keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Matalalento niin mäessä kuin tienpäälläkin jatkuu..

Johtuen liian myöhään (joulukuussa) aloitetusta pohjakuntoharjoittelusta en ole päässyt aikaisempien vuosien tasolle mäkihypyssä, vaikka palkintosijojakin on tullut. Painoindeksi on vieläkin liian korkealla ja maanvetovoima kiskoo hyppääjän alas ennenaikojaan. -Siis kyseessä on ollut "matalalentoa".
- Asia korjaantuu vain perusteellisella harjoittelulla.
Saavuin eilisiltana veljeni Martin luokse Luumäelle. Peräkärryssäni oli veteraanihyppääjien kalustoa: suksia, kenkiä, hyppypukuja yms. Ne on jo lastattu Ivecoon huomista Harrachoviin lähtöä varten. Teetin eräällä tutulla venäjänkielisen "propuskan" siitä, että toimin Suomen veteraanihyppääjien maajoukkueen huoltoauton
kuskina. Hain paperiin Lpr:n maistraatista leiman ja samalla hain Imatralta viisumin Itä-Matkojen toimistosta.
Aamulla teemme loput valmistelut ja sitten taas paanalle. Kävin illalla tekemässä viimeistelytreenit hiihtoladulla. Verryttelyä noin 3 kilometriä ja "urku auki" pari kilometriä. Toivottavasti hiihto kulkee kisoissa.
Tein myös 4x10 loikkatreenin ja sen päälle saunoin Masan kanssa.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Pieni hengästystauko ja taas paanalle

Tuntui haikealta jättää hyvästit Ylistaron Pikkujättiläiselle eli Maanviljelysneuvokselle ja samalla koko Etelä-Pohjanmaalle ja tutuksi tulleelle "kökkäporukalle". Ajelin nimittäin eilen Ylistaron Untamalasta tyttäreni Tiinan perheen luokse Jyväskylään.
Selvisimme siitäkin rutistuksesta "hengissä". Lapuan uusi HS55 hyppyrimäki saatiin viime tingassa hyppykuntoon perjantaina ennen avoimia harjoituksia. Paikalliset junnut yhden vetskuhyppääjän Karijoen Raimo Pihlajaniemen kanssa pääsivät jo sitä ennen testaamaan mäkeä puolilta päivin ja E-P:n Maakunta -TV teki siitä uutisraportin. SM-kisat niin veteraanien kuin naistenkin osalta saatiin suorittaa hyvissä olosuhteissa ja TV 1 :n Urheiluruudussa oli parin minuutin pätkä tuosta historiallisesta naisten SM mäkikisasta. Siinä haastateltiin kisan voittajaa 16v. Oslon MM kisoihin matkaavaa Juulia Kykkästä.Saman tapainen uutispätkä oli vielä sunnuntai-iltana MTV3:n Seitsemän Uutisten lopussa.
 Sunnuntaina hypättiin Vöyrillä Veteraanien "Suurmäki" K68 ja hiihdettiin yhdistetyn loppuosuus. Kaikissa sarjoissa oli korkeatasoisia ja tiukkoja taisteluita SM-mitaleista.Erikoisesti minua ilahdutti läheisten tuttujeni Ari Noposen, Taneli Niemen ja Kari Pesossen hyvä hyppääminen.Oma hyppy oli vielä melko jumissa talkoorehkimisen jäljiltä, mutta meni tilanteen huomioiden kuitenkin kohtuullisesti.
Tarkoitukseni on ajaa vielä tänään Kuopioon Kaisan ja Antin luokse. Sieltä jatkamme huomennaKari Pesosen kanssa Rovaniemelle pitämään "Korkeanpaikan" harjoitusleiriä Ounasvaaran K64 ja HS100 mäissä.
Ensi sunntaina minulla on srk.vierailu Sallaan. Saarna kirkossa ja sen jälkeen lähetystilaisuus.
Sallan srk. on yksi viidestä lähettäjä seurakunnastani. Muita ovat Pieksämäki, Joroinen, Savonlinna-Sääminki ja Luumäki. Otan pohjoisen reissulle peräkärryn jossa tuon sikäläisten veteraanimäkihyppääjien kalustoa.
Viemme ne Martin Ivecolla Tsekin Harrachoviin Veter.MM-kisoihin.
Tsekistä paluu on 16.3. Sitten on reilu viikko aikaa valmistella kevään Siperian matkaa. Mukaani ovat lähdössä syksyn reissullakin ollut 28v rak.alan opiskelija Lauri Häkkinen Helsingin seudulta ja Pieksämäeltä
kotoisin oleva 67v. eläkeläinen Esko (sukunimi nyt hukassa) Lähtöpäiväksi on sovittu 25.03.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pakkasia piisaa - hyppyrimäkitalkoot vaiheessa ja kisaviikonloppu lähestyy

Iltapäiväaurinko on lieventänyt purevia pakkasia Lapuan mäkitalkoissa. SM kisoihin on enää vajaa viikko ja paljon on vielä tekemistä. Näyttää siltä, että oma hyppäämiseni jää nyt talkoohommien jalkoihin.
Selvisin omilta kiireiltäni tänne kolme viikkoa sitten. Asustan Ylistaron "Pikkujättiläisen"  Raimon luona ja olemme yhdessä ahertaneet mäellä aloittaen puolilta päivin ja jatkaen niin kauan kuin rinteessä on valot. -Rakkaalla lapsella on paljon nimiä. Jotkut kaverit olivat alkaneet nimittää Raimoa jollain Ylläksen laskettelureissulla aikoinaan Spede-shown pohjalta "maataloussexpertiksi". Minun uusin nimitys rakkaalle ystävälleni  on juhlallinen "Maatalousneuvos". Toisinaan käytän vain lyhennystä "Neuvos".
Raimo on lapsuudestaan saakka ollut intohimoinen mäkihypyn ystävä, joka nuorukaisena vaihtoi lajin ampumahiihtoon. Vajaa kymmenen vuotta sitten tuli uusi mahdollisuus aloittaa mäkihyppyharrastus yhdessä Maijalan Matin ja Revon Timpan kanssa. Kolmikon ilmestyminen aikoinaan Veteraanien Itsenäisyyspäivän mäkihyppyleirille oli sen talven kohokohta.
 Viime keväästä jatkuneet talkoot ovat imeneet pienehköstä talkooporukasta mehut melko tarkkaan ja välillä tuntuu että Etelä-Pohjalainen talkoohenki on ainankin koetuksella, jos ei jopa hiipumassa. Tämän kokoisen HS 55 hyppyrimäen rakentaminen osittainkin talkoilla on todella iso juttu ja tässä projektissa on edessä vielä
K35 mäen rakentaminen ja molempien muovittaminen. Toivottavasti näitten lumien sulettua löytyy uutta puhtia
viedä koko projekti loppuun saakka.
Vuoden 2008 keväällä kävin tutustumassa Lapuan Simpsiöllä vanhasta Freestylehyppyristä muutettuun K35 mäkeen. Tein epävirallisia mittauksia paikalla ja piirsin hahmotelman K50 ja K35 mäistä jotka sopisivat k.o. paikkaan. Lähetin kopiot niistä Juha-Matti Ala-Talkkarille ja arkkitehti Värälälle. Keskustelimme asiasta puhelimitse Ala-Talkkarin kanssa, ja ehdotin että Etelä-Pohjanmaalle perustettaisiin Mäkihypyn kannatusyhdistys.  Se että hanke sitten lähtikin ripeästi liikkeelle oli minulle positiivinen yllätys.
Koen itseni vähintäänkin "osasyylliseksi" tähän mäkihankkeeseen ja siksikin olen nyt täällä auttamassa mäen rakentamisessa. Oikeastaan minun piti tulla tänne jo keväällä, mutta sitten kuvioon tullut Siperiaprojekti muutti oman tilanteeni perusteellisesti.
Seuraava Siperian talkooreissu on Harrachovin kisojen jälkeen. Siihen liittyen minulla on srk.vierailu Sallaan 27.02. Samalla matkalla on tarkoitus harjoitella Ounasvaaralla Pesosen Karin ja Markus Malvalehdon kanssa.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Aivan ihanat Eppu Akustin ristiäiset

Paljon tuli kilometrejä Skodan mittariin viikonloppuna, ja lukemattomia jäniksiä jäi lenkin sisään, mutta kyllä se kannatti kun sain olla mukana Kaisan ja Antin esikoisen Eppu Akustin ristiäisissä Kuopion Männistön kirkossa. Hain vävy Jannen Vääksystä ja sitä ennen teimme kolmen vetskukaverin Karin,Antin ja Hannun kanssa mäkihyppytreenit Lahden kuusnelosessa lauantaina. Janne tuli kotiinsa Vääksyyn töistä Helsingin Aleksanterin teatterista. Riikka oli lasten kanssa mennyt Kuopioon jo perjantaina.Nukuimme yön ja lähdimme aikaisin ajamaan kohti Kuopiota. Sunnuntai-iltana ajelin vielä Kuopiosta Pielaveden kautta takaisin Ylistarolle, josta oli lähtenyt hyvin aikaisin lauantaiaamuna.
 Melko lähellä Kaisan ja Antin paritalon puolikaskotia, joka on Itkonniemen Sandellsinkadulla, sijaitseva Männistön kirkko on kodikas ja hyvin sopiva ristiäisjuhlien pitämiseen. Joskus pari vuotta aikaisemmin olin käynyt samassa kirkossa Kaisan ja Antin kanssa kuuntelemassa Jaakko Löytyn konserttia. Nyt meitä oli koolla jonkun matkaa yli kahdenkymmenen hengen ryhmä. Kaisalle ja Antille tuttu nuori pastori Olli Viitaniemi kastoi Eppu Akustin Kristuksen seurakunnan jäseneksi. Epun isä Antti (kitara) musisoi Anni  (viulu) siskonsa kanssa kahteen kertaan tilaisuuden aikana . Minusta koskettavin oli Antin sovittama "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...". Eppu Akusti oli koko tilaisuuden ajan rauhallisesti äiti Kaisan turvallisessa sylissä. Kummit: Johanna, Anni Jussinsa kanssa ja Tuittu seisoivat Kaisan ja Epun vieressä.
Tuitun tehtävänä oli kuivata serkkunsa pää kastamisen jälkeen. Minun tehtäväni oli Annin kanssa lukea raamatun sanaa. Olin valinnut Psalmista 139 jakeet 13-16. joista viimeisessä sanotaan "Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani"  Epun "työnimenähän" oli alkuvaiheessa "Itu". Tuo Psalminpaikka oli Päivän Tunnussanassa
Epun odottamisen loppuvaiheissa. Esirukousvaiheessa Johanna ja Tiina rukoilivat kanssani.
  Kaisa oli Eppu sylissään kostein silmin ja niin taisi olla yksi ja toinenkin meistä läsnäolleista.
Kastetilaisuuden jälkeen siirryttiin lasiovien toiselle puolelle, jossa oli tarjoilu. Suolaista piirakkaa, salaattia ja myös kahvia leivonnaisten kanssa.  Lopuksi Epun seitsemän serkkua esittivät hellyttävän ohjelmakavalkadin.
Pinimpien yhteinen numero oli Tiinan johtama " Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.." . Aapolla oli MJ:n tanssi. Aivan upea esitys. Eero soitti sähkökitaralla ja Tuittu pianolla. Molemmat esiintyivät aivan hienosti.
Kirkosta mentiin vielä Itkonniemen kotiin. Itse viivyin siellä vain hetken ja lähdin ajamaan takaisin Pohjanmaalla jatkamaan Lapuan mäen rakennushommaa.  Meillä on vielä melkoiset talkoot saada mäki
kilpailukuntoon vajaan kahden viikon päästä pidettäviä Naisten ensimmäisiä SM kisoja ja Veteraanien SM-mäki- ja yhdistetyn kisoja.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Talkoot jatkuu ja treenatakin pitäisi...

Kisareissu Imatralle sujui mukavasti.  Minun tarvitsi ajaa Skodalla vain reilut sata kilometriä Kyyjärvelle, josta jatkoimme Ahtiaisen Ekin uudella p-autolla. Hyppäsimme Saarijärvellä yhden harjoituksen, joka meni Ekiltä hyvin ja minulta heikosti. Ekillä oli pari pientä huonekalua siskolleen joka asuu Valkealassa ja niimpä kun ajoimme Valkealasta eteenpäin kuutostietä heitti Eki minut Martin luokse Taavettiin.
Viikonlopun kisatapahtuma oli kaikinpuolin hyvin järjestetty. Lauantaina oli hyppääjiä 34 ja sunnuntaina 37, joista junnuja lähes kymmenen ja loput veteraaneja. Molempina päivinä oli melkolailla tuulinen keli; sunnuntai-aamuna jopa niin paljon, että vaikutti ettei hyppäämisestä tulisi mitään. Kun Imatralle ajaessamme kuuntelimme Martti veljeni kanssa radiosta jumalanpalvelusta oli aiheena :"Jeesus auttaa hädässä". Saarnatekstissä Jeesus käveli myrskyävää vettä pitkin aallokon ja vastatuulen keskellä kamppailevien opetuslasten luokse auttaen heitä ja tyynnyttäen myrskynkin. Huokailin, että Hän joka säät ja ilmat säätää, auttaisi myös meitä, että kisat voitaisiin hypätä turvallisesti. Illempana kun ajelimme takaisin kohti Pohjanmaata olikin mitä upein talvikeli. Kisojen aikana oli vielä kova tuuli pohjoisesta ja mäkitornissa piti molemmin käsin pitää kiinni suksista ettei tuuli vie niitä, mutta hyppäämistä tuuli ei juurikaan haitannut, ellei hieman hyppääjien "korvien välissä". Suht`kapea metsäkaistale suojasi alastulorinnettä.
Omat hyppyni menivät suurinpiirten "penkin alle", mutta kaikissa sarjoissa nähtiin upeita hyppyjä ja tiukkoja
kilpailuja. Omalta osaltani parasta oli yhdistetyn hiihto-osuus ja sen jälkeinen saunominen.
Oli mukava tavata tuttuja urheilukavereita. Nyt täytyy vaan jatkaa harjoittelua ja toivoa, että hyppääminen alkaisi sujua jo Veter.SM kisoissa vajaan kolmen viikon kuluttua ja mikä tärkeintä kahden kuukauden päästä Tsekin Harrachovissa Veter.MM kisoissa.
Paluumatkakin Kyyjärvelle sujui mukavasti  rupatellessamme ja loppumatka reilu sata kilometriä Ylistaroon
hujahti nopeasti ja olin perillä puolilta öin.
Mäkitalkootkin Lapualla olivat sujuneet hyvin, samoin nuorten mäki- ja yhd.kisat Kainaston pikkumäissä.
Tänään kävimme Raimon kanssa jatkamassa pätkän verran vauhtimäen kantta Lapualla ja huomenna jatketaan. Kannesta puuttu vielä 4,5m pätkä. Mäkiprojektin vetäjä Vesa Ahon tavoite on, että viikonloppuna jo uudesta K50 mäestä hypättäisiin. Paljon on tekemistä mäellä niin tällä kuin sen jälkeen vielä kahdella viikolla ennen 19.2. alkavia Veter. ja Naisten SM kisoja.
Yksi kisaviikonlopun valopilkkuja oli vasta viime talvena vetskusarjoihin siirtyneen enonkoskelaisen Noposen Arin hyppääminen. Ari sijoittui tiukassa 30-39v. sarjassa neljänneksi ja tänään hän soitti ja kertoi lähtevänsä
mukaan Tsekin MM-kisoihin.

torstai 27. tammikuuta 2011

Edessä kisaviikonloppu ja takana "korkeanpaikan leiri"

Ystäväni ja kökkäkaverini (kökkä=talkoot) Raimo Rannanpää väläytti tänään antamalla Simpsiön mäkitalkoille nimen "korkeanpaikan leiri". Sitähän se onkin ollut. Minulle vasta viikon ajan, mutta Raimolle ja monille muillekin jo viime keväästä lähtien. Hemoglobiiniarvoista en osaa sanoa, mutta itselläni painoindeksi lukemat ovat muuttuneet mäkihypyn kannalta hyvään suuntaan, joskin jalat ovat aikalailla jumissa työkalujen ja lankkujen roudaamisesta. Kun tulin tänne viikko sitten vauhtimäen kantta oli rakennettu hyppyriltä ylöspäin ehkä n 25m, nyt ollaan jo 48,5m kohdalla, mutta jäljellä on vielä lähtölava-alue, joka on 1,4m leveämpi kuin
muu kansi ja niin kansilankut kuin varsinkin aitaelementit ovat pitempiä ja painavampia. Apuna lankkujen nostamisessa on sähkövinssi tornin huipulla.
Viime viikonloppuna niin la. kuin su. talkooporukkaa oli mukavasti. ja myös työt etenivät hyvin. Itse olen huomenna lähdössä Imatralle kisareissulle. Tapaamme Ahtiaisen Erkin kanssa Saarijärvellä, josta menemme Ekin autolla Imatralle. Saarijärvellä pidetään ensin lyhyt mäkiharjoitus. Imatralla on Veter.Cupin mäkikisa K53 mäessä la.sekä su. ja myös yhdistetyn hiihto-osuus sunnuntaina.
Toivottavasti Simpsiön talkoisiin löytyy sopivan verran talkooporukkaa. Odotan mielenkiinnolla missä vaiheessa työt ovat kun palaan näihin maisemiin. Tarkoitukseni on viipyä täällä talkoomiehenä Veter.SM kisaviikonloppuun saakka 19-20.02. Tosin viikonpäästä pistäydyn Kuopiossa Kaisan ja Antin esikoisen ristiäisissä.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Vaiherikas viikonloppu takana ja arki edessä

Nukkua pussutettiin Raimon kanssa melko pitkään. Maanviljelijä oli tosin käynyt joskus kahdeksan maissa navetan puolella hoitelemassa niitä juttuja ja sitten nukahtanut uudelleen. Eilisiltana pääsin 14v tauon jälkeen testaamaan Vöyrin jylhää "lentomäkeä". Laskin kolme kertaa ja "petrasin kuin sika juoksua" joka kerta.
Vöyrin jo iäkäs hyppyrimäki on melko alavien maitten keskellä sijaitsevan vuoren kupeeseen rakennettu, profiililtaan jonkunverran vanhanaikainen,. Vauhtimäki on tavanomaista jyrkempi (36-37 astetta), samoin alastulorinnekin aikalailla pudottava. Juhlalliselta tuntui lentää hieman vaihtelevassa sivutuulessa, joka kolmannella hypyllä kääntyi vastaiseksi ja nostatti veteraaninkin lentorataa. Kanssani harjoitteli siinä isossa kaksi seutukunnan junnua, ja pari vielä nuorempaa hyppäsi K35:ssa.
 Jerry Saarikangas (15v) paukutteli tyylikkäästi K68 -pisteen tuntumaan ja talkookaveri Markku Rintamäen rippikoulua alotteleva, vasta pari vuotta hypännyt ,oliko Jani tai Jari suunnilleen samoihin kuin minun pisin hyppyni, ehkä 45m paikkeille.
Poikkeuksena tavoilleni laskin ensin alamäen ja totesin, että notkonkaarteella oli hieman epätasaista ja niinpä osasin varsinaisissa hypyissä ottaa kaarteen tarkasti, enkä pahemmin horjahdellutkaan. Kokonaisuudessaan
ekat hypyt vähän oudossa mäessä iltavaloissa vaativat tavanomaista enemmän asennetta, mutta olin kuullut että seuraavana viikonloppuna Vöyrillä pidettävät maastohiihdon Nuorten SM-kisat aiheuttavat jo puoliviikosta alkavan harjoittelutauon hyppyrimäessä ja niinpä otin itteäni niskalenkistä ja hyppäsin kuin hyppäsinkin ekat hypyt eilisiltana. Loppuviikosta lähden luultavasti Kokkolalaisen Erkki Ahtiaisen kanssa veter.cupin kisoihin Imatralle. Ajan kait Saarijärvelle, josta menemme samalla autolla Imatralle. Siellä on kahdet mäkikisat K53 mäessä ja lisäksi yhdistetty.
Eiliseen hyppäämiseeni vaikutti hankaloittavasti se, että olimme tehneet kolme päivää rankkaa talkootyötä Lapuan rakenteilla olevan K50 hyppyrimäen vauhtimäen kantta rakentaessamme. Minun hommana oli painavien, osittain jäisten lankkujen kantaminen Markulle ja Raimolle, jotka ampuivat niitä ja alusrakenteita kiinni teräsrungon päälle, maasta n 20m korkeuteen. Työ vaikeutuu koko ajan kun siirrytään ylemmäksi. Painavimpia ovat 1,8m välein asennettavat aitatolppaelementit ja myöhemmin kaikkein suurimmat, eli leveimmät lähtölava/aitaelementit. Noin kolmemetrinen vauhtimäki levenee siellä toista metriä. Eilen Markku sai asennettua tornin huipulle sähkövinssin ja Kuuselan Tapio kavereineen kantoi jo lankkuja myös sieltä alaspäin, työntäen niitä portailta rakenteilla olevalle kannelle.
Kantta on rakennettu hyppyriltä ylöspäin n 45m ja jälellä on n 20 pätkä "pahinta" vaihetta.
Talkoitten lopuksi tulemme alastulorinnettä polkien sitä jaloin, sillä noin 35-40cm lumikerros ei ole mennyt tarpeeksi tiiviiksi suksin tamppaamalla. Tamppaaminen olisi pitänyt aloittaa jo heti vähällä lumella, silloin se olisi riittänyt. Projektin vetäjä Vesa Aho ja Ala-Talkkarin Veli-Matti rakentavat V-M:n pajalla vinssijalustaa alamäen jyräämistä varten. Jyrä saadaan lainaksi Vöyrin hyppyrimäeltä.
 Jalkani ovat nyt melkolailla jumissa, mutta se mikä on positiivista on, että pahimmoillaan
Siperian reissun jälkeen 72-73 kg puntarilukemat ovat nyt 65,8 kg (aamun lukema). Lapualle tullessa ne olivat 68-69 paikkeilla ja siihen astinen pudotus oli hiihto-, loikka-, ja mäkihyppytreenien ansiota.
Tänään saatamme olla mäellä Raimon kanssa kahdestaan. Perjantaina oli neljäntenä Raimo "Rampe" Pihlajaniemi Karijoelta (reilun 100km päästä). Lauantaina ja sunnuntaina talkooporukkaa oli mukavasti ja "ammattilaiset" jakaantuivat kolmeen paikkaan. Raimo  Rannanpää ampui kansilankkuja, Markku Rinteenpää
teki ylätasanteen kantta ja vielä harrastusluontoisesti viime vuosina hypännyt alle 30v kirvesmies (nimi hukassa) rakensi elementtejä tornin alla. Roudareina ym.apulaisina hääri vaihteleva määrä 6-7 henkilöä, miehiä ja naisia mm. Jerryn äiti ja jo mainittu kesäkuussa Paimion K30 mäessä sattuneen sääriluitten murtuman vuoksi hyppytaukoa pitävä veteraani Tapio Kuusela Ilmajoelta.