Maanantai 24.05.2010
Tänään on "vedetty lonkkaa" voimille käyneen reissuviikonlopun jälkeen. Sen verran käytiin ulkoilemassa koko perheen voimalla, että käytiin ostamassa minulle junaliput Abakanista Surgutiin. Lähtö on keskiviikko iltana ja perillä Surgutissa olen lauantaina 05.00 . Surgutista on noin 300km bussimatka Hanti-Mansiskiin.
Kusti Matero lentää Moskovasta Hanti-Mansiskiin myös 29.05. Saa nähdä kumpi meistä on siellä aikaisemmin.
Junalippu Surgutiin maksoi 3200 ruplaa, elikä vähän alle 100 euroa. Bussimatkan hinnasta ei ole mitään hajua,
mutta uskoisin, että verrattuna lentolippujen hintoihin (reitti olisi mennyt Moskovan kautta) pääsen ehkä 1/3 hinnalla.
Oma sähköpostiyhteyteni ei toimi, koska jätin kannettavani Riikan ja Jannen luokse Vääksyyn, enkä muista niitä tarvittavia tunnuksia yms  -.Hieman olin jännittänyt mitä kuulumisia olisi Ryttylästä SEKLin hallituksen lauantaisesta kokouksesta . Tänään sain Idäntyön koordinaattori pastori Tapani Kaitaiselta vastauksen tekstiviestinä lähettämääni kyselyyn. Päätös oli myönteinen minun Siperiaan lähettämisen suhteen. Valmistelut
käytännön suhteen jatkuvat.  Luin tekstiviestin ääneen ja heti tuli kamarin puolelta Johannan kommentti: "Kiitos Herralle" .  Joose, joka istui vieressäni sohvalla puolestaan sanoi, että "Huono päätös, mutta sen kanssa tässä pitää yrittää elää". Joose oli aikoinaan kommentoinut samoin heitä itseään koskeneeseen vastaavaan päätökseen. Joose itse on ollut aloitteen tekijänä saadakseen minut työkaverikseen Minusinskin ja Karatusan alueelle ja hänen kommentissaan oli tietyllä lailla väritettyä huumoria.

Tilanteemme on hyvin erilainen: He ovat täällä pienten lastensa kanssa aloittamassa kokoaikaista lähetystyötä ja minä nykyisin vapaana poikamiehenä ja eläkeläisenä olen tänne tulossa sopimussuhteiseen ja määräaikaiseen lähetystyöhön. Aluksi tämä määräaikaisuus lienee vuosi kerrallaan. Katsotaan miten homma alkaa sujua. Suurimmalta kannolta kaskessa tuntuu tällä hetkellä pahasti ruosteessa oleva venäjän kielen taitoni. -90 luvun alussa kävin neljänä talvena iltalukiossa lyhyttä venäjän kurssia. Tunneilla kävin ahkerasti, mutta läksyt jäi lukematta, kuten oli käynyt aikoinaan keskikoulussakin, jossa kielten opettajat tekivät parhaan mahdollisen ratkaisun, antoivat neloset niin ruotsista kuin englannistakin. Se luokalle jääminen oli parasta mitä minulle koulussa tapahtui, vaikka juuri sillä hetkellä se tuntui pahalta.  Sen kesän loppuvaiheissa sain tulla vanhanaikaisella tavalla uskoon koko Luumäen seutukuntaa ravistelleessa hengellisessä herätyksessä.
Vaikken tainnut juurikaan paremmin lukea toisella yrittämällä läksyjäni keskiarvoni nousi yli puolitoista numeroa ja ruotsistakin tuli komea vitonen ja englannista peräti kutonen. Parhaimmat aineeni olivat kympin arvoiset urheilu ja piirustus ja taisi olla fysiikkakin, joka tapauksessa sain tarvittaessa "neuvoa" nuorta naisopettajaa joissain hyvin käytännöllisissä asioissa. Epäilen että huippuhyvään piirustusnumeroonkin vaikutti sijaisena toimineen nuoren ja nätin ylioppilastytön sympaattinen suhtautuminen ujoon syrjäkylän poikaan.
Ei sen puoleen - kyllähän minä piirtääkin osasin. Urheilun kymppiin vaikutti eniten mäkihyppyharrastukseni,
jossa olin silloin "parasta A-luokkaa". Muissakin urheilulajeissa yritin aina parhaani, vaikka esim. 1000m juoksussa jäinkin minua 1-2v vanhemmasta voittajasta Heikki Kainlaurista puoli kierrosta. Muut kaverit jäivät saman verran minusta ja Heikki oli Suomen Mestari ja edusti myös aikuisten sarjassa Suomea, kun joka kesä rökitettiin Ruotsia maaottelussa.Tosin toisinaan saatiin myös selkäänkin svenssoneilta.

Sorry vaan, mutta tässä kävi kuin niille entisille "Jokisen eväille", että vähän levähti. Reilut kymmenen vuotta taaksepäin kun Joosen ja Johannan sekä muutaman muun rohkean savonlinnalaisnuoren kanssa kiertelimme Laatokan takana vepsäläiskyliä missioreissuilla opetin heille venäjän kielen alkeita. Nyt he molemmat ovat venäjän kielen suhteen aivan toiselta planeetalta minuun verrattuna. Johannalta sitä osasin odottaakin, mutta Joose on yllättänyt minut tämän reissun aikana myönteisesti, vaikka se itseäni ajatellen onkin melkein masentanut.
Kun Joose jo yhteisessä työpalaverissa ja nuortenillassa solkkasi venäjää kuin aika poika ja vielä tuolla viikonlopun mittaisella kyliin tutustumisreissulla oli minun näkökulmasta kuin kala vedessä kielen suhteen, tunsin olevani "ulkona kuin lumiukko". Ymmärsin ehkä jotain 20-30% heidän puheistaan. Niimpä tilanteeni on nyt kuin Jukolan kovapäisillä veljeksillä "lukkarin tukkapöllykouluun" on mentävä, eikä tiukan paikankaan tullen auta paeta pokat kaulassa akkunasta.
Huomenna Joosella on muitten laajassa Siperiassa Inkerin kirkon työssä palvelevien pastoreitten kanssa Skype-puhelin palaveri, minunkin pitäisi sen verran osallistua, että sanon:"Terve".
Joose ja Johanna etsivät parhaillaan asuntoa Karatusasta. Sinne levitettiin asiasta tietoa reissuviikonlopun aikana. 7v. Hiljan pitäisi aloittaa siellä koulunkäynti syyskuun alussa ja tässä välissä heillä on kesäkuun puolivälistä alkaen kuukauden kesäloma Suomessa ja kohta sen jälkeen neljän päivän lastenleiri mahdollisesti
siirrettävän hirsikirkon kylässä ja vielä sen jälkeen Baikal-järvellä Siperian työssä olevien perheleiri.
Aikaa asunnon löytämiseen ja mahdolliseen muuttoon on hyvin vähän. Käymme ehkä vielä ennen minun Hanti-
Mansiskiin lähtöäni pikareissun Karatusassa ja yritämme edistää tuota asuntoasiaa sekä myös perehtyä mahdollisen kirkon/srk.toimitilojen paikan löytämiseen parhaiten sopivalta paikalta.
Taaskin kellon viisari ehti yli puoliyön, kun tästä jutusta tuli näin pitkä, mutta jotenkin piti purkaa niitä tunnelmia joita tuo saapunut kännykkäviesti aiheutti.