Vanhuus ei tule yksin....

Eihän tässä olla vielä vanhoiksi tulossa -kaikkea muuta, mutta silloin tällöin joutuu huomaamaan, ettei ole enää yhtä sukkela, notkea ja kimmoisa kuin rippikouluiässä ja muistikin tahtoo palailla pätkittäin kuin Uuno Turhapurolla konsanaan. -Emmentaal hiipii hiljaa ja huomaamattomasti!
Dementian määritelmähän ei ole se, ettei muista mihin tuli laitettua autonavaimet vaan se, että jos ne sattuu löytämään ei muista mihin niitä käytetään.
Kun eilen ajelin Savonlinnaan Kangaslammin kautta, poikkesin nimittäin "tarkastamassa" Valtterin, Kaukon ja
Panun rakennustyömaata Onnelaa (vanhan ok.talon peruskorjaus, kuistin laajennus ja koko kattorustingin korotus, jota aloittamassa olin ollut keväällä talkoohommissa jonkun viikon) ja jäin vielä saunomaankin ja yöksi, soitteli vetskujuniori Arttu Noponen 30v ja sovittiin että iltapäivällä mennään hyppäämään Kiteen K55 muovimäkeen. No sinne mentiin  oikein kahdella autolla melkein yhtä juhlallisesti kuin Vikke Nilon vanha savottakaveri (Kalle Päätalon romaanissa) joka sortui lopulta menemään vanhainkotiin.
No tämä veteraani tilasi juhlallisesti kolme taksia. Ensimmäisessä matkusti kaverin reppu, toisessa moottorisaha ja kolmannessa mies itse.
Meidän tapauksessa kahdella autolla meno johtui siitä, että Arttu joutui hakemaan äitinsä 5 vuotiaan Juho poikansa vahdiksi mäelle. Arin vaimolla oli iltavuoro Enonkosken kaupassa.
Kiteelle ajellessa minulla oli jotenkin perhosia vatsan pohjalla. -Outo ilmiö minun kohdalla,
jos ajattelee vaikkapa viimeisitä kymmentä vuotta mäkihyppyharrastuksessani. Vielä kolmas kesä taaksepäin
kun oltiin Karjalaisen Danielin kanssa veteraanihyppääjien loppukesän harjoitusleirillä  Lahdessa ja pienemmissä eli K64 ja ysikymppi oli melkoinen tungos ajoinkin ohjelmasta poiketen hissillä samantien ylös "Betonin" (K116) huipulle ja hujautin samantien alas. - Vähän oli 15v Daniel huuli pyöreänä
ja olihan ne tainneet tuomaritornissa jotkut jo nitropurkkiakin hapuilla taskusta kun selvisi, että yli kuuskymppinen kaveri huutelee lähtölupaa suurmäen yläpuomilla. Silloin oli ajatuksena että jos ja kun pääsen kiikkustuolivaiheeseen. niin pitää olla jotain kerrottavaa lastenlapsille. Muutamana talvena olin k.o. mäestä joitakin kertoja hypännyt, mutta muovilta se saattoi jäädä ainutkertaiseksi, ellei tää miun tahti ratkaisevasti muutu parempaan suuntaan.
Kolme vuotta sitten olin käynyt ehkä kymmenisen kertaa Kiteellä ensin muovitustalkoissa ja sitten jonkun kerran hyppäämässäkin ja talvellahan olen käynyt silloin tällöin. Alastulorinteen profiili on hieman vanhanaikainen. Mäki "pudottaa" melkolailla ja alamäen kaarre (ainankin kankealle vetskulle) on "äkäinen".
Arttu oli ensi kertaa kesän aikana suksilla ja minäkin sen verran pehmennyt (ja aivan rapakunnossa ylipainoakin 7-8 kiloa) että laskimme ensin alusen. Arttu meni kuin nuoret pojat samoin kuin
ensimmäiset hyppynsäkin, mutta minä horjuin jo alamäen laskussa ja könysin nurmelle tullessa.
Eka "hypyllä" nurmikolle menoa ennakoiden tein sen mitä ei ole 20 vuoteen tapahtunut jo alamäen jyrkällä menin syväkyykkyyn ja notkossa pyllähdin selälleni. Toisella (vähän paremmalla, vaikka OP:n mainosmerkille
laskeuduinkin seisoin "kuin haravamies", mutta juuri kaarteen lopussa lähti taas jalat alta, ja siitä mentiin tasaista kylkimyyryä ruohikolle, kunnes vauhti pysähtyi. Kommentoin heti, että tulipahan ilmainen hieronta samalla.  Arttu soitteli jo illalla että onko paikat hellinä. No ei tuntunut missään, eikä nytkään
kun seuraavana päivänä kirjoittelen tunnu paikat kipeiltä, ehkä pientä lisä kankeutta on hierotulla oikealla puolella, mutta ei muuta.
Hyppyjen jälkeen aiheesta keskustellessamme Artun ja poikaansa Anttia valmentaneen Timpan kanssa laitoin nuo könyämiset ylipainon ja rapakunnon piikkiin, mutta kotimatkalla tuli mieleen, että onkohan tasapainoelimissä jotain häikkää, kun mulla on ollut korvat erikoisesti oikea jo kesäkuun Siperian matkasta asti tukossa milloin enemmän milloin vähemmän. Pari viikkoa sitten kun kävin ottamassa rokotuksia Siperiaa varten pyysin neuvolan tätiä vilkasemaan korvakäytäviä ja hän sanoi, että ne olisi huuhtelun tarpeessa. Silloin en päässyt vastaanotolle, mutta pitänee huomenna yrittää mennä tai varata aika.
Eilen kävin Luontaistuotekaupassa ostamassa glaubersuolaa, erilaisia vihannes/porkkanamehuja ym.paastotarpeita ja julistin jo "läskikapinan". Tää on aivan erilainen kuin -20 luvulla Pohjois-Sallasta alkanut
sen ajan kommareitten savottamiesten keskuudessa masinoima "läskikapina" . Siinähän oli kysymys ettei työmiehellä ansiot savotassa riittäneet riittävään läskinostoon, puhumattakaan että tilistä olisi riittänyt kotiin vietäväksi perheen alatukseen. Savottamiehet jäivät niin sanotusti mahastaan kiinni yhtiöön.
Se kapina ei sittemmin onnistunut ja ainankin "nokkamiehet" ja melkoinen osa tavallisista rivimiehistäkin
siirtyivät parempien olojen toivossa "ison pilkotuksen" itä puolelle joutuen sielläkin pettymään
perinpohjaisesti. Se ei ollutkaan paratiisi kuten agitaattorit olivat luvanneet.
Nähtäväksi jää miten käy tässä "yhden miehen kapinassa". Kun Nykäs-Matin kanssa on jonkun kerran pohdittu näitä molempien "kaljamahaongelmia" (tosin minulla syynä ei ole ollut kaljanjuonti) niin Matti on kuitannut leikkisästi, että jollei muu auta, niin hän pistäytyy Viron puolella rasvaimussa.
Ongelmatonta ei ole sekään. Siinäkin on omat riskinsä ja joka tapauksessa läskihän palautuu alta aikayksikön
jos ei muuta elämäntapojaan (mm.liikkumista) ja ruokatottumuksia.
Olen pariin kertaan yrittänyt tavottaa Joosea Minusinskista kännykällä (99588 halpislinjan
kautta) onnistumatta. Tarvitsisin lisätarkennusta hänen lähettämäänsä infoon siitä työntekijäasumukseski remontoitavasta ok.talosta Karatusassa.  Eilen soittelin veljelleni Ilmarille (75v. mutta edelleen torhakka rakennus- ym.työmies)kysellen olisiko hänellä mahdollisuutta lähteä vähän pitemmälle eli Minusinsk/Karatusa reissulle. Ilmarihan on tehnyt useita korjausremontteja Venäjällä vanhuksille Pietarin lähistöllä. Hänellä on menossa poikansa Antin manttaalilla metsänhoitohommia ja ehkä olisi liian pitkä aika jättää
Saimikin yksin hoitelemaan Somerharjun taloa.
SEKLin Kv.linjalle tulossa ollut rakennusalan 20v opiskelijakin on perunut lähtöaikeensa.
"Pikku-Joukoa", Mattia ja Aria en ole vielä tavottanut. Kun viime kesänä juttelin heidän kanssaan Karatusan rakennushommista ehdotin, että lähtisimme yhdessä sinne Siperiaan talkoisiin.
Pitää vielä kuulostella josko täältä Sln:n seudulta löytyisi edes joku kaveriksi. Olisihan se rattosampaa ajella yhdessä, kun matkaa on sentää noin 5500km suuntaansa. Takaisin on tultava kolmen kuukauden sisällä nykyisten viisumisäädösten mukaan ja myös auto on tuotava samalla takaisin. Seuraava reissu lieneekin junalla/lentokoneella.
Perjantaina sain  s-postia SEKListä. Tapani Kaitainen varmisti, että minun työhön siunaaminen tapahtuu su.05.09.2010  klo 13.00 alkavassa jumalanpalveluksessa Ryttylässä SEKLin Vastuunkantajaretriitin lopuksi
Yrittelen levittää tietoa asiasta ja samoin tekevät lähettisihteerini Anni Pitkänen (annipitka@gmail.com ) ja Satu Eronen (satumaria.eronen@gmail.com)
Niin ja ennen tuota Tapanin postia sain toisenkin s-postin Ryttylästä . Se tuli lähetyssektorin käytäntöjä hoitavalta ........ Vuoriselta. Positiivista tietoa liittyen minun lähettämiseeni. Japanin työssä  SEKLin Savon piirin ja samalla Pieksämäen  ja Joroisten seurakuntien lähettäminä Japanissa päivätyönsä tehnyt Vänskän perhe on palannut kotimaahan. Seppo on jäämässä eläkkeelle ja rouva siirtyy Uuden Tien palvelukseen. Neuvottelut minun siirtymisestä heidän tilalleen niin Savon Piirin kuin k.o.seurakuntienkin määräaikaislähetiksi ovat käynnissä.  Otin tiedon ilolla vastaan. Varmuus asiasta tulee ajallaan.
Myös syksymmällä tulee varmaankin vastauksia vastaavasta tiedustelusta jonka SEKL on lähettänyt nuoruuden kotiseurakuntaani Luumäelle ja myös niihin seurakuntiin joissa olen ollut vakituisessa työsuhteessa, eli Ruokolahdelle, Sallaan ja Savonlinna-Sääminkiin.
Lähettisihteerini Anni ja Satu ovat junailemassa myös jotain uutta facebookiin "minun pääni menoksi" elikä
jonkinlaista faniklubia lähinnä nuorempia aikuisia ja miksei nuoriakin ajatellen.
Jahka ennätän niin kirjoittelen (olikohan se vähintään joka toinen kuukausi) kirjeitä rukous-ja lähettäjärenkaalle. Se tulee postitse tavan kirjeenä niille, joilla ei ole nettiyhteyksiä elikä yleensä vähän iäkkäämmille ihmisille.
Nyt lähden lenkille, kellokin on jo yli neljän iltapäivällä.
Heräsin muuten seitsemältä ja kävin vessassa ja sitten ajattelin, että yritämpä sinnitellä vielä jonkun aikaa petillä ja kuinka ollakaan heräsin vasta 11.10  . Harmitti kun meni kirkonmeiningit sivu suun
eli paremmin ohi korvien.