Ihan tavallinen arkinen pakkaspäivä Jkl:ssä

Aamulla mittari oli näyttänyt -17  ja nytkin siellä on vielä  -15 astetta ja pientä tuulen virettäkin.
Pitäs laittaa Skoda lämpiämään ja lähteä käväsemään jossain rak.tarvikeliikkeessä. Lupailin vävylle ja tyttärelle kehitellä jotakin pientä heille uuden ison ok.talon kellaritilojen ja erikoisesti siellä tavaravarastona toimivan autotallin lämpimänä pysymisen hyväksi. Illempana olen menossa mäki- ja hiihtotreeneihin Laajavuoreen. Tosin se iltapuoli on melko lähellä sillä tuli nukuttua tavanomaista pitempään.
Olin käynyt aamulla vessassa, mutta "painuin pehkuihin" uudelleen ja nousin ylös vasta yhdeltätoista.
Eilinen oli kova pakkaspäivä enkä lähtenyt hiihtämään vaan istuin tässä koneella ja loppuillasta sain aikaiseksi neljännen lähetti-/ rukouskirjeen, jonka laitoin s-postina lähettisihteereilleni Satulle ja Annille edelleen toimitettavaksi.

Tyttären perhe muutti tänne Kannaksenkadulle lähelle Keskussairaalaa kesällä Futiksen MM-kisojen aikaan idyllisestä peruskorjatusta rintamamiestyyppisestä talosta Säynätsalon Lehtisaaresta. He kyllästyivät "sahaamaan" jatkuvasti useampaan kertaan päivässä tuota 15km matkaa, kun lasten harrastukset kaupungilla lisääntyivät. Kuten jossain aikaisemmassa blogissa kerroin olin niissä muuttotalkoissa mukana. Tämä talo on rakennettu samana vuonna, kuin minun nuoruuden kotini Luumäen Somerharjussa, elikä vuonna 1952.
Somerharjun kotini oli ns. rintamamiestalo. Vanhempani kuten niin monet muutkin saivat 37 ha suuruisen tilan joka aluksi oli aivan synkkää metsää. Valtio oli kuitenkin tehnyt tien, jonka varressa oli jo edellisvuonna rakennetut kaksi samanlaista rintamamiestaloa  sekä hieman kauempana kaksi  taloa, joissa maata
oli kuitenkin vain parisen hehtaaria. Jatkosotavaiheessa isäni joka oli ennen sotia jo vuosikymmenten ajan kiertänyt menestyneenä muusikkona Savitaipaleella ja lähiseuduilla häissä ja iltamissa hanuriaan soittamassa, kiersi pitkin rintamalinjaa muitten huipputaiteilijoitten kanssa viihdytyskiertueella.  Taloa rakennettaessa hän toimi rak.tarvikkeitten hankitavastaavana ja minua 10v vanhempi, silloin 17 v  Ilmari työskenteli "rakennusmestarina" apunaan nuoremmat veljet Martti ja Aulis.  Ilmaria n 5v vanhempi veli Eero taisi olla jo maailmalla itse leipäänsä tienaamassa.  Joissain tilanteissa me lapsetkin saimme jotain pikkuhommia. Rakennuksen monttu kaivettiin lapiopelillä ja kun työkaluja oli rajallinen määrä, niin  äidillä oli puinen leipälapio työkalunaan.
Ilmari veljeni, elikkä "Imppu" on nyt 75 vuotias, mutta työtahti on pysynyt lähes entisenlaisena. Hän hoitelee poikansa Antin isännöimän Somerharjun tilan metsiä. Mitenkähän montatuhatta ( vai pitääkö laittaa lisänolla) puuntainta lienee taas kesällä istuttanut ja raivaussahansa kanssa pahimmilla helteilläkin tehnyt kasvutilaa ykköspuille. Ja kun "kutsu käy" niin Imppu rientää milloin mihinkin auttamaan myös rakennushommissa. Kuinkahan monta sauna- ja asuntoremonttia lie tehnyt Venäjän puolellakin yksinäisille vanhuksille tai köyhille perheille hyvien kavereittensa kanssa.

Tapani mukaan "eksyin" hieman varsinaisesta aiheesta eli tästä Kannaksenkadun talosta. Tässä kuten siellä Somerharjun talossakin on vuosikymmenten varrella tehty perusremonttia.  Tähän kaksikerroksiseen (+ tilava kellari) taloon oli 1960 rakennettu mittava yksi kerroksinen siipirakennus.  Edellinen omistaja hollantilainen Karell joka nyt asuu perheineen tuossa siipirakennuksessa vuokralaisena oli tehnyt mittavan pinta- ym remontin talossa. Muunmuassa lattiat on kaunista koivuparkettia ja paneloitujen eteisen ja porraskäytävien seinistä löytyy myös pikanttia vanhanajan (uutta)sormipanelia.

Vävy perheineen pääsi tässä elämisen alkuun ilman kummempia remontteja, mutta onhan tässä yhtä ja toistakin ajatusta muhimassa lähivuosien varalle. Talossa on hyvässä kunnossa oleva koosta päätellen ehkä 6-8 reikäinen savupiippu, mutta tällä hetkellä ainut tulisija on olohuoneen takka, joka sekin on vain suoralla vedolla. Ei siis ollenkaan varaava.

- Kunnon leivinuuni tai sitten hyvä varaava takka olisi poikaa, koska lämpö talon vesipatteristoon tulee kaupungin kaukolämpöverkostosta ja sen hinta nousee koko ajan. Viime syksyisten Asta ja Veera-myrskyjen jäljiltä on metsissä mittaamaton määrä polttopuutarpeita jotka odottavat vain korjaajia, joten toimivia ja varaavia tulisijoja pitäisi asumuksiin rakentaa lisää. - Pitäsköhän papan ryhtyä vielä muurariksi muitten harrastusten lisäksi. Hanslankareitahan talosta löytyy kun Tiinalla ja Karilla on hyvällä alulla oleva veljessarja Eero 14, Aapo 12, Lauri 7v., niin ja tietenkin vasta vuoden ikäinen pahnanpohjimmainen kaikkien silmäterä ja lemmikki Pikku-Inkeri elikkä Inkivääri.
Pitäisi selvittää myös millainen on ulkoseinän rakenne. -50 luvun alussahan tehtiin yleensä kakkosnelosrunko, jonka molemmin puolin laitettiin tervapaperi ja eristeeksi kuivattu sahanpuru. Kakkosnelosten ulko- ja sisäpuolelle naulattiin vinottain rakennetta jäykistävä kerros raakalaudasta ja sen ulkopuolelle joko vaakaan tai pystyyn vuorilaudoitus. Sisäpuolella käytettiin erilaista vahvaa pahvimateriaalia ja sen lisäksi puukuidusta tehtyä kevytrakenteista ns.halltexlevyä. Seinärakenne kuten välipohja/ tai yläkerroksen kattorakenne oli hyvin hengittävää sorttia. K.o. halltexia neliömuotoon prässättynä näkyy olevan vieläkin olohuoneen eteisen ja yhden kamarin katossa. Ulkoseinien sisäpinta vaikuttaa gyproclevyltä. Koko rakennuksen, siis myös siipirakennuksen ulkovuoraus on samanlainen vaakaan naulattu höylätty panelilauta.
Äskettäin uusittu komea tiilikatto on ilmeisesti myös Karelin toimesta rakennettu, ja saman remontin yhteydessä lienee ylemmän kerroksen yläpohjaan  puhallettu selluvillaeristys.

Pakkasta ja pohjoisviimaa...

Eilen oli talven toinen hiihtotreeni, joka kutistui vain yhdeksi 5km vuoren ympäryslenkiksi.Pari päivää aikaisemmin lauhemmalla kelillä olin hiihtänyt kokonaiset 10 km.
Pakkasta oli jonkun matkaa toistakymmentä astetta ja
aukeilla paikoilla melkoinen pohjoisviima.
Sormet meinas jäätyä ja muutenkin oli vilu hiihtäessä, joten luovutin suosiolla.
Viereisen kuvan otin autossa ja kuvanottohetkellä tuo
siperialaisparta oli aivan jäässä
Tänään oli minun ensimmäiset mäkitreenit K64:ssa. Lunta sateli vähän, mutta tasaisesti koko ajan. Anssi erään Jkl:läisen hyppääjäpojan isän kanssa lakaisi ladut, mutta ennenkuin hyppääjät selvisivät mäkeen lakaisimme kaarteelta keulalle uudelleen. Aivan alkajaisiksi jouduin/pääsin n 15 hengen turkkilaisryhmän opastajaksi mäkihypyn saloihin.Heillä oli suomalainen nainen oppaana ja ainankin yksi porukasta puhui englantia, koska hän sitten käänsi turkiksi kuulemansa.
Kerroin mäkihypystä yleensä ja sitten juuri noista Jkl:n
hyppyrimäistä. Vein heidät ensin valmentajalavalle, josta he siirtyivät tien kautta alas vastamäen vierelle
seuraamaan harjoituksia.Valm.lavalle tuli myös Risto Jussilaisen isä, jonka kanssa paransimme maailmaa ainankin mäkihypyn osalta melko perusteellisesti. Isä Jussilaisella, kuten hänen veljellään ja muillakin Jyväskylän valmentajilla on ollut iso osa suomalaisen mäkihypyn kehittämisessä. Onhan viime vuosikymmenten suomalaisista olympiavoittajista mäessä ja yhdistetyssä kolme neljäsosaa juuri Jyväskylästä.
Nykänen ja  Soininen mäessä ja Lajunen yh:ssä. Neljäs eli Toni Nieminen mäessä on Lahdesta.
Seurasin 25v Hannele Erosen ja kolmen vetskukaverini Jarin Ekin ja Karin hyppyjä 4 kierrosta valm.lavalta.
3 ja 4 hypyt alkoivat olla jo "vähän sinnepäin", mutta sitten jatkuva pieni lumisade vei luiston. Kävin itsekin
pari "hyppyä", mutta ei luistanut sen pahemmin hyppy kuin suksetkaan.
Muutama Keski-Suomen poika veteli komeita siivuja K100 mäestä, mutta sielläkin keli alkoi hiipua.
Siirryimme sitten Karin Kimi-pojan kanssa pikkumäkiin. Kimi hyppäsi muutaman hypyn K20 mäestä.
Siellä oli hyppyyttämässä  noin 7 ja 10v poikiaan entinen mäkihyppääjä 47v. Joel Piilola, joka harjoitteli ja myös kilpaili paljonkin aikoinaan Matti Nykäsen kanssa. Heidän melko tiiviiseen ryhmäänsä kuuluivat myös Petteri Sveins ja Leksa Jauhiainen. Myös Jari Lapin 7v poika hieman vanhemman kaverinsa kanssa pääsivät kokeilemaan hyppäämistä JHS:n junnujen hyppyvarusteilla.
Huomenna mäkitreenit Karin kanssa jatkuvat  ja sitten minulla on ajo Pieksämäelle iltakirkkoon saarnanpitäjäksi. Viikkoa myöhemmin on Savonlinnan srk.keskuksessa SEKLin joulujuhla johon on mentävä.

KOTKA ON LASKEUTUNUT ...- URHEILUKAVERI ON POISSA

Jostain syystä ajattelemme että me elämme vielä kukaties kuinka kauan.
Lieneekö jo kohta kolmekymmentä vuotta kun kävelimme vanhan evankelistan kanssa nuorena poisnukkuneen työkaverini Maija Paajasen hautajaissaattueen jäljessä Saaren kirkosta noin puolen kilometrin päähän hautausmaalle. Vieressä kävelijä sanoi jotenkin tähän tapaan: "Kyllä meidän hengellisessä työssä olevien pitäisi useammin joutua tällaiselle paikalle, että muistaisimme tehtävämme tärkeyden".
Meille läheisen ihmisen kuolema laittaa meidät pysähtymään ja asettamaan omiakin arvojamme oikeaan tärkeysjärjestykseen.
Noin viikko ennen Siperiasta lähtöämme sain hyvältä ystävältäni ja urheilukaveriltani Ristiinassa maata viljelevältä Kari Pesoselta yllättävän suruviestin. Ystävämme ja urheilukaverimme mikkeliläinenTaisto Tolvanen oli nukkunut pois. Taistohan oli joutunut luopumaan mäkihypystä jo pari vuotta sitten vaikean

reisilihasvamman vuoksi. Vielä 2008 Veteraanien MM-kisoissa Taivalkoskella Taisto otti pronssia K49 mäessä.  Suorastaan esimerkillisen terveellisen elämäntavan omaava huippu-urheilijan elämä murtui toisen vaikean sairauden iskiessä. Taisto oli niin ihmisenä kuin urhailijanakin melko hiljainen ja vaatimaton. Hän ei puhunut "liikaa" asioistaan, mutta hän oli myös harvinaisen määrätietoinen ja jos hän asetti jonkun tavoitteen, niin hän myös toteutti sen. Siitä kertovat parikymmentä  mitalia Veter.MM. mäkikisoista. SM-mitaleita lienee reilusti enemmän.




Telemarkit Veter.MM-kisoissa Zakopanessa 2002
Otin kännykkäkamerallani kuvan Harjun kappelissa
Taiston siunaustilaisuuden alussa

Saattoväkeä ja Taiston kukitettu hauta
lumen kaunistamalla Harjun hautausmaalla Mikkelissä.
Lähimpänä Taiston veteraanimäkihyppääjäystävien puolesta laskettu seppele, jota laskiessa luin virren sanat "Siell kaunis kannel soi  He veisaa virttä uutta Ei koskaan lopu se ei koskaan vaikene"

Taiston arkun kantajat. Edestä lukien Arvo Pulkkinen, Hannu Tuppurainen,
Kari Pesonen, Sakari Kakriainen ja Martti Lamminpää

Sekä toinen kuva jossa etummaisena edellisen kuvan ottanut Aatto Lamminpää
SVM:n seppeleen vieressa myös Mikkelin Hiihtäjien mäkihyppääjien kukkalaite

ELÄMÄ ON MUUTTAMISTA....JA MUISTELEMISTAKIN

Monenlaisissa muuttotalkoissa on tullut oltua. Kun nuorena perheenä muutimme ensimmäisiä kertoja koko omaisuus mahtui vanhaan Transitiin. Myöhemmin Sallaan muuttaessamme tavarat kulkivat härkävaunun toisessa nurkassa ja perhe pikkufiatissa. Etelän maihin (Savonlinnaan) palatessa auto oli kasvanut Tojota Crowniksi ja härkävaunun tavararöykkiö oli kasvanut ainankin Hellas-pianolla, jonka roudaamisessa Possentornin neljänteen kerrokseen  oli jo haastetta. Hissi oli nimittäin aika pieni. Siinä vaiheessa nuorisonohjaajankin ajatus juoksi vielä suht`vikkelästi.  Eikun lattiamatto alle  piano pystyyn ja työnnettiin koko komeus hissiin. Joku painoi  hissin kutsunappulaa neloskerroksessa ja niin painava soittokone saatiin pahemmin hikoilematta ylös asuntoon.
Fyysisesti rankimmat talkoot oli kun hyvä työkaverini Kaitsu muutti uuteen asuntoonsa Äkkiväärän taakse.
Teologilla oli niin mahottomasti painavaa kirjallisuutta, että talkooväen käsivarret taisivat venyä jonkun sentin.
Lisäksi ongelmia tuotti suuren keittiön kulmakaapin sijoittaminen paikoilleen. Oliko kysymys keittiön ovesta
vaiko siitä kulmasta muitten kaapien välillä sitä en enää muista, kaikki keinot yritettiin ja jokainen talkoolainen isännän lisäksi teki parhaansa, kunnes paikalle sattunut kanttori Arto Liukko sai homman hoitumaan.
Jo kaukana Siperiassa laitoin aikatauluani siihen malliin, että varmasti ehtisin nuorimman tyttäreni Kaisan ja miehensä Antin muuttotalkoisiin Kuopioon. Talkoissa olemisen tärkeyteen vaikutti kaiken muun lisäksi se että
nuori perhe odotti esikoistaan . Laskettu aika on 20.12. ,mutta asiantuntijat neuvolassa sanoivat, että +/- 2vk
Toivottiin ja rukoiltiinkin, että perhe pääsisi muuttamaan  ennen esikoisen syntymistä ja niin myös tapahtui.
Vääksystä Kupioon lähtemisen jähmeydestä kesädieselistä ym johtuen kerroinkin jo ja kun lopulta pääsin liikenteeseen ehdin nipin napin kolmannen ja viimeisen muuttoautokuorman tekemiseen Hallikadun kerrostaloasunnolle. Kaikki sujui hyvin  ja uusi "talollinen" Antti Raekallio pääsi jo muuttoiltana lämmittämään

niin leivinuunia, olohuoneen takkaa kuin saunanuuniakin. Saunan sisääajo tapahtui udmurtialaisen kuusivastan tahdissa.  Muuttopäivän eines oli tuhti pizza, mutta seuraavan päivän kerrostaloasunnon loppusiivouksen kunniaksi syötiin herroiksi ravintola "Harald Hirmuisessa".

Kassu, maha ja leivinuuni.

Vielä taipuu mamma vetämään sukkaa jalkaansa

Ja toiseenkin vielä

Tyytyväinen uusi talollinen konservoidussa kiikustuolissaan

Leivinuunin kimpussa

Nuoripari poseeraa Antin appiukon taiteilemien ja nyt raameihin laitettujen häälahjakuvien kanssa. Kassun
vieressä Taidelukion opinnäytetyönä tekemä jäljennös Helena Schjerfbeckin omakuvasta

Antti oli kait 4-5 ja Kaisa jotain kolmivuotias kun heistä oli nuo kuvat otettu. Häälahja oli vielä löytymättä kun hätäpaissäni edellisiltana syntyi idea noista tauluista. Toteutus vei kait pikkutunneille asti, mutta kyllä se kannatti. Seuraavana hääjuhlapäivänä minun kunniatehtäväni oli soutaa morsian  kahdeksi iltapäivällä
Savonlinnan Kasinon takaiselle kallioiselle saarelle, jossa sulhanen hääväen ja soittajien sekä pastorin kanssa odotti. Koko tapahtuma oli niin koskettava että vieläkin melkein itkettää ilosta kun sitä muistelee.
Vihkimisen suoritti perheystävä pastori Risto Topi jonka jälkeen otettiin valokuvia ja vietettiin picnikiä tutustuen toisiimme. Soutuneuvos Janne Teivainen souti nuoren parin Satamaan . Hääväki käveli sillä aikaa
kaupungille. Hääjuhlat jatkuivat monipuolisella aivan päätähuimaavan hienolla ohjelmalla Ravintola Oopperakellarissa seuraavaan aamuyöhön saakka. Seuraavana päivänä varsinkin nuorempi väki kokoontui
jatkoille Suurenjärven Tallisaareen, josta viimeinen häävieras poistui 3-4 pv myöhemmin.

Kuvakavalkadia ja vähän tekstiäkin

Tälläkertaa vanhimman tyttäreni Tiinan kotona Jyväskylässä Kannaksenkadulla. Ajelin eilen tänne Vääksystä.
Edellisestä käynnistä olikin jo aikaa  kuukausia. Se oli Jalkapallon MM-kisojen aikana. Silloin katsottiin vävy Karin kanssa otteluita ja niitten lomassa ajettiin pari kuormaa päivässä molempien autoilla ja minun peräkärryllä tavaraa Lehtisaaresta tänne uuteen kotiin ja välillä kaatopaikallekin. Iso muuttoautokin toi yhden lastin painavimpia ja suurimpia huonekaluja ja kodinkoneita.

Illalla saunottiin Karin kanssa "niin maanperusteellisesti". Vastana oli tuliaisena läheltä Uralia löytämäni udmurtilaismiehen kauppaama pehmyt kuusivasta.Saunomisessa oli juhlan tuntua paitsi siitä, että pappa oli selvinnyt ehjin nahoin pitkältä Siperian reissulta, niin myös siksi, että olin saanut avattua talvikauden ensin Taivalkosken hyppyrimäissä veter.cupin kisoissa ja juuri eilisiltana olin hiihtänyt ensimmäisen kympin näillä lumilla Laajavuoressa.

Tänään perheen esikoispoika 14v Eero toimi laupiaana samarialaisena siirtäen kännykkäkamerastani viimeisen satsin kuvia tähän kompjuuteriin. Siispä nyt katselemaan parhaimpia otoksia.

Karatusaan johtavalla tiellä, ehkä 15km Minusinskista itäänpäin vähän korkeammassa maastossa. Tie on luminen ja paikoin hyvn liukaskin.
Talkootyöjaksomme viimeisimpiä
reissuja. Takana viikonloppu lepäilyä
Minusinskin kerrostaloasunnon mukavuuksien  keskellä.
Hengenravintoakin srk:n jumalanpalveluksessa on ollut jaossa, tosin venäjän kielellä, josta ei meikäläisen kielitaidolla vielä pahemmin kostu, mutta ompahan ainankin tavannut uskonystäviä.

Mistä lienee alkuisin sanonta: "Ei parta pahoille kasva", mutta ainankin varsinaiselle lähetyssaarnaaja
Joose Pitkäsellekin on alkanut vähitellen jonkunlaista untuvikkoa ilmaantua niin ylähuuleen kuin leukaankin.
Määräaikaiselle vapaaehtoistyöntekijälle näyttää parran lisäksi kasvavan vielä tukkaakin.
Katse miehillä on tiukasti eteenpäin sekä Siperian lumiseen tiemaisemaan, että myös alkuvaiheessa
oleviin työnäkymiin Minusinsk- Karatusa akselilla.
Kuskin pitkävartiset lämpimät rukkaset kertovat, että ulkoilman lämpötila on reilusti miinuksen puolella. Eletään siinä uskossa ja toivossa, että Hengen saralla saadaan vielä lämpimääkin säätä ja "eloa kypsyy korjuuseen" iankaikkisuusnäkökulmaa ajatellen.

Lähetyssaarnaajan osa on "revetä" vähän kaikkeen.
Oikealla hymyilevän Karatusan kirkkoherran Vitalin(yhteinen Minusinskin khra Slavan kanssa) Lada
on hyytynyt. Tällä kertaa oli vain bensa loppunut.
Ammattikoulussa autonasentajakurssin käynyt Lauri seuraa katseella ja antaa tarvittaessa neuvoja.
Bensaa oli jo lisätty, mutta ei vaan käynnistynyt. Laitettiin Lada köyden nokkaan ja Joose Ladan puikkoihin. Hinasin kulkuneuvon Vitalille tuttuun korjaamoon kylän laidalle.
Lada on vähän heikosta maineestaan (täällä Suomessa) kuitenkin vielä "ykkösauto"Venäjällä, vaikka oikealta ohjattavat japsiautot valtaavatkin
kokoajan markkinoita, koska Lada osataan korjata

jokaisessa kyläpajassakin. Usein  korjausvälineeksi riittää jakoavain, vasara, meisseli ja nippu rautalankaa, kun vastaavasti ns. nykyautoihin pitää olla jos jonkinmoista tietokonetta ohjelmineen.

Huippuhyvä talkootyökaverini Lauri "Dersu-Late"
Häkkinen on päässyt unelmapaikalleen Ladan rattiin
päässään Aatsalta lainassa oleva Juha Mentulan "sponsorilakki".
Lauri haaveili reissun aikana Ladan lisäksi ainankin sivuvaunullisesta Uralista ja oli melkoisesti harmissaan kun oli missannut koeajot Uralilla. Pääsimme nimittäin Joosen kanssa erällä Suetukin kirkkoreissulla kokeilemaan Uralilla ajoa.
Jooselle se oli eka kerta motskarin selässä ja vähänkös kaveria jännitti. Pientä perhosta oli minunkin vatsanpohjalla kun edellisestä motskariajelusta oli rapiat 40 vuotta.

Tämä kuva otettiin siltä varalta, että työsuojeluvaltuutettu olisi sattunut poikkeamaan työmaalla tai näillä sivuilla. Menossa oli villoitusvaihe ja pojilla asialliset "kuonokopat". Kuva on  maavaraisesta rakennuksen nurkasta. Pojat seisovat jo kuivaneen valun päällä tulevan wc/kylpyhuoneen kohdalla. Olimme tehneet 2/4" koolauksen vanhasta muistista suomaaisella mitoituksella ja kun Lauri aloitti villoituksen  (kivivillaa) piti jokaisesta villalevystä leikata pois muutama sentti. Venäjällä on omat mitoituksensa kuten myös aivan oma rakentamiskulttuurinsa muutenkin.  Talot varsinkin kylissä ovat hirsirunkoisia tai sitten muurattuja.
Moni ohikulkija ihmetteli meidän tapaamme rakentaa. Myös k.o. huoneen maavaraisen laatan rakentamisen aikana riitti ihmettelijöitä.
Muilta osinhan taloon tehtiin  ns.rossipohja ( ennen remonttia oli tyypillinen venäläinen ja aikoinaan
myös Suomessa tunnettu multipenkki pohjaratkaisu), joka on tuttu myös Venäjällä.

Pappilan jätevesiratkaisuksi tuli, että ns. harmaat vedet ohjataan nykyaikaisella 4" muoviputkella tarkistus/saostuskaivon kautta imeytyskenttään perunapellon laitaan, mutta wc-vedet ohjataan kuvassa näkyvään 3m syvään ja 1,5m halkaisijaltaan
olevaan betonisrenkailla ja valetulla pohjalla varustettuun  septitankkiin. Annoin Laurille diplomityötehtävän ja tässä tuo komea 2/4" lankusta tehty kehikko on matkalla palveluspaikalleen.
Lujasti raudoitetun betonikannen päällä on styroksieristys ja sorapatja. Laurin selän takana on meidän "viiden tähden hotellimme" velimies Martin
rippikoulupojan ikäinen Iveco, joka on rekisteröity
pieneksi kuorma-autoksi.

Septitankin luukun kehikko on saanut jo asiallisen lankkukannen ja pintamaatkin. Työhönsä tyytyväinen Lauri poseeraa paljon kokeneen Stihlini
kanssa. Oma moottorisaha oli myös yksi Laurin haaveista. Se oli tarkoitus ostaa Abakanista, mutta jäi sitten poislähtökiireissä tekemättä.
Kuten jo mainitsin kulttuuri rakentamisessa on erilainen, niinpä kaikkia Suomessa tuttuja rakennustarvikkeita ei löytynyt. Kuvassa tuulensuojalevyä tuuraa 3mm kovalevy jonka sisäpuolella on mineraalivilla ja sen vaatima höyrysulku. Ulkovuoraus tulee laudasta. Voi olla, että Joose saattaa talven mittaan alkaa vähitellen
rakentaakin ulkovuorausta ainankin noitten kovalevyseinien osalle. Seuraavalle talkootyöjaksolle (luultavasti maaliskuun puolivälin jälkeen) yritän löytää

Pietarin K-PAUDACTA tai ellei sielläkään ole, niin viedä Suomesta normaalia ts.levyä, jonka laittaisimme vasemmalla näkyvän hirsiseinän peitoksi ennen vuorilaudoitusta.

Ennen Suomeen lähtöä ehdimme olla mukana nuortenillassa Minusinskin ammattikoulun oppilasasunnolla eli Internaatissa.
Ilta oli ns. tutustumisilta. Osa nuorista oli käynyt jo edellistalvena kirkon vuokratiloissa  ulitsaTimrjaseva
14:ssa  ja pari viikkoa aikaisemmin Pitkästen kotona
pidetyissä illoissa. Mukana oli nyt myös ensimmäistä
lukukauttaan aloittelevia nuoria.
Asuntolassa majailevat opiskelijat ovat Minusinskin ja Karatusan alueitten kylistä ja tuntuvat tykkäävän seurakunnan nuorteniltojen tuomasta vaihtelusta.

Mielestäni juuri tämä toiminta Minusinsk-Karatusa akselilla on sitä johon kannattaa erikoisesti panostaa, ja näyttää siltä, että tätä toimintaa pyörittäessään niin Joose kuin Slavakin ovat  "kuin kotonaan". -Siunatkoon Kaikkivaltias Jumala oman työnsä kaikissa muodoissaan myös tällä Siperian kolkalla.

Viimeisellä lautakuorman hakureissulla kuvattu Abakanin etelälaidalla sijaitseva Saijanlies-niminen sahalaitos.
Pinkassa näkyy olevan sitä kuuluisaa tuppeensahattua vankkaa lautaa.
Systeemi oli se että tilattiin tietynlaista sahatavaraa joka sitten sahattiin tuoreista tukeista.
Ivecon jousitus oli lujilla kun kuljetettiin tavaraa 120 km päähän Karatusaan. En päästänytkään muita näillä tavaranvientireissuilla Ivecon puikkoihin.

Kun kävimme tällä sahalla useamman kerran ystävystyimme parin työmiehen kanssa ja toivottavsti he löytäisivät tiensä seurakuntaan.

Pieni pätkä yli 100 km seisovaa rekkajonoa lumimyräkän aiheuttamassa liikennekaaoksessa
itään menevällä kaistalla Moskovan ja Pietarin välillä
Viimeisessä kuvassa Lauri Dersu Häkkinen haikeissa, mutta myös odottavissa  tunnelmissa Lahden R-aseman rappusilla. Hyvät kaverit Stadissa olivat jo odottamassa ja lumitöitökin näyttää järjestyneen pääkaupunkiseudulle tälle "Katto Kassiselle".  :ISO KIITOS JA SIUNAUSTA KAIKILLE TEILLESI!

"Kotka on laskeutunut"

Ensimmäiseen reiluun viikkoon kotisuomessa on ehtinyt mahtua enemmän kuin osasi kuvitella etukäteen.
Fyysisesti ja henkisestikin rankan ensimmäisen Siperian talkootyöjakson kotiinpaluumatkalla oltiin koettu vahvasti erityistä varjelusta Moskovan ja Pietarin välillä lumimyräkästä johtuneen liikennekaaoksen keskellä.
Jyrin lämminhenkinen tekstiviestikutsu sisämajoitukseen Särkikujalla. jonka luin vasta muutaman hyvin nukutun tunnin jälkeen Ivecossa ja Laurin hyvästeleminen Lahden R-asemalla olivat alkua sisimmän tunteitten
vaihteluille. Pari ensimmäistä vuorokautta palelin ja lämmitin takkaa Vääksyssä. Kaisan  ja Antin muuttotalkoisiin lähtö oli jähmeää samoinkuin Skodan  tankkiin jäänyt kesädiesel jonka hyytyminen ja kännykän sekä tietokoneen mokkulan sulkemisen aiheuttanut tiedonkulkumotti lisäsivät uusavuttomuuden tunnetta. Janne hinasi minut ja Skodan huoltoasemalle, jossa vaihdettiin uusi polttoainesuodatin ja lopulta selvisin kuten jo edellisessä blogissa kirjoitin Kuopion muuttotalkoisiin.jotka sujuivat hyvin, kuten suomalaisten mäkimiesten kaksoisvoittoon vieneet hypytkin Puijolla,  joiya pääsin seuraamaan ihan livenä.
Alkuperäistä kotimaanjakson aikataulusuunnitelmaani oli jo muuttanut Siperiaan tekstiviestinä saapunut suru-
viesti urheiluystäväni ja kovan kilpailukumppanini mikkeliläisen Taisto Tolvasen kuolemasta.En ollut enää varma Taivalkosken mäkileirille lähdöstä edes pelkkiin veter.cupin avajaiskisoihinkaan, kun Karikaan ei ollut saanut lomittajaa ja joutui jäämään kotiin navettahommiin. Puhelimitse sain varmistettua lähettäjäseurakuntiin
vierailujen ajankohdat ( Pieksämäki su 12.12.klo 18.00  Savonlinna su 19.12. SEKLin joulujuhla iltapuolella
ja Joroisten kirkko su 16.01.klo 10.00 sekä seurat Raimo Lapilla Kerisalossa . Salla on alustavasti sovittu
helmikuun loppuun).
Lähdettyäni Kuopiosta perjantaina joskus iltapäivällä ajoin Kangaslammille tapaamaan Valtteria ja Leenaa.
Nappasin sopivasti 14v Pinjan Varkaudesta kyytiini kotiinsa.Myöhemmin illalla ajelin saunomaan ja yöpymään  Pitkäsille Haukiniemeen. Tapasin siellä myös Jyrin  morsiamen Sannin. Heillä Jyrin kanssa tuntui synkkaavan hyvin. Häät ovat la.15.01. Tampereen Pyynnikillä.  Aikasin aamulla poikkesin hakemassa hautajaisia varten päällystakin ja hatun kotoa Viuhonmäestä.
Tänään minulla oli tarkoitus lähteä hiihtämään, mutta juutuin tähän koneelle ja kirjoitin muistokirjoituksen  "Kotka on laskeutunut"  -Veteraanimäkihyppääjä Taisto Tolvanen in memoriam (7.1.1947  - 9.11.2010)
Koskettavan siunaustilaisuuden lopuksi me Taiston mäkihyppääjäkaverit kannoimme ystävämme arkun
kauniille lumiselle hautausmaalle ja laskimme hänet viimeiseen lepoon. Lämminhenkisessä muistotilaisuudessa
Mikkelin srk.talon Savilahtisalissa Taisto katseli meitä ensimmäisen lapsenlapsensa Saagan ristijäisissä otetussa valokuvassa. Lauloimme Masan kanssa pari laulua kitaran säestyksellä. Masan ja Hannu Tuppuraisen lisäksi Taistoa muistelivat lankomies ystävän ja kalakaverin näkökulmasta sekä Taiston koiraharrastuksesta tuttu kaveri omasta näkövinkkelistään. Lähimpinä Taistoa jäivät kaipaamaan vaimo Riitta
ja tytär Sanna perheineen.
Jo kappelissa tein päätöksen lähteä sittenkin ajamaan Taivalkoskelle viemään tuoreeltaan terveisiä Taiston hautajaisista. Soitin matkalta SVM:n uudelle presidentille ja First Ladylle Tiina Korhoselle. Majoitus järjestyi
Hotelli Herkon lähellä oleville loistoluokan lomamökeille kuudenneksi keventämään mäkihyppääjäkavereitten
majoitusmaksua. Olin perillä puoliltaöin.Aamulla kunnostin mäkisukset ja ehdin tehdä yhden harjoitushypyn
K73 ja K49 mäistä. Ne samoinkuin iltapäivällä kisahypytkin sujuivat kommelluksitta välttävästi. Molemmissa mäissä sijoitus oli neljäs, mutta oman ikäluokan pojat olivat takana isossa ja edellä keskarissa.
Pikkujoulut illalla Hotelli Herkossa sujuivat mukavasti kuten ennenkin, mutta kun salissa oli muitakin ryhmiä omissa pikkujoulutunnelmissaan ei järjestynyt tilaisuutta kertoa yhteisesti Taiston hautajaisista. Laitoin kuitenkin Tiinan kautta siunaustilaisuuden kauniin käsiohjelman kiertämään pöydissä ja pienemmille ryhmille
sain kertoa tuoreita terveisiä Mikkelistä.
Hyppäsimme vielä maanantaiaamun harjoitukset Tanden kanssa, joitten aluksi lyhensin K49 hyppyrin nokkaa 40cm. Se oli kisoissa nakannut liika korkealle ja monet valittivat siitä minulle.
Paluumatka Lahteen sujui vuorotellen ajamista ihan mukavasti ja kyllähän siinä ehdittiin jutella aiheesta ja hieman toisestakin. Tandella oli auto Uusitalon Kallen pihassa Nastolassa, josta hän jatkoi vielä Klaukkalaan
ja minä sompailin tänne Vääksyyn.

Suomalaisjuhlaa Puijon mäkimontussa

Tuntuipa upealta juhlia suomalaisten mäkihyppääjien Ville Larinnon ja Matti Hautamäen kaksoisvoittoa eilisiltana Puijon mäkimontussa. Ennen mäkikisaa satuin kuuntelemaan paikallisradion ohjelmaa jossa haastateltiin Matti Hautamäkeä. Miehestä huokui levollisuus ja luottamus omaan tekemiseen. Toivottavasti
suuntaus jatkuu samanlaisena Villellä ja Matilla ja kun vielä Janne ehtii löytämään kateissa olevan hyppynsä ennen mäkiviikkoa niin homma näyttää todella hyvältä.
Ehdin lopultakin mukaan Kaisan ja Antin muuttotalkoisiin viimeisen pakettiautokuorman ajaksi. Illalla lämmitettiin jo paritalon puolikkaan leivinuunia sekä takkaa ja myös koeajettiin hieno pihasauna. Vastana meillä oli udmurtialaisen tienvarsikauppiaan myymä pehmyt kuusivasta.
Vääksystä  lähtemisessä oli ongelmia. Riikka oli ajellut Skodalla vain lyhyitä matkoja. Tankissa oli vielä noin kolmannes kesädieseliä joka alkoi hyytymään polttoainesuodattimessa. Lisäksi jouduin tiedonkulkumottiin.Siperian reissun aikana olivat puhelinlaskut jääneet maksamatta ja Elisa oli sulkenut niin kännykän, kuin tietokoneenkin liittymät. Nyt ne ovat taas kunnossa.
Tänään teimme kerrostaloasunnossa loppusiivouksen, jonka jälkeen syötiin viimeisen päälle juhlallisesti "Harald Hirmuisen" Ravintolassa. Tänään sain myös lisätietoa seurakuntavierailuista. Raimo Lappi soitti Joroisista ja kertoi, että su.16.01. minulla on saarna heidän kirkossaan ja  myös seurat/lähetyspiiri Joroisissa.