"YÖLLÄ HÄNTÄ VAIVASI VILU JA PÄIVÄLLÄ HELLE"

Lainaus otsakkeeseen löytyy suoraan alkuperäistekstistä Raamatusta, mutta se löytyy myös kuten niin usein ns. "väärän puun kautta" fiktiivisenä koulun uskontotunnilta. Opettajan kysyessä Jaakobin vaimojen nimiä ehti Pikku-Kalle ekana viittaamaan ja vastaamaan otsikon mukaisesti,  joutuen sitten selittämään näkemystään, vaikka olikin lukenut juuri "niinkuin oli kirjoitettu".
Tässä jutussa ei  ole suoranaisesti  kuitenkaan kysymys Raamatun Jaakobista, joka petettyään  sekä kahdesti veljeään Eesauta, että myös isäänsä Iisakia, oli pakomatkalla enonsa Laabanin luona, vaikka meistä löytyykin juuri samoja piirteitä kuin tuosta kuvatusta perhe-, ja sukutragediasta. Jumalan työ täällä synnin maailmassa etenee  tavallisten armahdettujen syntisten kautta ja vain sikäli kuin olemme joutuneet elämään todeksi omaa turmeltuneisuuttamme saatamme kyetä tarjoamaan evankeliumia oikealta tasolta eli alhaalta päin toiselle syntiensä ja turmeltuneisuutensa sotkuissa painivalle.
Otsikko tuli mieleeni kun ajattelin tämänkertaista varsinaista talkooporukkaamme ja erikoisesti "kämppäkaveriani" Arskaa Suetukin kirkon ulkovuorausremonttihommissa. Pääosa ryhmästämme asettui asumaan tyhjänä jo useita vuosia olleeseen lämmittämättömään siperialaistaloon  kirkon vieressä.  Ensimmäinen ja muutkin alkuajan yöt olivat jopa hieman pakkasen puolella ja melkein lähentelivät niitä marras-, joulukuun vaihteen olosuhteita, joissa Lauri Häkkisen ja Joosen kanssa  remontoitiin aikoinaan Karatusan pappilaa.   Tosin  - "Silloin olivatkin miehet rautaa ja laivat puuta hii-o-hei.."  Pakkaslukematkin putosivat usein -10 ja jopa sen allekin, mutta meillä oli hyvät makuupussit  ja Joosehan ajoi lähes joka ilta lukemaan lapsiaan ja lämmittelemään Johannansa peiton alle  Minusinskiin. Remonttitalossa oli vain 2 kilowatin sähkö, joka riitti
pitämään pesuhuoneen betonivalun plussalla. Ei puhettakaan, että olisi voitu lämmittää silloista kulkupeliä ja majoitushotelliamme velimieheni rippikouluikäistä Ivecoa.  Transitissa meillä on nyt ollut Arskan kanssa lähes "kissanpäivät" . Kahden kilowatin lämmitin on ollut puolella teholla ja vain yhtenä yönä kylmänarka sukulaispoika (48v) valitteli ilman viileyttä, jolloin peittelin hänet varatäkillä makuupussin lisäksi.
Kun Joosen kanssa mietimme etukäteen  remonttityömaan ruokahuoltoa puhuttiin jopa Pitkästen jääkaapin viemisestä Suetukiin.
Päädyttiin kuitenkin pariin kylmälaukkuun ja jäädytettiin Minusinskissa
muutamia litroja maitoa "kylmäkalleiksi".   Kun ensimmäisen yön jälkeen kylmästä hytisevät "työmaahotellin" asukkaat kömpivät ruokasaliksi suunnitellulle varannalle huomattiin, että kaikki kylmälaukkujen ulkopuolelle jäänyt ruokatavara alkaen banaaneista oli jäässä. Alkuun päästiin kuitenkin ja Joose toi Karatusasta yhden 2kw puhaltimen poikien puolelle täysin tehottoman öljytäyttöisen lämmittimen lisäksi. Tytöillä oli ollut puhallin jo alusta lähtien omassa huoneessaan. Kun Mikael saapui Joosen matkassa myöhemmin Suetukiin "rakensimme" hänelle special sängyn irti lattiasta. Vanhaan hetekaan muutama lauta patjojen alle ja siinä kelpasi köllötellä kun kämpässä oli jo hyvä peruslämpö. Tyttöjen kämppään oli kuljetettu heti alkuun Pitkästen asunnolta kunnon sängyt ja bonnelpatjat. Pojatkin (Joose ja Hannu) vähitellen viisastuivat ja rakentelivat samanlaiset makuusijat kuin Mikaelilla.
Päivälämpötilat ja sääolot muutenkin ovat reistailleet ehkä vielä pahemmin kuin Koillis-Kairan Värriöjokivarressa aikoinaan.
Jopa hellekin on meitä "vaivannut", mutta enimmäkseen on lämpötila sahaillut läheltä nollaa aina hellelukemiin. Enimmäkseen on ollut poutaa, mutta niin vettä kuin räntää ja rakeitakin on tullut taivaalta.
Remontointi on sujunut muuten suunnitelmien mukaisesti,mutta sahatavaraa:lautaa ja lankkuja (kakkosnelosta ja -vitosta sekä nelosparruakin) on jouduttu tilailemaan lisää ja "hillosta" (hesalaista slangia, jota Lauri ymmärtäisi) on ollut pulaa.  Joosen SEKLiltä mukaansa saama summa ei ole riittänyt,  mutta tähän asti on jotenkin selvitty ja työn jälki on aivan upeaa. Kahtena viikonloppuna on ollut isot talkoot, joissa on ollut hyvä joukko kaikenikäisiä kyläläisiä mukana. Lisäksi Vitalin ja Slavan kyydissä on tullut nuoria ja lapsia
Karatusasta ja Minusinskista.  Lauantaisten talkoopäivien ruokahuolto on toiminut hyvin. Joose hankintapäällikkönä on onnistunut ja Mikael on lyönyt itsensä läpi muurinpohjalettuineen,kahveineen ja kalbassoineen niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin sydämiin suun ja vatsan kautta "povarina" eli kokkina.
Talkoot on aloitettu rukouksella kirkon pihalla ja päätetty yhteiseen hartauteen ja rukoukseen kirkon alttariosassa, jonne on koottu penkkejä. Kirkkosalissa on varastoitu uudet vankat panelit ja muu sahatavara ja keskikäytävää miehittää Hannun rakentama aivan upea katkaisusirkkelipöytä.
Sydäntä koskettavaa on ollut seurata isiä ja äitejä, jotka lastensa kanssa
ovat hiljentyneet kirkon alttariosastolla. Mukana tietenkin myös babuskoita ja dieduskoitakin.
Työmaan vakioporukan päivän lämminruoka on syöty n 200m kirkosta itään eestiläisperheen (tutun n27v Igorin koti) tilavalla lasitetulla verannalla.Ruoka on ollut hyvää ja maittavaa ja talon emännän isoille lautasille latomat annokset todella suuria. Nälkää ei tällä työmaallaole nähty.Aamu-, ja iltapalat on valmisteltu omin voimin ja lähes jokailta on saunottu. Kerran Igorin  kotona ja muulloin Karatusassa Vitalin saunassa tai Suetukissa Jan Kensuppin saunassa.
Viikko sitten tehtiin yhden yön "hupailureissu" Jergagin luonnonpuistoon Sajanin vuoristoon. Autoiltiin 1500 metriin merenpinnan tasosta. Saunottiin ja nukuttiin hyvin ja kiivettiin lasketteluvarustein hissirinteeseen, jonne Joose valmisti makkara-, ja kahvitulet. Nuoriso rämpi aivan hissilinjan huipulle.Itse tyydyin puolivälin nousuun. Alas tietenkin lasketeltiin. Harjoittelin jo vähän ennakkoon kahveja ootellessa ja toista kertaa nuotiopaikalle kiivetessä auringon porottaessa täysillä, oli  "pakko" riisua yläkroppa paljaaksi ja sitten vähän näytösluontoisesti lasketella ylempää nuotiopaikalle
kuvausryhmää varten. Pilvien työnnyttyäauringon eteen tuli kiire pukea paidat ja puserot takaisin päälle.

"ON PAKKO PAINAA PITKÄÄ PÄIVÄÄ..."

Otsikko on lainaus Matin ja Tepon biisistä.
 Suetukin kirkon ulkovuorausremonttityömaalla on nyt painettu pitkää päivää jo toista viikkoa. Remontti päästiin aloittamaan edellisviikolla kun länsirannikon ammattilaisryhmä Hannu,Mikaela ja Julia saapuivat tänne lentämällä tiistai aamuna.Jo keskiviikkona majoittauduttiin Suetukin kirkon viereiseen tyhjään rakennukseen, joka oli aikoinaan toiminut lasten päiväkotina, ruokalana ja myös koulun veistotiloina. Heti alkuun kannettiin ison kuorma-auton tuoma panelit sisälle kirkkoon ja pinkattiin muu sahatavara kirkon tontille ja päästiin aloittamaan työt. Viime viikonloppuna käytiin porukalla "paidanvaihetusreissulla" Minusinskissa ja Joosen mukana kävi osa porukkaa Minusinskissa ja vähän Abakanissa tälläkin viikolla. Puolentoista viikon rypistys huipentui tänään kylänväen kanssa pidettyyn talkoopäivään. Talkoot kyläläisten kanssa on tarkoitus uusia viikon päästä. Sitä ennen jatketaan hommia "omalla väellä",Jakson aikana sääolot ovat vaihdelleet melkoisesti. Alkuvaiheessa kävi lämpötila öisin pakkasen puolella. Räntääkin sateli ja parina päivänä tarvittiin jo sadetakkiakin.Pitkävartiset kumisaappaatkin olisivat olleet tarpeen. Jouduimme nimittäin tarpomaan lähes puolentoista vuosisadan aikana räystään alla sijainneeseen levennyskoteloon kertyneeseen ja sieltä purkuhomman aikana seinän viereen pudotetussa pulunpaskassa. Yritimme suojata jo paneloitua seinää pressulla,mutta melkoinen työmaa oli puhdistaa paneleita syntyneestä pölystä.
 Tänään saatiin talkoissa nauttia auringosta ja lämpötila kävi  jo Suomen hellelukemissa. Joosen mukana perjantaina saapui Suetukiin myös Mikael,joka oli joutunut lepuuttamaan kipeytynyttä päkiäänsä yksin Minusinskin kvarttiiralla.Mikael tarttui työmaalla  heti vasaraan ja puhdisti esimerkillisesti nauloja kirkon seinistä revityistä vanhoista paneleista ja myös pinkkaili   niitä vanhoja lautoja. Talkoissa ja jo sitä  ennenkin Mikaelille sälytettiin "povarin" eli kokin hommat.  Kahvia,sekä muutakin juomista ja syömistä sekä erinomaisia lettuja riitti talkooväelle,jota oli keräytynyt ilahduttavasti.Kyläläisten lisäksi tuli Karatusan khra Vitali kahden pikkupoikansa kanssa ja Minusinskin khra Slavan kyydissä tuli 19v Eduard ja vähän nuorempi Anja,sekä Joosen kyydistä Minusinskiin bisneksiään hoitamaan jäänyt pääpurkumestari Arska.
Ennen talkoita olimme päässeet tien puoleisen eli julkisivun osalta räystäälle asti. Vanhat vuorilaudat oli lähinnäArskan toimesta pudotettu ja Hannu oli mittaillut ja korjannut entisiä ja asentanut myös uusia koolauksia. Mikaela ja Juulia olivat hoidelleet panelointia ja me Joosen kanssa olimme toimineet telinetimpureina. Saatuamme  myös kellotapulin päädyssä tellingit ylös asti ja erittäin huonosti asennetut hätäapupystylaudoitukset purettua selvisi,että k.o.pääty on aika huonossa kunnossa. -70 luvun alkupuolella oli tienpuoleisessa nurkkahuoneessa sijainneesta katsigarkasta (lämmityslaitteesta) alkanut tulipalo, joka oli tuhonnut kokonaan päätyseinän vuorilaudat ja melkolailla hiillyttänyt hirsiä koko sillä laidalla. Huonosti suoraan hirsiin naulatut pystyyn asennetut suojalaudat olivat päästäneet sadevedet hirsiseinään ja samalla hidastaneet seinähirsien kuivumista. Varsinkin oven, sekä sen yläpuolella sijaitsevan ikkunan yläpuolella  oli hirsissä melkoisesti lahoa. Myös seinän sisäpuolella sijainnut yksi pystyhirsi oli osittain vaurioitunut.  Neuvosto-Liiton romahdettua 1991  vuosikymmenet  kylän klubina toiminut Suetukin kirkko oli palautettu alkuperäiseen käyttöönsä. Kellotapuli oli rakennettu uudelleen, samoin kattorakenteet oli uusittu ja asennettu  uusi peltikatto. Julkisivun puolella on räystäällä pellin reunassa hammatusta, mutta toinen lape on parempi.
Hannu ja Joose tunkkasivat painunutta räystään nurkkaa kattotuolien osalta  kymmenkunta senttiä. Se näyttää nyt huomattavasti paremmalta.Minä asentelin päätyyn kolme nelosparrua  vaaka-asentoon oven ja ikkuna-aukon yläpuolelle. Ensi viikolla asennamme muutaman nelosparrun myös pystyyn ns.salvoskoteloihin vahvistukseksi jo ennen varsinaista koolausta, että pääsemme asentamaan uudet seinää suojaavat panelit. Ensi syksyn talkoojaksolla  vahvistamme päätyseinää myös  sisäpuolelta. Minkäänlaista akuuttia vaaraa seinärakenteella ei ole,vaikka siinä onkin maiitun tulipalon jäljintä n.10 sentin painuminen tien puolella.
Paneloinnilla oikaisemme ns.kosmeettisen ilmeen.
Kylän naiset olivat keränneet viime talven aikana rahaa aidan maalausta varten ja  ehtivät nuorten avustukselltoimimaan tarvittaessa tulkkina. a maalatanoin puolet. Vitali muotoili aidan yläreunan erään kylän miehen kanssa .kuviosahalla . Slava oli ryhmänsä kanssa puhdistanut panelit pulunpaskapölystä ylimmän tellinkilinjan kohdalta ja eräs kylän miehistä hioi SEKlin Makitalla kengän jälkiä paneleista.Pari kylän miestä siveli valtticoloria muistuttavalla lahontorjunta-aineella puhdistetun osan seinää.
Viisi miestä auttoivat Hannua ja minua kun jatkoimme tellinkien pystyttämistä kirkon takaseinällä.
Välillä Hannu jatkoi koolaushommia, Arska "riehui" purkuraudan kanssa ja Joose yritti ehtiä joka paikkaan . Talkoitten aloitushartaus tuli Joosen ja Vitalin toimesta pidettyä kahteenkin kertaan aloituskahvien aikana (Vitaliolihieman myöhässä, jostain syystä). Lounastauolla myöhemmin iltapäivällä myös laulettiin ja rukoiltiin.
Talkoitten lopuksi Joose vei nuorison uimaan hautausmaan takaiseen upeaan uimapaikkaan.Me Vitalin ja Arskan kanssa siivoilimme kirkkoa huomista jumalanpalvelusta varten.
Mikael jäi"talkkariksi" Suetukiin.Me muut palasimme tänne  Minusinskiin hoitelemaan pyykkihommia. Huomenna lähdemme jumiksen jälkeen katselemaan maisemia Sajanin vuoristoon Jergakin kansallispuistoon Joosen Mitsubishillä. Arska jää kaupunkiin hoitelemaan bisneksiään ja tulee maanantai-illaksi Transitilla Suetukiin, jonne me palaamme suoraan vuoristosta.


 

LUPPOILU ON OHI TOISTAISEKSI MYÖS ETELÄ-SIPERIASSA

Jos oli uittotyömaan tuntikirjoihin päässeitten jätkien luppoilu aikoinaan historiaa, jäitten lähdettyä liikkeelle  rytinällä  ja tammivahdin saatua määräyksen ryhtyä vähentämään lankkuja, niin että lanssivaraston pöllit pääsevät aloittamaan matkansa kohti määränpäätä, niin päästiin täälläkin lopulta tosi toimiin. Joose oli Slavan kanssa hakenut Abakanista tiistaiaamuna Suomen länsirannikolta tänne junalla ja lentämällä matkustaneen kolmen hengen talkooryhmän. Noin kolmekymppinen kirvesmies Hannu Niemelä oli Kalajokilaaksosta Rautiolta ja parikymppiset saman alan ammattilaiset Mikaela ja Juulia olivat kotoisin Pietarsaaresta. Kaikki he lukeutuivat lestadiolaisen herätysliikkeen Rauhan Sanan  ryhmään.  Kun jokivarsien uittotyömaa oli päässyt lopultakin alkuun, niin uittoporukat olivat joutuneet puskemaan samoilla silmillä usein pari-,jopa kolmekin vuorokautta, niin kauan kuin uittokeli oli suosiollinen..Talkooryhmän  tytöt olivat matkanneet nukkumatta kunnolla sunnuntai aamusta. Hannu oli selvinnyt hieman vähemmällä ja oli nukkunut  pari tuntia myös lentokoneessa. Niinpä Mikaela ja Johanna "painuivat pehkuihin" Pitkästen asunnolla. Hannu kierteli Joosen ja minun kanssa tekemässä valmisteluja Suetukin kirkon ulkovuoriremontin aloittamista ajatellen. Nappasimme Arskankin mukaamme ja ajoimme Abakaniin, josta ostimme vielä naulapyssyä varten kompressorin ja muutamia vasaroita.
Keskiviikkoaamuna työprikaatimme suuntasi kahdella autolla ensin Karatusaan, jossa vieraat pääsivät tutustumaan Vitalin taloon ja perheeseen. Hannu joutui tulkkailemaan ruotsinkielisille tytöille tärkeimmät asiat. Kohta puolenpäivän jälkeen siirryttiin Suetukiin, jossa tsekattiin majoitusvaihtoehdot ja päätettiin majoittua kirkon viereiseen  autioon taloon. Mikael oli jäänyt vielä Minusinskiin parantelemaan jalkaansa.
Ensimmäinen urakka  odotti jo sillä Karatusan sahalta saapui ajallaan iso kuorma-auto, jonka lavalla oli n 300 neliötä komeaa kedripanelia  (25x250 mm) nelimetrisenä ja telinetarpeiksi sahatavaraa.
Lankut (kakkosneloset, ja -vitoset) sekä laudat pinkattiin kirkon pihalle aitauksen sisälle, mutta panelit (n 8 kuutiometriä) kannettiin sisälle kirkkoon. Urakka oli melkoinen ja otti aikaakin lähes kaksi tuntia.Hannu valmisti myöhemmin kirkkoon työskentelypöydän johon asennettiin juuri tätä remonttia varten ostettu katkaisusirkkeli.
Keskiviikkoillaksi palasimme Karatusaan Vitalin taloon saunomaan ja veimme myöhään illalla Karatusan kirkkotyömaalta sinne toissa kesänä jätetyt  lankuista ja laudoista raennetut telinetarvikkeet.
Ensimmäinen yö majoituspaikassa oli melko kylmä varsinkin Joosella ja Hannulla, joitten huoneessa oli vain öljyllä täytetty sähköpatteri. Tyttojen huoneessa oli pieni lämpöpuhallin joka oli tehokkaampi. Pakkanen lienee ollut yöllä lähellä kymmentäastetta.Päivänmittaan säälämpeni huomattavasti, jopa lähelle Suomen hellelukemia.  Meillä Arskan kanssa oli lokoisat oltavat Transitissa. Lämpöpuhallin toimi hyvin.Torstaina aloitettiin vanhojen panelien purkaminen aluksi maasta käsin ja Hannu aloitti samalla korjailla koolinkeja ja mittailla panelien aloituskorkoja tien puolelle.  Tehtävä ei ollut helppo, sillä kellotapulin pääty oli joskus aikoinaan vähän painunut, eivätkä suurten ja korkeitten ikkunoittenkaan asennus ole ollut aivan viimeisen päälle. Arska jatkoi purkuhommia ja me Joosen kanssa ryhdyimme
pystyttämään tellinkejä.
Perjantaina oli Venäjällä   suuren isänmaallisen sodan voitonpäivä (41-45 sota) ja mekin lähdimme Karatusaan seuraamaan juhlia. Meille Joosen kanssane juhlat olivat ennestään tuttuja, mutta muille uusi vaikuttava kokemus. Paraatin ja juhlapuheitten sekä asiaankuuluvien seppeleenlaskujen jälkeen oli upea konsertti, jossa Vitalin vaimo Antoninakin (Tonja) esiintyi laulaen hienosti. 10v Dima soitti torvisoittokunnassa. Juhlaväkeä oli paraatin aikana varmaan tuhansia, mutta pikkuhiljaa porukka väheni. Me seurasimme  juhlat konserteineen lähesloppuun.Kävimme tutustumassa keskustassa sijaitsevaan ortodoksikirkkoon ja sen vieressä sijaitsevaan pieneen Museoon.
Iltapäivällä teimme Vitalin perheen kanssa picnikreissun noin kymmenen kilometrin päähän Amiljoen lähistöllä sijainneelle lammelle.Mukana oli myös 12v Svetan kavereita.  Vitali ja Joose valmistivat meille saslikkia.
Eilen,eli perjantaina tehtiin oikein kunnon työpäivä ja näkyvää tulostakin syntyi.Vitali oli järjestänyt meille Igorin kotiin lounaan. Borshia ja toiseksi ruuaksi makaroonia lihan kanssa.Tänään jatkettiin töitä kello kahteen. Arska oli saanut uuden vakanssin työmaan ylimpänä purkumestarina, heitellen kellotapulin päädyssä jo ehkä neljän metrin korkeudesta irrottamiaan huonoa laudotusta alas pihalle. Tuo kellotapulin pääty on koko kirkkorakennuksen huonoimmin säilynyt kohta. Tien puoleinen nurkka on tulipalon jäljeltä hiiltynyt ja keskiosassa on paljon vesivahingon jäljiltä lahoa. Kunhan saadaan tapulin päädyn todella huonosti asennettu "suojalaudotus" kokonaan purettua, katsotaan millaisia tukitoimenpiteitä tarvitsee asentaa  ennen koolausten laittamista.
Korjattuamme työvälineet sisälle kirkon varastoon siivosimme hieman ja järjestelimme kirkon alttariosastoa sunnuntain jumalanpalvelusta varten.Siirsimme peräkärryn kirkon aitauksen sisälle ja jätin Transitin porttivahdiksi. Palasimme Minusinskiin Joosen Mitsubishillä. Kävimme poikien kanssa (ilman Joosea) vielä männikkömetsässä lenkilläja vapaa-aikakeskuksen kafeessa saslikilla.

LUPPOILUA MINUSINSKIN KVARTTIIRALLA

Vielä noin puolivuosisataa sitten varsinkin pohjoisemmassa Suomessa, mutta sitä aikaisemmin myös etelämpänä melkoinen joukko suomalaisia rasvanahkaisia työmiehiä, jotka tunnettiin myös nimellä savottajätkät luppoili jokien latvavesien rannoille ja osin jäillekin ajettujen tukki- ja pinotavaravarastojen lähistöllä, odotellen uittotyömaan alkamista. Aikaisemmin talvella he olivat rypeytyneet usein jopa metrisessä hangessa kaataessaan karsiessaan ja pätkiessään tuota vihreää kultaa. Savotassa olivat tietenkin myös ajomiehet alkujaan hevosten ja myöhemmin traktoriensa kanssa siirtäneet puutavaran uittoreitin varteen useimmin patoamalla eli tammeamalla nostetun lammen  rannalle tai jäälle. Kevätahavan aikoihin noilla rantalansseilla oli "riehuttu" vuolurautojen kanssa parkkaamassa puutavaraa. Usein pöllin parkkuu meni kilpailuksi varsinkin jos koko työmaa oli näköetäisyydellä. Parkkuulanssin "kuningas" nosti tietenkin parhaan tilin ja miehen maine kiiri aina maalikyliin saakka.Jos kyseessä oli poikamies niin "vientiä" oli taatusti myös naisväen keskuudessa sitten kun palattiin savotoilta ja uittotyömailta.
Usein tammetun lammen rannassa seistä tönötti pienempi tai suurempi savottakämppä, jonka pihamaan laidassa sijaitsivat myös hevostallit ja rannassa tietenkin myös sauna. Rakennukset olivat useimmin tehty parkkaamattomista  hirsistä ja nurkkasalvoksina oli koirankaula elikä ämmännurkka. Kevään luppoiluvaiheessa ei kuulunut enää hevosten hirnuntaa, sillä ne oli kotiutettu jo ajojen jälkeen.
Kämpän terävään päähän odoteltiin savotan ukkoherraa ja kymppejä sekä keittiöön kokkia.
Uittotyömaan ollessa käynnissä kokki  kankimiehineen liikkui veneen kanssa uiton hännillä ja pulleaa kuparista kahvipannua ja nisukoria kierrätettiin uittoporukan luona kantamalla.
Joskus  kevääntulosta ja vahvoja  lupauksia aikaisin alkavasta uitosta antanut lämmin jakso,joka oli romahuttanut paksut hanget ja nietokset jo lähes olemattomiin ja nostanut joissa, lammissa ja järvissä vedet jääkannen päälle  kääntyi lähes takatalveksi. Palanneet yöpakkaset hidastivat jäitten lähtöä ja hyvässä toivossa uittotyömaalle pöllin parkkuun jälkeen jääneet tai pikaisesti paidan vaihtoreissulta kotimökiltään palanneet savottajätkät joutuivat odottelemaan pitkäänkin uiton alkamista.
Repusta purastavien eväitten hupenemisen lisäksi oli varsinkin nuorimmilla ja jo ikämiehiksi kääntyvillä jätkillä huolenaiheena saavatko he nimensä uiton pomojen tuntikirjoihin vai joutuvatko nöyrtymään paluumatkalle "maitojunassa" ilman pulleaa tiliä lompsassa..
Oma harminsa aiheutui myös näitten työmaitten maisemissa usein liikkuvista korttihuijareista,jotka lepakonnahka kainalossa kiertelivät tyhjentämässä "korttipirun" kiusaamia jätkiä. Näissä luppoiluvaiheissa heitä ei kuitenkaan juuri näkynyt, mutta aina siellä missä oli maksettu tiliä päättyneestä
työmaasta he ilmestyivät kuin korpit petojen raateleman haaskan kimppuun.
Lähes koko täällä olon alkuaika alkuaika on meilläkin mennyt lähes luppoiluksi. No eväitten loppumisesta eikä tuntikirjoihin pääsemisestä meillä ei ole kuitenkaan ollut huolta. Korttihuijareitakaan ei ole meidän vaivoiksemme ilmaantunut, mutta omat kiusauksensahan meillä on jokaisella, kellä mitkäkin.
Elopaino ei kellään ole päässyt putoamaan, mutta alkuvaiheessa ruplista pullistellut lompuuki on syystä tai toisesta alkanut kummasti hoikkenemaan. Vaihtokurssi oli hyvä; 1 euro antoi noin 49,50 ruplaa.
Viime viikolla pääsimme Arskan kanssa jo hieman työn makuunkin  Karatusan reissullamme laitellessamme Tonjan melko suureen kasvihuoneeseen muovitusta. Osittain huonoista työkeleistä johtuen molempien päätyjen muovitus sekä oven ja tuuletusluukkujen asentaminen jäi kuitenkin tekemättä. Laitoimme ne vain hätäisesti umpeen,että kasvihuone pääsee lämpiämään ja Tonja aloittelemaan viljelyshommiaan.
Mikael on potenut turvonnutta ukkovarvastaan täällä Minusinskin srk:n kvarttiiralla. Muutaman päivän mies aivan makoili, mutta lauantaina hän kävi jo kanssamme mäntymetsikön laidassa sijaitsevassa vapaa-aikakeskuksessa saunomassa. Ennen saunaa me liikuntakuntoiset teimme jo tutut lenkkeilyt lokkimisineen,ja saunan jälkeen poikkesimme vapaa-aikakeskuksen kahvilassa varmistamassa niin nestetasapainon kuin myös elopainon säilymisen hyvässä balanssissa.
-Tietenkin olemme kaikki osallistuneet seurakunnan kokoontumisiin. Eilisessä messussa oli juhlantuntua, sillä Vitali ja Tonja tulivat pyhäkouluryhmänsä kanssa tänne Minusinskiin.Lapsia oli 11 ja aikuisia13, elikä yhteensä 24 henkeä. Suomessahan se ylittäisi reippaasti tavallisena arkipyhänä kirkonmenoihin osallistuneitten keskiarvon.   Tonja vastasi pyhäkoulusta ja ennen kirkkokahveja heillä oli lisäksiupea  "spektaakkeli", nuoresta jota riepoteltiin sinne ja tänne, mutta jonka Jeesus lopulta kohtasi ja ohjasi oikealle tielle. Vitali näytteli Jeesusta.Muissa osissa olivat Dima, Sveta ja hänen kolme hyvää ystäväänsä.
Slava hoiteli liturgin hommat, Vitali luki tekstejä ja Joose taisi saarnata. Tuttu kanttori (Lena) tuli vähän myöhässä,mutta hoiteli hommansa hyvin  Otin jonkun verran valokuvia alkuvaiheessa ja Mikael videoi messua, mutta pyhäkoulun alkaessa lykkäsi kameransa minulle pyhäkoulun kuvaamista varten.
Lopetettuani kuvaamisen vein kameran Mikaelille ja menin keittiöön valmistelemaan kirkkokahveja ja lasten tarjoilua.-Saarna jäi minulta taas kerran  kuuntelematta,mutta ehtoolliselle sentään ehdin Arskan kja Mikaelin kaveriksi viimeiseen ruotuun.
Huomisaamuna haemme Joosen kanssa pietarsaarelaisen talkooporukan Abakanin Aeroportilta ja keskiviikkoaamuna on tarkoitus lähteä koko "prikaatin" voimin Karatusan kautta Suetukiin aloittamaan kylän hirsikirkon ulkovuorausremonttia.Eiköhän siinä jo alulle päässeet makuuhaavatkin saa huutia.
Keskiviikkona alkaa samalla Pitkästen kvarttiiran tyhjentäminen huonekalujen osalta. Sähköhella ja astianpesukone viedään Suetrukin kirkolle ja jääkaappi luultavasti siihen remontin ajaksi vuokrattuun pikku taloon.  Melko arvokkaan pyykinpesukoneen Joose haluaa viedä kotiinsa Särkikujalle muitten muuttotavarpoitten kanssa. Huonekalut jäävät tänne, mutta ehkä kaikkinPitkästen tähän astiset vaiheet kokenut kiikkustuoli yritetään sitoa muuttokuorman päälle, että se voi jatkaa palveluksiaan myös tulevaisuudessa.
Odottelemme tänne myös Karatusan kirkkoprojektin kakkosvaihetta rakentamaan tulevaa kazanilaisryhmää Sergein johdolla ja samalla myöskin Inkerin kirkon rakentamisista vastaavaa arkkitehti Jorma Lainetta. Toivottavasti Karatusan kirkon hirsirungon pystytys pääsee hyvissä ajoin kunnolla alkuun. Sergein piti lentää tänne jo huomenna, mutta Kazanissa tulleen viivästyksen vuoksi aikataulu ilmeisesti muuttuu jonkun verran.

"POIKAMIESELÄMÄÄ" KOKOPORUKALLA

Eilisaamuna vietiin Joosen kanssa Mitsubishillä Johanna ja lapset Abakanin lentoasemalle. Kone oli jonkunverran myöhässä ja Joosen saamien tekstiviestien mukaan olivat myöhästyneet suunnitellulta jatkolennolta Moskovassa, mutta päässeet seuraavalla koneella kuitenkin Pietariin. Pietarista oli varattu tilataksi Lappeenrantaan, jonne Joosen anoppi Kirsti oli luvannut tulla Joosen -95 dsl Transporterilla heitä vastaan. - Joose joutuu nyt totuttelemaan kesälesken kovaan osaan. Me kolme muuta (Arska ja Mikael minun lisäksi)  olemme jo piintyneitä "poikamiehiä". Arska on harjoitellut k.o. "lajia" koko ikänsä 49v, mutta edelleen haikailee kuinka pääsis "katiskaan" sisälle. Mikaelin  vaimo kuoli jotain 3v sitten ja minun vävyjeni anoppi lähti hiihtelemään omia latujaan noin 17v sitten. -Joten melkolailla jo harjaantunutta porukkaa. -Joose kertoi jo eilen laittaneensa niin tiski-,kuin pyykkikoneenkin pyörimään ja aloittaneensa Timrjaseva 15:ssa sijaitsevan 4h+k kvarttiiransa siivoushommat tänne ensi tiistaiaamuna    Suetukin kirkon ulkovuorausremppaan noin kuukaudeksi saapuvan ryhmän ( 2 naista ja mies n 30 vuotiaita)alkumajoitusta varten. Jo heti keskiviikkona on tarkoitus kuitenkin siirtyä Suetukiin  "hieman" alkeellisempiin oloihin. Suetukista on vuokrattu k.o. hirsikirkon ulkovuorausremontin ajaksi pieni ja vanha siperialaishirsitalo, jossa on tilava keittiö (uuni ja alkeellinen puuhella) ja kamari. Pihan perällä sijaitsee melko huonokuntoinen virolaistyylinen sauna pesupaikaksi.Kalustusta ei talossa vielä ole, mutta kun viemme Pitkästen kvarttiiralta tuoleja Karatusaan Vitalin pappilaan, niin otamme sieltä huonoimpia tuonne Suetukin vuokrakämppään. Täällä Minusinskin srk:n kvarttiiralla on  viime vuonna Joosen kanssa valmistamamme pöytälevy johon pitää kehitellä jalat. Ilmeisesti rahtaamme Pitkästen kvarttiiralta sinne myös jääkaapin. Kesäkuun alussa pietarsaarelaisryhmän lähdettyä jatkamme Timrjasevan kvarttiiran tyhjennystä.Siellä olevaa kalustoa emme vie Suomeen. Kaluston omistaa SEKL ja se sirotellaan tänne Minusinskiin, Karatusaan ja Suetukiin.  Johanna oli pakkaillut pääosiltaan heidän muun täällä olleen omaisuuden  (lähinnä vaatteita, kenkiä ja kirjoja)  jonka lisäksi yritämme saada Transitiin ja korotetuilla laidoilla varustettuun pikkuiseen peräkärryyni, meidän kolmen matkatavarat, sekä  Omskista  jo tulomatkalla otetut Tarja Vekkelin matkalaukun ja kassin sekä Krasnojarskista myös tulomatkalla haetut  Sleyn lähetin Sirpa Mäkitalon tavarat.  Alkujaan niitä piti olla n. pari matkalaukkua,mutta pakatessa oli tullut lukumäärän loppuun yksi nolla lisää.Paketit eivät ole onneksi  kovin suuria  ja yritämme saada kaiken mahtumaan mukaamme.
Viime viikolla olimme Arskan kanssa kahden yön reissulla  Karatusassa. Lähes jatkuvien räntä,-lumi-, ja vesisateitten lomassa laitoimme muovikatetta viime keväänä vierailleitten rakentamaan melko tilavaan pastorska Tonjan kasvihuoneeseen. Ovi ja tuuletusluukut jäivät vielä kesken. Sitä ennen olimme jo käyneet kerran Joosen autolla katsastamassa tilannetta Karatusan kirkkotyömaalla,jonne nyt odotetaan kazanilaisfirmaa Sergein johdolla rakentamaan projektin kakkososaa eli hirsirungon pystystä korjauksineen, takaosan väliseinien ja välipohjan  sekä kattorustinkien ja peltikaton rakentamista. Urakkaan kuuluu myös kellaritilat sekä kirkon ja peräosan tilojen lattiat sekä ikkunat ja ovet. Tuon kakkosvaiheen urakkasumma on 200 th euroa Ykkösvaihe, jonka rakensi minusinskilainen firma babtisti Romanin komennolla; eli perustukset ja kellari maksoi n 140 th euroa.  Siihen kului töitten ohella 360 kuutiota 60 km päästä Kuraginosta ajettua betonia ja 27 tonnia harjaterästä.
Kolmosvaiheeseen jää  vesi- ja viemäröinnit, kaukolämpösysteemit ja kirkon kalustaminen sekä pihahommat. Niistä ei tietenkään ole vielä urakkaa sovittu, mutta euro poikineen koko rakennusprojektiin uppoaa. Paljon tarvitaan rukousta k.o. rakennushankkeen, mutta ennenkaikkea seurakunnan kasvamisen puolesta.
Toivottavasti pysytään  etukäteisbudjetoinnin rajoissa. Minun tietooni tullut budjettihaarukka oli melko väljä 450-550 th euroa. Rakennusneliöitten määrä lienee jotain 360 paikkeilla ja jos saadaan loppusumma puristettua likemmä alarajaa, niin Karatusan kirkon rekentamisen neliöhinta jäänee Inkerin kirkon halvimpiin kirkonrakennusprojekteihin.
Eilisiltana kävimme Joosen ja Arskan kanssa lenkillä mäntymetsikössä. Noin 2-3km kävelyn lopuksi tehtiin 5x10 loikkatreenit. Paikalle saapuneet Slava ja kaksi Eduardia ottivat osaa "kisaamiseen".Lopuksi
vedeltiin leukoja ja yritettiin helpoimpia kouluajoilta tuttuja liikkeitä rekillä. Meiltä Joosen kanssa ne jäivät yrityksiksi. Sensijaan Slava ja nuorempi Eduard (19v) heiluivat kuin "heinämiehet" k.o. telineelläkin.
Arska seurasi tottuneesti katseella meidän kuntoilua. Kävelypuolella Arska kuuluu ehdottomasti porukan eturiviin, muttahän treenaakin sitä myös aamuin ja illoin "kuljailemalla" Minusinskin keskustassa.
Kuntoilun jälkeen poikettiin mäntymetsän laitaan pari vuotta sitten rakennetunvapaa-aikakeskuksen kahvilaan huolehtimaan ettei elopaino pääse liikaa laskemaan tuon kuntoilun seurauksena.

"SÄÄENNUSTUKSET OLI KOHILLAAN, MUTTA ILMAT TUPPASIVAT REISTAILEMAAN"

Seitkytluvulla asuimme perheeni kanssa Koilliskairassa; Tarkemmin sanottuna Sallan pitäjässä. Leipätyöni oli ohjailla nuorisoa ja palkan (lapinlisineen) maksoi paikallinen ev.lut.seurakunta. Lisäksi nykyisin vävyjeni anoppina paremmin tunnettu silloinen vaimoni ja kolmen ihanan tyttäreni äiti oli aluksi saman työnantajan palveluksessa hoidellen diakonissan vakanssia, josta kuitenkin siirtyi seutukunnan "arvauskeskuksen" leipiin ja samalla kolmivuorotyöhön tuon vuosikymmenen puoliväliin sattuneen öljykriisin vaikutuksesta. Kunnankin puolella oli vielä 70-luvulla jo mainittu lapinlisä käytössä.. Ostin silloin ainoan kerran ihan "pakasta vedetyn" tuliterän Toyota Corollan, jonka kuitenkin vaihdoin porokolarin jälkeen vain 7v ikäiseen taksina paljon ajettuun punaiseen Mersuun.  Mersukin vaihtui neljän vuoden jälkeen vain kaksi vuotta taksina ajettuun upeaan Toyta Crowniin joka kestikin minulla peräti 9 vuotta. -Pohjoisessa oltiin siis melkoisia porvareita  ja pankkivirkailijatkin lähes pokkailivat meikäläistä. Muutto etelään, elikä vävyjen anopin tekopitäjään Sääminkiin tavalliseksi rivimieheksi otti melko lujille.  Hattu kourassa joutui hyvin nöyränä menemään pankkiherrojen puheille kun sattui lainaa tarvitsemaan aloittaessamme ok.talon rakentamista.
Mutta ilmoistahan minun piti kirjoittaa.  Sen verran vielä niistä Koilliskairan oloista, että siellä tutustuin moneenkin hyvin merkittävään ja itselleni tärkeäksi ja kestäväksi ystäväksi tulleeseen ihmiseen. Eräs merkittävä mies (jota en tosin edes tavannut henk.kohtaisesti) Koilliskairassa oli Värriöjokivarressa asustanut sääprofeetta, jonka ennustukset olivat kyllä kohillaan, mutta silloin tällöin ilmat tuppasivat hieman reistailemaan.  -Täällä Etelä-Siperiassa on viime aikoina ollut melkolailla samanlaiset olot kuin aikoinaan sanotaan olleen Koilliskairassa. Ilmat ovat reistailleet melkoisesti.  Jo ennen meidän saapumistamme Minusinskiin  näillä seuduin oli ollut melko lämmin jakso.  Ajoreitin varrella alkoivat tienpenkat ja pellotkin paikoin samoinkuin jotkut lehtipuut tai pensaat vihertämään.
Alkumatkahan meilläoli ollut aivan aurinkoista, mutta Novosibirskin jälkeen muuttui pilviseksi ja Krasnojarskin molemmin puolin saimme kokea jopa rankkaa lumimyräkkääkin. Varsinkin Krasnojarskin jälkeen kun valtatie numero 54 nousi noin 150 km matkalla melko korkealle (ehkä 6-700 metriin pahimmoillaan) ja lumisade oli ajoittain sakeaa oli matkassa jännitystä. Onneksi ilman lämpötila oli kuitenkin muutaman asteen nollan yläpuolella ja lumi suli mustaan asfalttiin. Jos olisimme olleet liikkeelläseuraavana yönä tai päiväämyöhemmin olisimme joutuneet vaihtamaan talvirenkaat alle. Olimme Uralin jälkeen vaihtaneet kesärenkaisiin kun kelit olivat niin "kesäiset".
Viimeisellä "pikataipaleella" saimme nähdä ja myös valokuvataaivan upeita maisemia Hakasian aluella. Tie kulki todella kauniiden kumpuilevien avoimien maisemien kautta. Tien varressa ja kauempanakin oli pikimustaksi kulotettua sekä jo vihertävää ruohikkoa ja niitten takana korkeammalla vitivalkoisena kumpuilevat vuorenharjanteet. -Siinä silmä todellakin lepäsi.
Viimeisen viikon sisällä Minusinskissa kelit ovat vaihdelleet melkolailla.Jonain päivänä ollaan oltu suomalaisittain lähes hellelukemissa. Lämpömittari on käynyt muutaman kerran jopa +20 asteen yläpuolellakin, mutta seuraavana päivänä on jo sadellut räntää ja luntakin+. Kun eilen ajoimme Arskan kanssa tänne Karatusaan (Mikael jäi Minusinskiin potemaan kipeytynyttä ukkovarpaan niveltä. Lienekö kihtiä vai rasitusvamma) ilma oli pilvistä ja korkeammat kukkulat sumun tai pilvien peitossa.
Illalla sää selkeni ja samalla kylmeni. Arska alkoi jo huolestua jakyseli oliko lämpöpuhallin matkassa ja toimiko  se.  Olimme eilen aloitelleet valmistella Tonjan kasvihuoneen muovittamista. Laitoimme harjalta räystäälle ns.tasausrimoja. Käytimme saranin vinnille jääneitä 12mm paneeleita, kun emme ehtineet ajoissa sahalle ostamaan sopivia rimoja.  Pojat Dima 11,Aljosha 9 ja Misha5v kiipeilivät kasvihuoneen kehikolle ja pääsisivät myös naulaushommiin. Arska ikuisti poikien työtä Mikaelin videokameralla.
Naapurin "vesi-,ja sähköSashakin" poikkesi työmaalle ja varoitteli meitä odotettavissa olevasta myrskystä. Sasha jokopelleili tai sitten syy oli minun kuullun ymmärtämisestä sillä hän sanoi tuulen nopeudeksi jopa sata metriä sekunnissa. -Ehkä se olikin neljännesminuutissa,sillämitään myrskyä ei tullut.
Jätimme muovin levittämisen kuitenkin tälle päivälle- Laitoimme lämpöpuhaltimen toimimaan Transitiin noin puoli yhdeksältä ja menimme sisälle pappilaan. Arskan piti tietenkin päivittää facebookia ja sähköpostia, jos vaikka tytöiltä olisi tullut postia. Arska koko pienen ikänsä (49v) poikamiehen kirjoilla olleena on saanut kokea meiltä veljellistä hyväsydämistä huumoria aiheen tiimoilla niin tälläkuin edelliselläkin Siperian matkallamme.  Yhteisen iltapalan jälkeen Arska "painuipehkuihin" ensimmäisenä ja jäi näin osattomaksi perinteisestä pappilan perheen sydäntä koskettavasta iltarukoushetkestä. Kun myöhemmin kampeuduin Arskan ohi aikoinaan Ainoa varten rakentamaani takasviittiin Arska oli vielä hereillä ja epäili että puhaltaako tuo sähkölämmitin ollenkaan lämmintä. Mies ei ollut sulkeutunut makuupussiin sisälle, vaan levittänyt sen itselleen peitoksi. Totesin, että lämmitin toimii. Laitoin kuitenkin Arskalle lisäpeitoksi Minusinskin kvarttiiralta mukaaniottamani ohuehkon täkin, sillä arvelin, että tarkenen kyllä kun vedän makuupussin vetoketjun kiinni ja jätän vain pienen hengitysreiän kuin talviunilleen köntistynyt kontio.
Arska lämpeni ja alkoi kohta  "sahata hirsiä" melko äänekkäästi. Itselläni tuntui uni viipyvän. Pikkuhiljaa alkoi tuntua myös viileältä ja kaivelin kassistani lisälämmikkeeksi vaatteita makuupussin päälle.Lopulta lienen nukkunut (koiranunta) itsekin. Aamuyöstäalkoi olla jopa liian kuuma. Lämpöpuhaltimen lisäksi pattereina toimi  kaksi miehenkörilästä. Yhteenlaskettuna lähemmäs kaksisataa kiloa noin 37 plusasteista möhkälettä.  Arska on jo työmaalla ja lupasi aloittaa saranissa työkalujen inventaariota, johon odotamme mukaan myös Joosea. Laitamme sitten porukassa myös ne muovit Tonjan kasvihuoneeseen.
Tämän viikon aikana yritämme valmistella Suetukin ulkovuoriremonttiin liittyviä asioita.
Ensi maanantaina ajavat Karatusan saha-höyläämöltä k.o. tuhdit kedripanelit Suetukiin. Maanantaina
Minusinskiin pitäisi tullamyös Kazanilaisryhmä  Sergein johdolla valmistelemaan Karatusan kirkkoprojektin jatkamista. Tiistaina on saapumassa Pietarsaarelaisryhmä Suetukin talkoisiin.
Tämän viikon perjantaina eli ylihuomenna Joose vie perheensä Abakanin lentoasemalle, josta he lentävät Moskovaan ja sieltä kait junalla Pietariin, josta tilataksilla Suomeen.
Melkoista säpinää on siis odotettavissa lähipäivinä; mutta jo on aikakin, sillä kohtahan olisi lähes alettu kärsiä makuuhaavoista-Äktsöniä siis jokaipailtiin ja nyt sitä on tulossa.

EKA VIIKKO "KÄMMENIÄ KATTELLESSA"

Ensi tiistai-iltana tulee täyteen ensimmäinen viikko täällä Etelä-Siperiassa.  Erästä mielikirjailijaani Kalle Päätaloa lainatakseni aika on mennyt lähinnä "kämmeniä kattellessa".  Sanonta on peräisin Kummun Kallen eli kirjailijan isä-Hermannin veljen "toimeliaisuuden" kuvailusta. Kummun Kalle oli onnistunut pääsemään käsiksi "mettärahoihin" ja ilman sen kummempaa työntekoa vöyristynyt melkoiseksi talolliseksi. Jo luonteeltaan tämä Kalle ei pahemmin kiirehtinyt pahempiin "ryskätöihin" ja jos sunnitelmissa sattui olemaan jonkunlainen työprojekti Kummun Kalle "pelasi entiijoa" sen suhteen koska kannattaisi aloittaa, elikä mieluummin ensi viikolla tai jos oli oikein tiukka paikka, niin sitten mieluummin vasta huomenna. Hermanni Päätalo oli perinpohjaisesti suivautunut näihin veljensä ominaisuuksiin ja luultavasti myös kateellinen veljensä helposta rikastumisesta. Hermannihan oli terveenä ollessaan suorastaan "työhullu" ja samaa ominaisuutta löytyy myös kirjailija Kalle Päätalostakin.
Joskus aikaisemminkin alotus täällä on mennyt niinsanotusti "pitkäksi", mutta silloin on kyseessä ollut paha flunssa tai vastaava sairastuminen. Tällä kertaa on saatu olla terveinä.Tosin Mikaelilla kipeytyi hieman toisen jalan päkiä kun teimme ensimmäisen kävelyreissun perinteisessä ulkoilupaikassamme mäntymetsikössä.  Osa syynä toimettomuuteemme lienee ollut se, että kohta meidän jälkeemme tänne tuli Suomesta lentämällä kaksi minulle jo ennaltaan tuttua esikoislestadiolaista saarnamiestä, joitten tulkkina toimi junalla Krasnojarskista tullut Sleyn lähetti lääninrovasti Ville Melanen. K.o. saarnamiehillä oli jokunen tilaisuus ensin täällä Minusinskissa, sitten veimme heidät  tulkkeineen Joosen Mitsubishillä Karatusaan ja kävimme heidän kanssaan Motorskojen kylän kulttuuritalossa, jonne oli kokoontunut ihan mukavasti kouluikäistä nuorisoa.Toinen pienimuotoisempi tilaisuus pidettiin Karatusan ammattikoululla. Saarnamiehet tulkkeineen jäivät Karatusaan ja Vitali oli vienyt heidät lauantai-iltana Kuraginoon  Krasnojarskiin menevään yöjunaan.
Tietenkin samalla reissulla tarkastimme  Karatusan kirkkotyömaan.  Perustus-, ja kellarivaiheen betonointiurakan suorittanut minusinskilainen firma oli lopettanut työt kannen betonoinnin jälkeen tammikuussa. Ennen seuraavan eli kakkosvaiheen (hirsirungon pystytys, takaosan väliseinät, välipohja sekä kattorakenteet, ja ovet sekä ikkunat) aloittamista,  jota tulee tekemään kazanilainen Inkerin kirkon arkkitehti Laineelle tuttu rakennusfirma tarvitsee ykkösvaiheen osalta tehdä hieman loppuviimeistelyä.   Joose ja Vitali vaihtoivat autoja muutamaksi päiväksi, silläVitalilla oli tarkoitus viedä vieraat ja samalla oma perheensä lauantaina picnikille Amil-joelle.
Eilen eli sunnuntaina täällä Minusinskin srk:n kvarttiiralla vietettiin konfirmaatiojumalanpalvelusta.
Khra Slava ja diakoni Oleg olivat pitkin talvea pitäneet sunnuntaisin rippikoulua kahdelle minullekin tutulle srk.nuorelle  eli Eduardille ja Olgalle sekä ehkä  noin 45v ikäiselle Lenalle. Lena oli konfirmoitu Ville Melasen toimesta jo keskiviikon opetusmessussa ja eilen konfirmoitiin juhlallisesti nämä nuoret.
Kohta messun jälkeen lähdimme Joosen ja Arskan kanssa Vitalin Lada Nivalla ns. peltotiereittiä Suetukiin, jossa oli kolmelta alkamassa jumalanpalvelus. Vitali oli mennyt Suetukiin Joosen Mitsubishillä Karatusan kirjastossa pidetyn palveluksen jälkeen ja he hoitivat homman myös Suetukissa ihmetellen missä me  viivyimme. Peltotiereitillä eivät puhelinyhteydet toimineet ja me olimme juuttuneet erääseen märkään ja upottavaan paikkaan.  Erehdyimme reitin valinnassa ja niin oltiin jumissa kurassa.  Suetukista kyläilyreissusta palannut henkilöautoporukanmiehet yrittivät auttaa meitä, mutta kesärenkailla varustettu Niva ei inahtanutkaan paikoiltaan. Autokuski kyyditsi Joosen a ivan lähellä tietyömaan kimpussa möyrineen työprikaatin luokse ja kohta sieltä tuli iso tiekarhu, joka helposti veti Lada Nivan pois ropakosta. Tiekarhu juuttui sitten itse samaan ropakkoon kun yritti lähteä takaisin työmaalleen ropakon läpi. Kuski näytti soittavan radiopuhelimella kavereilleen ja viittoili meitä jatkamaan matkaamme. Kiersimme ropakkopaikan ja ohitimme työprikaatin.Suetukista oli tehty peltotiereitille  uutta tietä jo kymmenkunta kilometriä. Vain päällystys puuttui.
Emme tavottaneet Vitalin porukkaa. He olivat pitäneet messun ja ajaneet kylän  hautausmaan takana sijaitsevalle  uimapaikalle.  Otimme valokuvia Suetukin kirkon ulkovuorausremonttia ajatellen ja lähdimme Karatusaan. Ajomatkan aikana Joose sai puhelinyhteyden Vitaliin. He tulivat perässämme, ehkä puoli tuntia myöhemmin kotiinsa.
Olin lauantaina soittanut arkkitehti Jorma Laineelle Pietariin ja kertonut tilannekatsauksen Karatusan kirkkotyömaalta. Jorma kertoi, että Kazanilaisryhmän lähtöpäiväksi oli sovittu ensi tiistai,mutta se saattaa viivästyä rahaliikenteen vuoksi. Kazanilainen pankki,  jonka kautta rahaliikenne oli tarkoitus hoitaa oli mennyt konkurssiin ja nyt pitää perustaa tili johonkin muuhun pankkiin. Jorma on itse myös tulossa Karatusaan, mutta vasta kun k.o.työprikaati on saanut Karatusassa käytännön asiat hoideltua ja kakkosvaiheen rakennusprojekti voidaan aloittaa.  Jorma kertoi pitävänsä vielä myös palaverin rakennustoimikunnan ja minusinskilaisen firman kanssa ykkösvaiheen loppuasioista.
Joose auttelee tänään vaimoaan heidän tavaroittensa pakkaamisessa. Hänellä on ohjelmassa Kratusassa käynti keskiviikkona. Jos lapset ehtivät parantua (heillä on menossa vesirokko)  Johanna lähtee lasten kanssa lentämällä loppuviikosta Moskovaan ja sieltä junalla Pietariin, josta tilataksilla Suomeen.  Joose tietenkin hoitelee heidät täältä lentoasemalle Abakaniin.
Me  lähdemme huomenna Karatusaan. Siellä on tarkoitus ensin saattaa loppuun viime kevään vierailijaryhmän rakentaman kasvihuoneen muovittaminen ja sitten aloitetaan Vitalin ulkovarastossa työkalujen investointi Suetukin hirsikirkon ulkovuorausremonttia ajatellen.  Loppuviikosta tänne saapuu Pietarsaaresata kolmen hengen talkooryhmä (kaksi rak.alan naisimmeistä ja yksi mies) nimenomaan Suetukin kirkkoremonttia varten. He lähtevät takaisin Suomeen kesäkuun alussa.
Vitali on varannut talkooporukkaa varten Suetukista erään tyhjillään olevan pikku talon. Luultavasti toukokuu menee pääasiassa Suetukissa ja täällä Minusinskissa käydään vain viikonloppuisin jokin saunomisreissu saatetaan tehdä myös Vitalin luokse Karatusaan.