maanantai 5. elokuuta 2013

HARJOITTELUA UUDELLA KOMPJUUTERILLA

Kotilieden päätoimittaja, olikohan se Maire Varhela, kirjoitti joskus kymmenisen vuotta sitten, että suomalaista miestä ei saa helpolla lääkärin tarkastukseen eikä edes pieneen PSA verikokeeseen.
 Satuin lukemaan tuon jutun ja kun vähän myöhemmin sattuneesta syystä jouduin menemään työterveyslääkärille ja tämä kysyi tarkastuksen lopuksi sattuiko ,minussa olemaan muuta vikaa, niin pyysin lähetettä labraan k.o. verikoetta varten selittäen että piti yöllä käydä 3-4 kertaa vessassa.
Monien mutkien jälkeen, joita on tässä turha kertoa, heräsin keskussairaalassa eturauhasta köyhempänä nukutuksesta onnistuneen leikkauksen jälkeen.
Joskus elämä on kuin hiuskarvan varassa. Onneksi olin lukenut tuon artikkelin ja onneksi sattui hirsihommissa haaveri, jonka vuoksi oli pakko mennä lääkäriin  ja onneksi seuraavana vuonna uusintakokeen tuloksia katsellut uusi työpaikkalääkäri passitti minut urologin vastaanotolle koepalan ottoon.
Melkoinen kynnys suomalaiselle miehelle on myös mennä ostamaan uusia housuja, kun ne vanhat on niin hyvät ja mukavat, vaikka ovatkin jo pahasti kulahtaneet. Joltain sain hyvän vinkin, jonka haluan jakaa muillekin. Jos ja kun satut löytämään sopivat ja kelvolliset housut, niin osta samalla usemmat.
Yhtä lailla vetkuttelin tässä kompjuuteriasiassa. Kohta kahdeksan vuotias vanha palvelija oli nikotellut pitkään ja vetänyt herneen muutaman kerran ainankin toiseen sieraimeensa ja keväällä  molempiin.
 Lopulta reilu viikko sitten kampesin itteni viiskulmassa toimivaan alan liikkeeseen. Otin mukaani vanhan palvelijan, koska elättelin toivoa sen henkiin heräämisestä tai ainankin, että jos siitä saisi pelastettua valokuvat ja hyvässä lykyssä muutakin minulle tärkeää dokumenttia.
Kerroin tilanteestani ja katselimme tiskillä esillä olleita kannettavia. Mukavan oloinen nuori kauppamies lupasi tarkistaa mitä oli tehtävissä vanhan palvelijan kanssa ja seuraavana päivänä palasin kotiin uuden koneen kanssa huomattavasti köyhempänä noin euroja ajatellen. - Otin varmuuden vuoksi vanhan palvelijankin vielä vaivoikseni,  koska ajattelin, että jospa lapsenlapset keksivät sille vielä jotain käyttöä. Kauppamies kertoi siirtäneensä materiaalit uudelle koneelle. Hän piti käytönopastuskurssin, josta heti suurimman osan unohdin, mutta sain sentään internetin toimimaan.
Viikon päivät yritin päästä kirjoittamaan omaa blogia sekä veteraanien vieraskirjaa.Jälkimäinen onnistui lopulta eilen ja tänään kävin kyselemässä neuvoa ensin Arskalta ja lopuksi siitä kompjuuteriliikkestäkin.
Kuten arvoisa lukija huomaa,niin nyt onnistuu jo tää blogin päivittäminenekin.
Kesä on sujunut säitä pijellessä. Sikäli kuin tyttäriä perheineen on ollut Tallisaaressa olen minäkin poikennut sahailemassa ja karsimassa tuulenkaatoja ja suunnittelemassa puuliiterin kehikon pystyttämistä. Alulle en ole sitä vielä saanut.  Tässä kotona oon ajellut nurmikkoa ja raivaillut puskittunutta puutarhaa ja sain jopa kerättyä muutamasta puskasta punaiset viinimarjat ennen kuin rastaat ehtivät asialle.
Oma ruohonleikkurinikin  lakkasi toimimasta  (Oli huono ostos vain muutama vuosi sitten,olisko kymmentäkään),mutta olen kuletellut ikivanhaa, mutta myös vuorenvarmaa,  Joosen ruohonleikkuria Viuhonmäen ja Särkikujan (Pihlajaniemellä) väliä ja samalla ajellut nurmikoita ja marjapuskien vierustoja sielläkin. Samalla on tullut kyläiltyäkin, sikäli kuin isäntäväki on sattunut olemaan kotosalla.
Joku viikko sitten piipahdin Ryttylässäkin hoitelemassa Siperian reissuihin liittyviä asioita.
Kuluneena viikonloppuna kävin ensin Puijolla kattomassa FIS-cupin mäkikisoja ja samalla piipahdin Kaisaa Anttia ja pikku Eppua tapaamassa. Lauantaina edustin veteraanimäkihyppääjiä Vellun ja Saaran häissä Orimattilassa. Netinkautta auotoharrastusten tiimoilla Velluun tutustunut Saara oli kesyttänyt rekkamiehen ja häät olivat upeat ja lämminhenkiset. Yövyin Vääksyssä Teivaisilla ja sunnuntaina poikkesin urheilukaverini Hannu Rosenlundin farmilla Nastolassa. Tein lähes kahden kuukauden tauon jälkeen ekan "punttitreenin" Hannun kalustohallissa, jospa kuntoilu lähtisi tästä käyntiin.
Ensi viikonloppuna olen taasmenossa Ryttylään lähettipäiville.  Pari päivää sitten näin ensimmäiset Vitalin nettiin (facebookiin) laittamat kuvat Karatusan kirkon perustusmontusta. Anturat ja pohjalaatta oli jo valettu.
Lähden syyskuun alkupuolella jos Luoja suo taas ajelemaan kohti Siperiaa. Siellä on edessä kirkon hirsikehikon pystytys. Arskan piti olla lähdössä mukaan, mutta katsotaan miten äijän käy.
Lähettisihteerini Erosen Satu ja Aino Vuorimiehen isä valmistelevat lähtöä kuitenkin.
Puijolla tapasin erästä Pietarista kotoisin olevaa venäläistä coutsia, joka kertoi, että 13-15.9. on Nishni-Tagilissa  Venäjän kesämäen mestaruuskisat. Kattotaan pääsenkö riittävän hyvään kuntoon,jotta voisin poiketa siellä harjoittelemassa.


5 kommenttia:

  1. Hyvä, että sait kompuutterin toimimaan :) Mekin sinua mielellään nähdään, ennen kuin taas pitkälle reissulle lähdet. Nyt on Inkku mahataudissa :( Siunaushaleja meiltä kaikilta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos uskollisin kommentaattorini Tiina! Mie oon; kiitos Jumalalle saanut olla terveenä. Eilen tein kellarissa ekan punttitreenin ja polvi tuntui ihan hyvältä. Aika on mennyt ihan vaan tässä kotona kupalehtaessa (No v.loppuna olin hääreissulla Orimattilassa ja perjantaina pitäs mennä Ryttylään lähettipäiville). Nurmikkoa sentään eilen ajoin ja yrittelen siivoilla talteen tontin nurkilla viruvat polttopuun romut viime vuokralaisten ja puutarhan harvennuksen jäliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turve Aatto! How are you? When are you going to come to Karatuz? I wanted to ask, you can give me the username and password from the karatusankirkko.blogspot.ru? Sometimes I want to upload a photo of the church building. Write sms +79659171121

      Poista
  3. Hello Vitaly and thanks for your writing to me!
    I really hope that you should put your photos of church building. I am just in Ryttylä but to morrow I am going to drive back to Savonlinnan. Joose and Johanna knows username andpassword to that blogspot. I have seen 3-4 photos in facebook about church building. I hope that you should take photos all time from church building. Here in Ryttylä is going seminar for missionaryes, but Joose and his family is not here.

    VastaaPoista
  4. https://www.facebook.com/media/set/?set=a.489435067812907.1073741826.157430537680030&type=1&notif_t=like

    VastaaPoista