisi liikaa yöpakkasta. Aamulla maa oli kuurassa ja päivälläkin oltiin nollan tuntumassa.
Jouduimme jättämään nuo valut "Herran haltuun" kun läksimme Minusinskiin. Toivottavasti saamme pian myös sähkösysteemit kunnolla toimimaan.

Sähköjen lisäksi on ollut vesiongelmia. Jo parin viikon ajan saimme pumppailtua rakennustöissä sekä saunomisessa tarvittavan veden omasta vanhasta porakaivosta, mutta sekin lakkasi toimimasta ja nyt on ajettu vettä vajaan puolen kilometrin päästä vesipostista.
Lauri vesimiehen roolissa. Totesimme,että onhan tämä näinkin paljon helpompaa kuin jossain Afrikan kylässä, jossa naiset kantavat kaiken veden usein kilometrienkin päästä päänsä päällä.
Sauna on toiminut hyvin ja se onkin ollut suuri ilon aihe ja myös ahkerassa käytössä. Lauri on nautiskellut vielä jälkilöylyistä kun itse olen lopettanut ja lähtenyt iltateen keittoon.
Ilta- ja aamupalan olemme kokkailleet Ivecossa, mutta varsinaisen isomman aterian olemme käyneet porukalla Joosen kanssa jossain kylän kolmesta ruokalasta eli Stolavajasta.
Aika Siperiassa on mennyt "lentämällä". Olemme ahkeroineet, jotta saisimme ulkohommat mahdollisimman pitkälle ennen talven tuloa. Meillä on enää noin kuukausi aikaa tehdä työtä ennen kuin lähdemme ajelemaan takaisin kohti Suomea. Kotimaa onkin silloin tällöin käväissyt mielessä ja minulla tietenkin tyttäret perheineen

ja muutkin ystävät.
Vieläkö Pikku Inkeri mahtaa tunnistaa parroittuneen Aatsa-papan (jos nyt jaksan kärsiä tätä jo melkoiseksi pehkoksi kasvanutta parran sänkeä Suomeen asti). Viereinen kuva on jostain elo- syyskuun vaihteesta Jyväskylästä.
Jos jouduimme jättämään valut työmaalle "Herran haltuun", niin aion jättää ensi yöksi myöskin Ivecon viereiselle kadulle, kun läheiseen Stjankaan (vartioitu parkkipaikka) ei noin iso auto enää mahtunut. Tämä on tähän mennessä toinen yö sisällä talossa. Toivottavsti saan hyvät unet, sillä edessä on kaksi yöpymistä maastossa jossain Jergagi-vuoristossa, jonne Joose on meitä viemässä. Joosehan on varsinainen vaellusmies ja tykkää yöpyä myös jossain puun juurakon ja nuotion vierellä.

Kilpajuoksua alkavien pakkasten kanssa

Veteraanimäkihyppääjien vieraskirjan sivuilta huomasin, että Taivalkoskella alkaa lumihyppykausi jo 10.10.2010 ja vieläpä että ystäväni maailmanmestari (Lahden betoni 1978) matkailuyrittäjä Tapio Räisänen
kustantaa matkat ja jopa päivärahat paikalle saapuville mäkihyppääjille. - Normaalisti minäkin olen odottanut
uusia lumia ja pakkasia kuin "lehmä uutta kesää", mutta nyt meillä täällä kaukana Siperiassa on tosiaankin kilpajuoksu alkavien pakkasten kanssa. Olikohan se toissa yönä kun Minusinsk -Karatusa välillä satoi ensi lumia (tosin hyvin vähän). Yöpakkasia on jo ollut ja siksi olemme joutuneet suojaamaan Karatusan tulevan pappilan remonttiin kuuluvia valuhommia ja sähköpuhallin on jo muutamana yönä ollut apuna, jotta betonin kovettumisprosessi toimisi.
Tämän syksyinen anturan ja sokkelin valu ei ole suuren suuri. Tekeillä on noin 2,5 x 2,5m kylmän eteisen muuttaminen maavaraiseksi lämpimäksi tilaksi, johon tulee ns.sosiaalitilat. Hirsirunkoinen vanha rakennus ei ole kovin suuri. Ulkomitat ovat n 8x9m. Eilen odottelimme virkamiehiä katselmusta tekemään, mutta tulevat varmaankin alkuviikosta. Tarvitsemme heiltä luvan kahden lisähuoneen tekemiseen. Pappi Vitalin Lusenkon 6 henkinen perhe tarvitsee lisätilaa. Nyt he asuvat tilapäisesti vuokralla ja toivottavasti jo ensi kesänä pääsevät muuttamaan tuohon remontissa olevaan pieneen taloon.
Eilisiltana meillä oli juhlahetki. Pääsimme ensi kertaa saunomaan ja se kyllä tuntui aivan erikoisen hyvältä kovan talkoopäivän jälkeen. Me Joosen kanssa teimme valmistushommia valun jatkamista varten ja samanaikaisesti Jyri ja Lauri remontoivat tontilla sijaitsevaa ulkosaunaa. Uusi kiuas savutorvineen ja vedenlämmittimineen oli ostettu Abakanista jo aikaisemmin ja Laurin kanssa olimme purkaneet vanhan ja pahasti halkeilleen kiukaan aluslaatan ja rapautuneen suojamuurauksen sekä muuranneet uuden tilalle. Muuraushomma oli Laurille "neitsytmatka", siis eka kerta kauha käteen ja tositoimiin. Sain toimia ammattikoulunopettajana rak.mestarikoululaiselle ja pääsin lopulta jatkamaan siitä mihin Lauri lopetti. Eilen pojat kantoivat lisää rojua pihalle.Lapioivat ojantapaisen vesien poistumista varten anturan alitse ja rakensivat lattian ja väliaikaiset lauteet.  - Nyt on mukava tehdä usein melko pölyisiä hommia kun pääsee päivän päätteeksi saunomaan.
Lienenkö edellisessä blogissani maininnut mitään venäläisistä rakennustyökaluista. Jos olin niin , koska  "Kertaus on oppimisen äiti", niin kirjoitan siitä nyt ehkä uudelleen. Ei ihme, että isäni, joka oli syntynyt 1902 ja muisti  joitain venäläisiä sanoja, totesi jos jokin työ oli tehty kehnosti, että se oli tehty "vennäiksi".
Venäläiset työkalut , joita voi ostaa rautakaupasta, ovat minusta suorastaan surkeita. Ei siis ihme jos työn jälkikin on sitä. Esimerkkinä vaikkapa kottikärryt, joilla pitäisi kärrätä hiekkaa, sepeliä ja betonia valua varten.  - Joose oli ostanut vähän kiireisesti yhdet, että päästäisiin alkuun. Ne oli Assari Turpeista lainakseni
suorastaan "Hempulivehkeet". Kyllähän niillä joku maatuska voisi kärräillä pienen nyssäkän rikkaruohoja porkkanapenkistä, mutta vähänkin painavammalla lastilla ne alkoivat "vempuloida". Peltilaatikkokin oli niin
meltoa ainetta, että parin työpäivän jälkeen ne alkavat olla entiset.
No eilen käydessämme palvelun osalta aivan mallikkaassa Karatusan rautakaupassa kyselimme uudelleen kottikärryjä. Tuttu ja palvelualtis kaveri vei meidät varaston puolelle ja aukaisi pahvilaatikon, jossa oli koottavat kärryt. Siinä k.o. peltilaatikko (jonkinlaista aluminipeltiä) vaikutti paljon tukevammalta, mutta kun
kapistus tuli illempana muun tilatun tavaran kanssa pienen kuormurin kyydissä siinä olikin kahdet pyörät.
Kyllä oma huolimattomuutemme harmitti. Niillä kyllä voi kuletella tavaroita paikasta toiseen, muttei kärrätä
esim. betonia.  - Siispä taiteilimme tänään , niillä "vempuloilla".
Olimme neljästään Martti veljeni Ivecolla vain yhden yön reissulla ja palasimme lähes ihmisten ajalla tänne Minusinskiin. Joose haki käytössään olevan Inkerin kirkon omistaman Mitsubisi katumaasturin pappi Slavan pihasta ja kiirehti kotiinsa lapsia nukuttamaan Johannan avuksi. Slava kutsui meidät muut syömään kotiinsa ja kyllä "kartoskamuusi" ja kana maistuivatkin. Samalla tapasimme täällä vierailulla olevan Siperian lääninrovasti Juha Saaren, joka kyseli kaikkea Karatusan rakentamiseen liittyvää. Huomenna tapaamme Juhan uudelleen
jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen.
Juha tuli tänne lentämällä Pietarista. Hän oli ollut menossa Suomeen etsimään rahoitusapua näihin Siperian projekteihin, siis myös juuri tähän Karatusankin juttuun, mutta jokin asia viisumiin liittyen oli pysäyttänyt matkanteon. Toivottavasti ne rahoitusasiatkin löytävät onnellisen ratkaisun.  Jokatapauksessa Karatusan työn
kannalta tuo taloremontti on aivan välttämätön, koska vuokra-asuntoja on äärimmäisen vaikea löytää.
Varmaankin huomenna ja alkuviikosta puhutaan myös Karatusan kirkkohankkeesta.
Valitettavasti tästäkin jutusta puuttuvat kuvat.Niitä olisi ollut kännykkäkamerassani, mutten vieläkään saa niita omin voin siirtymään tietokoneelle.  En myöskään viitsinyt vaivata Jyriä, kun hänellä oli jotain muuta tekeillä

Omalla koneella

Yö on jo pitkällä täällä Siperiassa, mutta yritän vielä sinnitellä jonkun rivin kun pääsin nettiin ihan omalla koneella.Tänään oli täällä Minusinskin reissumiesten asunnolla vieraillut joku paikallinen "nörtti" ja laittanut kaikki koneet toimintakuntoon.
 Äsken kahlailin läpi sähköpostejani, joita olikin kertynyt melkoisesti Suomesta lähdön (15.09) jälkeen. Suurin osa oli synttärionnitteluja (18.09. tuli täyteen 65v) ja haluankin tässä yhteisesti kiittää kaikkia
minua muistaneita.
Palasimme Lauri Häkkisen (28v rak.mestariksi Hesassa opiskeleva reipas ja mukava nuorimies) kanssa illalla Karatusasta tänne "paidanvaihetuskämpälle", sillä huomiseksi on sovittu sahatavaran haku Abakanin sahalta
läheltä laskettelurinnettä.
Eilen aamupäivällä kävimme pappi Vitalin ja Joosen kanssa Karatusan kyläpäällikön eli adminisstraattorin luona esittelemässä remonttisuunnitelmiamme sekä myös mahdollista tulevaa kirkkoprojektia.
Mukavan oloinen isokokoinen johtaja kutsui paikalle myös rakennustarkastajan (vai oliko arkkitehti).
Selvisi, ettei k.o. pappilaremonttia voi tehdä niinkuin olimme alustavsti suunnitelleet, vaan mahdollinen laajennusosa tulee rakentaa tieltä katsottuna toiseen päähän taloa. Karatusassa, kuten niin monissa venäläiskylissä talot on ahdettu kapeille ja pitkille tonteille. Rakennukset ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta perunamaata piisaa.
Virkamiehet tulevat perjantaina paikanpäälle suorittamaan katselmuksen, joten vasta sitten voi sanoa varmasti mitä kaikkea voidaan tehdä, silti kirjoitan nyt jotain suunnitelmistamme, koska ei taas tiedä koska pääsee koneelle.
Tähän astinen remontointi on ollut purkamista. Jyhkeät lattialankut ovat siististi pinottuna tuuletusrimojen välissä varastorakennuksessa. Ainankin yhden lattian jykevistä kannatusparruista joudumme kokonaan uusimaan. Lattian alta löytyi tilava maapohjainen kellaritila. Siihen on tarkoitus muurata seinät ja valaa lattia betonista. Muilta osin lattian alusta jää avoimeksi ja tuulettuvaksi rossipohjaksi. Aikaisemmin talossa oli multipenkin ja rossipohjan välimuoto. Lattialankkujen alla ei ollut mitään eristystä ja seinän vierustoissa oli 10-20cm tuuletusrako, joten lattia on ollut tosi kylmä. Myöskään yläpohjassa ei ollut juuri mitään eristystä, vain
10 cm savikerros kattolautojen päällä.
Rakennamme kunnollisen eristetyn tuulettuvan rossipohjalattian ja hyvin eristetyn yläpohjan. Perustus salaojiotetaan. Paksuista pyöreistä hirsistä olevien seinien sisäpuolelle tulee 5cm koolaus ja eristys sekä cyproc tai panelointi ja ulkopuolelle yritetään etsiä tuulensuojalevyä tai vastaavaa ja uloimmaksi tulee lautaverhous. Ikkunat uusitaan. Samoin kaikki sähkötyöt.
Nykyisen kylmän 2,7 x 2,7 eteisen paikalle rakennetaan maavarainen tila WC/peseytymistiloiksi.
Talon vesihuolto uusitaan kokonaan. Lämmitystä varten rakennetaan leivinuuni sekä paikalliseen tapaan vapaakiertoinen vesikeskuslämmitys.
Jatketaan paremmalla ajalla kuvien kanssa,
Edelleen mainostan niin Joosen perheen (http://www.pitkaset.blogspot.com/) kuin Jyrinkin (http://www.nomadimissio.blogspot.com/)  blogisivuja. Jyrillä on aivan upeita ammattilaisen valokuvia ja mukavan nasevia lyhyitä juttuja kuvien yhteydessä. Joosen perheen blogin kautta pääsee näkemään mitä on lähettiperheen arki.

Viimeisen kymmenen tyossaolovuoden aikana, josta on jo melkosesti aikaa, joutui oppimaan monia uusia asioita ja myos sopeutumaan monenlaiseen jonka luuli jo taakesejaaneeksi elamaksi, kuin "Eldanka jarven jaa".....
Yksi niista oli tuo nuorison paljon kayttama  "mielettoman" kaunista. Jos jarjella ajattelee k.o. asiaa, niin kaunishan on jos mika mielekasta ja niinkuin jossain aikaisemmassa blogissa kirjoitin niin kaikki kaunis on Jumalalta tullutta, vaikka se sitten meidan kasissamme onkin saattanut tarveltya.
No kun tuossa askettain ajelimme Karatusasta tanne Minusinskiin niin maisemat tienvarrella olivat niin upeita, ettei mitkaan superlatiivit olisi riittaneet sita kuvailemaan.  Ruska lehtipuumetsikoissa  on parhaimmillaan ja kauniisti kumpuilevien viljelysten murretut varit koskettavat syvalta. Saakin tanaan on aurinkoinen ja viela lamminkin, vaikka oisin ollaan oltu jo lahella nollaa.
Nukuimme Karatusan remonttitalon pihassa Ivecossa. Emme ole viela laittaneet sahkolla toivivaa lampopuhallinta kayttoon. Laurilla on armeijan mallia oleva makuupussi jossa tarkenee ja minulla melko heppoisen makuupussini paalla tarvittaessa toinen paksumpi.
Keskiviikkona kuten edellisessa tekstissa, joka lienee kirjautunut eilisiltana, kiertelimme Laurin ja Joosen kanssa Abakanin rakennustarvike ja koneliikkeita ostamassa kaikenlaista mita remontin teossa tarvitaan. Jonkun verran tyokaluhan meilla oli itsellamme ja yhta ja toista saimme mukaamme Omskista Juha Saarelta,  mutta  kyllahan siina eurot ruplista puhumattakaan suorastaan vilisivat silmissa, kun kassajonossa  oltiin vuorollamme. Systeemi taalla poikkeaa Suomesta. Ensin kierretaan valitsemassa tavarat ja merkataan listaan koodinumerot, sitten kaydaan maksamassa kassalla ja lopuksi tavarat saadaan varastoluukulta. Suurimmat ostokset olivat isohko Kerosin niminen kaasuoljylla tai kerosiinilla toimiva kuumailmapuhallin, jossa tarvitaan tavallinen valovirta pyorittamaan ropelia ja myos hoitamaan kaynnistymista. Sita tarvitaan rakennustyomaalla ja myos jo huomenna Suetukin eli eestilaiskylan jumalanpalveluksessa kirkon lammittamiseen.
Toinen isompi ostos oli Makita merkkinen sahkosaha pitkalla laipalla.
Ostoskierroksen lopuksi kaytiin tilaamassa "pilamateriaalia" eli sahatavaraa sen verran etta paastaan hyvin alkuun.
Torstaina suuntasimme Ivecon ja Mitsubisin keulat kohti Karatusaa. Jyri jai auttelemaan Johannaa lasten hoidossa ja myos hoitelemaan omia bisneksiaan. Joose "akanmiehena", termi on pohjoissuomesta, eika millaan lailla pyri halventamaan  parempaa puoliskoa, joutui palaamaan yoksi Minusinskiin ja siksi tarvittiin kaksi autoa, joka sinallaan, ei ollut kovin erikoista, ajoihan Vikke Nilon ikaantynyt  savottakaveri kun joutui lopulta vanhainkotiin, sinne  kolmella taksilla. Etumaiseesa moottorisaha,toisessa reppu ja kolmannessa aija itse.

Olimme viikonlopun kyliintutustumisreissulla jo nahneet remontoitavan talon, mutta nyt paastiin itse asiaan.
Jos olisimme olleet tupakkimiehia olisi klupiaskin kanteen syntynyt hahmotelmia remontin tekovaiheista. Nyt jouduttiin tyytymaan ruutuvihkoon.  Tuumailuvaiheen jalkeen aloitettiin "mielettoman" leveiden ja myos paksujen 60x4 tai 500mm lattialankkujen irrottamisella. Asiaa hankaloitti se etta lankut ilo hienosti tapitettu sivusta toinen toisiinsa.  Kerran aikaisemmin olin tavannut tapitettuja lattialankkuja, mutta paljon kapeampia.

Eilispaivan urakointiin kuului kahden suurimman huoneen valiseinaan asennetus valtavan kokoisen 20x140x180 cm "lampopatterin irroitus ja pihalle siirto.Sita ennen kaytiin kuitenkin ostoksilla Karatusan rautakaupassa. Kokemus oli hyva ja palvelu huomattavasti parempi  kuin Abakanin suurkaupungissa, jossa tosin esim eraassa koneliikkeessa kaveri veti taydet pisteet kotiin ja saikin myytya juuri nuo mainitut suurimmat ostokset.
Lamponsa vesi on saanut pinehkosta keskuslammityshellasta keittion puolelta. Lauri laittoi rallakan kayntiin ja kohta todettiin, etta vedet oli sisalla, vaikka Jooselle oli vaitetty toisin. Siispa vesitalkoisiin. Melkoinen osa valui lankkujen valista kellarin pohjalle,mutta niin lienee kaynyt vuosikymmenten varrella kun talon lattioita on pesty. Itse muistan kuinka aidin apulaisena ehka 5 vuotiaana harjasin syntymakodin lattialankkuja "ayhvalkoseksi". Pisteet puuttuu.  Joosen selan takana nakyvan ison sailion kaataminen oli tarkkaa suunnittelua ja varmistustoimenpiteita vaatinut toimenpide. Vahvan varmistusliinan avulla homma onnistui.  Sailion pihalle siirtamisessa oli apuna myos talon tuleva isanta Karatusan kirkkoherra Vitali Lusenko ja arkkua vietiin kuin vainajaa konsanaan kahdella vahvalla kuormaliinalla.  Joose joutui  heti k.o. urakan jalkeen palaamaan Minusisnskiin ja me Laurin kanssa lahdimme etsimaan ruokapaikkaa eli Cmolabajaa.
"Arkkutalkoisiin" sattunut Vitali on osoittautunut hyvin hommansa hoitavaksi paikallisten sora,sepeli,kaivuri,rakennustoimisto ym asioiden hoitajaksi.
Ruokailun jalkeen huomasimme etta kello oli joi puoli kuusi ja siksi poikkesimme kalastustarvikeliikkeeseen tekemaan hankintoja ja ajoimme 7km paahan ison sillan ali virtaavalle suurehkolle joelle kokeilemaan kalaonnea, jota ei ollut, mutta saimmehan raitista ilmaa. Yhden pienen harjuksen laskin takaisin kasvamaan.
Lahistolla kalastanut paikallinen menetti melko hyvakokoisen harjuksen aivan rannan tuntumassa.
Aurinko oli jo aikaa sitten laskenut ja yo pimentynyt kun ajoimme takaisin "kotiin". Haimme tutusta makasiinista eli kaupasta ilta ja aamupalatarpeet ja syotyamme kavimme yopuulle, Lauri "miehistopuolelle" taakse ja mina tuttuun punaisella verhoiltuun "sviittiini", josta en ole luopunut Suomesta lahdon jalkeen.
Mezhdyrezenskiin lahtoa en ole viela ehtinyt valmistella. Pitaisi soitella Tomskiin tuttavalleni veter.makihyppaaja Juri Goloville ja kysella kaytannon asioita. Mahdollisia makipaikkoja Abakan Minusinsk Karatusa seudulla olen koko ajan silmaillyt. Ehka yksi paikka voisi olla Abakanin laskettelurinteen hissin vieressa.