maanantai 1. marraskuuta 2010

"Maanantai ja ensimmäinen marraskuuta...".

Otsakkeen sanonta on  kuulemma lähes pahinta mitä rakennustyöväen parissa voi sanoa ja kun nyt kerran ollaan juuri sillä alalla ja vielä toistaiseksi ulkotöissä, kun aikoinaan ei tullut riittävästi luettua, niin pitää yhtyä toverien aatteeseen.  Meitä on kuitenkin säät suosineet noissa ulkohommissa ja olemmehan tehneet sisähommiakin lattioitten purkamisen ja kellarissa anturavalujen ja harkkomuurauksen alottamisen
verran. Yritämme sitkeästi jatkaa, että saisimme ulkotyöt ennen lumia hyvälle mallille.
Aamulla meidän piti mennä jelppimään pappi Slavaa hänen toimistonsa muutossa ja remontissa Timirjaseva
14/15 .Niin toimisto kuin kokoontumistilakin muuttaa viereiseen autokoulun käytössä olevaan taloon nykyisestä pikku talosta joka on liian kylmä talviselle kokoontumiseölle.  Homman aloittaminen siirtyi kuitenkin viikolla, siis ensi lauantaiksi tai maanantaiksi. Slava ehtii tehdä valmistelut kunnolla ja Joosekin pääsee paikalle "päsmäröimään" ja antamaan hommaan omaa taiteellista näkemystään ja saattaisihan toinenkin Pitkänen tuoda saman alan asiantuntemustaan kuvioon.. Tutustuimme kuitenkin paikkaan ja tilanteeseen ja juttelimme melko pitkään Slavan kanssa ruskengalskiksi. Väläytin jopa Slavalle tulevaisuuden yhtenä mahdollisuutena, että jos saataisiin srk:n toiminta hyvään kasvuun ja vuokratilat kävisivät ahtaiksi voisimme hänen kanssaan lähteä etsimään lisärahoitusta myös Amerikasta, niin kauan kuin hyvä ystäväni ja varsinainen Siperian Karhu , nyt "vasta" 84v Kusti Matero  on "iskussa" ja terveenä. Kusti kyllä järjestäisi mittavankin kiertueen meille lännen mailla, jos vaan sinne selviäisimme.
Joose lähti aamupäivällä Jyri mukanaan Krasnojarskiin kyläilyreissulle Sley:n lähettiperheen luokse. Palaavat torstaina.  Me Laurin kanssa ajoimme Abakaniin tutulle "Rakennusliikekadulle". Lastasimme Ivecoon 50kpl
20 kiloisia aikaisemmin mainittuja harkkoja ja 20 kpl 1x2m ja 5cm paksuja styrokslevyjä ja palasimme Minusinskiin. Pientä ajatusta oli jo tänään Karatusaan ajamisesta, mutta kun tätä päivää oli alkujaan ajateltu
Laurin vapaapäiväksi, vaikka se "jo menikin" toimistoremontin ja tavaroitten hakemisen vuoksi jäätiin Surgulatzen kämpälle huilaamaan. Pistäydyimme abedilla eli lounaalla yhdessä kahvilassa ja nyt Lauri jo vetelee hirsiä omassa huoneessaan ja mie tässä lattialla istuskelen ja kirjoittelen aikani kuluksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti