JENISEI ON ENEMMÄN KUIN LEGENDA...

Valitettavasti tässäkään jutussa ei ole nyt kuvia, sillä Jyri kuuluu jutustavan Sannin kanssa Skypessä ja Laurinkaan kyvyt eivät riitä kuvien siirtoon, jota en ole itse oppinut.
Tämä sunnuntaipäivä huipentui automatkailun merkeissä Jenisein yläjuoksulle. Aloitimme reissun "morsiamen ryöstöllä", mutta eipä mennä tapahtumien edelle.  Eilen siis lauantaina olimme Laurin ja Minusinskin kirkkoherran Slavan kanssa maalaustalkoissa. Seurakunta on muuttamassa n 20metriä, elikä viereiseen taloon, josta löytyi pikkuhuone toimistoksi. Varsinainen kokoontumispaikka on autokoulun tiloissa. Seinillä on ajo-, ja autonrakenneohjeita kristityn vaellusta varten. Tulevaisuuden suunnitelmissa on maalata rullattavaa "kirkkotaidetta", niiden peittämiseksi, mutta nyt maalasimme vaan tulevan toimiston kattoa ja seiniä. Alkuvaiheessa sain olla pelkästään "johtopuolella" kun Lauri ulottavana kaverina veteli maalia rullalla kattoon.
Katto maalattiin  valkoiseksi ja seinät vaalean keltaiseksi ja siinä vaiheessa minäkin pääsin pensselin varteen.
Pitkäset  kotiutuivat lauantai-iltana Krasnojarskista. Matka oli ollut antoisa kaikinpuolin ja Joosekin oli näin päässyt perheensä pariin lähes koko viikoksi, joka oli niin lapsia kuin Johannaakin ajatellen hyvä asia.
Tänä aamuna me Jyrin kanssa menimme luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen ja Lauri kävi tutustumassa paikalliseen helluntaiseurakuntaan, jossa oli joutunut kertomaan terveisiä niin Suomesta kuin Karatusan luterilaisen kirkon pappilatyömaaltakin.
Autokoulujumalanpalvelus oli Joosen kokemuksen mukaan yksi parhaimpia hengeltään.Slava ja diakoni Oleg palvelivat seurakuntaa. Meitä oli lapset mukaan lukien 18 henkeä paikalla. Johanna piti Slavan saarnan aikana lapsille pyhäkoulua ja kuuluivat laulaneen sekä suomeksi, että venäjäksi.
Ehtoollisen aikana lapset tulivat siunattavaksi.
Sitten iltapäivällä klo 15.30 alkaneeseen automatkailuun. Olimme jutelleet asiasta aikaisemmin Laurin kanssa ja Jp:n jälkeen otin sen puheeksi Jyrin kanssa. Tavoitteena olivat tämän blogin kansikuvan maisemat. Lähinnä laskettelurinne ja suuri Jenisein voimalaitos. Kysyin lainaisiko Joose autoa ja hän lupasi. Ivecossa oli nimittäin iso harkkolasti. Söimme poikien kanssa kämpällä lounaaksi grillatun kanan ja marssimme hakemaan autoa.
Ulko-ovella sanoin, että olisi se mukava jos Joose sittenkin lähtisi mukaan, mutta portaita kolmanteen kerrokseen noustessa tuli mieleen ajatus, että jospa "ryöstäisimme" Joosen entisen morsiamen eli Johannan, joka yleensä on joutunut jäämään lasten kanssa kotiin. Joosella oli autonpaperit ja avaimet valmiina meitä varten, mutta ihan helpolla Joose ei Johannaa luvannut matkaan. Johanna joutui ennen lähtöä nukuttamaan Selman joka oli valmis päiväunille.  Meidän aikataulumme oli melko rajallinen, koska matkaa olisi noin 100km ja ilta alkaa pimetä jo kuuden maissa. Toivorikkaina aloitimme matkanteon. Minä toimin kuskina, koska pojilla ei ollut lupapaperia venäjän rekisterissä olevaan autoon.   Sää oli aurinkoinen ja jo alkumatkasta pääsimme ihailemaan useitakin lumihuippuisia Saijanin vuoria. Kaukana vasemmalla siintivät jo nähdyt Ergagit. Niistä oikealle reilu harppaus jotain meille tuntemattomia ja oikealla nuo kansilehden komeat huiput.
Ajoimme 30-40 km tietä numero 54, jota mennään Ergagien kautta Tuvaan.  Kun käännyimme kohti Jenisein suurta voimalaitosta saimme useitten kymmenien kilometrien aikana ihailla sen ilmansuunnan vuoristoa.
Eksyimme yhteen erittäin suureen kyläkeskukseen, lähes kaupunkiin ja siinä hupeni varttitunti aikaa, mutta kyselyjen jälkeen löytyi taas oikea tie. Kun saavuimme jylhässä kanjonissa virtaavan Jenisein varteen alkoi jo hieman hämärtää, mutta saimme hyviä kuvia.. Ehkä 15km ennen kyseistä maailman kuudenneksi suurta Saijana Susenskaja voimalaitosta ylitimme Jenisein huomattavasti pienemmän voimalaitoksen patoa pitkin.
Matkan päämme ilmestyi näkyviin iltavalaistuksessa vuoren jyrkänteen alla jokivarressa kiemurtelevan tien mutkan jälkeen. Pysäköimme auton P-paikan lähelle, jossa oli pronssiin valettuja alkuvaiheen rakentajia.
Jylhä pato oli aivan edessämme. Tosiasiassa P-paikalta oli n 1,5km padolle, jonka korkeus on 240m ja leveyttä lienee 7-800 metriä. Otimme Johannan ja Laurin kanssa kuvia minun kännykkäkameralla. Jyri oli löytänyt hyvän kuvauspaikan ja venäläisen pariskunnan. Mies osoittautui insinööriksi, jolla oli osavastuualue, parhaillaan rakenteilla olevassa valtavan suuressa ohijuoksutus kanaalissa. Jyri otti pariskunnasta ja myös meistä heidän kanssaan useita kuvia ja mies kertoi seikkaperäisesti padosta ja erikoisesti tyuosta ohijuoksutuskanavan rakentamisesta.  Ilmeisesti 1975 aloitetun silloin maailman kolmanneksi suurimman padon laskelmat vesimääristä lienevät ilmaston lämpenemisestä johtuen käyneet vanhoiksi ja on ollut tarpeen tehdä uusia ratkaisuja tilanteen hallinnassa pysymiseksi.
Noin vuosi sitten eräs maailman yjkkösuutisista oli suuronnettomuus juuri tällä padolla. Yhdessä generaattorihuoneessa oli tapahtunut jotain yllättävää ja vesi oli täyttänyt tilat hetkessä. Noin 60 työssä ollutta oli menehtynyt. Sähköt olivat sammuneet ja kaaos lienee ollut valtava. Yksi työläisistä oli juossut ylos padolle ja mekaanisesti sulkenut turvaluukut jolloin tilanne oli saatu hallintaan.  Kun tieto onnettomuudesta oli levinnyt
myös Minusinskiin jotkut olivat lähteneet autoillaan pakoon, sillä laskelmien mukaan Minusinskissäkin vesi olisi noussut neljänsiin kerroksiin saakka jos koko pato olisi murtunut.Kartasta näkee, että k.o. padon yläpuolella on valtavan suuri vesialue ja kuutiokilometreinä  vettä on 31km3 ( 31 km pitkästi vettä ja leveyttä 1km samoin syvyyttä 1km)
Johanna joka tulkkasi meille yritti kysellä insinööriltä myös tuosta onnettomuudesta, mutta hän sanoi, ettei hänellä ollut lupa puhua siitä mitään.
Kyselimme kaikkea mahdollista tuosta rakentamisesta ja mies kertoili varmaankin lähes tunnin ajan meille.
Kyselin betoniin laitettavan teräksen määristä yms. ja myös siitä mikä on laskettu ikä tuolle betonille. Mies vastasi, että kolmesataa vuotta, mutta lisäsi että kyllä se kestää tuhatkin vuotta.
Vaikka laskettelukeskus jäi näkemättä ei meitä harmittanut, niin henkeäsalpaava oli tuon padon näkeminen
ja legendaarisen Jenisein kokeminen.  Näimme joella myös muutamia kalastajia veneissä vapoineen.
Paluumatka Minusinskiin sujui iltayön pimeydessä muistellessamme nähtyä ja kuultua.
Jäimme Pitkäsille iltateelle ja kävelimme tänne Surgulatzelle. Kello on jo vajaa tunti yli puolen yön. Suomessa vasta varttia vaille kahdeksan. Meillä Laurin kanssa on aikainen lähtö Karatusaan muuraushommiin, joten on syytä käydä yöpuulle.