Kotimaata jalkojen alla

Eilisaamuna vein talkookaverini Esko Kaukosen ja Kyösti Nokan Kouvolan r-asemalle, josta he jatkoivat junalla Pieksämäelle. Tämä Jäppilän voimakaksikko oli lähtenyt seitsemän viikkoa aikaisemmin junalla kohti itää. Moskovassa miehet olivat vaihtaneet oikeaan Siperian pikajunaan ja majoittuneet kolmannen luokan "Plattskart" osastoon, jossa oli 6 hengen nukkumispaikat. Neljän vrk:n köröttelyn jälkeen he hieroivat unisia silmiään Irkutskin r-asemalla, josta heidät korjasi kotiinsa paikallisen luterilaisen srk:n khra Albert, joka toimi myös heillä matkaoppaana Baikal-järveen tutustumismatkalla.  Me Joosen kanssa vuorostamme korjasimme kaverukset syrjäiseltä (15km keskustasta) Minusinskin r-asemalta ja sen jälkeen heidän kohtalonsa olikin kuin aikoinaan Suomesta Siperiaan passitetuilla pakkotyövangeilla. Kuusi päivää viikossa neljän viikon ajan tiivistahtista työtä Karatusan pappilan laajennustyömaalla. Hyvin nuo 68 vuotiaat "nuorukaiset" jaksoivat tuon kovan urakoinnin.  Johtuen Joosen ja minun harrastelijapohjaisesta rakentajakulttuurista ja suunnittelusta kävi nyt niin kuin aikaisemmillakin kerroilla, että optimistiset arviot aikataulusta pettivät ja työn tahti kiihtyi loppua kohden.
Sen verran annoimme helpotusta urakointiin, että tein "poikien" kanssa kaksi vajaata retkipäivää. Ensin Jenisein jättiläispadolle ja sen lähimaastoon ja sitten Karatusaan eräänä sunnuntaina Minusinskista palatessamme  poikkesimme Tajatin vanhauskoisten kylässä (60km päätieltä itään). Myös kotimaahanlähtöä edeltävänä päivänä passitin "pojat" Vitalin kanssa vierailemaan Suetukin virolaiskylään. Joosekin oli siirtänyt veljensä Juhon kanssa suunnittelemaansa Jergagin vaellusretkeä seuraavalle viikolle ja näin ehti olla jonkun lisäpäivän kanssamme työmaalla.
Ennen iltakuudelta aloitettua Vitalin kodinsiunausjuhlaa "pojat" ehtivät vielä Suetukista palattuansa sänkyjen purku-, siirto-, ja kokoamistalkoisiin. Tytär Svetan ja nuorimmaisen Mishan sängyt vietiin pienempään uuteen huoneeseen ja isompien poikien Diman ja Aljooshan kerrossänky koottiin isompaa huoneeseen, ja näin isä Vitali ja äiti Tonja pääsivät sänkyineen olohuoneesta omaan makuukamariinsa.
Joose saapui paikalle perheensä ja veljensä Juhon kanssa puolenpäivän jälkeen ja asensi viimeisen ikkunan paikoilleen. Juho tiivisteli ala-pohjan tyroksisaumoja ja minä jatkoin yläpohjan villoituksen loppuun. Juuri ennen juhlien alkua saimme Juhon kanssa paikoilleen vintin ja alapohjan ovi/luukkuaukkojen hätäaputyroksilevyt.
Joose, joka juhlavasti albaan ja muihin papin tamineisiin pukeutuneena toimitti kodin siunaamisen oli jo ehtinyt hätistellä meitä Juhon kanssa lopettamaan töitä ja kun viimeinkin pääsimme sisätiloihin pyysi minuakin sanomaan jotain tilaisuuden lopussa olevan vapaan sanan ajalla.  Pää kuten myös sisinkin oli tyhjänä liian kiireisen päivän päätteeksi, ja mielessä myllersi vielä kahteen kertaan muuttunut aikataulu, josta Joose ei ollut muistanut meitä työmiehiä informoida,  mutta kävin Volkkarissa vaihtamassa työrytkyt vähän asiallisempiin kamppeisiin  ja siinä ohessa yritin huokaillakin sen sanomisen puolesta.
Naisväki oli hikoillut keittiössä tarjaoamisten ja muitten valmistelujen kanssa.  Väkeä oli saapunut melkoisesti ja vielä tilaisuuden aikana tuli muutamia naapureita   ja tuttuja perheineen.  Kodinsiunausjuhlista tuli lämminhenkinen ja hyvä tilaisuus ja virallisen siuanuksen jälkeen käyttivät minun lisäksi lyhyitä puheenvuoroja diakoni Oleg, Minusinskin khra Slava ja talon isäntä Karatusan khra Vitali.
Aikalailla haikeutta mielessä hyvästelimme iltamyöhällä talonväen aloittaen automatkan Minusinskiin.
Aamupalan ja pankkiautomaatilla käynnin jälkeen pääsimme toisella yrittämällä matkalle kohti Suomea. Kyöstillä oli unohtunut kihlasormus suihkussakäynnin jälkeen olohuoneen lattialle. Onneksi hän huomasi sen ennen kuin lähdimme ulos kaupungista.
Viiden vrk:n ajo sujui mallikkaasti. Olin itse ajatellut, että pidämme kuten edellisilläkin kerroilla 2-3 tunnin yhteiset yöunet, mutta "nuorukaisten" into entisten morsiammiensa luokse Suomeen ei antanut heille rauhaa, vaan ajoimme kolmessa vuorossa. Vain Uralin länsilaidalla Birskissä, jonne poikkesimme tapaamaan Uralin lääninrovastia Juha Väliahoa ja hänen eestiäistä Anu vaimoaan antoi tilaisuuden nukkua yksi yö ihan lakanoitten välissä. Esko oli joskus 4v sitten ollut siellä rakennustalkoissa. Olivat rakentaneet perustukset lähetystalolle, joka nyt kauniina punatiilivuorauksin yllätti niin Eskon kuin meidätkin. Aivan upea oli myös siperialaishirsistä rakennettu rukoushuone, jonka yläkerrassa oli khran pappila ja kanttorila.
Pienenä, mutta silti suurena yksityiskohtana oli suomalaisen jostain Oulun suunnalta kotoisin olleen hirsirakentajan ratkaisu sisäseinien hoyläämisestä ja hiomisesta. Vävyni Janne oli viime kesänä toteuttanut juuri samanlaisen ratkaisun heidän vielä keskeneräisessä hirsiraketeisessa kesämökissään lähellä Savonlinnaa Suurjärven Tallisaaressa.
Alkujaan yhdelle tontille rakennettu rukoushuone, oli saanut lisäalaa, kun naapuritaloista olivat vanhat asukkaat muuttaneet pois ja srk.oli saanut ostettua ne. Nyt siellä oli kaikkiaan viisi tonttia, joista yhdellä sijaitsi khra Slavan pappila ja yhdellä sijaitsi ns. hunajatalo.  Viimeksi mainittu on Juha Väliahon sitkeyden osoitus. Siinä on hyvällä alulla oleva liikeidea kehittymässä. Tarkoituksena on omavaraisuuden tason nostaminen, Uralin rovastikunnan pappien palkkojen ja myös Birskin srk:n talouden hoitamiseksi. Jos hanke etenee hyvin , niin ehkä myös Inkerin kirkko saa siitä jonkun siivun.  Hunajatalossa purkitetaan huipputekniikalla todella korkealaatuista lehmushunajaa. Mekin ostimme muutaman purkin tuliaisiksi. Toimme Suomeen Anun ostaman 30 kg hunajalastin ja pari suurta matkalaukkua. Väliahot, jotka -90 luvun alussa aloittivat yhdessä Venäjän työn Marin maalla Joshkar-Olassa ja 9v sitten siirtyivät tuonne Birskiin ovat ensi talvena palaamassa kentältä. Heillä on kuitenkin vielä 4v työsopimus Suomen Lähetysseuran kanssa ja tuon neljä vuotta he tekevät työtä Anun synnyinmaassa Virossa.
Sain paljon hyviä ideoita Karatusan rakentamishankkeita ajatellen ja koko Birskin vierailu oli niin sydämellinen, että se suorastaan sattui. - Voi sanoa, että tuo Birskin lähetystyöprojekti on varsinainen hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun kuljetaan ( ja myös rakennetaan) rukoillen.
Kouvolan asemalta lähdettyäni poikkesin Lahden mäkikeskukseen jossa totesin, että lumiverkot olivat viritetyt paikoilleen. Soittelin Anun lapsenlapselle, joka opiskeli Riihimäellä sekä eräälle Tapanille joka lupasi hakea Anun tavarat Ryttylästä ja toimittaa ne heidän kotiinsa Hyvinkäälle.
Tulin Ryttylään sopivasti ruoka-aikaan ja lounaalla ehdin jutella kohta eläkkeelle jäävän puolitutun kiintistönhoitajan kanssa. Olin puhelinyhteydessä myös idäntyön koordinaattorin pastori Tapani Kaitaisen kanssa, mutta en enää malttanut jäädä häntä odottamaan vaan ajoin Lahteen, jossa kävin tutussa ja mukavassa Salpausselän AD-huoltokorjaamossa neuvottelemassa Joosen Transporterin katsastusremontista.
Vien auton ensi maanantaina heti aamulla korjaamolle.