"Mita useampi kokki, sita sekavampi soppa". - Aikani talla reissulla Siperiassa alkaa huveta ja kaikki on viela pahasti kesken. Joskus tuntuu silta, etta jos saisi rauhassa itekseen tehda hommia, niin valmista (ja kunnollista) saattaisi tulla enemman kuin mita talla reissulla on saanut aikaiseksi.
N-Bulankan jo pahasti rempallaan ollut hirsikirkko on tosin saatu purettua, mutta Karatusaan kirkkotontille kolmena paivana nosturien ja paikallisten "rekkojen"kanssa kuljetetut hirret ovat viela levallaan kuin Jokisen evaat konsanaan. Ensimmaisen tilanteeseen huonosti sopineen hiekkarekan ja pienemman (3tn)nosturin jalkeen oli luvassa kattorustingin purkanut iso nosturi ja kuljetukseen sopiva puoliperavaunu ja ne tekivatkin toita kahtena paivana ja luvassa oli etta nosturi jarjestelee hirret asiallisesti sailytysta varten. Kaytanto oli kuitenkin toinen. Iso nosturi nosti kuorman kolmessa erassa ja kentalle ja kun odotin etta hirret lajiteltaisiin ehka pitempaakin sailytysta varten, kuski soitti vaan Vitalille joka tulikin kohta paikalle ja sitten nosturiauto lahti "aitienpaiville".
Juhan idea hirsien kunnostuspaikasta alkoi lopulta loytaa ratkaisun kun rakennuskomiteaan paikallisena toimijana kuuluva insinoori Jakov lupasi omistamansa vanhan hliepsavotan hallin kayttoomme. Sita ennen olimme kayneet virolaisen ystavamme fermeri Jan Karlovitsin kanssa neuvotteluja hallin loytamisesksi. Ajoimme Juhan kanssa toissa iltana Abakaniin etsimaan varusteita jonkunlaisen hallinosturin rakentamista varten, mutta kun oli jo myoha ja liikkeet ehtivat menna kiinni jatkoin etsiskelya eilen Slavan kanssa Juhan lahdettya ajamaan Krasnojarskin kautta Irkutskiin ja Ulan-Udeen.
Joosehan lahti kait jo parisen viikkoa sitten ja Juha Saari siis toissa paivana. Eilisiltana soittelimme molempien kanssa ja Joose sanoi soittavansa viela Juhalle. Joosen ajatus oli, ettei hirsia kannata enaa yrittaa siirtaa mihinkaan kentalta, vaan ottaa viela nosturi , jonka kanssa nostella hirret jonkunlaiseen jarjestykseen ja katoksen alle. Saa nahda tuleeko ja jos tulee, niin millaisia uusia ohjeita.
Aikoinaan Koillismaalla asustellut Kalle Paatalon seta "Kummun Kalle", joka oli varsinainen "jatustelija ja kammeniinsa kattelija" sanoi etta "kattellaan", eika kovin helposti tarttunut tosi toimiin. Venalainen sanoo. etta Po smotrim (katsotaan) ja lisaa viela jos joku patistelee, etta Patom (tuonnempana).Usein loydan itsestani noita Kummun Kallenkin piirteita. Helpompi olisi kayda tyon viereen nukkumaan kuin tarttua toimeen.
Kun aamulla herasin Skodan penkilla kirkkotontilla viela hieman sateiseen keliin (eilisiltana ehti sataa rankasti ennen kuin saavuin Abakanista ja Minusisnskista) avasin Raamatun ja Paivantunnussanan vahingossa eilisen kohdalta ja LK 22: 22-40 kertoi kuinka opetuslasten kesken syntyi kiistaa keta heista olisi pidettava suurimpana.. Omalta kohdaltaan sita ei tietenkaan huomaa helposti, mutta kun ihmisia ollaan, niin samanlaistahan se tuppaa olemaan tanakin paivana. Oman "puumerkin" nakyviin jaaminen on meille tarkeampaa kuin varsinaisen asian eteneminen ja siltikin Jumala kayttaa meita, kun ei muitakaan ole.
"Rekkarallin" jalkeen jouduimme suorittamaan Juhan kanssa ns."kerailyerat". Kummallakin perakarrylla pari-kolme kuormaa telinelankkuja seka sekalaista hirrenpatkaa. Juha ajoi neliveto-Mitsulla ja omalla isolla telikarryllaan ja mina pikku-Skodalla ja pikku perakarrylla. Juha oli toiseksi viimeiseen kuormaansa lastannut Bulankan miesten kanssa melkoisen lastin joka oli kaiken lisaksi vahan toispuoleisesti takapanoinen.
Olin matkannut Juhan kyydissa edellisella isolla lastilla ja useampaankin kertaa varoitellut hanta (kuten Jooseakin) pitkalla tavaralla kuormatun perakarryn kanssa ajamisen ongelmista ja niin tein nytkin.
Noin puolivalissa 19 km hiekkatieosuutta Yla-Bulankan (jossa fermeri Jan Karlovits asuu) jo ohitettuamme oli Juhan karry ojassa. Jumala varjeli SEKLin Mitsun pystyssa ja vain Juhan ojaan kaatunut karry karsi hieman vaurioita. Jumala lahetti myos kohta paikalle enkelinsa. Fermeri Jan Karlovits tuli kotimatkallaan paikalle ja auttoi meita purkamaan kuorman ja yhdessa ladoimme kuorman uudelleen ja nyt painopisteenkin oikein.. Juha sai tilaisuuden jutella Jaanin kanssa projektistamme ja fermeri lupasi auttaa mikali mahdollista.

Sielläpä sattuu ja tapahtuu. Voimia sinne! Suuntaamme huomenna mumman 70v. juhliin. Juhlistamme niitä Sysmässä nukketeatterilla. Halit, Tiina
VastaaPoistaKiitos kommentista Tiinuli! Eilen paasin taas lopulta rakentamaan pyorohirsista 2,5 x 2,5 m. vartijakoppia. Punnertelin paikoilleen6-10.nen hirsikerran. Tanaan iltapaivalla, vaikka onkin sunnuntai tulee tyokaveriksi yksi n 25v Sergei ja nostellaan kaksi ylinta hirsikertaa ja niitten paalle tulevat palkit. Sitten onkin jalella katon teko.yritan paasta lahtemaan puolen viikon maissa.
VastaaPoistaMillaiset ovat teidan kesasuunnitelmat? Mulla on heinakuun alussa 2-3 pna Venajan tyon palaveri Ryttylassa ja seur.vk.loppuna KL-paivat Pieksamaella. Lisaksi lauantaina 7.7. on Tuitun rippijuhlat. Su.8.7. siunaavat minut taas vuodeksi Siperiaan lahetysjuhlassa.