Laitettiin kello soimaan huomisaamuksi 05.30 Sitten aamukahvit ja puurot naamaan , viimeiset tavarat autoon ja paanalle.. Sovin treffit velimiesten kanssa Lpr:n ABC:lle yhdeksäksi. Tavaraa on melkoisesti, mutta saattajiakin on useammalla autolla tulossa. Pietarsaaren pojat (Ralf Lindsröm 65v ja Ronnie Asplund 23v tulivat Jäppilään Esko Kaukoselle pääsiäisseuroihin ja sieltä ajelimme peräkkäin Savonlinnaan. Poikkesimme tapaamassa Joosen perhettä Pihlajaniemen Särkikujalla .Väkeä oli seuroissa tupa täynnä. Esko isäntä aloitti seurat ja juonteli tilaisuuden sujuvasti . Minun ja pietarsaarelaisten jälkeen seurakunnan pastori puhui seurojen päätöspuheenvuorossa päivän evankeliumitekstin pohjalta koskettavasti.
Veteraanien MM-kisat Taivalkoskella saatiin vietyä läpi loisto olosuhteissa. Aurinko paistoi eikä tuuli haitannut. Kilpailijoita oli kymmenestä maasta kaikkiaan 120 joukossa kolme naistakin. Suomen joukkue suorastaan rohmusi mitaleita. Itsekin pääsin pokkaamaan kahdesti mitalipallilla ja kerran sain kunnella Maammelaulua keskimmäisellä korokkeella.
Yksi kisan kohokohdista oli kun Muorinmäen edustaja Janne Haukipuro pokkasi pienimmän mäen pronssia 30-34v sarjassa.
Kisojen molemmin puolin ahertelimme Antin kanssa Itkonniemen paritalon puolikkaan yläkerran remonttia ja sillä aikaa kun olin kisailemassa noin viikon ajan oli Antin kaverina hänen isänsä Veka, elikä Epun Veka vaari.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti