perjantai 17. syyskuuta 2010

"Kaaosteoriasta kaikentakana olevaan suunnitelmaan"

Jostain on joskus tarttunut korvaani sana "Kaaosteoria" - se kait liittyi iänikuisiin kaiken olevaisen luomisjuttuihin.
Ottamatta sen kummemmin kantaa mainittuun asiaan, voin rehellisesti sanoa, että tälle Siperian matkalle lähtemisessä oli melkoinen kaaos ainankin minun ja Jyrin osalta. Onneksi melkein viime tipassa kuvaan ilmestynyt Lauri tasapainotti tilannetta melkoisesti ja ilman (mitkään superlatiivit ei tässä riitä) rakkaan ystävämme Ami Lätin
panosta viimeisen päälle pätevänä auoton sisustus- ja kattotelinearkkitehtinä ja myös käytännön rakentajana
emme olisi selvinneet mitenkään. Amilla oli myös viimeisen päälle hyvät, sopivat ja toimivat "instrumentit" kuhunkin rakentamisen vaiheeseen. Ivecoon rakennettiin takaosastoon varuste/nukkumishyllyt ja katolle Joosen kanootteja varten erikoinen kattoteline, jota jo monet venäläisetkin ovat päässeet ihailemaan.
Tässä ollaan jo ylitetty onnellisesti raja tulleineen. Yllätyksenä oli tienposkeen "Kilomummojen" ( kehumistermi) organisaattorin Tapsan
 meidän kyytiimme tarkoittamat kymmenkunta vaate-, kenkä-, ym. varustesäkkiä . Osa on jo sisällä, mutta Lauri ihmettelee, että mihin nuo loput mahtuu. Saimme kevennettyä kuormasta ison leipä/makkarasäkin Pietarin Marian kirkolle ja sinne jäi myös muutama kookas vaatesäkki.
Tilalle nostettiin Omskiin matkaavat kookkaat ja painavat sähköurut.
Alussa mainittua kaaostamme olennaisesti lisäsi Jyrin viime tipassa tekemät "talokaupat". Mainittu "Nomadilähetyksen" pioneeri, ammattivalokuvaaja ostaa täräytti kokonaisen jalasmökin irrotettavine kuisteineen. Onneksi löytyivät Jölö ja Ami auttamaan jo siirrossa ja aikaisemmin mainittu "nuorimies" Kepe 75v traktoreineen mökin paikalleen sijoittamisessa antamaan konevoimaa.
Lähtöpäivää edeltävänä yönä klo 02.30 kattoteline ja kaksi kanoottia olivat paikoillaan. Siinä ohella Lauri oli siivonnut kaatopaikkaa muistuttaneen autotallini ja lähti hänkin parin kolmen tunnin yöunille. Aamulla oli pakattava vielä henkilökohtaiset tavarat  Mäkihyppy kamat oli jo valmiina laukussa ja toiseen survoin paljoa
miettimättä vaan jotain syksyn ja alkutalven kelejä varten.
Olohuoneen pöydälle kirjelappu vuokralaiselle (tuttu ystävä Niina, 4v Leonsa kanssa) ,että sorry nyt kun
nää siivous ym. hommat jäi suurelta osin sinulle. -No korvaukseksi ylimääräisestä työstä jätin Niinalle mojovan kasan hyviä leivinuunin lämmitys klapeja.
Tässä kuvassa ollaan Idäntyön tärkeimmässä vaiheessa, elikä kiittämässä Jumalaa tähän astisesta ja pyytämässä siunausta, johdatusta ja varjelusta
edessä olevalle matkalle. "Kilomummoporukkaa" organisoivan Tapsan
porukasta osa erohetkessä tullin Venäjän puolella.
Suuri helpotuksen tunne valtasi sismmän kun huomattiin että oltiin onnellisesti rajan itäpuolella ja edessä "mittaamaton" määrä kilometrejä..
Sen verran pitää pakittaa, että osa "kaaostamme" liittyi veljiltäni (todellisilta idäntyön puurtajilta) Martilta ja Ilmarilta saamaamme rippikoulupojan ikäiseen Ivecoon, jossa kaiken kiireen keskellä käytiin läpi lataus- ja vesiletkuongelmat
Tätä hetkeä oli odotettu hartaudella. Ja hartaudesta tässä onkin kysymys . Nishni Novgorodissa SEKLin lähettinä toimiva ystäväni Miina Viitanen ruokkii meitä juuri Jumalan sanalla ja kohta kuvanottamisen jälkeen tilanteeseen hyvin valitulla Siskonmakkarakeitolla.
Lämpimän suihkun lisäksi Jyriä ja Lauria hellittiin viihtyisällä sohvamajoituksella. Itse en suostunut ns. sisätiloihin, sillä kymmenillä idänmatkoilla olen oppinut, ettei automiehen pidä luopua autostaan edes yöllä, koska kävelymatka olisi niin pitkä Suomeen takaisin. Kiitollisuus Jumalalle ja Vapahtajallemme täyttää mielen ,ja myös tietoisuus siitä, että niin monet muistavat meitä matkalaisia rukouksin ja muutenkin siellä Suomessa ja myös täällä Venäjällä.Todellakin saamme vaeltaa valmistetuissa teoissa eikä missä tahansa sattuman varaisessa jutussa.  (Kuvat : Jyri Pitkänen)

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoista on lukea matkanne edistymistä!Toivotaan, että Iveco toimii. Siunattua eloa sinne meiltä kaikilta! Tiina

    VastaaPoista