perjantai 12. elokuuta 2011

Lähtölaskenta Siperiaan jo käynnissä

Viisumin alkamispäivä on 22.08. ,joten eipä tässä ole pitkiä aikoja  Siperiaan lähtöön. Olen ollut muutaman päivän Vääksyssä Riikan perheen luona.Äsken asennettiin Jannen kanssa ovea karmeineen keittiön ja makuukamarin välille, joten rakennushommatkaan ei ole ihan päässeet unohtumaan. Olen myös päässyt vihdoinkin alkuun mäkihyppytreeneissäkin tämän kesän osalta. Ensimmäset kolme mäkeä hyppäsin Paimiossa K57 mäessä kyläilyreissun ohessa. Poikkesin tapaamassa keskikoulukaveriani Somerolla ja kun samalle päivälle sattuivat mäkiharjoitukset niin menin mukaan.  Kaksi myös kolmen hypyn treeniä tein heti perään Lahden kuusnelosessa. Tänään olis ollut kolmas treeni Lahdessa, mutta tyydyin toimimaan huolto-, tuulimerkinanto- ja valmennushommissa, kun ystäväni Taneli "Tande" Niemi 37v hyppäsi ysikympissä, ja komeasti hyppäsikin,parhaat hypyt hieman vaille 80 ja 85 metrisiä. Edellisissä treeneissä olivat kanssani Kari Pesonen 51v ja Hannu Rosenlund 62v.
Tätä mäkihyppysessiota edelsi minun osalta kahden päivän pituinen SEKLin lähettien kokoontuminen Ryttylän Lähetyskeskuksessa. Toiset olivat aloittaneet jo sunnuntaina ja osa porukasta jäi vielä jatkamaan ke-to sielunhoitokoulutukseen. Oli mukava tavata entisiä tuttuja ja myös tutustua uusiin lähetystyöntekijöihin.
Myös Joose ja Johanna Pitkänen olivat Ryttylässä su-ma. Ajoimme ma.iltana yhdessä Mäntsälään katsomaan yhtä mahdollista retkeilyautoa Pitkästen käyttöön. Melko iäkäs Hiace oli koriltaan liian loppuunajettu ja jäi odottamaan seuraavia ostajia.
Minulla oli viikonloppuna vanhimman lapsenlapseni Eero Turusen riparin päätösjuhlat. Perhe kuuluu Vapaakirkkoon ja leiri pidettiin Kiponniemen leirikeskuksessa noin 15 km Jyväskylästä Seinäjoen suuntaan.
Aivan upeat ja hengellisesti riemastuttavat olivat leirin päättäjäisjuhlat lauantaina , joihin pääsin Eeron Kaisakummin "siivellä" osallistumaan.  Samaa on sanottava myös sunnuntaina sukulaisten ja ystävien kokoontumisesta Eeron kotona Jkl:n Kannaksenkadulla.
Ennen Jyväskylää olin Kaisan ja Antin vieraana heidän "uudessa" paritalonpuolikas kodissaan Sandelsinkadulla Kuopion Itkonniemessä.Viime Tapanina syntynyt esikoispoika Eppu Akusti oli kaiken keskipiste ja jatkoi papan sydämen valloitusta. Haikea oli erota Epusta kuin kaikista muistakin lastenlapsista, kun jouduin lähtemään Jyväskylän juhlista keskenkaiken kohti Ryttylää, vaikka sitten jäinkin yöksi Vääksyyn
ja ajoin Ryttylään vasta maanantaiaamuna.
Olen vielä menossa ennen Siperiaan lähtöä Savonlinnaan. Pitää tsekata mitä varusteita otan Siperian matkalle.
Johonkin suuntaan pitäisi ratkaista myös Viuhonmäen ok.talon kohtalo. Kohta vuoden siellä vuokralaisena asunut , viime keväänä poikansa Leon isän Miskan kanssa aviotunut Niina on muuttamassa pois talosta. Jos seuraava talouslama on tulossa ei juuri nyt kannattaisi luopua kiinteästä omaisuudesta, neuvoi minua Joosen isä Jussi Pitkänen.Muutaman tarjouksen olen jo talosta tutuilta saanut, enkä ole vielä tehnyt Kiinteistöfirman kanssa lopullista myyntisopimusta. Muutamia tuttujakin pitäisi Savonlinnassa käydessä tavata ja myös rukoillen kysellä Taivaan Isältä johdatusta kaikkiin käytännön asioihin.
Tänä iltana soitin kahdella edellisellä Siperian talkooreissulla mukana olleelle Lauri Häkkiselle. Lauri oli yrittänyt minua tavoittaa. Hänellä on alkamassa elokuun lopulla seuraava opiskelujakso rakennusmestarikoulutuksessa. Kevään reissulla kuukauden verran mukana ollut Esko Kaukonen kertoi kun viimeksi tapasimme laittaneensa erään kaverinsa kanssa vuoden viisumin vireille, mutta ei poikansa maataloushommien vuoksi ehdi nyt mukaamme. Esko sanoi, että he saattaisivat tulla myöhemmin junalla. Siksi olisi hyvä jos löytyisi riittävän tilava ja käytännöllinen auto matkan tekoon. Ivecon öljyongelma on vielä ratkaisematta.

8 kommenttia:

  1. Johdatusta ja siunausta sinun matkavalmisteluihin! Minullekin jäi hyvä mieli Eeron juhlista. Jumala kanssasi! Une

    VastaaPoista
  2. Kiitos niin Satulle kuin Unellekin kommenteista.
    Vielä etsitään ja koeajetaan Jooselle käypästä autoa, jolla tehtäsiin nyt edessä oleva Siperian keikka. Juho on jäämässä "hitaana hämäläisenä" paluumatkakuskiksi. Ellei kauppoja synny on vielä takaporttina erään tuttavan as.auton vuokraaminen, tai minun pikku Skodani, jolloin osan porukasta olisi kyllä lennettävä.
    Aatsa

    VastaaPoista
  3. Varjelusta, voimia ja terveyttä pitkälle matkalle sinulle ja kaikille matkakumppaneille. Rukoilen, että auto kestää ja pääsette perille!
    Terveisiä Minusinskiin! Mirja

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mirja kommentista ja mukana elämisestä. Joose teki eilisaamuna kaupat -95 dsl Transporterista Inkeröisessä ja laittelee sitä nyt lähtökuntoon. "Vara-autona" on vielä Flankkumäkien iso as.auto jota olin kysynyt ja josta oli alustavasti jo sovittukin.Kuitenkin Venäjällä ja varsinkin siellä Minusinsk-Karatusa alueella liikkuu mieluummin vähemmän huomiota herättävällä autolla, jollainen rippikouluikäinen Volkkari on. Tarkoitus on ostaa matkaan joitakin varaosia ja tarvittaessa tehdä perillä remonttia.t. Aatsa

    VastaaPoista
  5. Lähdettekö kaikki samalla autolla ja milloin starttaatte? Onneksi teillä on varmaan joitakin yöpymispaikkoja tuttavilla tai kirkoilla.
    Onnellista matkaa! С Богом!!
    Terveisin Mirja

    VastaaPoista
  6. Tarkoitus on matkustaa k.o. VW Transportenilla.
    Etappipaikkoina Saransk ja Omsk ainankin. Lähtö on maanantaiaamuna. t.Aatsa

    VastaaPoista
  7. Menipä se kotimaan lomasi pian. Toivottavasti olet hyvällä mielellä ja hyvissä voinneissa pitkään matkaan ja vaativaan työrupeamaan. Siunattua onnea elämääsi! Täällä muistetaan sinua: porukalla ja hiljaisissa kammioissa. Lämpimin terveisin! Une

    VastaaPoista