perjantai 8. kesäkuuta 2012

"Raskas tyo vaatii raskaat huvit...."

Perinteisesti suomalainen raskaan fyysisen tyon tekija on kunnon balanssin loytaakseen vapaa-aikanaan huvitellut perusteellisesti.
Pohjoisen  savotoilla tai uittotyomailla puseronsa ja pussihousujensa polvet ja persuskset pihkannut mies on suunnannut tiensa Rovaniemen markkinoille, ostanut uuden pusakan ja    vaihteeksi tunkenut ehka perati suorapunttiset housut puhki hiutuneitten lapikkaitten tilalle ostamiinsa uusiin jatsareihin.
Lompuukia on kevennetty tietenkin myos pitkaripaisessa ja soittoruokalassa seka myohemmin iltayosta jossain sahanperan murjuissa korttiringissa ja epamaaraisten naisihmisten seurassa. - Lopputuloksena saattoi olla etta kaveri suunnisti takaisin "sorvin aareen" aivan "persaukisena" ja myos sisikunta entistakin rikkinaisempana.
Etelan rakennustyomailta vastaavasti lauantaisin puoliltapaivin mies palaili kotiinsa tai kortteeripaikkaansa pitemman kaavan mukaan, ellei sitten topakka vaimo ollut jo tyomaan portilla ja ottanut tilipussin parempaan talteen perheen tarpeita varten, jolloin mies joutui tyytymaan tilanteeseen, mutta lopputulos lienee ollut hanenkin kannaltaan huomattavasti parempi.
Jos viime tiistai ankaran hirsien siirtopaivan jalkeen olikin kirkkoprojektin etenemista ajatellen mennyt niinsanotusti "pelastusarmeijalle", niin eilinen elika torstai oli sitten kuin keidas pitkan aramaataipaleen matkanneelle karavaanarille.
Harvempi tyolainen on saanut nauttia nain hienoista maisemista tyomatkoillaan , joita katsellessa ja aistiessa sielu on todella levannyt.    Kuitenkin naissa Karatusan (ja myos Bulankan) tyokuvioissa olen kaipaillut jonkunlaista "laastienkeliseuraa" ihan tyon sujumisenkin ( tyopaikat pysyisivat siistimpana ja tyokaluja ei tarvitsisi epatoivoisesti etsia milloin mistakin yms), kuin myos muutenkin tyossa viihtymisen  kannalta.
Eilinen siis torstai oli minulle kuin keidas eramaan hikisen ja uuvuttavan taipaleen keskella.
Ihan kaytannossa ovat suomalaiset hellelukemat viime aikoina olleet "kevytta kauraa" naissa maisemissa ja viela pahasti kesken oleva hirsien siirto- ja ennenkaikkea sailyttamisen kannalta kunnollinen jarjestelyrevohka kuin paalle kaatuva  seina.
Taivaan Isalla nayttaa kuitenkin olevan ajantajua, ymmarrysta ja tilannehuumoriakin.
Han jarjesti tanne Etela-Siperiaan juuri oikeaan aikaan aivan ihanan kansanmusiikkia ja gospelia soittavan ja laulavan "musikalnajaryhman". Tuuli,Elina,Anni ja Maria tulivat junalla Omskin kautta. Juha Saari haki heidat Abakanista ja on myos nauttinut heidan seurastaan juontaen ja tulkaten konserteissa Minusinskissa ja eilen taalla ensin Musikalnaja skolassa , jossa oli ehka parisenkymmenta 7-10v musiikkikoululaista opettajineen ja iltapaivalla vajaan 10km paassa Minusinskin tien varressa sijaitsevan Sagaiskojen (alkujaan saksalaisluterilainen) kylan poikkeuksellisen kauniissa Dom Kulttuurissa eli Kulttuuritalossa .
Sagaiskojessa oli ihan mukavasti kaikenikaista porukkaa. Myos nuoria miehia oli kuulijoitten joukossa. Miesten kanssa konsertin jalkeen jutellessa aavistelin, etta heilla oli ehka hajua mahdollisista rakennushommista Karatusan kirkkotyomaalla.  Tiistaina olin paikallisen musiikkigurun Rudolfin kanssa levittanyt Karatusassa konserttimainoksia  ja ehkapa miehet olivat oivaltaneet mainoksesta viehattavat musikantit ja lahtivat siksi kulttuuritalolle.
Kavimme koko porukalla (myos Vitali lapsineen, kun Tonja on viela sukulaisreissulla Tverissa) konserttien valilla syomassa tienvarsi-stolavajassa ja musikantit saivat tutustua venalaiseen ruokalakulttuuriin. Pervaja, vtaroje, trieti. (Alkuruoka, paaruoka,jalkiruoka). Oma lukunsa, jota ei oikein ruokailun yhteydessa voi mainita oli tietenkin tarvittaessa pihan peralla ulkotoiletissa kaynti ja aina ennen ruokailua tarpeellinen kasien peseminen ruokalan ovensuunurkassa.  Ruokailun loppuvaiheessa emme Juhan kanssa malttaneet olla sivistamatta musikantteja niin venalaisella ruokala-, kuin toilettikulttuuriakin  sivuavilla jutuillamme. (mm. Joosen aikoinaan vepsa-aktiossa tarpeellisen kauan kestaneella Petroskoin r-aseman toilettivirailulla kuin myos myohemmin vepsalaiskylan vatsataudin aiheuttaneella ruokalavierailulla).
Noinkin nuoreksi (alkuvaiheen opiskelijoita; sibista, kokkolan kansanmus.ammattikorkeakoulua, yo.ssa logonomia,ym) porukaksi musiikkiryhman esiintyminen oli ensinnakin musiikillisesti niin soittamisen kuin laulamisenkin osalta korkeatasoista ja jotenkin oikealla lailla kypsaa ja kuitenkin nuorekasta ja muutenkin tytot olivat raskaalla suureksi osaksi omakustanteisella reissulla (  mm. nostivat minun ja Juhan kanssa kuusmetriset 20x20 tuoreet jalasmokin alushirret perakarrysta rakentamispaikalleen)  kuin kotonaan, natisematta ja valittamasta mistaan.
Kuten viime kesakuun alun kanssamme Karatusan alueen kylissa lasten ja nuorten "paivaleireja"  kanssamme pitaneitten 8 hengen tamperelaisnuorten ryhma olivat namakin saaneet seurakunniltaan matka-avustusta.  Karatusan kirkkohankkeessa on siis mukana kotimaassa jo monenlaista tukijoukkoa. On meidan taalla tyoskentelevien lahettajarenkaat ja lahettavat seurakunnat seka myos tallaisia
nuorten missioryhmia tukevia seurakuntia ym tahoja. - Kiitos heista kaikista Jumalalle!
Kuvaavaa musiikkiryhman nopeasta "venalaistymisesta" oli kun Anni sai suurten hirsien nostovaiheessa melkoisen haavan jalkaansa (avoimet sandaalit) ja kommentoi kuten venalainen: "normalna, normalna", ihan normaalia, ei mitaan hataa. Venalaiselta varsinkin tyomieheltahan  saa olla lahes  "paa irti" ja silti kommentti on normaalia,normaalia.
Tyttojen soitinarsenaaliin (aivan upean laulamisessa ja muutenkin esiintymisessa persoonallisen oman kropan kayttamisen ohella) kuuluivat, viulut, kitara,huuliharppu, kantele ja sahkopiano ja kulttuuritalolla kuten koulullakin talon piano.
Unohdin kokonaan tyomurheet, jopa siina maarin, etta kun Juha suunnitteli torstai-iltapaivan jatkoksi ajelua  Karatusasta noin 120km paahan Saijan vuoriston Jergagin luonnonpuistoon ja pyysi minuakin mukaan
olin aivan myyty mies ja tekemassa lahtoa. -Kuitenkin  "jarki voitti", silla aion paasta joskus myos Suomeen ja niimpa "annoin merimiesten sitoa minut laivan mastoon ilman korvatulppia, jotka laitettiin purkkia soutaneille miehille ohitettaessa seireenien saarta" ja jattaydyin Jergagiin matkanneesta joukosta suorittamaan varsinaista tehtavaani.
Kaverikseni tuli viereisesta kunnan vuokratalosta meita jo aikaisemminkin kovasti auttanut noin 35-40v Aleksander eli Sasha,  jonka vaimokin kahden (10 ja 7v) lapsen kanssa poikkesi katsomassa alkavaa tyomaata. Toivottavasti saamme Sashasta ihan vakituisenkin tyomiehen kirkkoprojektiin.. Kunhan selvian lahtemaan Suomeen johon  mennessa on saatava valmiiksi nyt  alkuvaiheessa oleva vartijamokin (pyorohirsista) rakentaminen ja ensi maanantaina odottava suururakka kirkon hirsien loppuosan siirto ja
asiallinen varastointi katoksineen tarvitsemme Vitalille avuksi yovartijan tyomaalle.
Ehka se vartija on tama Sasha.
 Passasimme Sashan kanssa jalasmokin alushirret paikoilleen ja aloitimme rakentamisen naulaamalla 23x150mm laudotuksen, joitten paalle tulee tuulensuojaksi 3-4mm kovalevy. Niitten paalle puolen metrin jaolla kakkosneloset ja samoinkuin laitoihin kakkosvitoset kantilleen.  Laudotuksen alla kulkee pitka kakkosnelonen hirsien puolivalissa varmistamassa ettei laudotus ajastaan ala notkua vaan tuleva lasivillaeristys sailyy topakasti paikoillaan hoitamassa hommansa. Tuo lampoeristys asennetaan vasta  syksylla samoin kuin sen paalle kosteussulkua tuuraamaan asennettava kovalevykin, koska sahatavaran on saatava rauhassa kuivua kesan ajan. Nyt ladotaan kakkosnelosten paalle  vain vankat 50x150 lattialankut, jotka syksylla kuivuttuaan ja kutistuttuaan tiukataan ja naulataan kiinni. Nyt naulaan lattialankkujen paihin poikkilankun estamaan lattialankkujen kieroilun.
Hirsikehikon latomisen jalkeen rakennamme kattorustingin , josta aion tehda hieman normaalia korkeamman, ikaankuin kupolin ja harjalle asennetaan lankkuristi, koska kyseessa on kirkon rakennustyomaa.
Viereisessa Juhan ja lestadiolaissaarnamiesten rakentamassa (paasin itsekin hieman siihen osallistumaan) kauniissa aidassa on Juhan Omskissa vahvasta valkoisesta "vakstuukista" teettamia  kirkkotyomaan info-"lakanoita".
Sarjassa: Tekevalle sattuu!
Silloin talloin huomaa etta nyt taas mokattiin. Suomalainen, joka on tottunut suomalaiseen rakentamiskulttuuriin ei paase helposti irti "seepranraidoistaa", vaan ehka enempia ajattelematta toimii kuten kotimaassakin. Eilen tormasin taas tallaiseen asiaan.
Juha Saari oli Vitalin kanssa tilannut kirkkotyomaan aidan rakentamista aloittaessaan melkoisen maaran
lautaa ja lankkua paikalliseslta sahalta. Tavara oli reilun 10 metrin paassa k.o.aidasta siististi pinottuna.
Luultavasti auto joka toi nuo "pilomateriaalit" oli vaan kipannut ne paikalle ja "pojat" olivat laittaneet hyvat pohjapuut ja latoneet tavaran uudelleen siistiin nippuun. Valissa oli yksi tai kaksi vaakatason valilankkuakin.
Ensimmaisena yona kun Juha oli myos jossain muualla kaymassa ja minakin taisin olla silloin Joosen kanssa
viikonloppuna Minusinskissa ja ehka rak.tarvikkeita etsimassa Abakanissa, joku oli tarvinnut hieman sahatavaraa ja vienyt noin 20  nelimetrista lautaa.- Sellaista sattuu tassa maassa varsinkin jos k.o.tavara ei
ole jonkun asuinrakennuksen tontilla vaan ikaankuin jollain yleisella ja "yhteisella" alueella.
Juhalla oli mukana suuressa 2 tonnin telikarrysssaan suuri  ja raskas 9x6 metrinen sininen pressu ja han laittoi sen peitoksi ja ikaankuin merkiksi, ettei tama tavara ole tarkoitettu yleiseen kayttoon.
Maisemissa ollessaan, Juha on nukkunut kentan uudehkossa isossa nelivetoautossa kirkonrakennustontilla ja han oli avannut paketin paivan ajaksi ja oiksi taas sulkenut.  Kun han lahti hakemaan
musiikkiryhmaa Abakanista ja heilla oli konsertti Minusinskissa, han oli poissa Karatusasta ja mina kavin nukkumassa Sodassani kirkkotyomaalla. En tullut sen kummemmin ajatelleeksi tuota lautavarastoa. Jonkun kerran olin sen laidasta ottanut jonkun lankun tai laudan kun olin tarvinnut, mutta kun eilisiltana aloimme sahata sopivan mittaisia lautoja postin peitteen ja tietenkin koko komeus oli alkanut sinistya vauhdilla.
Poistin pressun kokonaan enka laittanut sita yoksikaan.-  Katsotaan mita aurinko ja Etela-Siperian helle tekevat. Selvaa on etta sahatavarakasa pitaa purkaa ja tapuloida uudelleen asiallisesti valirimojen kanssa.

6 kommenttia:

  1. En ole kerinnyt taaskaan vierailla luonanne tämän blogin kautta, muuten kyllä muistan urakkaasi ja olemistasi siellä. Voimia ja kärsibvällisyyttä loppuun asti toivotan! - Minä odotan viisumia toiseen kotimaahani, mutta yhteydenpito lähetystöön Norjaan on yhtä epämääräistä täällä lännessä kuin kotimaassaankin ja kaikenlaisia uusia kommervenkkejä keksivät, nutta elän toivossa ja ajelen ympäri Suomen maata ihanan alkukesän vihreydessä valoisina, pitkinä päivinä rekvisiittoineni tiedottamassa toisenlaisesta Afganistanista, viimeeksi olin Lapinlahdella eläkeläisten leirillä ja käväisin siinä samassa muistelemassa lapsuutta Kontiomäellä ja vierailulla ystäväperheessä Kajjaanissa, asuvat Oulujärven rannalla. Siis mitä ihanin viikonloppuloma hengähdystaukona! Seuraavksi on Imatralla Kylväjän kesäpäivät, mutta pääsen sinne vasta lauantaina, sillä perjantaina olen talkoissa Karjalaisten Kesäjuhlilla Lahessa ja kiepautan lauantaina Imatralle Artjärven kautta, siellon Kesäjuhliin liittyen Karjalamaraton, "vain" 10 mailia kuitenkin, eli runsaat 16 km. Kontiomäellä törmäsim ent.luokkatoveriin, kertoi, että hyppyrimäki, mistä nuoruudessamme hypimme, on purettu. Kajjaanissakin näkyy olevan isompi laitos tätä nykyä, en tiedä, onko se silloinen vielä tallella. - JHs, 28.6. lennän Istanbulin kautta Kbl-iin ja 1.8.Suomeen. Leena

    VastaaPoista
  2. Oli muuten tosi mainio tuo kuvauksesi perinteisestä suomalaisesta työmiehestä ja hänen huvituksistaan raskaan työn vastapainoksi!Leena

    VastaaPoista
  3. Kiitos Leena mukavista kommenteista ja siunausta niin Suomessa sukkulointiin kuin erikoisesti vuorimaan "lomailuun". -Taalla kaikki on talla hetkella (siis puretun kirkon hirret) kuin "Jokisen evaat konsanaan. No kylla jonkunmoisissa kasoissa isolla sorapohjaisella kentalla tulevan rakennuspaikan viressa. Juuri ennen Juha Saaren lahtoa kohti Irkutskia loysimme hirsille vanhan ja ison hallin, jonne
    paaosa hirsista on tarkoitus varastoida kunnostusta varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain viisumin taas kerran, joten kaipa matkasta tulee tosi. Luin UT:stä, että olet Kansanlähetyspäivillä siunattavien joukossa. Matka jatkuu....Leena

      Poista
  4. Voimia loppurutistukseen ja varjelusta kotimatkalle! Muuten näin Allaa tänään(muistatko meidän ensimäistä Venäjän opettajaa) ja kerroin missä touhuat nykyään. Alla Muisti sinut hyvin ja pyysi keromaan terveisiä.t. Mirja

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia myos Mirjalle kommentista! Minakin muistan Allan kuin oltais vasta oltu hanen oppilainaan. Hanesta huokui syvaa sympatiaa heikointa oppilastaan лщреффт оф kun silloin aikoinaan jo kerroin Venajalle suuntautuneista missiomatkoista auton kanssa han oli aivan kauhuissaan. - Silloin ymmarsin hanen huolensa, koska venalaisesta mafiasta ja rikollisuudesta puhuttiin niin paljon ja itsekin olin joskus melko arka. Vanhan "sotaratsun" Kustin seurassa oli helpompi tehda reissua, kun han ei nayttanyt pelkaavan mitaan.

    VastaaPoista