maanantai 8. huhtikuuta 2013

LÄMMITTELYKIERROKSEN LOPPUVAIHEISSA PAALUPAIKKAA ETSIMÄSSÄ

Tänään luultavasti iltapäivällä olis tarkoitus mennä tarjoutumaan Nuijamaan tulleihin ja rajanylityspaikalle. Viimeinen yö Suomessa ennen lähtöä nukuttiin "Toden" kanssa täällä Vääksyssä
Teivaisten olkkarissa. Tode on noin kolmikymppinen SEKLin kuvioissa enemmän ja vähemmän viimeisen kymmenen vuoden aikana pyörinyt linja-autokortin omistava monitoimimies ja monen alan spesialisti. Tode on  myös vävy Jannen tavoin tehnyt töitä Hesassa jossain  teatterissa näyttämömestarina. Nyt hän lähtee Siperiaan Kv.linjalaisena valokuvaamaan ja tekemään reportaasia lähetyskentän kuvioista. Hänellä on paluulippu lentämällä huhtikuun lopulla.
Markus Aitamäki, myös noin kolmikymppinen kaveri, jonka perheen muuttokuorman viemme Omskiin, jossa hän vaimonsa Marin ja kahden lapsensa kanssa on kielikoulussa lähetystyötä varten jäi yöksi äitinsä luokse Lahteen. Hänellä on joitain asioita vielä hoidettavana Lahdessa ja minä käyn ostamassa muutaman lukkomutterillisen pultin ja pari abloy tai vastaavaa lukkoa peräkärryn ja auton takaoviin. Jätin oman pikkukärryni Ryttylään ja saimme tilalle puoli metriä pitemmän ja noin 175 cm korkealla peltikopalla varustetun vanhahkon kärryn, johon esimieheni (Suomessa) past.Tapani Kaitainen kävi ostamassa uuden akselin jousineen ja napoineen eilen iltapäivällä jostain Kehä Kolmoselta asti. Jouduimme laittamaan akselin paikalleen hieman sekalaisilla vanhoilla pulteilla, jotka haluan vielä uusia ennen lähtöä. Samalla ostan joitain varaosia  pitkää reissua varten.
Kotoa Savonlinnan Viuhonmäestä lähdin viime torstai-iltana ja poimin kyytiini vävy-Jannen isoveljen Arskan joka oli menossa Hesaan jelppimään setäänsä autojutuissa.
Lähtö, kuten aina oli melkoista "tervanjuontia". Muutin jonkunverran Transitin sisustusta tätä muuttokuormaa silmälläpitäen ja myös katsastin auton. Mitään suurempia ei katsastusta varten tarvinnut tehdä. Kun kerroin katsastusmiehelle viimesyksyn altukivarsiseikkailusta, hän koputteli erikoisesti silloin uusittua (tosin  käytetytty purkuosaosa) alatukivartta ja sanoi, että kovaa rautaahan tämä vielä on. Ilmari veljeni lähetti tuon alatukivarren ja uudet etujouset sekä varaiskarin Inkerin kirkon Pietarissa sijaitsevan toimiston kautta Minusinskiin.
Viikonloppu meni mukavasti Idäntyöpäivillä Ryttylässä. Ennen ja jälkeen tapahtumaa kävin Riihimäellä SEKLin työterveyshuollossa päivittämässä rokotuksiani. Perjantaina heitin vielä lenkin Hesaan Lauri Häkkistä ( Karatusan työnsankareita) tapaamaan ja hain Järvenpään Krist.Eliaskirjakaupasta lapsityömateriaalilastin, jonka ent.Kemijärven srk:n lapsi- ja nuorisotyöveteraani nyt eläkevuosiaan aloitteleva ystäväni Ritva Uusitalo oli sinne tilannut ja hoitanut kustannukset. Lenkkiin sisältyi myös "tupatarkastus" Tuusulan Vanhalla Hämeentiellä.
Olin jokunen vuosi sitten ollut kahteenkin otteeseen talkoohommissa kolleegani Valtteri Flankkumäen, sekä veljensä Kaken ja poikansa Pertun kanssa remontoimassa tytär Petran ostamaa vanhaa hirsitaloa. Remontin vaiheitten aikana Petra opiskeli papiksi, avioitui Tero Niemen kanssa ja odottaa nyt toista lasta. Esikoinen Aino ( asuvathan he vastapäätä Sibeliuksen Ainolaa, välissä on Tuusulan järvi) on nyt kaksivuotinen.
Idäntyöpäivät olivat taas kerran aivan fantastiset. Idäntyön konkareita eri puolilta Suomea oli kokoontunut ehkä noin 150 henkeä. jonkun verran oli nuorempiakin.
Vierailijoina oli Komilainen 8 hengen lauluryhmä pastori Daniil Popovin kanssa. He jatkavat kierrosta Suomessa ja ohjelmassa taisi olla myös Raamatunkäännösinstituutin  juhlakokoontuminen.
Opiskelukaverini Pentti Heinilän Idäntyöstä julkaisemasta "Erittäin salainen" kirjasta oli tehty nyt myös venäjänkielinen. Käännöksen tekijä pietarilainen tulkki Tanja kertoi sydäntä koskettavan tarinansa. Sunnuntaina  RKI:n Anita Laakso ja SEKLin puolesta raamatunkäännöstyössä vuosikymmenet palvellut Riitta Pyykkö kertoivat Suomen sukukansojen kielille tehtävästä raamatunkäännöstyöstä.
Tapahtumassa olivat mukana myös Siperian lääninrovasti Juha Saari, sekä Inkerin kirkossa arkkitehtin hommia paiskiva Jorma Laine. Ohjelman lomassa keskustelimme myös Karatusan kirkkoprojektin nykyvaiheesta. Rakennuslupapaketti on hyväksytty joskus helmikuussa ja Jorma on piirtämässä asiaan liittyviä työpiirustuksia. Toivottavasti kirkon perustus- ja kellarivaihetta tekemään löytyy hyvä firma paikanpäältä ja sen jälkeen selviää millä lailla lähdetään etenemään hirsikehikon pystyttämisessä.
Esirukousta ja enkeleitä tarvitaan, niin edessä olevan matkantekoon kuin myös työhön (niin rakentamis-, kuin varsinainen srk.työkin) Etelä-Siperiassa.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

IHMETTÄ KERRAKSEEN.....

Tänään olen saanut olla todistamassa melkoista ihmettä.
- Seitsemän ja puolen vuoden ikäinen kannettava tietokoneeni, joka pikkuhiljaa viime viikkojen ja kuukausien aikana alkoi jumittua entistä enemmän, näyttää aivan ilmeisiä elonmerkkejä ja osoituksena siitä kirjoittelen nyt näitä rivejä.
Tää kompjuuteri saattoi kyllä vaivaisesti aueta, mutta heti kun yritti tehdä jotain, niin se alkoi jumittua.
Tänä aamuna kokeilin konetta vielä "vihon viimeisen kerran" ja kun se alkoikin  toimia ryhdyin poistamaan jo viime heinäkuussa lopettamaltani elisanet-sähköpostilta sinne 3-4v aikana kertynyttä ja poistamatta jäänyttä postia.
Vävy-Janne oli tehnyt jo aikaisemmin talvella tämän kompjuuterini siivousta poistamalla tästä omia juttujaan,  mutta se oli auttanut  vain hetkellisesti.
 Ennen tätä blogijuttua sain tänään jo kirjoitettua ja lähetettyä pitkään jäissä olleen ystävä-, rukous-, ja lähettäjäkirjeen . Teksti on nyt lähettisihteerieni Satun ja Annin huolena toimittaa se edelleen.  Kirjoitin edellisen kirjeen Siperiassa kait joskus viime lokakuussa. Aikaisemmilla kerroilla olin saanut aikaiseksi
toisenkin kirjeen Siperian syksyn työjaksolta ja siinä kirjeessä olin kertonut kotimaan talvijaksoni aikataulusta, jonka pohjalta lähettäjäseurakunnat olivat järjestäneet minulle seurakuntavierailuja.
Tänä talvena noita seurakuntavierailuja ei ole ollut. Uskon kuitenkin, että lähettäjäseurakunnat sekä noin seitsemänkymmentä ystävä-, rukous-, ja lähettäjäkirjeen saajaa ovat muistaneet minua ja työtäni Siperiassa Minusinskissa ja Karatusassa.
Keskitalvella olin Ryttylässä SEKLin vastuunkantajaseminaarissa ja kävin samalla sopimassa ajan Riihimäelle työterveyshuoltoon ennen huhtikuun 8 alkavaa Siperian työmatkaa.
Palasin viidenneltä kolmen kuukauden pituiseltaSiperian työjaksolta marraskuun lopulla paltamolaisen Jaakko Kemppaisen (65v) ja vartavasten minua paluumatkan ajourakassa auttamaan tulleen hesalaisen Lauri Häkkisen (n 30v) kanssa väsyneinä, mutta kiitollisena ja onnellisina siitä, että Minusinskin luterilaiselle seurakunnalle aivan kaupungin keskustasta seurakunnan toimintaa varten  suuren kerrostalon alimmasta kerroksesta ostetussa 4h+k huoneistossa tehty ykkösvaiheen remontti onnistui suunnitelmien mukaan ja saimme olla mukana huoneiston avajais-, ja siunaustilaisuudessa, jossa oli "tupa täynnä" minusinskilaisia sekä vieraita Krasnojarskista, Karatusasta, Suetukista (puhallinorkesteri) ja muistakin kylistä.
K.o. huoneiston sisäänkäynti on tarkoitus seuraavassa remonttivaiheessa muuttaa tulemaan suoraan kadulta , kun se nyt on normaalista kerrostalon rappukäytävästä.
Tarkoitus on myös purkaa pari kevyttä väliseinän pätkää, jotta huoneisto saadaan toimimaan paremmin.
Minun osuuteni syksyn remontissa oli entisen olohuoneen ja nykyisen "kirkkosalin" lattian perusteellinen hionta, tasoituskittaus  ja lakkaus. Joose ja Jaakko keskittyivät seinien puhdistamiseen tupakalta haisevista tapeteista, niitten hionta tasoitus ja maalaaminen. Teimme muihinkin huoneisiin "hätäapuhionnan" ja lakkauksen. Hommat onnistuivat hyvin ja kun lopulta kannettiin sisälle kauniit punaisella verhoillut puusepän käsityönä valmistamat tuolit (yhteensä 50 kpl, joista osa pyhäkoululuokkaan) oli kokonaisvaikutelma upea. Olimme Joosen kanssa rakentaneet ( onnistui hienosti) vähän normaalia tukevammista kauniisti liimaamalla jatketuista pontatuista lattialaudoista alttarintaustan. Siihen tehtiin myös ristinmuotoinen valoaukko taustavaloineen .
Viime torstaina luovutin Kuopiossa (sitä ennen Lahdessa ja Jyväskylässä) Tsaikovskin kisoista veljeni pakettiautolla Luumäelle ja sieltä minun Transitissa ja peräkärryssä tuomamme veteraanimäkihyppääjien sukset ym. varusteet. Ajoin Kuopiosta samantien kotiini Savonlinnan Viuhonmäkeen. On ollut mukava vaan olla kotona, lojua sohvalla ja katsoa TV:tä. Yhtenä iltana pudottelin sentään lemet ok.taloni pohjoisen puoleiselta katon lappeelta. Eteläpuolta olin keventänyt lumikuormaa jonkunverran ennen MM-kisareissua, eikä sinne ollut kertynyt senjälkeen paljoakaan lunta.
Ensi viikonloppuna olisi vielä reissu Taivalkoskelle. Sinne pitäisi joka tapauksessa toimittaa Hannu Kohtalan mäkisukset ja yksi heidän matkalaukkunsakin.
5-7.4. olen Idäntyöpäivillä Ryttylässä ja heti seuraavana päivänä on lähtö kevään Siperian matkalle.
Jo ennen viikonloppua lastaan Ryttylästä helmikuussa Omskiin kielikouluun muuttaneen Aitamäen perheen muuttokuorman Transitiin ja peräkärryyn. Markus Aitamäki on tulossa lentäen Omskista Pietariin ja sieltä Venäjän tulliin Nuijamaan rajanylityspaikalle. Ajelemme sitten kahdestaan Omskiin.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

URALIIN ...URALIIN -MM KISAMATKA ON JO MENNYTTÄ AIKAA KUIN ELDANKAJÄRVEN JÄÄ..

Yksi rengas on taas kerran sulkeutunut. Parisen viikkoa sitten keräsin suomalaisten veteraanimäkihyppääjien kalustoa Uralille Tsaikovskin kaupunkiin tehtävää MM-kisamatkaa varten. Nyt olen samaisen kaluston palautuskierroksella, tällä hetkellä Tiina tyttäreni luona Jyväskylässä.  Varsinaisen kisareissun teimme veljeni Martin isolla -95 vm  Iveco pakettiautolla. Kolmantena "pyöränä" oli matkassa Marttia vuotta vanhempi Pyhäselän 77v Teuvo Koljonen.  Teuvo oli ollut kanssamme jo edellistalven Puolan reissulla. Silloin hänen vaimonsa oli laittanut matkaevääksi suuren lanttukukon. Nyt oli pitempi matka ( 2150km suuntaansa) ja menomatkalla syötiin kalakukkoa ja perillä lanttukukkoa.
Meillä kaikilla oli vuoden viisumit. Teuvo käy Värtsilän kautta tankkaamassa autoaan naapurin puolella ja Martti toimii vanhan pieksämäkeläispariskunnan autokuskina Pietarin ympäristön vankila- ym evankelioimis-, ja avustustyössä.
Matkat molempiin suuntiin sujuivat hyvin ilman turhia viivykkeitä. Menomatkalla hajosi Ivecon tuulilasinpyyhkimen moottori, joka saatiin korvattua Tsaikovskissa Ladan osalla. Paluumatkalla posahti oikea eturengas juuri kun siirryttiin Pietarin ohikulkutieltä Viipuriin vetävälle väylälle.
Molemmat Ivecon tunkeista  olivat epäkunnossa, mutta onneksi olin ottanut Transitistani ns.sammakkotunkin, joka oli kylläkin vähän hento Ivecoa ajatellen, mutta Martti vanhana automiehenä muisti isä-Toivon vippaskonsteja ja paria varapuomitarpeiksi ottamiani kakkosnelosia apuna käyttäen saimme nostettua Ivecoa riittävän ylös ja hajonneen renkaan tilalle saatiin vararengas ja matka pääsi jatkumaan
Pääosa suomalaisia meni lentäen Moskovan kautta Permiin ja sieltä kisajärjestäjien bussilla kisapaikalle Tsaikovskiin n 250 km Permistä etelään. Kolme kaveria teki matkan junalla.
Kisapaikka oli minulle tuttu jo viime huhtikuulta ja kesä- sekä syyskuussa olin päässyt myös harjoittelemaan upouudessa K65 muovimäessä.
Olimme lähteneet Suomesta jo keskiviikkona puolilta päivin. Juuri ennen lähtöä haimme Lappeenrannan Maistraatista leimat huoltoautopropuskaan, kuten aikaisempinakin talvina.
Saavuimme perille jo pe.iltana. Lauantaina kävimme kaupungilla korjauttamassa mainittua tuulilasin pyyhkimen moottoria ja myös pesetimme auton.
Jo sunnuntaina pääsimme aloittamaan harjoittelun hyppyrimäissä. Urakoin heti alkuun. Kaksi hyppyä K40 mäestä, yksi K65 mäestä ja olikohan kolme vai neljä K95 mäestä. Maanantaina jatkoin harjoittelua "isossa". Paras harjoitushyppy puomilta 43 lensi 67-68 metriä (talven pisin).
Tiistaina oli melko voimakas vastauuli ja tyydyin harjoittelemaan K65 mäessä. Vain osa porukastamme uskaltautui K95 mäkeen  ja heille nostan kyllä hattua korkealle varsinkin 10-15v tauon jälkeen tänä talvena juuri ennen kisamatkaa lajin uudelleen aloittaneille Risto Pasaselle (50v) ja Petroskoista 10v sitten Suomeen muuttaneelle 35v Petri Virolaiselle.
Kisat sujuivat hyvin niin suomalaisilta kuin muiltakin.  Mäet olivat loistokunnossa ja kaatumisia  sattui hyvin vähän .  Eniten (130) oli osanottajia Venäjältä. Toiseksi eniten Norjasta ja seuraavaksi suurin joukko (19 kilpailijaa) oli Suomesta. - Mitalit jakautuivat samassa suhteessa.
Oma saldoni oli kolme mitalia. Kultaa K95,hopeaa K65 ja pronssia yhdistetyn joukkuekisassa.
Henk.koht.yhdistetyssä olin neljäs. Kolmen mitalin miehiksi ylsivät myös veljeni Martti ja myös Martin ikätoveri Teuvo Koljonen. Suomalaisten "mitalirohmu" oli hyvä ystäväni
 Kajaanin Seppo Kinnunen (45-49v) neljine mitaleineen.
Huhtikuun 5-7 menen Ryttylään Idäntyöpäiville ja heti sen jälkeen alkaa Siperian matka.
Ryttylässä lastaan Transitiin ja peräkärryyni helmikuussa Omskiin kielikouluun matkanneen  Aitomäen lähettiperheen muuttokuorman.  Olen myös sopinut käynnin työterveyshuoltoon Riihimäelle ennen lähtöä.
Siperiasta tuli helmikuussa tieto Karatusan kirkon rakennuslupien hyväksymisestä, joten Karatusan kirkon rakennusprojekti on lähdössä käyntiin.. Ennen lähtöä yritän saada aikaiseksi myös ystävä-, rukous-, ja lähettäjäkirjeen.  Nähtäväksi jää löytyykö ketään talkoomistä tai naista tuohon huhtikuun
matkaan kakkoskuskiksi.

 

tiistai 26. helmikuuta 2013

KISOIHINLÄHTÖTÄPINÖISSÄ

Käytiin äsken Martti veljeni kanssa saunassa ja "komensin" velimiehen jo "pehkuihin", sillä edessä on jo 76v. ikämiehelle melkosen rasittava  2400km ajomatka Uralin länsilaidalla sijaitsevaan Tsaikovskin kaupunkiin, jonne olemme menossa veteraanien mäkihypyn ja yhdistetyn MM-kisoihin. Teemme matkan Martin 18v ikäisellä Ivecolla ja viemme koko 19 hengen kisajoukkueen kaluston (sukset ja muut varusteet) mukanamme. Meidän kanssa matkustaa  vuoden Marttia vanhempi Teuvo Koljonen Pyhäselästä. Muu joukkue menee lentäen ja pikku ryhmä myös junalla.
Lähdin kotoani Savonlinnasta aikaisin lauantaina ja ehdin harjoitella Kuopion K64 mäessä lauantaina ja sunnuntaina. Yövyin tyttäreni Kaisan luona Kuopion Itkonniemessä ja oli kiva tavasta koko perhettä. Antti touhusi 2v Eppu Akustin kanssa paljon ulkonakin ja Kaisalla oli menossa nettivideona englantilainen Downton Abney sarja. Kelit olivat melko tuuliset Kuopiossa ja vain Kinnusen Sede, Miettisen Juha ja Hude, eli Huttusen Pasi hyppäsivät ysikympissä. Lauantaina oli treeneissä myös  vähän yli 30v Timo Maukonen Suolahdelta. Kuopiosta sain Seden ja Juhan hyppykaluston lisäksi Ari Noposen ja vasta pari vuotta sitten mäkihypyn aloittaneen Teuvo Kärkkäisen sukset ja kamppeet. Timo toi omansa eilisiltana Kannaksen kadulle Jyväskylään, jonne olin siirtynyt. Tänään kolmen maissa tuli Eki ja Risto Koivisto Laajarin pihalle varusteineen  ja loput kamppeet lastattiin Transitiin ja peräkärryyn Lahdessa iltatreenien jälkeen.
Veteraanimäkihyppääjiä on lähdössä kaikkiaan yhdeksäntoista Suomesta..  harmillista on että Nykäsen Matti perui lähtönsä. - Hän oli harjoitellut perusteellisesti jo pitemmän ajan noita MM-kisoja varten, mutta kun elämän tasapaino katosi niin tämä reissu jää nyt väliin. Matti on sairaslomalla 10.03. saakka.
Aamulla siirrämme varusteet Martin Ivecoon ja ajamme ensin Lappeenrantaan. Haemme maistraatista leimat propuskaan. Teuvo Koljonen tulee Lpr:n ABC:lle klo 12.00 ja siitä se matka alkaa.

lauantai 23. helmikuuta 2013

MM-KISAREISSUN KALUSTONKERUUKIERROKSELLA

Kirjoittelen nyt ystäväni Hannu Jäälinojan kotona Pielavedellä. Hannu on mäkiveteraanikavereitani ja vetää mäkitoimintaa täällä paikallisessa mäkihyppykeskuksessa, jossa on monta pikkumäkeä (K5, 10, 20 ja K42) sekä hyvät murtsikkaladut ja mukava laskettelurinnekin. Viime talveksi he saivat rinteeseen hissin joka on paljon helpottanut harjoittelua.
Lähdin aamulla kotoani Savonlinnasta keräämään veteraanienVenäjän MM-kisoihin Tsaikovskiin lähtevien ueheilijoiden mäkihyppykalustoa. Keräilyreitti jatkuu Kuopiosta Jyväskylään, Lahteen ja Luumäelle veljeni Martin kotiin, jossa lastaamme suksi-, ym kaluston Martin Ivecoon.
Lähtöhetki kohti Uralia on keskiviikkona 27.02. klo 12.00 LPR:n ABC:ltä. Meidän mukanamme lähtee Martin ikätoveri Pyhäselän Teuvo Koljonen. Pääporukka menee lentäen ja jotkut junallakin
Tänään meillä oli mäkihyppytreenit Puijolla  Maukosen Timon, Kinnusen Sepon, Miettisen Juhan ja parin venäläisen veteraanin kanssa. Keli oli melko tuulinen josta johtuen me Timon kanssa hyppäsimme K64 mäessä. Huomenna harjoitusryhmään liittyy myös Ari Noponen..
Minun piti tulla Kuopioon jo viikon puolivälissä, mutta ilmeisesti joku pöpö yritti nujertaa minut petin pohjalle. Pari päivää makailinkin huonovointisena kotona ja voimat olivat aivan tipotiessään, mutta tänä aamuna vointi oli aivan ok.
Alkuviikosta soitteli Joose Minusinskista ja pyysi minua kyselemään josko löytäisimme  vaikka käytetyn tehokkaamman lattianhiontakoneen, jota voitaisiin käyttää Karatusan kirkon hirsien kunnostamisessa ja samalla hioa myös Vitalin pappilan lankkulattiat. Ennen Joosen soittoa olin saanut jo Huttusen Heikiltä  tekstiviestinä tiedon , että Karatusan kirkon rakennuslupa-anomukset on hyväksytty.
Heikki on jäämässä eläkkeelle SEKLin Etelä-Savon Kansanlähetyksestä,  mutta häntä on pyydetty vetämään Karatusan kirkonrakennushankkeen varainkeräysprojektia ja sen vuoksi hän on menossa palaveriin Ryttylään huhtikuun alussa juuri ennen Kansanlähetyksen Idäntyön päiviä.
Minun seuraava  Siperiaanlähtöpäivä on 8. huhtikuuta. Palaamme tältä urheilureissulta maaliskuun 12- 13 päivän paikkeilla, joten ehdin olla Suomessa vielä jonkun aikaa.
Toivottavasti löytyy joku talkoomies kaverikseni Siperian matkalle.

tiistai 12. helmikuuta 2013

TSAIKOVSKIN MM-KISAREISSUN LÄHTÖLASKENTA KÄYNNISSÄ

Sunnuntaina hyppäsin veteraanihyppääjä kavereitteni kanssa  Janakkalan K64 mäessä viimeisen veter.cupin kisan ennen helmi-maaliskuun vaihteen MM-kisareissua. 
Lauantaina meillä veteraaneilla oli myös cup.kisa Lahden K90 mäessä, ja se hypättiin yleisen sarjan ja alle 20v junioreitten Veikkaus-Tourin kisan yhteydessä. Vaikka sääennustukset pelottelivat meitä runsaalla lumentulolla saimme hypätä molemmat kisat sekä niitten harjoituksetkin hyvissä olosuhteissa. Lahden ysikymppiin meitä veteraanihyppääjiä kertyi vain kahdeksan ja minä olin reilusti vanhin. Toinen yli 50v sarjassa oli minua hieman yli 10v nuorempi Imatran Veijo Stranden. -Oli mukava hypätä tuosta ensi kesänä profiilinuudistusremonttiin menevästä korkea lentoisesta (hieman vanhanaikainen profiili) ysikympistä, vaikka omat kisahypyt olivat vain 54 ja 57,5m .  Muut veteraanit, kuten junnut ja yleisen sarjan hyppääjät vetelivät pitkiä ja komeita siivuja. - Aivan erikseen pitää mainita koehyppääjinä erittäin hienosti hypänneet. Mico (12v) ja isä Janne (35v) Ahonen. Yksi myönteinen ilopilkku oli niin Lahden kuin Janakkalankin kisoissa pitkän (10 + 3v) tauon  jälkeen hyvin hypännyt lahtelainen 36v Marko Malkamäki.
Toisen comebackin tänä talvena tehnyt Janne Ahonen pääsee aloittamaan kilpailemisen yleisessä sarjassa puolen vuoden karanteenin (doping-testeihin liittyvää) jälkeen. Veteraanisarjoissa hyppäämiseen pitäisi olla parin vuoden tauko edellisistä mc-pisteistä. Jos kaikki sujuu hyvin Janne nähtäneen jo tämän talven lumillakin jossain kisassa.
Sain Janakkalassa jo kahden MM-kisoihin lähtevän veteraanin hyppykaluston Transitiini.
Minulla on tarkoitus kerätä lentämällä Uralille Tsaikovskin MM-kisoihin lähtevien urheilijoitten kalustoa sunnuntaina 24.02. Kuopiosta. Tiistaipäivänä Jyväskylästä ja ti.iltana Lahdesta, josta ajan veljeni Martin luokse Luumäelle lastaamaan hänen Ivecoaan.
Jos Jumala suo, niin starttaamme  kohti Uralia ke.27.02. klo 12.00 Lappeenrannan ABC:ltä ja tavoitteena on olla perillä Tsaikovskissa lauantai-iltana (2400km ajomatka) samoihin aikoihin, kuin lentämällä matkustava pääjoukkokin.
Eilen onnistuin lopultakin tavottamaan puhelimella 3 viikon yrittämisen jälkeen  n 5v sitten mäkihypyn uudelleen veteraanisarjoissa aloittaneen ystäväni Matti Nykäsen.  Iltapäivälehtien mukaan  Matilla on taas ollut  hyvin menneitten kahden ja puolen vuoden jälkeen vaikea jakso elämässä. Toivottavasti Matti pääsee taas kunnolla balanssiin elämänsä kanssa. (Muistetaan Mattia ja hänelle tärkeitä ihmisiä myös rukouksin).  - Elättelen vielä toivetta, että näkisimme Matin hyppäämässä Tsaikovskin MM-kisoissa, jonne hän on erittäin hyvin treenannut.  Tärkeämpää kuin nää kilpailemiset on kuitenkin  tasapainon löytäminen ja säilyttäminen elämässä.
Viikonloppuna minulla kipeytyi nielu ja alkoi nuhaflunssa. Sunnuntaina oli jo  Janakkalan kisoissa puhti pois. Vain aamun harjoitushyppy lensi kunnolla. Kisoissa tussahdin aivan kumpuun.
Yövyimme mäkikaverini Ari Noposen (33v) kanssa la-su välisen yön siskoni Anjan ja Reinon kerrostaloasunnossa Ryttylässä. Anja ja Reino ovat toista talvea Espanjassa.
Arttu lähti heti kisan jälkeen perheensä (vaimo ja 6v poika ja 1v tytär) luokse Enonkoskelle.  Minä jäin vielä toiseksi yöksi Ryttylään ja kävin tapaamassa Vie Sanoma-lehden toimittajaa Heli Hyvöstä, joka tekee juttua meidän Siperian työstämme. Kävin katsomassa myös helmikuussa Siperian Omskiin kielikouluun lähtevää Aitamäen pariskuntaa (kaksi pientä lasta). Minun pitäisi viedä huhtikuun alkupuolella heidän muuttokuormansa kun menen Transitilla Siperian työjaksolle. Otan mukaani peräkärryn, jolle on varmasti käyttöä Minusinskissa ja Karatusassa.
Viime yön nukuin jo taas täällä Vääksyn Myllytiellä Riikan ja Jannen paritalon puolikkaassa.
Jannella on vielä parin viikon työjakso Tampereella ja yritän viipyä täällä muutaman päivän ja olla tarvittaessa apuna Riikalle lasten kuljetushommissa yms.
Sikäli kuin kunto sallii, yritän treenata myös Tsaikovskin kisareissua silmällä pitäen.
Kun palaamme MM-kisamatkalta yritämme järjestää yhteistä aikaa Jannen ja veljeni Auliksen kanssa. Tallisaaressa on viime syksynä myrskyssä kaatuneita isoja puita, jotka pitäs karsia, pätkiä ja myös kuljettaa mantereen rantaan kait moottorikelkalla.
Kevään työjaksolle Siperiaan on tarkoitus lähteä heti Ryttylässä 5-7.4. pidettävien Idäntyöpäivien jälkeen. Vielä en tiedä ketään talkoomiestä, joka lähtisi kaverikseni.  Jäppilän "pojat" Esko ja Kyösti ovat kai harkitsemassa talkooreissua ensi syksyn jaksolle.
Joulun alla arkkitehti Jorma Laine oli käynyt Minusinskissa ja Karatusassa jättämässä Karatusan kirkkoprojektin rakennuslupahakemukset Karatusan kunnan  rakennustoimistoon.
Jos kaikki sujuisi "kuin elokuvissa", niin optimistisimmassa tapauksessa keväällä voisi alkaa Kartusan kirkon perustusvaihe ja silloin hirsikehikon pystytys voisi alkaa ensi syksynä.
Useimmiten tällaiset isot kirkkoprojektit lähtevät melko hitaasti liikkeelle.
Kevään jaksolla taidamme keskittyä jatkamaan Minusinskin seurakunnan huoneiston remonttia torin kupeessa. Seurakunnan toimitiloihin pitäs rakentaa sisäänkäynti torin puolelta ja sisäpuolella olis pari väliseinän purkamista ja lattioiden sekä seinien remontin jatkamista.

tiistai 5. helmikuuta 2013

KOMPJUUTERI UNOHTUI VÄÄKSYYN JA VIEROITUSOIREITA OLLUT MELKOISESTI

Lieneekö jo kaksi vai kolme viikkoa siitä kun lähdin Vääksystä ja unohdin kannettavan tietokoneeni sinne.  -Näköjään ihminen tulee jotenkuten toimeen ilman tuota kapistustakin, varsinkin kun saa silloin tällöin lainata jonkun ystävän, kuten nyt tyttäreni Tiinan konetta.
Siperian projektiini liittyvän ystäväkirjeen kirjoittamisessa  on tullut aina vaan pitempiä taukoja. Aikaisemmin kirjoitin ystäväkirjeen aina juuri ennen syyskauden reissulta paluuta ja laitoin siihen talvijakson mäkikilpailu- ym. ohjelmaani.  Sen pohjalta minulla on ollut kahtena talvena muutamia srk.vierailuja. Nyt kun tuo kirje jäi kirjoittamatta, noita srk.vierailujakaan ei ole ollut. Kansanlähetyksen Lähetyskeskuksessa Ryttylässä kävin heti Suomeen palattuani tapaamassa kotimaan esimiestäni pastori Tapani Kaitaista, joka koordinoi mm. Siperian työtä ja vähän myöhemmin osallistuin SEKLin työntekijäseminaariin Ryttylässä. Tosin allakkani oli hieman sekaisin, vähän kuin Aleksis Kiven seitsemällä veljeksellä, jotka lähtivät juopottelujakson jälkeen Impivaarasta katumuspäällä kirkkoreissulle maanantaina ja joutuivat tappelukseen Toukolan poikain kanssa.  Minäkin olin päivän verran myöhässä seminaarin aloituksen suhteen, mutta selvisin ilman kolhuja ja mustelmia.
Tämä talvi on mennyt pääasiassa mäkihypyn piikkiin. Olen päässyt harjoittelemaan aika hyvin, mutta liikakiloista en ole päässyt juurikaan eroon, niinpä maan vetovoima on kiskaissut minut useimmiten kumpuun, vaikka olisin halunnut liitää likelle k-pistettä. Mäkihypyn kannalta ihannepainoni olisi vähän alle 60 kiloa, mutta digivaaka näyttää lahjomattomasti noin 68 kiloa.
Vihdoinkin olen saanut alulle hiihtoharjoittelun ja sen myötä elättelen vielä toiveita elopainon putoamisen suhteen. Sunnuntaina olin kuudetta kertaa hiihtosuksilla ja vieläpä kilpailun merkeissä.
Yhdistetyn SM kisoissa Siilinjärvellä tuli kultaa mutta sarjassani ei ollut muita. Hiihdin silti lähes täysillä, mutta en ihan veren maku suussani. Puijon K90 mäessä voitin vain itseni (muut eivät noin suureen mäkeen uskaltautuneet), mutta kisahypyt menivät ala-arvoisesti . Pari kolme tuntia ennen kisaa olleissa vapaissa harjoituksissa tein alokasmaisen virheen. Hyppäsin liian monta kertaa ja illan kisassa oli jalat niinsanotusti jumissa.  Sama jumitus jatkui seuraavana päivänä eli lauantaina kuusnelosessa. Raimo Oksanen oli ainut meistä yli 60v paoista, joka pääsi vähän eroon kummusta.
Oma sijoitukseni oli toinen eli hopeaa   heikoilla hypyillä.
Jo lauantai-illan harjoituksissa Siilinjärven K42 mäessä hyppy alkoi löytyä ja hyvä vire jatkui sunnuntain kisassakin. Voitin niukkaakin niukemmin Raimon hyvien nappieni (telemarkit) ansiosta, vaikka Raimo hyppäsi molemmat hypyt pitemmälle. Pari viikkoa aikaisemmin Imatralla K53 mäen veter.cupin kisassa loistanut Hesan Antti Kokkonen oli niin Puijolla, kuin Siilinjärvelläkin kuin varjo entisestään, mutta viimeistään Tsaikovskin MM-kisoissa Antti taas ryhdistäytyy kuten niin monta kertaa ennemminkin.