Taistelujen vuorokausi

Todellakin viimeinen vuorokausi on ollut melkoista henkien taistelua tähän Siperiaan lähtöön liittyen.
Laurin mukaanlähtö oli viime vaiheessa liipasimella, mutta kääntyi lopulta onnelliseen suuntaan. Kiitos niin Savonlinnan kuin Helsingin seudun rukousrintaman.Tarvittavia sponsoreitakin Laurin kuluja varten alkoi löytyä ja ennenkaikkea lähetysystävien rukoustukea, jota runsaasti tarvitaan. Pikaviisumi on nyt tekeillä ja lähtöä joudumme viiraamaan vain pe. aamupäivästä pe.iltaan.Soitin myös Esko Kaukoselle ja sovimme uudesta aikataulusta. Jos Laurin lähtö olisi estynyt olisin ollut yksin sompamiehenä, koska Eskon h-a kortti ei olisi riittänyt 3,8 tn Ivevon rattiin. Soittelin illalla hädissäni jo lähettisihteeri Satullekin joka hätyytteli k-a kortillista Juho Pitkästä toiseksi kuskiksi. Kävimme aiheesta Juhon kanssa jonkun puhelin keskustelun ja tekstiviestejäkin kulki jonkun verran. Juholla olisi kiinnostusta Siperiassa käymiseen, mutta kun sitten Laurin lähtö onnistuikin jätettiin asia parempaan valmisteluun Juhon osalta. Yritetään loppukesän ja syksyn  reissun kohdalla saada Juho mukaan vaikka muutamaksi viikoksi. Jos hän nyt olisi lähtenyt aikaa perillä oloon ei olisi juurikaan jäänyt.
Velimiehet Martti ja Ilmari olivat punnertaneet Ivecon huoltamisen ja katsastuksen kimpussa. Tänään he olivat vaihtaneet uudet raidetangon päät ja yrittäneet löytää ratkaisua mystiseen autosähköongelmaan.
Ivecossa kuten niin monessa jo rippikouluikäisessä paketti/kuorma-autossa alkaa olla sähköpuolella yhtä ja toista pienempää ja isompaa vaivaa. Syksyn Siperian reissullakin jouduin kosteilla keleillä irrottamaan akunkengät yöksi, koska valot ym. virtavempeleet saattoivat alkaa itsekseen toimia kesken kaiken. Sitten kun kelit kuivuivat kaikki toimi taas kuin elokuvissa. Nyt ongelmana olivat jarruvalot. Martti oli jo aikaisemminkin huomannut, että kun laittoi päälle parkit, niin syttyivät myös jarruvalot. Saman havainnon teki katsastusmies ja niinpä vikaa etsittiin miehissä. Tänä aamuna kävi velimiesten luottokaveri Okkolakin toteamassa että vaikeaa on löytää ratkaisu ongelmaan.Pitäisi kait vaihtaa sulakerasian pohjakin uuteen. Jossain on nyt kosteutta väärässä paikassa. Sadekelillä kosteus löysi tiensä kojelaudan alle sulakekoteloonkin.
Itsekin ehdin mukaan, kun saavuin Savonlinnasta Vääksyn kautta koukaten.
Somerharjun traktorien huoltotalli oli täynnä kuin entinen Turusen pyssy, joten huoltohommia tehtiin "Pohjolan liikenteen" avarissa tiloissa eli pihalla. Martti ja Ilmari ähertelivät Ivecon peräpään johtosarjojen  kimpussa joku matto selkänsä alla. Lasteni 38v Ismo serkkukin, joka on kait vuoden verran asustanut vanhempiensa kotona jouduttuaan kilometritehtaalle hyvästä virastaan Soneralta, kaiveli jo esille virtamittariaan ja etsi vähän lämpimämpää puseroa suojaamaan räntäsateelta ja liittyi pihajoukkoihimme. Ismo on joskus opiskellut jonkun verran sähköpuoltakin ja oli nyt tehnyt mielessään töitä ongelman ratkaisemiseksi ja kuinka ollakaan
mies ensin napautteli vetokoukun vieressä sijaitsevaa perävaunun pistorasiaa ja sitten vielä rapsautti rasian kannen auki ja kiinni, jolloin väärässä paikassa majaansa pitänyt vesipisara putosi ja samassa väärään aikaan
palaneet jarruvalot sammuivat ja vain parkit paloivat. Kun kokeiltiin niin jarruvalot paloivat nyt kun painettiin jarrupoljinta. - Mietiskelin että olisikohan vetokoukun ja k.o. peräkärryn pistorasian viime syksyn reissun alla
asentaneen kaverin asentajan lupapaperit  laitettava tarkastukseen. Tekijä ei ole kaukana. Asensin ne nimittäin itse. Ohjeita antoi kylläkin kovan luokan ammattilainen "Sähkö-Pertti" Savonlinnasta.Rasiahan pitäisi olla veden kestävä, mutta , mutta !!! Vettä siellä sisällä oli.
Joka tapauksessa nyt ollaan taas piirun verran viisaampia tässäkin asiassa.
Huomenna varustautumista jatketaan ja käydään näyttämässä Ivecoa katsastuskonttorilla. Samalla haen Skodan merkkiliikkestä Felicaani uuden valokatkaisimen. Jätän autoni kait Ilmarin pihapiiriin. Riikka ei tarvitse sitä ja ellei Antti hae Skodaa Kuopioon laitan auton seisontavakuutukseen 3kk. ajaksi.
Sydäntäni on lämmittänyt urheilukavereitten turvallisen matkan toivotukset.  Tänään soitti yksi parhaimpia ystäviäni  veteraanimäkihyppääjä ja "Maanviljelysneuvos" Ylistarosta. Puhelusta tuli pitkä. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin. Viikonlopun kisat Lapualla ja Vöyrillä olivat menneet mainiosti sensijaan terveiset
sairaalan kirurgiselta osastolta koskien neuvoksen pitkään kipeänä ollutta polvea olivat suorastaan masentavat. Lääkärit olivat antaneet vain yhden vaihtoehdon tekonivelen laittamisen. Se taas merkitsisi mäkihyppääjän uran loppua.Nyt 54v kaveri oli hypännyt kotipihaansa rakentamassaan hiihtosuksimäessä
alle 16v ikäisenä ja sitten kun ei oikeisiin mäkisuksiin ja mäkiin ollut mahdollisuutta hän oli siirtynyt ampumahiihtoon. Kylän poikaporukalla tuli kolme nuorten SM viestikultaakin. Noin 45 vuotisena alkoi lopulta mäkihyppykin nyt oikeissa mäissä ja oikeilla varusteilla. Viime kevättalvella Raimo korkkasi ensin Ounasvaaran K64:n ja vähän myöhemmin myös todella jylhän Vöyrin K68 mäen. Odotukset olivat suuret
kun aloitettiin rakentaa uutta Lapuan K50 ja K35 mäkikeskusta.
Sovimme että ennen tekoniveltä katsotaan vielä kaikki kortit yksityiseltä sektorilta ja viimeinen korttihan on itsensä Luojan kädessä. Eiköhän Hän joka on polvinivelenkin luonut pysty sitä myös parantamaankin ellei siihen lääkärit kykene.
Tänä aamuna kirjoitin Veteraanihyppääjien vieraskirjaankin ja laitoin loppuun, että minulle tulee ikävä hyviä urheilukavereita. Eniten ikävä tulee lastenlapsia ja myös heidän vanhempiaan ja tietysti muitakin ystäviä. Mutta eihän tässä ole kuin kolme kuukautta kun palaamme Siperiasta keskelle Suomen kesää.