lauantai 10. toukokuuta 2014

LUPPOILU ON OHI TOISTAISEKSI MYÖS ETELÄ-SIPERIASSA

Jos oli uittotyömaan tuntikirjoihin päässeitten jätkien luppoilu aikoinaan historiaa, jäitten lähdettyä liikkeelle  rytinällä  ja tammivahdin saatua määräyksen ryhtyä vähentämään lankkuja, niin että lanssivaraston pöllit pääsevät aloittamaan matkansa kohti määränpäätä, niin päästiin täälläkin lopulta tosi toimiin. Joose oli Slavan kanssa hakenut Abakanista tiistaiaamuna Suomen länsirannikolta tänne junalla ja lentämällä matkustaneen kolmen hengen talkooryhmän. Noin kolmekymppinen kirvesmies Hannu Niemelä oli Kalajokilaaksosta Rautiolta ja parikymppiset saman alan ammattilaiset Mikaela ja Juulia olivat kotoisin Pietarsaaresta. Kaikki he lukeutuivat lestadiolaisen herätysliikkeen Rauhan Sanan  ryhmään.  Kun jokivarsien uittotyömaa oli päässyt lopultakin alkuun, niin uittoporukat olivat joutuneet puskemaan samoilla silmillä usein pari-,jopa kolmekin vuorokautta, niin kauan kuin uittokeli oli suosiollinen..Talkooryhmän  tytöt olivat matkanneet nukkumatta kunnolla sunnuntai aamusta. Hannu oli selvinnyt hieman vähemmällä ja oli nukkunut  pari tuntia myös lentokoneessa. Niinpä Mikaela ja Johanna "painuivat pehkuihin" Pitkästen asunnolla. Hannu kierteli Joosen ja minun kanssa tekemässä valmisteluja Suetukin kirkon ulkovuoriremontin aloittamista ajatellen. Nappasimme Arskankin mukaamme ja ajoimme Abakaniin, josta ostimme vielä naulapyssyä varten kompressorin ja muutamia vasaroita.
Keskiviikkoaamuna työprikaatimme suuntasi kahdella autolla ensin Karatusaan, jossa vieraat pääsivät tutustumaan Vitalin taloon ja perheeseen. Hannu joutui tulkkailemaan ruotsinkielisille tytöille tärkeimmät asiat. Kohta puolenpäivän jälkeen siirryttiin Suetukiin, jossa tsekattiin majoitusvaihtoehdot ja päätettiin majoittua kirkon viereiseen  autioon taloon. Mikael oli jäänyt vielä Minusinskiin parantelemaan jalkaansa.
Ensimmäinen urakka  odotti jo sillä Karatusan sahalta saapui ajallaan iso kuorma-auto, jonka lavalla oli n 300 neliötä komeaa kedripanelia  (25x250 mm) nelimetrisenä ja telinetarpeiksi sahatavaraa.
Lankut (kakkosneloset, ja -vitoset) sekä laudat pinkattiin kirkon pihalle aitauksen sisälle, mutta panelit (n 8 kuutiometriä) kannettiin sisälle kirkkoon. Urakka oli melkoinen ja otti aikaakin lähes kaksi tuntia.Hannu valmisti myöhemmin kirkkoon työskentelypöydän johon asennettiin juuri tätä remonttia varten ostettu katkaisusirkkeli.
Keskiviikkoillaksi palasimme Karatusaan Vitalin taloon saunomaan ja veimme myöhään illalla Karatusan kirkkotyömaalta sinne toissa kesänä jätetyt  lankuista ja laudoista raennetut telinetarvikkeet.
Ensimmäinen yö majoituspaikassa oli melko kylmä varsinkin Joosella ja Hannulla, joitten huoneessa oli vain öljyllä täytetty sähköpatteri. Tyttojen huoneessa oli pieni lämpöpuhallin joka oli tehokkaampi. Pakkanen lienee ollut yöllä lähellä kymmentäastetta.Päivänmittaan säälämpeni huomattavasti, jopa lähelle Suomen hellelukemia.  Meillä Arskan kanssa oli lokoisat oltavat Transitissa. Lämpöpuhallin toimi hyvin.Torstaina aloitettiin vanhojen panelien purkaminen aluksi maasta käsin ja Hannu aloitti samalla korjailla koolinkeja ja mittailla panelien aloituskorkoja tien puolelle.  Tehtävä ei ollut helppo, sillä kellotapulin pääty oli joskus aikoinaan vähän painunut, eivätkä suurten ja korkeitten ikkunoittenkaan asennus ole ollut aivan viimeisen päälle. Arska jatkoi purkuhommia ja me Joosen kanssa ryhdyimme
pystyttämään tellinkejä.
Perjantaina oli Venäjällä   suuren isänmaallisen sodan voitonpäivä (41-45 sota) ja mekin lähdimme Karatusaan seuraamaan juhlia. Meille Joosen kanssane juhlat olivat ennestään tuttuja, mutta muille uusi vaikuttava kokemus. Paraatin ja juhlapuheitten sekä asiaankuuluvien seppeleenlaskujen jälkeen oli upea konsertti, jossa Vitalin vaimo Antoninakin (Tonja) esiintyi laulaen hienosti. 10v Dima soitti torvisoittokunnassa. Juhlaväkeä oli paraatin aikana varmaan tuhansia, mutta pikkuhiljaa porukka väheni. Me seurasimme  juhlat konserteineen lähesloppuun.Kävimme tutustumassa keskustassa sijaitsevaan ortodoksikirkkoon ja sen vieressä sijaitsevaan pieneen Museoon.
Iltapäivällä teimme Vitalin perheen kanssa picnikreissun noin kymmenen kilometrin päähän Amiljoen lähistöllä sijainneelle lammelle.Mukana oli myös 12v Svetan kavereita.  Vitali ja Joose valmistivat meille saslikkia.
Eilen,eli perjantaina tehtiin oikein kunnon työpäivä ja näkyvää tulostakin syntyi.Vitali oli järjestänyt meille Igorin kotiin lounaan. Borshia ja toiseksi ruuaksi makaroonia lihan kanssa.Tänään jatkettiin töitä kello kahteen. Arska oli saanut uuden vakanssin työmaan ylimpänä purkumestarina, heitellen kellotapulin päädyssä jo ehkä neljän metrin korkeudesta irrottamiaan huonoa laudotusta alas pihalle. Tuo kellotapulin pääty on koko kirkkorakennuksen huonoimmin säilynyt kohta. Tien puoleinen nurkka on tulipalon jäljeltä hiiltynyt ja keskiosassa on paljon vesivahingon jäljiltä lahoa. Kunhan saadaan tapulin päädyn todella huonosti asennettu "suojalaudotus" kokonaan purettua, katsotaan millaisia tukitoimenpiteitä tarvitsee asentaa  ennen koolausten laittamista.
Korjattuamme työvälineet sisälle kirkon varastoon siivosimme hieman ja järjestelimme kirkon alttariosastoa sunnuntain jumalanpalvelusta varten.Siirsimme peräkärryn kirkon aitauksen sisälle ja jätin Transitin porttivahdiksi. Palasimme Minusinskiin Joosen Mitsubishillä. Kävimme poikien kanssa (ilman Joosea) vielä männikkömetsässä lenkilläja vapaa-aikakeskuksen kafeessa saslikilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti