sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

MELKO TAVALLINEN VIIKKO

Tiistaisella Sagaiskojen nuorteniltareissulla oli Minusinskin khra Slava Shadrinkin mukana. Sää oli edelleenkin sen verran viileä, ettei yritettykään mennä luvatulle picnikille läheisen lammen rantaan, vaan pidettiin tavanomainen nuortenilta kulttuuritalolla.   Tällä kertaa se oli poikakerho. Slava veivasi Vitalin kitaralla melkoiset säestykset yhteislauluille. Slava on aikamoinen virtuoosi kitaran kanssa ja myös hyvä laulaja.
Ennen Joosen ja Vitalin syventävää opetusjaksoa kerroin pojille " hoono" venäjälläni ( jota Slava jossainkohden lisätulkkailikin) meidän aikuisten "tekopaikoista". Slavahan on miljoonakaupunki Novosibirskista, Vitali  Baikalin takaa 600 tuhannen Ulan-Udesta ja Joosekin sentään Tohmajärven suurpitäjän kirkonkylästä  (ehkä 2-3 th)syntyisin. Kerroin että itse synnyin hyvin syrjäisessä Silosaaren pikkukylässä Savitaipaleen ja Mäntyharjun rajamailla, jossa ei ollut juuri nähty autojakaan ja kuinka isommat kylän pojat kerrankin ajoivat 7 km päähän katsomaan siellä käyneen kirkonkylän Osuuskaupan kuorma-auton renkaitten jälkiä mutaisessa tien risteyksessä. Kerroin myös kylän ensimmäisestä  venäjällä valmistetusta Popeda merkkisestä taksista ja myös että ensimmäisten oppimieni venäläisten hengellisten laulujen joukossa oli : "Maja  popeda, popeda vBoge, popeda viimeni Isus sa Gospada", jossa tuo sana Popeda= Voitto, toistuu ( "Minulla on voitto Jumalassa ja  Jeesuksessa Herrasani". Hyvin vapaasti suomennettuna).
Ennen nuorteniltaa olimme käyneet ostamassa Karatusan sahalta kahden sortin panelit Vitalin pappilan verannan kattoon ja seiniin. Ne on tarkoitus asentaa talkoilla alkavalla viikolla tänne saapuvan lestaduiolaisryhmän kanssa.  Katsotaan, josko ehkä jotain muutakin ehtisimme rakennella vieraittemme kanssa.  Myöhään illalla palasimme Minusinskiin ja tietenkin poikkesimme tutussa saslikpaikassa korkean mäen päällä iltapalalla.
Keskiviikkona tuli Vitali Minusinskiin ja menimme n 10 km päähän hautakiviveistämölle (oikeammin veistämön markkinapaikalle, jossa valmiisiin kiviin tehdään tekstit ja kuvat). Pitkän harkinnan jälkeen  ostimme marmoriset kivet joista oli tarkoitus tehdä   Nishnaja-Bulankaan  1893 rakennetun ja viime kesänä kylästä puretun ja Karatusaan siirretyn hylätyn kirkon hirsikehikon perustuskivien keskelle alttari ja puinen kivilaatalla varustettu risti muistomerkiksi .  Ensi lauantaina N.Bulankassa on juhlallinen muistomerkin paljastus ja varmaankin myös ulkoilmajumalanpalvelus eli messu.  Paikallisten lisäksi tilaisuuteen on tulossa vieraita lähikylistä, Karatusasta,Minusinskista,Krasnojarskista sekä jo mainittu vieralileva lestadiolaisryhmä Pohjois-Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Tilannetta juhlistamaan on kutsuttu myös historiallinen Suetukin torviseitsikko.
Torstaina oli  nuortenillassa vieraileva  pastori Abakanin saksalaisesta luterilaisesta srk:sta. Hänellä oli opetus neljännestä käskystä, johon liittyen pari lyhytfilmiä. Paikalle tulleet ja haetut nuoret kuuntelivat opetusta tarkkaavaisesti.
Slava ja Joose esittelivät vierailijan kanssa myös mahdollisuutta osallistua Abakanin srk:n kesällä järjestämälle nuorten leirille, jossa on mm. ohjattua kalliokiipeilyä ja kait muutakin extremeä.
Perjantaina lähdimme kohta kahdeksan jälkeen hakemaan kivet, joista tulikin melko tuhti lasti Transitiin.
Karatusasta otimme SEKLin katetun peräkärryn, johon lastattiin kottikärryt,työkaluja, lankkuja sekä melkoinen lasti sepeliä sekä säkillinen sementtiä ja ajettiin  Joosen ja Vitalin kanssa Ylä-Bulankan kylään.
Oli mukava tavata tuttuja kylän miehiä, joille Joose jakeli edelliskesän purkutyömaalla otettuja valokuvia, ja kertoi ensi lauantain paikalla pidettävistä muistomerkin juhlallisista avajaisista.
Pienen suunnittelutuokion jälkeen aloitettiin työt. Kärräsimme Sergein kanssa kirkon kivijalasta enimmäkseen pienempää kivitavaraa, jota Joose tasoitteli tulevan alttarin
(entisen alttarin kohdalle) pohjaksi. Alttarin taakse kaivettiin monttu ristin betonijalustalle. Betoniin istutettiin kaksi rautapalkkia, joitten väliin on lauantaina tarkoitus nostaa risti seisomaan ("Risti viittoo ajan yössä Tietä kotihin, Jos ei valoa se loisi korpeen eksyisin...."  lauletaan vanhassa Henksussa).
Viimeisessä vaiheessa, kun oli sopivasti verrytelty kannettiin kolmestaan (Sergei oli mennyt jo menojaan) Joosen ja Vitalin kanssa nuo marmoriset kivipalkit ja asennettiin paikoilleen ja laitettiin liimat väliin.
Kaksi   ehkä n 60 kg painoista  (20x20x60 cm) aluspalkkia kulki jotenkin kahteen mieheen, mutta seuraavat kolme ( pystyjalat 8x40x100 ja kansilevy 8x45x110) joista kukin painoi jonkunmatkaa toistasataa kiloa vaativat meiltä kolmestaan melkoisen ponnistuksen, mutta onnistuihan se lopulta kuitenkin.
Oma vaivansa oli saada passattua nuo alttarikivet juuri oikeaan asentoon. Työtä hankaloitti se, että vatupassi oli jäänyt pois matkasta. No Joose rakensi kengännauhoistaan luotilangan, joka raamatullisena mittausvälineenä sopikin hyvin tilanteeseen.
Poislähtövaiheessa paikalle tuli purkutyömaamme yövahti emäntineen. Mies lahjoitti minulle muistoksi erikoismallisen ohut kaulaisen pullon, jonka sisälle oli joku näppäräsorminen rakentanut puisen ristin. Joose kyseli, kuten oli tehnyt jo aikaisemminkin löytyisikö joku joka siistisi kirkon paikkaa ja tarjosi työstä ihan mukavan summan rupliakin. Siivooja saisi halutessaan myös melkoisen määrän maahan rojautetusta savupiipusta jääneitä tiiliäkin.
Poikkesimme vielä Sergein kotona ja samalla tavattiin lisää kylän väkeä.
Harmillista ettei meillä ollut sahatavaraa, joista olisi voitu rakentaa aita muistomerkille. Tosin meiltä oli jo puhtikin aivan lopussa.
Viime kuten jo muutamana aikaisempanakin kesänä kirkon sisältä hakivat sateen ja auringon suojaa kylän lehmät ja ehkä siatkin. Jäljistä päätellen kivijalan sisällä ei nyt ollut eläimiä liikkunut. Kuitenkin jouduimme jättämään rakennelmat "Herran haltuun". Joose piti asian puolesta hartaat rukouksetkin. Olisihan harmi, jos lehmälauma olisi puskenut suurella vaivalla pystytetyn alttarin nurinniskoin.
Ensi lauantaina on tarkoitus, että minä ajan muutaman henkilön kanssa Bulankaan aikaisemmin ja vien mennessäni lisää sepeliä sekä lankkuja ym. tarvikkeita yleisön penkkejä varten Transitilla ja peräkärryllä.
Joose , Slava ja Vitali tuovat autoillaan lisää väkeä sitten kun on juhlan aika.
Paluu meni nytkin puolille öin. Onneksi tuttu saslikpaikka oli vielä auki. Iltapala oli enemmän kuin kaivattu rankan ja pitkän työpäivän lopuksi.
Lauantaina heräsin kerran joskus seitsemän maissa ja kävin toiletissa ja myös juomassa. Seuraavan kerran heräsin iltapäivällä joskus kait yhden maissa.  - Illalla oli Ainon kämpillä suuret suomalaiskoulun kevätjuhlat.  Hiljalla, Saimalla ja Selmalla oli runsas ja hyvin valmistettu ohjelmisto, jonka lopuksi veisattiin aivan kokonaan Suvivirsi. Sen jälkeen oli vielä kakkukahvit ja mehut. Valokuvia ja videotakin otettiin runsaasti.
Tänään oli tavallinen sunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus eli messu ja lapsilla saarnan aikana pyhäkoulu.
Väkeä oli ihan mukavasti olosuhteet huomioiden ja lähes kaikki jäivät kirkkokahveille (Slava vei yhden miehen autolla kotiin ilman kahveja).  Iltapäivällä vierailtiin suomalaisporukalla Shadrinien kotona ja lopuksi menimme Ainon kanssa lenkille mäntymetsään. Aino yritti juostakin. Minä tein vain tunnustelevan ensimmäisen rauhallisen kävelylenkin oikean polveni venähdyksen jälkeen. Muutaman kerran olin kävellyt jo kadullakin ehkä vajaan kilometrin joitten seurauksena kun laskin painoa enemmän terveelle vasemmalle jalalle se oli alkanut lonkanseutuvilta hieman ärtyä. - Pehmeä pohjaisessa kangasmaastossa kävely tuntui hyvältä.
Huomenna tehdään erinäisiä valmisteluja vierilijaryhmää ajatellen ja tiistaina lähdetään taas ensin Karatusaan ja klo 16 Sagaiskojen nuorteniltaan.  Siitä se toiseksi viimeinen viikko tämän kertaisella Siperian matkalla käynnistyy.

4 kommenttia:

  1. Hei isipappa!
    Lämpöiset terveiset täältä. Ihan mahtava kesä ollut jo pitkään :) Inkulle saimme Suomalaisten vanhan keinun, tänään pidetään pystytystalkoot. Minä olen ottanut rennosti, kaikin puolin. Kotikin on kuin hurunmyrskyn jäljiltä, kun ollaan muuta touhuttu. Siunausta sinne ja turvallista kotimatkaa. Kari on purkanut aitan lahon katon ja alkaa rakentamaan uutta. Yllättävän hyvässä kunnossa olivat hirret, vain alin hirsikerta huono. Pääset kengittämään sitä ;)
    Halit <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Tiina. Viikon päästä alan ajella Suomeen ja juhannuksena pitäs olla perillä.Terkkuja ja haleja kaikille ja tsemppiä Katto-Karpaasille!

    VastaaPoista
  3. Oijoi, melekooset kivenkanto-talkoot teillä ollu..! Koitahan levätäkkin välillä että jaksat kotosuomeen ajella! Täällä vietettään mahtavaa hellekesää!
    Siunattua kotimatkaa ja Enkeleiä mukaan! Halit! T:Kassu&pojat :)

    VastaaPoista