lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kappale kauneinta Suomea ja kaihoa sydämessä kesäiltoina...

Harmi etten saa laitettua tähän juttuun valokuvia. Mokkula unohtui saareen, jossa netti yhteyttä ei saanut ja kirjoittelen erään ystäväni koneella kaupungissa.
Reilut kaksi viikkoa on tosiaankin mennyt ilman nettiyhteyksiä ja sinänsä on tuntunut ihan hyvältä huomata, että ainankin kesälomalla selviää ilman nettiäkin. Juuri äsken kirjoitin pikku pätkän veteraanimäkihyppääjien vieraskirjaan k.o. aiheesta ja vähän muustakin.
Kesä kotimaassa on mennyt vähintäänkin kuin siivillä. Olen tehnyt rakennushommia vävyjen kanssa lasteni kesäpaikkasaaressa ja myös pari rupeamaa Joosen savusaunakehikolla. Eilen saimme kurkihirren paikoilleen ja nyt saa Joose jatkaa katon tekoa itekseen.  Kolmen tyttäreni perheet ovat olleet usampaankin otteeseen Tallisaaressa ja vilskettä ja vipinää on piisannut kun kahdeksan lapsenlasta ja lisäksi 13v Tuitun
kolme kaveria on siellä uinut, saunonut ja leikkinyt.  Vanhin tytär Tiina perheineen lähti eilen Jyväskylään.
Esikoisella alkaa Vapaakirkon ripari lähipäivinä ja 15v Eero haluaa rauhassa valmistautua lähtöön kotonaan. Eilen olimme koko porukalla Punkaharjulla Metsämuseo Lustossa, joka oli aivan upea kokemus
niin meille aikuisille kuin lapsillekin. Syötiin myös "herroiksi" ravintelissa ja lopuksi uitiin Puruveden puolella.  Tänä aamuna tehtiin Riikan ja Kaisan perheitten kanssa kaupunkikeikka. Aamupala mukavassa kuppilassa keskustassa. Kirpputoria ja vähän muutakin shoppailua. Miesporukalla haettiin myös lautatavaraa Carlsonilta, jotta pääsemme Jannen kanssa lyömään kesämökkiin sisäkattoa.
Huomenna eli sunnuntaina minulla on srk.vierailu Pieksämäen Jäppilään SEKLin Savon piirin telttakokoussarjaan.  Kuntotreenit ensi talven mäkihyppyjä varten ovat olleet melkosella "säästöliekillä". Vain noin kerta viikossa on ollut jonkunlainen hölkkä/kävely/loikkatreeni, mutta muovimäkiharjoituksiin en ole eistynyt.    Vähällä käytöllä (omalta osaltani) ollut ok.talo 6km Savonlinnan keskustasta on vihdoinkin menossa myyntiin ja sen kanssa olen käynyt melkoista "luopumistaistelua". Nykyiset vuokralaiset ( viime syksystä lähtien) olivat kiinnostuneita, mutta talo oli heille liian kallis. Mielelläni myisin sen jollekin tutulle, mutta voi olla että se menee yleisille markkinoille kiinteistövälitysfirman kautta. Tosiaankin kesä on kulunut liian nopeasti. Seuraavaan Siperian keikkaan ei ole kuukauttakaan.
Voi olla, että tuntuu melko haikealta lähteä sinne kauas. Vitali perheineen tarvitsee lisätilaa, joten sitä pitää lähteä rakentamaan tuntui miltä tuntui.

3 kommenttia:

  1. Haikeissa tunnelmissa olen minäkin kesän suhteen. Se on mennyt hirvittävää vauhtia. Mahdatko vielä keretä Jyväskylään? Lähdet taas sinne kauas, mutta sinua saattelevat esirukoukset. Enkeleitä on ympärilläsi. Iloa elämääsi! toivoo Une.

    VastaaPoista
  2. Voi voi, toaiaan ovat tunnelmat varmaan haikeat, kun talo on myynnissä. Rukoillaan hyvää uutta isäntää. Ja luopumisiahan emme voi välttää...On Sinulla kuitenkin ollut varmaan muuten hyvä kesä. Oli kiva katsoa kuviakin. Hyvä kesätyövaihe minulla alkaa olla ohi ja kerkiän vähän Suomenkin suvea katsastaa. Huomenna j.H.s. " ihmisten ilmoille" täältä Pamirin helmasta lennän. Leena

    VastaaPoista
  3. Kiitos Une ja Leena kommenteista ja osanotosta sisikunnan haikeuteen, joka jostain syystä on juuri tänä kesänä pyrkinyt pinnalle. Kesä Talli- ja vähän Joosen Selkäsaaressakin on ollut hyvä.
    Aika vaan tahtoo loppua aina kesken. Muuten jos haluatte nähdä lisää ja todella hyviä kuvia myös Tallisaaresta kannattaa selata vanhimman tyttäreni Tiinan blogia:www.peurankello.blogspot.com
    t.Aatsa

    VastaaPoista