perjantai 9. heinäkuuta 2010

Hellettä piisaa....

Kirjoittelen tätä toiseen kertaa, kun ensimmäisen yrityksen teksti vaan hukkui johonkin.
Hyvä ystäväni, myös kirjoittamista aikoinaan harrastanut jo ajan rajan toiselle puolen siirtynyt Anita sanoi, että vasta kun olet kirjoittanut tekstin viiteen kertaan, se on julkaisukelpoinen. Ilmeisesti se ainankin lyhentäisi
juttua melkoisesti, sillä kovin pitkää ei jaksaisi viittä kertaa naputellakaan tällä "kahdeksan lepää ja
2 tekee työtä" systeemillä.
Kansanlähetyspäivät Lahden Suurhallissa menivät hienosti. Kiitos niin Taivaan Isälle kuin kaikille kortensa kekoon kantaneille. -Jos Lahtelaiset osaa järjestää hienosti talvilajien arvokisoja, niin samaa on sanottava myös hengellisestä kesätapahtumasta. Olin mukana kolmena päivänä.
Kun en ollut saanut mistään käsiohjelmaa missasin aloituksen perjantaina. Edellisellä kerralla olin uskonut painettua sanaa Uusi Tie lehdessä ja harhaillut Kouvolan eteläisessä osassa etsimässä tapahtumapaikkaa. Painovirhepaholainen oli  silloin iskenyt. Virhe oli kuulemma korjattu seuraavassa lehdessä, mutta se ei ollut sattunut  käsiini.
Nyt harmitti kun professori Tapio Puolimatkan raamatun tutkistelu oli ohi kun saavuin paikalle.
"Teippi" ja siskonsa "Pippuri"kuuluivat -60 luvun lopulla uskovien nuorten iskuryhmään kun aloittelin  E-S KL:n Imatran osaston evankelistan hommia. Tuon iskuryhmän tavoitteena oli kaupata jokaiseen kotiin Imatran kaupungissa Richard Wurmbrantin "Kristus Rautaesiripun takana". Innokkaasti he työtä tekivätkin.
Tarkalleen en muista myydyn kirjallisuuden määrää.
Törmäsin Tapioon ja kahta suloista pikkupoikaa paimentavaan professorin rouvaan juhlapaikalla. Vaikka edellisestä tapaamisesta olikin jo 38 vuotta, niin "Teippi" oli ihan sama filosofi oikeassa mielessä kuin silloin nuorenakin. Raamatun tuntemus ja elämänkokemus kaiken ammattiin liittyvään opiskeluun sovellettuna olivat
tehneet miehestä sen jonka me nyt tunnemme todellisena apologina, eli uskon puolustajana. Myöhemmin lauantaina  osallistuin myös Tapion kanavaan .
Pe.illan viimeisimmät tilaisuudet jäi kokematta kun ajoin yöpaikkaani tyttäreni Riikan luokse Vääksyyn ja kävin kuuntelemassa perinteiset Kanavan kesämusiikit. "T.Juntunen&Tyhjät lasit" joissa soittivat muitten huippuammattilaisten mukana vävyni Antti ja Janne oli illan pääesiintyjä. Miksaajana äänentoistokamoineen toimi ystäväni Jölö Lundberg Savonlinnasta.
Lauantaina jouduin lähtemään kesken kokousten ystäväni 15v. huippumäkihyppääjä Leevi Mutrun rippijuhliin
lähelle Hennalan varuskuntaa.. Sunnuntaina ehdin olla kokoajan juhlilla jotka huipentuivat lähettien siunaamiseen. Johtuen omaan Siperian kentälle lähtemiseen liittyviin käytännön järjestelyihin ja yhteydenottoihin mahdollisiin lähettäjäseurakuntiin ,jotka olivat vielä "vaiheessa", seurasin tapahtumaa muun juhlayleisön kanssa  penkiltä .
Joskus olen laskenut leikkiä omaa mahdollista matkaansiunaamistani ajatellen, että olen vähän kuin Asterix-
sarjakuvan isoa kiveä kantava Obelix, jolle ei enää taisteluun lähdettäessä annettu taikajuomaa, koska kaveri oli lapsena pudonnut taikajuomapataan. Minuthan on jo lapsena kastettu ja vihitty nuorisonohjaajaksi  -68, sekä siunattu -69 kesällä Kansanlähetyksen työhön Lpr:ssa yhdessä Lauri Kaskaman ja opiskelukaverini Pekka Paajasen kanssa. Todellisuudessa koen, että omassa varassani olen heikkoakin heikompi kun on kysymys hengellisestä sodankäynnistä.
Monipuolisen , onnistuneen ja siunatun ohjelman ohessa hengellisten kesäjuhlien varsinainen "suola" on ystävien tapaaminen ja seurustelun sakramentin hoitaminen. Niin oli näilläkin juhlilla. "Teipin" ja hänen perheensä lisäksi törmäsin moneenkin tuttuun, joista on kerrottava ainankin kuinka esittelin ystävälleni Nishni-Novgorodin lähetti Miina Viitaselle "Sallan tytöt" . Vanhemmille jo eläkkeellä oleville KL:n saarnamiehille "Sallan tytöt" oli yksi merkittävä tukipilari, niin lähetystyötä kuin kotimaantyötäkin ajatellen. Vuosikymmenten
ajan pieni uskollinen naisryhmä on rukouksin ja käytännön uhrauksin kantanut vastuuta ja samalla pitänyt esillä evankeliumia. Ainankin kaksi perustajajäsentä  Senja Kivelä ja Ilmi Törmänen on jo siirtynyt kirkastetun seurakunnan riveihin. Vuosikymmeniä ryhmän autokuskina toiminut Irja oli nyt saanut matkaansa ystäväni Topi Raatikan tyttären Tuula Saariniemen. Tapaamisen ilo oli suuri ja sen halusin jakaa rohkaisuksi myös ystävälleni Miinalle.
Minulle "Sallan tytöt" sarjaan kuuluu kolmekin ryhmää: Omat tyttäreni, joille vävy Janne sanoitti ja sävelsi oman biisinkin nimellä "Sallan tytöt" sekä ne "Sallan tytöt" joita ei voi esitellä ilman "Sallan poikia",joitten parissa tein merkittävän osan elämäntehtävästäni, mutta se onkin jo toisen jutun aihe.

6 kommenttia:

  1. Täällä yksi Sallan tyttö! Tarkennuksena Sallan tyttöjen biisiin: sanat Janne -vävy, sävel Kari vävy ja intro Antti -vävy. Sovitus Ora ja Kari. Hieno biisi, jonka me tytöt saatiin joululahjaksi vuosia sitten.=)

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva, kun tekstisi kautta minäkin pääsin KL-päiville! Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille kommentoijille ja Tiinalle tarkennuksista! t. Aatsa

    VastaaPoista
  4. ...ja biisin nimihän oli:"Sallan tyttöjen onnenpäivä", ei "Sallan tytöt". (Suom. huom.).

    VastaaPoista
  5. Hieno blogi sulla pappa! Jatka vaan samaan malliin :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista Eero tyttärenpoika Turunen!
    Pitänee kirjoitella uutta tekstiä, koska helle ainankin hetkeksi loppui. Eilen tuuli kovasti
    ja yöllä sekä aamulla satoi rankasti.t. Aatsa

    VastaaPoista