Ensimmäinen korkeanpaikan lumileiri

Tätä viikonlopun vaellusleiriä oli odotettu ja suunniteltu jo kauan. Joose oli juuri ennen meidän talkooporukan saapumista käynyt perheensä  ja vanhempiensa  sekä Mirja Petreliuksen kanssa käytössään olevalla Inkerin kirkon citymaasturi Mitsubishillä päiväreissulla Jergagin vuoristossa ja hänellä oli selkeä suunnitelma sen pohjalta myös tälle meidän lumileirillemme. - Tosin Joosen käsitys lumitilanteesta (vaikka olimmekin nähneet kaukaa yli 100km päästä nuo lumiset vuorenhuiput) osoittautui virheelliseksi. Hän arveli, että lunta on nimeksi ja tyrmäsi minun ehdotukset metsäsuksien mukaan ottamisesta alta aikayksikön.

Olemme vastikään päässeet Jergagin luonnonsuojelu/retkeilyalueen kartalle ja tämä minun ensimmäinen lumikuvani on jostain 1000m korkeudelta merenpinnasta. Yhtämittainen nousu on jatkunut jo yli 15km verran ja on siirrytty ns.serpentiinialueelle. Tie kiemurtelee vuoren rinteellä ja heikkohermoisempaa jo pelottaisi melkolailla. Vastaan tulee venäläisiä rekkoja täydessä puutavaralastissa ajaen aivan hissukseen, ettei jarrut kuumene liikaa. Neliveto Mitsubisissä on välikelin renkaat, kun Minusinskistä ei löytynyt neljättä samantapaista talvirengasta Joosen autoon. Istun kolmannella eli takapenkillä täynnä miehiä ja varusteita olevassa autossa ja yritän nykiä jumissa olevaa turvavyötä, mutta lopulta jätän matkanteon Herran haltuun enkä edes pyri "anoppien tyyliin" ohjaamaan autoa takapenkiltä, vaikka välillä mieli tekisi sillä onhan ratissa

itseeni verrattuna varsinainen keltanokka vaikka Joosekin on jo monessa liemessä keitetty 28v kolmen lapsen isä ja nyt Siperian lähetyssaarnaaja.
Toistakymmentä vuotta sitten Jyri ja Joose samoinkuin Johannakin olivat ensimmäisiä kertoja  mukanani Aunus-Vepsä aktioissa erilaisilla auto/as.vaunu yhdistelmillä. Sittemmin Joose meni yksin junalla Moskovaan, jonne Johanna oli tullut häntä vastaan Mordvan Saranskista, jossa oli 4kk lähetystyöharjoittelussa. Sillä reissulla Joose osti kihlat morsiammelleen ja häitä vietettiin ajallaan Enonkoskella. Tuo Mordva ja Saransk oli myös Pitkästen ensimmäinen lähetyskenttä 2v ajan.
Pojat näyttävät ottavan serpentiininousut rennosti, kuin oltasiin jollain mukavalla picnikreissulla, vaikka juuri nyt vasemmalla eli rotkon puolella luvassa näkyvä jyrkänne olisi saanut itsensä nopeuslaskijoitten  legendan Kalevi "Häkä" Häkkisen housunpuntitkin tutisemaan

Rinne laskee yli 45 asteisena  ja lienee pituudeltaan lähelle kilometriä. - No tuota tasoahan ne parhaimmat rinteet Chilessä, joissa Häkäkin on aikoinaan hätyytellyt jopa 200km/h nopeutta, ovat olleet. Meidän Häkkisemme tuli osoittamaan kykynsä ja kyntensä taas vaelluksemme pahimmissa nousuissa. Aloimme olla Jergagin läpi Tuvan autonomiselle alueelle kulkevan valtatie n:o 54:n
korkeimmalla kohdalla noin 1300m merenpinnasta.Vasemmalla puolen tietä on pieni hirsinen ortodoksinen rukouspaikka ja samalla muistomerkki. Juuri tälle paikalle oli pudonnut joskus helikopteri ja siinä onnettomuudessa oli menehtynyt joku merkkihenkilö. Varmaankin niin rekkamiehille kuin muillekin matkustavaisille tulee mieleen hiljainen rukous ja pyyntö, että Jumala varjelisi matkan myös alamäen osalta, kun kerran näin ylös on päästy onnellisesti.

Kohta lähdemme hissukseen laskeutumaan etelän suuntaan.  Muutaman kilometrin sisällä on oikealla puolen laskettelurinne keskus ja lunta näyttää olevan puolisen metriä.  Reissulta palatessamme sunnutaina näimmekin useita lumilaudoilla tai laskettelusuksilla lastattuja Lada-Nivoja. Ajoimme vielä muutaman kilometrin . Ensin ohitse vasemmalla rakenteilla olevan matkailukeskuksen ja vähän myöhemmin, kun oltiin noin 1100m korkeudessa Joose käänsi vasemmalle parkkipaikalle josta lähdimme vaeltamaan. Siinä oli muutamia halvemmin rakennettuja hirsisiä rakennuksia ja eräänlainen vaellusleirien etappipaikka  keittokatoksineen.

Valkoisessa anorakissa 28v Slava Schadrin kolmen lapsen isä ja Minusinskin pienen luterilaisen srk:n kirkkoherra. Vieressään Dersu (II) eli huippuluokan työkaverini Karatusan pappilatyömaalla. Kauimpana

ammattikuvaaja ja taiteilija Jyri Pitkänen 31v ja painavan rinkkansa alla ensimmäisiä marssiaskeleitaan ottava retkikunnan johtaja lähetyssaarnaaja Joose Pitkänen 28v. Parin sadan metrin laskeutuminen oli vähentänyt lumen lähes olemattomiin, joka sittemmin osoittautui harhakuvitelmaksi.Palattuamme vaellukselta oli tässä P-paikallakin 15 cm märkää lunta.
Alkuvaiheessa reitti kulki mukavasti ja välillä melko äänekkäästi solisevan puron viertä.Tässä vaiheessa kuvan harmaapartaisella papallakin askel nousi kepoisesti. Tarkkasilmäinen lukija saattaa huomioida pitkävartiset ja lämpimät rukkaset, jotka olivat löytyneet Martti- veljen jajiltä Ivecosta. Sen sijaan vaeltajan jalassa ensi kastettaan ottavat erinomaisiksi osoittautuneet juuri ennen Siperiaan lähtöä kirpparilta kympillä ostetut kauniin punaiset talvilenkkarit jäävät näkymättömiin. Pojillahan oli toinen toistaan tanakammat vaelluskengät; Laurilla elikä Dersu II:lla  aivan tuliterät pienen Ladan hintaiset ja melko korkeavartiset. Lopputulos oli aivan sama , joka mies yritti ;iltaisin kuivatella markia' kenkiaan.

Lumen maara alkoi lisaantya. Olemme  siirtyneet puron varresta hieman kauemmas. Valilla loytyy jopa hieman tasaisempaakin, mutta koko ajan nousevaa maastoa. Vaarallisimpia patkia on ehka 5  tai 6 ns. pirunpeltoa. Epamaaraisen louhikkoistreitinpatkaa, jossa jokaista askelta on otettava varoen.

Kannykkakamerastani alkoi patteri loppua, mutta sain viela pari kuvaa otettua.
Koko menomatkamme ajan olimme seuranneet kahden suksisauvoilla varustautuneen retkeilijan jalkia. tassa nuo auttajamme poseeraavat kevyissa varusteissaan. Mies oli kotoisin Minusinskista ja herkasti hymyileva eloisa nainen Krasnojarskista. Heille reitti oli entuudestaan tuttu ja he olivat kayneet ekapaivan tavoitteessamme vuoristojarvella paivaseltaan. Miehen rinkassa lienee ollut evaitten lisaksi varusteita jos huonompikin keli sattuisi yllattamaan. Juttelimme ainankin reilun varttitunnin jota ennen he olivat tehneet tuttavuutta kaukana edellamme kulkeneen Laurin kanssa. He kertoivat etta meilla oli viela noin 700m matka melkoista nousua k.o. jarvelle ja etta siihen kuluisi n puoli tuntia. Kuvan otto hetkella kello oli vahan yli kuuden ja kun lopulta loysimme leiriytymispaikan hamarsi jo melkoisesti ja meilla oli kiire saada tiipii pystytettya.Kiertelimme heti Laurin kanssa etsimmassa polttopuita ja niimpa loysin paremman yopymispaikankin. Pienten, etten sanoisi jopa melkoisten seikkailujen jalkeen meilla oli hyvat tulet loytamani puoli metria korkean ja paksun hyvin tiukan kelopolkyn kyljessa.Koko perjantaisen vaelluksemme ajan oli lampotila muutaman asteen pakkasen puolella.
Lumen maara oli viimeisella etapilla valokuvien oton jalkeen ainankin kaksinkertaistunut. Polttopuita etsiessamme jouduimme kahlaamaan jo melkoisesti ja kun hyvin huonosti ,savun ja pollyavan lumen seassa  nukutun yon jalkeen kavin umpeen sataneita jalkiamme seuraten hakkaamassa eraasta isosta kannosta tervaspuuta nuotiota varten aloin ehdotella etta alkaisimme samantien suunnitella paluumatkaa, koska lumisade jatkui edelleen. Eka paivan rasituksista eniten uupunut myos kalustoaan kantanut Jyri oli samaa mielta kanssani, mutta koska Joose oli tiukasti jatkamisen kannalla suostuimme kompromissiin, me jaisimme
Slavan kanssa polttopuun alihankkijoiksi, Jyri kuvailisi ja taynna menohaluja olleet Joose ja Lauri tekisivat tutkimusmatkan eteen/, ja ylospain. Yopyisimme samassa paikassa toisenkin yon ja yrittaisimme varustautua valoisan aikana eilista paremmin yota varten.
  Joosen menohaluja oli jo hieman hillinnyt kun he Laurin kanssa olivat kayneet hakemassa vetta n 100m paasta rannasta umpihankea polkien. Lunta oli ollut  yli polven ja pahimmoillaan vyotarollekin asti.
Reilun tunnin paasta Joosua ja Kaaleb palasivat ja kertoivat ilouutisen. Vajaan kilometrin paasta saman jarven rannalta oli loytynyt melko uusi pieni avoimena oleva hirsikamppa, jossa oli runsaasti hyvaa polttopuuta ja hyva rautakamina..  Purimme leirin, pinoten haalimamme polttopuut valtavan Sembramannyn tyven suojaan seuraavia vaeltajia varten ja marssimme toiseen yopaikkaamme. Ennen lahtoa valmistimme kuitenkin tuhdin aterian ja soimme sen samantien.
Pieni kamppa oli ilmeisesti rakennettu jonkunlaiseksi isomman leirin johtopaikaksi. Lahistolla oli useita rakennelmia, joita voisi pressuilla peittaa kesaleireja varten. Muutamia peltikamiinoitakin nakyi olevan.
Jyri jatkoi kuvaushommiaan, me Slavan kanssa laitoimme kampan kamiinan tulet ja lahdimme hakemaan vetta noin 100m paasta rannasta. Lunta oli todella paljon valilla vyotarolle saakka. Rannasta loytyi myos sauna, joka oli muutettu varastoksi. Siella samoin kuin yopaikkakampassamme oli kymmenia hyvakuntoisia retkipatjoja pinkattuna. Joose ja Lauri lahtivat yrittamaan lahimman vuoren valloittamista. Ennen iltaa he palasivat aivan markina ja vasyneina, mutta myos onnellisina. Aivan huipulle asti he eivat olleet paasseet. Aika oli loppunut kesken. Reitti, jonka he olivat valinneet kulki metsan lapi, jossa oli paljon lunta ja lukemattomia aikojen saatossa kaatuneita isoja puita. Pahimmoillaan lunta oli ollut kainaloihin saakka. He paasivat noin 1700 metriin saakka. Korkeuseroa huipulle jai viela n 100 metria.
Ilta kului rattoisasti . Syotiin hyvin ja kuunneltiin Jyrin musisointia ja kyllahan siina muutkin kokeilivat kampasta loytynytta hyvakuntoista, mutta hankalasti viritettavaa kitaraa. Pari viritystappia oli osittain pois pelista.  Osa Jyrin lauluista oli minulle uusia. Myos Slava soitteli ja lauloi venalaista niin hengellista kuin muutakin musiikkia. Molempin ailtoina samoin kuin aamullakin hiljennyimme yhteiseen rukoukseen.
Jyri ja Lauri kavivat joskus keskiyon jalkeen aika pitkalla kuvausmatkalla ulkona. Siella oli ollut upea taysikuu ja hienoja otoksia oli syntynyt.
Nukkuminen oli aivan toista maata lampimassa kampassa. Itse tosin valvoin molemmat yot kuten niin usein
raskailla vaellusreissuilla.
Aamulla syotiin puurot ja muutakin aika tuhdisti ja hyvissa ajoin lahdettiin paluumatkalle. Onneksemme lumisade oli lakannut jo lauantaina, eika paluumatkasta tullut painajaista. Otimme viela hienot ryhmakuvat jarven rannalla ensimmaisen Stajanka 8>ksi nimetyn leiripaikkamme kohdalla.
Alkumatkan laskeutuminen noin 3,5km sujui melko nopeasti, mutta loppuosa louhikkoineen ja muutenkin hankalana maastona otti aikaa, jota kului lahes yhta paljon kuin perjantain menomatkalla.
Saa suosi meita sunnuntaina. Valilla paistoi aurinkokin ja maisemat ajoreitin varrella olivat upeat. Asfalttitie oli osittain sula, mutta ylhaalla sohjoinen. Joose malttoi kuitenkin ajaa  maltillisesti ja olihan meilla varmasti vahvistettu enkelivartiosto suojaamassa.
Ensimmaisessa kylassa syotiin saslikit ja Minusinskissa kaytiin saunomassa ennen kampille ja koteihin paluuta.