maanantai 23. heinäkuuta 2012
EDELLEEN KOTONA
Sanonta:" Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminenen" ei ole aivan pitänyt paikkaansa. - Lunta ei ole nimittäin näkynyt, mutta kovin on ollut epävakaista ja sateista, jopa siinä määrin, että Riikkakin pesueineen lähti välillä kotiinsa Vääksyyn. Tiina ja Kaisa perheineen olivat poistuneet kotimaisemiinsa jo aikaisemmin.
Nyt kun täällä Viuhonmäessä ei ole vuokralaisia, ovat lapset perheineen huonompien kelien aikana nukkuneet useinkin täällä entisessä kodissaan ja "töllötin" on jossain määrin hoidellut lastenkaitsijan virkaa.
Kun loppuvuodesta vai olisko se ollut tammikuussa ostin tuon pienehkön taulutv:n olin ottanut myös puoleksivuodeksi TV-Plus -liittymän. Kun se yllättäen katkesi olivat lastenlapset ihmeissään, kun ei enään näkynyt Juniori TV:tä
Viimeisinä töinään Janne asenteli kesämökkiin ikkunaruutuja. Olin siinä apumiehenä, mutta siirryin sitten m-sahalinjalle. Kävin karsimassa ja pätkimässä saaressa pari tuulenkaatorunkoa ja samalla sahasin halki kymmenkunta tukkia. Toinen mokoma on vielä halkisahaamatta. Edessäpäin on myöskin noitten halkaistujen tukkien roudaus rakentamispaikalle saunan ja pikkuaitan lähistölle.Niistä on tarkoitus rakentaa (ettei homma unohtuisi) ilmaraoilla varustettu puuliiteri, jonka toiseenpäähän teen lukittavan työkaluvaraston. Siihen pitää etsiä ehkä vaneria tai jotain vastaavaa. Tähän asti kaikki työkalut ovat olleet siellä täällä eri rakennuspaikoissa. Onneksi ei ole mitään koskaan hävinnyt, vaikka välillä saattaa jokin työkalu olla "hukassa", kun ei muista mihin se tuli jätettyä.
Teivaisten lähdettyä olen ollut vaan tässä kotisilla. TV:tä on tullut katsottua melkolailla ja välillä olen selaillut tätä kompjuuteriakin (olen katsellut lähinnä as.autoja), mutta vasta nyt sain aikaiseksi aloittaa tätä naputtelua. Jo pitemmän aikaa on ollut mielessä myös ystävä- ja rukouskirjeen teko, mutta se on vaan aina siirtynyt. Viime viikon puolella tuli entinen kirjastoautokuski Jorma "Jope" Tiainen esittelemään pari kuukautta sitten ostamaansa -91 vuosimallista Fiat Mobilvetta as.autoaan. Teimme pienen koeajonkin. Kaikinpuolin siisti ja kunnossaoleva menopeli. Täydellinen huoltokirjakin ja ajokilometrejäkin (sama ensiomistaja) vain jotain 147 tkm.
Viime viikolla torstaina kävin coutsaamassa urheilujaveriani Ari Noposta Kiteellä muovimäessä, omat sukset jätin Skodan kattotelineelle huoltoaseman pihaan Kerimäellä.
En oikein tykkää (varsinkaan kesällä) hypätä Kiteen (K56) mäestä, kun siinä on hieman tiukka alamäen kaarre. Toissa kesänä "könysin" siinä notkossa kolmesti, enkä sen jälkeen ole siellä hypännytkään.
Samana torstai-iltana kävin Nykäsen Matin konsertissa Punkaharjulla Mannilan Rantakatissa.. Ilmat ei oikein suosineet. Oli epävakaista ja se oli varmaankin jonkunverran karsinut kuulijakuntaa, jota lienee ollut jotain pari-, kolmesataa. Viimeisen biisin aikana alkoi sataa ja piha tyhjeni äkkiä kuulijoista.
Matti bändeineen (kapellimestarina ja säveltäjänä tuttu Jussi Niemi jo 20vuotta Matin kiertueilla), veti taas kerran keikan "sata lasissa" ja keräsi pisteet kotiin. Konsertti päättyi yöllä lähempänä yhtä, mutta jäin vielä tarinoimaan Matin ja Susannan kanssa heidän majapaikkaansa kun Matti laittoi järjestysmiehen hakemaan minut sinne. Juuri tämä järkkäri oli ex.työkaverini suntio Ari Malinen. Ari, kuten toinenkin suntio/haudankaivaja Ari "Jölö" Lundberg on tehnyt joskus äänihommia, joten homma oli hänelle tuttua ja varmasti mukavaa vaihtelua tavallisiin kirkon hommiin.
Tapasimme vielä uudelleen Matin ja Susannan kanssa perjantaina iltapäivällä Miekkoniemen Shellillä kahvikupin äärellä. Paikalla oli myös Noposen Ari pesueineen ja 6v Juho sai tietenkin Matilta nimmarilla varustetun kortin, jota Juho on jo kierrättänyt pitkin Enonkosken kirkonkylää kavereittensa luona. Paikalla oli myös tuttu Saimaa-lehden reportteri Pasi Pekkonen, joka pyysi minua tekemään juttua ja laittamaan kuvia ensi talven veter.MM-kisareissusta Venäjän Tsaikovskista.
Luultavasti lauantaina kävelin puolitoistatuntia ruohonleikkuukoneen jäljessä pitkin tonttiani ja sen jälkeen tein lähes "tuhdin" punttitreenin (10x2x39kg "maasta"vetoina, 2x7x49,2x5x61 ja 2x3x70 jalkakyykkyinä ja lopuksi 2x5x15kg hyppelyinä). Lenkille ja loikka/hyppelytreeneihin en ole saanut itseäni vielä komennettua.
Se lähteminen on taas kerran kuin tervanjuontia. - Matin solakan olemuksen näkeminen sai kylläkin minut jo ajatuksissani lenkille. Toivottavasti se toteutuu myös käytännössä.

maanantai 9. heinäkuuta 2012
VIHDOINKIN - IHAN VAAN KOTONA
Taitaa olla jo puolitoista viikkoa siitä kun ylitin rajan Venäjältä Suomeen. Se oli torstain vastaisena yönä noin kello 02.00 . Vasta nyt tänään maanantaina puoliltapäivin tuntuu siltä että olen - ihan vaan kotona.
Jos oli taas kerran kiirettä Karatusan työkentältä lähdön ja kotimatkan kanssa, niin kiireet ovat tähän saakka jatkuneet myös täällä Suomessa. Viikko sitten kokoonnuimme Venäjällä työssä olevien kanssa Ryttylässä. Parin päivän ajan käytiin läpi työhön liittyviä asioita ja samalla tutustuttiin ensi kevättalvella venäjän kielen opinnot Omskissa aloittavaan Aitamäen pariskuntaan. Lapset olivat mummin hoidossa ja kolmas odotti maailmaan tuloaan äidin masussa. Kämppäkaverinani oli arkkitehti Jorma Aalto, (joka on kuten minäkin määräaikainen, mutta palkattu) , Pietarista käsin Inkerin kirkon rakennushankkeita suunnitteleva ja kiinteistöjen kunnosta yms. vastaava ammattilainen. Juuri nyt hänellä on "tapetilla" mm. Karatusan kirkkohanke, jonka rakennusluvan hakupaketti on jo kasassa ja ilmeisesti luovutetaan paikallisille viranomaisille 19.pnä tätä heinäkuuta.
Ryttylästä kiirehdin tiistai-iltana ehtiäkseni mäkihyppytreeneihin Lahteen ja ehdinkin hypätä kaksi ihan "mukiin menevää" hyppyä kuusnelosesta (K64). Ensimmäinen oli jotain 45m ja toisella suksen kärjet jo viidenkympin viivalle. Tuomaritornista alastullut poikansa Jeren (n 20-22v) hyppyjä katsonut Kimmo Kykkänen,(valmentaa myös Suomen ykkösnaista 17v tytärtään Juliaa sekä Kalle Keituria ja uudelleen aloittelevaa Harri Ollia) sanoi, että "Aatsa, sinähän olet kunnossa".
Viikonloppuna olin KL-päivillä Pieksämäellä. Kovin vähäiseksi jäi muuhun varsinaiseen ohjelmaan tutustuminen, kuten viime kesänäkin sillä päivystelin sen minkä ehdin Lähetysnäyttelyn Venäjän osastolla. Sekin jäi melko rikkonaiseksi, sillä perjantaina olin pahasti myöhässä jo lähdön kanssa ja palasin myöhään illalla Savonlinnaan ehtiäkseni lapsenlapseni Tuitun rippijuhliin. Tuitun konfirmaatio oli lauantaina kymmeneltä Savonlinnan Tuomiokirkossa ( kirkon nimi on jäänne ajalta jolloin piispanistuin oli kait vain väliaikaisesti Savonlinnassa. Samalta ajalta on saanut nimensä Piispanmäen koulukin). Heti Venäjältä palattuani olin ehtinyt Teivaisten perheen kanssa käydä myös Tuitun riparin vierailuillassa Varparannan leirimajalla. Tuittu selvisi hyvin rippikoulustaan ja esiintyi kovasti edukseen soittamalla bassoa konfirmaation lopuksi kun ripariryhmä lauloi kirkon alttarilla "Pilvimuurista valo välähtää". -Mukava "sattuma" oli kun rippipappi oli pyytänyt ystävänsä ja minunkin työtoverina vähän aikaa olleen miesdiakonissan jäämään vierailuiltaan diakoniaoppituntien jälkeen. Tämä vierailija oli saanut oppia kahlekuningas Timo Tuomivaaralta ja esitti vierailuillan ohjelmaosuudella jännittävän kahleista vapautumistempun, jossa avustajina oli Tuitun äiti tyttäreni Riikka erään vilkkaan leiriläispojan kanssa. "Taikuri" pyysi leiriporukkaa ja meitä kaikkia laulamaan juuri saman laulun, jossa sanotaan myös: "Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi, kuolleista hän noussut on", sinä aikana kun hän mustaan tiukasti nyöritettyyn säkkiin suljettuna availi kahleitaan. Joku arvaili, että kaveri teki sen ehkä kaulassaan roikkuneella ristillä.. Rippikirkosta kävelimme Tuittua juhlivan sakin kanssa Lipalle syömään lörtsyjä ja jätskiä. Sen jälkeen siirryttiin Suuren järven Tallisaareen, jonne tuli lisää väkeä, niitäkin, jotka eivät olleet kirkkoon ehtineet. Janne oli valmistanut (Riikan avustuksella) makoisan lohikeiton, jonka minäkin ehdin syödä ennenkuin vähin äänin lähdin ajelemaan takaisin "sorvin ääreen" KL-päiville. Lähetysnäyttelyä ajatelle ehdin vain "hatunjakoon". Onneksi Joose ja Johanna olivat olleet paikalla. Ohjelmassa olisi ollut yksi musiikkitilaisuus jossain lähikirkossa, mutta jäin juttelemaan Suomen sukukansojen parissa kielenkääntötyötä tekevän Riitta Pyykön ja hänen kämppäkaverinaan olleen HRK:ssa kanssani vuoden verran opiskelleen naisen (sukunimi Tervo). Riittaa olin tavannut monta kertaa Missiomatkoillani kun Kusti Materon ja Seppo Mäki-Arvelankin kanssa olimme poikenneet Saranskissa. Tietenkin myös KL-päivillä olimme nähneet. Riitta oli kiinnostunut kuulemaan minulta 60-luvun herätyksistä, opiskelustani ja KL:n synty- ja kasvuhistoriasta. Siinä mennä hurahtikin varmaan reilut pari tuntia itikoitten syötävänä kun juurta jaksaen kertolin asioista. Siskoni Aila oli jo ehtinyt käydä nukkumaan, ennenkuin joskus 23 maissa hakeuduin hänen asunnolleen yöpaikkaani.
Ennen KL-päiviä olin ehtinyt olla Jannen apuna parina päivänä kun he Riikan kanssa tekivät hiki hatussa hommia saadakseen vielä rakenteilla olevan kesämökkinsä juhlakuntoon. Olin sahaillut tuppeen sahattua leppää määrämittaiseksi kun Janne naulasi niitä kattoon. Yhdessä asentelimme myös ikkunakarmeja ja pokia paikoilleen ja minä mittailin ruutujen kokoja. Ehdimme yhdessä laittaa myös julkisivulle ikkunan karmilaudat. Pariin kertaan olimme Jannen kanssa hakeneet minun kärryllä Carlsonilta lauta ym. rakennustarviketta. - Kun sitten lauantaina näin paikan juhlakunnossa oli pakko nostaa lippalakkia korkealle. Myös kaikki vieraat Veikko Kososesta (Tuitun mummin isoveli, jotain 75v ja kovanluokan hirsirakentaja, joka on tehnyt kaikkiin Tallisaaren rakennuksiin komeat ovet mittatilaustyönä talkoina) lähtien ihastelivat kesämökin komeutta.
Eilen KL-päivien loppujuhlassa sain olla matkaan siunattavien lähettien joukossa. Siunaamisen toimitti Kuopion uusi piispa Jari Jolkkonen, joka piti hyvän puheen ennen uusien lähettien vihkimistä. Piispaa avusti KL:n uusi lähetysjohtaja Mika Tuovinen, Pieksämäen srk:n khra Mika Riikonen, SEKLin valtuuskunnan pj. ja Uudenmaan piirijohtaja (muisti pätkii hieman nimien osalta). Siskoni Aila (71v) oli edustamassa sukuani läheteille ja omaisille järjestetyssä kahvitilaisuudessa, jossa musiikista vastasi myös uudelle työkaudelle siunattu Viron lähetti Kirsti Malmi. Kirsti toimii Virossa musiikkievankelistana ja kyllä hänen musiikkinsa taas kerran kosketti hyvin syvältä. - Kirstin isä Kyösti Malmi, joka oli myös armoitettu musiikkimies teki Kirstin äidin Mailan kanssa mittavan työn aina kuolemaansa saakka Inkerin kirkon diakonina Aunuksessa ja muuallakin lähialueilla. Isän ja äidin työn siunaus jatkuu nyt tyttären työssä Virossa.
Kun kaikessa kiireessä etsin minulle varattua albaa viereisen Uimahallin pukuhuoneessa ja kääntelin helmaan teipattuja nimiä näkyviin, sattui ensiksi nimilappu, jossa luki ei Lamminpää vaan Järvenpää ja etunimenä Seija. Nimi oli minulle tuttu, mutta alban kantajan tapasin nyt eka kertaa, kuten myös hänen kanssaan Keski-Idän vuorimaahan myös uudelle työkaudelle matkaavan työtoverinsa (tämäkin nimi hukassa). Kun odottelimme lähetysjuhlan alkua ehdin vähän jutella heidän kanssaan ja kerroin Seijalle alban etsimisestä ja mukavasta sattumuksesta. Kerroin heille kuinka pitkään samalla kentällä Kylväjän lähettinä toiminut lastenlääkäri Leena Kaartinen oli sanonut minulle huomattuaan minun hirsirakennusharrastukseni, että minun pitäisi tulla rakentamaan sauna k.o. työkentälle. Nyt tuo ajatus saunanrakentamisesta sai uutta potkua . Saa nähdä toteutuuko se joskus. Ainankin lähiaikoina Karatusa-Minusinsk akseli taitaa viedä kaiken ajan..
Poikkesin eilisiltana Pieksämäeltä palattuani vielä Tallisaaressa saunomassa ja lähisukulaisia tapaamassa.
Tiinan perhe jäi yöksi saareen, samoinkuin Kaisa puolitoistavuotiaan Eppu-Akustin kanssa. Antti joutui lähtemään Kuopioon hoitelemaan työhommiaan. Teivaisetkin tulivat yöksi kotiini Viuhonmäkeen, vaikka 6v Hermanni olisi jo kovasti halunnut jäädä saareen yöksi. Lasten kavereina ovat olleet Marjokorven Eea 8v ja Pulkkisten Petja 13v.
Nyt otan "härkää sarvista" ja laitan päälle verkkarit (jos löydän, kun tavarat on pitkin maailmaa hajallaan, kuin "Jokisen eväät" konsanaan) ja lähden lämmittelylenkille ja sitten teen tutussa kellarissani pitkästä aikaa (viimeksi jotain hyvin hätäisesti työkiireitten keskellä Karatusassa) punttitreenin. Eilen luin Veteraanimäkihyppääjien Vieraskirjasta (http://www.makiveteraanit.1g.fi/)
, että ystäväni Matti Nykänen oli ollut urheilukavereitten kanssa Puijolla muovimäkitreeneissä . Matti oli aloittanut K64:ssa, mutta jo tosissa treeneissä siirtynyt ysikymppiin ja hypännyt jo yli K.pisteen eli paras siivu oli ollut 93 metriä. - Rupes tekemään mieli mäkeen. Kattotaan josko ehtis samaan sakkiin. Pojilla treenit jatkuu Puijolla tällä viikolla.

perjantai 29. kesäkuuta 2012
"DOMOI" -KOTIIN !
Yksi Moskovan suurista lentokentistä on nimeltään Domodiedova. En ole varma tarkasta suomennoksesta, mutta siinä on kuitenkin jotain kodista. Urheilua seuraavalle on tuttua sanonta kotikenttäedusta.
Tämänkertainen "Siperian komennukseni" oli vähällä mennä "pitkäksi". Slava oli merkinnyt Joosen mukana Suomeen vahingossa matkanneihin rekisteröitymispapereihini oleskelun päättymisajankohdaksi 24.06. Autopapereissa se oli kuitenkin 28.06. Eräänä aamuna huomasin Päivän Tunnussanasta, että oli jo 20.06. ja päätin lähteä samana iltana Karatusasta ja Minusinskista seuraavana päivänä eli 21.06. Soitimme Vitalin kanssa Slavalle, joka oli lähdössä kanssani tapaamaan vanhempiaan ja siskonsa perhettä Novosibirskiin.
Tein Karatusan työmaalla pitkän päivän ja sain kuin sainkin paikoilleen pyöröhirsimökin katolle räystäs- ja ruodelaudat, joitten päälle naulasin sinisen kevytpeitteen. Laitoin ovi- ja ikkuna-aukkoihin lautaristikot.
Aamupäivällä Irkutskista Karatusaan palannut Juha Saari oli valmistellut seuraavalle päivälle Ala-Bulankasta Karatusan kirkkotontille siirrettyjen vielä levällään olevien hirsien järjestelytalkoita ja kysyi illalla enkö voisi jäädä vielä yhdeksi päiväksi. En voinut enää kuitenkaan jäädä, koska aikataulu näytti kovin tiukalta muutenkin ja Skodaan piti saada vähintään uudet öljyt ja suodatinkin.
Juha lämmitti illalla Vitalin saunan ja auttoi minua ennen saunomista tyhjentämään autostani Karatusaan jäävät työkalut ja rakennusmateriaalin. Pelkkää roskaakin tuli yksi jätesäkillinen.
Vitali kävi kutsumassa minut välillä perheensä iltarukoushetkeen ja samalla hyvästelin koko perheen.
Saunoimme perusteellisesti Juhan kanssa ja yöllä joskus puoli kaksi lähdin ajamaan Minusinskiin.
Sitkeän etsimisen jälkeen Slava löysi Abakanista Skodaan öljynsuodattimen. Öljyt olin ostanut jo aikaisemmin. Autohuoltokin löytyi. Aamupaivalla olimme tehneet Minusinskissa pikku peräkärryyni pyöränlaakeri remontin. Slava osoittautui erinomaiseksi "tee se itse mieheksi".
Novosibirskiin (noin 1000km ajoa) saavuimme 22.06. aamupäivän lopulla. Olin ajanut 3/4 matkasta ja pitänyt yöllä kaksi parin tunnin torkkumistaukoa Juhan nukkuessa mukavast kartanlukijan paikalla. Viimeiselle neljännekselle herätin Slavn kuskiksi ja kääriydyin itse makuupussiin.
Slavan äidin valmistaman lounaan jälkeen lähdin jatkamaan matkaa yksin. Slava saattoi minua jonkun matkaa ja oli piirtänyt hyvän kartan, jonka avulla selvisin ilman ongelmia pois Novosibirskin miljoonakaupungista.
Kuten maalis-, huhtikuun vaihteessa menomatkalla, niin tällä paluumatkallanikaan ei toiminut radio eikä
soitinkaan, Tein matkaa omien ajatusteni kanssa nauttien samalla upeista maisemista.
Novosibirskin jälkeen poimin kyytiini tienvarresta 41v Grigorin,nykypäivän "Dersu Usalan". Pienikokoinen kulunutta reppua ja muutamaa tiukkaan pakattua pientä nyssäkkää kantanut mies ei liftannut. Hän oli menossa Tseljabinskiin .Liekö aikonut kävellä koko (pitkästi yli 1000km) matkan.Kun Omskin jälkeen käännyin kohti Tjumenia ja Jekaterinburgia kohti hän jäi kyydistä ja aikoi matkata suoraan Kazankstanin lapi tietä 51. Grigori kertoi invalidisoituneensa 9v sitten Moskovassa. Hän puhui jostain proteesista, mutta minulle asia jäi epäselväksi heikosta kielitaidostani johtuen. Mies oli niin "sisäistänyt" invalidina olemisen, ettei suostunut ajattelemaan mahdollisia vaihtoehtoja asunnottomana kiertolaisena elämiselle. Grigorilla ei ollut kotia, ei vanhempia eikä sisaruksiakaan.Vaatimaton elatus löytyi lajittelemalla kaatopaikoilla metelliromua yms. Miehellä oli matkaeväänä 1,5 litran pullo vettä, eikä hän suostunut kun tarjosin ruokailua tienvarsikuppilassa. Erotessamme tungin väkisin 250 ruplaa hänen taskuunsa sanoen, että pitäähän sinun edes syödä.
Jonkun levähdyspaikan kohdalla kyytiini liftasi kolmen naisen ryhmä, mutta en rohjennut ottaa heitä, mutta myöhemminkun kun ajelin jo Uralilla poimin toisenlaisen kolmikon kyytiini. Baabuska 27v tyttärineen ja 5v lapsenlapsensa kanssa olivat palaamassa kyläilymatkaltaan kotikyläänsä. Heidän kanssaan olisi ollut mukava matkata pitempäänkin.
Yleensä Venäjällä on kaupunkien kohdalla ohitustie; Jekaterinburgissa ajolinja vei läpi kaupungin ja oli merkattu hyvin, mutta jostain syystä eksyin tältä lavealta tieltä kaidoille kaupungin kaduille. Harmittelin asiaa ja yritin löytää ulos kaupungista, mutta lopulta olin kuin lumiukko pihalla kesähelteessä.
Pysäytin Skodan ja yritin huutaa liikenteen melun yli kadun toisella puolen koiraansa ulkoiluttaneelle naiselle, että haluan Permin tielle. - Nainen tulikin luokseni kadun yli ja huolellisesti neuvoi minulle reitin jota ajaen olin pian taas hyvin opastetulla väylällä kohti Permiä.
Lieneekö kotimaan ja kodin kaipuu sekä tietenkin eksyksissä oloni herkistänyt mieltäni, sillä arviolta noin viiskymppisen eksyneeseen ulkomaalaiseen huolehtivasti ja lämpimästi suhtatuneen naisen kohtaamisen seurauksena olisin halunnut antaa naiselle poskisuudelman ja melkeimpä silta istumalta kosia. Molemmat jäivät kuitenkin ujolta maalaispojalta tekemättä. Jälkeenpäin tuli myös mieleeni että mitä olisivat ajatelleet ne minun "Top ten-listallani" olevat hyvät naisystäväni. Reilumpi olisi järjestää avoin "tarjouskilpailu".
Menomatkalla olin poikennut Uralin länsilaidalla sijaitsevassa Tsaikoskin ( säveltäjän kunniaksi nimetty 55v sitten suuren Kamajoen voimalaitos padon rakentamisen yhteydessä syntynyt kaupunki) upouudessa mäkihyppykeskuksessa, mutta myöhästynyt viikolla hyppäämistä ajatellen. Nyt oli tarkoitus korjata asia hyppäämällä muovilta. Allakkani kaikkinen puhelinnumeroineen oli hukassa (Joose on epäiltyjen listalla),
mutta onneksi Atlas-kartasta löytyi kaksi Tsaikovskin ystävien numeroa. Soitin Kostjalle ja sovimme, että
tapaamme mäellä sunnuntai-iltana.
Koska aikataulu näytti nyt suht`väljältä stoppasin Uralilla Tre Medvedev (Kolme karhua) levähdyskeskuksessa ja tein saunatilauksen. Tuntui hyvältä kylpeä koivuvastalla ja saunan jälkeen nukuin kuin tukki oikein kunnon yöunet.
Sunnuntai-iltana saavuin hyvissä ajoin Tsaikovskiin ja pirautin 53v Kostjalle, joka tuli mäkikeskukseen, jonne saapui vähän myöhemmin toinen tuttavistani 57v Valera, jonka tatsalle ajoimme. Siellä odotti Valeran vaimo Niina sekä päivällinen ja sauna. Uimapaikka viereisen Kamajoen rannassa oli myös erinomainen.
Neljäntenä miehenä kanssamme saunoi Valeran 12v isokokoinen pojanpoika, jonka perheellä oli tatsa aivan vieressä.
Maanantaina pääsin lopultakin hyppäämään upouudessa ensi talven veter.MM-kisojen HS 72 mäessä, jossa oli Permin alueen juniorien mäkileiri.13-20v poikia oli 7-8 ja tyttöjäkin. K.o. mäki oli ainut, jossa pääsi jo hyppäämään muovilta. Muissa mäissä jatkuivat viimeistelytyöt.
Hyppykokemus oli aivan upea, vaikka ensimmäinen kolmesta hypystä olikin yhtä tuskaa.Jouduin kaikessa kiireessä voitelemaan sukseni liian pehmeällä voiteella, eika suksi luistanut ollenkaan hyvin sen paremmin vauhtimäessä. kuin alastulorinteellakaan.Olisi pitänyt mennä aluksi Valeran kanssa alastulon laskuharjoituksiin. (Valera hyppää vain K46 mäessä). Toisella ja kolmannella kerralla ei ollut mitään vaikeuksia ja ensimmäisen vain 30 metrisen "kananlennon" jälkeen tuli jo mittaakin lähes 50 metriä.
Mäkikeskus on moderni kaikinpuolin.
Loppumatka Suomeen sujui hyvin, kunnes noin 50km ennen Pietaria laittoivat Skodan tankkiin dieselin sijasta bensaa ja muutaman ajokilometrin jälkeen moottori alkoi nykimään pahasti ja lpolta sammui. Ensimmäinen ajatukseni oli että olivat tehneet virheen tankkauksessa. Eräs k-auto hinasi minut lähelle Pietaria, jossa oli autohuoltopaikkoja. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyi autokorjaamo jossa tehtiin mm.polttoaineomgelmaisiin autoihin remontteja.
Korjaamon johtaja hinasi maasturillaan Skodan ekasta paikasta omalle korjaamolleen ja ryhtyi hommiin.Yritimme saada autoa käyntiin, mutta vasta kun soitin dsl-Perteille Savonlinnaan sain oikeat ohjeet elikä, varmista onko tankattu bensaa. Ja siinahan oli koko ongelman syys. Ei muuta kuin bensat pois tankista. Uusi suodatin paikoilleen. Hieman kaverit ilmasivat autoani ja sitten laitettiin kone käymään.Jossain välissä hain läheiseltä huoltamolta 10 litraa dieseliä ja litran 2-tahtiöljyö, jonka laitoin tankkiin voitelemaan syöttöpumppua. Korjaamon miehet olivat sanoneet, että vähintään pumppuremontti on tiedossa, mutta selvisin kuin koira veräjästä. -Vähänkös helpotti.
Loppumatka Suomeen sujui hyvin samoin kaikki tullissa. Nukuin Simpeleen Teboililla muutaman tunnin ja ajoin suoraan Särkikujalle, jonne vein Joosen perheen tavarat. Kävimme vielä "samaan syssyyn" hakemassa Lambergien jätelavalta pelastettua tavaraa. Kotiuduttuani olen katsellut Yleisurheilun EM-kisoja Helsingistä ja yhden jalkapallon EM-kisojen semifinaalimatsin, jossa Italia peittosi Saksan.

tiistai 19. kesäkuuta 2012
Herasin hyvin (Skodan apumiehen penkilla)nukutun yon jalkeen viela keskeneraisen pyorohirsimokin vieressa (kesken on katon teko , samoinkuin ikkunat ja ovikin)Karatusan kirkon tontilla. Paivantunnussanasta totesin, etta tanaan on jo 20. kesakuuta, joten minun on pakko lahtea tanaan Minusinskiin ja sielta lastata kaikki tarvittava tavara perakarryyn. "Omaisuuteni" ( kotomaassa on lisaksi tyhja ok,talo) lisaksi pitaa muistaa ottaa taalta Jooselle parit puiset ikkunat ja Minusinskista matkalaukut ja Pietarin turvakaukalo. Alkumatkaksi eli Novosibirskiin (1000 km) lahtee kaverikseni Minusinskin khra Slava Shadrin.
"Kaikki" (vaikka paljonhan olemme ehtineet tehdakin) on viela pahasti kesken. Toivottavasti Vital iloytaa hyvan kirvesmiehen jatkamaan vartijamokin viimeistelya ja Juha Saari saa sommiteltua Jakovin kanssa hirsien sailytykseen liittyvat asiat. Myos listallani olleet saunan pukuhuoneen viimeistely ja pihan maatyot jaavat syksyyn. -Juhalla,jonka pitaisi tanaa aamuna tulla tanne Irkutskin matkaltaan,on lahes yhta kiire taalta lahtemisen kanssa, koska hanen pitaisi olla Suomessa 29.6 -.No hanella on kakkoskuskina vaimonsa Anu, mutta pakkaaminen kotona Omskissa ottaaa myos oman aikansa.
Myohaan illalla olimme kirkkotontin naapurissa asuvan Sashan (Aleksanteri) kanssa latoneet loput pahasti sinistyneet ja melkolailla homehtuneet laudat umpikasasta ilmastoituun kirkon ylaosaa muistuttavaan sahatavaravarastoon. Tama Sasha on moneena iltana tullut auttamaan minua ihan hyvasta sydamestaan. Myos Sashan vaimo on kahden lapsensa kanssa kaynyt katsomassa tyomaatamme ja vanhempi lapsista 8v Anja on pistaytynyt "joka valissa" seuraamassa rakennushommia. Anja on tuonut myos ikaisiaan lapsia paikalle ja eilen he halusivat kayda jakamassa noin 20 kpl esittelyprosyyri nipun lahiatalojen postilaatikoihin.
Karatusassahan pilomateriaali (sahatavara) haetaan tai tuodaan juuri sahattuna joltain paikalliselta sahalta.Ne sailyvat ja kuivuvat vahitellen jopa umpikasassa,kuten olemme Vitalin pihassa todenneet, jos niita ei peiteta.Juhan 9x6 metrinen paksu pressu teki siis huonon palveluksen, mutta "oppia ika kaikki". Juhahan on vasta 45v, joten han on viela nuorukainen minuun verrattuna. Tosin olisihan minun "jo kaiken kokeneena" hoksata, tuo homehtumis- ja sinistymisvaara, koska paivittain nain tuon peitetyn lautakasan ohiajaessani ja jopa nukuin sen vieressa Skodassa silloin kun Juha oli jossain muualla.
Kun Juhan kanssa haimme viimeiset telinelankut N-Bulankasta meita avusti (ruplien voimalla) uskollinen tyomiehemme 53v Sasha. Bulankasta lahtemisessa oli ilmassa haikeutta melkolailla.
Juha jutteli pitkaan Sashan kanssa ( ja suomensi myohemmin lyhennettyna sen mita en ollut ynnartanyt). Sasha kertoili elamantarinaansa, 14v. alkoi eka vankilareissu. Kolmeen kertaan mies oli kaynyt lukemassa tiilenpaita ja aikaa siihen oli mennyt yhteensa 20 vuotta. Tuomioitten syyna oli ollut tappeleminen . Sasha kertoi ettei voinut katsella jos naista pahoinpideltiin ja oli ilmeisesti "kaynyt paalle kuin yleinen syyttaja". Paikallisesta 53 vuotiaitten "poikakerhosta" oli ainankin kaksi saman ikaista kaynyt vankilassa samoin kuin Sashan naapurina asuva noin 30 vuotias mukavan oloinen Sergeikin,joka muutamaan kertaan ehti kanssamme purkuhommiin.
Haikealta tuntuu myos nyt jattaa Vitalin perhe ja muut tutuksi tulleet (mm.mus.opettaja Rudolf) tanne Karatusaan kesan ajaksi. Toivotaan ja rukoillaan, etta kirkkohanke etenee ( rakennuslupa-asiat ja kirkon paerustusten ja kellarin rakentaminen) ja myos kaikki muut asiat taalla sujuvat parhain pain.
Seuraava kerta tassa blogissa lienee sitten Suomessa, silla Pitkasten internet yhteys on jo poikki, ellen sitten ehdi jotain kirjoittaa Slavan luona.
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Eilen paasin taas jatkamaan pyorohirsisen vartijakopin rakentamista.
Olimme ostaneet Joosen kanssa valmiiksi sorvatun ja jyrsityn 2,5 x 2,5 metrisen kehikon Abakanista ja kuljettaneet hirret kahdessa lastissa neliveto-Mitsulla ja Juha Saaren isolla telikarrylla Karatusan kirkkotontille. Homma oli pysahdyksissa Bulankan hirsien viimeisten kuljetuspaivien ajan.
Olin myos ollut Juhalla kaverina kun han teki remonttia kentan toisessa nelivetoautossa (olikohan Hyndai). Liian korkealle asennettu vetokoukkusysteemi muutettiin alemmas ja samalla katkennut pakoputki korjattiin. Sitten olimme kayneet tapaamassa meita Bulankan tiella auttanutta Yla-Bulankassa asuvaa alueen virolaista ykkosfermeria Kan Karlovitsia hanen suuressa maanviljelyskeskuksessaan noin 15km Karatusasta Motorskojen ja Bulankan suuntaan., Sielta palattuamme poikkesimme myos tapaamassa Karatusan kirkonrakennuskomitean paikalliseen insinooriin Jakjoviin, joka esitteli meille N-L:n romahtamisen jalkeen ostamansa vanhan suuren leipasavotan (tehtaan ) hallin, jonka han lupasi hirsien kunnostuspaikaksi.
Juhan lahtiessa jatlamaan laaninrovastin hommiaan Baikalin suunnalle Irkutskiin kavimme yhdessa Abakanissa etsimassa tarvikkeita hallinosturia varten. Jatkoin k.o.kauppojen kiertamista seuraavana paivana Slavan kanssa, koska olimme Juhan kanssa kovin myohaan liikkeella.
Nukuin yhden yon tutulla Pitkasten olohuoneen sohvalla ja totesin, ettei Internet toimi. Lienee maksut hoitamatta.
Eilen punnertelin 6-10 pyorohirsikerran paikoilleen. Omat urheilutreenit ovat jaaneet pahasti paallekaatuneitten purku-, ja siirtohommien jalkoihin, joten nuyo punnerrusjutut olivatkin paikallaan. Tosin se voima, jota hirsien paikoilkleen punnertamisessa syntyy ei oikein toimi hyppyrinnokalla. Se pitaa jalostaa loikka- ja hyppelytreeneilla teravammaksi.
Aivan kohta lahdemme Vitalin perheen kanssa jumalanpalvelukseen Karatusan kirjastoon. Viime sunnuntainahan pumalanpalvelus pidettiin kirkkotontilla ja sen jalkeen oli noin parin tunnin talkoot. Porukat jatkoivat aidan rakentamista ja mina asentelin hirsimokin alahirsia paikoilleen. Ikkuna ja oviaukoon rajoittuvat hirret piti "pilata"eli sahata poikki oikeasta paikasta.
Tanaan vaikka onkin sunnuntai minulle tulee tyoharjoittelijaksi ylimpia hirsia punnertamaan riuska 25v nuorimies Sergei. Katsotaan josko hanesta tulisi vaikka yksi paikallisista kirkon raketajista. Muutama muukin mies on ottanut yhteytta samassa asiassa ja jos asiat (rakennusluvat ja perustustenja kellarin rakentaminen)
kuin ihmeen kaupalla olisivat kesan aikana edistyneet voisimme aloittaa kirkon hirsikehikon pystyttamista.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Enkeleita tie
"Mita useampi kokki, sita sekavampi soppa". - Aikani talla reissulla Siperiassa alkaa huveta ja kaikki on viela pahasti kesken. Joskus tuntuu silta, etta jos saisi rauhassa itekseen tehda hommia, niin valmista (ja kunnollista) saattaisi tulla enemman kuin mita talla reissulla on saanut aikaiseksi.
N-Bulankan jo pahasti rempallaan ollut hirsikirkko on tosin saatu purettua, mutta Karatusaan kirkkotontille kolmena paivana nosturien ja paikallisten "rekkojen"kanssa kuljetetut hirret ovat viela levallaan kuin Jokisen evaat konsanaan. Ensimmaisen tilanteeseen huonosti sopineen hiekkarekan ja pienemman (3tn)nosturin jalkeen oli luvassa kattorustingin purkanut iso nosturi ja kuljetukseen sopiva puoliperavaunu ja ne tekivatkin toita kahtena paivana ja luvassa oli etta nosturi jarjestelee hirret asiallisesti sailytysta varten. Kaytanto oli kuitenkin toinen. Iso nosturi nosti kuorman kolmessa erassa ja kentalle ja kun odotin etta hirret lajiteltaisiin ehka pitempaakin sailytysta varten, kuski soitti vaan Vitalille joka tulikin kohta paikalle ja sitten nosturiauto lahti "aitienpaiville".
Juhan idea hirsien kunnostuspaikasta alkoi lopulta loytaa ratkaisun kun rakennuskomiteaan paikallisena toimijana kuuluva insinoori Jakov lupasi omistamansa vanhan hliepsavotan hallin kayttoomme. Sita ennen olimme kayneet virolaisen ystavamme fermeri Jan Karlovitsin kanssa neuvotteluja hallin loytamisesksi. Ajoimme Juhan kanssa toissa iltana Abakaniin etsimaan varusteita jonkunlaisen hallinosturin rakentamista varten, mutta kun oli jo myoha ja liikkeet ehtivat menna kiinni jatkoin etsiskelya eilen Slavan kanssa Juhan lahdettya ajamaan Krasnojarskin kautta Irkutskiin ja Ulan-Udeen.
Joosehan lahti kait jo parisen viikkoa sitten ja Juha Saari siis toissa paivana. Eilisiltana soittelimme molempien kanssa ja Joose sanoi soittavansa viela Juhalle. Joosen ajatus oli, ettei hirsia kannata enaa yrittaa siirtaa mihinkaan kentalta, vaan ottaa viela nosturi , jonka kanssa nostella hirret jonkunlaiseen jarjestykseen ja katoksen alle. Saa nahda tuleeko ja jos tulee, niin millaisia uusia ohjeita.
Aikoinaan Koillismaalla asustellut Kalle Paatalon seta "Kummun Kalle", joka oli varsinainen "jatustelija ja kammeniinsa kattelija" sanoi etta "kattellaan", eika kovin helposti tarttunut tosi toimiin. Venalainen sanoo. etta Po smotrim (katsotaan) ja lisaa viela jos joku patistelee, etta Patom (tuonnempana).Usein loydan itsestani noita Kummun Kallenkin piirteita. Helpompi olisi kayda tyon viereen nukkumaan kuin tarttua toimeen.
Kun aamulla herasin Skodan penkilla kirkkotontilla viela hieman sateiseen keliin (eilisiltana ehti sataa rankasti ennen kuin saavuin Abakanista ja Minusisnskista) avasin Raamatun ja Paivantunnussanan vahingossa eilisen kohdalta ja LK 22: 22-40 kertoi kuinka opetuslasten kesken syntyi kiistaa keta heista olisi pidettava suurimpana.. Omalta kohdaltaan sita ei tietenkaan huomaa helposti, mutta kun ihmisia ollaan, niin samanlaistahan se tuppaa olemaan tanakin paivana. Oman "puumerkin" nakyviin jaaminen on meille tarkeampaa kuin varsinaisen asian eteneminen ja siltikin Jumala kayttaa meita, kun ei muitakaan ole.
"Rekkarallin" jalkeen jouduimme suorittamaan Juhan kanssa ns."kerailyerat". Kummallakin perakarrylla pari-kolme kuormaa telinelankkuja seka sekalaista hirrenpatkaa. Juha ajoi neliveto-Mitsulla ja omalla isolla telikarryllaan ja mina pikku-Skodalla ja pikku perakarrylla. Juha oli toiseksi viimeiseen kuormaansa lastannut Bulankan miesten kanssa melkoisen lastin joka oli kaiken lisaksi vahan toispuoleisesti takapanoinen.
Olin matkannut Juhan kyydissa edellisella isolla lastilla ja useampaankin kertaa varoitellut hanta (kuten Jooseakin) pitkalla tavaralla kuormatun perakarryn kanssa ajamisen ongelmista ja niin tein nytkin.
Noin puolivalissa 19 km hiekkatieosuutta Yla-Bulankan (jossa fermeri Jan Karlovits asuu) jo ohitettuamme oli Juhan karry ojassa. Jumala varjeli SEKLin Mitsun pystyssa ja vain Juhan ojaan kaatunut karry karsi hieman vaurioita. Jumala lahetti myos kohta paikalle enkelinsa. Fermeri Jan Karlovits tuli kotimatkallaan paikalle ja auttoi meita purkamaan kuorman ja yhdessa ladoimme kuorman uudelleen ja nyt painopisteenkin oikein.. Juha sai tilaisuuden jutella Jaanin kanssa projektistamme ja fermeri lupasi auttaa mikali mahdollista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)