Monimutkaisten ja harmillisten kompjuuteriseikkailujen jälkeen opettelen taas käyttämään uutta, tällä kertaa halpistarjouskonettani. Onneksi tässä on vuoden takuu, mutta en tiedä mitä lukee erittäin pienellä tekstillä, jossain takasivulla. Sen verran pitää mainostaa että tää on HP;n perusmalli ja maksoi hilkkua vaille kolme sataa euroa paikallisessa City-marketissa. En tiije paljonko liike sponsoroi minua tämän mainostamisen pohjalta. Edellisestä ACER merkkisestä laatukoneesta maksoin itteni kipeäksi vuosi sitten paikallisessa erikoisliikkeessä. Olikohan se jotain 550 tai 570 euroa. Ilmeisesti ammattivarkaat vohkivat sen koneen muuten aivan upealla veteraanimäkihyppääjien kisamatkalla Itävallan Villachiin. Olimme tankanneet suht`lähellä Villachia moottoritien reststeisonilla ja menimme kahville. Transit, jolla kuskasimme veljeni Martin 77v ja vuotta vanhemman Teuvon kanssa lentämällä kisoihin matkanneen pääporukan hyppykalustoa jäi P-paikalle näkökatveeseen. Kun palasimme autolle Teuvo sanoi, että olikohan nuo meidän matkatavarat samalla lailla kuin ennen kahville menoa. Muistin että P-paikalla lähellä Transitia oli pyörinyt vähän epäilyttävältä näyttävää porukkaa kun palasimme kahvitauolta. Pysäytin auton ensimmäiselle levennykselle ja sanoin pojille, että jos joku varustekassi puuttuu, niin toivottavasti se olisi minun omani. Suksista näimme heti, että ne oli kaikki tallella, ja tarkastus osoitti, että myös varustekassit olivat matkassa. Vasta perillä huomasin, että uusi kompjuuterilaukku sisältöineen oli hävinnyt apumiesten istuimen takaa. En kertonut asiasta kenellekään vaan murehdin asiaa itsekseni. Kisojen jälkeen kysyin neuvoa n 40vuotiaalta ex.valmennettavaltani rikospoliisi Tandelta ja hän neuvoi tekemään heti Suomeen palattuani poliisilaitoksella asiasta rikosilmoituksen, josta pitää toimittaa pöytäkirja vakuutusyhtiölle. Hoidin homman Suomessa ja melko pian oli tullut s-postina myönteinen päätös, jonka löysin vasta Siperiasta palattuamme. Harmi vaan, että vakuutusyhtiön papereissa oli jossain takasivulla pienellä tekstillä, etteivät helposti varastettavat kannettavat tietokoneet ja nettitikut kuulu korvattaviin kapistuksiin. Omavastuuni oli ollut 50 euroa ja näin ollen yhtiö korvasi uudesta laukusta, kuluneesta Raamatusta,allakasta ja jostain kirjasta 130 euroa. Parempi sekin kuin ei mikään. -Englannissa 25v sitten valmistuneessa Transitissa on muutamia merkillisyyksiä. Pyörän laakerien lukitusmutterit kiertyvät eri suuntiin eri puolella autoa. Siis oikea tai vasenkätinen kierre. Samaa "johdonmukaisuutta" on myös ovien lukitsemissysteemeissä. Oliko apumiesten sivuovi, jonka itse olin "lukinnut" sittenkään lukossa vai olivatko roistot tiirikoineet oven auki. -Vain Herra tietää, mikä oli totuus asiassa.
Luin Facebookista Keski-Aasiassa elämän työnsä tehneen ystäväni tunnoista Pyhäinpäivän tiimoilla. Syvä suru kahden pitkän työjakson samalla työalueella tehneen ystävän traagisen menetyksen johdosta oli noussut pintaan. Omat tuntemukset olivat samoilla aaltopituuksilla olinhan itse saanut olla molempien marttyyrien kanssa siunattavana työkentälle eri kesinä. Taivaan Isä heidän elämän työtään jatkuvasti siunatkoon niin, että tehty työ saisi kantaa kestävää hedelmää siellä työkentällä ja että Elon Herra löytäisi uusia työntekijöitä täältä kotimaasta"vaaleneville vainioille".
Olikohan se eilisaamuna vai milloin. Heräsin varttia vaille kahdeksan ja painoin vanhan radion nappulaa. Aamuhartaus oli alkamassa; jonkun luterilaisen seurakunnan pappi ( naisihminen) aloitteli hyvän alkuvirren jälkeen melko lailla "maantasalta" ja ehdin jo ajatella jäädäänkö tässä taas kerran hyvin kevyille eväille. Hartauden pitäjä kuitenkin paransi "kuin sika juoksua" (Anteeksi asiaan sopimaton vertauskuva) ja keskittyi loppupuolella vallan erinomaisesti Martti Lutherin kautta alkaneeseen uskonpuhdistuksen pääsanomaan: "Uskosta vanhurskas saa elää". Kiitollisuus kuulemastani täytti sydämeni. Kaiken perustana on Kristuksen sovitustyö, eivät meidän ponnistelumme. Saamme elää siinä uskossa ja toivossa, että Kaikkivaltias voi vielä meidänkin päivinämme uudistaa kirkkoaan Pyhän Sanansa kautta. Kysymys onkin siitä saako hän aloittaa tuon uudistustyönsä meissä uskovissaan. -Ainut todellinen herätyksen este on meissä pensistyneissä uskovissa; ei suinkaan meitä ympäröivässä pahassa maailmassa, eikä edes mielestämme kapuloita meidän mielestämme niin erinomaisesti hengellistä työtä tekevien rattaisiin laittavissa erilailla asoista ajettelevissa kirkon jäsenissä.
Tämän syksyn Siperian reissusta tuli lyhennetty molemmista päistään. Lähtö siirtyi osaltaan tuon hienon urheilureissuni vuoksi, mutta myös osalle niin erinomaiseksi osittautuneesta pohjanmaan 7 miehen talkooporukasta vain juuri tuo ajankohta sopi. Haettuamme tuon ruotsinkieliseen lestadiolaiseen Rauhan Sanaan lukeutuvan miesryhmän Abakanin lentokentältä Joosen työauto Mitsubishilla ja minun Transitilla, johon lastattiin kaikki matkatavarat, ajoimme Minusinskin srk.tiloihin aamupalalle, jonka sinne jäänyt "pääkokki" Mikael oli valmistanut. Pienen lepäilyn jälkeen ajoimme Karatusan pappilaan ja sieltä majoittumaan Suetukiin. Olimme käyneet Joosen ja Mikaelin kanssa valmistelemassa Suetukin kirkon viereiseen "autiotaloon" majoitustiloja, jotka olimme melko perusteellisesti (minkä nyt miesporukalla kykenimme) siivonneet ja vieneet sinne tarpeellisen määrän patjoja ym varusteita. Olimme ostaneet keittiöön uuden kaasu/sähköhellan, joka oli myöhemmin tarkoitettu palvelemaan kirkossa. Olimme laittaneet myös kahteen majoitushuoneeseen lämpöpuhaltimet puolelle teholle. Oli sovittu että miehet ottavat mukaan hyvät makuupussit. Suunnitellusta saunomisreissusta n 40 km päähän Karatusan pappilaan luovuttiin. Se toteutettiin ensimmäisen talkoopäivän iltana. Ensimmäinen työviikko tiistaista lauantaihin oli todella tehokas. Porukkamme pääkokki Mikael, jonka olin edellisessä blogissani esitellyt pullakuskin hommista juuri eläköityneeksi 63v joroslaiseksi, oli todellisuudessa monessa liemessä keitetty ja myös hyvin monitaitoinen ja tarvittaessa nopeaotteinen monen alan ammattilainen. Joskus en "hitaana ja harkitsevana hämäläisenä" (todellisuudessa olen n 2km Savon rajalta syntynyt karjalaispoika) oikein pysynyt Mikaelin rattailla ja siksi joskus uhkasinkin esittää häntä vähintään YK;n jollei peräti Naton nopeitten joukkojen vääpeliksi. - No Mikael hoiti erinomaisesti, joskus Jooseltakin apua saaden niin ilta-, kuin aamupalatkin sekä päivällisen. Lounaskeitolla kävimme reilun 100m päässä Igorin kotona. Edellisellä Suetukin talkookeikalla kun meitä oli vähemmin Mikael oli ehtinyt välillä myös maalaamaan ikkunoitten pielilautojakin.
Pohjanmaan "pojat" (Hannu 29v mv/kirvesmies, Krister 50v yrittäjä,Johann 57v journalisti, Ralf 63v mv, Ossian 65v yrittäjä, Hans -Erik 65v yrittäjä ja Jon 71v rak.mestari ja rak.tarkastaja) laittoivat tuulemaan ja hyvää valmista jälkeä tuli vauhdilla. Joose toimi rak,tarvikkeitten hankintapuolella ja väliaikoina auttoi Hannua, itse hoitelin talkkarin hommia mm.työmaan isoa diesellämmitintä ja tein pari rak,tarvikeitten hakureissua Karatusasta. Pääasiassa hoitelin sahatavaroitten,lautojen ja panelien lajittelua , kuivausta ja maalaamista Johannin kanssa.
Väliviikonloppuna Joose, Hannu ja Johann ajoivat Minusinskiin ja sieltä tekivät sunnuntaista-tiistai-iltaan kestäneen retken Sajanin vuoristoon Jergagin luonnonpuistoon Mitsubishin kanssa. Itse vein loput viisi miestä Karatusan ja Suetukin jumalanpalvelusten jälkeen retkelle ns.peltotien kautta Sajana-Susenskojen jättiläispadon ja voimalaitoksen maastoon Jenisein yläjuoksulle. Yövyimme hienossa Kladenkajan lasketteluhotellissa ja palasimme Abakanin kautta ma.iltana Karatusan kautta Suetukiin. Toinen talkooviikko oli melkoista koettelemusta. Aluksi satoi vettä ja tuuli kovasti, puolenviikon maissa sade muuttui rännäksi ja lopulta lumeksi ja pakkaseksi. Kaiken muun lisäksi osaan porukastamme iski ankara siperialainen mahatauti. Ralfia , Mikaelia ja Kristeriä tauti vaivasi ehkä 3 vrk. Itse olin koko viikon pois pelistä. Mikään ei pysynyt sisällä. Mikael vei Joosen Mitsubishilla torstain Minusinskin nuorteniltaan ja pe.aamuna Abakanin lentoasemalle. Joosella oli viikonloppuna tapaaminen piispa Kuukaupin ja joidenkin Inkerin kirkon johtomiesaten, mutta ennenkaikkea oman "hellapoliisinsa" Johannan kanssa. Heillä oli liput Bolshoi teatteriin ja ja viikonloppu jossain Pietarin hotellin sviitissä. Lauantaina pakkasimme kamat Transitiin ja miehet Mitsubishiin, poikkesimme hyvästelemässä Tonjan ja lapset Karatusan papilassa, khra Vitali oli kirkoliskokouksessa Pietarissa ja ajoimme Minusinskiin. Sunnuntaina osallistuttiin diakoni Olegin toimittamaan jumalanpalvelukseen, jossa tekstit luettiin venäjäksi ja ruotsiksi. Maanantai aamuna heitimme talkooporukan Abakanin lentoasemalle. Loppupäivän lepäilimme Mikaelin kanssa. Tosin minä kävin Automoikassa pesettämässä Transitia. Lähinnä halusin eroon auton helmoihin ja pohjaan kertyneestä valtavasta jäämäärästä. Tiistaina menin Vitalia vastaan Abakanin lentokentälle. Siellä oli myös Novosibirskista isänsä hautajaisista palannut Minusinskin khra Slava Shadrin.
Aamupäivällä pakkasimme Transitiin omat tavaramme sekä loput Pitkästen ja Sirpa Mäkitalon muuttotavaroista. Kolmen maissa lähdimme kahdella autolla kohti Novosibirskia. Veimme Joosen työauton Mitsubishin Markus Aitamäen käyttöön. Markus lähti samantien Mitsubishilla kanssamme kohti Omskia. Hänellä oli kiire rekisteröidä auto Omskissa olleen Juha Saaren kanssa omiin nimiinsä.
Matka Suomeen sujui hyvin, tosin Uralin (n 300km) loppupuolella hyvin vilkasliikenteisellä tiellä autolijat yllätti "Belaja-kauhu" (valkoinen kauhu). Koko matkan Minusinskista lähtien ajoimme talvikelissä. Enimmillään lunta oli Tjumenin seudulla ehkä liki 30 senttiä. Liikenne puuroutui Uralilla täysin ja liikkui vain lyhyin nytkähdyksin. Meillä oli pari talvea ajetut Hakkapeliitat eikä ongelmia vaikka oli ollut enemmänkin lunta. Lopulta kyllästyin seisomaan jonossa ja puikkelehdin keskikaistaa pariin otteeseen ehkä viisitoista kilometriä. Lopulta pääsimme Jekaterinburg-Perm päätieltä Tsaikovskiin oikaisevalle reitille. Nukuimme muutaman tunnin unet ja jatkoimme matkaa ilman ongelmia. Tsaikovskissa emme edes poikenneet mäkikeskuksessa. Lumen määrä oli pudonnut alle 10 sentin. Ohitimme Izevskin Udmurtian pääkaupungin eteläpuolelta kiertotietä ja suuntasimme kohti Kazania, Moskovaa ja kotimaata. Pistäydyimme tapaamassa -95 kesäreissulta tuttua Palaneen talon perhettä muutamakymmentä kilometriä Izevskistä ajettuamme. -95 Missioreissulla Kusti Materon ja Veikko Ainalan kanssa meidät johdatettiin viemään ehkä noin kuution verran kaikenlaista liinavaatepuolta perheelle, jonka koti ja kaikki tavarat olivat tuhoutuneet pari viikkoa ennen saapumistamme sattuneessa tulipalossa. Rakennuksista oli säilynyt hirsinen kesäkeittiö ja sauna. Seuraavana vuonna poikkesimme Kustin kanssa perheen luona. Kotona oli vain 9 Tanja ja 77 dieduska Pavel, jonka Kusti sai johdatella taivastielle. Seuraavana talvena poikkesimme Jyri Pitkäsen kanssa paluumatkalla Uralilla Lysvassa pidetyistä Veter.MM-kisoista. Perhe kertoi, että pappa Pavel oli kuollut kohta vierailumme jälkeen.
Nyt oli perheessä uusi tuore suru, noin 55v isä Vasja oli kolme viikkoa aikasemmin kuollut sydänkohtaukseen. Noin viisikymppinen äiti asui 8 vuotiaan Rosan ja 19v lähikaupungissa töissä käyvän isosiskon kanssa kolmistaan. Isoveli Pavel asuu perheensä kanssa lähikylässä ja ensimmäinen tuttavamme -95 vuonna kahdeksan vuotta ollut Tanja myös perheineen lähellä lapsuuskotiaan.
Lohdutimme parhaamme mukaan perhettä ja jatkoimme matkaa. Uralin länsipuolella ajoimme ilman "pysähdystaktiikkaa". Tietenkin tankkasimme autoa ja miehistöä. Tullista selvisimme nopeasti. Joose oli soittanut ja kertoi menevänsä Etelä-Saimaan Kansanlähetyksen ja Lpr:n seurakunnan iltakirkkoon (tiilikirkossa lähellä vanhaa linnoituksen synnytyslaitosta, jossa oli poikennut syntymässä reilut 69v sitten). Oli hieno kokemus päästä ensitöikseen Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja tilaisuuden jälkeen tavata kirkkokahveilla monia vanhoja lappeenrantalaistuttuja. Olinhan nuorna miesnä ollut 3v aikana ES-KL:n työntekijänä ensin Imatran osastossa Ruokolahdella asuen ja toisessa vaiheessa Lappeenrannassa, asuen perheeni kanssa Auliksen ja Sirpan talossa Tirilän Pekantiellä.
Kotiin Viuhonmäkeen tulimme iltamyöhällä. Mikael jäi vielä yöksi. Aamulla veimme Pitkästen muuttotavarat Särkikujalle ja lastasimme Sirpa Mäkitalon pakaasit autotalliin. Mikael siirsi maallisen omaisuutensa kesällä hankkimaansa tilavaan -70 luvun Iveco asuntoautoon, joka oli ehkä reilut 10v sitten muutettu asuntoautoksi.
Ensimmäiset kaksi viikkoa meni kotona lähes sohvalla TV:tä katselleen. Lähes päivittäin kävin kyllä kaupungilla. Tietotekniikan huoltoliike , josta olin ostanut "hätäapu" kannettavan, joka toimi Siperiassa pari kertaa, yritti saada masinaa henkiin. Lopulta purin kaupat ja kävin ostamassa tämän halpiskoneen. Poikkeilin Arskan luona kompjuuterin merkeissä ja samalla tapaamassa Arskan vakavast sairastunutta vähän yli seitsemänkymppistä Ansko-äitiä, joka on keskimmäisen tyttäreni Riikan anoppi. Arska on toiminut kesän ja syksyn ajan omaishoitajana. Viime maanantaina hinasin Arskan ja hänen vanhan Opelinsa Ammattikoululle remontoitavaksi. Kun lopultakin perjantai-iltana kuuden maissa lähdin ajelemaan Kuopioon Kaisan perheen luokse soitti vävy Janne ja kysyi voisinko tehdä uukkarin ja palata Arskan tueksi. Anskoa oltiin siirtämässä Sairaalaan, koska mikään ei pysynyt sisällä ja yleiskunto oli aika heikko. Olin vasta Kellarpellossa. Tein uukkarin ja ajoin Ensiavun P-paikalle ja ambulanssin saavuttua menin Arskan kanssa sisälle, kun ensihoitajat siirsivät Anskon pyörötuolissa tarkkailuhuoneeseen, jonne hänet laitettiin pitkäkseen sänkyyn. Hoitajan ennettua ohjeita niin Anskolle, kuin Arskallekin, hyvästelimme. Siunasin Anskoa ja lähdimme. Sanoin Arskalle, että jos olisimme Afrikassa niin sinulle olisi järjestetty makuupaikka Anskon vierelle. -Heitin Arskan kotiinsa Viiskulmaan ja lähdin ajaman Kuopioon, jonne saavuin jälkeen puolen yön. Kaisa ja Antti olivat vielä hereillä. Aamulla oli mukava tavata Eppua vaikka jouduinkin melko pian jatkamaan matkaa Haapavedelle. Eilen eli lauantaina ahkeroimme Janne Haukipuron ja Jari Kettukankaan kanssa ja saimme Muorinmäen K35 hyppyrimäen lumettua hyppykuntoon, mutta emme ehtineet/jaksaneet hypätä. Janne sanoi, ettei Isänpäivän vuoksi pääse mäelle sunnuntaina, joten minä päätin palata "treenaamaan" kohta nelivuotiaan Eppu Akustin kanssa tänne Kuopioon.
Puurot ja Isänpäiväkakku on syöty lakritsateen kanssa. Kohta siirrymme Epun kanssa ulkoilemaan. Varmaan huomenna lähden kohti pohjoista. Saapungin Jussi soitteli sekä eilen, että tänään varmistellen saapumistani Rukan Maailmancupiin alamäen tamppausryhmään.
Samalla reissulla haluan poiketa Taivalkoskella katsomassa tilannetta. Taivalkoskella pidetään maaliskuun lopulla Veteraanien MM-kisat ja tekisi mieli saada aikaiseksi pientä parannusta K49,35 ja 20 mäkiin. Iso mäki K73 on ok. ellei alamäkeen tykitetä liikaa pasua lumikerrosta.
Luin Facebookista Keski-Aasiassa elämän työnsä tehneen ystäväni tunnoista Pyhäinpäivän tiimoilla. Syvä suru kahden pitkän työjakson samalla työalueella tehneen ystävän traagisen menetyksen johdosta oli noussut pintaan. Omat tuntemukset olivat samoilla aaltopituuksilla olinhan itse saanut olla molempien marttyyrien kanssa siunattavana työkentälle eri kesinä. Taivaan Isä heidän elämän työtään jatkuvasti siunatkoon niin, että tehty työ saisi kantaa kestävää hedelmää siellä työkentällä ja että Elon Herra löytäisi uusia työntekijöitä täältä kotimaasta"vaaleneville vainioille".
Olikohan se eilisaamuna vai milloin. Heräsin varttia vaille kahdeksan ja painoin vanhan radion nappulaa. Aamuhartaus oli alkamassa; jonkun luterilaisen seurakunnan pappi ( naisihminen) aloitteli hyvän alkuvirren jälkeen melko lailla "maantasalta" ja ehdin jo ajatella jäädäänkö tässä taas kerran hyvin kevyille eväille. Hartauden pitäjä kuitenkin paransi "kuin sika juoksua" (Anteeksi asiaan sopimaton vertauskuva) ja keskittyi loppupuolella vallan erinomaisesti Martti Lutherin kautta alkaneeseen uskonpuhdistuksen pääsanomaan: "Uskosta vanhurskas saa elää". Kiitollisuus kuulemastani täytti sydämeni. Kaiken perustana on Kristuksen sovitustyö, eivät meidän ponnistelumme. Saamme elää siinä uskossa ja toivossa, että Kaikkivaltias voi vielä meidänkin päivinämme uudistaa kirkkoaan Pyhän Sanansa kautta. Kysymys onkin siitä saako hän aloittaa tuon uudistustyönsä meissä uskovissaan. -Ainut todellinen herätyksen este on meissä pensistyneissä uskovissa; ei suinkaan meitä ympäröivässä pahassa maailmassa, eikä edes mielestämme kapuloita meidän mielestämme niin erinomaisesti hengellistä työtä tekevien rattaisiin laittavissa erilailla asoista ajettelevissa kirkon jäsenissä.
Tämän syksyn Siperian reissusta tuli lyhennetty molemmista päistään. Lähtö siirtyi osaltaan tuon hienon urheilureissuni vuoksi, mutta myös osalle niin erinomaiseksi osittautuneesta pohjanmaan 7 miehen talkooporukasta vain juuri tuo ajankohta sopi. Haettuamme tuon ruotsinkieliseen lestadiolaiseen Rauhan Sanaan lukeutuvan miesryhmän Abakanin lentokentältä Joosen työauto Mitsubishilla ja minun Transitilla, johon lastattiin kaikki matkatavarat, ajoimme Minusinskin srk.tiloihin aamupalalle, jonka sinne jäänyt "pääkokki" Mikael oli valmistanut. Pienen lepäilyn jälkeen ajoimme Karatusan pappilaan ja sieltä majoittumaan Suetukiin. Olimme käyneet Joosen ja Mikaelin kanssa valmistelemassa Suetukin kirkon viereiseen "autiotaloon" majoitustiloja, jotka olimme melko perusteellisesti (minkä nyt miesporukalla kykenimme) siivonneet ja vieneet sinne tarpeellisen määrän patjoja ym varusteita. Olimme ostaneet keittiöön uuden kaasu/sähköhellan, joka oli myöhemmin tarkoitettu palvelemaan kirkossa. Olimme laittaneet myös kahteen majoitushuoneeseen lämpöpuhaltimet puolelle teholle. Oli sovittu että miehet ottavat mukaan hyvät makuupussit. Suunnitellusta saunomisreissusta n 40 km päähän Karatusan pappilaan luovuttiin. Se toteutettiin ensimmäisen talkoopäivän iltana. Ensimmäinen työviikko tiistaista lauantaihin oli todella tehokas. Porukkamme pääkokki Mikael, jonka olin edellisessä blogissani esitellyt pullakuskin hommista juuri eläköityneeksi 63v joroslaiseksi, oli todellisuudessa monessa liemessä keitetty ja myös hyvin monitaitoinen ja tarvittaessa nopeaotteinen monen alan ammattilainen. Joskus en "hitaana ja harkitsevana hämäläisenä" (todellisuudessa olen n 2km Savon rajalta syntynyt karjalaispoika) oikein pysynyt Mikaelin rattailla ja siksi joskus uhkasinkin esittää häntä vähintään YK;n jollei peräti Naton nopeitten joukkojen vääpeliksi. - No Mikael hoiti erinomaisesti, joskus Jooseltakin apua saaden niin ilta-, kuin aamupalatkin sekä päivällisen. Lounaskeitolla kävimme reilun 100m päässä Igorin kotona. Edellisellä Suetukin talkookeikalla kun meitä oli vähemmin Mikael oli ehtinyt välillä myös maalaamaan ikkunoitten pielilautojakin.
Pohjanmaan "pojat" (Hannu 29v mv/kirvesmies, Krister 50v yrittäjä,Johann 57v journalisti, Ralf 63v mv, Ossian 65v yrittäjä, Hans -Erik 65v yrittäjä ja Jon 71v rak.mestari ja rak.tarkastaja) laittoivat tuulemaan ja hyvää valmista jälkeä tuli vauhdilla. Joose toimi rak,tarvikkeitten hankintapuolella ja väliaikoina auttoi Hannua, itse hoitelin talkkarin hommia mm.työmaan isoa diesellämmitintä ja tein pari rak,tarvikeitten hakureissua Karatusasta. Pääasiassa hoitelin sahatavaroitten,lautojen ja panelien lajittelua , kuivausta ja maalaamista Johannin kanssa.
Väliviikonloppuna Joose, Hannu ja Johann ajoivat Minusinskiin ja sieltä tekivät sunnuntaista-tiistai-iltaan kestäneen retken Sajanin vuoristoon Jergagin luonnonpuistoon Mitsubishin kanssa. Itse vein loput viisi miestä Karatusan ja Suetukin jumalanpalvelusten jälkeen retkelle ns.peltotien kautta Sajana-Susenskojen jättiläispadon ja voimalaitoksen maastoon Jenisein yläjuoksulle. Yövyimme hienossa Kladenkajan lasketteluhotellissa ja palasimme Abakanin kautta ma.iltana Karatusan kautta Suetukiin. Toinen talkooviikko oli melkoista koettelemusta. Aluksi satoi vettä ja tuuli kovasti, puolenviikon maissa sade muuttui rännäksi ja lopulta lumeksi ja pakkaseksi. Kaiken muun lisäksi osaan porukastamme iski ankara siperialainen mahatauti. Ralfia , Mikaelia ja Kristeriä tauti vaivasi ehkä 3 vrk. Itse olin koko viikon pois pelistä. Mikään ei pysynyt sisällä. Mikael vei Joosen Mitsubishilla torstain Minusinskin nuorteniltaan ja pe.aamuna Abakanin lentoasemalle. Joosella oli viikonloppuna tapaaminen piispa Kuukaupin ja joidenkin Inkerin kirkon johtomiesaten, mutta ennenkaikkea oman "hellapoliisinsa" Johannan kanssa. Heillä oli liput Bolshoi teatteriin ja ja viikonloppu jossain Pietarin hotellin sviitissä. Lauantaina pakkasimme kamat Transitiin ja miehet Mitsubishiin, poikkesimme hyvästelemässä Tonjan ja lapset Karatusan papilassa, khra Vitali oli kirkoliskokouksessa Pietarissa ja ajoimme Minusinskiin. Sunnuntaina osallistuttiin diakoni Olegin toimittamaan jumalanpalvelukseen, jossa tekstit luettiin venäjäksi ja ruotsiksi. Maanantai aamuna heitimme talkooporukan Abakanin lentoasemalle. Loppupäivän lepäilimme Mikaelin kanssa. Tosin minä kävin Automoikassa pesettämässä Transitia. Lähinnä halusin eroon auton helmoihin ja pohjaan kertyneestä valtavasta jäämäärästä. Tiistaina menin Vitalia vastaan Abakanin lentokentälle. Siellä oli myös Novosibirskista isänsä hautajaisista palannut Minusinskin khra Slava Shadrin.
Aamupäivällä pakkasimme Transitiin omat tavaramme sekä loput Pitkästen ja Sirpa Mäkitalon muuttotavaroista. Kolmen maissa lähdimme kahdella autolla kohti Novosibirskia. Veimme Joosen työauton Mitsubishin Markus Aitamäen käyttöön. Markus lähti samantien Mitsubishilla kanssamme kohti Omskia. Hänellä oli kiire rekisteröidä auto Omskissa olleen Juha Saaren kanssa omiin nimiinsä.
Matka Suomeen sujui hyvin, tosin Uralin (n 300km) loppupuolella hyvin vilkasliikenteisellä tiellä autolijat yllätti "Belaja-kauhu" (valkoinen kauhu). Koko matkan Minusinskista lähtien ajoimme talvikelissä. Enimmillään lunta oli Tjumenin seudulla ehkä liki 30 senttiä. Liikenne puuroutui Uralilla täysin ja liikkui vain lyhyin nytkähdyksin. Meillä oli pari talvea ajetut Hakkapeliitat eikä ongelmia vaikka oli ollut enemmänkin lunta. Lopulta kyllästyin seisomaan jonossa ja puikkelehdin keskikaistaa pariin otteeseen ehkä viisitoista kilometriä. Lopulta pääsimme Jekaterinburg-Perm päätieltä Tsaikovskiin oikaisevalle reitille. Nukuimme muutaman tunnin unet ja jatkoimme matkaa ilman ongelmia. Tsaikovskissa emme edes poikenneet mäkikeskuksessa. Lumen määrä oli pudonnut alle 10 sentin. Ohitimme Izevskin Udmurtian pääkaupungin eteläpuolelta kiertotietä ja suuntasimme kohti Kazania, Moskovaa ja kotimaata. Pistäydyimme tapaamassa -95 kesäreissulta tuttua Palaneen talon perhettä muutamakymmentä kilometriä Izevskistä ajettuamme. -95 Missioreissulla Kusti Materon ja Veikko Ainalan kanssa meidät johdatettiin viemään ehkä noin kuution verran kaikenlaista liinavaatepuolta perheelle, jonka koti ja kaikki tavarat olivat tuhoutuneet pari viikkoa ennen saapumistamme sattuneessa tulipalossa. Rakennuksista oli säilynyt hirsinen kesäkeittiö ja sauna. Seuraavana vuonna poikkesimme Kustin kanssa perheen luona. Kotona oli vain 9 Tanja ja 77 dieduska Pavel, jonka Kusti sai johdatella taivastielle. Seuraavana talvena poikkesimme Jyri Pitkäsen kanssa paluumatkalla Uralilla Lysvassa pidetyistä Veter.MM-kisoista. Perhe kertoi, että pappa Pavel oli kuollut kohta vierailumme jälkeen.
Nyt oli perheessä uusi tuore suru, noin 55v isä Vasja oli kolme viikkoa aikasemmin kuollut sydänkohtaukseen. Noin viisikymppinen äiti asui 8 vuotiaan Rosan ja 19v lähikaupungissa töissä käyvän isosiskon kanssa kolmistaan. Isoveli Pavel asuu perheensä kanssa lähikylässä ja ensimmäinen tuttavamme -95 vuonna kahdeksan vuotta ollut Tanja myös perheineen lähellä lapsuuskotiaan.
Lohdutimme parhaamme mukaan perhettä ja jatkoimme matkaa. Uralin länsipuolella ajoimme ilman "pysähdystaktiikkaa". Tietenkin tankkasimme autoa ja miehistöä. Tullista selvisimme nopeasti. Joose oli soittanut ja kertoi menevänsä Etelä-Saimaan Kansanlähetyksen ja Lpr:n seurakunnan iltakirkkoon (tiilikirkossa lähellä vanhaa linnoituksen synnytyslaitosta, jossa oli poikennut syntymässä reilut 69v sitten). Oli hieno kokemus päästä ensitöikseen Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja tilaisuuden jälkeen tavata kirkkokahveilla monia vanhoja lappeenrantalaistuttuja. Olinhan nuorna miesnä ollut 3v aikana ES-KL:n työntekijänä ensin Imatran osastossa Ruokolahdella asuen ja toisessa vaiheessa Lappeenrannassa, asuen perheeni kanssa Auliksen ja Sirpan talossa Tirilän Pekantiellä.
Kotiin Viuhonmäkeen tulimme iltamyöhällä. Mikael jäi vielä yöksi. Aamulla veimme Pitkästen muuttotavarat Särkikujalle ja lastasimme Sirpa Mäkitalon pakaasit autotalliin. Mikael siirsi maallisen omaisuutensa kesällä hankkimaansa tilavaan -70 luvun Iveco asuntoautoon, joka oli ehkä reilut 10v sitten muutettu asuntoautoksi.
Ensimmäiset kaksi viikkoa meni kotona lähes sohvalla TV:tä katselleen. Lähes päivittäin kävin kyllä kaupungilla. Tietotekniikan huoltoliike , josta olin ostanut "hätäapu" kannettavan, joka toimi Siperiassa pari kertaa, yritti saada masinaa henkiin. Lopulta purin kaupat ja kävin ostamassa tämän halpiskoneen. Poikkeilin Arskan luona kompjuuterin merkeissä ja samalla tapaamassa Arskan vakavast sairastunutta vähän yli seitsemänkymppistä Ansko-äitiä, joka on keskimmäisen tyttäreni Riikan anoppi. Arska on toiminut kesän ja syksyn ajan omaishoitajana. Viime maanantaina hinasin Arskan ja hänen vanhan Opelinsa Ammattikoululle remontoitavaksi. Kun lopultakin perjantai-iltana kuuden maissa lähdin ajelemaan Kuopioon Kaisan perheen luokse soitti vävy Janne ja kysyi voisinko tehdä uukkarin ja palata Arskan tueksi. Anskoa oltiin siirtämässä Sairaalaan, koska mikään ei pysynyt sisällä ja yleiskunto oli aika heikko. Olin vasta Kellarpellossa. Tein uukkarin ja ajoin Ensiavun P-paikalle ja ambulanssin saavuttua menin Arskan kanssa sisälle, kun ensihoitajat siirsivät Anskon pyörötuolissa tarkkailuhuoneeseen, jonne hänet laitettiin pitkäkseen sänkyyn. Hoitajan ennettua ohjeita niin Anskolle, kuin Arskallekin, hyvästelimme. Siunasin Anskoa ja lähdimme. Sanoin Arskalle, että jos olisimme Afrikassa niin sinulle olisi järjestetty makuupaikka Anskon vierelle. -Heitin Arskan kotiinsa Viiskulmaan ja lähdin ajaman Kuopioon, jonne saavuin jälkeen puolen yön. Kaisa ja Antti olivat vielä hereillä. Aamulla oli mukava tavata Eppua vaikka jouduinkin melko pian jatkamaan matkaa Haapavedelle. Eilen eli lauantaina ahkeroimme Janne Haukipuron ja Jari Kettukankaan kanssa ja saimme Muorinmäen K35 hyppyrimäen lumettua hyppykuntoon, mutta emme ehtineet/jaksaneet hypätä. Janne sanoi, ettei Isänpäivän vuoksi pääse mäelle sunnuntaina, joten minä päätin palata "treenaamaan" kohta nelivuotiaan Eppu Akustin kanssa tänne Kuopioon.
Puurot ja Isänpäiväkakku on syöty lakritsateen kanssa. Kohta siirrymme Epun kanssa ulkoilemaan. Varmaan huomenna lähden kohti pohjoista. Saapungin Jussi soitteli sekä eilen, että tänään varmistellen saapumistani Rukan Maailmancupiin alamäen tamppausryhmään.
Samalla reissulla haluan poiketa Taivalkoskella katsomassa tilannetta. Taivalkoskella pidetään maaliskuun lopulla Veteraanien MM-kisat ja tekisi mieli saada aikaiseksi pientä parannusta K49,35 ja 20 mäkiin. Iso mäki K73 on ok. ellei alamäkeen tykitetä liikaa pasua lumikerrosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti