"Kaikki loppuu aikanaan - Armonsa ei milloinkaan"

Otsikon alkuosa lienee jokaiselle selviö. Loppuosassa onkin sitten kysymys uskosta. Tämä lienee tällä erää viimeinen blogikirjoitus täältä Etelä-Siperiasta, sillä äsken suunniteltiin, että jos tavotetaan Melaset Krasnojarskista ja heille sopisi että naisväki voisi lepäillä huomisen ja  yöpyisi heillä ke-to välisen yön sekä saisi vielä autokyydin torstai aamuna lentokentälle, lähtisimme Ivecolla myöhään tänä iltana ajamaan Krasnojarskiin (noin 450 km).
Yöllä on mukavampi tehdä matkaa kuin helteisenä päivänä kun on kolme pientä lasta ja meitä aikuisiakin on neljä.  Jatkamme Joosen kanssa kahdestaan Krasnojarskista lännen suuntaan.Joosella on haaveissa poikkeaminen myös Mordvan Saranskissa tervehtimässä entisiä seurakuntalaisiaan. Katsotaan sitten miten matkanteko sujuu ja missä ehditään pysähtyä. Aamulla aikaisin veimme Ivecolla osan tamperelaista aktioryhmää Abakanin lentokentälle. Hanna, Salla, Jaakko, Markus ja Matti ovat jo Moskovassa, josta menevät yöjunalla Suomeen. Illalla meni melko myöhään jälkeen puolenyön, joten nukuin kuin tukki kunnes kännykkä herätti viideltä. Kun palasimme Joosen kanssa jatkoin unia Ivecon "sviitissä" lähelle puoltapäivää ja nyt kirjoittelen Pitkästen koneella. Kohta lähden etsimään varaosailikkeestä moottoriöljyä ja hieman varaosia huoltoa varten. Iltapäivän ja illan aikana pitää siivota ja tyhjentää "vierasmaja", jonka vuokrasuhde päättyykin.
Tänne jäävä tulkkipariskunta Juho ja Hanna-Kaisa muuttavat tänne Pitkästen " kvartiiraan muutamaksi yöksi ja matkustavat sitten junalla Suomeen. Toinen muusikkotytöistä eli viulisti Anni lähtee tänä iltana junalla kohti uusia seikkailuja. Hänellä on sunnitelmissa ensin Ulan-Ude, sitten Mongolia, Kiina ja lopuksi Vietnam.
-Aikamoinen seikkailija tyttölapseksi. Suomen lisäksi näyttää sujuvan englanti ja venäjäkin jollainlailla.
Viime viikolla palasimme kyliltä Minusinskiin, jossa oli nuorten saunailta mukavalla, mutta hyvin yksinkertaisella ponttoonisaunalla melko lähellä kaupungin keskustaa Jenisein "siltapadoilla" osittain pysäytetyn sivuhaaran varrella. Perjantaina pidettiin vapaapäivä, mutta käytiin iltapäivällä tutustumassa aika mittavaan ja tasokkaaseen Minusinskin museoon. Suosittelen paikkaa jokaselle tänne päin matkaavalle. Siellä kyllä huomaa, että varsinaista sivistystä löytyy muualtakin kuin kehäkolmosen eteläpuolelta.
Lauantaina lähdettiin taas kylille. Ensimmäisessä eli Verhnie (Ylä) Bulangassa tavattiin kulttuuritalolla tuttuja virolaismummoja ja ystävällistä vahtimestarirouvaa ja sovittiin sunnuntaiksi jumalanpalvelus.
Majoituttiin Nishni (Ala) Bulankan koululle ja vietettiin kyläiltaa kauniin joen rannassa. Meitä lienee ollut yhteensä jonkun matkaa päälle kahdenkymmenen. Edelleenkin aktiolaisten sketsit menivät hyvin perille. Laulettiin melkolailla ja iltahartauden päätteeksi rukoiltiin yhdessä Isämeidän kaksikielisesti.Tulva oli laskenut edellisestä noin kuukausi sitten tapahtuneesta käynnistä toista metriä. Silloinhan Lauri heitti talviturkkinsa kylmässä tulvivassa joessa. Vieläkin vettä oli reilusti alle normaalin kesäkorkeuden. Teimme itsekukin omia uintiennätyksiä reippaassa myötävirrassa noin 30-40m matkalla.

Koko porukka nukkui koulun lattialla, paitsi minä Ivecossa. Nyt ei ollut jousitettuja hetekoita kuten Suetukissa, eikä superlonpatjoja kuin kaksi, mutta aktioilaisilla oli ohuet retkipatjat ja yönvanhoiksi selvittiin  jotenkuten.  Aamupalla luettiin Päiväntunnussanan mukaiset tekstit, joitten pohjalta syntyi pewrusteellinen keskustelu. Aiheena oli Helluntai ja Kolminaisuus, joista jatkettiin V.Bulangan jumalanpalöveluksessa puolilta päivin. Kulttuuritalon emäntä oli aitovenäläis/siperialaiseen tapaan loihtinut upean ruokapöydän kirkkovieraille.Onneksi meillä oli edes hänelle ja parille tutulle mummolle annettavaksi kahvipaketit Suomen tuliaisina.
Aktion "työosuus" alkopi olla "paketissa" ja suuntasimme Mitsubishin ja Ivecon keulat Motorskojen kylän ja erämaataipaleen kautta kohti Jergakin kansallispuistoa Saijanin vuoristossa.  Matkassa olivat mukana myös Hilja ja Saima Anni-tätinsä kanssa. Alkumatka noin puolensataa kilometriä oli hiekkatietä ja kyllä pölyä ehti
tunkea Ivecon takaosaan melkolailla.
Oli aurinkoinen hellesää. Ongelmana siis helle autossakin (Ivecossa ei ole ilmastointia, kuten Mitsubisissä), mutta vastaavasti nähtiin upeita maisemia, jotka paranivat mitä korkeammalle noustiin.
Luntakin löytyi 1500m korkeudelta jonne tie nousi. Jatkoimme "huipulta" reippaat 20 km tuttuun leiriytymispaikkaan, josta saimme varattua keskeneräisen mökin majapaikaksi ja myös saunan kolmeksi tunniksi. Tyttöjen saunoessa Joose paistoi kanasaslikkia ja siinä sivussa keitettiin myös  teet ja kahvit kutern myös  tattarit saslikin kaveriksi. Lopuksi myös lettupannut "saivat kyytiä". Vieressä kohissut vuoristopurokin tuli kokeiltua saunasta käsin.
Maanantaiaamu valkeni sumuisena ja aktioryhmän lähdettyä vaeltamaan puron vartta vastavirtaan ilma muuttui selväksi sateeksi. Pitkäsetkin lähtivät pari tuntia myöhemmin kävelemään samaan suuntaan pukeutuneina muovisäkkeihin, mutta koko konkkaronkka palasi ennen "laskettua aikaa", vaihtamaan kuivaa ylleen.
Paluumatkalla Jergagilta pysähdyttiin syömään saslikkia ja ostamaan vuoristotuliaisia ensimmäisestä kylästä.
Joosen autokunta ajoi suoraan Minusinskiin. Minä tein noin 150 km lisälenkin kuuden innokkaimman kanssa Saijana Susenskojen voimalaitospadon kautta ( kuudenneksi suurin maailmassa).
Insinöörioppilas Jaakon arvio kun sitä kyselin parkkipaikalla padon rakentajien muistoksi rakennetun hienon muyistomerkin luona oli, että etäisyyttä padolle 600 metriä ja korkeutta 40 vai oliko se 50 metriä.
Kerroin faktat : matkaa padolle on puolitoista kilometriä ja padossa korkeutta 245 metriä.
Ihailtiin myös samalla kohtaa Jenisein toisella puolen noin 7-800 metrin päähan vasta rakennettuja "kalaportaita". Rappuja taisi olla viisi. Todellisuudessa kysymys oli ohijuoksutusportaikosta. Yhden portaan korkeus noin 40m ja leveyttä 70-80m. Juhlan kunniaksi ostettiin parkkipaikan kioskista jätskit ja lähdettiin kohti Minusinskia ajaen Jenisein länsipuolista reittiä. Kello oli jo päälle kymmenen illalla kun olimme perillä Minusinskissa, jossa meitä odotti ruoka.
Uni lienee maistanut itsekullekin.