KAHDEN TULEN VÄLISTÄ NORMAALIIN TYÖHÖN

Lähdimme eilen  lähellä puoltapäivää Arskan kanssa Minusinskista tänne Karatusaan, mutta toimimme vähän kuin työmiehet Härski Hartikaisen autokorjaamolla. Eka päivänähän  Härski kavereineen laittoi tyhjät haalarit ja saappaat näkymään auton alta. Työn suuntaan piti ensin vain katsella.  Meillä oli tilaisuus katsella vähän perusteellisemmin venäläistä kellarin seinien valusysteemiä. Olin ihaillut miesten työskentelyä kun he rakensivat valumuotteja  2x6-7 tuuman tavarasta. Ehdimme seurata kolmen betoniauton lastin siirtoa seinien valuun. Viime päivien kelin lauhtuminen ja sen jälkeinen vesisade oli tehnyt työmaan hankalaksi liikkua. Pohja kyllä piti, mutta kun betoniautojen renkaitten kuviot täyttyivät  pintakurasta ja kun niissä ei ollut etuvetoa ja vain telin etumainen pyöräpari oli vetävä piti työmaalle tilata ainankin pari kertaa  kolmella pyöräparilla vetävä nosturiauto auttamaan liikkumisessa. Betoni siirrettiin isolla ( ehkävajaan kuution) kuupalla oikealle paikalle ja molemmin puolin, valumuottien päällä seisovat rakennusmiehet aukaisivat luukkua, jolloin betoni valui sinne minne se oli tarkoitettukin. Kuupan liikuttelua hoiti työmaalla valun ajan oleva pitkälavainen nosturiauto.
Työnjohtaja (vanhempi rakennusmies) Gennadin lisäksi työmaalla oli eilen 6-7 työmiestä ja nosturiauton kuski ja tietenkin betoniautojen kuskit ja hinausauton kuski tarvittaessa. Valu eteni eilen vauhdikkaasti,mutta lähes viimeisen kuorman loppuvaiheessa, olisikohan ollut jo menossa viimeinen kuupallinen, jota valutettiin kellarin poikittaiseen väliseinään, yksi poikittain valun sekä muottilankkujen ja pystyssä lappeellaan muotteihin nähden olleen kakkoskutosen läpi ollut 12 mm harjateräs katkesi hitsauksen vierestä vajaan metrin korkeudella kellarin pohjabetonista ja valettu seinän osuus leveni ehkä 10senttiä siltä kohden. Kuuppapojat siirtyivät välittömästi toiseen paikkaan, johon laskivat lopun betonin. Kysyin Gennadilta voidaanko asialle tehdä jotakin ja hän sanoi, ettei nyt tehdä mitään vaan annetaan betonin kovettua ja sitten kun valumuotit puretaan pullistunut seinä piikataan suoraksi. Kello oli jo 18.30 ja työt lopetettiin siihen.
Aikaisemmin iltapäivällä olin havainnut erään puutteen valumuottien kohdalla verrattuna suomalaiseen vastaavaan systeemiin. Suomalaisessa systeemissä käytetään valumuottien tukirakenteissa pystyssä noin 60 cm välein kantillaan olevia kakkosnelosia ja vaakatasossa samoin kantillaan olevia lankkuja,jotka pitävät seinälinjan luotisuorana. Suomessa yläpäähän naulataan tai ruuvataan kantillaan olevat poikkilaudat ja seinän korkeudesta riippuen sopivin välein on ns.kurrausrautalangat.  - Tässä venäläisessä ja ainankin tämän firman täkäläisessä systeemissä tavara on järeää, mutta ns.tukilankut ovat lappeelaan muotteja vasten ja ulkopuolelta tuenta tulee pystysuoraa maaseinämästä ja sisäpuolelle laitetaan vinottaisia lankkutukia kellarin lattiasta. Ongelmana oli saada seinälinja juoksemaan suorassa. Kellarin sisäpuolella, jossa väliseinä katkaisee pitkän seinälinja ongelmaa ei juuri huomaa, mutta ulkopuolella se oli eilen ja tänään havaittavissa.
Työmaan hiljennyttyä ehdimme tavata kolme viikkoa sitten yövahdin hommiin siirtyneen Suetukista kotoisin olevan tutun Igorin. Hän nukkuu toissa keväänä kirkon tontin nurkalle ison tien laitaan rakentamassani pyöröhirsimökissä.
Tänään tänne tuli Joose ja  Slava. Lounastauon aikana kirkon työmaalla pidettiinVitalin johdolla  työmaahartaus, jossa oli mukana rakennusfirman johtaja Roman, jonka olin jo aikaisemminkin tavannut.
Iltapäivällä kävimme koko porukalla Sagaiskojen kylän kulttuuritalolla saksalaiste Siperiaan siirtämisen muistopäivätilaisuudessa. Sen jälkeen Joose Vitali ja Slava pitivät srk.työn suunnittelupalaveria ja me Arskan kanssa pääsimme aloittamaan ihan rehellisen arkisen työn soran lapioimisen. Purimme peräkärrystä pois korokelaidat ja haimme kaksi kuormaa kravea Amiljoen suuren sillan läheltä. Toisella kertaa Aljosha oli kaverinamme.
Arska " painui pehkuihin" jo ennen iltakymmentä ja kohta minunkin pitäisi siirtyä Transitiin nukkumaan,mutta haluan vielä palata jutun otsakkeeseen. Viime kevään Siperian reissulla olin kahlannut läpi kahden tiiliskiven paksuisen Pitkäsiltä löytämäni Stalingradin taistelun. Se oli vaikuttava lukukokemus,  jota en ihan heikkohermoisille suosittelisi. Sunnuntaina kun Pitkästen ja Aitamäkien perheet ja TarjaVekkeli olivat Karatusassa ja Suetukissa,lähdimme Arskan kanssa Ainon kanssa Abakaniin . Teimme reissun paikallisliikenteen pikkubussilla, koska Transitin lasinpyyhkijän moottoriin oli tullut jokin vika ( maanantaina kun tarkistimme asiaa löytyi yksi tärinän vuoksi  auki kiertynyt pikkupultti. Vika korjautui kiristämisellä).  Arska oli jostain huomannut mainoksen Stalingrad elokuvasta. Jäimme pois bussista lähellä elokuvateatteria
ja ostimme liput saman illan näytökseen, jota odotellessamme teimme reippaan kävelylenkin ja kävimme syömässä kauniissa ja viihtyisässä Kafe Abakanissa.
Palasimme todella hyvissä ajoin elokuvateatterille ja ostimme "pakolliset" popcornit ja juomapullot. Arska otti  hieman jo pientä saavia muistuttaneen popcornilastin ja me tyydyimme pienimpään. Istuinpaikkojen "arvonnassa" Arska sai keskimmäisen  paikan.   Alkumainokset olivat lähes uuvuttavan pitkät,mutta lopulta päästiin asiaan.Elokuva oli K12, joten ikien kanssa e iollut ongelmia.  Elokuva oli melko rankka sotakuva, johon oli kuitenkin sommiteltu myös hyvin karujen olosuhteitten lomaan sopivasti myös romantiikkaakin.
Tietenkin noin 2tunnin elokuvaan mahtuu vain pieni osa valtavasta kirjasta. Kumpainenkin "suuresta" johtajasta,niin Stalin kuin Hitlerkin tekivät mielettömän suuria virheitä, niin tuon taistelun osalta kuin muutenkin kansojensa diktaattoreina toimiessaan. Esim Stalinhan oli tapattanut vainoissaan suuren määrän huippu-upseeriainesta ja siitä venäjän joukot kärsivät jatkuvasti.
Venäläiset puolustivat Stalingradinkaupunkia, joka siinä tilanteessa oli todella stradegisessa asemassa henkeen  ja vereen saakka. Kaupungin suurelta osin sortuneisiin rakenteisiin pureutuneet  niin puolustajat kuin hyökkääjätkin olivat todella kahden tulen välissä.Venäläisten tykistö oli Volgan takana ja edessä oli taas Saksan koko tulivoima, mutta he pitivät asemansa ja venäläiset pystyivät saartamaan ja yllättämään koko Saksan armeijakunnat ja näin Stalingradin herruus jäi venäläisille.- No lukekaa ensin kirja ja käykää sitten katsomassa elokuva.
Perinteiseen suomalaiseen  vitsiperinteeseen  kuuluvat Pikku Kallen oivallukset. Kun opettaja oli uskontotunnilla kysynyt  Jaakobin vaimojen nimiä, oli Pikku Kalle viitannut ja kysyttäessä vastannut, että Jaakobin vaimojen nimet olivat "Vilu ja  Helle".Opettaja ei ollut hyväksynyt vastausta,johon poika oli jatkanut, että hän oli lukenut raamatusta, kuinka Jaakob oli valittanut, että yöllä häntä oli vaivannut Vilu ja päivällä Helle.  Meillä Arskan kanssa jo melkolailla vanhanpojan tapoihimme uraantuneina on viimeisten viikkojen ja erittäinkin  juuri viimeisen viikon aikana ollut totuttelemista uusiin kuvioihin, vaikka samalla olemme olleet suuresti kiitollisia uusista ja avartavista kokemuksista..
Ensin Pitkästen lasten Suomi-ope Aino  sattuneesta syystä muutti tavaransa lopullisesti Minusinskin srk:n kvarttiiralle asettuen asumaan pyhäkoululuokkaan ja normaaliin naiselle tyypilliseen tapaan alkoi laittaa huushollia parempaan järjestykseen,mutta ei siinä kyllin, sillä viime viikon ajaksi vieraaksemme Aitamäkien lähettiperheen mukana tullut Tarja Vekkeli Omskin Orlovnkan kylästä,  joka joutui nukkumaan Slavan konttoripöydän yläpuolelle rakentamassamme hätäapusängyssä  sommitteli keittiöön vielä uuden entistä ehomman järjestyksen. Omskilaisten lähtökahvit juotiin maanantaina ja yöjuna vei heidät pois näistä maisemista, mutta siltikin meidän muutossamme tänne Karatusaan, vaikka se  näin tilapäinen onkin oli jotain  kahden tulen välistä lähtemisen makua

KOSKETTAVAA JUHLIMISTA JA HELLIÄ NIVELIÄ

Kuluneesta lauantai päivästä voi suurella syyllä sanoa, että yhtä juhlaa koko päivä ja myös koskettavaa.
Ensin juhlinta koskettisydäntä hyvin syvältä, mutta ainankin allekirjoittaneella on kosketusherkkyyttä myös oikeassa kyynärpäässä ja polvessakin, mutta niistä hieman myöhemmin. 
Tänään juhlittiin Shadrinien perheen 10 vuotista työtä täällä Minusinskissa.  Slava eli virallisesti Vjatseslav Shadrin oli muuttanut perheineen ( vaimo Olga ja aivan pienet lapset Fedjan ja Jana ) tänne Novosibirskista. Nuorimmainen Jasha syntyi täällä 5v sitten. Koulutukseltaan Slava on diakoni.  Inkerin kirkon käytännön mukaisesti hänet nimettiin kirkkoherraksi.  Eräässä vaiheessa Slavan vastuulla oli viisi siperialaista luterilaista seurakuntaa.  Alkuvuosiin mahtuu monenlaista vaihetta ja vaikeuttakin, joista paremmin perillä olevat selvittäkööt. Vajaat neljä vuotta sitten Slava sai työtovereikseen  Minusinskiin,Vitalin ja Olegin sekä Joose Pitkäsen, kaikki perheineen. Nämä kolme oli vihitty diakoneiksi yht`aikaa Keltossa.  Vitali teki täyspäiväisesti töitä Inkerin kirkon pappina ja Oleg oman työnsä ohessa ilman palkkaa. Oleg toimii Abakanisssa yliopistossa englannin ja ranskan kielen opettajana. Joose perheineen on täällä SEKLin lähettinä Inkerin kirkon työssä.
Kolme vuotta sitten SEKL lähetti myös minut tänne.  Toimin  SEKLin määräaikaisena vapaaehtoistyöntekijänä  lähinnä remontti-ja rakennushommissa, mutta tarvittaessa myös kaikkien mainittujen apuna varsinaisessa srk.työssä.
Vajaa vuosi sitten täällä Minusinskin luterilaisen seurakunnan kvarttiiralla oli myös hyvin mieltä lämmittävä juhla, kun nämä tilat edellissyksyisen remontin jälkeen siunattiin juhlallisesti seurakunnan käyttöön. Silloin oli niin sanotusti "tupa täynnä" kirkkoväkeä ja tunnelma katossa.
Jo vuosien ajan Minusinskissa oli haikailtu omien toimitilojen perään. Jossain vaiheessa srk.kokoontui autokoulussa ja sitä ennen viereisessä melko kylmässä pikku rakennuksessa ja  lopulta useimmin Pitkästen kodissa  ulitsaTimrjasevalla.  Aina kun ajelimme Minusinskin katuja katselimme missä voisi olla oma paikka seurakunnalle. Lopulta kaupat syntyivät ja saatiin myös ykkösvaiheen remontti käyntiin ja lopulta tilat käyttöön. Nimenomaan Slavalle ja myös hänen perheelleen tämä srk.koti on ollut merkittävä askel eteenpäin  seurakuntatyössä. Tämä paikka aivan uudemman Minusinskin ydinkeskustassa torin vieressä, on suorastaan ihanteellinen. Nyt Slavalla ja seurakunnalla on oma toimisto ja toimivat kokous-ja pyhäkoulutilat, sekä  myös majoitustilaakin. Uusia ja vanhoja seurakuntalaisia on mukava kutsua omaan kokoontumispaikkaan.
Tämän päivän juhlasta ei oltu suunniteltu mitään suurta spektaakkelia, olihan vasta kymmenvuotisjuhlasta kysymys, mutta siitä muodostui mitä lämpimin ja sydäntä koskettava pienimuotoinen, mutta hyvin merkittävä seurakunnan yhteinen juhla jossa olivat mukana myös kaikki SEKLin Siperian tämän hetkiset lähetitkin perheineen.
Omskin kylätyössä Orlovkan kylässä toimiva  ja Aitamäkien perheen kanssa näihin Inkerin kirkon työkohteisiin  tutustumaan tullut SEKLin kv.linjalainen Tarja Vekkeli laittoi eilisiltana meitä Arskan kanssa ja samalla kvarttiiran keittiöpuolta ojennukseen ja valmisteli kakun pohjia. Joose oli luvannut tulla hyvissä ajoin aamulla jatkamaan hommia.Tiesimme myös, että myös Slava on tulossa aikaisin tekemään valmisteluja. Hän oli puhunut perunaletuista. Olimme Tarjan kanssa käyneet peräti kolme reissua Karsinkassa. (Melko hyvin varustettu valintamyymälä Abakanskajalla).   Kolmannella tuotiin jo leivinpaperiakin.
Jossain vaiheessa myöhäisiltaa tuli vastaan vielä yksi  ongelma. Leivinjauhetta ei löytynyt.   Pitkästen lasten Suomi-open Ainon kätköissä oli kyllä heidän tarkoituksiinsa ostettua leivinpulveria, jota Tarja ei ollut kaappeja järjestellessään löytänyt, emmekä hoksanneet Ainolta kysyä. Niinpä Arska nohevana bisnesmiehenä etsi netistä käännösohjelman jonka mukaisesti kirjoitti muistilapulle tärkeän tekstin venäjäksi ja lähti kauppakierrokselle. Muutaman kaupan koluttuaan mies palasi mukanaan kaksi 10 gramman pikahiivapussia, mutta se, että niissä oli hiivaa selvisi vasta kun soitin Jooselle. Joose sanoi, että heiltä kyllä löytyy ihan Suomesta tuotua leivinpulveria.  No sitten jo ennen nukkumaan käymistä Aino nosti alakaapista leivinjauheet esille ja taisi käydä hakemassa vielä lisää lähikaupasta.Täälläjotkut pikkukaupoista ovat auki lähelle puolta yötä.
Aamu olikin sitten melkoista tohinaa ,mutta Tarja ehti paistaa kakkupohjat.   Vauhti vaan kiihtyi kun Slava saapui pienen keittiökoneen kanssa ja alkoi tehdä valmisteluja perunalettujen tekoa varten. Jo Slavan auton ikkunasta näin, että hänellä oli autossa kakku. Niinpä päätettiin, että Tarjan valmistamat kakkupohjat säästetäänkin sunnuntaiksi Karatusan kirkkokahveille.  Me Arskan kanssa olimme jo hyvissä ajoin vetäytyneet sivuvasemmalle, ettemme jää jalkoihin, nimittäin Joosekin saapui ajallaan ja juhlien valmistelun vauhti senkun  kiihtyi.  Melkolailla viime tipassa kiskoin jalkaani tällä reissulla eka kertaa suorat mustat housut ja etsin kassista myös toimitusta seuranneille (muttei itselleni) iskemättömän  ohuen neulepaidan.
Juhlaväki oli jo paikoillaan "kirkossa". Tuolit oli aseteltu mukavasti ympyrän kaarelle ja molemmin puolin  oli laitettu tarjoilupöydät. Minusinskin srk:n kirkkoherra Slava istui Olgansa kanssa  kauniisti alttarin kohdalla. Tilaisuutta juonnellut ja bongorumpuja sopivasti taputellut Joose keskellä ikkunan edessä ja hänen toisella puolellaan Karatusan kirkkoherra Vitali vaimonsa Tonjan kanssa ja kaikki muut omilla paikoillaan.  Olegia ei ollut paikalla, sillä hän oli tuuraamassa Ville Melasta Krasnojarskissa. Vielä on mainittava, että Slavasta ovelle päin istui kolme vanhempaa rouvaa. Jututin heitä myöhemmin kahvien aikana . Kaikki asuivat nykyisin Minusinskissa, yksi oli farmari Jan Karlovitsin sisko ja toinenkin oli virolaista syntyperää Suetukista. Kolmas oli saksalainen, joka oli Stalinin siirtojen aikana joutunut asumaan Kasakstanissa. Hieman myöhemmin tuli juhliin jo kahden vuoden takainen tuttu virolaisrouva,  joka on käynyt Olegin englanninkerhossa.
Joose oli järjestänyt lapsille oman video-ohjelman pyhäkoululuokkaan.
Ohjelman kulku oli hyvin rento. Laulettiin yhdessä Slavan ja Markus Aitamäen säestäessät kitaroilla ja Joose antoi tahtia rummuilla.  Vitali, Joose ja Slava muistelivat yhteistä työtä viimeisten vuosien varrelta. Juhlan ehdottomasti koskettavin kohta oli kun Slava ja Olga lauloivat kauniisti yhdessä. Itse keskityin ottamaan valokuvia ja niin teki myös Aino sekä muutkin joilla oli kännykkäkameroita.
Sitten olikin vuorossa tarjoilu. Kahvia, teetä, Slavan erikoismehua, kakkua, perunalettuja ym.ym.
Tarjoilun aikana Olga oli siirtynyt keittiöön jatkamaan perunalettujen paistamista.  Itse keräilin käytettyjä astioita ja tiskailin niitä jutellen samalla Olgan kanssa. Sikäli kuin sain tiskattua vein pikkulautasia ja kuppeja myös lasten puolelle pyhäkoululuokkaan.Sinne oli viety jo pari lastia perunalettuja,muttalapset kävivät hakemassa aikuisten puolelta milloin mitäkin.
Lopuksi koko porukka koottiin yhteiseen valokuvaan ja videotervehdykseen. Toivotimme ensin suomeksi ja sitten venäjäksi:" Hyvää Joulua Siperiasta".
Lopuksi siitä miksi muutkin paikat kuin sydän on hellinä.
Slava oli k.o. juhlan kunniaksi tilannut minulta varsinkin poikia ja miesväkeä varten Veteraanien Maailman Mestarin mäkihypyn harjoitussession iltapuolella ennen saunaa. Paikaksi oli sovittu n. 3-4 km Abakanin suuntaan vasemmalla puolella valtatiestä noin puolen kilometrin päässä sijaitseva tuttu vanha Pioneerien leirikeskus. Olin varannut näön vuoksi rekvisiitaksi myös mäkihyppyvarusteeni, mutta kun tapahtumaan lähtevä porukka kutistui kolmeksi suomalaiseksi ja kahdeksi venäläiseksi jätimme varusteet Transitiin ja menimme Joosen Mitsubishillä.  Myöhemmin mukaan tuli kolmen viikon takainen tuttu Edward noin 10v  poikansa kanssa.  Kun olin vielä toipilas emme tehneet juoksulenkkiä. Ehdotin että kävellään hissukseen takasinpäin paikkaan, jossa voisi olla sopiva rinne pikku hyppyreille. Kiersimme sinne metsän kautta. Rinnettä katsellessamme Markus sattui löytämään n 170 senttisen lähes suoran männyn oksan joka muistutti keihästä. Hän veti tien poikki viivan ja niin alkoi keihäänheitto. Sen piti olla alkujaan vaan heittelyä, mutta siitähän sukeutui lopulta 6-kierroksen kisa ja samalla maaottelu, joka päättyi Suomen kolmoisvoittoon.
Vanhan "keihäsniilon" itsetuntoa tietenkin hiveli (ja Joosen itsetuntoa kirveli,  hopeasta huolimatta) melkoisesti kun onnistuin päihittämään puolta nuoremmat pojat. No toisena lajina oli kuusloikka vauhdilla. Siinä ottivat venäläiset kaksoisvoiton 18 ikäisen Eduardin johdolla. Slava oli yhtä selvä kakkonen ja Joosekin maksoi minulle potut pottuina pronssisijallaan.Selvisin sentään neljänneksi. Loikkakisaa aloittaessani tuntui, ettei jaloissani ole yhtään voimaa. Olihan takana viikon sisällä koettuna kahden päivän mahatauti ja edelleen jatkuva melko paha nuhaflunssa.  - Sauna oli enemmän kuin paikallaan, vaikkei vesipolitiikka toiminutkaan.
Arska yllätti huutoessaan hikensä pulahtamalla jääkylmään altaasee, mutta hän onkin kouluajoiltaan peräti uimaknditaatti.  Nyt taas kerran melko rampa olo, mutta silti mieli on hyvä. -Joosekin totesi paluumatkalla,että onpa mukava kun on synnytty mieheksi. Voi iloita ja innostua jonkun kepin viskomisesta tai pallon potkimisesta vaikka pariksi tunniksi. Ei tarvihe mennä shoppailemaan kenkäkaupaan tai muuhun vastaavaan jossa taas naisväki viihtyy.

ENSI LUMI MINUSINSKISSA

Muutamaan kertaan oli lunta nähty aamuisin tienpenkassa varjonpuolella muuallakin kuin Jergakin yhden yön maisemien katselu reissulla  tiistaina ja keskiviikkona. Sajanin vuoristossa Tuvaan vievän valtatie 54:n varrella käytiin 1500 metrissä merenpinnasta lukien.  Lunta oli tien varsilla siellä ylhäällä jotain parikymmentä senttiä ja metsäsuksilla siellä olisi voinut jo yritellä hiihtämistäkin.
Tämä perjantaiaamu  valkeni erilaisena kuin aikaisemmat syysharmaat aamut, sillä muutaman sentin lumikerros peitti kerrostalojen välisen puiston, sekä pihalle parkkeeratut autojen katot. Jo eilispäivänä oli sadellut hissukseen räntää, joka oli merkki siitä,että sää oli uudelleen kylmenemässä. Tiistaina Jergakin suuntaan ajellessamme oltiin pakkasen puolella ja koko suomalaisporukka oli varustautunut hyvin kylmiäkin olosuhteita varten. Kylmyyden tuntua lisäsi melko tuimasti ja puuskaisesti puhaltanut tuuli.
Tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana  tuuli tyyntyi ja sääkin lahtui.Vuoristossa oli yöllä satanut myös pari senttiä lunta.  Vuoristosta palattiin lähes kesäisiin keleihin. Päivälämpötila lienee kavunnut kymmeneen asteeseen,ellei ylikin. Maisemat Jergakilla olivat ensikertalaisille tietenkin aivan päätähuimaavan upeat,mutta eipä niitten katselemiseen väsy aikaisemminkaan siellä käyneet. Viimeiset pari-, kolmekymmentä kilometriä ovat melkoista nousua ja melko pitkästi mennään serpentiinitietä.Alamäen suuntaan mennessä on muutama  tieltä menosuunnasta oikealle ylös rinteeseen  kääntyvää hätäapu sivuluiskaa,joihin voi ajaa rekka-auton jos tulee ongelmia jarrujen kanssa. Sitä ennen on myös aivan erityinen k.o.  paikasta kertova  liikennemerkki.
Majoituimme jo tutuissa hirsimökeissä muutama kilometriä tien korkeimmalta kohdalta sekä vasemmalle puolelle tietä jääneestä laskettelukeskuksesta Tuvaan päin, lähellä valtavan suurta, mutta perin huonosti maisemaan istuvaa sähkön muuntaja-asemaa.  Mökkikylässä oli virtalähteenä kuitenkin oma suuri dieselagrikaatti. Ne mökit, joissa asuimme, samoin kuin saunakin lämpenivät puilla. Lähemmäksi tietä myöhemmin rakennetut uudemmat ja huomattavasti suuremmat ja luultavasti paremmin pohjapuolelta eristetyt mökit näyttivät lämpiävän kivihiilellä.
 Pitkästen perhe asui erillisessä pikkumökissä ja me muut isommassa kaksi kerroksisessa mökissä, jonka alakerrassa oli ensin pikku kaminalla varustettu keittiö, jonka peltisestä savutorvesta sai lämpönsä toinen yläkerran huoneista. Pienen ruokailuhuoneen puolelta lämmitettiin isompaa kaminaa, jonka takapuoli lämmitti sitä kamaria,jossa me Arskan kanssa majoituttiin ja savutorvi  vastaavasti yläkerran huonetta. Jos mökeissä olisi ns.tuulikaappi, niin se jo parantaisi mökin lämpimänä pysymistä.
Mökit kuten saunakin ja pari muuta mökkiä sijaitsivat rinteessä ja ne oli Siperialaiseen tapaan rakennettu maahan upotettujen pystytolppien varaan. Meidän mökkimme perustus oli ympärilaudoitettu. Oliko laudoitus vain ulkopuolella tolppien,vaiko molemmin puolin ja oliko välissä jotain eristettä,jäi selvittämättä. Sen verran kurkistin ulkona käydessäni , että huomasin  melko suuret ilmastointiluukut, jotka  olivat  auki  ja ilmeisesti alapohjan eristys oli suomalaisen mittapuun mukaan heikko,koska lattia pysyi kylmänä alakerrassa. Viereisessä tyhjillään olleessa mökissä koko mökin perustus oli avoin ja varmasti mökki myös kylmä.
Ruokailuhuoneen kaminassa oli suuri lasilla varustettu luukku, ja muutenkin se muistutti Vitalin pappilan kaminaa. Mitään lämpoä talteen ottavaa massaa kaminassa ei ollut. Alakerran huoneen kerrossängyissä oli erikoisen hyvät patjat ja tyynyt sekä  paksut ja silti mukavat peitot.
Teimme reissun tietenkin kahdella autolla kun meitä oli kahdeksan aikuista ja seitsemän lasta. Matkatavaraakin oli melkoisesti ja varsinkin ruokatavaraa. Kummankin auton takapoksi oli siis pullollaan ja kun luukun avasi,niin hätäisimmät tavarat pyörähtivät pihalle. Osa aikuisista tekikin kaksi tavaran kanto reissua P-paikalta mökkien luokse. Joose hääräsi tapansa mukaan dipovarina (lyhennys venäläisistä sanoista diakon ja povar=kokki), mutta taisi saada naisväeltä hyvää sivustatukea.  Alkuillasta retkeläisryhmä käytti aikaansa ruokailuun ja loppuilta kului saunomiseen. Minä tein poikkeuksen sillä en osallistunut kumpaankaan, vaan körmytin sängyn pohjalla lähes koko perillä olo ajan. Jonkun pakollisen vessareissunkyllä tein ja keskiviikkona uskaltauduin jo aamupalallekin juomaan teetä ja syömään yhden voileivän. Illalla minulla ei ollut vain vatsa sekaisin vaan palelsi ankarasti,vaikka kämppä oli kuuma. Tarjalta sain jotain rohtoa joka helpotti  oloa ja pääsin pahimman yli.
Paluumatkalla poikettiin Lenin-museolle  Susenskojen pikkukaupunkiin.Ennen museo kierrosta syötiin siistissä P-paikan vieressä sijaitsevassa Kafeessa.Rohkenin jo tilaamaan Saljanka-keiton, kun olo tuntui melko hyvältä, mutta keitto kuten ei muukaan paluumatkan aikana syöty halunnut pysyä normaalia aikaa sisällä . Oksentamaan en kuitenkaan joutunut, enkä taida sitä osatakaan.
Jo reissuun lähdettäessä minulla  oli ollut vatsassa hieman huono olo,mutta en ollut edes harkinnut pois jäämistä, koska en halunnut jättää  Arskaa yksin mahdollisten dieselongelmien kanssa. Täällä on edelleen käytössä kesädieselit vaikka öisin on ollut jopa -15 asteen pakkasiakin. Tarja olisi myös ollut valmis ajamaan, mutta pääsi puikkoihin vasta paluumatkalla, viimeiselle 50 km pikataipaleelle.  Laitoin Arskan kuskiksi alkutaipaleelle lähellä vuoristoa sijaitsevaan kylään saakka, jossa oli saslikruokailu ( jätin sen  väliin). Ajoin itse niin meno-, kuin paluumatkankin vuoristo-osuuden. Transit on jo  24v  ja sen ikäinen kulkuneuvo, että  huolimatta katsastuksista voi periaatteessa laueta jostain liitoksistaan jos joutuu liian lujille äkkitilanteessa. Näillä Siperian reissuilla,jotka olen tehnyt vanhoilla pakettiautoilla (yhden pikku-Skodalla ja peräkärryllä) on ehtinyt jo olla moneen junaan lähtevää kakkos-,ja kolmoskuskiakin. Yleensä olen antanut jonkunlaista ajo-ohjetta. Yksi tärkeimmistä on oikea tilannenopeus ja yleensäkin se,että hitaammin kiiruhtamalla pääsee varmemmin perille. Vuosi sitten olin saanut itsekin  samanlaisen ohjeen, tietenkin aivan erikoistilanteeseen, kun Transitista petti toinen alatukivarsi ja hätäapukorjauksen (aurauskulmien säätö) tehnyt venäläinen remonttimies sanoi, että mitä hitaammin ajat sitä lähemmäs pääset Novosibirskiä( matkaa oli 300km), jossa oli toiveita paremmasta remontista.  Pelkääjän paikalla silloin koko reissun istunut Jaakko Kemppainen, joutui noilla 330 hitaastikiiruhtamis kilometreillä todellakin pelkäämään,sillä ajoin välillä vain vasen pyörä asfaltilla keventääkseni huonossa hapessa ollutta vasenta alatukivartta ja auto kulki ojaanpäin kallellaan.
Eilispäivä lepäiltiin ja valmistauduttiin nuorteiltaan,jonne tuli kuusi poikaa ja yksityttö, joka oli lähtenyt pois alkuhassakän aikana. "Vakiokaluston" lisäksi oli paikalla Tarja ja Aitamäen perhe. Itse makoilin petilläni kokoajan ja niin teki myös Arska,joka sentään meni mukaan nauttimaan Joosen pizzatarjoilusta .
Nyt ollaan jo perjantai-iltapäivässä. Karatusaan suunniteltu työreissu vaihtui sairastamiseen,mutta tähän alkaa jo tottua. Eilen löytyi sentään netistä facebookista Vitalin laittamia uusia kuvia kirkon rakennustyömaalta.
Muottilaudoitus oli edistynyt ainankin osittain jo sakastin puoleiseen päätyyn.

KAUPUNKILAISELÄMÄÄ

Palasin perjantai-iltana Karatusasta tänne Minusinskin pikkukaupunkiin. Viime töiksemme saimme Vitalin poikien Aljoshan (8v) ja Diman 10v) kanssa piilotettua noin viidentoistametrisen Suomesta tuomani muovisen ja suodatin kankaaseen käärityn salaojan pätkän pappilan nurkalta saunan nurkalle, josta vedet imeytyvät monttuun ja koituvat lopulta rajanaapurin puutarhan hyväksi.Sinne ohjautuvat myös muut pintavedet Vitalin tontilta.
Keväällä pyrki jäämään sulamisvesiä kyseiselle talon nurkalle. Dima kärräsi kadun varrelta sinne levinnyttä sepeliä ja lapioimme sepelit porukassa salaojaputken päälle. Alkavalla viikolla, kunhan selviämme Karatusaan viimeistelemme tuon ojan, jotta se vie myös räystäskourusta tulevat ja muutkin pintavedet pois talon nurkalta.
Lauantai aamuna hain Joosen Abakanin lentokentältä. Hän palasi työneuvottelusta Pietarista. Vitali palaa myös lentäen huomisaamuna ja Joose hakee hänet. Neuvotteluissa jotka koskivat lähinnä Karatusan kirkkoprojektia, oli ollut Inkerin kirkon piispan Aarre Kuukaupin lisäksi kirkon talousvastaavaJukkaPaananen,  SEKLin Venäjäntyön koordinaattori Tapani Kaitainen,  Karatusan kirkon suunnittelija arkkitehti Jorma Laine ja kirkon pääinsinööri Arkadi sekä kesällä perheensä kanssa Suomeen muuttanut entinen Siperian lääninrovasti Juha Saari.  Neuvottelut oli käyty hyvässä ilmapiirissä.Tietenkin näinkin suuri kuin Karatusan kirkkohanke on, kustannusarviohan on noin 450-500 tuhatta euroa ja saman aikaisesti on menossa vastaavankokoiset kirkkohankkeet Murmanskissa ja Kazanissa, on tarkkaan mietittävä kuinka hankkeesta selvitään kunnialla. Kaikki vaihtoehdot pitää punnita harkitusti.  Nyt rakenteilla olevan perustus/kellarivaiheen urakkasopimus on tämänpäivän kurssin mukaan (jos olen oikein ymmärtänyt) noin 140 tuhatta euroa(eli vajaat 6 milj.ruplaa).
Suomessa toimii Karatusan kirkkoprojektin keräyspäällikkönä keväällä Etelä-Savon Kansanlähetyksen
piirijohtajan paikalta eläkkeelle jäänyt mikkeliläinen Heikki Huttunen.  Heikillä ja Tapani Kaitaisella on suunnitelma lähestyä ensin  kirjeitse ja sen jälkeen lähteä kiertämään meidän Siperian lähettien lähettäjäseurakuntia ja tietenkin myös Kansanlähetyksen piirejä.
Joose kertoi kentältä palatessamme myös ideastaan laittaa vireille ns. Karatusan kirkon tuoliprojekti.
Lähetyspiireille,seurakunnille,SEKLin piireille ja kaikille mahdollisille markkinoitaisiin mahdollisuutta kustantaa nimikkotuoli/-tuoleja Karatusan kirkkoon. Tuolin hinnaksi laitettaisiin sopivan kokoinen hinta.
Eilen kävimme Arskan ja Ainon kanssa lenkillä tutussa mäntymetsikössä. Noin parin kolmen kilometrin kävely/hölkkäosuuden lisäksi tein vuoroloikkatreenin. Petrausta oli taas hieman edelliseltä kerralta.
Ajelimme myös Minusinskin laskettelurinteen huipulle, josta avautuivat hienot näköalat Voimalaitospadon suuntaan. Muualla pilvet estivät näköalat. Koko eilispäivän tuuli kovasti pohjoisesta ja mäen huipulla se tuntui välillä lähes pelottavalta. Palattuamme alas asfalttitielle teimme tutustumislenkin Jenisen sivu-uoman varrelle Bistrajan kylään, jonka takaa löysimme mukavan picnik paikan.
Tänä aamuna Joose oli käynyt hakemassa Abakanin Rautatieasemalta Omskista tänne viikoksi  kyläily- ja tutustumisreissulle tulleen Aitamäkien perheen. Markus ja Mari Aitamäki ovat Omskissa kielikoulussa klomen pienen lapsensa Annin, Eljaksen ja Luukaksen kanssa. Heidän mukanaan tulimyösOmskin Orlovnkan entisessä suomalaiskylässä SEKLin kv.linjalaisena työskentelevä jyväskyläläinen Tarja Vekkeli.
Tarja muutti Omskin alueelle viime keväänä ja on jo kotiutunut hyvin Orlovnkaan, jossa hänellä on työtovereinaan Valentiina . Orlovnkassa työskentelee myös diakoni Valera.
Vieraat osallistuivat ehtoollisjumalanpalvelukseen,jossa khra Vjadseslav (Slava) Shadrin toimiliturgina ja Joose saarnasi. Johanna vastasi pyhäkoulusta, josta puuttuivat Pitkästen lapset.Osa heistä oli sairaina ja Aino meni heitä hoitamaan.  Iltapäivällä olimme koko suomalaisporukalla Pitkäsillä  syömässä. Joose oliehtinyt loihtia todellamakoisat lasagnet  ym herkut pöytään. Joose onkin saanut arvonimen Diak.povari (diakoni- kokki). Aitamäet majoittuivat Pitkäsille ja Tarja tänne kirkon kvarttiiralle.
Pitkäsillä tehtiin suunnitelmia alkavalle viikolle.Huomenna, siis maanantaina hoidellaan "bisneksiä" Minusinskissa. Tiistai-torstaille on suunniteltu retkeä Sajanin vuoristoon Jergagin kansallispuistoon. Torstai-iöltana on täällä nuorten ilta. Lauantaina on Slavan Minusinskissa työskentelyn 10v juhlintaa ja sunnuntaina on tarkoitus osallistua Karatusan jumalanpalvelukseen. - Katsotaan milloin ehtisimme Arskan kanssa töihin Karatusaan.

MALLIA HOTAKAN PAAVOSTA

Lopultakin selvisin lahtemaan Minusinskista tanne Karatusaan. Kirjoittelen Tonjan koneella pappilan olohuoneen sohvalla. Sivusilmalla ihailen kaminan lasiluukun takana leikkivaa elavaa tulta. Sanoinkin Tonjalle, etta teilla on erittain hyva Televiisori, jonka kuvan katseluun ei kyllasty (silloin kun kaminassa on tulet).
Arskan jatin Minusinskiin pitelemaan flunssaansa. Ainolla oli menossa Hiljan ja Saiman koulunkaynti pyhakoululuokassa. Minulle tytot (vaiko Aino) ovat antaneet rehtorin arvon ja Arska linee sitten tarkastaja.  Aikaisin aamulla (klo  05.15) heitin Joosen ja Vitalin Abakanin lentoasemalle Mitsulla ja palasin kvarttiiralle ja panin maate. Herasin vasta kymmenelta. Palautin Mitsubishin Timrjasevalle ja tein tuloksettoman pankkikierroksen . Sitten lainasin Ainolta satasen ja vaihdoin sen rupliksi (4344,00). Pyorittelin Transitin kesarenkaat Arskan avustuksella sisalle ja laitoin ne verannan alle varastoon ja lahdin Karatusaan
Soitin viela Minusinskin alueelta Nordealle ja kyselin missa voisi olla vika kun visakortti ei toimi, vaikka tililla on rahaa. Kortti oli kunnossa, mutta kredit oli nollilla, vaikka kayttotililla oli ihan reilusti (minun tilanteessa) katetta. Jotenkin meni minun hilseeni yli se selitys.Jo pikkupoikina naapurin poikien kanssa korttiringissa (salaa kotivaelta, selkaanhan siita olisi tullut) huomasin etten ole mikaan ruudin keksija noissa finanssijutuissa.
Kaikki mika on laulaen tullut on myos viheltaen mennyt.
Mutta vaikka finanssipuoli kangerteleekin, niin naihin Etela-Siperian tienvarsi maisemiin se ei vaikuta.
Ruska on jo kaukana takanapain, mutta nyt saa ihailla myohaissyksyn murrettuja vareja niin tienvarren sankipelloilla ja kynnoksilla kuin aivan villina arolla kasvaneessa ja nyt kuivaneessa heinikossa, tai kauempana metsikoissa ja jopa kymmeniin kilometreihin ulottuvissa sinisen eri vivahteissa nakyvissa kukkuloissa ja lopulta Karatusaa lahestyttaessa yli sadan kilometrin paassa siintavissa  Sajanin jopa lahelle kolmea kilometria tavoittavissa lumisissa vuorenhuipuissa. Luntahan siella nayttaa tanasyksyna olevan jo puolestatoitatuhannesta metrista lahtien. -Kunhan sinne vaan ehtisi metsasuksilla hiihtelemaan jossain valissa.
Karatusaan ehdittyani ajoin suoraan kirkkotyomaalle ja tavoitin taydessa tyon touhussa jo nimeltakin tutun Gennadin ( ehka n 40v rakennusmies ja samalla tyonjohtaja) seka puolen tusinaa nuoria osin jo naolta tuttuja rakennusmiehia.  Hitsauspuikot, porakoneet ja vasarat olivat kaytossa ja kellarin seinien vankkatekoiset valumuotit ovat nyt noin puolivaliin saakka valmiina kellotapulilta katsottuna. Kellotapulin osalta kellarin seinat ovat jo valettukin.  Minusinskista lahtiessani ilma oli suorastaan lauhkea. Mittari naytti 12-13 plusastetta.
Matkalla alkoi vahitellen vihmoa vetta ja Karatusassa tuuli melko navakasti pohjoisesta. Gennadi totesi, etta normaalia kelia nain lokakuun puolivalissa. Yolla voi tulla jo luntakin.
Illempana siirsin Transitin portin sisapuolelle ja laitoin jo sahkopuhaltajan toimimaan, jotta on mukavampi kayda nukkumaan. Kolme vuotta sitten nukuimme Laurin kanssa velimiehen Ivecossa marraskuun lopulle saakka ilman mitaan lammitysta, kun tassa pappilatyomaalla oli vain kahden kilowatin sahkot. Kaikki kapasiteetti tarvittiin pitamaan kylpyhuoneen lattiavalu lampiman puolella ja ulkona saattoi olla oisin jopa
10-15 astetta miinuksella. No me olimme silloin nuorempia ja olihan meilla myos hyvat makuupussit.
En siis ehtinyt tanaan edes aloittaa tyontekoa, vaan olen kaymassa nukkumaan tyomaan viereen.
Tassa tilanteessa tuli mieleeni Sallan ajoilta (72-81) hyva ystavani  maanviljelija Topi Raatikka. Meihin poikosiin nahden jo paljon enemman elamaa nahnyt lupsakka ja jo hieman pitempaan vyohonkin siirtynyt kaverimme.
Topi oli aivan ilmiselvasti ottanut oppia eraassa venalaisessa klassikkokirjassa esiintyvasta Oblomovitsista, joka ei turhia hataillyt. -Kerran meilla oli melkoiset talkoot Suoltijoen pirtilla. Etelasta Lpr:n Imatran ja Joutsenon suunnalta oli tulossa paasiaislomaporukka ja noin kymmenisen metria pihan tasosta alempana virtaavasta joesta saunalle tuleva vesijohto oli paassyt jaatymaan melko perusteellisesti. Vesipumppua pyoritti isolla dieselagregaatilla jauhettu sahkovirta.
Sulatimme ja kuumensimme vetta suurkampan keittion hellan paalla. Me kirjailijapastori Lasse Marjokorven kanssa haalasimme hellaa varten polttopuut ja lumet isoihin kattiloihin, joista kannoimme vedet saunaan, jossa suntio Ville Rannikko ajoi kiehuvan kuumaa vetta kasinpumpattavalla paloruiskulla ja ohuemmalla muoviputkella sen jaatyneen putken sisalle. Topin tehtavana oli lisailla puita hellaan ja sen han tekikin, mutta paneutui nayttavasti hellan viereen asettamalleen pirtin penkille maate ja siita kasin hoiteli virkaansa ja antoi valilla meille poikosille asiantuntevia neuvoja.
Muutamaa vuotta myohemmin Lasse kirjoitti novellityyppisen tositarinoihin perustuvan kirjan Viimeiset suomalaiset. Kirjan julkaisija on Arvi A Kariston kustantamo.
Monien muiden merkittavien henkilohahmojen joukossa esiintyy myos ystavamme Topi Raatikka. Hanelle kirjailija oli onnistuniut sorvaamaan oivallisen ja hyvin kuvaavan nimen :Paavo Hotakka.
Pohjoisessahan miehelle yleensa annettiin hanta milloin mitenkin onnistuneesti kuvaava korkonimi. Eras tunnetuimpia pohjoissuomalaisia korkonimia lienee Natti-Jussi, mutta se on taas jo toinen tarina se.

EDELLEEN JATKETULLA VIIKONLOPULLA MINUSINSKISSA

Maanantaina käydessämme Karatusassa Vitalin perhe esitteli meille DVD:nä Venäjällä ja venäjäksi tehtyä elokuvaa "Tulitikkuja lainaamassa" .Käsikirjoitus pohjautuu  Maiju Lassilan kirjoittamaan  suomalaiseen klassikkoon.
 Siinähän savolaismies lähtee lainaamaan naapurista tulitikkuja, mutta lainausreissu pääsee "vähän" venähtämään. Nyt tää vapaa viikonloppu on myös venähtänyt jo turhankin pitkäksi.  Eilen käytiin  Karatusassa ikäänkuin turistina, minun osalta. -No tänään ei voinut lähteä kun piti vaihtaa Transitiin talvirenkaat. -Sekin on nyt tehty. Arska tuli lentsustaan huolimatta avuksi kun nostelin talvirenkaita kvarttiiran verannan lattianalusvarastosta.Ajoimme tuttuun Aleksein rengastyöliikkeeseen lähelle ulitsa Timrjasevan siltaa. Arskakin pääsi näin tutustumaan mukavaan ehkä 35-40v  Alekseihin, joka samalla tasapainotti renkaat ja silmämääräisesti katseli onko aurauskulmat ok. - Lienee siltikin viisasta poiketa vielä aurauskulmia mittaavaan spesiaaliliikkeeseen.
Toinen este Karatusaan lähtemiselle oli se, että halusin olla saattamassa Satua hänen lähtiessään Suomeen iltajunalla Abakanista.Lyöttaydyin siis  Pitkästen perheen ja Satun mukaan Abakaniin. Ajomatkan aikana Jorma Laine soitti minulle ja pyysi kertomaan myös Jooselle terveisinä, että Karatusan kirkkotyömaan rahaliikenne on taas kunnossa ja työt pääsevät jatkumaan. Joosehan lähtee aamulla aikaisin Vitalin kanssa lentämällä Pietariin, jossa he osallistuvat yhdessä Jorma Laineen ja Inkerin kirkon sekä SEKLin porukan kanssa Karatusan kirkkoprojektia koskevaan neuvonpitoon.
Nyt kun olen vielä Minusinskissa lähden heittämään kaverit Joosen työautolla Abakanin lentokentälle.
Ennen junan lähtöä kävimme syömässä tutussa Abakanin Irkkuravintolassa. Ravintolareissu koetteli melkoisesti Joosen kukkaroa, kun minä en ollut onnistunut nostamaan Visakortillani rahaa pankista. Olin jo antanut tyttärelleni Riikalle toimeksiannon selvittää mikä on minun käyttötilini tilanne (Mullaeiole vielä käytössäpankkitunnuksia ja olen melkoinen tumpelo sen sortin asioissa). Katetta kuului olevan, joten ongelma lienee ollut vain täällä Minusinskin päässä. Pitää huomenna käydä yrittämässä uudelleen ja tasata menoja Joosen kanssa.
Toivottavasti tapaan huomenna Karatusan kirkkotyömaalla rakennusmiehet täydessä työvauhdissa.
Meitä Joosen kanssa on alkanut jo huolestuttaa kun pienet yöpakkaset ovat alkaneet jo toista viikkoa sitten. Tosin päivälämpötilat kohoavat varsinkin aurinkoisina päivinä reilusti toiselle kymmenelle.
Karatusan kellarin seinien ja kattoholvin edessä olevia valuja ajatellen tilannetta helpottaa jonkunverran myös se, että ns. valumuotit ovat 2x6-7 tuuman vankkaa lankkua ja jo sekin suojaa pakkaselta ja ehkäpä valuhommista viimeisenä toteutettavassa kattoholvin valussa voitaneen käyttää tarvittaessa kellarin sisällä suuria sähkö/diesel käyttöisiä lämpöpuhaltajia ja valuja voi myös peittää ja peitteiden allekin puhaltaa lämmintä. - Luotan kyllä aikalailla näitten venäläisten ammattimiesten osaamiseen noissa betonihommissa. Kunhan vaan saamme Suomesta käsin hoideltua rahaliikenteen ajallaan ja mallikkaasti.
Tässä Karatusan kirkkoprojektissa kuten varmasti muissakin aikaisemmissa Inkerin kirkon vastaavissa rakennusprojekteissa jokainen euro on tiukassa. Eihän Inkerin kirkolla itsellään ole vielä tarvittavia pääomia tällaisiin suuriin rakennushankkeisiin. -Varmaankin siellä lähipäivien palavereissa asian tiimoilta
tarvitaan aivan erikoista viisautta löytää oikeita ratkaisuja projektin loppuunsaattamista ajatellen.
Nyt tarvitaan myös erikoisesti kaikkien lähetysystävien esirukousta,sillä loppujen lopuksi rukous on kaiken a ja o .niin tällaisia rekennusprojektien rahoituksia ajatellen kuin myös siinä kuinka saisimme lähetysnäyn siirrettyä uudelle sukupolvelle. Sanoihan Vapahtaja itse opetuslapsilleen vaalenevia vainioita katsellessaan että "Rukoilkaa siis elon Herraa, ettäHän lähettäisi työmiehiä elopelloilleen".

JATKETULLA VIIKONLOPPUVAPAALLA

Perjantai-iltana palasin Karatusasta tänne Minusinskin srk:n kvarttiiralle, jossa Arska on potenut lentsua ja Pitkästen lasten suomiope Ainokin vielä asustaa samassa pyhäkoululuokassa, jossa pitää oppitunteja tytöille. Nyt on jo maanantai-ilta,mutta vieläkin olen Minusinskissa.
Pitkästen mukana Suomesta junalla tullut lähettisihteerini Satu Eronen on kortteerannut Pitkästen olohuoneessa. Satu tekee  reportaaseja kahteen suomalaiseen hengelliseen aviisiin, eli Uuteen Tiehen ja Sanansaattajiin. Satuhan oli kanssani Karatusassakin yhden yön nukkuen yksin Transitin takasviitissä Ainon -30 asteen untuvapussissa ja matkusti Karatusasta pikkubussilla Minusinskiin.
Joose oli Ainon kautta laittanut meille Arskan kanssa perjantai-iltana  terveisiä, että aikaisin lauantai aamuna kirkon kvarttiiralle saapuu Inkerin kirkon naisjuristi Tujana, ja hänelle pitää pedata makuupaikka Slavan toimistoon, jossa minä olen majaillut.-No siirsin kamppeeni Arskan kaveriksi peräkammariin ja Aino petasi Tujanalle petipaikan konttorin pöydälle, koska se on käytännössä mukavampi kuin pöydän yläpuolelle rakentamamme yläpeti. Slava oli kuitenkin vienyt Tujanan omaan kotiinsa majoittumaan ja  niinpä minä siirryin lauantai-iltana takaisin tutulle paikalleni Slavan konttoriin.
Tapasimme Tujanan vasta sunnuntain jumalanpalveluksessa. Tutustuimme hieman jo ennen jumalanpalveluksen alkua ja varsinkin sen jälkeen.Johanna ja Tujana juttelivat paljon myös englanniksi ja minä sotkin sekaan ruskengelskaani. Noin kolmikymppinen viehättävä Inkerin kirkon laioppinut on syntyisin Ulan-Udesta,ja on aito burjaatti. Hän oli opiskellut Ulan Uden yliopistossa ja on nyt töissä Inkerin kirkon keskustoimistossa. Hän huolehtii siitä, että kirkon keskustoimiston ja myös ympäri laajan Venäjän levittäytyneen Inkerin Luterilaisen kirkon seurakuntien viralliset paperiasiat ovat järjestyksessä. Työ maata näyttää riittävän myös näissäSlavan ja Vitalin seurakunnissa.
Tänäaamuna lähdimme MitsubishilläJoosen Slavan ja Satun kanssa Karatusaan.Kirkon rakennustyömaalle oli sovittu työmaahartaus klo 11. Arskan jätimme lepäämään lentsunsa klanssa.
Slava istui pelkääjän paikalla ja Joose istui "puikoissa". Yöllä on ollut jo jonkun aikaa pikkupakkasia ja tienvarrella oli auringolta suojassa korkeammissa maisemissa ja metsän suojassa paikoitellen vähän luntakin. Puolimatkan jälkeen kun tie laskee kauniiseen Tuba-joen laaksoon oli tiellä jo jäätäkin. Ilmeisesti siihen oli satanut lunta, joka oli osittain sulanut ja sitten jäätynyt. Mitsubishissä oli vielä alla kesärenkaiksi ajetut vanhat kitkarenkaat, mutta nelivetoisena autolla selviää pienillä liukkaillakin.
Tosiasia on että niin Mitsubishiin kuin minun Transitiini on nyt syytävaihtaa alle talvirenkaat
Jo heti alkumatkasta Slava ehdotti aamuhartauden pitämistä. Emme vastustaneet, joten Slava kävi tuumasta toimeen. Hän käytti Venäjä-Suomi katekismusta lukien molemmilla kielillä ja luki myös venäjäksi pätkän jostain Mooseksen kirjojen loppupuolelta ja sen Joose suomensi meille takana istuville.
Sitten luettiin uskontunnustukset ja isämeidän rukoukset ja Slava jatkoi vapaasti rukoilleen Joosen toimiessa pirivotsikkana. Siinä käytiin läpi koko laaja Venäjän työkenttä ja työntekijät perhekuntineen.
Vähän ennen Karatusaa löytyi lopulta aamenen paikkakin.
Matkan varrella ehdimme Satun kanssa ihailla kauniissa murretuissa väreissä esittäytyneitä upeita tienvarsimaisemiakin.Suurin osa puista oli jo pudottanut lehtensä(ei tietenkään männyt, joita myös on reitin varrella).
Meillä oli vielä reilu tunti aikaa työmaahartauteen ja ajoimme suoraan Vitalin pappilaan Revolutsionnaja 63:een aamukahveille. Kahvit juotiin ja Satu ehti haastatella Vitalia. Minä otin kuvia Satun kameralla lehtijuttuja varten. Heti alkuun selvisi, ettei tänään olekaan ketään kirkonrakennustyömaalla.
Työt oli lopetettu kait jo perjantaina tavallista aikaisemmin. Ilmeisesti jonkunlaisen rahaliikenneongelman
vuoksi. Toivottavasti  työt saadaan jatkumaan, etteivät jo alkaneet yöpakkaset pääse sotkemaan vielä kesken olevia valuhommia. Suurin osa kellarinseinävaluista on tekemättä sekä kellarin kattoholvi on kokonaan tekemättä.
Ajoimme kirkonrakennustyömaalle, jossa pidettiin pieni rukoushetki. Sitten mentiin syömään lounasta ortodoksikirkkoa vastapäätä sijaitsevaan neuvostohenkiseen stolavajaan, eli ruokalaan.Lounaan jälkeen Vitalija Slava lähtivät suoraan Minusinskiin, jossa heillä oli juristi Tujanan ja jonkun paikallisen viraston henkilöitten kanssa palaveri. Me Joosen ja Satun kanssa ajoimme Suetukin kylään, josta paikkoihin tutustumisen jälkeen ajoimme ns.peltotiereittiä Kizilin tielle ja sitä kautta Minusinskiin.
Olimme kuulleet jo aikaisemmin, että peltotiereitillä on aloitettu vanhan aikoinaan kivetyn, mutta käyttämättömäksi jääneen tieosuuden kunnostustyöt. Noin puoliväliin saakka olikin tietyöt menossa.Pusikot vanhalta tiepenkalta oli raivattu pois ja uutta karkeaa kivi/sora-ainesta oliajettu tiepenkalle jasitä oli tasattukin. Jonkun matkan päästä Joose siirtyi kuitenkin ajamaan tasaisempaa vierassä kulkevaa sänkipeltoreittiä.
Illalla kävimme Joosen kanssa männiikkökankaalla kuntolenkillä. Arska ja Ainokin tulivat sinne kyydissämme. Ainolla oli erään tuttavan tapaaminen ja Arskakävipienen kävelylenkin ja palasikahvilaan.
Joose hölkkäsi ehkä noin kolme kilometriä. Minäputosin kyydistä puolen kilometrin jälkeen ja oikaisin kävelemällä  tutulle loikkatreenipaikalle, jossa teimme 3-4 kpl 10 vuoroloikkasarjoja. Joose pääsi lähes saman kuin viikko sitten ja minulla oli yhden lenkkarin pohjan verran petrausta edellisestä kerrasta.