Vain tämä yö Suomessa Riikan perheen luona Vääksyssä ja sitten Transitin keula kohti Siperiaa.
- Kiirettä on pitänyt matkan valmisteluhommissa ja paljon jäi keskeneräiseksikin.
Viime perjantaina pistäydyin Tallisaaressa karsimassa ja pätkimässä viimeisen tuulenkaatonäreen ja sitä edellisenä päivänä tein vielä sen Kuopion porrastolpan sahaus- ja mäkiharjoitusreissun. Jossain välissä ajelin heinikkoa nurin omanapuitten välissä ja samalla raivasin villiintynyttä puutarhaa. Sekin homma jäi kesken, jospa Arska ehtisi käymään tekemässä puutarhan loppusiivousta. Transitiin jatkoin tavaratilan rakentelua ja sitten hain sunnuntaina Särkikujalta Pitkästen sinne valmiiksi laittamat tavarat, joita oli paljon. Joosen ja Johannan äidit toivat Jussin ja Matin kanssa viime hetkessä vielä lisää tavaraa ja auto alkaa olla täynnä "kuin Turusen pyssy".
Eilen kävin hakemassa Luumäeltä Martin ja Ilmarin luota Ivecosta purettuja auton korjausvälineitä eli monen sortin avaimia yms. Tänne Vääksyyn ehdin eilisiltana. Tänään huollatin Transitia Lahdessa. Sisävaloja, rek.kilven valoja, polttoainesuodattimen ja jarrunesteitten vaihto. Kävin ostamassa myös varalaturin.
Hoitelin myös pankkiasioita. Suunnitelmissani oli työterveyshuollossa käyntikin, mutta aika ei riittänyt.
Kaiken kiireen jälkeen menin muovimäkiharjoituksiin Lahteen. Mäellä oli ihan mukavasti eri ikäisiä hyppääjiä. Olin Rosenlundin Hannun ja tutun kajaanilaistytön kanssa kuusnelosessa. Uusitalon Kalle hyppäsi "ammattilaisten" kanssa betonissa. Pommitimme Hannun kanssa viidenkympin rajaa ylemmiltä ja se tyttö hyppäsi muutamaa puomia alempaa noin 5m pitempiä siivuja. Minun kolmesta hypystä keskimmäinen osui jonkunverran "kovan päälle" ja kääntyi ihan mukavasti lentämään ohi sinisen viidenkympin viivan.
Jos Luoja suo niin jatkan treenejä viikonloppuna Tsaikovskissa likellä Uralia.

Puuh!
VastaaPoistaOnpa sulla kiirettä.
Siunausta ja varjelusta tielle ja töihin Siberiassa :)
+ Herra kanssasi!
VT
Siunausta ja enkeleitä matkallesi. Muistan sinua ja Joosea rukouksin. Jumalan Sanan lupauksiin uskoen ja luottaen joka hetki.
VastaaPoistaSiunattua matkaa ja Enkeleitä mukaan taas sinne kauas!!! Ja Eppukin aina ekana iltarukouksessa sanoo kovaan ääneen: AATSA-Pappaaa!! :)
VastaaPoistaJa iso KIITOS, kun kaiken kiireen keskellä olit kävässy sen hirren vielä sahaamassa!! Nyt on hyvä jatkaa täällä hommia. Just avasin olohuoneen takaseinää ja sieltä pilkottaa nyt AH, niin kauniin näköistä hirttä, jes!
Muistahan levätä tarpeeksi työnteon ohessa ja sitten ne "lankut" ja venyttelyt; ainakin kerran viikkoon jos et joka päivä ehi!
Paljonpaljon lämpimiä halauksia meiltä kaikilta, muistetaan toisiamme rukouksin!!
T:Kaisa ja pojat <3
Eka kommentti liukeni avaruuteen. Toivottavasti nyt onnistuu. Huomasin matkatoverisi vaimon facebook-sivulta, että olette lähteneet. Ei tässä taaskaan pysy perässä tapahyumissa....Ylimääräisenä riesana kuntavaalit, mutta onneksi ne ovat jo 28.10. enkä muutenkaan aio kampanjaan liiemmin panostaa. Voimia, viisautta, kärsivällisyyttä ja kaikkea muuta, mitä tarvitsette teille urakkaanne! Toivottavasti pääset mäkeenkin joskus tuulettumaan. Leena
VastaaPoistaAI NIIN...UNOHDIN ONNITELLA KAVERIASI JASKAA SYNTYMÄPÄIVÄNSÄ TAKIA! SIIS ILOA JA SIUNAUSTA HÄNELLE TÄSTÄ ETEENKIN PÄIN! Leena
VastaaPoistaLAMPIMAT KIITOKSET KAIKILLE KOMMENTAATTOREILLE JA MUILLEKIN LUKIJOILLE. T. Aatsa
VastaaPoistaOllaan Novosibirskin ev.lut.kirkolla ja ootetaan etta diak.Slava vie meidat Transitin kanssa korjaamolle. Vasen alatukivarsi alkaa olla tiensa paassa. Pikkukaupungin korjaamossa saativat vinksalleen mennytta aurauskulmaa ja niimpa saatoimme hissuksen ajaa n 300km tanne NB.kiin. Yritin kirjoittaa blogia, mutta se ei onnistunut. Toivottavasti taa kommentointi sujuu. Meilla oli Jaskan kanssa hieno viikonloppu Tsaikovskissa. Seurasimme RU.n mestaruuskisoja yh.k125 ja maki K95 junnuista ja ladyista edustushyppaajiin. Monta tuttua valmentajaakin tapasin. Kahtena paivana oli mahdollisuus hypata K65 maessa ja ne harkat meni suht hyvin. Kaksi hyvaa 57 ja 54 metrista,loput tipahti kumpuun. -Kiitos kaikille esirukoilijoille ja siunausta itsekullekin. t. Aatsa
VastaaPoista