"MYÖHÄSTYI KUIN JÄMSÄN ÄIJÄ TAIVAASTA"

Kolme karjua, Aatsa, Markus, Tode

Minusinsk

Naputtelen tätä juttua Pitkästen olohuoneessa, talon koneella. Saavuimme Minusinskiin Toden kanssa iltapäivällä.Söimme lounaaksi Saslikit Abakanin ja Minusinskin välisessä  Saslik-paikassa ja haimme avaimet Pitkästen kämppään Shadrineilta Lähdimme Omskista keskiviikkoiltana ja yövyimme matkan varrella kahdesti nukkueni Transitissa. Viime yön unet venähtivät ruhtinaallisesti  lähes puoliyhdeksään. Annoin Todelle mahdollisuuden keskittyä maisemien katselemiseen ja kuvaamiseen ja ajoin tämän päivän taipaleen kokonaan. -No taipale oli tosi lyhyt. Ehkä noin 300 km. Aamukahvit  ja tuhdin aamupalan nautimme kauniissa paikassa korkean mäen päälle rakennetussa levähdyspaikassa Hakasian rajalla. Maisemien puolesta tuo Hakasian alue Abakaniin saakka onkin koko matkan kauneinta. Lähelle sitä yltää kuitenkin Udmurtian alue Uralin länsipuolella.

Kevään tulo Uralin itäpuolella oli myöhässä edelliskeväisiin verrattuna, mutta loppumatkasta tilanne näytti ja tuntui lähes kolmea aikaisempaa kevättä vastaavalta. - Muuttohaukkoja emme kylläkään vielä nähneet, joten hiiret ja muut myrmelit lienevät vielä maan alla.
Aino on tulossa tänne huomenna lentäen Suomesta ja Pitkästen piti tulla junalla Omskista tänä aamuna, mutta sain sekä Markus Aitamäeltä, että Johannalta tekstarin, että Pitkäset olivat myöhästyneet keskiviikkoillan junasta ja saapuvat vasta huomisaamuna. Laitoin Johannalle vastauksen, ettei syytä huoleen ja että lohduttaisi Joosea, ettei junasta myöhästyminen ole niin vakavaa kuin laivasta myöhästyminen (juniahan lähtee aina uusia).- Jämsän äijällä oli ollut tiketti Titanicin neitsytmatkalle, mutta hän oli myöhästynyt laivasta. Siitä oli tullut tuo sanonta: "Myöhästyi kuin Jämsän äijä taivaasta".
Tämän keväinen matka Siperiaan oli kaksijakoinen. Pysähdyimme nimittäin Omskiin neljäksi vuorokaudeksi.
Sunnuntaina osallistuimme paikallisseurakunnan ehtoollisjumalanpalvelukseen, eli messuun, kuten nykypolvi tapahtumaa nimittää. Liekö siinä jotain lievää siirtymää takaisin äitikirkon helmoja lähemmäksi, joka sinällään voisi olla jopa itsensä Kirkon Herran ajatusten mukaista ("Että he yhtä olisivat").- No onneksi asia ei ole minun päätettävissä. Voin keskittyä enemmän käytännön teologiaan eli lapiota, kirvestä, sahaa ja vasaraa heiluttamaan. - Mestaristamme on eräässä täkäläisessä kirjankannessa nimike "Nje prosta plotnik" ( "Ei mikään tavallinen kirvesmies"). Minulle passaa hyvin tuo pelkkä "Prosta plotnik".
Olin nyt toista kertaa SEKLin Venäjällä työskentelevän väen vuotuisessa kokoontumisessa. Ensimmäinen kerta niin minulle kuin Aitamäen Marille ja Markuksellekin oli ollut viime kesänä Ryttylässä  juuri ennen Pieksämäen Kansanlähetyspäiviä. Viime kesäisen kokouksen ohjelma oli kevyempi; enemmänkin tutustuttiin uuteen lähettipariskuntaan. Nyt oli  pitkä asialista kaikesta mikä vuosikokouksessa piti huomioida. Käytiin läpi niin toimintakertomukset kuin -suunnitelmatkin budjettiasioitakaan unohtamatta.
Ehkä tärkeintä oli kuitenkin kaiken lomassa tapahtunut monipuolinen keskustelu niin työn iloista kuin murheistakin. Niin lähettiperheen kuin kansallisten työntekijäperheitten jaksaminen pitkien välimatkojen maassa ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Lähettiperheitten osalta lasten koulunkäynti ja opiskelu jatkossakin on suuri ja vaikea  haaste. Kun jo parin vuosikymmenen ajan olen seurannut Inkerin kirkossa työskentelevien ihmisten valtavaa työtaakkaa ja usein vaikeita tilanteita, niin ainankin oma toiveeni on että kentälle saataisiin lisää työvoimaa myös henkisen ja hengellisen huollon osalle. K.o. tehtävissä olisi tärkeää
oman äidinkielen käyttämisen mahdollisuus.

Omsk

Tuo Omskin kokoontuminen aukaisi omia silmiäni tajuamaan entistä paremmin esim. koko Saaren perheen valtavan laaja-alaisen työmäärän  tähän mennessä. Juha Saarihan on toiminut sekä kentän esimiehenä, että Siperian lääninrovastina matkustaen hyvin paljon ja Anu on joutunut vastaamaan paitsi suuren perheen kuin myös monien seurakunnnan ja erikoisesti lapsityön kuvioitten pyörittämisestä. Saaren perhe on muuttamassa kesällä lasten opiskelujen vuoksi Suomeen. Juha jatkaa Suomesta käsin piispan kanslian kautta muuttuvalla toimenkuvalla. Hänen tehtäviinsä tulee muunmuassa rovastikunnallisen työn koordinointi.
Entinen kerhopoikani nykyinen Inkerin kirkon diakoni toimi mallikkaasti lähettikokouksen puheenjohtajana ja palautti meidät uudelleen ja uudelleen ruotuun, jos jutustelu pyrki rönsyilemään liian kauas varsinaisesta asiasta. Niin Anu, kuin Johanna ja Marikin ottivat napakasti kantaa asioihin aina kun oli tarvis.
Nyt kuten kesälläkin paikalla oli myös Inkerin kirkon pääkonttorissa toimistoaan pitävä arkkitehti Jorma Laine, jonka työpanos tulee olemaan alati kasvava Siperiassa lähivuosina . Jorma valotti Karatusan kirkkoprojektin nykyvaihetta. Rakennusluvat ovat jo kunnossa. Jooselle hän antoi Karatusan virkamiehille vietäväksi melkoisen nipun kellari- ja perustusvaiheen työkuvia ja hän on itse tulossa kait toukokuussa
Minusinskiin ja Karatusaan. Toivottavasti löytyy hyvä paikallinen rakennusfirma toteuttamaan perustus- ja kellarivaihetta. - Kotimaassa Karatusan kirkkoprojektin keräyspäällikkö Heikki Huttunen tekee parhaansa, että hankkeen rahoituspuoli saadaan pyörimään niin, ettei sen vuoksi tarvitse rakentamistahtia hiljentää sitten kun se saadaan kunnolla vauhtiin. Kysyin Jorma Laineelta sitä mikä on hankkeen kokonaisbudjetti ja vastaus oli ettää 400-550 tuhatta euroa. Ilmeisesti mahdollisen talkootyön osuus ratkaisee melkoisesti loppusumman suuruutta. Itse yritän myös  parhaani, ja siihen rukoilen myös Jumalan johdatusta, jotta löytäisin juuri oikeat talkoomiehet (- ja laastienkelit) syksyn työjaksolleni.
Lopuksi jokunen rivi siitä kuinka matka Suomesta Omskiin sujui.
Lappeenrannan ABC:llä meitä odottivat veljeni Ilmari ja hänen, kuten minunkin hyvä ystävä luumäkeläinen insinööri (vai oliko peräti diplomi) Erkki Kurppa. Lastasimme Erkin autoon sellaista tavaraa, joka ei kuulunut Aitamäkien muuttokuormalistalle, johon olimme hakeneet komeat leimat ja apostollauksen LPR:n maistraatista. Rajan takana pojat antoivat tavarat meille takaisin ja lähtöhalausten jälkeen oli eron aika.
Tullista oli selvitty kunnialla suht`nopeasti (Varsinkin jos verrataan Pitkästen muuttokuorman vientiä Saranskiin joskus 7-8v sitten).

Markus ajovuorossa

Kun marraskuun lopulla "luistelimme" Laurin kanssa lumella ja jäällä vanhoilla talvirenkailla Suomeen, niin nyt ajettiin lähes koko matka sulaa asfalttia vielä lähes uuden karheilla Hakkapeliitta nastarenkailla. Olin kyllä melkoisesti miettinyt asiaa, mutta jättänyt ne jo kuluneet renkaat Transitin takakonttiin ja hyvä niin sillä Uralilla meidät yllätti melkoinen tuprakka ja takatalvi.  Reitin valinnassa tein ainankin yhden selkeän virheen.  Kun oli jo yö tulossa en ajanutkaan Tsaikovskin hyppyrimäkien kautta ( siis n 200 km alempaa) vaan jatkoin Izevskistä pohjoiseen vanhaa tuttua ja huom! opastettua reittiä Igran kautta Permiin. Suurin osa rekoista oli oikaissut Permiin  uutta reittiä , jota en ole ajanut.  Yöllä liikenne alkoi takkuilla ja lopulta poliisit pysäyttivät sen kokonaan. Pääsimme aamulla jatkamaan, mutta ehkä 15 km jälkeen piti kääntyä takaisin. Jumittuneet rekat olivat tukkineet reitin. Onneksi meidät opastettiin pienemmille autoille sopivalle kiertotielle ja niin matka taas jatkui.
Kuitenkin meillä oli vielä yksi "vastamäki" edessä. Jo Ryttylässä kun vaihdoimme SEKLin vanhaan peräkärryyn uuden akseliston ja laitoimme siihen entiset renkaat vanteineen olin katsellut toista rengasta, jonka sisälaidassa oli pykimiä, että ainankin vararengas pitäisi olla. No se jäi kaikessa tohinassa hankkimatta.
Olimme vielä lumen ja jään alueella ja olin itse "puikoissa" katselleen löytyisikö hyvää kahvipaikkaa. Pitemmissä mäissä ajattelin, että jotenkin meno oli alkanut hiipua. -Vedätti enemmän kuin ennen. No kahvila löytyi ja sen pihaan käännyttäessä Tode, joka oli nukkunut "kaljaosastolla" (sanonta ärrää osaamattomien pienempien lähettilasten) oli kuullut vähän poikkeavaa ääntä. Aluksi oli kait hajonnut se rengas ja sitten vanteen ulompi osa. Keskiö pultteineen oli vielä paikallaan ja se oli toiminut kuin jalaksena.
Juuri auton kohdalla olleessa rengaskorjaamossa oli vain kuorma-auton renkaita, mutta kun kävelimme n 100m tulosuuntaan, niin sieltä löytyi lopulta apu, niin työn kuin varaosioenkin suhteen. Jouduin laittamaan tuon vanteen keskiön takaisin paikalleen ja kun ajoin sen sata metriä, niin neliskulmaiseksi muotoutunut keskiö pyöri lonksuttaen kuin konsanaan "Kiviset&Soraset" avoauton neliskanttiset kivirenkaat.

"Keskiö pultteineen oli vielä paikallaan ja se oli toiminut kuin jalaksena."

Uuden korjaamon neljä miestä osoittautuivat sydämelliseksi porukaksi kun kerroimme reissustamme ja ottivat myös halukkaasti venäjänkielisen Karatusankirkko-esitteenkin kuin myös sen ainoan pienen evankeliumikirjasen, jonka satuin Transitista löytämään.
Tuli mieleen ensimmäinen ikivanhalla Duppelt-Mersulla Seppo MäkiArvelan kanssa 1992 Suomen sukukansojen luokse tehty evankelioimismatka. Kerroin pojille kuinkja meillä oli ollut lukuisia hyviä evankjeliumin jako paikkoja, kun tuo auto hajosi milloin mistäkin ja aina kun reminttimiehet korjasivat sitä saimme pitää moniua kokouksia ja jakaa paljon kirjallisuutta. -Evankeliumi tuli silloin "alhaalta" ja evankeliumin vastaanottajat olivat niitä jotka auttoivat matkamiehiä.

Sivun kuvat: www.tode.fi