maanantai 13. elokuuta 2012

LÄHTÖLASKENTA KÄYNNISSÄ

Aikoinaan uudeksi työkaveriksi pohjoisessa tullut rajaseutupappi (hieman hajamielisen oloinen kaveri, jolle k.o. syistä siunautui korkonimi "hajapappi") oli ensimmäisen terveyskeskuksen vuodeosastolla pitämänsä hartauden jälkeen kiertänyt myös potilashuoneissa. Ensimmäisessä huoneessa hajapappi oli mennyt suoraan asiaan tokaisemalla  ovelta: "Onko loppu lähellä?" . Yleensähän me hengenmiehet (varmaan -naisetkin) yritämme aluksi luoda kontaktia  usein niin perusteellisesti, että varsinainen asiamme pyrkii unohtumaan.
Nykyisessä elämäntilanteessani (Vapaaehtoistyösopimus Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen kanssa vuodeksi kerrallaan; takana nyt kaksi vuotta , elikä neljä 3 kk Siperian reissua) olen talvella neljä ja kesällä kaksi kuukautta kotimaassa  vetämässä henkeä ja keräilemässä voimia.
 -Seuraava lähtö on syyskuun alussa. Siihen on vielä vajaat kolme viikkoa, mutta tuntuma on jo kuin jossain avaruusraketin lähtölaskentatilanteessa. Kotimaan "aamukannassa" alkavat siis piikit olla jo harvassa.
Tämän kesäni voi jakaa kolmeen osaan: Ensimmäinen jakso meni leppoisasti tyttärien perheitten kanssa heidän kesäpaikassaan Suurjärven Tallisaaressa. Itse kävin kylläkin yöt nukkumassa mukavasti kotona Viuhonmäessä.
Hyvin epävakaiseksi ja sateiseksi muuttunut sää tyhjensi saaren "sopivasti" kun Lontoon Olympialaiset alkoivat. Toinen jakso menikin sitten aivan kotona (sohva-TV-jääkaappi linjalla). Töllöttämisen lomassa silmäilin netistä autokauppasivuja  ja kiertelin myös autokauppojakin. Haaveissa oli jopa asuntoautokin, mutta realistiselta tuntui jonkunlainen pakettiauto. Skodan olin ajatellut "kenkätä" vävy Antille asevelihintaan", koska kaytettyyn vaihtaessa se olisi mennyt "ilmaiseksi" ja (valitettavan huonolla huollolla olleella) 288tkm ajetulla pikkudieselillä olisi vielä hyvin huoltamalla vähintään 100tkm käyttöarvoa.
Onneksi urheilukaverini Arttu (Ari) Noponen (32v ja siis "junnuveteraani") on noin kerran viikossa tullut kolistelemaan puntteja kanssani tuonne ok.taloni kellariin ja kolmasti olemme käyneet Kiteellä muovimäessä (K20,K34 ja K56). Eka kerralla olin tarkoituksella vain coutsina. Toisella kerralla jo hyppäsinkin. Kolmannella kerralla oli hyppyhaalari unohtunut pesun jäliltä eteisen naulakkoon ja niimpä jätin muutkin hyppykamat Skodaan, kun jatkoimme Arin "uudella" (5-6v vanha ) katumaasturilla Kerimäen huoltoasemalta Kiteelle.  Pari harjoitusta olen tehnyt Lahden ja yhden Kuopion kuusnelosessa ja se ensimmäinen mäkitreenihän oli jo Tsaikovskin upo uudessa mäkikeskuksessa lähellä Uralia. Hyppyjä lienee kuitenkin yhteensä vain jotain viidentoista paikkeilla. Kertaakaan en ole saanut kammettua itseäni juoksu tai edes kävelylenkille ja niinpä puntari näyttääkin taas kerran reipasta 70 kiloa.
Viime viikonloppuna minun piti olla Ryttylässä Lähettiseminaarissa ja tietenkin mäkisukset ja muut mäkivermeet oli matkassa. -Jo lähtö meni pitkäksi. En selvinnyt lähtemään  perjantaina. Lauantaina pääsin kuitenkin matkaan, mutta olin sopinut treffit Lahden seudulle erään kaverin kanssa, joka kauppasi Keltaisen Pörssin sivuilla vanhaa (-90), mutta vähän ajettua  (170 tkm) dsl Transitia. Hintapyyntö oli 1600 euroa ja maksoin 1500, elikä tein kaupat, vaikka kori peräpäästä olikin melko ruosteinen ja takaovi aivan "lopussa". Transitin todellinen vuosimalli olikin -89, mutta ajokilometrit "vain" 168 tkm.
Siihen projektiin meni koko lähetysseminaari. Lauantaina kävin ensin Vääksyn Nordeassa maksamassa kauppasumman ja antamassa Hermannille, Tähkälle ja heidän kavereilleen koeajokyytiä. Janne lähti mukaan hakemaan Skodan ja palasi samantien Vääksyyn . Itse jäin tarinoimaan taksiyrittäjänä toimivan myyjän kanssa. Hänellä taisi olla silloin päivä täynnä töitten osalta, koska ehdimme iskeä juttua varmaan parikin tuntia Transitissa istuen. Sain myös monta hyvää vinkkiä auton huoltamiseen.
Lauantai-iltana katsottiin taas yömyöhälle olympialaisia ja vaikka olinkin ajatellut että menen Ryttylään edes sunnuntaiksi jäi sekin toteuttamatta. Nukuin "pommiin" ja sitten jo aloinkin taivutella Jannea kaveriksi autojen viemiseksi Savonlinnaan. Lupasin antaa vävylle kyydin takaisin Vääksyyn. -Tulihan siinä "rengasmatkailua". Vuorokaudessa kertyi Skodaan liki 900km.Transitiin vain ajo Vääksystä Savonlinnaan.
Mäkihyppytreenit Lahden "kotimäessä" (K64) jäivät myös tekemättä.
Eilen kävimme Arskan (vävy-Jannen isoveli) kanssa viemässä Skodan Kuopioon ja kirjoittelin "luovarin" eli
rekisteriotteen ilmoitusosan Antille, josta tuli ( huoltoa kaipaavan) Skodan omistaja. Hinnaksi tuli alennettu asevalihinta (salaisuus.  Jos olisin antanut Skodan jossain autokaupassa käytettyä ostaessa se olisi mennyt "ilmaiseksi") ja maksuehdoiksi, että maksaa sitten kun jaksaa.
Arska tuli juuri ja toi äitinsä keräämään marjoja puskista. Menemme Arskan kanssa Romuttamolle irroittamaan "uutta" takaluukkua minun "upouuteen" (23v) Transitiin, jota nyt varustelen Siperian matkaa varten.

3 kommenttia:

  1. Päräytäppäs tänne, eikös viikonloppuna ole Laajavuoressa kisat?

    VastaaPoista
  2. Mulle pitäs perjantaina tulla viisumia varten kutsu Siperiasta. Yritän laittaa sitten viisumianomuksen postiin ja sen jälkeen voisin lähteä kohti Jyväskylää .t.Aatsa

    VastaaPoista
  3. Hyvän auton Antti sai. Yhtään huonoa autoa en muista sulla olleen tähän mennessä. Sun Audillakin ajettiin aikoinaan Norjan ja Suomen läpi ja hyvin pelitti! Hyvät muistot siitä pirssisstä. :)

    T: Autohullu Keski-Suomesta

    VastaaPoista